News:

Mikäli foorumi ei jostain syystä vastaa, paras paikka löytää ajantasaista tietoa on Facebookin Hommasivu,
https://www.facebook.com/Hommaforum/
Sivun lukeminen on mahdollista myös ilman FB-tiliä.

Main Menu

Isän pikajuna: TÄMÄN VUOKSI SUOMI TARVITSEE MAAHANMUUTTAJIA

Started by kriittinen_ajattelija, 06.04.2015, 03:15:47

Previous topic - Next topic

kriittinen_ajattelija

QuoteIlman maahanmuuttajia Suomessa ei ole pian jäljellä edes sitä viimeistä, joka sammuttaa valot lähtiessään. Eikä ihme.

Mamuja tarvitaan. Perussuomalaiset laskivat, että taloudellisestikin olisi kannattavinta täyttää maa suomalaisen rupusakin sijaan saksalaisella herrakansalla.

Pääsyy on kuitenkin se, että me suomalaiset emme lisäänny. Tai ainakaan riittävän moni meistä. Ainakaan tarpeeksi ahkerasti. Tilanne on tällä menolla pian se, että me lopumme kesken, kun meitä syntyy vähemmän kuin kuolee.

Ja miksi ihmeessä kukaan järki-ihminen edes rupeaisi tekemään lapsia? Lapsiperheiden elämää pyritään jatkuvasti tukaloittamaan. Heikennyksiä satelee vähän joka puolelta. Vielä tässä kitkuttelee, mutta kuinka mahtaa olla muutaman vuoden kuluttua?

Kotona ei pientäkään lasta voi kohta hoitaa, jos töitä vain on. Tai saa tietenkin, jos pätäkkää piisaa. Monella ei piisaa. Tai tuetaan kai sitä, mutta tuki yritetään muuttaa tasa-arvon nimissä niin hankalaksi, että sitä on mahdoton hyödyntää. Lapsilisätkin leikataan antamalla niiden salakavalasti pudota arvottomiksi.

Lapset on vietävä päivähoitoon. Köyhät kunnat vain ovat rapauttaneet palvelut. Tarjolla on vain hajanaisia paikkoja jossakin korvessa. Sielläkin päiväkoti on homeessa. Yhdessä ryhmässä on 30 lasta ja viisi hoitajaa – keitä he ovat, se ratkeaa aamuisin sen mukaan, että kuka kulloinkin sisäilmaongelmien ja työuupumuksen riivaamasta työyhteisöstä sattuu olemaan edes auttavasti työkunnossa.

Monella vanhemmalla niitä töitä ei ole. Sellainen henkilö osoitetaan harjoittelemaan, aktivoitumaan, kuntoutumaan tai vaikka sitten sopeutumaan. Palkkaa ei raatamisesta makseta, mutta osoituspaikan osoite viittaa johonkin helvetin kuuseen. Autoon ei ole varaa, ja julkisilla välineillä työmatkaan hupenee puolitoista tuntia suuntaansa. Lapset riutuvat hometalojen mammuttiryhmissä kymmenen tuntia päivässä.

Iltaisin kaikki ovat niin väsyneitä, että ennen pitkää tilanne kriisiytyy. Vanhempi palaa loppuun ja lyö jotakin turpaan. Kotiin saapuu lastensuojelu, joka sijoittaa jälkikasvun kiireellisesti ja lopullisesti jonkin monikansallisen liikeyrityksen ylläpitämään säilytyslaitokseen.

Murtunut vanhempi rupeaa ryyppäämään ja ryöstää Siwan. Ja siitä se lysti vasta alkaa.

Ei ole mikään ihme, että me emme tee enempää lapsia.

Poliitikot ovat pyhästi luvanneet ihan pikapuoliin loihtia Suomeen niin paljon töitä, että tällä porukalla niitä ei saa tehdyksi.

Jos vaikka suomalaisvanhempi välttäisikin väkivallan, päihteet, huostaanotot ja vankilakierteen, niin ei ole helppoa sittenkään. Lapset lihovat, koska heitä ei uskalla päästää ulos liikkumaan, kun siellä on niitä mamuja, jotka tekevät ne kaikki työt, joita emme itse kerkeä rehkimään.

Pakkohan siellä on maahanmuuttajia olla. Muuten tällä menolla ei ole pian enää jäljellä edes sitä viimeistä, joka sammuttaisi lähtiessään valot.

Siihenkin hommaan me tarvitsemme maahanmuuttajan.
http://blogit.kaksplus.fi/isanpikajuna/2015/04/05/taman-vuoksi-suomi-tarvitsee-maahanmuuttajia/
Fear leads to anger. Anger leads to hate. Hate leads to suffering." - Master Yoda

Ari-Lee

HAHAHA.  :D Ensin en ymmärtänyt sanaakaan. Sitten:

QuotePoliitikot ovat pyhästi luvanneet ihan pikapuoliin loihtia Suomeen niin paljon töitä, että tällä porukalla niitä ei saa tehdyksi.
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto 🇫🇮

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä
"Kimppuuni käytiin nyrkein – "Kyllä lyötiin ihan kunnolla" - J.Sipilä

kummastelija

Siinäpä se. Maailmassa on jo nyt liian paljon ihmisiä kuin mitä maapallo kestää. Lisääntyminen on erittäin voimakasta juuri Afrikassa. Ja suvaitsevaiston ajatuksena on pelastaa maailma tuomalla afrikkalaiset lisääntymään Suomeen.

Olen jo pitkään ollut sitä mieltä että punavihreys on ollut tärkein tekijä maapallon tuhoutumisen kiihdyttäjänä.
"Syö paskaa ja kuole pois!!" - PEN sananvapauspalkinnolla palkittu Abdirahim Hussein suomalaisnaiselle. 5.11.2015
"Hussein teki riko­sil­moi­tuksen vihapuheesta" Hussein on jakanut sosiaalisessa mediassa useita esimerkkejä siitä, miten häntä on nimitelty ja uhkailtu eri viesteissä: 18.8.2015

ike60

Hauska! Mutta toisaalta surullinen: en tiennyt että meillä Suomessa asiat ovat näin huonosti. Mutta lukekaa itse koko juttu.

kriittinen_ajattelija, miten tulit eksyneeksi kaksplussan blogeihin? Vai onko peräti omasta kynästäsi? No, ei se mitään.

op

Quote from: kriittinen_ajattelija on 06.04.2015, 03:15:47
QuoteKotona ei pientäkään lasta voi kohta hoitaa, jos töitä vain on. Tai saa tietenkin, jos pätäkkää piisaa. Monella ei piisaa. Tai tuetaan kai sitä, mutta tuki yritetään muuttaa tasa-arvon nimissä niin hankalaksi, että sitä on mahdoton hyödyntää. Lapsilisätkin leikataan antamalla niiden salakavalasti pudota arvottomiksi.
http://blogit.kaksplus.fi/isanpikajuna/2015/04/05/taman-vuoksi-suomi-tarvitsee-maahanmuuttajia/

Ratkaisuna tuoda kehitysmaista lapsitehtaita? Käyvätkö nämä tehtaat töissä? Ja silti "pätäkkää" piisaa. Toki ihan perus taloustieteen mukaankin suurissa tehtaissa yksikkökustannukset saadaan matalammiksi...

Olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että lapsilisä pitäisi olla korkein ensimmäisen ipanan kohdalla ja sitten siitä tippua hieman toisen kohdalla ja merkittävästi kun mennään lapsiin 4 ja enemmän. Tällä hetkellähän homma on toisinpäin, mikä on aivan käsittämätöntä, sillä ensimmäisen lapsen kuluthan ovat ylivoimaisesti suurimmat, kun taas seuraaville voidaan kierrättää vaunut, sängyt, vaatteet yms.

Leso

QuoteJa miksi ihmeessä kukaan järki-ihminen edes rupeaisi tekemään lapsia? Lapsiperheiden elämää pyritään jatkuvasti tukaloittamaan. Heikennyksiä satelee vähän joka puolelta. Vielä tässä kitkuttelee, mutta kuinka mahtaa olla muutaman vuoden kuluttua?

Se minua ihmetyttää, ettei lapsiperheiden tukala elämä estä mamuja lisääntymästä kuin kanit.
Elsa Beskow: Täti Vihreä, Täti Ruskea ja Täti Sinipunainen

Hungary is a bad choice, Ásotthalom is the worst. -- Ásotthalomin hunkki pormestari
https://www.youtube.com/watch?t=17&v=fgJRjy2Xc0c

Nauru pidentää ikää, sanoi australialainen rajavartija.

ike60

Quote from: op on 06.04.2015, 10:42:42

Onko tämä joku alenevan rajatuoton laki?

ike60

Quote from: Leso on 06.04.2015, 10:44:38

Heidän tukensa ovat täysimääräisinä riittävät, koska he ovat oppineet elämään meitä kantiksia vaatimattomammin. Esim. ilman ruokaa.

Leso

Quote from: ike60 on 06.04.2015, 13:06:54Heidän tukensa ovat täysimääräisinä riittävät, koska he ovat oppineet elämään meitä kantiksia vaatimattomammin. Esim. ilman ruokaa.

Minkä huomaa esim. somppumammoista. Halpa ja huono ruoka lihottaa, nääs.
Mäkkärillä hoituu kivasti aamupala, lounas ja illallinen.
Kulttuurinen ruoanlaitto on vaativaa ja kestää tunteja.

Tabula Rasa

Njooh, nuo tuskin elävät minimituilla. Jos yhteen ja toiseen tavaraan pistetty tonni, puolikas tai useampi niin ei olla rahan puolesta toimeentulotukirajoilla. Tuo moniavioisuus ja lapsitehtailu, eli neljä ''yksinhuoltajaa'' saa kämpän jotka vuokrataan kymmenelle vironvenäläiselle a 200e/kk/nassu=40x200=8000+ siinä perheenkokoojan yyhootuet jotain pari tonnia parin pennun kera. Eli toinen mokoma ja siihen vielä muut+harkinnanvaraset niin 15-20 000e/kk yhteen somppuperheeseen. Toki khattibisnekset yms pyörii taustalla.

Se sitten ettei suomi tarvitse yhtään somalia.
Hedelmistään puu tunnetaan.

''UPMn Kyselytutkimuksessa 40 prosenttia ei sisäistänyt sitäkään että puu on vessapaperin ja pahvin raaka-aine.''

ArtturiE

Quote from: ike60 on 06.04.2015, 13:06:54

Heidän tukensa ovat täysimääräisinä riittävät, koska he ovat oppineet elämään meitä kantiksia vaatimattomammin. Esim. ilman ruokaa.

Muslimit jopa ilman alkoholia. Khat luetaan ruokatarvikkeeksi.  Kiljuntekotarpeita kun ei tarvitse hankkia niin jää rahaa muuhunkin, vaikka ulkomaanmatkoihin.
Peace. And that really has nothing to do with islam.
-Pat Condell
Jussi Halla-aho pääministeriksi 2019
Laura Huhtasaari presidentiksi 2024
Giorgia Meloni http://www.fratelli-italia.it
Matteo Salvini http://www.leganord.org

"keskiaasialainen"

Monokulttuuri FM
https://www.youtube.com/channel/UCXDMEjhhzvzqJQvXUPWVXfA

ArtturiE

Quote from: Leso on 06.04.2015, 13:15:40
Quote from: ike60 on 06.04.2015, 13:06:54Heidän tukensa ovat täysimääräisinä riittävät, koska he ovat oppineet elämään meitä kantiksia vaatimattomammin. Esim. ilman ruokaa.

Minkä huomaa esim. somppumammoista. Halpa ja huono ruoka lihottaa, nääs.
Mäkkärillä hoituu kivasti aamupala, lounas ja illallinen.
Kulttuurinen ruoanlaitto on vaativaa ja kestää tunteja.

Vanhat totuudet romuttuvat multikultin myötä.  Lapsena opin, että pakolainen on pelkkää luuta ja nahkaa, mutta nykyisin pakolainenkin voi näyttää siltä, kuin posket olisivat repeämäisillään yltäkylläisyydestä.
Peace. And that really has nothing to do with islam.
-Pat Condell
Jussi Halla-aho pääministeriksi 2019
Laura Huhtasaari presidentiksi 2024
Giorgia Meloni http://www.fratelli-italia.it
Matteo Salvini http://www.leganord.org

"keskiaasialainen"

Monokulttuuri FM
https://www.youtube.com/channel/UCXDMEjhhzvzqJQvXUPWVXfA

ArtturiE

Quote from: kummastelija on 06.04.2015, 08:07:04
Siinäpä se. Maailmassa on jo nyt liian paljon ihmisiä kuin mitä maapallo kestää. Lisääntyminen on erittäin voimakasta juuri Afrikassa. Ja suvaitsevaiston ajatuksena on pelastaa maailma tuomalla afrikkalaiset lisääntymään Suomeen.

Olen jo pitkään ollut sitä mieltä että punavihreys on ollut tärkein tekijä maapallon tuhoutumisen kiihdyttäjänä.

Mitenhän näiden liikakansoituksesta kärsivien maiden juomaveteen saisi ujutettua "jarrua"?
Peace. And that really has nothing to do with islam.
-Pat Condell
Jussi Halla-aho pääministeriksi 2019
Laura Huhtasaari presidentiksi 2024
Giorgia Meloni http://www.fratelli-italia.it
Matteo Salvini http://www.leganord.org

"keskiaasialainen"

Monokulttuuri FM
https://www.youtube.com/channel/UCXDMEjhhzvzqJQvXUPWVXfA

op

Quote from: ike60 on 06.04.2015, 13:05:46
Quote from: op on 06.04.2015, 10:42:42
Olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että lapsilisä pitäisi olla korkein ensimmäisen ipanan kohdalla ja sitten siitä tippua hieman toisen kohdalla ja merkittävästi kun mennään lapsiin 4 ja enemmän. Tällä hetkellähän homma on toisinpäin, mikä on aivan käsittämätöntä, sillä ensimmäisen lapsen kuluthan ovat ylivoimaisesti suurimmat, kun taas seuraaville voidaan kierrättää vaunut, sängyt, vaatteet yms.

Onko tämä joku alenevan rajatuoton laki?

En ole termien asiantuntija, mutta eikös rajatuotto nouse?

Siis jos yksinkertaistettuna hypoteettisena esimerkkinä kaikista lapsista saa vaikka saman 300€/lapsi lapsilisä + lisinä sossutukiin (en tiedä oikeaa summaa), niin ensimmäinen lapsi on kallis tuottaa/kasvattaa, kun vaatii isot investoinnit - sanotaan, että tulee tappiota 50€/kk/kk. Toisen lapsen kanssa "infra" on jo pääosin valmiina, mutta jotain joudutaan silti investoimaan (samaan aikaan käytössä joitain vaatteita, sänkyjä, pyöriä yms.) - toisen lapsen tuotosssa päästään nollille.  Kolmannen kanssa kierrätys onnistuu jo niin hyvin, että voittoa tehdään 30€/kk ja neljännen kanssa viimeisetkin kierrätyksen esteet (esim. kaikki aiemmat eri sukupuolta kuin uusi) on todennäköisesti voitettu ja tuottoa tulee jo 50€/kk.

Jos/kun otetaan huomioon myös se, mitä suurperheen vanhempien poissaolo työmarkkinoilta tulee maksamaan, niin mielestäni yhteiskunnan pitäisi kannustaaa tuollaisia 2-3 lapsen perhekokoja ja isompia sitten suitsia. Esim. jos somaliäiti on 15 vuotta suljettuna kotiinsa eikä opi edes auttavaa suomenkieltä, niin työllistyminen lienee mahdotonta. Myös ihan kantasuomalaisen korkeakoulutetunkin työmahdollisuudet kärsivät taatusti jos on  5 vuotta lähes yhtäjaksoisesti Oy Koti Ab:n toiminnanjohtajana. Disclaimerina, että jos perheen toinen vanhempi pystyy palkallaan kustantamaan kotiäiteilyn/-isäilyn niin mikä ettei tämä olisi ihan ok vaihtoehto, mutta harvemmin näin Suomessa on tilanne.

ike60

Quote from: op on 06.04.2015, 14:47:09
En ole termien asiantuntija, mutta eikös rajatuotto nouse?

Kuulostaa vakuuttavalta ainakin joskus. Esimerkiksi jos rajalla ei ole riittävästi vartijoita.

Quote from: op on 06.04.2015, 14:47:09
Siis jos yksinkertaistettuna hypoteettisena esimerkkinä kaikista lapsista saa vaikka saman 300€/lapsi lapsilisä + lisinä sossutukiin (en tiedä oikeaa summaa), niin ensimmäinen lapsi on kallis tuottaa/kasvattaa, kun vaatii isot investoinnit - sanotaan, että tulee tappiota 50€/kk/kk. Toisen lapsen kanssa "infra" on jo pääosin valmiina, mutta jotain joudutaan silti investoimaan (samaan aikaan käytössä joitain vaatteita, sänkyjä, pyöriä yms.) - toisen lapsen tuotosssa päästään nollille.  Kolmannen kanssa kierrätys onnistuu jo niin hyvin, että voittoa tehdään 30€/kk ja neljännen kanssa viimeisetkin kierrätyksen esteet (esim. kaikki aiemmat eri sukupuolta kuin uusi) on todennäköisesti voitettu ja tuottoa tulee jo 50€/kk.

Jos/kun otetaan huomioon myös se, mitä suurperheen vanhempien poissaolo työmarkkinoilta tulee maksamaan, niin mielestäni yhteiskunnan pitäisi kannustaaa tuollaisia 2-3 lapsen perhekokoja ja isompia sitten suitsia. Esim. jos somaliäiti on 15 vuotta suljettuna kotiinsa eikä opi edes auttavaa suomenkieltä, niin työllistyminen lienee mahdotonta. Myös ihan kantasuomalaisen korkeakoulutetunkin työmahdollisuudet kärsivät taatusti jos on  5 vuotta lähes yhtäjaksoisesti Oy Koti Ab:n toiminnanjohtajana. Disclaimerina, että jos perheen toinen vanhempi pystyy palkallaan kustantamaan kotiäiteilyn/-isäilyn niin mikä ettei tämä olisi ihan ok vaihtoehto, mutta harvemmin näin Suomessa on tilanne.

Kuulostaa hiton hyvältä bisnekseltä. Miksei kantaväestö ole huomannut tämän liiketoiminnan mahdollisuuksia täysimääräisesti?

sologdin

Quote from: Leso on 06.04.2015, 10:44:38
QuoteJa miksi ihmeessä kukaan järki-ihminen edes rupeaisi tekemään lapsia? Lapsiperheiden elämää pyritään jatkuvasti tukaloittamaan. Heikennyksiä satelee vähän joka puolelta. Vielä tässä kitkuttelee, mutta kuinka mahtaa olla muutaman vuoden kuluttua?

Se minua ihmetyttää, ettei lapsiperheiden tukala elämä estä mamuja lisääntymästä kuin kanit.

Syntyvyyden säännöstely edellyttää älyllistä ajatustoimintaa.  Lisääntyminen ei edellytä.
Jos en muitten kanssa mennä saa, kai yksinäni mennä saan.

Gommi

Jotenkin kielikuvat tuovat mieleen nämä maahanmuuttajalasten vanhentuneet pelikonsolit:D Jos on sarkasmia, on kyllä taitavasti tehty.

-PPT-

Kyllä asia on niin että ehkäisyvälineiden keksimisen myötä syntyvyys on pysyvästi nykytasolla kehittyneissä länsimaissa. Nimenomaan jonkin sortin uskonnollisen fundamentalismin valtaannousu saattaisi kääntää kehityksen mutta silloin ei enää kyse olisi kehittyneestä maasta.

Eino P. Keravalta

Emeritusprofessori Tatu Vanhanen on antanut ymmärtää, että jos Afrikasta tuodaan Suomeen ihmisiä, maamme väestön keskimääräinen älykkyysosamäärä lähtee laskuun. Sellainen ei voi olla hyväksi.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

FadeAway

http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/maahanmuuttajat-tuovat-mukanaan-uusia-perinnollisia-sairauksia/?shared=76251-7e500161-500

QuoteSuomessa tuntemattomien uusien perinnöllisten sairauksien määrä kasvaa ulkomailta tulevien maahanmuuttajien ja pakolaisten myötä. Suomessa ovat yleistyneet esimerkiksi verisairaudet, talassemiat, joita esiintyy muun muassa Afrikasta ja Välimeren maista tulleilla henkilöillä.

Genetiikan ylilääkärin Kristiina Aittomäen mukaan suomalainen terveydenhuolto on uuden tilanteen edessä.

"Tällaisia sairauksia ei Suomessa ole ollut aikaisemmin. Kun Suomeen muuttaa muualta maailmasta ihmisiä, me olemme joutuneet perehtymään aivan uusien sairauksien genetiikkaan", Aittomäki sanoo.

Tämä tuo hänen mukaansa haasteita suomalaiselle terveydenhuollolle. Sairauksien genetiikka on monimutkaista ja vaatii lääkäreiltä yhä enemmän kykyä ja taitoja tulkita tutkimustuloksia.

Loput linkistä.

Voi itku !
Ei edes sisäsiittöisuuden parantaminen tuomalla "uutta verta" maailmalta toimi.
On paljon vaikeampi purkaa syntynyttä ongelmaa, kuin ennaltaehkäistä se.

Mika

Quote from: Leso on 06.04.2015, 10:44:38
Se minua ihmetyttää, ettei lapsiperheiden tukala elämä estä mamuja lisääntymästä kuin kanit.

Ei se estä suomalaista white trashiakaan lisääntymästä kuin kanit. Sosialismi ja siihen kuuluva antelias sosiaaliturvajärjestelmä johtavat automaattisesti väestön älylliseen rappeutumiseen. Ei mene enää kauaa, kun Suomessa saadaan olla tyytyväisiä, jos ollaan Pisa-tutkimuksissa edes keskitason maiden joukossa.
"Nigerian poliisi on pidättänyt vuohen epäiltynä autovarkaudesta"

mikkoR

Sellaiset jotka ei paljoa muutenkaan välitä huomisesta tehtailee lapsia, niin tummat kuin vaaleatkin.

Vähänkään järkevä pariskunta miettii ja pohtii kuinka siitä jälkikasvusta huolehditaa ja jopa pohditaan uutta asuntoa jonka lähellä olisi hoitopaikat ja tuleva koulu sekä jotenkin optimaalisesti vanhempien työpaikat.
Tuo edellinen oli siis ainakin minun omasta elämästä.

Lapsiasioita ei tosin kannata miettiä liikaa koska lopputulema on ettei niiden tekemisessä ole mitään järkeä ja varaa vasektomian saman tien.
Paras tapa päästä eroon laittomista aseista on toki luoda riittävä määrä väyliä laillisille aseille.

Numeronuiva

Quote"Tällaisia sairauksia ei Suomessa ole ollut aikaisemmin. Kun Suomeen muuttaa muualta maailmasta ihmisiä, me olemme joutuneet perehtymään aivan uusien sairauksien genetiikkaan", Aittomäki sanoo.

Mutta sisäsiittoisuuden aiheuttamien sairauksien piti olla vain suomalaisten yksinoikeutta niin kuin rasismikin! Muslimimaiden suosimat serkusavioliitot ovat heidän kulttuuriaan eikä niistä siten voi seurata mitään haittoja.

hamppari

En saanut oikein tolkkua mitä asiaa isanpikajunalla oli. Oliko se pakina vai viimeinen hätähuuto. Oletan että pakina. Ja koska pidän numeroista, niin jatkan tuosta 'viimeisestä suomalaisesta'.

Otetaan ikäluokat 1925-2010 täältä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suuret_ik%C3%A4luokat

Sovitetaan data käyränsovitukseen tänne:
https://phet.colorado.edu/sims/curve-fitting/curve-fitting_fi.html

Lineaarisella sovituksella viimeinen suomalainen syntyy n. 400 vuoden päästä.

Tuo nyt ei kuvaa oikein todellisuutta, koska syntyvyys on kasvanut aiemmin. 2. asteen sovitus antaakin tuloksen, että viimeinen suomalainen syntyy n. 100 vuoden päästä.

Tuokaan ei näytä oikein hyvältä, mutta 3. asteen sovitus antaa kaikkein uskottavimman tulokset. Eli 100 vuoden päästä suomalaisten syntyvyys on suurempi kuin koko muun maailman. Maahanmuuttoa ei tarvita. Tila loppuu suomalaisilta. Suomi tarvitsee pian maastamuuttoa.

70-luvulla jännitimme 'kuuden miljoonan dollarin miehen' seikkailuja.
Nyt seuraamme kauhulla 'seitsemän miljardin euron naisen' sekoiluja.

ArtturiE

Quote from: Numeronuiva on 06.04.2015, 19:23:11
Quote"Tällaisia sairauksia ei Suomessa ole ollut aikaisemmin. Kun Suomeen muuttaa muualta maailmasta ihmisiä, me olemme joutuneet perehtymään aivan uusien sairauksien genetiikkaan", Aittomäki sanoo.

Mutta sisäsiittoisuuden aiheuttamien sairauksien piti olla vain suomalaisten yksinoikeutta niin kuin rasismikin! Muslimimaiden suosimat serkusavioliitot ovat heidän kulttuuriaan eikä niistä siten voi seurata mitään haittoja.

Sisäsiittoisuus ja fanaattinen uskonnollisuus liittyvät vahvasti yhteen.  Sen tuo kartta osoittaa selvästi.
Yhtä helppo on todeta mitkä kulttuurit ja uskonnot kuuluvat tuohon "banjonsoittajien" alueeseen.
Peace. And that really has nothing to do with islam.
-Pat Condell
Jussi Halla-aho pääministeriksi 2019
Laura Huhtasaari presidentiksi 2024
Giorgia Meloni http://www.fratelli-italia.it
Matteo Salvini http://www.leganord.org

"keskiaasialainen"

Monokulttuuri FM
https://www.youtube.com/channel/UCXDMEjhhzvzqJQvXUPWVXfA

Dharma

Ja tässä syyt, miksi Suomi ei selviä mamuista:

QuoteSuomi selviää vain suljettuna monokulttuurina

Suomen yhteiskuntamalli perustuu sukupolvien väliseen aukottomaan solidaarisuusketjuun, joka ei kestä suuria ulkoisia paineita. Tämä yhteiskuntamme perusominaisuus jää helposti arkisen poliittisen keskustelun ja aiheiden ulkopuolelle. Kokonaiskuvan hahmottaminen on kuitenkin välttämätöntä kestävien ratkaisujen löytämiseksi arkisiin kysymyksiin.

Jokainen työssäkäyvä sukupolvi elättää edellisen ja seuraavan. Tulonsiirrot (sosiaaliturva, koulutus, terveydenhoito ja elinkeinoelämän tuet) ovat 80 % julkisista menoista. Suomessa ei edes ole yksityistä vaihtoehtoa koulutukseen tai erikoissairaanhoitoon. Eläkkeetkin ovat pitkälti työssäkäyvien työeläkemaksujen varassa. Tasa-arvoihanteen vuoksi rahaa tarvitsee siirtää taskusta toiseen huomattavasti ja katkotta. Jos tämä ketju häiriintyy, koulutus, terveydenhuolto ja eläkkeet romahtavat. Samoin sosiaaliturva.

1990-luvun lamassa suomalainen solidaarisuusmalli törmäsi ensimmäistä kertaa avoimen talouden mukanaan tuomaan kilpailuun. Ennen tuota lamaa yritykset olivat varastoineet palkkalistoilleen heikoimmin tuottavat työntekijät ja saaneet vastineeksi poliittisesti säädellyn pääoman ja muun sääntelyjärjestelmän hyväksynnän. Vienti oli noin neljännes Suomen BKT:sta ja se romahti, kun tehottomat yritykset kohtasivat kansainvälistä kilpailua. Viidessä vuodessa 700 000 suomalaista menetti työpaikkansa yritysten kaatuessa ja irtisanoessa.

Yritykset tehostuivat ja pääsivät mukaan 1990-luvun taloudelliseen imuun. Vienti veti ja BKT kasvoi. Yritykset eivät enää toimineet sosiaalitoimistoina. Se rooli jäi julkiselle sektorille. Syntyi syrjäytyneiden luokka, joka aikaisemmin oli Suomessa lähes olematon. Hyvän talouskasvun ansiosta syrjäytyneiden luokka kuitenkin pysyi edelleen kohtuullisen pienikokoisena.

2000-luvulla Suomen tiukka talouspoliittinen malli avautui löysälle eteläeurooppalaiselle tyylille. Vaikka Suomen julkinen talous oli tiukka ja kurinalainen, muut rahaliitossa eivät olleet. Ranska ja Saksa rikkoivat kasvu- ja vakaussopimusta jo 2005 ilman seurauksia. Suomi ei. Jälleen Suomen malli törmäsi avoimen maailman paineeseen huonoin seurauksin. Nyt me olemme alijäämäisiä ja velkaisia sekä vastuussa kymmenillä miljardeilla euroilla muiden veloista.

Suomalainen sosiaali- ja rikospolitiikkakin ovat törmäämässä avoimen talouden ongelmiin. Ennen maahanmuuttoa ja kansainvälistymistä suomalainen rikollisuus  oli pääosin sosiaalista perua, syrjäytymisestä ja köyhyydestä johtuvaa. Niin se on nytkin, mutta ulkomaisten syiden. Maamme vankiloissa on huomattava yliedustus niin Virosta kuin Lähi-idästäkin.

Asuntopolitiikan tarkoitus oli taata suomalaisille perushyvä asuminen. Tämä oli mahdollista niin kauan kuin heikko-osaisia oli vähän. Tällä hetkellä Suomen väestökasvusta 74 % tulee maahanmuutosta. 90 % maan väestökasvusta on ensimmäisen tai toisen maahanmuuttajien jälkeläisiä. Sosiaalisen järjestelmämme kannalta kestämätöntä on se, että nämä ihmiset ovat suurelta osin juuri sitä heikko-osaisinta ihmisryhmää, jota Suomen sosiaalinen järjestelmä massiivisesti tukee.

Mikään edellä mainitsemistani suurista paineista: kansainvälinen kilpailu, eurojärjestelmän epäkohdat ja maahanmuutto ei ole helpottamassa tulevaisuudessa. Aasia tuottaa yhä kehittyneempiä tuotteita. Pelkästään Vietnamissa on 50 miljoonaa alle 35-vuotiasta ja palkkataso satasen kuussa. Itävallassakaan ei kuitteja juuri näy, muista eteläisimmistä maista puhumattakaan. Turha kuvitella, että Kreikan verottajan tehokkuus juuri paranisi. Suomen takausvastuut sen sijaan lankeavat maksettaviksi. Kreikan osalta pelkästään 12 miljardia euroa. Italiaan saapuu vuosittain 150 000 laitonta maahantulijaa, jotka leviävät EU-alueelle.

Sosiaalinen järjestelmämme ei yksinkertaisesti kestä näitä paineita.

Ekonomistit väittelevät siitä, ovatko leikkaukset tarpeen vai ei ja kuinka paljon. Se ei ole olennaista. Olennaista on priorisointi. On ymmärrettävä miten järjestelmämme toimii ja mikä siinä on vialla. On puututtava kriittisiin kysymyksiin, eikä hukattava aikaa epäolennaisuuksista riitelemiseen.

Suomen ongelmat:

1. Vienti ei vedä.

Vienti oli ennen 2008 finanssikriisiä peräti puolet BKT:sta (vs. neljännes ennen 1990-luvun lamaa). Vienti romahti eikä toipunut. Teollisuuden vientiosuus on palveluineen 90 % ja teollisuuden kokonaistuotanto-osuus on laskenut 25 %:sta 15 %:iin. Palveluviennistä voi haaveilla, mutta tosiasiallisesti meidän olisi kriittistä palauttaa teollisuuteen sen 100 000 työpaikkaa ja vastaava määrä kilpailukykyistä tuotantoa. Tämä tuotanto on siirtynyt Suomesta pois, sillä suomalaisilla teollisuusyrityksillä menee kyllä hyvin.

Hintoja ja sääntöjä on leikattava. On tehtävä teollisuusmyönteistä politiikkaa.

2. Julkiset menot ovat liian suuret ja väärin kohdennetut

Julkinen sektori on paisunut, koska leikkaukset ovat olleet epäsuosittuja. Julkista sektoria on pakko supistaa. Supistukset kannattaa kuitenkin tehdä lopettamalla kokonaisia vähemmän tärkeitä toimintoja. Priorisointia. Laatua ei pidä heikentää kriittisissä kohdissa, kuten terveydenhuollossa, koulutuksessa ja puolustuksessa. Se on lyhytnäköistä. Mutta koulutusta voidaan rajata, yliopistoja lakkauttaa ja kokonaisia menoluokkia, kuten kehitysyhteistyö suruttaa (väliaikaisesti) poistaa.

3. Rajat on suljettava

Miljardi ihmistä Itä- ja Kaakkois-Aasiassa muuttaisi Singaporeen, jos voisi. Singapore on Suomen kokoinen väestöltään. 30 km halkaisijaltaan ja sen BKT ylitti hiljan Suomen. Singapore valitsee parhaat työntekijät itselleen. Laittomasta maahantulosta se rankaisee raipalla ja vankeudella. Singaporen ainutlaatuisuus kertoo siitä, miten vaikeaa hyvinvointia on luoda, mutta kun siihen joku vaikeissa oloissa pystyy, siitä kannattaa ottaa oppia.

Suomessa on 500 000 työtöntä ja miljoona työvoiman ulkopuolista työikäistä. Kotiperäinen työvoimareservimme on siis yli puolet nykyisestä työvoiman koosta. Mitään työvoimapulaa ei ole, eikä tule. Ja jos tulee, niin sitä kannattaa hoitaa Singaporen tapaan erittäin valikoivalla maahanmuutolla.

Maahanmuutto ei ole enää marginaalinen ilmiö. 13 % Helsingin väestöstä on maahanmuuttajia ja osuus kasvaa vuosikymmenessä yli 20 %:n. Samalla kunnallisverotulot ovat laskeneet keskiluokan hiipuessa. Maksajien määrä vähenee, saajien kasvaa. Erityisesti asumisessa tilanne on kriittinen.

Aloin itse seurata Suomen yhteiskuntaa ja taloutta tiiviisti 1990-luvun alussa. Opiskelin sitä yliopistossa eri oppiaineissa ja luen edelleen päivittäin aiheesta olennaisinta osaa. Käsitykseni on, että olemme nyt 1990-luvun kaltaisen suuren rakennemuutoksen kynnyksellä, joka ei todennäköisesti pääty yhtä onnellisesti kuin 1990-luvun lama. Siinä tämän kirjoituksen motiivi: suomalaisen yhteiskuntamallin pelastus.

http://markusbunders.blogspot.co.at/2015/03/suomi-selviaa-vain-suljettuna.html

Pikkuvaimo

Kiitos teille kaikille - olen joka lapsen jälkeen vähän tyhmempi ja halveksitumpi, lääkärit puhuvat koko ajan pontevammin perhesuunnittelusta (ikään kuin en tietäisi, mitä se on?!?), kukaan ei ole iloinen siitä että olemme viitsineet järjestää perheeseemme neljä lasta JA samaan aikaan sama porukka pitää isoa mölyä siitä, että suomalaiset eivät lisäänny. Ainakaan ne älykkäät.

Kyllä heikko lisääntyminen nykypäivän Suomessa on nimenomaan arvo- ja asennekysymys. Nykyinen ilmapiiri ei todellakaan houkuttele perheellistymään. Vaatii joko hirmuisesti "munaa" tai sitten ilmeisesti olematonta aivotoimintaa. Ja jos nainen varsinkin päättää lisääntyä, pitää samaan aikaan olla myös huikea ura, korkeasti koulutettu ja tienata miestään paremmin. Muuten ei tasa-arvo toteudu. Cope with it... ihan helppo nakki... hei nyt kaikki älykkäät hommalaiset lisääntymään! Otetaan niskalenkki maahanmuuttajista!!

Juu anteeksi, lääkitys lopetettiin vasta. Nää on varmaankin vierotusoireita.
Minulla on vaikeasti ymmärrettävä ja kohtalaisen huono huumorintaju.

ike60

Quote from: Pikkuvaimo on 07.04.2015, 11:54:57
Kiitos teille kaikille - olen joka lapsen jälkeen vähän tyhmempi ja halveksitumpi, lääkärit puhuvat koko ajan pontevammin perhesuunnittelusta (ikään kuin en tietäisi, mitä se on?!?), kukaan ei ole iloinen siitä että olemme viitsineet järjestää perheeseemme neljä lasta JA samaan aikaan sama porukka pitää isoa mölyä siitä, että suomalaiset eivät lisäänny. Ainakaan ne älykkäät.

I can feel your pain, sis. Olen itsekin neljän lapsen perheestä ja vieläpä se vanhin eli tyhmin ja halveksituin.

Totti

QuotePääsyy on kuitenkin se, että me suomalaiset emme lisäänny. Tai ainakaan riittävän moni meistä. Ainakaan tarpeeksi ahkerasti. Tilanne on tällä menolla pian se, että me lopumme kesken, kun meitä syntyy vähemmän kuin kuolee.

Tilastokeskuksen mukaan suomentaustaisien (syntynyt suomessa suomalaisille vanhemmille)  määrä kasvoi 2012-2013 1800 henkilöllä. Parin tuhannen suomalaisen lisäys vuosittain on ollut trendinä jo jonkin aikaa. Kantaväestön väestönkasvu on siis pieni muttei suinkaan negatiivinen.

Mitään pelkoa siitä että suomalaiset häviäisivät syntyvyyden perusteella ei siis ole. Tällä tahdilla se ei tapahdu koskaan ja jos syntyvyys menisikin lievästi miinukselle, kestää silti parisen tuhatta vuotta ennen kun suomalainen kansakunta on hävinnyt.

Se, mikä voi hävittää suomalaiset nopeastikin on maahanmuutto. Ruotsissa kantaväestö laskee merkittävästi vuosittain (3000-4000 hlöä) koska ruotsalaiset päättävät muuttaa ulos sen mukaan kun maahanmuuttajat muuttavat sisään. On selvä, että sama trendi tulee Suomeen jos jatketaan nykyisellä linjalla.

Mahanmuutto ei siis pelasta suomalaisia Suomessa vaan muuttaa Suomen maaksi ilman suomalaisia.

QuoteJa miksi ihmeessä kukaan järki-ihminen edes rupeaisi tekemään lapsia? Lapsiperheiden elämää pyritään jatkuvasti tukaloittamaan. Heikennyksiä satelee vähän joka puolelta. Vielä tässä kitkuttelee, mutta kuinka mahtaa olla muutaman vuoden kuluttua?

Lapsia ei jätetä tekemättä rahan puutteen takia. Jos näin olisi, Afrikassa ei syntyisi ainoatakaan lasta. Afrikassa on räjähdysmäinen väestönkasvu huolimatta köyhyydestä.

Väestönkasvu lakkaa naisten emansipaation myötä. Kun nainen saa valita tekeekö hän lapsia vai ei, lapsia hankitaan vähemmän. Tämä on se syy miksi patriarkaaliset yhteiskunnat kuten muslimit, afrikkalaiset kansat sekä katolilaiset ja muut kristityt lahkot perinteisesti hankkivat paljon lapsia; naisilla ei ole optiota olla synnyttämättä. Erityisesti muslimi- ja kehitysmaissa naiset ovat edelleen käytännössä synnytyskoneen roolissa.

Kun kehitysmaan maahanmuuttaja tulee länsimaahan, tämä kulttuuriperinne tulee hänen mukanaan. Mamunaiset synnyttävät sen takia valtavan määrän lapsia myös länsimaissa. Vasta maahanmuuttajien toinen tai kolmas sukupolvi vähentää lasten synnyttämistä JOS he omaksuvat isäntämaan tavat.

Väestön osalta Suomessa ei siis ole mitään hätää kunhan tänne ei oteta mamuja syömään meidän rahat ja pilaamaan elämämme niin, että suomalaiset joutuvat muuttamaan pois.
Sosialisti on mätä ydintä myöten.
- kansanviisaus

Lasse

Quote from: op on 06.04.2015, 10:42:42
Olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että lapsilisä pitäisi olla korkein ensimmäisen ipanan kohdalla ja sitten siitä tippua hieman toisen kohdalla ja merkittävästi kun mennään lapsiin 4 ja enemmän. Tällä hetkellähän homma on toisinpäin, mikä on aivan käsittämätöntä, sillä ensimmäisen lapsen kuluthan ovat ylivoimaisesti suurimmat, kun taas seuraaville voidaan kierrättää vaunut, sängyt, vaatteet yms.

http://www.kolumbus.fi/~w434964/taustaa/lapsilisat.htm

Noin sen on funtsattu menevän. Suomalaisilla.

Loisten ilmaannuttua systeemiin on varmaan ihan sama, millä systeemillä ja miten päin fyrkat luovutetaan...

Väestön tulisi uusiutua: syntyvyys vai maahanmuutto
http://www.kolumbus.fi/~w434964/
NOVUS ORDO HOMMARUM