News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2015-03-19 Somaliyrittäjät: Vaikka ei tee mitään, yhteiskunta huolehtii

Started by Golimar, 19.03.2015, 17:37:20

Previous topic - Next topic

Golimar

QuoteSuomalaisen hyvinvointivaltion turvaverkot passivoivat ihmisiä, eivätkä rohkaise heitä ryhtymään yrittäjiksi. Näin arvioivat somaliyrittäjät Helsingin kaupungin teettämässä tutkimuksessa.

– Yrittäjän elämä on kovaa, siksi se ei houkuttele ihmisiä, mutta työttömyys voi houkutella. Sillä vaikka ei tee mitään, niin silti saa hoitoa, yhteiskunta huolehtii sinusta. Tämä on se pointti.

Sosiaalisilla tulonsiirroilla voi tulla toimeen yhtä hyvin kuin pienyritystoimintaa harjoittamalla, tutkimukseen haastatellut yrittäjät katsoivat. Yrittäjien mukaan hyvinvointivaltion jarruttava vaikutus selittää osaltaan sitä, miksi Suomessa toimii toistaiseksi varsin vähän somalitaustaisia yrittäjiä.

Yksi haastatelluista nosti esiin perhekokojen tuomat esteet yrittäjyydelle.

http://www.taloussanomat.fi/yrittaja/2015/03/19/somaliyrittajat-suomesta-vaikka-ei-tee-mitaan-yhteiskunta-huolehtii/20153529/137?n=1

http://www.hel.fi/hel2/tietokeskus/julkaisut/pdf/15_03_19_Tutkimuksia_1_Joronen.pdf

qwerty

Pikavilkaukseen osuneita

QuoteSomalialaiset itse pitävät itseään hyvinkin yritteliäinä, ja se, ettei somaliyhteisön piirissä harjoitettu liiketoiminta näkynyt tilastoissa, saattoi somalialaisen tutkijan mukaan johtua siitä, että se oli vielä niin pienimuotoista ja tapahtui suureksi osaksi epävirallisella sektorilla ( :P ).
QuoteMaahanmuuttajien yritysten kohdalla markkinat muodostuvat usein yhtäältä kilpailulta suojatuista etnisistä markkinoista (mitvit?) ja toisaalta laajemmista avoimista markkinoista, joilla maahanmuuttajayrittäjät joutuvat kilpailemaan muiden yrittäjien kanssa.
QuoteSomalialaisia yrittäjiä on toistaiseksi vähän. Koko Suomessa heitä oli vain 36 vuonna 2012.

Somalialaisten yrittäjien yksilöhaastatteluja saatiin seitsemän, kaksi naista ja viisi miestä.

Yleisimmät toimialat olivat rahanvälitystoiminta ja vähittäiskauppa. Joillakin yrittäjillä yrityksiä oli useampia tai samassa yrityksessä oli monenlaista toimintaa. Esimerkiksi kahdella tulkkivälitysyritystä pitävällä yrittäjällä oli kummallakin sen rinnalla myös muuta yritystoimintaa. Rahanvälitystoiminta oli päätoimiala vain yhdessä yrityksessä, mutta kolmessa sitä harjoitettiin muun toiminnan ohessa. Vähittäiskauppaa harjoitti yhteensä neljä yrittäjää joko päätoimialana tai muun toiminnan (esim. call centre ja nettikahvila) ohessa.
QuoteLähes kaikkien haastatteluihin osallistuneiden somaliyrittäjien asiakaskunta muodostui ensisijaisesti muista somalialaisista.
QuoteMonet haastateltavat haaveilivat esimerkiksi somalialaiseen ruokakulttuuriin keskittyvän ravintolan perustamisesta. Asia ei kuitenkaan ollut edennyt, koska he pelkäsivät joutuvansa tukeutumaan vain muista somalialaisista muodostuvaan asiakaskuntaan. Suomalaiseen valtaväestöön kuuluvia asiakkaita he eivät uskoneet saavansa, koska olettivat alkoholin nauttimisen liittyvän niin kiinteästi suomalaiseen ravintolakulttuuriin. Sitä he eivät kuitenkaan katsoneet uskonnollisista syistä voivansa myydä.
QuoteHaastattelujen ulkopuolella tuli esiin sellainenkin tapaus, jossa kuljetusliikkeen perustanut henkilö joutui peruuttamaan virvoitusjuomatehtaan kanssa valmiiksi neuvotellut sopimukset, koska hänen olisi pitänyt kuljettaa myös olutta.
"The oldest fraud is the belief that the political left is the party of the poor and the downtrodden": Thomas Sowell

Rauli

Omasta mielestäni artikkelin ydin oli tässä:

QuoteYksi haastatelluista nosti esiin perhekokojen tuomat esteet yrittäjyydelle.

– Jos on viiden lapsen isä tai viiden lapsen perhe, tai kuuden, seitsemän lapsen perhe, niin jos se lähtee yrittämään ja menettää sitten mahdolliset etuudet, mitä kaikkea siihen liittyy. Se pelko on myös olemassa.

Suomalaiselle perheelle lapsi ja lapsen kasvattaminen aikuisikään on suuri taloudellinen uhraus, menoerä. On arvioitu, että lapsen 18-ikävuoteen mennessä suomalaisperhe joutuu, kaikkien yhteiskunnan tukien jälkeen, laittamaan omia rahojaan lapsen "kasvatukseen" n. 100.000 euroa.

Somaleilla ( ja miksei white trash -porukalla ) yhtälö on päinvastainen, lapsi on muuttunut menoerästä tulonlähteeksi, kiitos yhteiskunnan antamien tukien, kuten lapsilisä+korotusosat muista lapsista, korotettu yksinhuoltajatuki jne. Somaleilla touhu on moniavioisuuden myötä muuttunut (normiyhteiskunnan mitoilla) vielä kieroutuneemmaksi.

Otetaan esimerkiksi  Kuvitteellinen ahkera somalimies nimeltään siittäjä-Salah. Salahilla on neljä vaimoa ja jokaisella vaimolla maltilliset kuusi lasta yht. 24 kpl. Sanotaan, että Salahin neljän perheen lapset saavat keskimäärin 150 euroa/kk lapsilisää ja tämä kerrottuna lastenmäärällä, niin lapsilisän kokonaissumma on 3600 euroa/kk. Koska siittäjä-Salah on perheittensä päämies, niin luonnollisesti lapsilisät ovat hänen. Kuviteellinen Salah on kuitenkin niin reilu mies, että hän ottaa perheittensä saamista joka kuukautisista yhteiskunnan tuista vaivaiset 70%, arviolta 3000-3500 euroa/kk netto.

Näillä rahoilla siittäjä-Salahin kelpaa nauttia laatuaikaa muiden kaltaistensa ahkerien somalityömiesten kanssa rauhassa hektiseltä perhe-elämältä, vaikkapa RAY:n täyspotissa tapetoimassa pelimerkeillä rulettipöytää.
Samaan aikaan hänen säkkeihin pukeutuneet vaimonsa raahaavat 10 kilon riisisäkkejä kaupoista koteihinsa perheittensä ruokkimiseksi.
"No one among us can complain about his death, for whoever joined our ranks put on the shirt of Nessus. A man's moral worth is established only at the point where he is ready to give up his life in defense of his convictions." - Henning von Tresckow, 21.07.1944

Alkuasukas

Quotetapahtui suureksi osaksi epävirallisella sektorilla
Joo harmi että pimeä työ ei näy tilastoissa.
"Monikulttuurisuus rikastuttaa odottamattomilla tavoilla."

Kaarina Ranne (vihr.)

Antti Kontio

Quote from: qwerty on 19.03.2015, 18:32:15
...
QuoteLähes kaikkien haastatteluihin osallistuneiden somaliyrittäjien asiakaskunta muodostui ensisijaisesti muista somalialaisista.


Nerokasta taikaseinäpisnestä!

Tuota mallia harjoitellaan jo ala-asteella. Lapset myyvät toisilleen ylihintaisia keksejä leirikoulukulujen kattamiseksi.
Lapsille unohdetaan kertoa, että rahat ovat kuitenkin vanhempiensa taskuista.
(Vain keksifirma voittaa.)

Ilmeisesti somputkaan ei ymmärrä sitä ihmettä, mistä hemmetistä se raha oikein lisääntyy pelkästään toisille myymällä. 
(Vain suomalainen häviää.)

Roope

Vaikuttaa juuri siltä kuin arvata saattaa.

Quote from: JoronenTutkimuksen viitekehys kumpuaa siitä ristiriitaisesta tilanteesta, että Suomessa ja Pohjoismaissa somalialaisten yrittäjyys on hyvin vähäistä, mutta toisaalta Britanniassa, Yhdysvalloissa ja Kanadassa heidän yrittäjyysasteensa on hyvin korkea.
...
esimerkiksi Kanadassa ja Yhdysvalloissa asuvat somalialaiset maahanmuuttajat ovat perustaneet runsaasti yrityksiä. Erityisen aktiivisia tässä suhteessa ovat olleet Minnesotaan asettuneet somalipakolaiset, ja on alettu puhua suorastaan "Minnesotan ihmeestä". (Carlson, Magnusson ja Rönnqvist 2012; Carlson 2007.)
...
Vuonna 2005 Minnesotassa arvioitiin olleen noin 800 somaliyrittäjää ja heistä suuri osa oli naisia.

Joronen toistaa sitä samaa Carlsonin ja Pearcen horinaa "ihmeestä" ja "menestystarinasta", kun peräti yksi prosentti Columbuksen somaleista on yrittäjiä.

Luku on parempi kuin somaleilla Ruotsissa tai Suomessa, mutta Yhdysvalloissa se ei ole "hyvin korkea". Se on matala.

Joronen toistaa myös Carlsonin antologiaan dokumentoidun "Järfallan menestystarinan":
Quote from: JoronenTietolaatikko 1.

Esimerkkejä hyvin työmarkkinoilla menestyneistä pakolaisryhmistä Ruotsissa:

• • Järfällan kuntaan oli 2000-luvulla ohjattu useita Ruotsiin saapuneita pakolais-
ryhmiä, muun muassa irakilaisia. Tästä huolimatta työllisyys oli siellä korkein-
ta koko maassa. Menestykseen oli Carlsonin mukaan vaikuttanut yhtäältä se,
että alueella oli ollut tälle pakolaisryhmälle sopivia työpaikkoja ja toisaalta se,
että paikallisten viranomaisten joukossa oli ollut avainhenkilöitä, jotka olivat
monipuolisten ja laajojen verkostojensa avulla edistäneet työllistymistä. Tosin
Järfällan irakilaiset olivat muualle Ruotsiin asettuneisiin irakilaisiin verrattuna
jonkin verran korkeammin koulutettuja ja he olivat myös asuneet siellä jonkin
verran pidempään. Carlson kiinnitti kuitenkin huomiota siihen, että Järfällan
irakilaiset työskentelivät muualla asuvia yleisemmin yksityisellä sektorilla ja
toimivat eri ammateissa kuin muualla asuvat irakilaiset, jotka olivat pääasias-
sa hoitoalalla ja siivoustyössä. Myös irakilaisten yrittäjyysaktiivisuus oli Järfäl-
lassa korkeampi kuin muualla (Carlson 2010.)

Quote from: Roope on 07.04.2011, 19:48:51
Järfällasta on lyhyt "menestystarina" tuossa samassa antologiassa. Siellä on jossain vaiheessa 2000-lukua ollut muuhun Ruotsiin verrattuna maan korkeimmat pakolaisten työllistymisluvut, muun muassa irakilaisilla. Tähän kuulemma "ei ole helppoa selitystä", joskin kyseiset irakilaiset ovat keskimääräistä paremmin koulutettuja ja ovat olleet maassa keskimääräistä kauemmin. Ruotsin maahanmuuttovirasto kun nimenomaan halusi valikoida hyvinkoulutettuja pakolaisia Järfällan alueelle Tukholman ja Uppsalan yliopistojen läheisyyteen.

Meille muille aika ilmeisestä syy-seuraussuhteesta huolimatta päädytään kuitenkin johtopäätökseen, että menestystarinan (kirjoituksessa ei tosin mainita minkäänlaisia työllisyyslukuja) takana täytyy olla paremminkin ympäristö eli kunnan esimerkilliset kotouttamistoimenpiteet kuin kyseisten maahanmuuttajaryhmien ominaisuudet.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

FadeAway

Tutkimuksen toinen tekijä on Abdirizak Hassan Mohamed

37 (yrittäjää)/16000 (somalia) , profit!
Tulee mieleen Fazer, Gutzeit, Paulig, Koff, Finlayson,..
Tilastossa on luku, että työikäisistä mies-somaleista 0,7% on yrittäjänä. 1000 somalia(työikäistä) -->7 yrittäjää. Raportissa mainitaan suuri lapsiluku. 4+ lasta ei ole kovin harvinaista ja ikärakenne lapsia/nuoria.
Voi verrata työttömyysasteeseen, joka työikäisistä miespuolisista somaleista on 45%!! Naisista lähes 60%!!!, työttömänä. (työikäisistä), yrittäjänaisia 0,1%.
http://www.hel.fi/hel2/tietokeskus/julkaisut/pdf/15_03_19_Tutkimuksia_1_Joronen.pdf

Pari poimintaa:
Quote2000-luvulla työllisyysastetta on pitänyt matalana maahanmuuton jatkuminen
Yksi selitys heikkoon työllistymiseen lienee myös korkea syntyvyys
30-vuotiaista somalialaisista suuri osa lienee vielä opiskelemassa tai etsimässä koulutuspaikkaa
(
QuoteKorkeista
työttömyysasteista päätellen ainakin osalla on kuitenkin kysymys siitä, että he eivät
vain ole onnistuneet saamaan työtä.
Yrittäjyysaktiivisuuden alhaisuus saattaa liittyä siihen, että somalialaiset ovat joutuneet
Suomessa kohtaamaan hyvin paljon rasistista syrjintää. Syrjityt ryhmät reagoivat
kohtaamaansa syrjintään usein kehittämällä niin sanottua rajoittunutta solidaarisuutta, jonka voimakkuus riippuu yhteentörmäyksen voimakkuudesta. Jos tämä rajoittunut
solidaarisuus on hyvin voimakasta, sosiaalinen kontrolli saattaa vaikeuttaa sellaista
sosiaaliseen nousuun tähtäävää toimintaa, joka perustuu kilpailuun. Somaliyhteisön
hajanaisuus (ks. esim. Alitolppa-Niitamo ja Ali 2001) on lisäksi vaikeuttanut yrittäjyyteen
tarvittavien resurssien kokoamista. Esimerkiksi vuonna 2007 yrittäjänä toimineiden
somalialaisten joukossa ei ollut yhtään 2000-luvulla Suomeen muuttanutta.

QuoteRuotsissa somalialaisten työllisyyskehitys on ollut lähes yhtä heikkoa kuin
Suomessa. Vuonna 2008 16–64-vuotiaiden Somaliassa syntyneiden keskimääräinen
työllisyysaste oli Ruotsissa vajaa 25 prosenttia

QuoteToisaalta on tullut myös esiin, että somalialaisten
paimentolaiskulttuuriin ja uskontoon liittyvä yhteisöllinen toimintatapa
on auttanut heitä kehittämään sellaisia asettautumisen tapoja, joiden avulla he ovat
kyenneet turvaamaan seuraavalle sukupolvelle paremmat lähtökohdat.
QuoteTiiviin vuorovaikutuksen myötä esimerkiksi tieto eri maiden tarjoamista mahdollisuuksista
siirtyy tehokkaasti maasta toiseen.
Tämä oli jatko muuton yhteydessä. Eli kun yksi maa on kupattu tyhjäksi, siirrytään seuraavaan.
On paljon vaikeampi purkaa syntynyttä ongelmaa, kuin ennaltaehkäistä se.

Unto Häikiö

Taidampa perustaa yrityksen kilpailulta suojatuille etnisille markkinoille, joka toimii epävirallisella sektorilla.

Epävirallinen sektori. Se moderni sektori.

Hämmentävää, tässä alvia tilittäessä  :o

qwerty

Quote from: Unto Häikiö on 19.03.2015, 20:03:07
TaidaNpa perustaa yrityksen kilpailulta suojatuille etnisille markkinoille, joka toimii epävirallisella sektorilla.

Voittajan valinta :P

Loistavan nimimerkin olet keksinyt ;)
Pahkasika klassikko. Unto Häikiö - Suomen vittumaisin mies ;D
"The oldest fraud is the belief that the political left is the party of the poor and the downtrodden": Thomas Sowell

Rusinapulla

Epävirallinen sektori - pimeä taksi, onhan noita nähty. Tässä tapauksessa tulee mieleen 90-luvun "suosikkiohjelma" Onnenpyörä ja pahamaineinen rosvosektori. Yhteneväisyydet somaleiden epäviralliseen sektoriin ovat tässä yhteydessä varmasti yhtä sattumanvaraisia kuin Onnenpyörässä.
"Teidän on pakko hyväksyä meidän ikivanhat perinteemme: lihakarjan teurastaminen islamilaiseen tapaan tai vaikka se, että naiset pitävät huivia. Tästä ei voi keskustella."
- H. Bahmanpour 16.9.2014 Helsingin Sanomat

Aurelius

Quote from: Rauli on 19.03.2015, 19:08:33
Otetaan esimerkiksi  Kuvitteellinen ahkera somalimies nimeltään siittäjä-Salah. Salahilla on neljä vaimoa ja jokaisella vaimolla maltilliset kuusi lasta yht. 24 kpl. Sanotaan, että Salahin neljän perheen lapset saavat keskimäärin 150 euroa/kk lapsilisää ja tämä kerrottuna lastenmäärällä, niin lapsilisän kokonaissumma on 3600 euroa/kk. Koska siittäjä-Salah on perheittensä päämies, niin luonnollisesti lapsilisät ovat hänen. Kuviteellinen Salah on kuitenkin niin reilu mies, että hän ottaa perheittensä saamista joka kuukautisista yhteiskunnan tuista vaivaiset 70%, arviolta 3000-3500 euroa/kk netto.

Liian vähän. Ainakin kolme noista vaimoista menee yksinhuoltajakorotuksella, jolloin jo ensimmäisen lapsen lapsilisä on 144,30 e/kk. Pelkistä lapsilisistä muodostuu tuon perheen kohdalla 4232, 86 eur (18 lapselta yh-korotukset). 176, 36 e/lapsi.

Titus

Quote from: FadeAway on 19.03.2015, 19:59:12
Tutkimuksen toinen tekijä on Abdirizak Hassan Mohamed

eli Suomen Somalia-verkosto ry johtaja:

Suomen Somalia-verkosto ry
Ramaad - ympäristönsuojeluhanke Somaliassa Somalia 272 000 euroa
http://formin.finland.fi/public/default.aspx?contentId=286964&nodeId=43283&contentlan=1&culture=fi-FI
http://formin.finland.fi/public/default.aspx?contentId=287374&nodeId=43283&contentlan=1&culture=fi-FI


Jos haluaa räjäyttää otsasuonensa, niin nämä ovat em ry:n jäsenjärjestöt
joiden tuista valunee osa pääjärjestöön:
http://www.somaliaverkosto.fi/meista/jasenjarjestot/

tai laittaa vain googleen em nimi + euroa...

Tosi kumma juttu, ettei yrittäminen paljon somaleita nappaa... avustuksia kahmivat ry:t sen sijaan tuntuvat olevan kovinkin yleisiä...  :flowerhat:
that's a bingo!

dothefake

Ei kai somalin kannata yrittää. Jos aikoo vaurastuttuaan muuttaa takaisin kotimaahansa, niin heti suunnitellaan jäähyväisveroa. Sen sai kipeästi kokea Karl Fazerkin.
"Oma kansa ensin" -ajattelu on vahingollista.
-Tytti Tuppurainen

FadeAway

Titus hyvä pointti. Tuli kans mieleen noi Somaliyhdistykset, mehiläistenhoito ry:t sun muut. Niihin kyllä intoa ja rahoitusta löytyy, mutta yrittäminen ei nappaa.

Somaleilla on todella paljon yhdistyksiä. Olemme hyvin sivistyneitä ihmisiä.
https://www.youtube.com/watch?v=JLjIHbS1dw4&;
On paljon vaikeampi purkaa syntynyttä ongelmaa, kuin ennaltaehkäistä se.

foobar

"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

CaptainNuiva

"– Yrittäjän elämä on kovaa, siksi se ei houkuttele ihmisiä, mutta työttömyys voi houkutella. Sillä vaikka ei tee mitään, niin silti saa hoitoa, yhteiskunta huolehtii sinusta. Tämä on se pointti."

Ja mikä on monen politiikon ja tiedostavan ratkaisu tähän koko ajan kalliimmaksi käyvään ongelmaan joka on jo ollut tiedossa todella pitkään?
No lisätään maahanmuuttoa ja varsinkin sellaisten osalta joilta puuttuu koulutus,luku ja kirjoitustaito !
Jotta voidaan tämä kaikki rahoittaa, lisätään kantisten veroja, otetaan velkaa sekä leikataan etuja ja ongelma taas selvitetty muutamiksi kuukausiksi...Vain byrokratia kiittää ja paisuu.
"Lehto toteaa, että esim. hän itse sekä sosiaalijohtaja Syrjäläinen ovat syntyneet muualla, eivätkä siksi ole kantaväestöä."

qwerty

Quote from: foobar on 19.03.2015, 20:58:15
Hesari ei petä. Sitä lukiessaan tietää tulevansa kusetetuksi:

HS: Helsingin seudun somalialaisilla vahva into yrittäjyyteen

Ehkä kannattaisi silmäillä tuo tutkimus. Ihan omilla aivoilla. Eikä tyytyä hyysärin toimittajan siitä esiin nostamia pointteja? Moniko ketjun toisessa postauksessa huomioiduista oli tuossa artikkelissa? Arvaan että nolla. Voin toki olla väärässäkin.

Tuohon koosteeseen meni viitisen minuuttia. 108 sivun tutkimuksesta.
"The oldest fraud is the belief that the political left is the party of the poor and the downtrodden": Thomas Sowell

Ari-Lee

Kaikki vain turvaverkkoon makaamaan. Vielä kestää. Nitinä kuuluu, mutta ei haittaa. "Kaikki" tarkoittaa jokaista planeetan asukasta - kts. Suomen perustuslaki.
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto 🇫🇮

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä
"Kimppuuni käytiin nyrkein – "Kyllä lyötiin ihan kunnolla" - J.Sipilä

Roope

Quote from: qwerty on 19.03.2015, 21:16:01
Ehkä kannattaisi silmäillä tuo tutkimus. Ihan omilla aivoilla. Eikä tyytyä hyysärin toimittajan siitä esiin nostamia pointteja? Moniko ketjun toisessa postauksessa huomioiduista oli tuossa artikkelissa?

On maahanmuuttoalalle tyypillistä, että itse tutkimuksessa on asiaakin, mutta siitä muotoillaan toimittajille tiedote, joka korostaa tutkimuksen kannalta sivuseikkoja, ja lopulta tutkijat voivat antaa lausuntoja, jotka kääntävät koko tutkimuksen päälaelleen. Kun tällä kertaa ei keksitty muuta myönteistä, tekaistiin tarinat, että somalit ovat muka onnistuneet yrittäjinä muualla paitsi Pohjoismaissa. Täälläkin olisivat innokkaita yrittäjiä, mutta kun eivät saa rahoitusta ja tietoa suomalaisten kulutustottumuksista. No, kieltämättä on helpompi saada 350 000 euroa Synergian siltaa kuin rehellistä liikeyritystä varten.

Kannattaa tosiaan silmäillä tutkimus läpi ihan itse, eikä luottaa tiedotteisiin tai uutisiin. Sieltä kyllä selviää oikein hyvin, miksi somalit eivät pärjää sen enempää Pohjoismaissa kuin muuallakaan.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Lasse

Quote from: Aurelius on 19.03.2015, 20:28:50
Quote from: Rauli on 19.03.2015, 19:08:33
Otetaan esimerkiksi  Kuvitteellinen ahkera somalimies nimeltään siittäjä-Salah. Salahilla on neljä vaimoa ja jokaisella vaimolla maltilliset kuusi lasta yht. 24 kpl. Sanotaan, että Salahin neljän perheen lapset saavat keskimäärin 150 euroa/kk lapsilisää ja tämä kerrottuna lastenmäärällä, niin lapsilisän kokonaissumma on 3600 euroa/kk. Koska siittäjä-Salah on perheittensä päämies, niin luonnollisesti lapsilisät ovat hänen. Kuviteellinen Salah on kuitenkin niin reilu mies, että hän ottaa perheittensä saamista joka kuukautisista yhteiskunnan tuista vaivaiset 70%, arviolta 3000-3500 euroa/kk netto.

Liian vähän. Ainakin kolme noista vaimoista menee yksinhuoltajakorotuksella, jolloin jo ensimmäisen lapsen lapsilisä on 144,30 e/kk. Pelkistä lapsilisistä muodostuu tuon perheen kohdalla 4232, 86 eur (18 lapselta yh-korotukset). 176, 36 e/lapsi.

Liian vähän. Miksi virallistaa yhtäkään avioliittoa rasistisessa valtiossa, kun imaamin siunaus riittää, ja elarit jäävät kaikkinensa kelan piikkiin?

- lapsilisät yh-korotuksilla 4*6 lasta  4524,16 EUR

http://www.kela.fi/lapsilisa_maara

- elatustuet, kun isä tuntematon 4*6 lasta 3724,08

http://www.kela.fi/elatustuki_maara-ja-maksaminen

- Asumistuki neljälle superasunnolle ja Salahin omalle, kaikki merinäköalalla Stadissa, tietenkin.

- Toimeentulotuki hela jengille ja pirunmoiset harkinnanvaraiset, koska rassimus.

Hyvää huomista työpäivää teille muillekin työssäkäyville, hiukan sieppaa...
NOVUS ORDO HOMMARUM

Ari-Lee

"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto 🇫🇮

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä
"Kimppuuni käytiin nyrkein – "Kyllä lyötiin ihan kunnolla" - J.Sipilä

Leso

Quote from: qwerty on 19.03.2015, 18:32:15
Pikavilkaukseen osuneita

QuoteMonet haastateltavat haaveilivat esimerkiksi somalialaiseen ruokakulttuuriin keskittyvän ravintolan perustamisesta. Asia ei kuitenkaan ollut edennyt, koska he pelkäsivät joutuvansa tukeutumaan vain muista somalialaisista muodostuvaan asiakaskuntaan. Suomalaiseen valtaväestöön kuuluvia asiakkaita he eivät uskoneet saavansa, koska olettivat alkoholin nauttimisen liittyvän niin kiinteästi suomalaiseen ravintolakulttuuriin. Sitä he eivät kuitenkaan katsoneet uskonnollisista syistä voivansa myydä.
QuoteHaastattelujen ulkopuolella tuli esiin sellainenkin tapaus, jossa kuljetusliikkeen perustanut henkilö joutui peruuttamaan virvoitusjuomatehtaan kanssa valmiiksi neuvotellut sopimukset, koska hänen olisi pitänyt kuljettaa myös olutta.

Tekosyy ja uhriutuminen.
Kummasti näyttää kalja somalille ainakin Helsingissä maistuvan.
Elsa Beskow: Täti Vihreä, Täti Ruskea ja Täti Sinipunainen

Hungary is a bad choice, Ásotthalom is the worst. -- Ásotthalomin hunkki pormestari
https://www.youtube.com/watch?t=17&v=fgJRjy2Xc0c

Nauru pidentää ikää, sanoi australialainen rajavartija.

Arvoton

QuoteSomalialaiset itse pitävät itseään hyvinkin yritteliäinä, ja se, ettei somaliyhteisön piirissä harjoitettu liiketoiminta näkynyt tilastoissa, saattoi somalialaisen tutkijan mukaan johtua siitä, että se oli vielä niin pienimuotoista ja tapahtui suureksi osaksi epävirallisella sektorilla ( :P ).

On ainakin suht' laaja epävirallinen sektori, joka tekee verottajan ulkopuolella tiliä khattaillen http://www.halla-aho.com/scripta/khattailua.html.

sivullinen.

Kaikki epävirallisella sektorilla tehty työ ei ole yhtä hyvin valvottua kuin Harmaan työn ministerivaliokunnan jäsen Heidi Hautalan tsetseenipakolaisella teettämä siivous- ja korjaustyö. Tarkoitan sitä, ettei epävirallinen sektorin kuvaukseksi tässä tapauksessa edes riitä ns. pimeä työ, jolla tarkoitetaan työntekemistä ilman verojen maksamista, vaan sitä, että varsinainen työnsisältökin on laitonta. Khat-kaupasta jo mainittiin. Se on kiellettyä, vaikka maksaisi kaikki verot. Vähittäiskaupan säätely on myös Suomessa liiallisen tarkkaa. Rahanvälitystoiminta kuulostaa jo nimenä epäilyksiä herättävältä. Suomen sisäisiin siirtoihin sitä ei tarvita. Ulkomaan rahasiirtoja on 9/11 jälkeen alettu säädellä erityisen voimakkaasti kaikkialla maailmassa. Suomessa sitä säätelee Maksupalvelulaki. Al-Shabaabille rahan lahjoittaminen kiellettyä; siitä on ollut Suomessa oikeustapauksiakin. Se ei ole vain verojen kiertoa vaan myös terrorismin ja sotimisen rahoittamista. On surullista, että Suomessa jopa epävirallisella sektorilla toimivaan terrorisminrahoittamiseen on mahdotonta puuttua, koska rasismi.

On tietenkin totta, ettei Suomessa työnteko ja yrittäjänä olo nykyisessä tilanteessa ole missään mielessä normaalia. Sosialismissa yrittäjä on rikollinen; jopa suojavärillinen yrittäjä. En siksi pitäisi somaleita itseään syyllisinä yrittäjyyden vähyyteen tai edes korkeaan työttömyyteen. Ne kuuluvat sosialismin romahduksen piirteisiin. Parempi elää lapsilisillä kuin rikollisella toiminnalla. Huolimatta somalien syyttömyydestä pitäisin nykyistä ajankohtaa erittäin huonona pakolaisten vastaanottamisen kannalta; valtion romahtaessa jokainen pienikin lisäongelma kasvaa mielettömiin mittasuhteisiin.
"Meistä ei olisi mikään sen suotavampaa kuin sivullisen esittämä marxilainen analyysimme arvostelu." (Lenin)

Lasse

Quote from: sivullinen. on 19.03.2015, 23:32:57
Ulkomaan rahasiirtoja on 9/11 jälkeen alettu säädellä erityisen voimakkaasti kaikkialla maailmassa. Suomessa sitä säätelee Maksupalvelulaki. Al-Shabaabille rahan lahjoittaminen kiellettyä; siitä on ollut Suomessa oikeustapauksiakin. Se ei ole vain verojen kiertoa vaan myös terrorismin ja sotimisen rahoittamista. On surullista, että Suomessa jopa epävirallisella sektorilla toimivaan terrorisminrahoittamiseen on mahdotonta puuttua, koska rasismi.

Kollegan äiti työskentelee pankkivirkailijana Oulussa. Somput lähettävät säännöllisesti suuria summia ulkomaille. Jupista voi, puuttua ei, koska rassismus...
NOVUS ORDO HOMMARUM

Nuivake

Quote from: Lasse on 20.03.2015, 00:19:54
Quote from: sivullinen. on 19.03.2015, 23:32:57
Ulkomaan rahasiirtoja on 9/11 jälkeen alettu säädellä erityisen voimakkaasti kaikkialla maailmassa. Suomessa sitä säätelee Maksupalvelulaki. Al-Shabaabille rahan lahjoittaminen kiellettyä; siitä on ollut Suomessa oikeustapauksiakin. Se ei ole vain verojen kiertoa vaan myös terrorismin ja sotimisen rahoittamista. On surullista, että Suomessa jopa epävirallisella sektorilla toimivaan terrorisminrahoittamiseen on mahdotonta puuttua, koska rasismi.

Kollegan äiti työskentelee pankkivirkailijana Oulussa. Somput lähettävät säännöllisesti suuria summia ulkomaille. Jupista voi, puuttua ei, koska rassismus...

Voisikohan tätä käyttää näissä asioissa:

https://www.vero.fi/fi-FI/Palaute/Ilmoita_veronkierrosta

Ai niin, tuo taisikin olla suunnattu vain kantaväestölle...
Lähetetty minun ATK laitteestani Taputapu.

Pikkuvaimo

Voisin lohduttaa yrittäjänelämän aloittamista pelkääviä somali(miehiä), ettei sitä tukien menetystä tarvitse pelätä. Lapsilisät ja kotihoidontuki tippuvat normaalisti, kunhan vain vaimo(t) hoitaa lapset.

Suomalaista naisyrittäjäksi haaveilevaa pelottelen, että kyllä, kaikki muut tuet paitsi lapsilisä loppuu sillä siunaaman hetkellä kun aloitat yrittäjänä. Bonuksena tulee lasten päivähoitomaksut ja ellei yritysidea lähde heti ensimmäisenä vuotena todella hyvään lentoon, olet löysässä hirressä. Onneksi yrittämisen voi aina jättää ja ruveta työttömäksi tai palkolliseksi. Tai sitten löytää kutsumuksensa ja oppia siihen yritysasenteeseen ja alkaa oikeasti menestyä.
Minulla on vaikeasti ymmärrettävä ja kohtalaisen huono huumorintaju.

Publicola

Quote from: Roope on 19.03.2015, 19:30:57
Joronen toistaa sitä samaa Carlsonin ja Pearcen horinaa "ihmeestä" ja "menestystarinasta", kun peräti yksi prosentti Columbuksen somaleista on yrittäjiä.

Luku on parempi kuin somaleilla Ruotsissa tai Suomessa, mutta Yhdysvalloissa se ei ole "hyvin korkea". Se on matala.

Pikaisella googletuksella 13 % aikuisista amerikkalaisista oli vuonna 2013 mukana yritystoiminnassa. Ero näyttää siis tosiaan olevan suuri.
Virtute enim ipsa non tam multi praediti esse quam videri volunt. -Marcus Tullius Cicero

I believe that the difference between fairness and tribalism is the difference between choosing principles and choosing sides. -Maajid Nawaz

dothefake

Paluu yrittäjästä ihmiseksi ei ole mikään läpihuutojuttu.
Nimim. Kokenut
"Oma kansa ensin" -ajattelu on vahingollista.
-Tytti Tuppurainen

Ink Visitor

Täällä on ruodittu tuota somppujen "yrittelijäisyyttä"...

2014-05-22 Yle/Jussi Ronkainen: Somalit ovat perinteistä yrittäjäkansaa
http://hommaforum.org/index.php/topic,93812.0.html
If I am ever killed in a terrorist attack, I want my candlelight vigil to be done with torches and guns. Rename it posse and go have fun in the night...