News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

2015-03-23 TS: Allahmoradi satsaisi maataloustöihin

Started by Iloveallpeople, 23.03.2015, 16:56:49

Previous topic - Next topic

Iloveallpeople

QuoteAllahmoradi satsaisi maataloustöihin

Kansanedustajaehdokas Mohammadamin "Amin" Allahmoradi (vas) haluaa enemmän töitä suomalaisille ja maahanmuuttajille.

Erityisen huolissaan hän on maahanmuuttajien työllistymisestä.

– Töiden saamiseksi tarvitaan suomalaisia todistuksia ja kielitaitoa. Suomen kieli on monelle vaikea oppia. Nyt tarvitaan uusia lääkkeitä, hän sanoo.

Allahmoradin uusiin lääkkeisiin kuuluisi se, että maataloustöihin tottuneille maahanmuuttajille voitaisiin järjestää maaseudulta töitä.

– Monet maahanmuuttajat ovat tottuneet tekemään kovaa työtä maataloudessa esimerkiksi lehmien, lampaiden tai puutarhatöiden parissa. Tiedän, että monet haluaisivat tehdä samoja töitä myös Suomessa. Samalla voitaisiin kääntää muuttoliikettä kaupungeista kylien suuntaan, hän pohtii.

Allahmoradin mukaan maahanmuuttajilla voisi olla myös uudenlaista osaamista, jota Suomessa voitaisiin käyttää hyväksi.

– Kyllä Suomessa ainakin Turussa saadaan viinirypäle kasvamaan. Maahanmuuttajille olisi annettava paikkoja ja mahdollisuuksia. Työtä olisi kaikkien tehtävä, puutarhanhoitoa harrastava mies sanoo.
...

Allahmoradin huoliin kuuluu myös radikaalin islamin leviäminen. Suomessa hän toivoo lisää keskustelua maahanmuuttajien ja kantaväestön välillä.

– Suurin osa Turun muslimeista on rauhallisia. Jos rasismi kasvaa, fundamentalismi kasvaa. On kuitenkin keskusteltava myös siitä, onko monikulttuurisuus hyväksi Suomelle.
...


Turun Sanomat
"Kun poliitikko pakotetaan lähtemään paikaltaan tai suljetaan puolueesta tiedotusvälineiden painostuksen vuoksi, ei kyse ole mistään punavihreästä salaliitosta, vaan juuri siitä, miten demokratian pitääkin toimia."  (käännös) - Lasse Garoff

Franklin

QuoteMaahanmuuttajille olisi annettava paikkoja ja mahdollisuuksia.

Tummennettuun tämäkin koko juttu tiivistyy.
Muuten olen sitä mieltä, että humanitäärinen maahanmuutto on lopetettava.

vihapuhegeneraattori

Sikafarmi pydeen ja sit vaan mamuja palkkaamaan.. eikusiis...

En pidä PS:n laiskuudesta YLE ja raja-asioissa tällä hetkellä. EU-, Eduskunta- ja Kuntavaaleissa on turha odottaa mun ääntä.

Mutta Hallis on puolueen toilailuista huolimatta ollut uskollinen asialle. Siksi ääni on 5!

Arjalankarhukoira

"On kuitenkin keskusteltava myös siitä, onko monikulttuurisuus hyväksi Suomelle." ....niinpä...niinpä. Ei moni vasemmistoliiton edustaja ole asiaa noin suoraan ilmaissut, plussat siitä.

Kyklooppi

Maatalous suomessa ja euroopassa yleensäkin on koneellistettua hommaa.
Lapio/heinähanko työt on minimissä eikä tuottajalla ole taloudellisia
resursseja käyttää palkallista työvoimaa.
Omalla porukalla tehden touhu kannattaa kuten joten.
Ihmisjäte.

guest8096

Kuka se ehdottikaan, että maahanmuuttajille annettaisiin pieni maatilkku, rautapata, tulitikut ja kirves. Siitä voisi lähteä alkuun. Tai ei sitä kirvestä. Voi kauhistus. Oulun kirvesmurhat ovat liian tuoreessa muistissa.

op

Quote from: venla viitakoski on 23.03.2015, 19:35:16
Maatalous suomessa ja euroopassa yleensäkin on koneellistettua hommaa.

Totta, mutta eiköhän siellä vieläkin melko paljon manuaalistakin hommaa ole. Eri asia on, millä mamu saataisiin muuttamaan matalapalkkahomman perässä pikkupaikkakunnalle, josta ei löydy ketään omanmaalaista. Ei sillä, että suomalaisen kaupunkinuoren houkutteleminen kylälle, jossa keski-ikä on 60 olisi yhtään sen helpompaa.

Arvoton

KE-ehdokkaalle sellainen tieto vaan, että eestipoisid ovat miehittäneet kaikki suomalaiset kartanot ja muut suurtilat. Näihin tietysti mamut voivat soitella ja lähetellä hakemuksia. Vai valtionko pitää järjestää työpaikat?

Ehdokkaan tarkoittamat työhaluiset :o mamut voisivat, muuten mennä johonkin Eestiin vähäksi aikaa. Sieltä ne suomalaiset firmat ja isännät etsivät ja valitsevat työvoimaa. Asiaa auttaa ehkä, jos ilmoittautuu paikallisiin varamiespalveluihin.

Edit: (grammaatika)

Shemeikka

Eihän nyt mamuja voi maaseudulle viedä; siellähän on susia, karhuja, jäniksiä ja muita kauheita petoja ynnä vielä tarkka-ampujia. Näin ainakin Ruotsin Grytaniin viedyt pakolaiset väittävät.

Mutta vakavammin: mamunhalaajat perinteisesti asuvat kaupungeissa, eivät he toteemejaan päästä silmistään jonnekin susirajan taa. Mamujen halutaan pysyvän palvottavina kaupungien diskovalojen loisteessa.
Vain kuolleet kalat kulkevat virran mukana.

https://esapaloniemi.webnode.fi/
Nude but not naked

"Ajattele itse, tai muut päättävät puolestasi." Aku-Kimmo Ripatti

Shemeikka- mamukurssin käynyt suomalainen

HDRisto

Afrikkalaisen maajussin tulisi sitten opetella pari uutta asiaa.
Joka päivä töihin ja kellonajoissa ei ole afrikkalaista liukumaa.
Ja joka ristuksen asia tehdään niin kuin omistajafarmari ja EUdirektiivi sanoo.

Afrikan kirjeenvaihtaja

#10
QuoteSuomessa hän toivoo lisää keskustelua maahanmuuttajien ja kantaväestön välillä.

– Suurin osa Turun muslimeista on rauhallisia. Jos rasismi kasvaa, fundamentalismi kasvaa. On kuitenkin keskusteltava myös siitä, onko monikulttuurisuus hyväksi Suomelle.

Tervetuloa Hommaan keskustelemaan, Mohammadamin "Amin" Allahmoradi. Lisäksi kannattaa tutustua Suomen sosiaalihistoriaan. Maaseudulle kaipaavat maahanmuuttajat voivat puolestaan hakeutua mansikanpoimijoiksi.

EDIT: lainausmerkintä
Hänen Majesteettinsa palveluksessa.

Totuus EPT

Quote– Monet maahanmuuttajat ovat tottuneet tekemään kovaa työtä maataloudessa esimerkiksi lehmien, lampaiden tai puutarhatöiden parissa. Tiedän, että monet haluaisivat tehdä samoja töitä myös Suomessa. Samalla voitaisiin kääntää muuttoliikettä kaupungeista kylien suuntaan, hän pohtii.

Niin, maataloushommat on kokonaisvaltaisia hommia, ja jos lehmien, lampaiden lisäksi pitäisi myös herttaisia possuja osata hoitaa. eks je?  ;)
Mitenkä mamulta onnistuu tuo viideltä herääminen pimeän aikaan metsän keskellä maaseudulla?
Missä ******i siellä ongelma.

Aukusti Jylhä

Jos (nyky)vasemmistolainen kyseenalaistaa monikulttuuria edes näin, kuten Allahmoradi tässä jutun lopussa tekee, niin se on kymmenen pistettä! Vaikka olikin se rasismisyytös siinä myös.

Mitään noin järkevää en muistakaan vasuripolitiikon suusta kuulleeni piiiiitkään aikaan.
Ef 6:10-11
Lopuksi, vahvistukaa Herrassa ja hänen väkevyytensä voimassa. Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet.

KTM

Eiköhän ajatus ole että mamut saisivat vain ne maataloustuet.

Itse asiassa pian varmaan joku poliitikko keksiikin että jaetaan somaleille pienet maatilkut ja annetaan niille ruhtinaalliset maataloustuet niin loppuu se marina somalien työttömyysasteesta.

Mehud

"– Monet maahanmuuttajat ovat tottuneet tekemään kovaa työtä maataloudessa" Ehkäpä kyse on laajemmasta käsityksestä tehdä kovaa työtä. Jos maahanmuuttajat eivät saa "kovalla" työllään viljeltyä peltoja 3-4 sadon olosuhteissa, niin miten he onnistuisivat yhden sadon kylmässä ja kivisessä Suomessa. He eivät onnistu missään, vaikka heille vasaralla hakkaisi porkkanat maahan, niin satoa ei tulisi.
"Se, että eurooppa ei ammu tunkeilijoita rajoilleen, ei kerro euroopan hyvyydestä, vaan sen saamattomuudesta!" - Mehud-

Suojele lastasi monikulttuurisuudelta. Kerro heille tarinoita entisestä Suomesta ja nykyisestä ruotsista. Siinä oppii tyhmempikin kakara äänestämään oikein kun aika koittaa. Näytä itse esimerkkiä!

JJohannes

Ja maataloustöitäkin on erilaisia. Paimentolaisten, joita "ne" maahanmuuttajat usein taustaltaan ovat, elleivät ole velttoja, rikkaita kaupunkilaisia, ei sinänsä tarvitse tehdä otsa hiessä töitä tai herätä viideltä, kuten suomalaisen maitotilallisen. Toisaalta käsittääkseni esim. sokerijuurikkaan viljelijän ei tarvitse myöskään herätä viideltä? Hänen tietysti pitää huhkia kuin hullu sadonkorjuun aikaan.
Ei ole turhia päiviä, tai jos on, on koko elämä.

Blanc73

Quote from: AllahmoradiMonet maahanmuuttajat ovat tottuneet tekemään kovaa työtä
Niin, ketkä?

Quote from: AllahmoradiKyllä Suomessa ainakin Turussa saadaan viinirypäle kasvamaan
Ja Lapissa porot korvataan kameleilla?
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

Siili

Minusta ei ole reilua suulaita mamuja kohtaan, että he saavat aivopiereskellä ilman että joutuvat vastuuseen siitä.  Nimenomaan suvakeilla pitäisi olla selkärankaa kritisoida Husun ym. päättömiä ulostuloja, koska nuvien kritiikin nämä mamukellokkaat kuittaavat rasismina.

Osa FB-suvakeista jopa kehuu mamujen naiveja ulostuloja kuin Pahkasiassa Miihkalin kakkaamista.  Heidän vastuulleen pistän sen, että jotkut ultranaivit "varsinaisten" kellokkaat kuvittelevat olevansa huippuintellektuelleja.

ISO

Quote from: Franklin on 23.03.2015, 17:05:58
QuoteMaahanmuuttajille olisi annettava paikkoja ja mahdollisuuksia.

Tummennettuun tämäkin koko juttu tiivistyy.

Kiinnitin samaan huomiota, aina annettava ja annettava. Miksei ikinä vaikkapa annettava mahdollisuus ansaita?

Muistaakseni Turussa oli taannoin melkoista hässäkkää kun maahanmuuttajat keksivät alkaa viljellä ns siirtomaapuutarhapalstoja, eipä aikaakaan kun varastivat muitten sadon ja valtasivat itselleen muitten palstat. Agressiivinen muista piittaamaton käytös on siellä missä mamut, vaikka olis kyse vaan jonkun rakkaudella viljelemistä porkkanoista ja perunoista. Nekin pitää saada itselle kun omat viljelyt ei onnistuneet.
Muistaakseni viljelivät vielä jotain 'kotimaansa' kasveja varoituksista huolimatta, eikä ne yllättäen menestyneetkään Suomessa (rasismia?). Sen olis kyllä varmasti tiennyt jo suomalainen alakoululainenkin, kasvit vaan pitää valita leveyspiirin mukaan.
Roslan M Salih:

"Freedom of speech isn't worth civil war"

Malla

Quote from: ISO on 24.03.2015, 12:40:14
Muistaakseni viljelivät vielä jotain 'kotimaansa' kasveja varoituksista huolimatta, eikä ne yllättäen menestyneetkään Suomessa (rasismia?).

Se oli luojan lykky.

Minkä ihmeen takia Suomessa pitäisi viljellä viinirypäleitä? Jos nyt vaikka viinimarjoilla aloittaisi, saattaisi tulla parempi sato. (Kyllä niistä voi viiniäkin valmistaa, mm. kotimainen viherherukka-kuohari oli oikein hyvää.)
Tutulla on on aurinkoisella eteläsuomalaisella pihallaan viiniköynnös, joka tuottaa toisinaan muutaman pikkuisen rypäleen. Linnuille ne kelpaavat.

Dharma

Mites jos nämä mamut menisivät sinne kotimaahansa ensin vaikka sotimaan ja sitten maatöihin. Mitä v*ttua meille kuuluu heidän ongelmansa. Ei meidänkään ongelmia ole kukaan ulkopuolinen hoitanut eikä Suomi ole saanut senttiäkään mitään kehitysapua.

Kannattaa ottaa oppia juuri kuolleen Singaporen isähahmon Leen poliittisesta elämästä. Siinä esimerkki, miten saada trooppinen suo menestymään. Jos ei onnistu, niin can't do anything.

tutkimus

Quote from: Iloveallpeople on 23.03.2015, 16:56:49
Quote
Kansanedustajaehdokas Mohammadamin "Amin" Allahmoradi (vas) ..... On kuitenkin keskusteltava myös siitä, onko monikulttuurisuus hyväksi Suomelle.
...


Turun Sanomat

Kuinka kauan kestää että Paavo Arhinmäki kutsuu Mohammadamin "Amin" Allahmoradi:a rasistiksi ja kehottaa häntä eroamaan vasemmistoliitosta?

Paavo Arhinmäen mielestä monikulttuurisuuden kyseenalaistaminen tai monikulttuurisuuden huonojen puolien esiintuominen on ollut rasismia niin kauan kuin hän on ollut vasemmistoliiton johdossa.

Jokaista hommaan kirjoitettua kommenttia kohti kannattaa kirjoittaa 5 faktoja levittävää kommenttia muihin medioihin jos haluaa että maahanmuuttokriittisyys valtavirtaistuu.

HDRisto

Quote from: Malla on 24.03.2015, 13:17:14
Quote from: ISO on 24.03.2015, 12:40:14
Muistaakseni viljelivät vielä jotain 'kotimaansa' kasveja varoituksista huolimatta, eikä ne yllättäen menestyneetkään Suomessa (rasismia?).

Se oli luojan lykky.

Minkä ihmeen takia Suomessa pitäisi viljellä viinirypäleitä? Jos nyt vaikka viinimarjoilla aloittaisi, saattaisi tulla parempi sato. (Kyllä niistä voi viiniäkin valmistaa, mm. kotimainen viherherukka-kuohari oli oikein hyvää.)
Tutulla on on aurinkoisella eteläsuomalaisella pihallaan viiniköynnös, joka tuottaa toisinaan muutaman pikkuisen rypäleen. Linnuille ne kelpaavat.

Kun täällä joku saa viinirypäleistä yhdenkään pullollisen aikaiseksi niin mitä tapahtuu?.
Suomesta tulee viininviljelylle sopivaa lauhkeaa / lämmintä aluetta Ranskan ja Espanjan / Portugalin tapaan ja hyvästi kaikki arktisen alueen tuet ja maajussien erikoiskohtelut. Kyllä KEPU tämän tietää.

HDRisto

Quote from: Markus Bunders on 24.03.2015, 13:23:37
Mites jos nämä mamut menisivät sinne kotimaahansa ensin vaikka sotimaan ja sitten maatöihin. Mitä v*ttua meille kuuluu heidän ongelmansa. Ei meidänkään ongelmia ole kukaan ulkopuolinen hoitanut eikä Suomi ole saanut senttiäkään mitään kehitysapua.

Kannattaa ottaa oppia juuri kuolleen Singaporen isähahmon Leen poliittisesta elämästä. Siinä esimerkki, miten saada trooppinen suo menestymään. Jos ei onnistu, niin can't do anything.

Juice: "Jos tahto on vahva, pienempikin työ riittää maailman luomiseen". Sinkkilässä oli Leellä tahtoa.

tutkimus

Quote from: KTM on 23.03.2015, 21:19:08
Eiköhän ajatus ole että mamut saisivat vain ne maataloustuet.

Itse asiassa pian varmaan joku poliitikko keksiikin että jaetaan somaleille pienet maatilkut ja annetaan niille ruhtinaalliset maataloustuet niin loppuu se marina somalien työttömyysasteesta.

Juha Sipilän muiden sekoilujen jatkoksi tuo sopisi hyvin.

Toivottavasti ei nyt vain nappaa tuota ideaa ja ala ajamaan sitä ja kerro vielä päälle kuinka pitää palkata lisää virkamiehiä jakamaan kyseisille somaleille sitä rahaa.

Sipilähän luulee että virkamies on paras päättämään mikä yritys saa rahoitusta ja rahat sekä nykyistä suurempiin yritys-tukiaisiin että virkamiesten palkkoihin saadaan pistämällä loppukin valtionomaisuus lihoiksi.

Sipilä jatkaa pääministerinä samaa linjaa mikä oli jo Matti Vanhasen hallituksilla eli valtion omaisuutta myydään pilkkahintaan.


Jokaista hommaan kirjoitettua kommenttia kohti kannattaa kirjoittaa 5 faktoja levittävää kommenttia muihin medioihin jos haluaa että maahanmuuttokriittisyys valtavirtaistuu.

kyllästynyt

QuoteAllahmoradin uusiin lääkkeisiin kuuluisi se, että maataloustöihin tottuneille maahanmuuttajille voitaisiin järjestää maaseudulta töitä.

– Monet maahanmuuttajat ovat tottuneet tekemään kovaa työtä maataloudessa esimerkiksi lehmien, lampaiden tai puutarhatöiden parissa.

Kova työ ei ole enää se juttu millä maataloudessa pärjää. Uusissa yksiköissä ei ole mitään kovaa, kaikki on koneellistettu ja työ vaatii osaamista. Pientiloilla puolestaan ei ole mitään mahdollisuutta palkata mitään ylimääräisiä duunareita.

Leso

Quote from: HDRisto on 24.03.2015, 15:32:02Kun täällä joku saa viinirypäleistä yhdenkään pullollisen aikaiseksi niin mitä tapahtuu?.
Suomesta tulee viininviljelylle sopivaa lauhkeaa / lämmintä aluetta Ranskan ja Espanjan / Portugalin tapaan ja hyvästi kaikki arktisen alueen tuet ja maajussien erikoiskohtelut. Kyllä KEPU tämän tietää.

Kyllä menee hankalaksi tämä tulevaisuuden ennustaminen taas.
Meinaako se ilmasto lämmetä vai pysähtyykö Golfvirta, ja sitten kylmeneekin?

Jos se pysähtyy, niin sitten on ihan turhaan raahattu tänne maa mustaksi viinin- ja jamssinviljelijöitä sekä kamelinkaitsijoita.
Onkohan se sama asia metsästää jääkarhuja kuin leijonia?
Elsa Beskow: Täti Vihreä, Täti Ruskea ja Täti Sinipunainen

Hungary is a bad choice, Ásotthalom is the worst. -- Ásotthalomin hunkki pormestari
https://www.youtube.com/watch?t=17&v=fgJRjy2Xc0c

Nauru pidentää ikää, sanoi australialainen rajavartija.

Uuno Nuivanen

Yksinkertaisinta olisi ruveta maksamaan maataloustukea pirttiviljelyksestä. Siinä lajissahan somalit ja muut varsinaismamut ovat lyömättömiä asiantuntijoita.

HDRisto

^Parin sadan vuoden kuluttua tummapintainen Saarijärven Abdi reuhtoo kohmeisella suolla ja kiroaa kuin tarujen Veikko Sinisalo: "voi per..tätä saat.. suota!!1! Miksi ..tussa esi-isät lähti leppoisasta Somaliasta voi jumal-- kele!!, Ja KELAnkin lopettivat jo isoisän aikaan voi saa.. ttu!".

rölli2

joka vuosi suonenjoella tuskaillaan, että työ ei kelpaa suomalaisille. joten, tämäkin ongelma ratkeaa nyt. kovaan  työhön tottuneet heppuset tekevät poimintahommat suomalaisten puolesta.