http://seura.fi/terveys/parisuhde/afrikkalainen-mieheni-nayttaydy-kanssani/?shared=289399-a82f795b-500
Rakkaus ei katso kulttuurieroja. Yhteisen arjen luominen voi joskus olla kuitenkin työlästä.
Eeva tutustui mukavaan afrikkalaismieheen neljä vuotta sitten. Heillä oli alusta lähtien hauskaa yhdessä, ja suhteessa on paljon hellyyttä, keskustelua ja rakkautta.
"Yhdessä ollessamme huolehdimme toisistamme kilpaa", Eeva kertoo.
Pari ei asu yhdessä, mutta näkee niin paljon kuin muilta kiireiltään ehtii. Eevan poikaystävä Jimi tekee paljon töitä, ja myös omien ystävien näkeminen on miehelle tärkeää.
"En tiedä, onko kyse kulttuuri- vai yksilöllisistä eroista, mutta itse haluaisin jo vakiinnuttaa asemani miehen elämässä. Kun yhteenmuuttoa tai edes ystäville esittelemistä ei ole kuulunut, olen ollut lähdössä suhteesta useampaan otteeseen. Ihana mies on kuitenkin aina puhunut minut ympäri, ja niin olen jäänyt suhteeseen."
Eevaa vaivaa se, että julkisissa tilanteissa mies suhtautuu tyttöystäväänsä kuin kaveriin. He eivät juuri edes liiku kaupungilla yhdessä. Miehen kulttuurissa työ ja kaverit tulevat ensin, vasta sitten on rakkauselämän vuoro.
"Tavallaan arvostan sitä, että mieheni haluaa kerätä varallisuutta ja vakiinnuttaa asemansa työelämässä ennen avioitumista. Hän puhuu tulevaisuudesta ja siitä, että haluaa tarjota lapsillemme parhaan mahdollisen elämän."
Jimin mielestä yhdessä asuminen ja julkiset hellyydenosoitukset kuuluvat avioliittoon. Tätä Eevan on vaikea sulattaa.
"Mistä tiedän, pääsemmekö koskaan sinne asti, sillä olen alkanut epäröidä asemaani tässä suhteessa. Viime aikoina parisuhde on aiheuttanut minulle enemmän murhetta kuin iloa, vaikka mies on minua kohtaan yhtä ihana kuin ennenkin."
"Sukunikin jo epäilee, onko miestä edes olemassa, kun hän ei koskaan tule tapaamaan perhettäni."
No voi voi, murheellista. Seuraava höynäytetty!
Sillä on toinen tai useampia "tyttöystäviä" joten ihan ymmärrettävistä syistä se ei halua näyttäytyä sen naisen kanssa yleisillä paikoilla?.
Jimi pyörittää tuommoista irtohaaremia jossa on useampia hyväuskoisia naisia. Välillä pitää käydä ja keksiä tekosyitä.
Valkoinen nainen kelpaa leluksi, mutta kunnon muslimimies menee naimisiin ja tekee lapset silvotun ja kaavutetun oman heimonsa naisen kanssa. Eevan kannattaisi nostaa kytkintä kun vielä voi. Jos tuolle alkaa vängällä tunkea lapsia, niin se kaappaa ne, ja voi vaikka tappaa poikkiteloin asettuvat naiset. Kunniaahan se hänelle vain tarkoittaa.
Moniosaajat harrastavat moniajoa. Kiltit tytöt eivät ole sellaisesta kuulleetkaan.
QuoteMiehen kulttuurissa työ ja kaverit tulevat ensin, vasta sitten on rakkauselämän vuoro.
Afrikkalainen mies jolle työ on tärkeämpi kuin naisensa? :)
Jimbo odottaa aikaansa. Kunhan hän saa Suomen kansalaisuuden ja lypsetyksi lisää rahaa ayrshire-lehmiltä, hän tuottaa afrikkalaise(n/t) vaimonsa ja lapsensakin tänne Gambiasta.
Quote from: B52 on 20.08.2015, 08:53:36
Pari ei asu yhdessä, mutta näkee niin paljon kuin muilta kiireiltään ehtii. Eevan poikaystävä Jimi tekee paljon töitä, ja myös omien ystävien näkeminen on miehelle tärkeää.
"En tiedä, onko kyse kulttuuri- vai yksilöllisistä eroista, mutta itse haluaisin jo vakiinnuttaa asemani miehen elämässä. Kun yhteenmuuttoa tai edes ystäville esittelemistä ei ole kuulunut, olen ollut lähdössä suhteesta useampaan otteeseen. Ihana mies on kuitenkin aina puhunut minut ympäri, ja niin olen jäänyt suhteeseen."
Eevaa vaivaa se, että julkisissa tilanteissa mies suhtautuu tyttöystäväänsä kuin kaveriin. He eivät juuri edes liiku kaupungilla yhdessä. Miehen kulttuurissa työ ja kaverit tulevat ensin, vasta sitten on rakkauselämän vuoro.
Onkohan wanna be rouvalle seuraavat tuttuja termejä; "hoito", "panopuu", "sivusuhde" tai "friends with privilages". Voisikohan olla, että kyseessä ei ole kulttuuri ero, vaan Jimi haluaa wanne be frouvalta vain sitä yhtä juttua? :facepalm:
Quote from: Aimo Räkä on 20.08.2015, 09:06:54
Moniosaajat harrastavat moniajoa. Kiltit tytöt eivät ole sellaisesta kuulleetkaan.
Ja rasistit väittävät, että afrikkalaisista ei ole mihinkään. Tuo, jos mikä vaatii moniosaamista, varsinkin jos sitä harjoittaa yhdessä kaupungissa. :roll:
Jimillä vaikuttaa osaaminen tuossa touhussa olevan huippuluokkaa. Ei tosiaan, jos on monia hoitoja yhdessä pivossa, kannata kaupungilla yhden kanssa käsikkäin kävellä, voi käydä nopeasti ns. käry.
Quote from: P on 20.08.2015, 12:38:40
Jimillä vaikuttaa osaaminen tuossa touhussa olevan huippuluokkaa. Ei tosiaan, jos on monia hoitoja yhdessä pivossa, kannata kaupungilla yhden kanssa käsikkäin kävellä, voi käydä nopeasti ns. käry.
Eeva ilmeisesti olettaa, että Jimin ystävät ovat miespuolisia:
QuotePari ei asu yhdessä, mutta näkee niin paljon kuin muilta kiireiltään ehtii. Eevan poikaystävä Jimi tekee paljon töitä, ja myös omien ystävien näkeminen on miehelle tärkeää.
No mutta sentään jutun alapuolella on parisuhdekouluttajan "analyysi" tilanteesta. Kauhean rasistisia ajatuksia hällä :flowerhat: :
QuoteMissä asioissa mies on tullut Eevaa vastaan? Mistä hän on luopunut rakkautensa tähden? Vaikuttaa siltä, että Eeva uhraa elämänsä miesystävälleen ja saa vastineeksi vain lupauksia.
Eevan olisi hyvä olla realistinen ja varautua siihen, että miehellä saattaa olla puoliso ja perhe toisaalla. Tämä voi selittää suhteen hitaan etenemiseen.
Mutta, huh, sentään hieman lievennetään:
QuoteMonet tummaihoiset miehet kertovat saavansa ilkeitä katseita ja jopa uhkailuja kulkiessaan eurooppalaisen naisen kanssa. On vaikea puhua tunteistaan, kun kokee olevansa vääränlainen.
Ja lopussa vinkki, että Facebookissa on esim. afrikkalaisten miesten kanssa parisuhteissa oleville naisille keskusteluryhmiä. Lisäksi tähänkin ongelmaan on oma hankkeensa , "Familia Clubin Duo kahden kulttuurin perheille -hanke tarjoaa monenlaista apua ja tukea. Vertaistuki voi selkiyttää ajatuksia ja auttaa ymmärtämään asioita niin, että Eeva voi tehdä harkittuja päätöksiä tulevaisuutensa suhteen."
Hän hyväksyy kehitysmaalaiselta käytöstä, jota hän ei hyväksyisi suomalaiselta, kuten Suomessa tapahtuu yleisemmälläkin tasolla.
Miksi kukaan nainen haluaa itselleen afrikkalaisen miehen? Toisaalta, saahan Breikkukin rakkauskirjeitä naisilta.
Kaipa näillä siskoilla on niukasti valinnanvaraa tai jotain muuta ongelmaa korviensa välissä. En minä vaan jaksaisi pelleillä minkään vutkelman tai gutaleen kanssa, ja luultavasti vielä vähemmän ne minun kanssa.
Joko vedätys tai sitten tyttöparka on joutunut pelimiehen leluksi.
Ja anna olla, jos ystävänä menee sanomaan naiselle, joka on aivan täysillä ihastunut lomamatkalla tapaamaansa mustaan mieheen, että saattaa muuten olla että ukolla on lähinnä harrastuksena länsimaisten, vaaleiden turistinaisten metsästys. Kyllä saa kuulla olevansa julma ystävä ja tahditon möläyttelijä! Pitäisi olla vaan ystävän puolesta innoissaan ja iloinen että ystävä saa kokea ihanaa ihastumisen ja rakastumisen tunnetta :facepalm:
nim. merk. julma ystävä :roll:
Quote from: Emo on 20.08.2015, 13:16:42
Miksi kukaan nainen haluaa itselleen afrikkalaisen miehen? Toisaalta, saahan Breikkukin rakkauskirjeitä naisilta.
Kaipa näillä siskoilla on niukasti valinnanvaraa tai jotain muuta ongelmaa korviensa välissä. En minä vaan jaksaisi pelleillä minkään vutkelman tai gutaleen kanssa, ja luultavasti vielä vähemmän ne minun kanssa.
Liityin juuri seuraasi.
Allekirjoitan kaikki!
Pelkkä ajatus on kuvottava.
Raintolalaiva Wäiski ei mulla muuta
Naisia tummissa rytmeissä
http://hommaforum.org/index.php/topic,88579.msg1927502.html#msg1927502
Kirjoituksesta tulee vaikutelma, että eivät nuo tavat kovin afrikkalaisilta kuullosta, vaan pikemminkin länsimaalaisilta...
Quote from: nollatoleranssi on 20.08.2015, 16:34:58
Kirjoituksesta tulee vaikutelma, että eivät nuo tavat kovin afrikkalaisilta kuullosta, vaan pikemminkin länsimaalaisilta...
Juu. Ei tarvitse olla afrikkalainen eikä mies ollakseen sitoutumiskyvytön tai -haluton.
Quote from: Aimo Räkä on 20.08.2015, 09:06:54
Moniosaajat harrastavat moniajoa. Kiltit tytöt eivät ole sellaisesta kuulleetkaan.
Kyseessä on pikemminkin Afrikkalainen moniveto. Ikinä ei tiedä mistä narusta vetämällä tipahtaa pysyvä oleskelulupa ja ilmainen elämä.
Eiköhän tuon parisuhdeongelman oikea laita ole niin ilmiselvä, että lienee turhaa edes jatkaa spekulointia mitä tuossa oikeasti tapahtuu.
Tässä olisi 100%:n makeat raaka-aineet Cheatersille, jos sitä Amerikkalaista roskasarjaa - joskin viihdyttävää sellaista - kuvattaisiin Suomessa! ;D
Jos Suomalaisen miehen käyttäytyminen olisi tuollaista, Eeva olisi pistänyt miehen jo vaihtoon.
QuoteFamilia Clubin Duo kahden kulttuurin perheille -hanke
Nyt ihan oikeesti kaikki tällaiset turhat hankkeet rahoitus seis nyt.
Ihan turha Persujen mennä hallitukseen jos ei saa mitään muutettua.
Quote"En tiedä, onko kyse kulttuuri- vai yksilöllisistä eroista, mutta itse haluaisin jo vakiinnuttaa asemani miehen elämässä. Kun yhteenmuuttoa tai edes ystäville esittelemistä ei ole kuulunut, olen ollut lähdössä suhteesta useampaan otteeseen. Ihana mies on kuitenkin aina puhunut minut ympäri, ja niin olen jäänyt suhteeseen."
Eeva kosikoon miesystäväänsä. Sillähän tuosta päästään jonnekin päin eteenpäin.
Neljän vuoden jälkeen (keskustelevassa) suhteessa pitäisi olla tapahtunut lähentymistä sen suhteen, että mikä toiselle on tärkeää. Hyvässä suhteessa ei yhden ehdoilla mennä.
Vaikka olen saanutkin tietooni tutkimuksia, joiden mukaan afrikkalaisen keskimääräinen älykkyysosamäärä on paljon heikompi kuin eurooppalaisen, se ei tarkoita sitä, etteikö olisi olemassa yksittäisiä eurooppalaisia, jotka ovat paljon joitakin yksittäisiä afrikkalaisia tyhmempiä.
Kun eurooppalainen valkoinen mies menee Afrikkaan niin naisia pyörii hänen ympärillään koska he näkevät siinä miehessä kävelevän lompakon ja kenties matkalipun parempaan elämään, ei suinkaan siksi että ne naiset pitäisivät sitä miestä seksikkäänä tai komeana.
Quote from: Eino P. Keravalta on 20.08.2015, 19:44:28
Vaikka olen saanutkin tietooni tutkimuksia, joiden mukaan afrikkalaisen keskimääräinen älykkyysosamäärä on paljon heikompi kuin eurooppalaisen, se ei tarkoita sitä, etteikö olisi olemassa yksittäisiä eurooppalaisia, jotka ovat paljon joitakin yksittäisiä afrikkalaisia tyhmempiä.
Länsimainen tyhmyys on keskimääräisesti vaaratonta ja siitä kärsii lähinnä henkilö itse. Afrikkalainen tyhmyys, yhdistettynä hallitsemattomaan impulsiivisuuteen, on keskimääräisesti vaarallista ja siitä kärsi henkilön itsenä lisäksi lähiyhteisö ja ulkomaille siirrettynä myös ulkoiset yhteisöt.
En oikein ymmärrä mikä nykynaisia vaivaa? Ei tosin kaikkia naisia. Oma rouvani on tulta ja tappuraa. Jos tarvisin hyvää tyyppiä konekiväärin taakse, valitsisin oitis hänet :) Veikkaan, että ampuisi samat kuin rokka!
Ehkä naisia vaivaa tukholmasyndrooma? Ihme juttu, että breivik ja myös monet muut umpihullut saavat sadoittain rakkauskirjeitä naisilta? Afroilla on selvästi sama tukholmasyndrooma vaikutus naisiin?
Yllätys yllätys minulla on eräs umpineekeri ystävä, sorry, siis kaveri. Ystävä ja kaveri ovat eri asioita. Anteeksi myös N-sanan käyttö, mutta hän on neekeri. Voiko leopardi poistaa pilkkunsa tai etiopialainen vaihtaa nahkansa? Ei voi!
Off topicina jatkan vähän. Tietääkseni musta ihoinen on ihan ok termi jota voi käyttää afroihmisestä. Samoin jenkkilässä voi käyttää sanaa black. Musta on musta eikä muuksi muutu. Negro on musta latinaksi. Latina on sivistyskieli. Voinko käyttää sivistyskieltä tarkoittaessani latinaksi mustaa? Kyllä voin! Nigeria on maa afrikassa. Nimestä päätellen umpirasistinen?
Niin... afrokaverini on selvästi tyytymätön ihonsa väriin, koska valittelee aina rasismia. Hänelle jokainen täysin normaali ei-toivottu elämän sattumus tai vastoinkäyminen on rasismia? Olen oppinut häneltä paljon. Olen oppinut mm. olemaan onnellinen siitä, että olen valkoinen.
Naiset ovat hänelle pakkomielle. Etenkin se häiritsee häntä, että suomessa ei sallita neljää vaimoa. Hänellä on ainakin yksi valkoinen, mutta hän haluaa niitä lisää. Ja taitaapa ollakkin. Ei siinä, saahan sitä. Käy hiukan surku tätä avioon huijattua neitoa. Ei ole helppoa, ei.
Tiedän senkin, että afrikkalainen mies hakkaa vaimoaan tasan samalla lailla kuten siihen syyllistyvät suomalaisetkin miehet. Afrikkalainen mies voi tehdä avioliitossa tasan mitä huvittaa. Nainen on siinä kulttuurissa kotona ja hiljaa. Se siitä kuplasta.
Erään kerran afrikkalainen kaverini kertoi minulle olevansa ylpeä musta soturi! No, minäkin kerroin hänelle olevani ylpeä valkoinen viikinkisoturi. Olin kuulemma rasisti? Ihmettelin kuinka hän ei ollut rasisti, mutta minä olin rasisti, vaikka kyse on ihan samasta asiasta? En saanut vastausta. Mielestäni hän saa olla ylpeä musta soturi ihan samoin kuin myös minulla on oikeus olla ylpeä valkoinen viikinkisoturi. Siitä keskustelusta saakka olen ollut hiukan ällikällä lyöty.
En ikinä pääse jyvälle afrikkalaisesta ajatusmaailmasta? Mitenköhän naiset siinä onnistuu? En usko, että yhtään sen paremmin.
Quote from: -PPT- on 20.08.2015, 19:50:55
Kun eurooppalainen valkoinen mies menee Afrikkaan niin naisia pyörii hänen ympärillään koska he näkevät siinä miehessä kävelevän lompakon ja kenties matkalipun parempaan elämään, ei suinkaan siksi että ne naiset pitäisivät sitä miestä seksikkäänä tai komeana.
Useimmat ihmiset pitävät omaan rotuunsa kuuluvia seksikkäinä, komeina ja kauniina. Ylläoleva pitää paikkansa myös kun eurooppalainen valkoinen nainen menee Afrikkaan ja miehiä pyörii ympärillä.
Riittää kun on musta, nauraa paljon ja +20cm. Mitään suuria ajattelijoita ei etsitä, nainen voi tuntea olevansa se intelligentti.
Anders Breivikin, Juha Valjakkalan, Charlie Mansonin ja muitten kohdalla naisia vaivaa hybristofilia eli he kiihottuvat seksuaalisesti miehistä, joitten tietävät olevan väkivaltarikollisia.
QuoteHybristophilia "is a paraphilia in which sexual arousal, facilitation, and attainment of orgasm are responsive to and contingent upon being with a partner known to have committed an outrage, cheating, lying, known infidelities or crime, such as rape, murder, or armed robbery." The term is derived from the Greek word ὑβρίζειν hubrizein, meaning "to commit an outrage against someone" (ultimately derived from ὕβρις hubris "hubris"), and philo, meaning "having a strong affinity/preference for".[1] In popular culture, this phenomenon is also known as "Bonnie and Clyde Syndrome".
https://en.wikipedia.org/wiki/Hybristophilia (https://en.wikipedia.org/wiki/Hybristophilia)
Käsitykseni tietyistä asioista - sellaiset käsitykset, joita edistyneistö pitää nykyisin rasistisina - ovat peräisin Helsingin Sanomista.
Pari vuosikymmentä sitten ennen nykyistä tietoisuuden ja korrektiuden tasoa Helsingin Sanomissa oli paljastavia juttuja, jotka herättivät ajatuksia. Yksi tällainen koko sivun artikkeli kertoi suomalaisesta naisesta, joka oli ollut naimisissa karibialaisen mustan miehen kanssa. Mies oli häipynyt, ja taisi kuvioon kuulua pettämistäkin. Nainen tunsi muita suomalaisnaisia, joille oli käynyt täsmälleen samalla tavalla. Kohtalonsisaret pitivät yhteyttä ja vertailivat kokemuksiaan. Nainen mielestä valkoisen naisen ei kannata mennä naimisiin mustan miehen kanssa, koska musta mies toimii aina näin. Valloittaa, hurmaa, käyttää aikansa ja häipyy uusiin seikkaluihin - ja pettää lisäksi koko ajan.
Lehtiartikkeli on pelkästään hatarassa muistissani, joten kertomukseni on epätarkka. Jokainen yksityiskohta ei todennäköisesti pidä paikkansa, mutta idea on kuitenkin pääpiirteittäin tuo.
Kun luin edellä mainitun artikkelin parikymmentä vuotta sitten käytettävissäni ei ollut internettiä eikä kaikkea sitä tietoa, minkä nykyisin löytää Googlella hetkessä. En tiennyt mustien aviomiesten käyttäytymisestä mitään. Yleensäkin käsitykseni mustista miehistä perustui enimmäkseen TV-sarjojen ja elokuvien antamaan kuvaan, minkä myöhemmin olen ymmärtänyt olevan jossakin määrin vääristynyt.
Tämä ei ole ainoa asia, missä Helsingin Sanomat on kylvänyt epäkorrekteja ajatuksia mieleeni, ja myöhemmät havainnot ovat vahvistaneet ne tosiksi. Kun käsitys on muodostunut, sitä ei enää pysty kumoamaan esittämällä todistamattomia väitteitä, ettei asia ole niin, tai leimaamalla "väärät" käsitykset rasistisiksi. Tarvitaan vahvaa näyttöä, jotta mielipide muuttuisi.
Kiitos Shemeikka tiedosta! No niin selkis sekin, aavistus oli, että joku juttu siinä on takana? Yleensä kyse on jostain seksuaalisvärinästä.
Kattelin aikanaan erään dokkarin Amazon viidakon intiaaniheimoista. Kyseessä oli täysin maailmasta eristyksissä ollut heimo, jota joku antropologi tutki. Tyyppi opetteli kielen ja asusteli heimon mukana. No... naapuriheimon kanssa tuli sota ja vissiin ruumiitakin. Antropologi pohti sodan kaikkia mahdollisia syitä, kunnes keksi viimein kysyä sitä heimolaisilta. Vastaus oli simppeli ja nopea, koska valehtelu oli tuntematonta. Syy oli naiset. Heimot kävivät toisillaan naisvarkaissa. Tässä oli siis kyse ihmisistä primitiivisimmillään.
Vastaus ei miellyttänyt tiedemaailmaa lainkaan. Syy ei voinut olla naiset. Erilaisia syy-yhteyksiä kelattiin ja pohdittiin, eikä syytä sodalle saatu koskaan selville, vaikka heimolaiset valmiin vastauksen antoivat. Vastaus oli liian helppo ja liian primitiivinen.
Loppuviimein me ihmiset olemme primitiivisimmillään hyvin yksinkertaisia otuksia. Veikkola sen todistaa. Onkohan siinäkin kyse hybristobiliasta? Naiivit naiset pullineen ja pelottavat testosteronia tihkuvat sotamiehet?? Ja Veikkolan ukot puhisee, "ne tuli viemaan meitin naiset"! Kolmiodraama on valmis.
Kyllähän me vähintään alitajuisesti tiedämme, että tämä päättyy kyyneliin :) Toivon, että tämän meitä suomalaisia kohtaavan draaman aiheuttaneet poliitikot laitetaan hiekkamontun eteen sitten kun itkut on itketty.
Ehkä Eevaa lohduttaa, että kunhan musta mies saa asiansa kuntoon ja jättää, niin aika harva kantasuomalainenkaan enää haluaa tulla Eevan kanssa nähdyksi.
Käsittämättömän hyväuskoinen ja sinisilmäinen naikkonen, ei silti käy sääliksi, itse on oman tiensä valinnut ja sen kanssa sitten vaan on eleltävä.
Kerran mamupatja aina mamupatja, siinä sitä ihmeteltävää loppuelämäksi.
Quote from: Mehud on 20.08.2015, 19:51:07
Länsimainen tyhmyys on keskimääräisesti vaaratonta ja siitä kärsii lähinnä henkilö itse.
Ei.
Ei ei.
Ei.
Syyttömät sivulliset joutuvat kärsimään vähintään yhtä paljon kuin tyhmät länsimaalaiset mokuttajat, jotka kannattavat kehitysmaalaisten väestönsiirtoja länsimaihin.
Quote from: Archaeopteryx on 20.08.2015, 20:48:53
Ehkä Eevaa lohduttaa, että kunhan musta mies saa asiansa kuntoon ja jättää, niin aika harva kantasuomalainenkaan enää haluaa tulla Eevan kanssa nähdyksi.
Nainenko menee pilalle mahdollisen seksin myötä? Jos kumppani on ollutkin surkea tapaus? Ja päteekö tämä myös surkeisiin kotimaisiin miehiin, jotka mahdollisesti saattavat jälkikasvua alulle ja jättävät naisen sitten kuin nallin kalliolle.
Minusta tuossa on ihan normaalia hyväuskoisuutta, jossa nainen uskoo vähän turhaankin miehen kauniita sanoja ja puheita, ihonvärin tuoma eksottisuus tekee vain pienen osan koko asiassa. Sinällään käy sääliksi tuollaista hyväuskoisuutta, mutta tämä reaktio on sama häntäheikin ihonväristä riippumatta.
Sinällään en ymmärrä, miksi ihmiset (myöskin miehet) johonkin tuollaiseen sortuvat, annetaan muiden viedä kuin pässiä narussa turhanpäiväisillä korulauseilla, jotka eivät ikinä toteudu.
Taitaa afrikkalaisen miehesi 'duuni' olla ne muut valkoiset ämmät, joita se lypsää. Selittäisi ihmeen paljon, eikö?
Quote from: Ouel on 20.08.2015, 13:54:27
Ja anna olla, jos ystävänä menee sanomaan naiselle, joka on aivan täysillä ihastunut lomamatkalla tapaamaansa mustaan mieheen, että saattaa muuten olla että ukolla on lähinnä harrastuksena länsimaisten, vaaleiden turistinaisten metsästys. Kyllä saa kuulla olevansa julma ystävä ja tahditon möläyttelijä! Pitäisi olla vaan ystävän puolesta innoissaan ja iloinen että ystävä saa kokea ihanaa ihastumisen ja rakastumisen tunnetta :facepalm:
nim. merk. julma ystävä :roll:
Tuo on hyvin hyvin tuttua ja omakohtainen kokemukseni tuollaisesta 'ystävälle puhumisesta' on se, että olen yrittänyt (en enää aikoihin, enkä enää ikinä) pelastaa yhteisarvoltaan ehkä 10 miljoonan euron omaisuutta, mutta onnistunut suuni avaamalla pelastamaan mahdollisesti muutaman kymppitonnin ja pari kaveruutta.
Quote from: Shemeikka on 20.08.2015, 09:14:19
QuoteMiehen kulttuurissa työ ja kaverit tulevat ensin, vasta sitten on rakkauselämän vuoro.
Afrikkalainen mies jolle työ on tärkeämpi kuin naisensa? :)
Miehen kulttuurissa työ ja kaverit tulevat ensin, vasta sitten on rakkauselämän vuoro. ;D ;D ;D ;D ;D
Missä rinnakkaismaailmassa on tuollainen afrikkalainen maa?
Quote from: Melbac on 20.08.2015, 09:01:04
Sillä on toinen tai useampia "tyttöystäviä" joten ihan ymmärrettävistä syistä se ei halua näyttäytyä sen naisen kanssa yleisillä paikoilla?.
Eihän ihmisiä saisi arvostella ulkonäön takia, mutta epäilen vahvasti Eevan olevan ns. XL-nainen.
Sellaiset ovat afrikkalaismiehille helppoja keissejä.
En minäkään kehtaisi näyttäytyä mustan afrikkalaisen kanssa yleisellä paikalla. Tekisin kuin Veikko Huovinen: Jutta Grahnin mies.
Siinä olisi särmää ja vieraiksi en kutsuisi lakimiehen vaimoa Lisbettiä vaan AnnaK, LiA, KaarinaH saisivat kutsun teehuoneeseeni.
Quote from: -PPT- on 20.08.2015, 19:50:55
Kun eurooppalainen valkoinen mies menee Afrikkaan niin naisia pyörii hänen ympärillään koska he näkevät siinä miehessä kävelevän lompakon ja kenties matkalipun parempaan elämään, ei suinkaan siksi että ne naiset pitäisivät sitä miestä seksikkäänä tai komeana.
Mutta asian ollessa noin päin, eli eurooppalainen valkoinen mies, niin kävi miten tahansa, se mies hoitaa kustannukset itse, eikä kuten toisinpäin vaihtoehdossa, veronmaksajat ovat lopulta yhteisvastuullisia kustantamaan ikuisen ilmaisen elämän.
Once you go black you don't go back
ja tuohon valkoisten miesten vastaus on
Once you go black we don't want you back.
"Afrikkalainen mieheni ei näyttäydy kanssani"
Tampereella oli ennen vanhaan Tammer paremmalle väelle ja Tammelan Voima sitten niille muille. Tammerissa oli portsarina ruåtsinkielinen, hoono-soomi, tamperelainen (nimeään en enää muista).
Jos vähän epämääräisen näköinen kaveri koitti päästä sisään Tammeriin, tämä portsari sanoi "Katso peili! Mene Voima!"
Quote from: N on 20.08.2015, 22:21:12
Quote from: Archaeopteryx on 20.08.2015, 20:48:53
Ehkä Eevaa lohduttaa, että kunhan musta mies saa asiansa kuntoon ja jättää, niin aika harva kantasuomalainenkaan enää haluaa tulla Eevan kanssa nähdyksi.
Nainenko menee pilalle mahdollisen seksin myötä? Jos kumppani on ollutkin surkea tapaus?
Varoitus fakta-hakuisille!: nyt seuraa kyökkitiedettä biologiasta.
Omalla kohdallani olen joskus ajankuluksi miettinyt syytä mainittuun hylkimisreaktioon joidenkin sinänsä houkuttelevien tapausten kohdalla. Lopputulema on ettei kyseessä voi olla rasismi, pelko, pilallisuus eikä lukumäärä tms triviaalisyy, vaan puhdas evolutiivinen "jälkeläisten parhaaksi"-primitiivireaktio.
Tarkoittaa, että käytöshavainnoista syntyy joku yleistys, jolloin tietyn henkilön seuraa välttelemällä paranee mahdollisuudet joko/sekä
- välttää sukupuolitauteja
- välttää idioottisuusgeenejä
mikä parantaa (riittävässä määrin että reaktio on olemassa) todennäköisyyttä
- saada jälkikasvua
- saada paremmat lähtökohdat jälkikasvulle
Havaintoni perusteella vanhetessa joustavuus asiassa lisääntyy sekä miehillä että naisilla, kun lisääntymiselle otollisin aika sivuuntuu - ja siten altistuminen vedätykselle kasvaa. Evolutiivisestihan sillä ei ole isoa merkitystä, jos kerta jo kuuluu luokkaan "biologisesti yli-ikäiset poistotavarat".
Quote from: Jack on 20.08.2015, 20:08:06Pari vuosikymmentä sitten ennen nykyistä tietoisuuden ja korrektiuden tasoa Helsingin Sanomissa oli paljastavia juttuja, jotka herättivät ajatuksia. Yksi tällainen koko sivun artikkeli kertoi suomalaisesta naisesta, joka oli ollut naimisissa karibialaisen mustan miehen kanssa.
Voiko se olla tämä: http://www2.hs.fi/uutiset/juttu.asp?id=20021201ER6
Puolitoista vuosikymmentä Aasiassa pyörineenä on tullut nähtyä eurooppalaisia miehiä kulkemassa käsikynkässä baarista löytämiensä iloluontoisten naisten kanssa. Aikanaan en ajatellut asiaa sen kummemmin, mutta asuttuani täällä pitkään, olen huomannut mitä paikalliset - ja hiukka minä itsekin - tulkitsevat näkemäänsä.
Sanottakoon nyt vaikka niin, että se on miltä näyttää ja jos ulkomaalaisen valitsee puolisokseen, kannattaa tosiaan miettiä, miltä se näyttäisi sukulaisten, tuttavien, työkavereiden ja muiden ihmisten mielestä kun sen minihameeseen ja paljastavaan röyhelöpaitaan pukeutuneen, sääristä niskaan asti tatuoidun partnerinsa heille esittelee. Me kun ollaan ihmiset niin suvaitsemattomia, mutta jos se näyttää h****lta, kävelee kuin h***a ja puhuu kuin h***a, niin se on sitä suurella todennäköisyydellä.
Tästä tuli mieleen eräs toinenkin muisto menneisyydestä. Joskus kauan sitten koulussa oli eräs nuori mies, joka kuului seksuaaliseen vähemmistöön ja tulevaisuussuunnitelmista kysyttäessä vastasi aika rohkeasti/avoimesti/typerästi, että haluaa myydä itseään rikkaille ruotsalaisille. Hetken vastausta sulateltuaan miesopettaja sanoi, että uskooko kyseinen henkilö siinä olevan jotain tulevaisuutta ja sanoi, että rikkaat ruotsalaiset eivät sinua tule rakastamaan vaan kuljet edelleen palvelusväen ovesta heidän luokseen. Myöhemmin kyseinen henkilö kuoli AIDSiin.
Kun puolison valinta tehdään ulkonäön ja muiden vastaavien "avujen" ratkaistessa, ollaan melko varmasti tekemässä huonoa ratkaisua. En vastusta sinänsä pientä huvittelua ja molemminpuolista hyötyä, mutta siitä on pitkä matka suhteeseen saatika sitten avioliittoon. Hyvä kysymys on, että mitä se toinen tuo suhteeseen? Seurusteluaika on erinomainen viite siitä, mitä on odotettavissa tulevaisuudessa.
Itse pidin hauskaa muutaman vuoden tehdessäni töitä Aasiassa, mutta siihenkin kyllästyin ja puolison sitten löysin ihan tavallisesta chatista. Tekee edelleen töitä ja tienaa omat kulunsa. Omasta mielestäni ihan samanlainen suhde kuin olisi suomalaisenkin kanssa. Ainoastaan haasteellisempi alkuvaiheessa, ennen kuin kummankin kulttuuriset näkemykset ja tavat tulivat tutuiksi.
Kun etsin puolisoa, tärkeimmät asiat olivat:
- Ei liian nuori/vanha eli max. +/- 7 vuotta, on 7 vuotta nuorempi :P Ei minulla nuoria vastaan mitään ole, mutta ei ole oikein samoja elämänkokemuksia eli rajaa maailmankuvaa liian erilaiseksi. Liian vanha...no...
- On töissä eli osoittaa pystyvänsä työntekoon
- Ei ole missään turistirysässä töissä eli ei ennakkokäsityksiä (ainakaan liikaa) ulkomaalaisista eli liian suuria odotuksia. Asui kaupungista, mistä en ollut ikinä kuullutkaan ja piti kartasta katsoa, missä on...
- Kielitaito. En voi kuvitella keskustelevani hyvinkin tärkeistä henkilökohtaisista asioista jollain lasten mongerrusta muistuttavalla
- Ei alastonkuvia - edes pyydettäessä. Ei kuulu kulttuuriin (tässä tapauksessa)
- Pitkä seurustelu. Meidän tapauksessamme 3 vuotta ennen mitään yhteisen pesän perustamisia.
- Perhe, sukulaiset. Antaa hyvän kuvan arvoista, luotettavuudesta, taustasta.
Joku voi ajatella, että olin valitsemassa jotain muuta kuin rakkautta. Niin olinkin. Rakkaus kun meikäläisellä kasvaa vasta yhdessä eletyn elämän jälkeen. Kaikki muu on ihastumista ja seksuaalista vetovoimaa.
Nimim. Kymmenen vuotta yhdessä 8)
Quote from: N on 20.08.2015, 22:21:12
Nainenko menee pilalle mahdollisen seksin myötä? Jos kumppani on ollutkin surkea tapaus? Ja päteekö tämä myös surkeisiin kotimaisiin miehiin, jotka mahdollisesti saattavat jälkikasvua alulle ja jättävät naisen sitten kuin nallin kalliolle.
Minusta tuossa on ihan normaalia hyväuskoisuutta, jossa nainen uskoo vähän turhaankin miehen kauniita sanoja ja puheita, ihonvärin tuoma eksottisuus tekee vain pienen osan koko asiassa. Sinällään käy sääliksi tuollaista hyväuskoisuutta, mutta tämä reaktio on sama häntäheikin ihonväristä riippumatta.
Sinällään en ymmärrä, miksi ihmiset (myöskin miehet) johonkin tuollaiseen sortuvat, annetaan muiden viedä kuin pässiä narussa turhanpäiväisillä korulauseilla, jotka eivät ikinä toteudu.
Ei seksi suoraan. Puhuin vain tästä haastatellusta tapauksesta, jossa nainen vaikuttaa niin sinisilmäiseltä miehen menemisiin, että esim. sukupuolitautien todennäköisyys on aika kova. Suurin osa vastenmielisyydestä tulee siitä, minkälaisen kuvan nainen itsestään antaa. Epäilen, kuten jäsen Alapo vähän samoin aiemmassa viestissään, että suomalaisen samanlaista käyttäytymistä ei katsottaisi montaa viikkoa, kun musta mies saa harrastaa neljä vuotta. Ei tarkoita, että itse haluaisin tehdä noin, mutta ei olisi ensimmäinen kaksilla säännöillä pelaava nainen. Toisekseen, usein nämä naiset hakevat mustaa värinää, joten valkoisella miehellä ei ole tällaisille mitään annettavaa, vaikka miten olisi muut ominaisuudet kunnossa.
Yleisesti ottaen, mustien miesten seuraa hakevat naiset ovat kaikelta ajattelultaan ja maailmankuvaltaa niin eri maailmasta, että tuskin kovin sopiva match tulisi muutenkaan.
Quote from: Aimo Räkä on 21.08.2015, 08:04:09
Quote from: Jack on 20.08.2015, 20:08:06Pari vuosikymmentä sitten ennen nykyistä tietoisuuden ja korrektiuden tasoa Helsingin Sanomissa oli paljastavia juttuja, jotka herättivät ajatuksia. Yksi tällainen koko sivun artikkeli kertoi suomalaisesta naisesta, joka oli ollut naimisissa karibialaisen mustan miehen kanssa.
Voiko se olla tämä: http://www2.hs.fi/uutiset/juttu.asp?id=20021201ER6
Muistan tuon jutun. Vaikutti kyllä aikanaan jonkin verran käsitykseeni mustista miehistä. Omassa kaveripiirissä on ollut kaksi tapausta, joissa kantisnainen on seurustellut afrikkalaisen miehen kanssa. Liekö ihan sattumaa, mutta ekassa paljastui muutaman kuukauden jälkeen, että miehellä oli suomalainen vaimo ja lapsia. Tokassa afrikkalaisen kanssa perheen perustaneelle selvisi, että lapsilla on saman ikäisiä sisaruksia.
Quote from: Aimo Räkä on 21.08.2015, 08:04:09
Voiko se olla tämä: http://www2.hs.fi/uutiset/juttu.asp?id=20021201ER6
Tämä voisi laittaa suositeltaviin luettaviin, että se löytyisi jos jotakin argumenttia sattuisi tarvitsemaan.
Quote from: P on 20.08.2015, 12:37:18
Onkohan wanna be rouvalle seuraavat tuttuja termejä; "hoito", "panopuu", "sivusuhde" tai "friends with privilages". Voisikohan olla, että kyseessä ei ole kulttuuri ero, vaan Jimi haluaa wanne be frouvalta vain sitä yhtä juttua? :facepalm:
Kai ne rahatkin kelpaavat...
Quote from: M on 21.08.2015, 09:13:28
Quote from: P on 20.08.2015, 12:37:18
Onkohan wanna be rouvalle seuraavat tuttuja termejä; "hoito", "panopuu", "sivusuhde" tai "friends with privilages". Voisikohan olla, että kyseessä ei ole kulttuuri ero, vaan Jimi haluaa wanne be frouvalta vain sitä yhtä juttua? :facepalm:
Kai ne rahatkin kelpaavat...
Meillä asuu naapurustossa melko ylipainoinen, hieman hitaalla käyvä nainen. Hän on naimisissa pikimustan miehen kanssa, mies on ainakin puolet vuodesta afrikassa, liekö nostaa tytöttömyyskorvauksetkin sinne, ja näitähän tapauksia varmasti riittää...
Quote from: Kaarin M on 21.08.2015, 09:16:36
mies on ainakin puolet vuodesta afrikassa, liekö nostaa tytöttömyyskorvauksetkin sinne, ja näitähän tapauksia varmasti riittää...
[OT]
Kyseessä lienee vilpitön kirjoitusvirhe, mutta se sai hymyn huulille (kun tiedän että se
ei voi olla totta, eihän? :o):
Maksetaanko afrikkalaismiehille
tytöttömyyskorvaustakin? Mitenköhän se maksetaan, rahana vai palvelusetelinä alan laitokseen? Vai jonkinlaisena do-it-yourself -apuvälineenä?
[/OT]
Quote from: Muuttohaukka on 20.08.2015, 23:39:56
En minäkään kehtaisi näyttäytyä mustan afrikkalaisen kanssa yleisellä paikalla. Tekisin kuin Veikko Huovinen: Jutta Grahnin mies.
Siinä olisi särmää ja vieraiksi en kutsuisi lakimiehen vaimoa Lisbettiä vaan AnnaK, LiA, KaarinaH saisivat kutsun teehuoneeseeni.
Ja sängyn alta kuuluu:
Kikkeli! :) Afrikaksi tietenkin tai huonolla englannilla.
Mainio tarina tuo Jutta Grahnin mies. Hopi kaikki lukemaan, jos ei ole tuttu.
Minäkin olen varsin tarkka, missä seurassa nousen taksista julkisella paikalla.
Onko nuo kulttuurierot ja afrikkalaisuus aina vedettävä esiin? Minun mielestäni tämä jutun mies on tökerö ja itsekäs, ei vain siksi, että on eri kulttuurista. Eeva hyvä, olet valinnut itse tuon miehen, vai valitsitko sittenkin tietoisesti eksoottisen eri kulttuurin ja sen takia juuri tuon miehen?
Luin otsikon aluksi väärin: "ei käyttäydy kanssani".
Quote from: Nina on 21.08.2015, 10:29:34
Onko nuo kulttuurierot ja afrikkalaisuus aina vedettävä esiin?
Ne ovat tosiasioita. Ne vaikuttavat monien eroista tietämätömien ja muidenkin elämään.
Vastakysymys: onko nuo kulttuurierot ja afrikkalaisuus aina ohitettava ja jätettävä huomiotta?
Quote from: M on 21.08.2015, 11:00:20
Quote from: Nina on 21.08.2015, 10:29:34
Onko nuo kulttuurierot ja afrikkalaisuus aina vedettävä esiin?
Ne ovat tosiasioita. Ne vaikuttavat monien eroista tietämätömien ja muidenkin elämään.
Vastakysymys: onko nuo kulttuurierot ja afrikkalaisuus aina ohitettava ja jätettävä huomiotta?
Tarkoitin sitä, että ihminen voi olla tökerö ja itsekäs myös omista syistään, ei vain siksi että kulttuurierot ovat käyttäytymisen syynä. Jutussa tuodaan esiin Eevan miehen afrikkalainen tausta ikään kuin selittämään miehen käytöstä, ikään kuin miehen käyttäytymisessä Eevaa kohtaan ei olisi mitään vikaa mutta kulttuuritausta saa hänet toimimaan ääliömäisesti. Itse näen asian pikemminkin niin että jutussa kulttuuritausta huomioidaan ja siksi tökerö käytös on jotenkin sallitumpaa vaikka asia on niin, että afrikkalainenkin voi olla törppö ja itsekäs ihmisenäkin, ei pelkästään kulttuurinsa tuotteena. Ihan kuin afrikkalainen saisi käyttäytyä nuijasti siksi, koska on afrikkalainen.
Quote from: Nina on 21.08.2015, 11:28:01Ihan kuin afrikkalainen saisi käyttäytyä nuijasti siksi, koska on afrikkalainen.
Tuota-öö-noin. Eikös tämä ole useassakin paikassa perusteena? Vrt. "Ihan kuin muslimi saisi käyttäytyä nuijasti siksi, koska on muslimi"?
Quote from: Leijona78 on 21.08.2015, 11:39:04
Quote from: Nina on 21.08.2015, 11:28:01Ihan kuin afrikkalainen saisi käyttäytyä nuijasti siksi, koska on afrikkalainen.
Tuota-öö-noin. Eikös tämä ole useassakin paikassa perusteena? Vrt. "Ihan kuin muslimi saisi käyttäytyä nuijasti siksi, koska on muslimi"?
Noin on, enkä pidä tuollaisesta ollenkaan, kukapa pitäisi. Ei kenenkään pitäisi käyttäytyä nuijasti siksi koska on jotain. Nuijasti käyttäytyy koska on typerä, ei siksi, koska on afrikkalainen, muslimi, suomalainen ..... jne.
Käyttäytyy kuin nuija koska on nuija. On nuija, koska nuija on synnynnäinen nuija. Synnynnäinen nuija ei paremmaksi muutu millään prinsessan suudelmalla. Missä näitä nuijia sikiää?
Taas perusasioiden äärellä...
Elikkä juurikin näin. Jos minä valkoinen mies käyttäydyn miten sattuu, minua pidetään moukkana ja saan siitä täysin ansaitut sanktiot tms.
Jos musta tms. käyttäytyy miten sattuu ja minä edes puutun tilanteeseen, olen rasisti. Musta tai punainen tai ihan mikä vaan suojaväri antaa mahdollisuuden käyttäytyä ja tehdä mitä vaan.
Esim. Romaanit. Olin kerran kaupassa jossa romaani naiset varastelivat naureskellen posliineja. Vartijalle huudeltiin törkeyksiä yms. Myös minulle tuli veemäinen kommentti ohi kävellessäni, "mitä tuijotat".
No... kantapääni kääntyivät välittömästi. Sanoin vartijalle, että kaikkea joudut kestämään. Minun ei kuitenkaan tarvi kestää. Romaneille tuli äkkilähtö. Tokihan kuulin kaikki mahdolliset törkeydet ja uhkailut, mutta en jäänyt kakkoseksi siinäkään :) Olin rasisti :) Rikosilmoitus tulee :) Kostoa odottelen :)
Tätä on Suomi tänään! Tämäkö on unelma?
Siteet suomalaiseen yhteiskuntaan kelpaavat, mutta ei niitä kehtaa esitellä.
En yhtään ihmettele.
Quote from: onni4me on 21.08.2015, 08:32:37
Puolitoista vuosikymmentä Aasiassa pyörineenä on tullut nähtyä eurooppalaisia miehiä kulkemassa käsikynkässä baarista löytämiensä iloluontoisten naisten kanssa. Aikanaan en ajatellut asiaa sen kummemmin, mutta asuttuani täällä pitkään, olen huomannut mitä paikalliset - ja hiukka minä itsekin - tulkitsevat näkemäänsä.
Sanottakoon nyt vaikka niin, että se on miltä näyttää ja jos ulkomaalaisen valitsee puolisokseen, kannattaa tosiaan miettiä, miltä se näyttäisi sukulaisten, tuttavien, työkavereiden ja muiden ihmisten mielestä kun sen minihameeseen ja paljastavaan röyhelöpaitaan pukeutuneen, sääristä niskaan asti tatuoidun partnerinsa heille esittelee. Me kun ollaan ihmiset niin suvaitsemattomia, mutta jos se näyttää h****lta, kävelee kuin h***a ja puhuu kuin h***a, niin se on sitä suurella todennäköisyydellä.
Tästä tuli mieleen eräs toinenkin muisto menneisyydestä. Joskus kauan sitten koulussa oli eräs nuori mies, joka kuului seksuaaliseen vähemmistöön ja tulevaisuussuunnitelmista kysyttäessä vastasi aika rohkeasti/avoimesti/typerästi, että haluaa myydä itseään rikkaille ruotsalaisille. Hetken vastausta sulateltuaan miesopettaja sanoi, että uskooko kyseinen henkilö siinä olevan jotain tulevaisuutta ja sanoi, että rikkaat ruotsalaiset eivät sinua tule rakastamaan vaan kuljet edelleen palvelusväen ovesta heidän luokseen. Myöhemmin kyseinen henkilö kuoli AIDSiin.
Kun puolison valinta tehdään ulkonäön ja muiden vastaavien "avujen" ratkaistessa, ollaan melko varmasti tekemässä huonoa ratkaisua. En vastusta sinänsä pientä huvittelua ja molemminpuolista hyötyä, mutta siitä on pitkä matka suhteeseen saatika sitten avioliittoon. Hyvä kysymys on, että mitä se toinen tuo suhteeseen? Seurusteluaika on erinomainen viite siitä, mitä on odotettavissa tulevaisuudessa.
Itse pidin hauskaa muutaman vuoden tehdessäni töitä Aasiassa, mutta siihenkin kyllästyin ja puolison sitten löysin ihan tavallisesta chatista. Tekee edelleen töitä ja tienaa omat kulunsa. Omasta mielestäni ihan samanlainen suhde kuin olisi suomalaisenkin kanssa. Ainoastaan haasteellisempi alkuvaiheessa, ennen kuin kummankin kulttuuriset näkemykset ja tavat tulivat tutuiksi.
Kun etsin puolisoa, tärkeimmät asiat olivat:
- Ei liian nuori/vanha eli max. +/- 7 vuotta, on 7 vuotta nuorempi :P Ei minulla nuoria vastaan mitään ole, mutta ei ole oikein samoja elämänkokemuksia eli rajaa maailmankuvaa liian erilaiseksi. Liian vanha...no...
- On töissä eli osoittaa pystyvänsä työntekoon
- Ei ole missään turistirysässä töissä eli ei ennakkokäsityksiä (ainakaan liikaa) ulkomaalaisista eli liian suuria odotuksia. Asui kaupungista, mistä en ollut ikinä kuullutkaan ja piti kartasta katsoa, missä on...
- Kielitaito. En voi kuvitella keskustelevani hyvinkin tärkeistä henkilökohtaisista asioista jollain lasten mongerrusta muistuttavalla
- Ei alastonkuvia - edes pyydettäessä. Ei kuulu kulttuuriin (tässä tapauksessa)
- Pitkä seurustelu. Meidän tapauksessamme 3 vuotta ennen mitään yhteisen pesän perustamisia.
- Perhe, sukulaiset. Antaa hyvän kuvan arvoista, luotettavuudesta, taustasta.
Joku voi ajatella, että olin valitsemassa jotain muuta kuin rakkautta. Niin olinkin. Rakkaus kun meikäläisellä kasvaa vasta yhdessä eletyn elämän jälkeen. Kaikki muu on ihastumista ja seksuaalista vetovoimaa.
Nimim. Kymmenen vuotta yhdessä 8)
Hyväksi on koettu, aasiassa ja muuallakin ohje naiselle, miehen ikä jaettuna kahdella plus 7 vuotta.
Quote from: HDRisto on 21.08.2015, 12:31:31Hyväksi on koettu, aasiassa ja muuallakin ohje naiselle, miehen ikä jaettuna kahdella plus 7 vuotta.
Mitähän mieltä 50-vuotiaat ja sitä vanhemmat naiset ovat tuosta?
Quote from: Aimo Räkä on 21.08.2015, 12:48:30

Kyllähän kai yleinen haavekuva on se nuori, missin tai mallin mitat täyttävä rikas miljonääriprinsessa tai prinssi, mutta miksi se rakastuisi juuri minuun?
Tätä voi kysyä itseltään siinä vaiheessa, kun tälläinen nuori komea tai kaunis ihminen kiilaa viereen ja katselee tummilla silmillään suoraan sieluun. Mikäpä sen ihanampaa kuin elää vaaleanpunaisissa pilvilinnoissa. Moni on sellaisia rakentanut vaan sinne muuttaminen harvalta onnistunut.
QuoteMikäpä sen ihanampaa kuin elää vaaleanpunaisissa pilvilinnoissa.
Niinpä, tutkijoitten mukaan rakastuminen tai ihastuminen pistää sekä miehiltä että naisilta pään sen verran sekaisin ettei järkeväksi katsottu käyttäytyminen onnistuu.
Quote from: Aimo Räkä on 21.08.2015, 12:08:41
Käyttäytyy kuin nuija koska on nuija. On nuija, koska nuija on synnynnäinen nuija. Synnynnäinen nuija ei paremmaksi muutu millään prinsessan suudelmalla. Missä näitä nuijia sikiää?
Pyörittää haaremia. "Töissä" tai "ystävien luona" käy työstämässä niitä muita muijia, jotka maksavat hänen lokoisen elämänsä.
Quote from: onni4me on 21.08.2015, 17:48:29
Quote from: Aimo Räkä on 21.08.2015, 12:48:30
Quote from: HDRisto on 21.08.2015, 12:31:31Hyväksi on koettu, aasiassa ja muuallakin ohje naiselle, miehen ikä jaettuna kahdella plus 7 vuotta.
Mitähän mieltä 50-vuotiaat ja sitä vanhemmat naiset ovat tuosta?
Kyllähän kai yleinen haavekuva on se nuori, missin tai mallin mitat täyttävä rikas miljonääriprinsessa tai prinssi, mutta miksi se rakastuisi juuri minuun?
Tätä voi kysyä itseltään siinä vaiheessa, kun tälläinen nuori komea tai kaunis ihminen kiilaa viereen ja katselee tummilla silmillään suoraan sieluun. Mikäpä sen ihanampaa kuin elää vaaleanpunaisissa pilvilinnoissa. Moni on sellaisia rakentanut vaan sinne muuttaminen harvalta onnistunut.
Miks ei saavu noutamaan
Sadun uljas prinssi?
Saisi olla maisteri tai inssi.
Lähetetty minun GT-I9305 laitteesta Tapatalkilla
Ko. naisella taitaa olla hinku tulla nähdyksi mustan miehen seurassa. "Katsokaapa mitä minulla on!"
Tuo koskettelu ja läheisyys kuuluu avioliittoon- juttu kuulostaa epäilyttävältä; usein miehet, siis kaikenväriset, osoittavat omistusoikeuttaan naiseen muille miehille koskettelemalla ja hyväilemällä naista(an) julkisella paikalla.
Quote from: Shemeikka on 21.08.2015, 18:29:08
Ko. naisella taitaa olla hinku tulla nähdyksi mustan miehen seurassa. "Katsokaapa mitä minulla on!"
Tuo koskettelu ja läheisyys kuuluu avioliittoon- juttu kuulostaa epäilyttävältä; usein miehet, siis kaikenväriset, osoittavat omistusoikeuttaan naiseen muille miehille koskettelemalla ja hyväilemällä naista(an) julkisella paikalla.
Paitsi jos ovat vaarassa kärähtää.
Nina:
QuoteIhan kuin afrikkalainen saisi käyttäytyä nuijasti siksi, koska on afrikkalainen.
Tottakai saa ja pitääkin käyttäytyä, koska sehän on sitä monikulttuuria, jota niin ihaillaan. Jos kaikki kaikkialla käyttäytyisivät samalla tavalla, kyseessä olisi yksikulttuuri. Sitä ei haluta, vaan juuri sitä, että jotkut perseilevät reilusti enemmän kuin toiset.
Quote from: Mehud on 21.08.2015, 18:38:22
Jospa tuo afrikkalainen mies suojelee naisensa kunniaa? Hän tietää, että jos naisensa kulkisi mustan miehen kanssa, niin nainen menettäisi kunniansa, myös mustien miesten sillmissä, kuten jo valkoisten silmissä on tehnytkin. Musta mies haluaa itselleen, vain sellaista valkoista naista, jota toinen musta ei ole koskenut. Afrikkalainen tietää, että valkoinen nainen saastuu mustan miehen kosketuksesta.
Puhummeko samasta asiasta, eli AIDS:sista? Vai jostain pseudo-moraalista?
Quote from: Toni R Jyväskylästä on 21.08.2015, 18:42:50
Quote from: Mehud on 21.08.2015, 18:38:22
Jospa tuo afrikkalainen mies suojelee naisensa kunniaa? Hän tietää, että jos naisensa kulkisi mustan miehen kanssa, niin nainen menettäisi kunniansa, myös mustien miesten sillmissä, kuten jo valkoisten silmissä on tehnytkin. Musta mies haluaa itselleen, vain sellaista valkoista naista, jota toinen musta ei ole koskenut. Afrikkalainen tietää, että valkoinen nainen saastuu mustan miehen kosketuksesta.
Puhummeko samasta asiasta, eli AIDS:sista? Vai jostain pseudo-moraalista?
Mahdollisesti molemmista tai jostain muusta. En tiedä itsekään, mutta tuo näytti kirjoitettuna hyvältä. ;D
Boldauksesi teki siitä taidetta.
Mustat piirit Suomessa ovat niin pienet, että samat naiset kiertäisivät mieheltä miehelle eikä neekeristäkään kiva istua baarin pöydässä kavereitten kanssa vertailemassa/ kuuntelemassa näitten kokemuksia omasta vaimosta tai tyttöystävästä. Jos on vaimonsa elämän ainoa musta mies, niin kaipa sitä jollain logiikalla on naisen ainoa mies. Valkoisia miehiä ei lasketa, paitsi jos kyseessä on musta nainen.
Aikoinaan, tommonen viistoista vuotta ja kiloa sitten, haeskelin puolisoa. Silloin jo ehdoton ei, edes yhden illan jutuksi, oli nee... eikun etnisesti värisevän patj... ei kun tasa-arvoisena kumppanina ollut vo... eikun tiedostava itsenäinen nainen.
Tuli vaan mieleen, eräs entinen naapuri jolla oli kova seksuaalinen vietti, kertoili että joskus toi jonkun neidon kohti silloista kotia, piti kävellä pimeää tien viertä, kun se oli niin perkeleen ruma. Mutta tuli pantua.
Jos pystyy paskomaan tuhansien vuosien aikana kehittyneen geeniperimänsä päälle, ei varmaankaan välitä näistäkään:
12 % of the DNA Differs Amongst Human Races and Populations
http://news.softpedia.com/news/12-of-the-DNA-Differs-Amongst-Human-Races-and-Populations-40872.shtml (http://news.softpedia.com/news/12-of-the-DNA-Differs-Amongst-Human-Races-and-Populations-40872.shtml)
QuoteTill now, humans of different races were thought almost identical
The Human Genome Project found all humans to have a 99.9 % similar genetic content and identity, but this is challenged by a new more detailed research suggesting a higher genetic diversity, with further medical and evolutionary implications.
Previous studies focused on analyzing polymorphism (variation) in DNA nucleotidic bases. But the new approach tackled deletions or duplications of code among relatively long sequences of individual DNA and then compared the so-called copy number variations (CNVs) across individuals from different human breeds. This method uncovered a complex, higher-order variation in the code and better explains why some populations or races are vulnerable to certain diseases and respond well to specific drugs, while counterparts swiftly fall sick or never respond to treatment.
...
Mixed-race patients struggle to find marrow donors
http://phys.org/news/2009-05-mixed-race-patients-struggle-marrow-donors.html (http://phys.org/news/2009-05-mixed-race-patients-struggle-marrow-donors.html)
QuoteIf Nick Glasgow were white, he would have a nearly 90 percent chance of finding a matching bone marrow donor who could cure his leukemia.
But because the 28-year-old bodybuilder is one-quarter Japanese, his doctor warned him the outlook was grim. Glasgow's background would make it almost impossible to find a match, which usually comes from a patient's own ethnic group.
The doctor "didn't say it was slim-to-none. He didn't say it would be hard. He said 'zero chance,'" Glasgow's mother, Carole Wiegand, recalled with tears in her eyes. "When Nick heard that, it sent him plummeting."
...
Race matters when a patient needs a stem cell or marrow transplant
http://www.washingtonpost.com/national/health-science/race-matters-when-a-patient-needs-a-stem-cell-or-marrow-transplant/2013/08/05/51abdf04-f2d9-11e2-ae43-b31dc363c3bf_story.html (http://www.washingtonpost.com/national/health-science/race-matters-when-a-patient-needs-a-stem-cell-or-marrow-transplant/2013/08/05/51abdf04-f2d9-11e2-ae43-b31dc363c3bf_story.html)
QuoteIf you become ill with a blood cancer or other disease that requires a stem cell transplant, here's an uncomfortable fact: Your race matters. Diversity is a strength in much of life, but it's a curse when finding a stem cell donor match.
For a successful transplant, donor and recipient must have nearly identical genes regulating certain immune cells. These genes evolved in response to the disease threats people faced long ago. "Tell me where your ancestors lived 500 years ago, and I'll tell you who your potential donors are," says Jeffrey Chell, an internist who leads the National Marrow Donor Program, also known as Be The Match.
African Americans have the most diverse genetics because their ancestors have been around the longest and because of intermixing with whites, Native Americans and Hispanics since Africans arrived in the Western Hemisphere. When all of humankind's relevant genes are considered, there are 10 billion possible combinations. That means that "if your ancestors were on two or three continents," Chell says, "it's going to be harder to find a match."
Genetics make the mathematics difficult for people of color.
...
Biological Problems with Mixed-Race Families, Marriages Relationships & Adoptions (http://sociobiologicalmusings.blogspot.fi/2011/10/problems-with-mixed-race-marriages-and.html)
ja paljon muuta asiaan liittyvää http://humanbiologicaldiversity.com/ (http://humanbiologicaldiversity.com/)
Ai ei näyttäydy vai? No suuri on elämäsi tragedia, tuosta suosta nouseminen on mahdottomuus eli odota vain rauhassa ajan loppumista.
Pahus, kun en näe sitä päivää, kun kaikki kansat on yhtenäisen värisiä.
Että miten halvatussa sitten on enää viidakkokiimaa, kun ei ole eri rotuja, joita nytkään ei tietenkään ole.
Quote from: Aimo Räkä on 21.08.2015, 12:48:30
Quote from: HDRisto on 21.08.2015, 12:31:31Hyväksi on koettu, aasiassa ja muuallakin ohje naiselle, miehen ikä jaettuna kahdella plus 7 vuotta.
Mitähän mieltä 50-vuotiaat ja sitä vanhemmat naiset ovat tuosta?
Lisää mamuja afrikasta ja äkkiä. Rekrytointikeskuksia afrikkaan ja äkkiä. Afrikassa mitataan tulijoiden pätevyys, eli metkuletkun koko ja sen toimivuus. Vajaamittaiset, naiset ja lapset jätetään kuolemaan kärpästen ja paskan keskelle.
Jopas täällä ollaan ennakkoluuloisia niitä ihmisiä kohtaan jotka haluavat parisuhteessakin asua erillääin. :)
Punaista mattoako sitä pitäisi levittää afrikkalaisen miehesi eteen että suvaitsisi näyttäytyä kanssasi?
Vai ruusun terälehtiä?
Quote from: jellona on 20.08.2015, 19:52:12
En oikein ymmärrä mikä nykynaisia vaivaa? Ei tosin kaikkia naisia. Oma rouvani on tulta ja tappuraa. Jos tarvisin hyvää tyyppiä konekiväärin taakse, valitsisin oitis hänet :) Veikkaan, että ampuisi samat kuin rokka!
Ehkä naisia vaivaa tukholmasyndrooma? Ihme juttu, että breivik ja myös monet muut umpihullut saavat sadoittain rakkauskirjeitä naisilta? Afroilla on selvästi sama tukholmasyndrooma vaikutus naisiin?
Yllätys yllätys minulla on eräs umpineekeri ystävä, sorry, siis kaveri. Ystävä ja kaveri ovat eri asioita. Anteeksi myös N-sanan käyttö, mutta hän on neekeri. Voiko leopardi poistaa pilkkunsa tai etiopialainen vaihtaa nahkansa? Ei voi!
Off topicina jatkan vähän. Tietääkseni musta ihoinen on ihan ok termi jota voi käyttää afroihmisestä. Samoin jenkkilässä voi käyttää sanaa black. Musta on musta eikä muuksi muutu. Negro on musta latinaksi. Latina on sivistyskieli. Voinko käyttää sivistyskieltä tarkoittaessani latinaksi mustaa? Kyllä voin! Nigeria on maa afrikassa. Nimestä päätellen umpirasistinen?
Niin... afrokaverini on selvästi tyytymätön ihonsa väriin, koska valittelee aina rasismia. Hänelle jokainen täysin normaali ei-toivottu elämän sattumus tai vastoinkäyminen on rasismia? Olen oppinut häneltä paljon. Olen oppinut mm. olemaan onnellinen siitä, että olen valkoinen.
Naiset ovat hänelle pakkomielle. Etenkin se häiritsee häntä, että suomessa ei sallita neljää vaimoa. Hänellä on ainakin yksi valkoinen, mutta hän haluaa niitä lisää. Ja taitaapa ollakkin. Ei siinä, saahan sitä. Käy hiukan surku tätä avioon huijattua neitoa. Ei ole helppoa, ei.
Tiedän senkin, että afrikkalainen mies hakkaa vaimoaan tasan samalla lailla kuten siihen syyllistyvät suomalaisetkin miehet. Afrikkalainen mies voi tehdä avioliitossa tasan mitä huvittaa. Nainen on siinä kulttuurissa kotona ja hiljaa. Se siitä kuplasta.
Erään kerran afrikkalainen kaverini kertoi minulle olevansa ylpeä musta soturi! No, minäkin kerroin hänelle olevani ylpeä valkoinen viikinkisoturi. Olin kuulemma rasisti? Ihmettelin kuinka hän ei ollut rasisti, mutta minä olin rasisti, vaikka kyse on ihan samasta asiasta? En saanut vastausta. Mielestäni hän saa olla ylpeä musta soturi ihan samoin kuin myös minulla on oikeus olla ylpeä valkoinen viikinkisoturi. Siitä keskustelusta saakka olen ollut hiukan ällikällä lyöty.
En ikinä pääse jyvälle afrikkalaisesta ajatusmaailmasta? Mitenköhän naiset siinä onnistuu? En usko, että yhtään sen paremmin.
Jos olisin afrikkalainen painaisin pääni alas ja olisin hiljaa, tai ehkä niillä on erilainen käsitys ylpeydestä kuin muilla ihmisillä on...
Tämä voisi yhtä hyvin kuvata tämän päivän Eurooppaa, joten turha itkeä yhden afrikkalaisen perään, Eurooppa on niitä pullollaan, etenkin Ruotsi muistuttaa tämän päivän Etelä-Afrikkaa...
QuoteUusi Etelä-Afrikka - rikollisten johtama maa
Tämä on tositarina
Olipa kerran turvallinen valtio
Suurin osa ihmisistä eli turvassa
Rikolliset hallitsevat katuja
Pedot kulkevat vapaina
Pedot vaanivat vankilakotejamme
Pedot saalistavat meitä autoissamme
Pedot raiskaavat tyttäremme
Pedot teurastavat maanviljelijät perheineen
Rikolliset johtavat maata
Älä odota apua ulkopuolelta
Älä menetä toivoasi
Pysy uskossasi
Tulevaisuutesi on omissa käsissäsi
https://www.youtube.com/watch?v=DN2mwNaV9p8
Katsokaa miten ne hyökkää kuin eläimet yrittäen päästä turvaporttien läpi :facepalm:
https://www.youtube.com/watch?v=k14jy3OfhIY
Meillä on painava syy tehdä kaikkemme ettei sama tapahdu Suomessa!!!
Quote from: Kari Kinnunen on 21.08.2015, 20:15:53
Aikoinaan, tommonen viistoista vuotta ja kiloa sitten, haeskelin puolisoa. Silloin jo ehdoton ei, edes yhden illan jutuksi, oli nee... eikun etnisesti värisevän patj... ei kun tasa-arvoisena kumppanina ollut vo... eikun tiedostava itsenäinen nainen.
No, saitko, edes? Siis puolison.
En löytänyt mitään erityisen afrikkalaista tuosta kirjoituksesta. Mies käy panemassa välillä alempitasoista akkaa, joka on kuvitellut itselleen parisuhteen. Nainen huomiohuoraa netissä tarinallaan, kun ei ole tarpeeksi akkafrendejä jolle vollottaa.
Melko yleinen "parisuhteen muoto", miinus tuo että naisella ei ole akkamafiaa kahvittelu seurana, joiden kanssa rationalisointi hamsteri juoksee vinhasti pyörässään, selittäen kaiken parhainpäin.