Quote
Rinne pitää monokulttuuria karmeana ajatuksena – "Peltokin alkaa köyhtyä"
SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne sivusi torstai-iltana Demokraatin 120-vuotisjuhlaristeilyllä pitämässään puheessa viime aikoina pinnalla ollutta keskustelua rasismista. Rinne pitää ajatusta monokulttuurista kamalana. Hän teki vertauksen kasvinjalostukseen.
– Kun yhdellä pellolla viljellään pelkästään vehnää tai jotain muuta kasvia vuodesta toiseen, niin jo kolmannen vuoden jälkeen pelto alkaa köyhtyä. Parinkymmenen vuoden jälkeen kolmekymmentä prosenttia pellon kyvystä tuottaa uutta häviää. Sama tapahtuu, jos Suomi alkaa sulkeutua rajojensa sisäpuolelle, Rinne sanoi.
Rinne toivoi sosialidemokraattien jatkavan kansainvälisen solidaarisuuden liikkeenä vastakin.
Rinne arvosteli puheesaan myös hallitusta. Rinteen mukaan nykyhallitus on tekemässä tyhjäksi edellisen hallituksen työtä, romuttamassa muun muassa koulutuksen pohjaa ja rokottamassa pienituloisia eläkeläisiä.
– Tämä hallitus rakentaa sellaista eriarvoistumiskehitystä, joka on suomalaisessa yhteiskunnassa ennennäkemätöntä, Rinne sanoi.
– Uskon, että sen jälkeen, kun hallitus avaa omat ratkaisunsa ensi kertaa budjetissaan, alkaa kansa herätä siihen, mitä ihmettä tapahtuu, Rinne arvioi
http://demokraatti.fi/rinne-pitaa-monokulttuuria-karmeana-ajatuksena-peltokin-alkaa-koyhtya/
Tavallaan Rinne on oikeassa, kyllähän pellolle pitää sillöin tällöin levittää paskaa... :facepalm:
Kriittisen tarkastelun kestävä fakta on, että monikulttuurinen yhteiskunta kaatuu omaan mahdottomuuteensa vaikka olisi monoetninen, kun taas monokulttuurinen yhteiskunta porskuttaa eteenpäin monietnisenäkin.
Moniarvoinen yhteiskunta taasen pärjää oli etninen make-up mikä tahtojaan.
Quote from: Ink Visitor on 28.08.2015, 10:27:49
SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne sivusi torstai-iltana Demokraatin 120-vuotisjuhlaristeilyllä pitämässään puheessa viime aikoina pinnalla ollutta keskustelua rasismista. Rinne pitää ajatusta monokulttuurista kamalana. Hän teki vertauksen kasvinjalostukseen.
– Kun yhdellä pellolla viljellään pelkästään vehnää tai jotain muuta kasvia vuodesta toiseen, niin jo kolmannen vuoden jälkeen pelto alkaa köyhtyä. Parinkymmenen vuoden jälkeen kolmekymmentä prosenttia pellon kyvystä tuottaa uutta häviää. Sama tapahtuu, jos Suomi alkaa sulkeutua rajojensa sisäpuolelle, Rinne sanoi.
Eli SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne on sitä mieltä, että maahanmuuttoa pitää tarkastella ennen kaikkea hyötynäkökohtien kautta. Erinomaista.
Rinteen kannattaisi jättää nuo maatalousvertaukset alan ammattilaisille. Montakohan peltoa hän on nähnyt missä viljellään samaan aikaan esim. rypsiä, rapsia, heinää, hernettä, vehnää, porkkanaa, ruista, kaalia ja mansikkaa?
Ihmisten vertaaminen eläimiin piti olla no-no, mutta nyt on päästy jo kasveihin asti.
Oh dear!
Quote– Kun yhdellä pellolla viljellään pelkästään vehnää tai jotain muuta kasvia vuodesta toiseen, niin jo kolmannen vuoden jälkeen pelto alkaa köyhtyä. Parinkymmenen vuoden jälkeen kolmekymmentä prosenttia pellon kyvystä tuottaa uutta häviää. Sama tapahtuu, jos Suomi alkaa sulkeutua rajojensa sisäpuolelle, Rinne sanoi.
En ole koskaan Rinnettä pitänyt pöytälaatikon terävimpänä veitsenä, tuo käsitys vain vahvistuu entisestään.
Kuka haluaa rikkaruohoja pellolleen? Entä taakanjakoa, kun parilla pellolla on paljon rikkaruohoja, ne levitetään kaikille muillekin pelloille koska sosialismi?
Kaikkia sosialistiaatelisia yhdistää yksi vuosikymmenien yli ulottuva yhteinen tuntemus. Jokaisen sosialistiaatelisen sisällä on pieni agronomi. A Rinne ei ole tässä suhteessa poikkeus. Jos maanviljelijän sijaan kysytään sosialistilta, että mitä peltoon kannattaa laittaa, niin sellaista sosialistia ei olekkaan joka ei tietäisi maanviljelijää paremmin.
Jos Antti Rinne olisi oikeasti agronomi, hän varmasti pohtisi vertaustaan vähän pitempään, mutta kun on imenyt Lysenkon opit, on vaikea olla väärässä. Lysenko oli kuuluisa neuvostotietelijä joka oli itseoppinut agronomi, valitettavasti. Ja yksi neuvostoliiton nälänhädän arkkitehti. Hänen jalanjäljissään tai traktorinjäljissä neuvostoliiton maatalous yksinkertaisesti tuhosi itse itsensä.
(https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/e/ee/Trofim_Lysenko_portrait.jpg)
https://fi.wikipedia.org/wiki/Trofim_Lysenko
Quote– Kun yhdellä pellolla viljellään pelkästään vehnää tai jotain muuta kasvia vuodesta toiseen, niin jo kolmannen vuoden jälkeen pelto alkaa köyhtyä. Parinkymmenen vuoden jälkeen kolmekymmentä prosenttia pellon kyvystä tuottaa uutta häviää.
Ja jos viljelee suomalaipellolla banaaneja, viinirypäleitä tai oliiveja tai mitä vaan ruokakasvia jonka edellytykset kasvaa ja tuottaa eivät täyty Suomen luonnonolosuhteissa, pellon kyky tuottaa ruokaa häviää välittömästi. Sosialistiaatelinen itseoppinut agronominero ammattiyhdistysliikkeestä ei ymmärrä että ruokakasvien valikoituminen on pitkien ja hirvittävien kokemusten summa.
Tämän vuoden viljasato on muuten viidesosan pienempi kuin edellisvuonna. Se on paha juttu se. Mutta ei selity maanviljelijöiden tyhmyydellä tai osaamattomuudella.
Pitäisikö Euroopassa elää siis pari vuotta valkoisia ja sitten pari vuotta neekereitä ja sitten taas pari vuotta valkoisia? Ja sama Afrikassa. Etteivät maat vain pääse köyhtymään.
Ja mites me ollaan tähän asti pärjätty?
Quote from: Blanc73 on 28.08.2015, 10:40:11
Quote– Kun yhdellä pellolla viljellään pelkästään vehnää tai jotain muuta kasvia vuodesta toiseen, niin jo kolmannen vuoden jälkeen pelto alkaa köyhtyä. Parinkymmenen vuoden jälkeen kolmekymmentä prosenttia pellon kyvystä tuottaa uutta häviää. Sama tapahtuu, jos Suomi alkaa sulkeutua rajojensa sisäpuolelle, Rinne sanoi.
En ole koskaan Rinnettä pitänyt pöytälaatikon terävimpänä veitsenä, tuo käsitys vain vahvistuu entisestään.
Kyllä se Japanikin on pahasti jo päässyt köyhtymään, kun on pirttiviljelty vain japanilaisia vuosituhannet.
Quote from: Frida Hotell on 28.08.2015, 10:44:28
Pitäisikö Euroopassa elää siis pari vuotta valkoisia ja sitten pari vuotta neekereitä ja sitten taas pari vuotta valkoisia? Ja sama Afrikassa. Etteivät maat vain pääse köyhtymään.
Pitäisi. Itse asiassa minun puolestani voidaan vaihtaa väki päittäin, Afrikan neekerit ja rättipäät muuttavat Eurooppaan ja Euroopan alkuperäisasukkaat Afrikkaan. Lopullisesti. endlösung
Olipas jälleen harvinaisen idioottimainen vertaus Rinteen pojalta.
En muista aikoihin kuulleeni mitään noin älytöntä.
Tuskinpa älykkyysosamäärältään kehitysvammaisen tasolla olevien luku- ja kirjotustaidottomien elintasopakolaisten tänne raahaaminen muuttaa meidän kykyämme tuottaa ja innovoida paremmaksi.
Käy vaan niin, että ne jotka moisiin kykenee kyllästyy maksamaan loisijoiden elämän veroina ja muuttavat pois maihin joissa ei verot paina niin ankarasti.
Quote from: Uretaanipusla on 28.08.2015, 10:45:05
Ja mites me ollaan tähän asti pärjätty?
Noin historiallisen, 1500- luvulta nykypäivään, puristetun tiivistyksen mukaan, kaikki eivät pärjänneet. Meidän elossaolevien esi-isät ja -äidit pärjäsivät. Heidän aikalaisensa, köyhät ja maattomat ja katovuosien heikentämät eivät. He kuolivat nälkään ja nälän heikentäminä tauteihin. Suomessa ylivoimaisesti suurimmat väestön määrään ja maanomistukseen ja omaisuuteen liittyvät muutokset ovat olleet katovuosien aikaansaamia nälänhätäepidemioita joihin liittyy usein häikäilemätöntä hyväksikäyttöä ja ja massakuolemia. Ilman presidentti Rytiä ja Saksan viljaa 1943 Suomessa olisi kuollut niin paljon ihmisiä että olisimme kenties joutuneet antautumaan niiltä seisomilta Neuvostoliitolle tai ainakin sodankäyntikykymme olisi olennaisesti laskenut vuonna 1944.
On vuosia ja aikoja jolloin Suomeen on PAKKO tuoda viljaa muualta maailmasta ja on vuosia jolloin viljaa voidaan myydä maailmanmarkkinoille. Kun näin ei ole tehty, 1699-1700 ja 1866-1868, seurauksena oli massakuolema joille yksikään sota ei ole vetänyt eikä vedä vertoja.
Parodiahorisontti paukkuu:
Demarit ja Antti Rinne ovat jo niin epätoivoisia ja sekaisin että alkavat kilpailemaan vihreiden ja vasemmiston kanssa maailmanhalaajien äänistä.
Ja koska mitään järkeviä faktoja nykyisen maahanmuuttopoliittisen pähkähulluuden ja suuret kustannukset ja vakavat lieve-ilmiöt aiheuttavan turvapaikkakeinottelijoiden suomeen euroopan monien turvallisten maiden halki houkuttelemiselle ja sossun asiakkaaksi tapahtuville perheenyhdistämisille EI ole niin Antti Rinne puhuu peltoviljelystä.
Jos Demarit eivät potki rinnettä sekä yhtä paljon sekaisin olevaa Antti Lindtmannia pois johtopaikoilta niiin demarit on vielä tämän vaalikauden aikana alle 10% puolue.
Voiko suomalainen puoluejohtaja olla todella noin sekaisin?
Minä ajattelin laittaa muutaman hehtaarin banaanille. Saisikohan EU:lta tukea jos paketoisi pellot kun EU:ssa on banaanin ylituotantoa? ;D
Pelloillehan laitetaan torjunta-aineita, että siellä olisi vähemmän kasvitauteja, rikkakasveja ja tuhohyönteisiä. Ei sinne joka lajia pidä ottaa, jos halutaan jonkinlainen sato saada.
Quote– Kun yhdellä pellolla viljellään pelkästään vehnää tai jotain muuta kasvia vuodesta toiseen, niin jo kolmannen vuoden jälkeen pelto alkaa köyhtyä. Parinkymmenen vuoden jälkeen kolmekymmentä prosenttia pellon kyvystä tuottaa uutta häviää. Sama tapahtuu, jos Suomi alkaa sulkeutua rajojensa sisäpuolelle, Rinne sanoi.
Aletaan siis elää kuin sika pellossa, vai mitä Antti Rinne?
Rinteen kannattaisi olla enemmän huolissaan työnantajien harjoittamasta monokulttuurista, jonka seurauksena niin moni suomalainen työntekijä on saanut monoa.
Mutta ehkä SDP:n nykytilaa kuvaa parhaiten Rinteen huolsi siitä, kuinka saada banaani ja bataatti menestymään suomalaisilla pelloilla.
Rinteen vertaus ontuu pahasti. Nythän Antti on kylvämässä kaikki lajit samaan peltoon samaan aikaan, ruis, herne, peruna, mansikka, kaura jne..
Kasilajia pelloilla pitää vuorotella, silloin pelto tuottaa.
Antti Peltomies järjestäisi väestönsiirrot siten, että nyt kaikkia somalit tuotaisiin Suomi-peltoon kasvamaan n. 300 vuodeksi ja suomalaiset vietäisiin Somalia-peltoon 300 vuodeksi. Sitten taas laji uuteen peltoon kasvamaan.
Olisihan se hirveää jos olisi liikaa samankaltaisia ihmisiä, esimerkiksi jos olisi paljon sellaisia samankaltaisia jotka äänestäisivät demareita. Nyt kun on erilaisia ja -aatteisia ihmisiä niin ne (me) äänestävät muita puolueita. Onneksi.
Aijai kun saisi herkullisen elokuvan kansanvaihdosta esim. somalit-Suomeen ja päinvastoin.
Millaista täällä olisi 20 vuoden päästä ja millaista olisi afrikan sarvessa...?
No mutta ehkäpä taas sinnekin pian tarvittaisiinkin somaleita peltoon pönöttämään.
Somaliassa näyttää olevan oikein hyvät oltavat:
http://www.bbc.com/news/magazine-31462954
Ihme potaskaa, että sinne ei muka voisi palata asumaan maaanmiestensä joukkoon... >:(
Lisää hukkakauraa Antin pelloille.
Kyllähän kasvimaastakin pitää ne rikkaruohot kitkeä pois.
Quote from: Lalli IsoTalo on 28.08.2015, 10:37:43
Ihmisten vertaaminen eläimiin piti olla no-no, mutta nyt on päästy jo kasveihin asti.
Oh dear!
Eihän suvakit mamuja ihmisinä pidäkään.
Ruotsissakin nimen omaan kantaruotsalaiset jammusedät innostuivat käymään ostamassa ulkomailta alaikäisia morsiamia sen jälkeen kun se sallittiin sillä tekosyyllä, että se kuuluu joidenkin mamujen kulttuuriin.
Orjakauppa on ok jos suvaitsevaisto harrastaa sitä.
Quote from: Rusinapulla on 28.08.2015, 11:17:43
Lisää hukkakauraa Antin pelloille.
Quote from: maanviljelijä Rinne"– Kun yhdellä pellolla viljellään pelkästään vehnää tai jotain muuta kasvia vuodesta toiseen, niin jo kolmannen vuoden jälkeen pelto alkaa köyhtyä. Parinkymmenen vuoden jälkeen kolmekymmentä prosenttia pellon kyvystä tuottaa uutta häviää. Sama tapahtuu, jos Suomi alkaa sulkeutua rajojensa sisäpuolelle, Rinne sanoi."
Tosiaankin, jos peltoon lisätään vehnän sekaan hukkakauraa, niin sadot eivät ainakaan parane.
Eikä vaihtoehtoisesti kylvämällä pelkkää hukkakauraa pidetä nälkää loitolla.
Suomi nousi elintasovertailussa maailman huippykymmenikköön ilman hukkakauran viljelyä, enkä näe mitään syytä miksi se ei siellä pysyisi ilman hukkakauraa.
Maanviljelijä Rinteellä on edessään kivinen tie uudessa ammatissaan.
Tämä
propaganda ajattelutapa mitä Rinne esittää on ääriajattelua.
Se ei sisällä harmaita sävyjä, on pelkkää mustaa tai valkoista.
Ei ole mikään ihme, että tuollaiset ihmiset syyttävät meitä ääriajattelusta, se pelkästään heijastaa heidän omaa ajattelutapaansa ja kyvyttömyyttä huomioida toisenlaisia ajattelutapoja.
Me ajattelemme toisin, olemme siis nykyajan toisinajattelijoita.
Jos tässä on nyt jokin rodunjalostuksellinen ajatus taustalla, niin sitten kai kannattaa ottaa kiinalaisia tms. tänne, kun ne ovat älykkäitä.
En tiedä johtuuko siitä, että katson maailmaa Homma-lasien läpi vai mistä, mutta nuivassa skenessä harrastetaan mielestäni poikkeuksetta parempia vertauskuvia kuin mokuttajien joukossa. Tässä Antti Rinteen vertauskuvassa on tosiaan se kummallisuus, että jos peltoa viljellään "monikulttuurisesti", siellä on yhtä aikaa kasvamassa vilja, kaura, ohra, maissi, rypsi, rapsi ja ruis.
Jos taas viljellään vuorovuosina eri viljoja, se tarkoittaa yhteiskuntaan suhteutettuna sitä, että yhtenä vuonna venäläiset asuvat Kiinassa, suomalaiset Tanskassa, saksalaiset Portugalissa jne jne ja seuraavana vuonna vaihdetaan taas maata.
Erittäin kannatettava systeemi, Rinne! Kyllä sää olet sitten fiksu. Jotenkin haiskahtaa nenään, että mokutusrintamalla on ennennäkemätön kiima päällä, mutta koska argumentit ovat yhtä hatarat kuin ennenkin, sattuneesta syystä, niin sitten tulee ilmoille näitä töräyksiä, joita ei kukaan voine pitää älykkyyden riemuvoittona, pientä marginaalipiiriä lukuun ottamatta.
Onko Rinne sitä mieltä että vuoroviljelyperiaatteen mukaisesti suomalaiset on nyt niitettävä ja maahan kylvettävä toista lajiketta.
Ei voi muuta kun ihmetellä tätä demariviljelijän järjenjuoksua.
Jatkakoon Rinne vaan valitsemallaan tiellä. Seuraavassa gallupissa on taas luvassa miinusta. :)
Demarit ovat luultavasti hyväksyneet sen tosiasian, että karvalakkiduunariäänestäjät on menetetty iäksi luonnollisen poistuman ja työttömän työväen yleistyvän nuivuuden kautta. Kaikki on nyt yhden kortin varassa, eli sen, että vihervassaristo jotenkin saataisiin äänestämään demareita. Rinteen tai kenenkään muun yli 50-vuotiaan aatejäärän ollessa johtajana se ei onnistu. Urpilainen työnsi unelmapölhöydellään ja takuutushöpinöillään puolueen lopulliseen alamäkeen.
Samalla kun Rinne hehkuttaa monikulttuurista yhteisöä, niin voisi ylistää Kellogg–Briand-sopimuksen vuosipäivää. Tämä sodankieltävä-sopimus solmittiin tänäpäivänä vuonna 1928 ja on ollut samanlainen menestystarina kuin monikulttuuri.
Quote from: heppu on 28.08.2015, 11:19:04
Kyllähän kasvimaastakin pitää ne rikkaruohot kitkeä pois.
Eli Suomen olosuhteissa ne kiusalliset 250.000 työtöntä.
Terv.
-Juhana Vartiainen
Quote from: aino on 28.08.2015, 12:33:52
Miksi otit Johannes viestisi pois? Se oli hyvin kirjoitettu.
Pahoittelut. Huomasin juuri, että minulla on kaksi profiilia. "Johannes" on joku vanha johon epähuomiossa kirjauduin kun jätin toisen J:n pois. Pyysin ylläpitoa poistamaan tuon profiilin muutenkin.
Satuin tosin samalla valitettavasti kadottamaan kirjoittamani viestin mutta voin muotoilla sen uudestaan:
Kaikissa yhteiskunnissa eletään jonkinlaisessa "monokulttuurissa". Puhtaasti monikulttuurinen yhteiskunta, jossa eri ryhmät toteuttaisivat tiukasti omia kulttuureitaan ei olisi peliteorian käsitteitä lainatakseni tasapainotilassa vaan ajautuisi anarkiaan tai ryhmien väliseen konfliktiin. Aina tarvitaan jokin valtakulttuuri, jonka tavoitteet ja unelmat ihmiset ainakin kuvittelevat jakavansa.
"Monikulttuurisissa", assimilaatiota ja alkuperäiskulttuurin herruutta välttelevissä yhteiskunnissa kuten Ruotsissa ja Suomessa tuota valtakulttuuria voisi nimittää "globaaliksi kulutuskulttuuriksi". Päinvastoin kuin perinteisissä kulttuureissa joissa ihmisiä yhdistävät uskonnot, kielet, tavat ja rituaalit, tuon kulttuurin korkeimmat arvot ovat kulutus, hedonismi ja henkisesti tyhjä itsetoteutus. Voisi puhua jonkinlaisesta modernismin, rationalismin ja valistuksen pinaakkelista.
QuoteRinne pitää ajatusta monokulttuurista kamalana.
Ei paljoa tarvitse miettiä demarien kannatuksen laskun syitä. Ei taida Pertti Perusduunari jakaa Rinteen näkemystä näissä maahanmuuttoasioissa. Kannattaisi keskittyä maailmanhalaamisen ja kansainvälisen solidaarisuuden sijaan suomalaisen työväestön puolustamiseen, niin ei tarvitsisi itkeä puolueen kuihtumista ja hidasta kuolemaa.
Quote
Rinne pitää monokulttuuria karmeana ajatuksena – "Peltokin alkaa köyhtyä"
ookoo, otetaan sitten ulkomaan salskeita jalkapallomestareita kylvämään siementä. pelloille myös.
Maanviljelijä Antti Rinteen mitä erinomaisin pellonkäyttösuunnitelma:
1. vuosi: pellot täyteen jättipalsamia
Maanviljelijä Antti Rinne kuoli nälkään.
Kuka ihme on vaatinut monokulttuuria ja rajojen sulkemista? En itse ainakaan ole kuullut kenenkään vaativan tuollaista Pohjois-Koreassa toteutettua järjestelmää tänne.
Sen sijaan itsenäiselle valtiolle sopiva rajojen normaali valvonta ja yhteiskuntarauhan ja taloudellisen kantokyvyn normaali suojaaminen haitalliselta massamaahanmuutolta ja väkivaltaisilta ja rikollisilta aineksilta on vuosikymmenien myötä vakiintunut ja hyväksi todettu käytäntö vapaissa sivistysmaissa. Samoin kuin se, että tietoja ja taitoja vaihdetaan rajojen yli kaikissa normaaleissa, kaikkien maiden kansalaisten yhteisesti hyväksymissä puitteissa. Ja tämä koskee tietenkin myös tietoja ja taitoja omaavien henkilöiden muuttoa maasta toiseen. Ja ylipäätään vapaata matkustusta maiden välillä. Yhteisiä, demokraattisesti sovittuja sopimuksia noudattaen ja kaikkien maiden kansalaisten etua kunnioittaen. Näin on menetelty - kaikkien tyydytykseksi - rauhanolosuhteissa jo monien vuosikymmenten ajan.
Kansansiirrot - joihin on syyllistytty hirmuvallan alla rauhan ja sotien aikana - ovatkin sitten toinen asia. Niistä on aina seurannut vain väkivaltaa, kaaosta ja sotien aiheita. Ja juuri tästähän on kysymys silloin kun erinäiset piirit möläyttävät sanan "monikulttuuri", joka Rinteen yksinkertaisessa vertausmaailmassa olisi lähinnä kulkusirkkojen ja juolavehnän viljelyä.
Quote from: Spesialisti on 28.08.2015, 12:23:05
Demarit ovat luultavasti hyväksyneet sen tosiasian, että karvalakkiduunariäänestäjät on menetetty iäksi luonnollisen poistuman ja työttömän työväen yleistyvän nuivuuden kautta. Kaikki on nyt yhden kortin varassa, eli sen, että vihervassaristo jotenkin saataisiin äänestämään demareita. Rinteen tai kenenkään muun yli 50-vuotiaan aatejäärän ollessa johtajana se ei onnistu. Urpilainen työnsi unelmapölhöydellään ja takuutushöpinöillään puolueen lopulliseen alamäkeen.
Tanskan demarit ottivat nuivuudellaan torjuntavoiton ja ovat huomattavasti Suomen demareita suurempi puolue nykyään. 10 vuotta sitten molemmat olivat noin 25% puolueita ja Tanskan demarit ovat jopa petranneet aavistuksen siitä.
SDP on siis lähtenyt liian aikaisin hahmottelemallesi linjalle tai sitten ovat vaan niin helvetin hidasälyisiä kuplassaan, etteivät tajua miksi äänestäjät karkaavat? Tai niin ylimielisiä, etteivät anna äänestäjien vaikuttaa linjaansa.
Quote from: Bigot on 29.08.2015, 01:46:48

No verkkosukat, eiköhän se siitä?
Äijäfeministi ei viljele maata, vaan monikulttuuria.
Quote from: Bigot on 29.08.2015, 01:46:48
Tanskan demarit ottivat nuivuudellaan torjuntavoiton ja ovat huomattavasti Suomen demareita suurempi puolue nykyään. 10 vuotta sitten molemmat olivat noin 25% puolueita ja Tanskan demarit ovat jopa petranneet aavistuksen siitä.
Tanskassa nyt on Hizb-ut-Tahririn pro-sharia ja muita mielenosoituksia jo vuosikaudet, joten sokea Reetakin on saanut silmänsä auki.
Vieras monokulttuuri on päässyt livahtamaan sisään ja haluaa säkittää demarimummot.
Quote from: Faidros. on 28.08.2015, 10:35:49
Rinteen kannattaisi jättää nuo maatalousvertaukset alan ammattilaisille. Montakohan peltoa hän on nähnyt missä viljellään samaan aikaan esim. rypsiä, rapsia, heinää, hernettä, vehnää, porkkanaa, ruista, kaalia ja mansikkaa?
On jonkin verran vettä virrannut, Vantaan joessa, Amatsonilla ja Niilissä, kun demari on viimeksi viljellyt jotain. Kyllä heidän osuus on rajoittunut lähinnä pelkkään lannoitukseen.
Ei ole niin tyhmää maanviljelijää syntynyt maailmaan, etteikö tietäisi, että muutaman vuoden välein vaihdetaan lajia tai annetaan maan levätä. Siinä on Rinne oikeassa, että maa ja valtio antaa sadon kolmeksi vuodeksi. Sillä erolla, että kun viljelylajia vaihdetaan, niin valtiolta tuki kunnille loppuu määrätyiltä osilta kuin taikaiskusta.
Rinteen järkivapaista avautumisista syntyy aina paljon hyvää keskustelua. Tällä kertaa on vertauskuvia sadellut jo kasoittain. Uskaliaimmat vertaavat jo kultamunia lannoitusaineeseen. Se olisi vihapuhetta, jos paska olisi eläin. Fobba on onneksi vaiennut ja paska ei ole eläin.
Sosialisteilla on valtit vähissä ja Rinne on osoittautunut jopa Urpilaista tyhjäpäisemmäksi "äijäfeministiksi". Rinteen innoittama löydän minäkin vuoroviljelyllisen vertauskuvan: Valtiokin alkaa köyhtyä, jos sosialismissa elämistä jatketaan vuodesta toiseen. Viimeisen parin kymmenen vuoden aikana on hävinnyt teollisuus lähes kokonaan ja velkaa otetaan jo nyt kymmeniä miljardeja euroja vuodessa. Välillä olisi tarvetta toisenlaiselle menolle. Pian täällä eivät kukoista edes Vartiaisen rikkaruohot; pian tämä maa alkaa olla todella köyhä. Minä pidän sosialismia karmeana ajatuksena -- ja puhun omakohtaisen kokemuksen antamalla vakaalla rintaäänellä --.
Rinteen maanviljelysopeista voi olla jollekin apua sateisena ja kylmänä syys-lokakuun päivänä, kun märissä vaatteissa, tylsä, savinen puukko kourassa aloittaa uutta, loppumattoman pitkän kaalirivin nostoa.
Pitää vain muistaa, ettei herjaa itse maan jaloa tuotetta, kaalia. Se on kuitenkin älykkäämpi, ravinteikkaampi..ja hajoamistuotteetkaan eivät löyhkää demarille. Aika muikeita saattavat olla,
mutta niissä on luonnetta ja elämän tuoksu, demarista lähtee semmonen lässähtäneen kananmunapierun ja märän ,erittäin likaisen, villasukan löyhkä. Parempi vain tuulettaa ja heittää lähde tunkiolle, siihen huonompaan, ei siihen, josta otetaan viljelysmaan parannusainesta, mutta kyllä siitäkin joskus tulee jotain hyödyllistä. Miljardi vuotta ja iloinen pussahdus laavana jonkun syvänmeren bakteerin iloksi...siis niinku jos Stalin päästää turistimatkalle yläkertaan.
Quote from: Jaakko Sivonen on 14.10.2014, 19:57:23
Quote from: IltalehtiVartiainen rinnasti työttömät ja rikkaruohot
Quote from: Juhana VartiainenSuomi tarvitsee lisää työvoimaa."Mutta meillähän on työttömiä!"<=>Tila tarvitsee lisää peltoalaa. "Mutta nykypellossakin on rikkaruohoja!"
https://twitter.com/filsdeproust/status/521383143249805313
Olen tänne maaseudulle paennut perheineni, siis kyseessä puhdas "valkovuoto", neekeriyttä. Koulussa ei yhtään haittataustaista. Kaikilla perheessä ymmärrys viljelystä, koska olen opettanut ja voimme seurata vuoden ympäri mitä tapahtuu. Lapset tietää kun ladon kokoinen puimuri lähestyy, niin kaikki ikkunat kiinni, jne. Lapset olisivat kertoneet, jos kylällä olisi demari, kommari tai vihreä. Juopot tiedetään ja tässä parin sadan ihmisen (aikuiset) yhteisössä, niitä ei julki muodossa ole tietääkseni yhtään.
Pointti on se, että Rinne, vetäessään tuon vertauksen mukaan, ei ymmärrä yhtään mitään maanviljelystä. Rinne on huono maa!
Demokraatti.fi:n 10 luetuinta kirjoitusta viimeisen viikon aikana: suosituin käsittelee Vartiaisen (kok.) hörhöilyä, yksi kulttuuriartikkeli, yksi artikkeli ulosotosta ja peräti 7 kirjoitusta perussuomalaisista. Kyllä niitä vaivaa, voi jumalauta että niitä vaivaa ja kivistää. Kuin märkivä peräpukama.
Hmm, pitääkö tämä siis ymmärtää niin että demarit ovat hankkineet maahanmuuttajat peltojemme lannoitteeksi?
Quote from: Mehud on 29.08.2015, 04:05:21
Olen tänne maaseudulle paennut perheineni, siis kyseessä puhdas "valkovuoto", neekeriyttä. Koulussa ei yhtään haittataustaista. Kaikilla perheessä ymmärrys viljelystä, koska olen opettanut ja voimme seurata vuoden ympäri mitä tapahtuu. Lapset tietää kun ladon kokoinen puimuri lähestyy, niin kaikki ikkunat kiinni, jne. Lapset olisivat kertoneet, jos kylällä olisi demari, kommari tai vihreä. Juopot tiedetään ja tässä parin sadan ihmisen (aikuiset) yhteisössä, niitä ei julki muodossa ole tietääkseni yhtään.
Pointti on se, että Rinne, vetäessään tuon vertauksen mukaan, ei ymmärrä yhtään mitään maanviljelystä. Rinne on huono maa!
Tällaisista reaalielämän tiliöinneistä pitäisi saada aikaan oikea, vakituinen ketju.
Quote from: Tabula Rasa on 29.08.2015, 04:31:59
Hmm, pitääkö tämä siis ymmärtää niin että demarit ovat hankkineet maahanmuuttajat peltojemme lannoitteeksi?
Sitä minäkin, että ollaanko tässä Hitlerin linjoilla terästämässä kansaa? Kansahan tarvitsee sotaa pysyäkseen elinvoimaisena ja sitä sotaa tälle lässähtäneelle pullamössökansalle nyt tarjoillaan? Väkivallasta, nälästä ja kurjuudesta nousee 2100-luvulla uusi elinvoimaiseksi verellä lannoitettu kansa?
Rinne taitaa puhua omasta elämästään sanoessaan monokulttuurin olevan kauheaa, sillä vaikea uskoa tuon elähtäneen punakan elämäntapademarin juuri vieraita kulttuureja kohdanneen.
Ei taida Rinne ymmärtää, että mikäli pellon jättää kesannolle vuodeksi-pariksi, niin ravinteet palaavat maaperään, pelto rikastuu. Samalla tavoin Suomi taloudellis-yhteiskunnallisesti elpyy, kun emme ota mutavyöryä tänne Afrikasta. Tämä muta ei näet sisällä ravinteita, vaan myrkkyjä. Sitäpaitsi, mitä pahaa Rinteen mielestä siinä lintukoto-Suomessa muka oli?!
Quote from: Bigot on 29.08.2015, 11:17:02
Quote from: Tabula Rasa on 29.08.2015, 04:31:59
Hmm, pitääkö tämä siis ymmärtää niin että demarit ovat hankkineet maahanmuuttajat peltojemme lannoitteeksi?
Sitä minäkin, että ollaanko tässä Hitlerin linjoilla terästämässä kansaa? Kansahan tarvitsee sotaa pysyäkseen elinvoimaisena ja sitä sotaa tälle lässähtäneelle pullamössökansalle nyt tarjoillaan? Väkivallasta, nälästä ja kurjuudesta nousee 2100-luvulla uusi elinvoimaiseksi verellä lannoitettu kansa?
Rinne taitaa puhua omasta elämästään sanoessaan monokulttuurin olevan kauheaa, sillä vaikea uskoa tuon elähtäneen punakan elämäntapademarin juuri vieraita kulttuureja kohdanneen.
Jos persut olisivat tulleet ulos tällä tapaa, niin sata yhtä vastaan että juuri tästä kulmasta olisi käsitelty.
Quote from: Frida Hotell on 28.08.2015, 10:57:14
Ei sinne joka lajia pidä ottaa, jos halutaan jonkinlainen sato saada.
Pelloilla kannattaa varmaan viljellä niitä lajeja, joiden on nähty menestyvän niissä olosuhteissa. Näin kity-ihmisen näkökulmasta.
.
Rinteen älyttömyys on aiheuttanut mukavan nuivaa kommentointia Demokraatissa.
Suomessa on nyt kokeiltu somalinviljelyä 25 vuotta eli yhden kokonaisen sukupolven ajan. Vaikka olosuhteita yritettiin muokata mahdollisimman suotuisiksi somalikasveille ja peltoa lannoittaa taikaseinällä, ei vieläkään ole saatu korjata satoa vaan kyseinen lajike on paljastunut pahimman luokan rikkakasviksi jota ei voi edes polttaa energiahakkeena.
Tästä luulisi tyhmemmänkin agraaridemarin tajuavan että savannin banaani on väärä lajike Suomeen.
Ehdotan että niitetään kerralla somalipellot puhtaiksi ja varmuuden vuoksi vielä kulotetaan niin ettei jää taimiakaan itämään. Sitten yritetään uudestaan jollain hyötykasvilla. Jos ei haluta viljellä mitään kotimaista hyväksi havaittua lajiketta, niin sitten voidaan kokeilla kylvää jotain pohjoiseen sopeutunutta lajiketta josta olisi toivettakin saada satoa ja jolla voisi olla hyötykäyttöä Suomessa muutenkin kuin eläinten rehuna tai tallin kuivikkeena.
Kuva elokuvasta Triffidien aika
(http://1.bp.blogspot.com/-CWIedyZTue8/TrQ5XrtBCkI/AAAAAAAAF0Q/3xUE0HJUVrY/s1600/triffids1962.jpg)
Rinne ei ottanut kantaa viljelyspinta-alan riittävyyteen.
Rinteen mielestä demareiden kannatus ei vissiin ole vielä tarpeeksi alhaalla joten täytyy edistää hyvinvointivaltion alasajoa kannattamalla sen rahoituspohjan rapauttamista.
Monikulttuuri - torajyvä pellossamme. Jättiputki leikkikentän reunalla.
(http://i7.aijaa.com/b/00498/13948074.jpg) Aijaa.com (http://aijaa.com/rZZ7AF)
Quote
Rinne pitää ajatusta monokulttuurista kamalana. Hän teki vertauksen kasvinjalostukseen.
– Kun yhdellä pellolla viljellään pelkästään vehnää tai jotain muuta kasvia vuodesta toiseen, niin jo kolmannen vuoden jälkeen pelto alkaa köyhtyä. Parinkymmenen vuoden jälkeen kolmekymmentä prosenttia pellon kyvystä tuottaa uutta häviää. Sama tapahtuu, jos Suomi alkaa sulkeutua rajojensa sisäpuolelle, Rinne sanoi.
Entäpä jos siihen peltoon kylvetään samanaikaisesti ruista, ohraa, kauraa ja vehnää ja mukaan vähän hukkakauraa, ukonputkea ja juolavehnää niin silloinhan siitä tulee monikulttuurinen pelto joka ei tuota mitään. Kotoiset viljalajikkeet häviävät ja jäljelle jää elinvoimaisina rikkakasvit.
Quote from: Tabula Rasa on 29.08.2015, 04:31:59
Hmm, pitääkö tämä siis ymmärtää niin että demarit ovat hankkineet maahanmuuttajat peltojemme lannoitteeksi?
"Hmm" ajattelee demari, "johonkin ne on dumpattava kun tila VOKeissa ja maksajat loppuu". Voi noita demareita, etteivät vain olisi rasisteja?.
Jo raamatussa vastustetaan monikultturismia sellaisena kuin Rinne sen meille yrittää myydä. Kolmas Mooseksen kirja 19:19:"Älä kylvä samaan peltoon kahta erilaista siementä." 8)
Quote from: Lahti-Saloranta on 29.08.2015, 17:43:03
Entäpä jos siihen peltoon kylvetään samanaikaisesti ruista, ohraa, kauraa ja vehnää ja mukaan vähän hukkakauraa, ukonputkea ja juolavehnää niin silloinhan siitä tulee monikulttuurinen pelto joka ei tuota mitään. Kotoiset viljalajikkeet häviävät ja jäljelle jää elinvoimaisina rikkakasvit.
Tämän voi ajatella myös niin, että elinvoimaisimpien rikkakasvien hallitsema pelto on luonnollisin ja luonnon säännöillä vahvin. Jos peltoon tuodaan eksoottinen viljakasvi, se vaatii jatkuvaa huolenpitoa pärjätäkseen pohjoisessa, mutta palkinnoksi saadaan viljaa. Vrt. raskaasti ylläpidetystä monikulttuurista saadaan värinää.
Rinteen avausten "logiikka" on paras puolustus maamme rajojen avaamiseksi ja siten geenipoolin laajentamiseksi. Sama koskee muitakin pääjeesustelijoita (V. Niinistö, Arhinmäki) ja heidän äänestäjiään. Näin katsoen heidän nykyinen toiminta vaikuttaa aivan järkevältä.
Kyllä sadolle on eduksi jos välillä viljelee erilaisia kotoperäisiä ja hyvin integroituneita lajeja kuten vaikka kauraa, ohraa ja hernettä.
Maanviljelysneuvos Rinne suosittelee sensijaan viljelykasveiksi banaania, sitten taatelipuita, hukkakauraa, hulluruohoa, riisiä ja rikkaruohoja. Kun banaanipuu ei tuota hedelmää ahkerasta lannoittamisesta huolimatta, syynä on rasistinen ruisjyvä.