QuotePohjanmaan Poliisi varautuu kasvavaan turvapaikanhakijoiden määrään
11.09.2015
Pohjanmaa
Kriisit maailmalla ovat saaneet suuret ihmisjoukot liikkeelle. Moni ihminen pakenee henkensä edestä ja hakee turvapaikkaa toisesta maasta. Suurin osa pakolaisista pakenee naapurimaihin, mutta osa tulee myös Eurooppaan ja Suomeen.
Poliisin yksi tärkeä tehtäväalue on suorittaa turvapaikkatutkintaa turvapaikkaa hakeneille, antaa tiedoksi oleskelulupapäätöksiä ja käännyttää kielteisen päätöksen saaneet henkilöt. Tänä aamuna noin 60 henkilöä oli odottamassa vuoroaan päästä hakemaan turvapaikkaa Pohjanmaan poliisilaitoksella, vertailun vuoksi kirjattiin viime vuonna yhteensä reilut 100 turvapaikkailmoitusta. Tänä vuonna on yhteensä yli 650 henkilöä jättänyt turvapaikkahakemuksensa Pohjanmaan poliisilaitokselle.
Turvapaikkatutkintaa suorittaa Pohjanmaan poliisilaitoksella ULKO-ryhmä. Ryhmän henkilöstömäärä on mitoitettu aikaisempien vuosien turvapaikanhakijoiden määrään. Poliisilaitoksella kohdistetaan nyt osa muista resursseista turvapaikkatutkintaan, jotta käsittelyajat eivät venyisi liian pitkiksi. Tämän lisäksi on Poliisihallitukselta saatu lisärahoitusta viiden henkilön palkkaamiseksi.
Poliisilaitos on laatinut varautumissuunnitelman laajamittaisen maahantulon varalta. Aluehallintovirasto, ELY-keskus, Rajavartiolaitos ja Pelastuslaitos ovat suunnitelman avainasemassa yhteistyön, tiedonvaihdon ja tilannekuvan ylläpidon osalta. Riski- ja uhka-arviot tehdään jokaisen uuden vastaanottokeskuksen osalta ja kuntia pyydetään jatkossa olemaan entistä aktiivisempia poliisin suuntaan maahanmuuttoon liittyvissä asioissa.
Poliisi peräänkuuluttaa digitaalista kotirauhaa
Keskustelut kadulla ja netissä käyvät tällä hetkellä kuumana erityisesti maahanmuuttoon liittyvissä asioissa. Pohjanmaan poliisi haluaa korostaa, että turvallisuustilanne poliisilaitoksen alueella ei ole muuttunut eivätkä rikokset ja hälytystehtävät ole lisääntyneet. Viimeistään nyt olisi syytä laittaa jäitä hattuun ja miettiä kahteen kertaan ennen kuin osallistuu ihmis- ja perusoikeuksia loukkaavaan julkiseen keskusteluun, ihmisille on annettava digitaalinen kotirauha. Poliisi tulee puuttumaan vihapuheeseen ja uhkailuihin.
http://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista/tiedotteet/1/1/pohjanmaan_poliisi_varautuu_kasvavaan_turvapaikanhakijoiden_maaraan_38924
QuoteKeskustelut kadulla ja netissä käyvät tällä hetkellä kuumana erityisesti maahanmuuttoon liittyvissä asioissa. Pohjanmaan poliisi haluaa korostaa, että turvallisuustilanne poliisilaitoksen alueella ei ole muuttunut eivätkä rikokset ja hälytystehtävät ole lisääntyneet. Viimeistään nyt olisi syytä laittaa jäitä hattuun ja miettiä kahteen kertaan ennen kuin osallistuu ihmis- ja perusoikeuksia loukkaavaan julkiseen keskusteluun, ihmisille on annettava digitaalinen kotirauha. Poliisi tulee puuttumaan vihapuheeseen ja uhkailuihin.
Poliisi uhkailee kantasuomalaisia... Eivät voi eivätkä uskalla tehdä mitään maahan tunkeutuville turvaturisteille ja uinuville ISIS-soluille, joten uhkailevat suomalaisia. Pelottelevat tällaista keski-ikäistä tätiä kuin esimerkiksi minä :o
Digitaalinen kotirauha - no pistäköön koneen kiinni ken rauhaa kaipaa.
Ala-asteikäisinä hoilotimme sävelellä "Pukki ovelle kolkuttaa" biisiä "Gestapo ovelle kolkuttaa"
Joko portuassanne/-mme kopisee?
https://fi.wikipedia.org/wiki/Gestapo
QuoteGestapo [gesˈtaːpoː], Geheime Staatspolizei[1] [gəˈhaɪmə ˈʃtaːtspoliˌtsaɪ] ( suom. salainen valtionpoliisi), lyhyesti Gestapo, oli natsi-Saksan pelätty poliittinen turvallisuuspoliisiorganisaatio. Järjestö perustettiin vuonna 1933 valtakunnallisen poliisiorganisaatiouudistuksen yhteydessä, jossa kaikki poliisiorganisaatiot alistettiin SS:lle.
Sattuipa hauskasti, meillä on SSS.
(25 000. juhlavihapostaus
Jos katoan täältä lähiaikoina niin tiedätte, että Pohjanmaan poliisi tuli hakemaan. )
QuotePoliisi toivoo "digitaalista kotirauhaa" pakolaiskriisissä - aikoo puuttua vihapuheeseen
Keskustelut kadulla ja netissä käyvät tällä hetkellä kuumana erityisesti maahanmuuttoon liittyvissä asioissa. Poliisi kehottaa kansalaisia rauhoittumaan.
Perjantaiaamuna Pohjanmaan poliisilaitoksella odotti 60 ihmistä vuoroaan päästä hakemaan turvapaikkaa. Kyse on ennätyksellisestä määrästä, sillä koko viime vuonna Pohjanmaan poliisilaitoksella kirjattiin yhteensä reilut 100 turvapaikkahakemusta. Tänä vuonna hakemuksia on tähän mennessä jätetty Pohjanmaan poliisilaitokselle 650 kappaletta.
Pohjanmaan poliisi haluaa korostaa, että turvallisuustilanne poliisilaitoksen alueella ei ole muuttunut eivätkä rikokset ja hälytystehtävät ole lisääntyneet.
- Viimeistään nyt olisi syytä laittaa jäitä hattuun ja miettiä kahteen kertaan ennen kuin osallistuu ihmis- ja perusoikeuksia loukkaavaan julkiseen keskusteluun. Ihmisille on annettava digitaalinen kotirauha, Pohjanmaan poliisi muistuttaa tiedotteessaan.
Poliisi aikoo myös puuttua ilmenevään vihapuheeseen ja uhkailuihin.
Pohjanmaan poliisilaitos tekee nyt kovasti töitä, jotta turvapaikka-asioiden käsittelyajat eivät venyisi liian pitkiksi. Se on saanut Poliisihallitukselta lisärahoitusta viiden henkilön palkkaamiseksi, ja lisäksi poliisilaitoksella kohdistetaan nyt osa muista resursseista turvapaikkatutkintaan.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015091120332212_uu.shtml
Eli pitäkää alamaiset turpanne kiinni.
Digitaalinen kotirauha... Mitähän seuraavaksi?
En tiedä, millaista vihapuhetta tai "vihapuhetta" sieltä on tullut, eikä oikea uhkailu ole hyväksyttävää, mutta on täysin ymmärrettävää ja ennakoitavissa, että ihmiset saavat tarpeekseen tästä laittomasta, yhteiskuntaa, ympäristöä ja asuinseutua tuhoavasta väestönvaihtopolitiikasta, ja sanovat sen ääneen. On ihmisten oikeus ja velvollisuus protestoida tällaista massiivista hyökkäystä ja rikosta vastaan.
Näillä näkymin kiristynyt tilanne jatkuu ja pahenee, eikä ratkea millään muulla, kuin lopettamalla väestönvaihto.
QuotePoliisi tulee puuttumaan vihapuheeseen ja uhkailuihin.
VPN ja TOR. Siinähän puuttuvat.
QuotePohjanmaan Poliisi varautuu kasvavaan turvapaikanhakijoiden määrään
Kriisit maailmalla ovat saaneet suuret ihmisjoukot liikkeelle. Moni ihminen pakenee henkensä edestä ja hakee turvapaikkaa toisesta maasta. Suurin osa pakolaisista pakenee naapurimaihin, mutta osa tulee myös Eurooppaan ja Suomeen.
Poliisin yksi tärkeä tehtäväalue on suorittaa turvapaikkatutkintaa turvapaikkaa hakeneille, antaa tiedoksi oleskelulupapäätöksiä ja käännyttää kielteisen päätöksen saaneet henkilöt. Tänä aamuna noin 60 henkilöä oli odottamassa vuoroaan päästä hakemaan turvapaikkaa Pohjanmaan poliisilaitoksella, vertailun vuoksi kirjattiin viime vuonna yhteensä reilut 100 turvapaikkailmoitusta. Tänä vuonna on yhteensä yli 650 henkilöä jättänyt turvapaikkahakemuksensa Pohjanmaan poliisilaitokselle.
Turvapaikkatutkintaa suorittaa Pohjanmaan poliisilaitoksella ULKO-ryhmä. Ryhmän henkilöstömäärä on mitoitettu aikaisempien vuosien turvapaikanhakijoiden määrään. Poliisilaitoksella kohdistetaan nyt osa muista resursseista turvapaikkatutkintaan, jotta käsittelyajat eivät venyisi liian pitkiksi. Tämän lisäksi on Poliisihallitukselta saatu lisärahoitusta viiden henkilön palkkaamiseksi.
Poliisilaitos on laatinut varautumissuunnitelman laajamittaisen maahantulon varalta. Aluehallintovirasto, ELY-keskus, Rajavartiolaitos ja Pelastuslaitos ovat suunnitelman avainasemassa yhteistyön, tiedonvaihdon ja tilannekuvan ylläpidon osalta. Riski- ja uhka-arviot tehdään jokaisen uuden vastaanottokeskuksen osalta ja kuntia pyydetään jatkossa olemaan entistä aktiivisempia poliisin suuntaan maahanmuuttoon liittyvissä asioissa.
Poliisi peräänkuuluttaa digitaalista kotirauhaa
Keskustelut kadulla ja netissä käyvät tällä hetkellä kuumana erityisesti maahanmuuttoon liittyvissä asioissa. Pohjanmaan poliisi haluaa korostaa, että turvallisuustilanne poliisilaitoksen alueella ei ole muuttunut eivätkä rikokset ja hälytystehtävät ole lisääntyneet. Viimeistään nyt olisi syytä laittaa jäitä hattuun ja miettiä kahteen kertaan ennen kuin osallistuu ihmis- ja perusoikeuksia loukkaavaan julkiseen keskusteluun, ihmisille on annettava digitaalinen kotirauha. Poliisi tulee puuttumaan vihapuheeseen ja uhkailuihin.
Tiedote (http://poliisi.fi/tietoa_poliisista/tiedotteet/1/1/pohjanmaan_poliisi_varautuu_kasvavaan_turvapaikanhakijoiden_maaraan_38924) 11.9.2015
Poliisin olisi syytä miettiä kahteen kertaan, ennen kuin puuttuu tai uhkailee puuttuvansa lailliseen keskusteluun.
Quote from: koli on 11.09.2015, 13:53:38
QuotePoliisi toivoo "digitaalista kotirauhaa" pakolaiskriisissä - aikoo puuttua vihapuheeseen
Keskustelut kadulla ja netissä käyvät tällä hetkellä kuumana erityisesti maahanmuuttoon liittyvissä asioissa. Poliisi kehottaa kansalaisia rauhoittumaan.
Perjantaiaamuna Pohjanmaan poliisilaitoksella odotti 60 ihmistä vuoroaan päästä hakemaan turvapaikkaa. Kyse on ennätyksellisestä määrästä, sillä koko viime vuonna Pohjanmaan poliisilaitoksella kirjattiin yhteensä reilut 100 turvapaikkahakemusta. Tänä vuonna hakemuksia on tähän mennessä jätetty Pohjanmaan poliisilaitokselle 650 kappaletta.
Pohjanmaan poliisi haluaa korostaa, että turvallisuustilanne poliisilaitoksen alueella ei ole muuttunut eivätkä rikokset ja hälytystehtävät ole lisääntyneet.
- Viimeistään nyt olisi syytä laittaa jäitä hattuun ja miettiä kahteen kertaan ennen kuin osallistuu ihmis- ja perusoikeuksia loukkaavaan julkiseen keskusteluun. Ihmisille on annettava digitaalinen kotirauha, Pohjanmaan poliisi muistuttaa tiedotteessaan.
Poliisi aikoo myös puuttua ilmenevään vihapuheeseen ja uhkailuihin.
Pohjanmaan poliisilaitos tekee nyt kovasti töitä, jotta turvapaikka-asioiden käsittelyajat eivät venyisi liian pitkiksi. Se on saanut Poliisihallitukselta lisärahoitusta viiden henkilön palkkaamiseksi, ja lisäksi poliisilaitoksella kohdistetaan nyt osa muista resursseista turvapaikkatutkintaan.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015091120332212_uu.shtml
Jossain sivistysmaassa, jossa on sananvapaus- ja yksilönoikeudet kunniassa, tuollainen poliisimies olisi "kuohittu" alta aikayksikön. Se, että valtion virkamies ryhtyy neuvomaan kansalaisia siitä, miten ja mistä saa keskustella, on täysin pöyristyttävää. Mutta Suomihan ei olekaan enää itsenäinen, suvereeni demokraattinen valtio.
QuoteViimeistään nyt olisi syytä laittaa jäitä hattuun ja miettiä kahteen kertaan ennen kuin osallistuu ihmis- ja perusoikeuksia loukkaavaan julkiseen keskusteluun
Minä luulin, että sananvapaus on varsin keskeinen osa ihmis- ja perusoikeuksia.
Onneksi porno mitä katson ei ole normaalia.
Jännä juttu.
Orpo kertoo että pakolaisten motiivien kyseenalaistaminen on rasismia. Me näemme kuitenkin sosiaalisen median kautta kun maahantulleet postaavat saaneensa rahaa tms. tänne tultuaan. Digitaalinen kotirauha ei varmaankaan koske heitä, varsinkaan jos kirjoittavat toisella kielellä jota poliisi ei osaa. Kurdit, somalit muut eivät varmaankaan kirjoita vihapuheita Suomessa, sosiaalisessa mediassa, omalla kielellään? Miten siihen pitäisi suhtautua? Ei mitenkään, ilmeisesti.
Sitten kuulemme kaikenlaista kyliltä että nuoria tyttöjä ahdisteltu ja muutoinkin käyttäytymisestä joka ei ole täällä hyväksyttävää. Siitä ei saisi siis puhua. Samalla lienee tarkoituksena se, ettei tässä puheessa kävisi ilmi ongelmallisia sattumuksia joita poliisi ei halua tulevan julkisuuteen. Jos pelkäät että se minkä juuri näit kertominen on vihapuhetta, silloin sinä et kerro siitä. Ja koska poliisi tai mediakaan ei kerro, ei sitä ole muiden kuin osapuolten (tekijöiden, uhrien ja viranomaisten) silmissä tapahtunut ja Suomen tuomiot huomioiden kärsijänä on vain uhri. Samalla pinnan alla pääsee kasvamaan jotakin, joka poliittisen korrektiuden hautaamana voi muodostua Suomen Rotherhamiksi. Silloinkaan ei liene syyllisiä löytyvän, sillä he vain "noudattivat niitä ohjeita mitä heille on annettu"-antakaa noiden muiden tehdä mitä haluavat älkääkä puuttuko siihen sillä se ei ole hyväksyttävää.
Poliisista on kovaa vauhtia tulossa Ohrana.
Quote from: Leijona78 on 11.09.2015, 14:29:55

Onko Suomen poliisikin jälkisuomettunut? Ovatko vihervasurit pystyneet soluttamaan valtion väkivaltakoneiston? Enpä olisi uskonut, mutta pahasti siltä näyttää.
Tässä olisi eduskuntakeskustelun paikka. Sisäministeri Orpolta tulisi tiedustella mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä, jotta poliisi ei jatkossa puutu sananvapauteen.
Ja tulijoitahan riittää...
QuoteKristiinankaupunki on täynnä turvapaikanhakijoita ja toivottaa lisää tervetulleeksi
http://www.pohjalainen.fi/uutiset/maakunta/kristiinankaupunki-on-t%C3%A4ynn%C3%A4-turvapaikanhakijoita-ja-toivottaa-lis%C3%A4%C3%A4-tervetulleeksi-1.1904393
QuoteVaasaan saapui 60 uutta turvapaikanhakijaa
11.09.2015 12:30
Vaasaan saapuvien turvapaikanhakijoiden määrä on jyrkässä kasvussa. Pohjanmaan poliisilaitoksen poliisipäällikkö Risto Lammi kertoo, että perjantaiaamuna uusia turvapaikanhakijoita saapui Vaasaan noin 60.
– Koko viikolla tulijoita on ollut noin 150, joka oli aiemmin koko vuoden määrä. Tänä vuonna saapujia on ollut jo 650.
Lammi kertoo, että Pohjanmaan neljässä vastaanottokeskuksessa ihmisiä on jo tuhat, kun paikkoja on hieman yli 700.
http://www.pohjalainen.fi/uutiset/maakunta/vaasaan-saapui-60-uutta-turvapaikanhakijaa-1.1904903
Poliisille ja kansalaisille, joilla pöyristyminen ja loukkaantuminen on kovin herkässä, annan neuvon: aika monessa tietokoneessa ja puhelimessa on sellainen jännä nappi, jolla laitteen saa pois päältä. Sillä estää varmasti pahan puheen tunkeutumisen ruudulle. Sitten on vielä sellainenkin, että ei avaa selainta (siis se sininen e tai oranssi kettu tai värikäs rinkula) jolla pääsee sinne intternettiin. Ja vasepuukit ja tvitterit kun jättää kokonaan liittymättä, niin saa olla ihan varmasti kyyneleittä. Ottakaa vaikka hyvä ystävänne mukaan ja käykää ulkona. Siellä on ainakin tänään nätti ilma, pieni metsälenkki piristää kummasti. Ehkä pieni hölkkä varistaa myös hiekat alapäästä niin elämästä tulee kummasti helpompaa.
Digitaalinen kotirauha? Mitä tuo sanayhdistelmä edes tarkoittaa?
Pitääkö minun ymmärtää tämä nyt sellaisena vihjeenä, että Hommalle kriittinen kirjoittaminen on vihapuhetta ja "digitaalisen kotirauhan" loukkaamista? Odotettavissa on "tärkeätä poliisityötä" ja niukkojen resurssien "onnistunutta priorisointia", eli ratsioita hommalaisten koteihin "digitaalisen kotirauhan loukkaamisen" ja "vihapuheen" levittämisen vuoksi?
Ihan oikeasti tämä retoriikka alkaa saamaan tiettyjä konnotaatioita sieltä 30-luvulta useammasta eri maasta.
Nettiin ei tarvitse mennä jos pelkää mielensäpahoittamista. Siksi vältän mm. Rasmus-ryhmän seurantaa.
Ei hemmetti, nyt tätä "digitaalista kotirauhaa" ladataan oikeasti kuin käärmettä pyssyyn... :facepalm:
Joo, Poliisihallinnossa on ilmiselvästi liikaa luppoaikaa. Tämäkin jamppa sassiin käsittelemään niitä hakemuksia.
Uusiokieli saa lisää sanastoa joka päivä; vihapuhe, vastuunkanto, digitaalinen kotirauha.
Poliisi voi pyytää digitaalista kotirauhaa sitten, kun pystyy itse takaamaan Suomalais naisille genitaalisen puistorauhan.
Meillä ei liene hätää, Homma tuskin on tuon geheimes staatspolizein koti?
Quote from: Ink Visitor on 11.09.2015, 13:34:38
Keskustelut kadulla ja netissä käyvät tällä hetkellä kuumana erityisesti maahanmuuttoon liittyvissä asioissa. Pohjanmaan poliisi haluaa korostaa, että turvallisuustilanne poliisilaitoksen alueella ei ole muuttunut eivätkä rikokset ja hälytystehtävät ole lisääntyneet. Viimeistään nyt olisi syytä laittaa jäitä hattuun ja miettiä kahteen kertaan ennen kuin osallistuu ihmis- ja perusoikeuksia loukkaavaan julkiseen keskusteluun, ihmisille on annettava digitaalinen kotirauha. Poliisi tulee puuttumaan vihapuheeseen ja uhkailuihin.
http://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista/tiedotteet/1/1/pohjanmaan_poliisi_varautuu_kasvavaan_turvapaikanhakijoiden_maaraan_38924
Sillä, joka on tämän takana, Kokoomuksen jäsenkirja lienee jo taskussa? Tästä se lähtee ura urkenemaan, tiedä vaikka pääsisi uudeksi Paateroksi!
Voiko digitaalisen (ajatus)poliisin deletoida?
Quote from: Darwinisti on 11.09.2015, 16:31:19
Joo, Poliisihallinnossa on ilmiselvästi liikaa luppoaikaa. Tämäkin jamppa sassiin käsittelemään niitä hakemuksia.
Noita Timo Kilpeläisen mainitsemia rasistisia rikoksia todetaan vuodessa yhden käden sormilla laskettava määrä.
Vielä muutama tällainen uutinen, niin joudun käyttämään digitalista.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Digoksiini (https://fi.wikipedia.org/wiki/Digoksiini)
Varsinkin tällaisissa demokraattisen yhteiskunnan, yleisen turvallisuuden ja yhteiskuntarauhan kohtalonkysymyksissä sananvapaus on niin keskeinen ja tärkeä asia, ettei sitä tule minkään mahdollisen ylilyönnin vuoksi rajoittaa tai hillitä. Vain selviin laittomuuksiin tulee puuttua, ja vain selvät laittomuudet tulee tuomita, mutta kaikki yritykset hillitä yleistä keskustelua, tai edes huhujen levittämistä, ovat asiattomia ja vaarallisia iskuja niitä demokratian rippeitä vastaan, joita ihmiset vielä yrittävät puolustaa ja pitää yllä. Jopa huhut ovat tällaisessa mediasensuurissa arvokkaampia kuin virallinen tiedotus, kunhan muistaa niiden luonteen huhuina eikä vahvistettuina tosiasioina.
Kaikki yritykset vaientaa ja hillitä ihmisiä myös johtavat tilanteen kärjistymiseen entisestään. Jos ihmiset eivät saa puhua, huutaa ja vaatia viranomaisilta laillista, nopeaa ja välttämätöntä toimintaa, niin ärtymys sattaa purkautua muilla tavoin. Jos väestönvaihdon uhreilla ja maksajilla ei ole edes oikeutta ilmaista kritiikkiään, ärtymystään, huoltaan tai kauhistumistaan, niin silloin koko valtion ja viranomaisten muodostama systeemi on laiton ja oikeastaan mikään laki ei enää merkitse mitään. Ja jos viranomaiset eivät tee laillisia velvoitteitaan, niin kansalaiset saattavat tehdä itse ne välttämättömät tehtävät, joista viranomaiset ovat häpeällisesti luistaneet. Tämä ei ole enää omankädenoikeutta, jos ei ole mitään laillista esivaltaa, jota se voisi loukata. Rikollinen esivalta ei ole laillinen esivalta, eikä itse asiassa minkäänlainen esivalta. Rikolliset ovat ihan vain rikollisia.
Pahimmassa tapauksessa tähän laillisuustyhjiöön astuu Venäjä ja tekee sen, mihin Suomen viranomaiset eivät ryhdy, ja ottaa Suomen länsirajan vartioitavakseen.
Onko Suomessa vielä laillista esivaltaa? Jos on, niin se toimii välittömästi ja lopettaa väestönvaihdon. Muuten tässä on ihan helvetillinen kriisi käsillä. Aikaa on ehkä vain muutamia päiviä. Pahimmassa, tai varmaan joidenkin mielestä parhaassa tapauksessa, Venäjä on jo kiinnostunut näistä Suomen tapahtumista, ja huomannut yhteiskunnan yhteishengen vakavan vaurioitumisen, ja aikoo käyttää sen hyödykseen.
Hiukan laajempi käsitys kotirauhasta.
1984
Quote from: Mehud on 11.09.2015, 16:38:01
Poliisi voi pyytää digitaalista kotirauhaa sitten, kun pystyy itse takaamaan Suomalais naisille genitaalisen puistorauhan.
Itse taas vaadin sekä perinteistä kotirauhaa sekä väkivaltarauhaa sekä henkisellä että fyysisellä tasolla maahantunkeutujilta toteuttavan poliisin ennen kuin lähden toteuttamaan digitaalista kotirauhaa. Haistakaa paska.
Quote from: Baritoni on 11.09.2015, 14:26:41
Jossain sivistysmaassa, jossa on sananvapaus- ja yksilönoikeudet kunniassa, tuollainen poliisimies olisi "kuohittu" alta aikayksikön. Se, että valtion virkamies ryhtyy neuvomaan kansalaisia siitä, miten ja mistä saa keskustella, on täysin pöyristyttävää. Mutta Suomihan ei olekaan enää itsenäinen, suvereeni demokraattinen valtio.
Ainakin USA:ssa ja Sveitsissä tämä älypää olisi jo kotona puhaltelemassa muniin ja miettimässä, että mitä sitä tulikaan sanottua.
Quote from: Jaakko Sivonen on 11.09.2015, 14:27:06
QuoteViimeistään nyt olisi syytä laittaa jäitä hattuun ja miettiä kahteen kertaan ennen kuin osallistuu ihmis- ja perusoikeuksia loukkaavaan julkiseen keskusteluun
Minä luulin, että sananvapaus on varsin keskeinen osa ihmis- ja perusoikeuksia.
Siinähän luulet. Suomi ei ole koskaan erityisesti ollut sananvapauden malli maa. 1940 tuomittiin kaksi miestä eduskunnan puhemiehelle kirjoitetun kirjeen perusteella.
Quote from: Fiftari on 11.09.2015, 14:19:48
QuotePoliisi tulee puuttumaan vihapuheeseen ja uhkailuihin.
VPN ja TOR. Siinähän puuttuvat.
Ihan joka jampalle nuo ei varmasti ole tuttuja ja näin olen ymmärtänyt, ettei nekään säilytä anonymiteettiä ellei niiden käyttöä hallitse riittävästi. Ihan vaan sen takia sanon, ettei kukaan syyllisty mihinkään laittomaan, luullessaan henkilöllisyytensä olevan turvassa.
Jos tuo on poliisin virallinen kanta, poliisin voi lakkauttaa. Poliisi rikkoo perustuslakia.
Ehkä joku poliisissa ajatteli ettei poliisin arvostus ole vielä riittävän alhaalla. A.C.A.B.
Quotenyt olisi syytä laittaa jäitä hattuun ja miettiä kahteen kertaan ennen kuin osallistuu ihmis- ja perusoikeuksia loukkaavaan julkiseen keskusteluun, ihmisille on annettava digitaalinen kotirauha
Millainen on ihmis- ja perusoikeuksia loukkaava julkinen keskustelu? Kaikenlainen julkinen keskustelu teeman ympäriltä on tällä hetkellä niin kiltiksi suitsittua kuin vain olla ja voi, ja vielä pitäisi (ilmeisesti?) entisestään tästä kiristää itseilmaisua. On mielenkiintoista, miten ja missä laajuudessa ihmisten ajattelu- ja mielipidevapauteen yritetään tällä hetkellä puuttua - ja on vielä mielenkiintoisempaa, miten tämä ei ilmiönä kiinnosta laajemmin yhteiskuntatutkijoita. Missä ovat sosiologit? Missä varoittavat esimerkit historiasta niistä teemoista, joiden ympärille sama ilmiö on joskus syntynyt? Näitä tilanteita kuitenkin on jälkikäteen historian valossa ihmetelty, mutta kaikille näille tilanteille on ollut ominaista se, miten pieni joukko ihmisiä on noussut vastustamaan yleistä 'totuutta' sillä hetkellä kun vastarinta on saanut osakseen paheksuntaa, mutta suuri samanmielisten lauma on saatu aatteen taakse manipuloitua.
Tätä kannattaa miettiä.
Tähän tulisi suunnata mielenkiintoa. Demografia ja kansallinen kulttuuriperintömme ovat vaarassa muuttua iäksi, ja poliisimme sekä mediamme keskittyy vain varoittelemaan
vihapuheesta. Oh lord.
Jos tuota polliisien uhkausta luetaan kirjaimellisesti niin pelkkä keskusteluun osallistuminen on siis mahdollisesti rangaistavaa!
Sama jos seuraisi mielenosoitusta sivusta ja tulisi pidätetyksi osallistumisesta siihen.
Paukut on ilmeisen vähissä sisäministeriössä. Tällaisilla heittolaukauksilla ei ole edes pelotusvaikutusta. On Suomen Hallituksen syytä, että tilanne on mennyt tällaiseksi.
Rajatarkastukset ja pikakäännytykset olisi pitänyt aloittaa jo aikoja sitten.
Siis kenen "kotirauhasta" tässä nyt on kyse ja mitä poliisi tahtoo tällä merkillisellä väännöksellä oikein sanoa?
Yleiseen tietoisuuteen on vähitellen valunut epämääräinen käsite vihapuhe, jota ei lainsäädännössä määritellä eikä tunneta. Semanttisesti ajatellen vihapuhe voisi olla vihaisena puhumista taikka vihaa lietsovaa puhetta. Tiettyihin kansanryhmiin kohdistuen vihaa lietsova puhe voidaan katsoa kiihottamiseksi kansanryhmää vastaan, mikä on rikos.
Jos joku ilmaisee värikkäin sanankääntein olevansa tavanomaista pettyneempi hallituksemme maahanmuuttopolitiikkaan, suhtautuvansa epäillen tulijoiden uskontoon, pitävänsä näiden sukupuolijakaumaa epätasa-arvoisena ja ikäryhmää riskialttiina levottomuuksien aiheuttamiselle, ei hän syyllistyne rikokseen. Suomessa on edelleen vapaus ilmaista mielipiteitä niin politiikan, uskonnon, tasa-arvon ja yhteiskunnallisen turvallisuuden alueella. Myöskään asiaan liittyvien taloudellisten seikkojen julkinen punninta ei voine olla rikos. Muutoin budjetit jouduttaisiin niin kunnallisella kuin valtionkin tasolla tekemään ja hyväksymään salaisina.
Nyt poliisin taholta esitetään uhkauksen omainen toive digitaalisesta kotirauhasta pakolaiskriisiin liittyen. "Poliisi tulee puuttumaan vihapuheeseen ja loukkauksiin". Poliisin tulee muutenkin puuttua vihapuheeseen ja loukkauksiin ainakin tiettyihin kansanryhmiin kohdistuen. Onko digitaalinen kotirauha jokin epämääräinen käsite, jonka valossa voidaan "vihapuheita" tutkia, syyttää ja tuomita laajemmin kuin aikaisemmin?
On selvää, ettei digitaalisella kotirauhalla ole mitään tekemistä varsinaisen kotirauhan kanssa. Harvoin jos koskaan kukaan ikinä sallimatta tunkeutuu digitaalisia väyliä pitkin toisen kotiin metelöimään ja rauhaa rikkomaan. Vielä harvemmin se onnistuu digitaalisesti tekstimuodossa.
Elämme suuren hämmennyksen aikaa. Valtiokoneiston ensisijaisena tehtävänä on kautta aikojen ollut väestön turvaaminen ulkoisilta uhilta. Historiassa turvaamiskeinot ovat tosin saattaneet olla rankempia ja tuhoisampia kuin yksikään ulkoinen uhka olisi ikinä aikaiseksi saanutkaan. Tässä ja nykyajassa elävä jokainen lahjatonkin kykenee näkemään hallitsemattomaan maahanmuuttoon liittyvät uhat, varsinkin yhdistettynä Euroopanlaajuiseen talouskriisiin. Globaalit vastakkainasettelut niin idän kuin lännen valtapyrkimyksien sekä pohjoisen kulttuurien että etelän uskontojen välillä ovat kasvaneet. Aiemmin tällaiset rajaviivat piirrettiin sotimalla. Nyt rajaa käydään niin jokaisessa lähiössä kautta koko läntisen maailman että sosiaalisessa mediassa. Jossain vaiheessa tilanne väkisinkin leimahtaa reaalimaailman tasolla ja -laajuudessa. Näin on käynyt ennenkin.
On epäilemättä oikein auttaa hädässä olevia. Jostain syystä kaikki kansalaiset eivät kuitenkaan ole vakuuttuneita, että Suomessa on viimeisten vuosikymmenten aikana aina autettu hätää kärsiviä. Monien mielestä tänne on aiheettomasti takertunut runsaasti väkeä perustuen enemmän juksaukseen kuin todelliseen hätään. Epäluulot ovat varmasti aiheettomia nyt monen maahanpyrkijän kohdalla, mutta entiset koetaan silti vääryytenä.
Suuren hämmennyksen vallassa elää valtiolaivamme peräsimessä roikkuva Sipilä ja esivallan miekkaa kantava poliisi. Hätää kärsiviä pitäisi auttaa ja samalla korjata vinoon kehittynyt talous, kun pitäisi myös pitää huolta niin valtion sisäisestä kuin ulkoisestakin turvallisuudesta. Onneksi tähän on löytynyt resepti:
Julistetaan siis täten yleinen digikotirauha kehoittamalla kaikkia tätä maahanmuuttojuhlaa asiaankuuluvalla hartaudella viettämään sekä muutoin hiljaisesti ja rauhallisesti käyttäytymään,
sillä se, joka tämän rauhan rikkoo ja maahanmuuttojuhlaa jollakin laittomalla taikka sopimattomalla käytöksellä häiritsee, on raskauttavien asianhaarain vallitessa syypää siihen rangaistukseen, jonka laki ja asetukset kustakin rikoksesta ja rikkomuksesta erikseen säätävät.
Onko sitten olemassa myös analoginen kotirauha?
Poliisin tehtävä kuuluisi olla että estää rikoksia, kuten ottaa kiinni niitä laittomia pakolaisia ja niiden salakuljettajia, eikä yrittää hallita meidän ajatuksia ja sanoja.
Digitaalinen kotirauha...voi vit*u ! Tuohan on aivan Orwellia .
Kuulkaas arvon polliisit ! - Hoitakkee suatana hommanne ja jättäkää natiivit rauhaan !
Quote from: -PPT- on 11.09.2015, 23:05:16
Onko sitten olemassa myös analoginen kotirauha?
Toki, ainoastaan rikkaammilla kulttuureilla, spermanaamoilla ei tällaisia puolustajia ole.
Quote from: Tabula Rasa on 11.09.2015, 23:14:34
Quote from: -PPT- on 11.09.2015, 23:05:16
Onko sitten olemassa myös analoginen kotirauha?
Toki, ainoastaan rikkaammilla kulttuureilla, spermanaamoilla ei tällaisia puolustajia ole.
Onko jauhonaamoilla?
Quote from: -PPT- on 11.09.2015, 23:05:16
Onko sitten olemassa myös analoginen kotirauha?
On, neuvostoliiton kotirauha. Olet juuri päässyt osalliseksi siitä.
Rauhoittukaa, eihän tässä mitään. Poliisi vain toivoo, ettei mitään sellaisia mielipiteitä esitettäisi, mistä valtaapitävien mielipiteet poikkeavat.
Kuulostaa demokraattiselta ja vapaalta, eikö?
Kuulostaa banaanivaltiolta.
Quote from: MW on 11.09.2015, 23:15:49
Quote from: -PPT- on 11.09.2015, 23:05:16
Onko sitten olemassa myös analoginen kotirauha?
On, neuvostoliiton kotirauha. Olet juuri päässyt osalliseksi siitä.
Aika neukkulalta tämä tuntuu. Kävin lapsena turistina neukkulassa kahdesti. Erona on se että meillä vielä toistaiseksi on pehmeämpää vessapaperia. Ja mamuja. Kumpaakaan ei siellä ollut. Vessapaperin laadusta en piittaa.
Luovun kokonaan vessapaperista jos päästään eroon kaikista haittamamuista. Tämä on lupaus.
(http://i.imgur.com/6qzadyL.jpg)
Onko sitä "digitaalista kotirauhaa" määritelty jossain että tästä voisi oikeasti keskustellakin?
Quote from: Idumea on 11.09.2015, 23:53:13
Onko sitä "digitaalista kotirauhaa" määritelty jossain että tästä voisi oikeasti keskustellakin?
Määritelmä elää tarvittaessa ja käsittää näin ollen kaiken. Ensin luodaan käsite ja sitten aletaan soveltamaan. Poliisi on omaksunut jo lainsäätäjän roolinkin.
Quote from: Jaakko Sivonen on 11.09.2015, 14:27:06
QuoteViimeistään nyt olisi syytä laittaa jäitä hattuun ja miettiä kahteen kertaan ennen kuin osallistuu ihmis- ja perusoikeuksia loukkaavaan julkiseen keskusteluun
Minä luulin, että sananvapaus on varsin keskeinen osa ihmis- ja perusoikeuksia.
Onhan se - myös
kansalaistensa vapauksia ja oikeuksia puolustavissa demokratioissa. Se on tosiaan olellinen osa ihmis- ja perusoikeuksia, jotka jollain mystisellä tavalla on nyt siirretty koskemaan vain maahantunkeutujia, joille on lisäksi annettu aivan uudet loisimis- ja väkivaltaoikeudet.
Quote from: Idumea on 11.09.2015, 23:53:13
(http://new1.fjcdn.com/pictures/Tyler+the+creator+it+s+funny+cuz+its+true_0e6c35_5052691.jpg)
Onko sitä "digitaalista kotirauhaa" määritelty jossain että tästä voisi oikeasti keskustellakin?
Ei, eikä oikeusministeriön mielestä vihapuheellekaan ole määritelmää:
http://hommaforum.org/index.php/topic,103827.0.html
Aikamoinen shokki ollut tämä kesä henkisesti. Kuinka joukkohulluus voi vielä tänäkin päivänä vallata suurten massojen mielet ja jopa hyvin helposti. Ei kuitenkaan takana oli vuosien kestävää, kaiken peittävää propagandaa kuten esim. natsien tapauksessa.
Tämä on vielä kiikun kaakun, mihin suuntaan Suomi menee. Avataanko rajat täysin ja maa kaatuu vai valitaanko se järkevämpi tie. Ruotsi kuitenkin vieressä tulee kokemaan rajun romahduksen jossain vaiheessa. Ei pieni maa kestä 4000 pakolaista viikossa millään pitkää aikaa.
SD raju nousu on jo suoranainen hätähuuto, että ruotsalaiset ovat menettämässä kontrollin monin paikoin.
Quote from: ArtturiE on 11.09.2015, 19:06:31
Quote from: Fiftari on 11.09.2015, 14:19:48
QuotePoliisi tulee puuttumaan vihapuheeseen ja uhkailuihin.
VPN ja TOR. Siinähän puuttuvat.
Ihan joka jampalle nuo ei varmasti ole tuttuja ja näin olen ymmärtänyt, ettei nekään säilytä anonymiteettiä ellei niiden käyttöä hallitse riittävästi. Ihan vaan sen takia sanon, ettei kukaan syyllisty mihinkään laittomaan, luullessaan henkilöllisyytensä olevan turvassa.
Eihän TOR ole hommassa sallittu? Sopis kyllä. Henkilössyyden turvaamiseen on keinot, ei tosin aukottomat. Tosin vastaan sanomisistani, Bannit aihauttavat turhautumista ja turhaa työtä, Jos putoan satulasta, opin aina jotain. Takaisin on aina kiivetty. Vakoilu on aina mahdollista, kustannus/hyötysuhde vähän rajoittaa.
Quote from: Oiva Armas on 12.09.2015, 01:05:05

Torin asennus ja tietoturvalliset käyttöohjeet voisivat olla hyvä pajaprojekti. Tehdä sellaiset ihan kädestä suuhun malli jonka luettuaan neekerikin osaa.Kellä vain aikaa.
TOR-selaimella ei pääse h.forumille. Vai onko tilanne muuttunut.
Kirpputorilta nettitikku, ehkä puhelinkin vihapuheluihin käteisellä muutamalla egellä. R-kiskalta NoName simmi. Pysytkö perässä?
Itse en toktok käytä noin hienostumattaomia menetelmiä enkö modaamattomia peäpallomailoja.
On ollut digitaalinen kotirauha viime vuosina kantasuomalaisilla vähissä. Jatkuvalla syötöllä häiritään, solvataan ja uhkaillaan median, oikeuslaitoksen, poliisin, mamujen, poliittisten puolueiden, kirkon... taholta. Viihdemaailman tekijät ovat myös alvariinsa rätkyttämässä.
Pelkästään eilen 11.9 muistan itseäni mediassa solvatun ainakin pelokkaaksi, rasistiksi, natsiksi, humalaiseksi...
Edellispäivän huipentuma häirinnän osalta oli, kun luin Kalevan pääkirjoitustoimittajan häirintäkirjoituksen (en ostanut lehteä!), jossa hän uhkaili lukijaa helvetillä! Jumala ei hänen mukaansa ehkä anna anteeksi ihmisille sitä syntiä, jos emme avaa oviamme elintasopakolaisten tulla ja kupata rajoituksetta. Tämä on jo julkeaa uskonnollista väkivaltaa!!
Quote from: Tabula Rasa on 11.09.2015, 18:57:36
Quote from: Mehud on 11.09.2015, 16:38:01
Poliisi voi pyytää digitaalista kotirauhaa sitten, kun pystyy itse takaamaan Suomalais naisille genitaalisen puistorauhan.
Itse taas vaadin sekä perinteistä kotirauhaa sekä väkivaltarauhaa sekä henkisellä että fyysisellä tasolla maahantunkeutujilta toteuttavan poliisin ennen kuin lähden toteuttamaan digitaalista kotirauhaa. Haistakaa paska.
Mamut pitävät huolen alle 100-vuotiaiden naisten seksuaalisesta häirinnästä. Poliisi puolestaan ei puutu edes 12-vuotiaiden tyttöjen kokemaan seksuaaliseen häirintään, kun häiritsijänä on mamumiehet. Tämähän oli täällä otsikoissa pari päivää sitten, poliisi käski siinäkin tapauksessa kansalaisten vaieta.
Yhteenvetona olen sitä mieltä, että joutaa poliisilta leikata lomat ja ottaa palkasta pois yhteisen hyvän ja monikulttuurin nimissä.
Vähemmälläkin kyttäämisellä ja nettikiusaamisella kantasuomalainen ihminen elää.
Miksi poliisin sydäntä lähellä on ainoastaan nettikirjoittelu nykyään? Olisi vähän muutakin ratkottavana kuin nettikirjoittelut. Onko poliisi toivonut eri kulttuuritaustasta tulevia kunnioittamaan suomalaista oikeutta kulkea minihameessa kaduilla ilman häirintää? Jos ei, niin miksi ei? Mitä tämä kertoo Suomen poliisista?
Vai vielä digitaalista kotirauhaa. Eihän Suomessa saa edes puolustaa omaa kotirauhaansa, saati sitten että sellainen pitäisi antaa digitaalisena maahamme luvatta tunkeutuneille.
QuotePohjanmaan poliisi haluaa korostaa, että turvallisuustilanne poliisilaitoksen alueella ei ole muuttunut eivätkä rikokset ja hälytystehtävät ole lisääntyneet.
Onko vai ei, vai eikö ole vielä Pohjanmaalla? Kyllä se on hauskaa, kun eri viranomaistahot puhuvat ristiin. Ketä tässä pitäisi uskoa? Ei varmaan ketään:
QuoteTänään Tuusulassa 116. alueellisen maanpuolustuskurssin avannut Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Minna Karhunen muistuttaa, että viimeistään nyt on jokaisen organisaation aika pohtia muuttuneen turvallisuustilanteen vaikutuksia omaan toimintaansa.
- Aluehallintovirasto: Maahanmuutolla vaikutuksia sisäiseen turvallisuuteemme (https://www.avi.fi/web/avi/-/aluehallintovirasto-maahanmuutolla-vaikutuksia-sisaiseen-turvallisuuteemme-etela-suomi-#.VfNabVIVPMp) (AVI, 7.9.2015)
QuoteViimeistään nyt olisi syytä laittaa jäitä hattuun ja miettiä kahteen kertaan ennen kuin osallistuu ihmis- ja perusoikeuksia loukkaavaan julkiseen keskusteluun,
Keskusteluunhan voi osallistua, loukkaamatta itse mitään. Vastapuolenakin, mutta poliisi kehottaa silti miettimään kahteen kertaan niinkin osallistumista. Ihmis- ja perusoikeuksia loukkaavasta julkisesta (oma lukunsa on se, että mihin vedetään se raja) keskustelusta olisi siis mieluuummin tehtävä loppu vaikenemisen kautta. Media onkin jo toiminut tässä ansiokkaasti laajalla rintamalla ja lopettanut kokonaan mahdollisuuden keskustelun avaamiseen tietyistä aiheista, omilla sivuillaan. On kiellettyjä aiheita, ettei kukaan vahingossakaan osallistu ihmis- ja perusoikeuksia loukkaavaan (yksikin mätä omena taitaa pilata koko korin, siis keskustelun) julkiseen keskusteluun.
Quoteihmisille on annettava digitaalinen kotirauha.
Ei ole pakko pornosivuille puhkomaan silmiään "kotonaan", jos pornosivut ahdistavat. Poliisilla on nyt kotirauhan ja ennen kaikkea digitaalisen sellaisen käsite hieman haussa:
Quote.. Kirjan keskeinen sanoma on tämä: tietoyhteiskunta on muuttumassa valvontayhteiskunnaksi, joka näkee, tietää ja tallentaa kaiken kansalaisistaan. Suurin intressi tietojen keräämiseen ja ihmisten profilointiin on yrityksillä, jotka haluavat kohdentaa markkinointiaan tehokkaasti ja löytää potentiaalisia asiakkaita.
Hyvänä kakkosena ovat eri maiden tiedustelupalvelut. Niillä motiivina on paitsi kansallinen turvallisuus, myös taloudelliset kysymykset. Kaikkien maiden kannalta on tärkeää, että niiden yritykset menestyvät kansainvälisessä kilpailussa. ..
- http://pjarvinen.blogspot.fi/2010/03/yksityisyys-turvaa-digitaalinen.html
Ei-kansalaisista ei tarvitsekaan tietään välttämättä yhtään mitään, niin kuin eräs komisario totesi (http://hommaforum.org/index.php/topic,104120.0.html).
Quote from: Spesialisti on 11.09.2015, 14:37:41
Poliisista on kovaa vauhtia tulossa Ohrana.
Huvittavan näköistä, kun Venäjän kauppavartijoilla lukee selässä Ohrana.
Poliisi yrittää padota puroa tökkimällä saappaan kärjellä kun toisaalla pato on murtunut ja uhkaa tuhota altaan kaiken.
QuoteKeskustelut kadulla ja netissä käyvät tällä hetkellä kuumana erityisesti maahanmuuttoon liittyvissä asioissa. Pohjanmaan poliisi haluaa korostaa, että turvallisuustilanne poliisilaitoksen alueella ei ole muuttunut eivätkä rikokset ja hälytystehtävät ole lisääntyneet. Viimeistään nyt olisi syytä laittaa jäitä hattuun ja miettiä kahteen kertaan ennen kuin osallistuu ihmis- ja perusoikeuksia loukkaavaan julkiseen keskusteluun, ihmisille on annettava digitaalinen kotirauha.
Mistähän poliisi tietää katupuheidenkin sisällön ja miten he ehtivät seurata kaikkia nettikeskusteluja?
Väärät teot ja sanat ovat tietysti vääriä internetissäkin, mutta internetin avarassa maailmassa voi myös paeta häiritsijöitä melko helposti. Minä esimerkiksi en lue sivustoja, joilla minua ehkä halutaan loukata tarkoituksellisesti. Voisinko silti valittaa (oletetusta) vihapuheesta minua kohtaan? Laitetaanko lopulta sähkö ja/tai yhteydet pois päältä, jos ja kun vihapuhe vain jatkuu ja ihmisten digitaalinen kotirauha häiriintyy, vai aletaanko jakaa sakko- ja vankeusrangaistuksia?
Quote from: Man in a Suit on 11.09.2015, 23:22:30Quote from: MW on 11.09.2015, 23:15:49Quote from: -PPT- on 11.09.2015, 23:05:16Onko sitten olemassa myös analoginen kotirauha?
On, neuvostoliiton kotirauha. Olet juuri päässyt osalliseksi siitä.
Aika neukkulalta tämä tuntuu. Kävin lapsena turistina neukkulassa kahdesti. Erona on se että meillä vielä toistaiseksi on pehmeämpää vessapaperia. Ja mamuja. Kumpaakaan ei siellä ollut.
Olihan Neuvostoliitossa mamuja, myös varsinaisia. Viimeiset loikkaritkin ehtivät maahan vasta juuri ennen kuin systeemi romahti.
Tragikoomista historianpilkkaaa on tämä svedupellejen ylijäämien paskojen ilmaisliput Suomen Lappiin. Ruotsalaisen turistin on jatkossa vaarallista rantautua.
Isänmaallinen suomalaisen ei tule risteillä ruotsiin, mitään ruotsalaista tavaran nuuska poislukien ei pidä ostaa...
KAIKKI i.e digitaalinen liikenne on seurattattavissa ja sitä myöys oikeasti seurataan mahdollisuukksien mukaan.
Toisaalta se on oikeinkin hyvä asia, on jokunen pommi estetty jne.
Minullla ei ole mitään salattavaa.
Poliisi siis uhkailee veronmaksajia eli heidän palkkojensa maksajia tekaistuilla näytösoikeudenkäynneillä. Minä en tarvitse tällaista poliisia mihinkään enkä ole kiinnostunut maksamaan heidän palkkojaan. Hakekoot palkkansa SPR, kokoomukset ja neemuilta, toki ilman "leluja" eli valtaa ja aseita. Uusia aseita niille voisi olla pöyristyineiden kirjoitusten laatiminen kusariin ja muuhun valtamediaan. Kyllä lasikuutiosta ja alkoholisoituneilta hissiperijöiltä varmaan sponssia löytyisi.
Tarvitaan kokonaan uusi organisaatio joka torjuu rikollisuutta ja suojelee myös tavallisia suomalaisia.
"Viimeistään nyt olisi syytä laittaa jäitä hattuun ja miettiä kahteen kertaan ennen kuin osallistuu ihmis- ja perusoikeuksia loukkaavaan julkiseen keskusteluun".
Siitäpä sitten lähtee niin rasse, nasse kuin suvakkikin kuultavaksi sheriffien kellariin. Tuossahan konsta ilmoittaa että "osallistuu", eli kirjoittelitpa sitä tai tätä, kummalla puolella aitaa hyvänsä, niin osallistut ja tulemme hakemaan kunhan ehdimme.