Elina Niemi: Maahanmuuttokriittisesti identifioituneet moraalisen ... (gradu)

[Kemolitor]

Maahanmuuttokriittisesti identifioituneet moraalisen paniikin kohteena
Etnografinen tapaustutkimus eräästä Facebook-ryhmästä
Elina Niemi
Pro gradu -tutkielma
Sosiaalipsykologia
Yhteiskuntatieteiden laitos
Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
Itä-Suomen yliopisto
Marraskuu 2013


TIIVISTELMÄ

Tämä laadullinen tutkimus tarkastelee Facebook-ryhmää nimeltä "Mamu keskustelu ilman sensuuria (Lieksa)" ja sen suhdetta moraaliseen paniikkiin maahanmuuttokriittisyydestä. Tutkimuksen tarkoituksena on ollut selvittää, onko tähän valittuun Facebook-ryhmään liittynyt moraalista paniikkia aikavälillä syksystä 2011, syksyyn 2012. Ja jos on, millainen moraalinen paniikki ryhmän ilmentämään maahanmuuttokriittisyyteen on liittynyt. Tämän lisäksi tavoitteena on ollut tarkastella, voiko sosiaalipsykologinen lähestymistapa lisätä moraalisen paniikin konseptin selittävyyttä. Eli toisena tutkimustavoitteena on ollut pohtia, voidaanko sosiaalisten representaatioiden ja sosiaalisen identiteettiteorian tarkastelun avulla selventää moraalisen paniikin sisältöä, taustaprosesseja ja syy-seuraussuhteita Cohenin alkuperäiskonseptia paremmin.

Tutkimus on toteutettu etnografisena tapaustutkimuksena, jossa tietylle aikavälille rajattua tapausta on tarkasteltu väljässä sosiaalisen konstruktionismin viitekehyksessä. Tutkimusaineisto on kerätty monimenetelmällisesti haastatteluja ja valmiita tutkimusaineistoja hyödyntäen. Kaiken kaikkiaan tutkimusaineisto sisältää 72 media-artikkelia, 189 sivua erilaisten virastojen dokumentteja (esim. poliisin esitutkintamateriaali) sekä 47 litteroitua sivua haastattelumateriaalia. Haastattelut on toteutettu teemahaastatteluina 17-30-vuotiaille henkilöille, joilla on ollut sidos joko itse ryhmään tai kohun keskiössä olleeseen Lieksaan. Aineiston analyysimenetelmänä on käytetty temaattista analyysiä, jossa koottu aineisto on teemoiteltu pää- ja alateemoihin.

Saatujen tulosten perusteella voi sanoa, että valittuun tapaukseen on tarkastellulla aikavälillä liittynyt moraalinen paniikki maahanmuuttokriittisyydestä. Cohenilainen, sosiologisempi analyysi ja sen tulokset osoittavat, että molemmat sekä 1) moraalisen paniikin toimijat (media, sosiaalisen kontrollin ylläpitotahot ja yleisö) että 2) moraalisen paniikin kohde ("kansanpaholaiset") löytyvät tästä tapauksesta niille oletetuista rooleista. Lisäksi moraalisen paniikin "tunnusmerkistöt" osoittavat, että tapaus on aikaansaanut moraalisen paniikin.

Saadut tulokset osoittavat myös, että sosiaalisella identiteetillä ja sosiaalisilla representaatioilla on edellytyksensä parantaa Cohenin alkuperäiskonseptia. Tulosten perusteella on todettavissa, että näiden avulla päästään käsiksi niihin moraalisen paniikin ulottuvuuksiin, jotka muutoin voisivat jäädä huomioimatta. Esimerkiksi aiheutuneen moraalisen paniikin sisällön ja erilaisten moraalisen paniikin prosessien tarkastelun voi sano terävöityneen näiden sosiaalipsykologisten lisäysten myötä. Samoin kansanpaholaisten aktiivinen toimijuus ja heidän käyttämänsä neuvottelustrategiat ovat nousseet paremmin esille.

Lupaavista tuloksista huolimatta jatkotutkimus on suositeltavaa niin itse tutkimusaiheesta kuin sosiaalipsykologian soveltamisesta moraalisen paniikin konseptiin.

Tapausta käsittelevä ketju:
2011-11-16 Poliisi tutkii rasistisen Facebook-ryhmän (Lieksa)


Luku 1. Johdanto s. 1 - 3

s. 1: Vaikka yhteiskunnassa käyvä keskustelu maahanmuutosta ei sellaisenaan käykään tutkimusaiheen tai itse tutkielman perusteluksi, se on vahva osoitus aihealueen kiinnostavuudesta tässä ajassa.

Toisaalta myös maahanmuuttokriittisyyteen fokusoivan tutkimuksen tarpeellisuutta peräänkuuluttavat erilaiset tilastolliset havainnot. Esimerkiksi Suomessa on havaittu maahanmuuttovastaisen väkivallan ja rikollisuuden lisääntyneen, mikä tarkoittaa osittain myös rasismin tai maahanmuuttokriittisyyden olevan rikollisuuden saralla kasvava ongelma. (Puuronen 2011, 168- 171.) On viitteitä muutoksesta, jossa on siirrytty sanoista tekoihin. Ja tässä tutkielmassa tätä muutosta pohditaan tarkastelemalla yhtä tapausta ja siihen kytkeytyviä tapahtumia.

Tarkastelukohteena on syksystä 2011, syksyyn 2012 kestänyt tapahtumasarja, joka syntyy äkillisesti, eskaloituu ja sittemmin katoaa. Tapaus saa alkunsa yhdestä sosiaalisen median kutsusta, joka kehottaa lieksalaisnuoria kerääntymään maahanmuuttajien asuttamaan asuinlähiöön Lieksassa. Selkeää tarkoitusta tälle kokoontumiselle ei määritetä, mutta sen luonteen vuoksi poliisi puuttuu asiaan mahdollisten välienselvittelyjen estämiseksi. Tästä käynnistyy "lumipalloefekti", joka tuo julki lieksalaisten ja maahanmuuttajien jännittyneet ryhmäsuhteet. Kaiken keskiöön asetetaan Facebook-ryhmä "Mamu keskustelu ilman sensuuria (Lieksa)", jonka julkiset kirjoitukset kohahduttavat maahanmuuttovastaisuudellaan. Varsin pian tämä julkinen maahanmuuttokriittisyys herättää poliisin mielenkiinnon ja sen seurauksena suoritetaan esitutkinta.

Samalla tapahtumista käydään voimakasta keskustelua, jossa asetutaan rasismia ja maahanmuuttokriittisyyttä vastaan. Ylipäätään Lieksan nuiva suhtautuminen maahanmuuttajiin arvostellaan julkisesti. Puhjennutta tilannetta verrataan jopa 1990-luvun Joensuuhun, jonka nuoret skinheadit leimasivat rasismin tyyssijaksi (Puuronen 2001). Nopeasti käy ilmi, että tilanne herättää huolta ja korostaa intervention tarpeellisuutta. Lopulta tapahtumat eskaloituvat, kun esitutkinnan perusteella valtakunnansyyttäjä nostaa syytteet kahdeksaa lieksalaisista vastaan. Oikeuskäsittely pidetään keväällä 2012 ja kuusi tuomitaan kansanryhmää vastaan kiihottamisesta. Pian oikeuskäsittelyn jälkeen Lieksa ja siihen kytkeytyneet tapahtumat katoavat julkisesta keskustelusta, ja tapahtumasarja saavuttaa päätepisteensä. Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on siis kuvata ja pohtia edellä esiteltyä tapausta, joka ilmentää rajatulla aikavälillä syntyneitä reaktioita maahanmuuttokriittisesti identifioituneista lieksalaisista ja heidän Facebook-ryhmästään. Toisaalta tehdyn kokonaisvaltaisen kuvauksen tarkoituksena on myös osittain valottaa, millainen nykypäivän suomalainen yhteiskunta on ja pohtia sitä miksi tapaus on herättänyt sellaisia reaktioita ja tunteita kuin on ollut aistittavissa. Kuitenkaan tarkoituksena ei ole luoda yleistettävissä olevia johtopäätöksiä, vaikka tapausta tarkastellaankin suhteessa maahanmuuttokriittisyyteen ja sen ilmenemiseen käytännöntekoina.

Näitä ajatuksia mukaillen olenkin asettanut tavoitteeksi vastata seuraaviin tutkimuskysymyksiin ja niitä tarkentaviin alakysymyksiin:
Onko valittuun tapaukseen, valitulla aikavälillä liittynyt moraalinen paniikki?
   Jos on, millainen se on ollut?
Voiko sosiaalipsykologisella lähestymistavalla lisätä moraalisen paniikin konseptin selittävää voimaa sisällön, taustaprosessien kuin syy-seuraussuhteiden osalta?
   Jos voi, miten?

Luku 2. Moraalinen paniikki - reaktio yhteiskunnan poikkeaviin tapahtumiin s. 4 - 19

Koko luku on lukemisen arvoinen, hyvää tekstiä moraalisesta paniikista ja valtamedian merkityksestä.

s. 4: Vaikka moraalista paniikkia ei aina synny, Cohenin (2002, 1) mukaan kaikki yhteiskunnat ovat aika ajoin alttiita moraalisten paniikkien värittämille ajanjaksoille. Näinä ajanjaksoina jostakin tilanteesta, episodista, henkilöstä tai ihmisryhmästä muodostuu yhteiskunnan arvoja ja intressejä uhkaava tekijä. Tuolloin koetun uhkatekijän luonnetta karakterisoidaan valikoidun tyylitellysti valtamediassa, jossa yhteiskunnan oikeinajattelijoiden puheet rakentavat moraalisia barrikadeja vastakkaisten tahojen välille ja sosiaalisesti valtuutetut asiantuntijat esittävät ratkaisujaan ongelmatilanteen mitätöimiseksi. Lopulta paniikinomainen tilanne ratkaistaan joko kehittämällä uusia tai hyödyntämällä vanhoja selviytymiskeinoja, joiden avulla vallinnut tila yhteiskunnassa saadaan joko katoamaan tai muuttumaan huonommaksi.

s. 7: Erityisesti kulttuurikeskeisemmäksi ja sirpaloituneemmaksi muuttuneen median tarkastelussa klassinen moraalinen paniikki ei enää ole sellaisenaan sovellettavissa, koska muutoksen seurauksena esimerkiksi tavan rivikansalaisilla ja moraalisen paniikin kohteilla on aiempaa paremmat mahdollisuudet tuoda omat näkemyksensä esille. Heidän ei enää tarvitse alistua leimaaviin stereotypioihin puolustautumatta, vaan he voivat vaikuttaa.

s. 12: Mutta tarkasteltiinpa moraalisia paniikkeja millä tahansa tasolla, Goode ja Ben-Yehuda (2009, 69) painottavat, että yhteisössä tai sen osissa on oltava esikäsitys tai -huoli tulevasta jo ennen paniikin puhkeamista. Sillä olipa sosiaalisesti sopivaksi sommiteltu huoli lähes mitättömästä uhkatekijästä miltä tahansa yhteiskunnalliselta tasolta lähtöisin, se ei voi ilmestyä tyhjästä. Jaettujen huolten taustalla olla oltava aiempi huolestuneisuus tai stressitila, joka sittemmin voimistuu uhkakuvan sosiaalisen konstruoinnin myötä. Näin ollen myöskään moraaliset paniikit eivät voi syntyä tyhjästä tai hetkellisen villityksen seurauksena, sillä nekin ovat seurausta pidemmän ajanjakson sosiaalisista muutosprosesseista kuin yksittäisistä, hetkellisistä leimahduksista yhteiskunnan eri osa-alueilla.

s. 13: Jotta yhteiskunnassa esiintyvät ongelmat ja poikkeavuudet kyetään neutraloimaan, on moraalisen paniikin toimijoiden etsittävä sekä tehtävä tuntuvia ratkaisuja. Ratkaisujen löytämiseksi on saatava ihmiset liikkeelle ja uskomaan, että uhka on todellinen ja koskettaa jokaista. Tässä performanssissa yhdellä toimijalla on muita merkittävämpi rooli, sillä se toimii kaikille yhteisenä, avoimena areenana huolten ja pelkojen jakamisessa. Puhutaan valtamediasta ja sen tarjoamista vaikutuskeinoista moraalisiin paniikkeihin.

s. 14: On siis todettavissa, että valtamedia karsii uutisointeja erinäisistä syistä. Tästä johtuen esimerkiksi Critcher (2003, 132) toteaakin, että media kykenee lähes mielivaltaisesti valinnoillaan muokkaamaan ihmisten käsitystä poikkeavista tapahtumista ja niiden vaikutuksesta. Valikoidessaan uutisiksi kelpaavia tapahtumia, media noudattaa omia arvolatautuneita "nyrkkisääntöjään" hyvien tarinoiden ja niistä tehtyjen tulkintojen muodostamiseksi. Näin valtamediasta saatu informaatio on manipuloinnin lisäksi myös arvolatautunutta, kun välitetyssä tiedossa esimerkiksi korostetaan poikkeavien tapahtumien uutisarvoa ylitse muiden arkisempien tapahtumien.

Yksi median tärkeimmistä funktiosta onkin luoda "yhteisöllistä kuohuntaa", jotta moraalinen paniikki puhkeaisi. Jotta tämä onnistuisi, Cohenin (2002, 10) mukaan huomattava osa media-ajasta kuluu poikkeavan käyttäytymisen ja sen seurausten "sensaatiohakuiseen" raportoimiseen.

s. 15: Liioittelu ja "yliuutisointi" eivät kuitenkaan yksin riitä. Informaatiota vastaanottavan yleisön on reagoitava mediaan ja sen uutisointeihin. Mikäli median korostamat huolenaiheet eivät herätä yhteiskunnallista huolestuneisuutta, klassisen määritelmän mukaista moraalista paniikkia ei synny.

Luku 3. Sosiaalipsykologian soveltaminen moraalisen paniikin tarkastelussa s. 20 - 31

Luvusta löytyy perusteellista taustateoriaa sosiaalista representaatioista ja moraalisesta paniikista. Vaikuttaa hyvin asiantuntevasti kirjoitetulta, toisen ja kolmannen luvun muodostama teoreettinen tausta on moneen muuhun graduun verrattuna ihan kunnolla kirjoitetun ja pohditun oloista tekstiä.

s. 26: Moscovicin (2000) ajatuksia mukaillen, sosiaaliset representaatiot voidaan karkeasti määritellä yhteisön jakamiksi, ajoittain itsestään selvinä pidetyiksi tavoiksi sekä käsityksiksi, jotka auttavat ymmärtämään sosiaalisesti merkityksellisiä kohteita ja ympäröivää maailmaa sosiaalisine ja materialistisine piirteineen.

s. 28: Critcher ja Pearce (2013, 379) toteavat Pearcen (2010) väitöskirjatutkimuksen osoittaneen, että sosiaaliset representaatiot ovat hyödyllinen lisä moraalisen paniikin tarkastelussa. Hän on tutkimuksessaan havainnut, että sosiaalisten representaatioiden avulla on mahdollista tarkastella sekä moraalisen paniikin diskurssien leviämistä että sosiaalisten representaatioiden pysyvyyttä/muutosvastaisuutta. Lisäksi sosiaalisia representaatioita tarkastelemalla on mahdollista päästä käsiksi moraalisten paniikkien diskurssien sisältöihin ja siihen miten representaatiot niissä vaikuttavat.

Luku 4. Menetelmät ja tutkimusaineisto s. 32 - 43

s. 32: Kun tarkastelukohteeksi on valikoitunut ajallinen prosessi, jonka keskiössä on yksittäinen Internet-pohjainen ryhmä ja siihen nivoutuneet tapahtumat, on perusteltua ottaa tapaustutkimuksellinen lähestymistapa osaksi etnografista tutkimusotetta. Menettelemällä tällä tavoin on saatu muodostettua tarkkarajaisempi tutkimuskohde, jolloin myös syvällisemmän, analyyttisemmän tapahtumien kuvailun tekeminen on ollut mahdollista tulosten yleistettävyyden sijaan. Tutkimuksellisena pyrkimyksenä ei siis ole ollut missään vaiheessa yhden ainoan totuuden löytäminen, vaan valitun ilmiön, siihen liittyneen toiminnan ja kulttuurillisten järjestelmien ymmärtäminen. Näin käsitystä totuudesta ja tiedosta on voitu rakentaa ennemmin suhteelliseksi kuin objektiiviseksi.

s. 37: Koen onnistuneeni täyttämään nämä tutkimuskohteen valintaan liittyvät "käytännöllisyyden kriteerit", sillä ajallisesti tai resurssien suhteen tapauksen tarkastelu ei ole käynyt ylivoimaiseksi tai hallitsemattomaksi. Onneksi niin, sillä tapaus on aina vaikuttanut ainutlaatuiselta, teoreettista mielenkiintoa herättävältä sekä tieteellistä tarkastelua kaipaavalta tapaukselta itäsuomalaisessa kontekstissa. Mielestäni tapauksen ainutlaatuisuuden puolesta puhuu se, että vaikka se voidaan kytkeä yleisellä tasolla Suomen tapahtumiin, on se poikkeuksellinen Itä-Suomen alueella. Lisäksi tämän tapauksen ainutlaatuisuutta korostaa se, että toistaiseksi vastaavanlaista tapausta ei ole ilmennyt, vaikka sitä spekuloitiinkin tämän tapauksen mediakohun ja sen aikaansaaman keskustelun puitteissa.

s. 38: Aineistonkeruu alkoi syyskuussa 2011, kun ensimmäiset tapaukseen liittyvät uutisoinnit ilmestyivät. Aktiivisinta aineistonkeruuaikaa kesti vajaan vuoden aina kesän 2012 loppuun asti. Tuon ajankohdan jälkeen tapaukseen liittyvät uutisoinnit vähenivät selkeästi, lukuun ottamatta yhtä uutista, joka ilmestyi keväällä 2013 uutisoiden tapauksesta annettujen tuomioiden uudelleenkäsittelystä Itä-Suomen hovioikeudessa. Valmiista materiaaleista kerätty aineisto koostuu lähinnä median ja eri viranomaistahojen dokumentaatioista, jotka liittyvät tarkasteltavana olevaan tapaukseen.

Tarkemmin eriteltynä tutkimuksessa hyödynnetty media-aineisto tarkoittaa "Mamu keskustelu ilman sensuuria (Lieksa)" Facebook-ryhmään liittyviä poliisiraportointeja, sanomalehtiartikkeleita, tapausta kommentoivia kolumneja ja mielipidekirjoituksia sekä muutamia blogikirjoituksia. Suurimmalta osin tämä materiaali on kerätty erilaisista virtuaalisista lähteistä, kuten paikallisten ja valtakunnallisten sanomalehtien, Pohjois-Karjalan alueen sekä Lieksan poliisilaitoksen omilta Internet-sivuilta. Viranomaisten dokumentaatioista koostuva aineisto taasen tarkoittaa poliisin esitutkintamateriaalia, käräjäoikeuden haastekirjettä ja käräjäoikeuden antamaa tuomiolauselmaa. Näistä poliisin esitutkintamateriaali on hankittu kirjallisessa muodossa Lieksan poliisilaitokselta ja oikeuskäsittelyyn liittyvät dokumentaatiot Pohjois-Karjalan käräjäoikeuden yleiskansliasta Joensuusta.

Toinen "kirjallinen aineisto-osa" viittaa "kenttämuistiinpanoihini", joista tärkeimmät liittyvät Joensuussa pidettyyn oikeudenkäyntiin toukokuussa 2012. Tuo kyseinen oikeudenkäynti on ollut ainoa tapaukseen liittyvä tapahtuma, jossa olen voinut hyödyntää etnografialle tyypillistä osallistuvaa havainnointia kenttäpäiväkirjoineen. Näin ollen oikeuskäsittelyn havainnointiaineisto kuvaakin tekemiäni havaintoja oikeuskäsittelyn kulkusta ja vastaajien käyttäytymisestä oikeussalissa sekä sen ulkopuolella.

s. 39: Näiden jo kuvattujen aineistolähteiden lisäksi, olen hyödyntänyt aineistonkeruussa myös teemahaastatteluinatoteutettuja yksilöhaastatteluita. Ensimmäinen yritys löytää vapaaehtoisia haastateltavia tapahtui lähettämällä kirjallisia sekä sähköisiä haastattelupyyntöjä useille henkilölle keväällä 2012. Kun sähköinen haastattelupyyntö (liite 1) osoittautui ongelmalliseksi tietoteknisten vaikeuksien vuoksi ja kirjallisetkaan haastattelupyynnöt (liite 1) eivät tuottaneet haluttua tulosta, yritin rekrytoida osallistujia puhelimitse kesän ja syksyn 2012 aikana. Mielenkiintoa tutkimusta kohtaan ilmeni, mutta vapaaehtoisia ei. Lopulta etsintä tavoitti kaksi rohkeaa vapaaehtoista ja heidän ansiostaan toteutuneita teemahaastatteluita on kaksi.

s. 42: Tutkimusaineiston virallisimmat dokumentit eli poliisin esitutkintamateriaali sekä Pohjois-Karjalan käräjäoikeuden haastekirje ja tuomio ovat hankittaessa olleet saatavuudeltaan rajoitettuja. Kuitenkaan kyse ei ole salaisista asiakirjoista, vaan ne ovat olleet kaikkien saatavilla niitä pyydettäessä. Joten samoin kuin muu tekstiaineisto eli sanomalehtiartikkelit, blogikirjoitukset ja kolumnit sekä Facebook-ryhmä kirjoituksineen, ovat oikeuden sekä poliisin kirjaamat dokumentit olleet julkisia ainakin tutkimukselle oleellisella aikavälillä syksystä 2011, kesään 2012. Täten tutkimuksessa käytettyjen tekstiaineistojen tiedonhankintakeinot ovat eettisesti kestäviä, eikä tutkimuksen eettisyys vaarannu. Vaikka näissä asiakirjoissa osallisten henkilötiedot ovat julkisesti esillä, en ole halunnut tuoda niitä esille tutkielmassani.

[Roope]

s. 1: Vaikka yhteiskunnassa käyvä keskustelu maahanmuutosta ei sellaisenaan käykään tutkimusaiheen tai itse tutkielman perusteluksi, se on vahva osoitus aihealueen kiinnostavuudesta tässä ajassa.

Toisaalta myös maahanmuuttokriittisyyteen fokusoivan tutkimuksen tarpeellisuutta peräänkuuluttavat erilaiset tilastolliset havainnot. Esimerkiksi Suomessa on havaittu maahanmuuttovastaisen väkivallan ja rikollisuuden lisääntyneen, mikä tarkoittaa osittain myös rasismin tai maahanmuuttokriittisyyden olevan rikollisuuden saralla kasvava ongelma. (Puuronen 2011, 168- 171.) On viitteitä muutoksesta, jossa on siirrytty sanoista tekoihin. Ja tässä tutkielmassa tätä muutosta pohditaan tarkastelemalla yhtä tapausta ja siihen kytkeytyviä tapahtumia.

Tällaisesta muutoksesta ei ole viitteitä rikostilastoissa, mutta sen sijaan Puurosen, Viljasen, tiettyjen toimittajien ja vastaavien paniikkia lietsovaan puhetapaan kuuluu väittää tosiasioista piittaamatta, että rasistinen väkivalta ja rikollisuus on lisääntynyt. Heidän mukaansa se lisääntyy vääjäämättä joka vuosi, vaikka tilastot kertovat toista.

Poliisiammattikorkeakoulun viharikosraporttien mukaan ainoastaan sellaiset rasistiset rikosepäilyt ovat lisääntyneet, joissa epäilty on maahanmuuttaja. Lisäksi rasistinen rikosepäily on pelkkä lähes vuosittain sisältöään muuttava tilastollinen määritelmä ja rajaus, kun taas varsinaisia rasistisia rikoksia todetaan vuosittain vain muutama.

[Kemolitor]

Tällaisesta muutoksesta ei ole viitteitä rikostilastoissa, mutta sen sijaan Puurosen, Viljasen, tiettyjen toimittajien ja vastaavien paniikkia lietsovaan puhetapaan kuuluu väittää tosiasioista piittaamatta, että rasistinen väkivalta ja rikollisuus on lisääntynyt. Heidän mukaansa se lisääntyy vääjäämättä joka vuosi, vaikka tilastot kertovat toista.

Poliisiammattikorkeakoulun viharikosraporttien mukaan ainoastaan sellaiset rasistiset rikosepäilyt ovat lisääntyneet, joissa epäilty on maahanmuuttaja. Lisäksi rasistinen rikosepäily on pelkkä lähes vuosittain sisältöään muuttava tilastollinen määritelmä ja rajaus, kun taas varsinaisia rasistisia rikoksia todetaan vuosittain vain muutama.

Tuota samaa kohtaa minäkin mietiskelin. Mutta toisaalta kun ajatellaan graduntekijää ja erityisesti tätä gradua, jossa läpikäyty aineisto on melkoinen ja toisaalta itse rasismi ei ole pääasia, on tilanne aika ymmärrettävä. Jos rasismista pitää jotakin mainita, niin valitettavasti lähteinä on melkein aina Vesa Puuronen ja/tai Anna Rastas. Vesa Puuronen on yhteiskuntatieteiden tohtori ja sosiologian professori, eiköhän graduntekijä ajattele, että kyllä tuollaisen miehen teksteihin pitää voida luottaa, lähdekin vielä on aika tuore eli vuodelta 2011.

Tilanne on oikeastaan graduntekijöille aika pirullinen, jos aihe vähänkään sivua jotakin rasismiin liittyvää. Vesa Puuronen on melkein pakollinen lähde, melko varmasti ohjaaja ihmettelisi, että etkö sinä Puurosta ole lukenut. Puuronen on avoimesti äärivasemmistolainen, mutta ei graduntekijä oikein voi mennä arvottamaan lähteitään sellaisilla perusteilla. Jos sitten alkaisi lähteiden lähteitä käymään läpi, niin siihen ei oikein taitaisi aika ja resurssit riittää.

Ehkä joku toinen graduntekijä Elina Niemen esimerkin innostamana tekee joskus tulevaisuudessa gradun rasismilla pelottelun käyttämisestä moraalisen paniikin lietsontaan. Rohkeutta sellainen tekeminen kyllä tulisi tekijältään vaatimaan.

[Roope]

Jos rasismista pitää jotakin mainita, niin valitettavasti lähteinä on melkein aina Vesa Puuronen ja/tai Anna Rastas. Vesa Puuronen on yhteiskuntatieteiden tohtori ja sosiologian professori, eiköhän graduntekijä ajattele, että kyllä tuollaisen miehen teksteihin pitää voida luottaa, lähdekin vielä on aika tuore eli vuodelta 2011.

Tilanne on oikeastaan graduntekijöille aika pirullinen, jos aihe vähänkään sivua jotakin rasismiin liittyvää. Vesa Puuronen on melkein pakollinen lähde, melko varmasti ohjaaja ihmettelisi, että etkö sinä Puurosta ole lukenut. Puuronen on avoimesti äärivasemmistolainen, mutta ei graduntekijä oikein voi mennä arvottamaan lähteitään sellaisilla perusteilla. Jos sitten alkaisi lähteiden lähteitä käymään läpi, niin siihen ei oikein taitaisi aika ja resurssit riittää.

Kun gradu käsittelee rasismiin ja maahanmuuttokriittisyyteen liittyvän moraalipaniikin syntyä, Puuronen on moraalipaniikin synnyttäjänä aivan ilmeinen tutkimuksen kohde. Puurosta voi ja pitääkin käyttää silloin lähteenä, mutta nimenomaan tietynlaisen puhetavan levittäjänä, ei missään nimessä välikätenä tai tulkitsijana viitattaessa tilastoihin tai muihin faktoihin, kun tuossa johdannossa vielä alustetaan kaikkea muuta gradussa esitettyä. Puuroseen viitataan koko gradussa vain kahdesti kahdella ensimmäisellä sivulla, mutta myöhemmin viitataan yleisesti myös Puurosen edustamaan demonisointiin.

Demonisoiduissa käsityksissä maahanmuuttokriittisyys määrittyy yhteiskunnalliseksi uhkaksi, joka on kytköksissä rasismin ja väkivaltarikollisuuden lisääntymiseen. Näillä sävyillä itse ryhmästä ja sen maahanmuuttokriittisyydestä luodaan kuvaa järjestäytyneenä äärikriittisenä ryhmittymänä, joka toimii tarkoituksellisesti "yhteiskuntaa vastaan".

Pienen selailun perusteella kirjoittaja tuntuu sekä jollain tasolla tiedostavan Puurosen väitettyjen havaintojen subjektiivisuuden (mutta jättää tämän kommentoimatta), että kohtelevan häntä objektiivisten tilastollisten havaintojen lähteenä. Gradussa ei ilmeisesti palata alun epämääräisten viittausten jälkeen faktatasolla enää lainkaan noihin väitettyihin tilastollisiin havaintoihin "maahanmuuttovastaisen väkivallan ja rikollisuuden" lisääntymisestä.

edit:
Tosiaan vain vähän selailin, mutta minulle jää vaikutelma, että Niemi ensin Puurosta lähteenä käyttäen antaa ymmärtää, että "Suomessa on havaittu maahanmuuttovastaisen väkivallan ja rikollisuuden lisääntyneen, mikä tarkoittaa osittain myös rasismin tai maahanmuuttokriittisyyden olevan rikollisuuden saralla kasvava ongelma". Näin heti alussa myöhemmin tutkimuksessa Lieksan tapauksen osalta käsiteltävälle moraalipaniikille annetaan hyväksyttävä oikeutus, vaikka Puurosen totuudenvastaiset väitteet ovat sitä samaa demonisointia, mitä liittyy myös Lieksan tapaukseen. Toisin sanoen rasismiin ja maahanmuuttokriittisyyteen liittyvä moraalipaniikki selittyy peloilla ja ties millä, mutta ei tämän perusteella edes pienessäkään määrin tilastollisilla havainnoilla.

[Kemolitor]

Pienen selailun perusteella kirjoittaja tuntuu sekä jollain tasolla tiedostavan Puurosen väitettyjen havaintojen subjektiivisuuden (mutta jättää tämän kommentoimatta), että kohtelevan häntä objektiivisten tilastollisten havaintojen lähteenä. Gradussa ei ilmeisesti palata alun epämääräisten viittausten jälkeen faktatasolla enää lainkaan noihin väitettyihin tilastollisiin havaintoihin "maahanmuuttovastaisen väkivallan ja rikollisuuden" lisääntymisestä.

edit:
Tosiaan vain vähän selailin, mutta minulle jää vaikutelma, että Niemi ensin Puurosta lähteenä käyttäen antaa ymmärtää, että "Suomessa on havaittu maahanmuuttovastaisen väkivallan ja rikollisuuden lisääntyneen, mikä tarkoittaa osittain myös rasismin tai maahanmuuttokriittisyyden olevan rikollisuuden saralla kasvava ongelma". Näin heti alussa myöhemmin tutkimuksessa Lieksan tapauksen osalta käsiteltävälle moraalipaniikille annetaan hyväksyttävä oikeutus, vaikka Puurosen totuudenvastaiset väitteet ovat sitä samaa demonisointia, mitä liittyy myös Lieksan tapaukseen. Toisin sanoen rasismiin ja maahanmuuttokriittisyyteen liittyvä moraalipaniikki selittyy peloilla ja ties millä, mutta ei tämän perusteella edes pienessäkään määrin tilastollisilla havainnoilla.

Viimeistelen huomiseksi yhteenvedon kahdesta viimeisestä kappaleesta, pääasia eli luku 5 "Aineistoanalyysi ja tulokset" on gradussa 60 sivua. Tuo Puuros-viittaus on oikeastaan gradussa niitä harvoja kannanottoja (sekin lainauksen kautta) rasismiin tai sellaiseksi oletettuun asiaan. Pääasia gradussa on moraalinen paniikki, jonka ilmentymistä selvitetään Lieksan Facebook-tapauksessa.

Lainaus sivulta 111:

On siis todettavissa, että maahanmuuttokriittisesti identifioituneet eivät koe olevansa sellaisia kansanpaholaisia, joiksi media ja sosiaaliset kontrollin ylläpitäjät heidät määrittelevät (ks. esim. St. Cyr 2003).

Siinä missä paniikkia kokevat näkevät kriittisyyden demonisoituna ja kriminalisoituna, itsensä kriittiseksi identifioivat kokevat sen legitiiminä ja politisoivana.

Minusta tuo jälkimmäinen virke kertoo sitä, ettei graduntekijä itse ota kantaa itse moraalisen paniikin "oikeutukseen", vaan toteaa, että maahanmuuttokriittisyys on demonisoitu.

Tosin gradun viimeinen luku (Pohdintä) on kieltämättä vähän ympäripyöreä, siinä kirjoittaja yrittää tarkastella asiaa monelta kannalta, vähän siinä on aistittavissa varovaisia sanakäänteitä, ikäänkuin kirjoittaja haluaisi välttää itse leimautumisen maahanmuuttokriittiseksi, mikä kieltämättä ei hyvä asia olisi, jos tutkijanuraa suunnittelee. Mutta tärkein anti gradussa minusta on vitosluku, aineiston analyysi ja johtopäätökset.

Kun gradu käsittelee rasismiin ja maahanmuuttokriittisyyteen liittyvän moraalipaniikin syntyä, Puuronen on moraalipaniikin synnyttäjänä aivan ilmeinen tutkimuksen kohde.

Toisaalta jos joku lehti varta vasten hankkii Puuroselta lausunnon (tietäen luultavasti jo etukäteen, millaisen lausunnon tulee saamaan) ja julkaisee sen raflaavalla otsikolla varustettuna, niin kumpi silloin moraalista paniikkia lietsoo Puuronen vai lehti? Molempia tarvitaan, ilman lehteä (tai YLE:ä) ei Puurosen lausunnoilla olisi paljoakaan merkitystä.

[Kemolitor]

Luku 5. Aineistoanalyysi ja tulokset s. 44 - 103

Suositan kovasti lukemaan tämän luvun kokonaan. Tekstissä on paljon lainauksia lehti- ja blogikirjoituksista, kuulustelupöytäkirjoita ja haastatteluista sekä näiden tekstien analysointia liittyen moraalisen paniikin kehittymiseen ja lietsomiseen. Olen yrittänyt kerätä keskeisimmät kohdat, mutta luultavasti monta oleellista kohtaa on jäänyt pois.

s. 50: Vaikka jo tapahtuneen kehityksen myötä Suomen kaltaisissa tietoyhteiskunnissa on havahduttu mediakriittisyyden ja sitä tukevan mediakasvatuksen tärkeyteen, on havaittavissa, että valtamedia pystyy yhä ohjamaan yleisöään ja luomaan käsityksiä huolestuttavista asioista. Tai näin ainakin tässä tapauksessa voi todeta käyneen, kun merkittävin mediaan liittyvä huomio liittyy median rooliin tapauksesta syntyneen kohun alullepanijana ja ylläpitäjänä.

Tapauksen elinkaaren alkuvaiheilla uutisointi Lieksasta on vähäistä. Niitä muutamia, tuolloin ilmestyneitä uutisointeja voi kuvata "lyhytsanaisiksi reportaaseiksi", joissa kerrotaan paikallisten ja maahanmuuttajien välisistä väkivaltatilanteista ja niihin liittyvistä poliisitutkinnoista. Uutisotsikot "Lieksassa raju puukkotappelu – somalimiehelle pahimmat vammat" (Karjalainen 10/2011), "Raju puukkotappelu – motiivi rasistinen?" (Iltalehti 10/2011) sekä "Lieksan veitsikahakka: yksi sairaalaan, poliisi pysyy ihan hiljaa" (Uusi Suomi 10/2011) kuitenkin luovat lukijalle tietynlaisia mielikuvia Lieksasta ja sen tilanteesta.

Tilanne julkisuus- sekä uutisrintamalla muuttuu, kun lokakuussa 2011 Helsingin Sanomissa julkaistaan artikkeli "Ilmapiiri kiristyy Lieksan kaduilla". Media ei enää vihjaile, kun pohjoiskarjalaisen kaupungin tilanne tehdään kerralla selväksi. Melkeinpä odottamatta Lieksan tilanne kärjistyy aiempaan verraten pahemmaksi, kun esimerkiksi voimakkaiden emotionaalisten kuvausten myötä annetaan ymmärtää tilanteen kenties vain raaistuvan tulevaisuudessa.

s. 51: Samalla myös mediajulkaisujen sisällöt muuttuvat ja luodut mielikuvat Lieksasta, sen ilmapiiristä ja siellä asuvista muuttuvat negatiivisemmiksi. Julkisuuskoneiston "tapetilla on Lieksa" (Blogikirjoitus 10/2011), kun enenevässä määrin ilmestyy uutisointeja Lieksasta ja sen maahanmuuttovastaisuudesta. Ja tämä on osaltaan osoitus moraalisen paniikin puhkeamisesta.

Uutisointien kärjistyessä Lieksasta muovautuu rasismista ja muukalaisvihasta tunnettu kaupunki, jossa "erityisen paha tilanne on tietenkin lähes vihamieliseen mielipideilmastoon joutuneiden maahanmuuttajien kannalta." (Savonmaa 11/2011).

Tapahtumien edetessä uutisoinnit muuttuvat aina vain kovasanaisemmiksi. Kirjoituksissa esitetään kantaaottavia ajatuksia siitä, kuinka "lieksalaisten olisi aika herätä orastavaan rasismikaupungin maineeseensa" (Karjalainen 10/2011). Ilman tätä "heräämistä" "rasistinen ilmapiiri kääntyy vielä koko Pielisen Karjalan tappioksi" (Karjalainen 10/2011), sillä "Lieksa on mennyt maahanmuuttajista raiteiltaan" (Iltalehti 10/2011). Kohun julkituoma viesti on selvä. Maahanmuuttokriittisyydestä on tullut Lieksalle ongelma. Ja mikäli tuohon ongelmaan ei puututa, Lieksasta kehittyy "uusi suomalaisen rasismin symboli"(Helsingin Sanomat 10/2011), jolla on edessään sama kohtalo kuin Joensuulla aikoinaan.

s. 52: On mielenkiintoista havaita, kuinka rasismia käsitellään joissakin kirjoituksissa sairautena. Se on vakava sairaus, josta parantuminen vaatii voimakkaita keinoja ja todellista taistelutahtoa. Ja ilmeisemmin yksi lähtökohta tästä sairaudesta parantumiselle on nostaa "Lieksa esiin esimerkkitapauksena" (maininta: YLE 10/2011).

Lieksan julkisuuskohua ei helpota mediaan leviävä tieto lieksalaisesta, avoimesti maahanmuuttokriittisestä Facebook-ryhmästä. Kun Lieksaan kytkettävään Facebook-ryhmään liittyvä viranomaistoiminta käynnistyy, tapauksen elinkaaressa siirrytään sen huipulle. Media seuraa tiivisti tapahtumia uutisoiden tilanteen etenemisestä esimerkiksi otsikolla "Linnatuomio uhkaa, esitutkinta valmis" (Karjalainen 12/2011). Prosessin edetessä tasaisin väliajoin ilmestyy kirjoituksia, joissa rasistisiksi nimettyjen tapahtumien poikkeavuus korostuu.

Tapahtumaketju kääntyy päätepisteeseensä, kun käräjäoikeus antaa tuomionsa toukokuussa 2012. Oikeudenkäsittelystä kirjoitetut uutisoinnit kertovat lyhyesti lieksalaisten saamista tuomioista ja syyttämättäjättämispäätöksistä, mutta yksi uutisointi poikkeaa tästä linjasta kirjoittaessaan "Lieksan Facebook-ryhmän väistelleen vastuuta" (muokattu: Helsingin Sanomat 5/2012). Vaikka uutisen ilmaisutyyli on hillitty, se huomioillaan luo mielikuvan vastuutaan pakoilevista, muita omista virheistään syyllistävistä henkilöistä.

s. 53: Voi todeta, että media on ottanut kaiken irti Lieksan tapauksesta. Se on pyrkinyt luomaan toivottua "yhteisöllistä kuohuntaa" uhkatekijöiden erottelun, hälyttävien olosuhteiden kuvaamisen ja huomion suuntaamisen kautta. Näiden lujittajana se on käyttänyt sensaatiohakuisia otsikoita, melodramaattisia sanavalintoja sekä tarkoituksenmukaisesti korostettuja tapahtumaraportteja tilanteen ja tapahtumien kulusta. Media on siis liioitellut, vääristellyt sekä symbolisoinut tapahtumia ja sen yhteyksiä Lieksaan osittain omien motiiviensa mukaisesti.

Hyvinvoinninvartijoista poliisi on ensimmäinen viranomaistaho, joka myöntää julkisesti olevansa kiinnostunut Lieksan tapahtumista.

Kuten sitaateista ilmenee, asialinjaiset raportit eivät spekuloi tapahtumien syitä tai tilanteen vakavuutta. Myöskään raporteissa ei ilmene voimakkaita emotionaalisia latauksia, eikä niistä voi päätellä poliisin suhtautumista tapaukseen. Niistä puuttuvat siis kaikki moraalista paniikkia lietsovat tai tilanteen huolestuttavia piirteitä korostavat elementit.

s. 55: Vaikka poliisin osuus julkisessa keskustelussa jää hyvin taka-alalle, muutamista muista medialähteistä poimitut otteet poliisista ja heidän toimista selventävät verkkoraportteja paremmin, kuinka poliisi todellisuudessa suhtautuu Lieksan tapaukseen. Näistä otteista välittyy ajoittain poliisiraporteista tuttu informatiivisuudessa pitäytyvä asialinja, mutta samalla niistä on tulkittavissa huolta ja paheksuntaa lieksalaisten Facebook-toiminnasta.

s. 56: Oleellinen se on siksi, että osittain ilman poliisin reagointia tapauksen huolestuttavat piirteet eivät olisi vahvistuneet sillä tavalla kuin ne nyt vahvistuivat. On siis todettavissa, että myös poliisin osalta moraalista paniikkia maahanmuuttokriittisyydestä voidaan pitää toteutuneena.

s. 57: Etnisten suhteiden neuvottelukunta (Etno) on poliittisista tahoista ensimmäinen, joka "on huolissaan maahanmuuttajien kohtelusta Lieksan alueella" (YLE 10/2011). Tämän sisäministeriön neuvottelukunnan mukaan Lieksan kireäksi muuttunut ilmapiiri on aiheuttanut alueen etnisissä suhteissa ongelmallisuutta, mistä johtuen Etno kokee tärkeäksi "pureutua Lieksan rasismiin" (YLE 10/2011). Rasismi ymmärretään vakavana ongelmana, joka vaatii puuttumista.

Vaikka poliittiset tahot syyllistävätkin koko Suomea rasistisen ilmapiirin vahvistumisesta, Lieksa ei saa "synninpäästöä" ollessaan ainoa, joka ei ole osannut ennaltaehkäistä voimistuvaa rasismia. Poliittisille tahoille tämä on viesti määrätietoisen ohjaamisen ja puuttumisen tarpeesta, jotta koko yhteiskuntaa uhkaava alamäki saadaan käännettyä päinvastaiseen suuntaan.

s. 58: Lainsäädännöllisten tahojen linjaus vihapuheeseen sortuneesta Facebook-kirjoittelusta on yhtenevä muiden sosiaalista kontrollia ylläpitävien kanssa. Rasistisesti sävyttynyt maahanmuuttokriittisyys koetaan ongelmana, jota ei voi sivuuttaa vain hetkellisenä hölmöilynä. Se on lisääntyvä ongelma, vaikka Lieksan tapaus on omalla tavallaan ainutlaatuinen. Vastaavaan ilmiöön on kuitenkin törmätty jo aiemmin, mikä osaltaan korostaa huolta vastaavien tapausten lisääntymisen mahdollisuudesta. Lakia säätävien tahojen on reagoitava.

s. 59: Rajanvetoihin liittyvä ongelmallisuus korostuu entisestään, kun valtakunnansyyttäjänvirasto harkitsee syytteiden nostamista alustavia arvioitaan pidempään. Lopulta syyttäjä kuitenkin päätyy tuomitsemaan Facebook-kirjoittelun tietyiltä osin törkeänä toimintana. Tämä päätös saa arvostelua osakseen. Päätös koetaan "ajojahtina", jossa epäiltyjä syyllistetään ylimitoitetuin keinoin tahattomasta toheloinnista.

s. 60: Vaikka annetut tuomiot noudattavat olemassa olevia lakeja ja soveltavat niitä parhaaksi katsotulla tavalla, annetut päätökset ei miellytä. Syyttävät tahot kokevat annettujen tuomioiden olevan liian olemattomia suhteessa tekojen vakavuuteen. Tämän tyytymättömyyden voikin varovaisesti tulkita olevan viesti siitä, että on saatava muodostumaan selkeät mielikuvat mikä on soveliasta ja mikä ei. Mutta tuomitsemalla Facebook-tapaus tällä tavoin, siinä ei onnistuta. On siis olemassa viitteitä siitä, että myös lainsäädännöllistä kontrollia ylläpitävät tahot ovat saaneet osansa tapauksen moraalisesta paniikista.

s. 61: Tässä tapauksessa aktiivitoimijoiden yksi voimakkaimmista reaktioista kohdistuu siihen, kuinka mustavalkoisesti media kannanottoineen käsittelee tapausta. Media antaa ymmärtää, että eri kansaryhmien väliset suhteet ovat kiristyneet ainoastaan yksittäisen Facebook-ryhmän ja sen jäsenten maahanmuuttokriittisten kirjoitusten vuoksi. Olettamalla näin sekä tapaus että sen seuraukset yksinkertaistuvat liikaa, kun Lieksan ahdingon ja Suomessa lisääntyneen rasismin perimmäiseksi syyksi nimetään tavallisten rivikansalaisten ahdasmielisyys ja vihamielisyys erilaisuutta kohtaan.

s. 62: Vaikka maahanmuuttopolitiikkaa kritisoidaan ja sitä pidetään yhtenä syynä tapaukseen heijastelemiin ongelmiin, aktiivitoimijat eivät hyväksy Facebook-ryhmän lieksalaisten kirjoituksia. Niiden maahanmuuttokriittisyys ja rasistiset vivahteet näyttäytyvät yhtä todellisina uhkakuvina kuin päättäjien arveluttavat päätökset, sillä liiallinen kriittisyys sekä viha eivät tue muutosta parempaan.

Vaatimuksissa esitetään, että maahanmuuttokriittisyyden kukistamiseksi eri ihmisryhmien on toimittava erilaisuuden hyväksymisen edistämiseksi. "Taistelu paremmasta tulevaisuudesta" vaatii kaikkia, jotta tulevat sukupolvet ymmärtävät kaikkien olevan suomalaisia täällä asuessaan. On itse muututtava, jotta käsitykset muuttuvat. Rasismista ja vihasta vapaa yhteiskunta koetaan taistelunarvoisena, sillä elämän sulkeutuneessa valtiossa mielletään jokaisen hyvinvoinnille haitallisena. Kannanotoissa korostetaan molemminpuolisen kunnioituksen sekä suvaitsevaisuuden periaatteita, sillä rasismi on kaikkea muuta kuin oikotie onneen.

s. 64: Erityisesti yleisön käsitykset Facebook-kirjoittelusta ja sen aikaansaamasta tilanteesta poikkeavat median tarjoamista. Monista haastattelukatkelmista on tulkittavissa tähän eroavaisuuteen liittyvää hämmennystä, kun ei täysin ymmärretä, miksi valtamedia on kohdistanut huomionsa tälle tapaukselle juuri siinä ajassa ja paikassa. Hämmennystä lisäävät entisestään median yliampuvat "tilannekatsaukset", jotka ovat päinvastaisia yleisön omien havaintojen kanssa.

s. 66: Alkuun syyllisten etsiminen tai "toiseuden" tuottaminen eivät ole voimakkaasti esillä. Tilanne muuttuu, kun media kiinnittää huomionsa Lieksaan. On havaittavissa kollektiivisen vihollisen ruumiillistuminen niissä henkilöissä, jotka kirjoittavat omia kriittisiä mielipiteitään Lieksan tilanteesta ja sinne tulleista maahanmuuttajista julkiseen Facebook-ryhmään.

s. 67: Alkuun tilannetta hallitsevat mediassa esiintyvät kirjoittajia demonisoivat sekä kriminalisoivat kuvaukset, joissa nämä kirjoittajat leimataan koko Pohjois-Karjalan rasismi-kohun indikaattoriksi. Samoin on havaittavissa, kuinka media ryhtyy konstruoimaan näistä kirjoittajista uutta uhkarepresentaatiota yhteiskunnalle ja Lieksalle

s. 68: Eli ongelmaksi ja kansanpaholaiseksi tässä tapauksessa leimautuu maahanmuuttokriittinen, hurmoshenkisesti äärilaitamielipiteitään julkilausuva lieksalainen Facebook-kirjoittaja, jonka omaehtoinen toiminta vaarantaa Lieksan ja sen asukkaiden hyvinvoinnin samalla, kun se aiheuttaa kolhuja "suomalaisuuteen". On osoitettavissa, kuinka Facebook-kirjoittajat toimittavat juuri sitä kansanpaholaisen virkaa, joka moraalisissa paniikeissa poikkeavuutensa vuoksi muusta yhteisöstä marginalisoiduilla on.

s. 69: Vaikka tapauksessa ei ole selkeitä viitteitä radikaaliliikehdinnästä tai järjestäytyneestä rikollisuudesta, huoli maahanmuuttokriittisyyden tuomista ongelmista on läsnä. Kaikkiaan tapauksen, siihen liittyvän ryhmäkäyttäytymisen ja ryhmänjäsenten kirjoitusten voi todeta näyttäytyvän huolestuttavina ilmiöinä, joiden seuraukset koetaan arvaamattomina.

s. 70: Pohjoiskarjalaisille tapaus näyttäytyy itsessään vaarallisena, sillä tapaus on haitallinen sekä paikallisten että Lieksan maineelle. Tapauksen seurauksena kaikki alueen asukkaat mielletään rasisteiksi ja Lieksalle muodostuu julkisuuskuva "Euroopan rasistisimpana kaupunkina" (kenttämuistiinpanot, nuorisovaltuutettu). Vaara myös hyvinvoinnin ja turvallisuuden heikkenemiseen on olemassa, kun jatkuvasti mediajulkisuudessa itse tapausta ja Lieksaa kuvataan varoittavana esimerkkinä, josta muiden on syytä ottaa opikseen. Annetaan ymmärtää, että maahanmuuttokriittisyyden lisääntyessä rasismin todennäköisyys kasvaa ja näin myös äärihenkiset väkivaltaisuudetkin lisääntyvät. Kuvauksissa on hyödynnetty ajatusta "porttimallista", jossa pienempi ongelma johtaa isompaan, jos siihen ei puututa.

s. 71: Kun tapauksen Facebook-ryhmä koetaan yksimielisesti vihollisena, on ryhmä jäsenineen marginalisoitavissa erilleen muista yhteisönjäsenistä. Ja kun kansanpaholaisuuden konstruoinnissa lähes kaikki negatiiviset piirteet liitetään Facebook-ryhmän lieksalaisiin, on heidän marginalisoiminen muusta yhteisöstä perusteltua. Tällä tavoin yhteisö herkistyy etsimään oikeutusta ja perusteita tekemilleen rajanvedoille, kokemilleen tunteille sekä niiden aikaansaamalle moraaliselle paniikille.

Sivulta 72 löytyy oikein hyvä taulukko moraalisen paniikien eri piirteiden ajoittumisesta Lieksan tapauksessa, kannattaa tutustua.

s. 75: Suomalaisuuden ja lieksalaisuuden representaatioita tarkasteltaessa nousee voimakkaasti esille, että maahanmuuttokriittisten pahuutta ja huonoutta ihmisinä kuvataan heidän kapeakatseisuutensa ja sopeutumattomuutensa sekä niitä ilmentävien ominaispiirteiden kautta. Vaikka asenteiden jyrkentyminen ja julkisissakin keskustelussa käytettyjen kielikuvien koventuminen on ollut aistittavissa (Helsingin Sanomat 10/2011) jo ennen tapahtumien varsinaista alkupistettä, Facebook-ryhmässä julkaistuissa kirjoituksissa ilmenneet yhdenmukaisuudet edellä mainittujen piirteiden kanssa kohahduttavat eri yhteisöjä voimakkaammin kuin vastaavanlaiset tapaukset aiemmin.

s. 77: Useissa, erityisesti mediassa esiintyvissä representaatioissa Facebook-kirjoittajia kuvataan uhkaavina rikollisina, joiden Facebook- ryhmän ilmaantuminen on kytkettävissä Lieksassa lisääntyviin laittomuuksiin aina pienestä ilkivallasta isompiin väkivaltaisiin yhteenottoihin. Oletetun yhteyden paikkansapitävyyttä vahvistavat virkavallan ja lainsäätäjien julkiset kannanotot sekä toimet, sillä ne todistavat aiemmin erillisinä näyttäytyneet ilmiöt yhteneviksi. Toisin sanoen maahanmuuttokriittiset lieksalaiset kriminalisoidaan syyllisiksi Lieksassa lisääntyneihin väkivaltaisiin yhteenottoihin ja niiden aiheuttamaan turvattomuuteen.

Sivulla 78 on taas hyvä kuvio: Maahanmuuttokriittisen pahuuden ja huonouden representaatio

s. 79: Kriittisien koettuun huoleen on löydettävissä syynsä, kun maahanmuuttokriittisten hyvyyttä tarkastelee lieksalaisuuden kautta. Yksinkertaisimmillaan nämä Facebook-kriitikot näyttäytyvät kuvauksissa paikallisina, jotka haluavat ottaa osaa maahanmuutosta käytävään keskusteluun. Tämä keskustelu kuvataan puuttumisen arvoisena, koska "(Lieksan kaupunginhallituksella koetaan olevan) jottain salattavvaa [...] (kun) ne koko ajan kiertellee ja kaartellee" (H-2). Näin nämä kriittiset Facebook-kirjoittajat on miellettävissä eräänlaisiksi "keskustelun avaajiksi", jotka kunnioittavat toivetta, että "asioista pittää puhhuu iha omilla nimillää ja ilman sallaamista" (Aleksi). Tässä mielessä kriittisyydessä tai maahanmuuttoon liittyvässä vastahakoisuudessa ei välttämättä olekaan kysymys rotusorrosta tai suvaitsemattomuudesta, vaan aktiivisesti yhteiskunnallisia sekä paikallisia asioita seuraavan henkilön kokemasta huolesta ja halusta ottaa osaa tärkeään keskusteluun.

s. 80: Yksipuolisuutensa ja liioittelevan luonteensa vuoksi mediakuvaukset häkellyttävät, kun niissä tavalliset, vain kriittisyytensä vuoksi muista yhteisönjäsenistä poikkeavat Facebook-ryhmään kuuluneet leimataan kansanpaholaisiksi vähäisiltä vaikuttavin perustein.

s. 81: On siis erotettavissa viitteitä, että joidenkin on vaikea suoralta kädeltä mieltää Facebook-ryhmään kirjoittaneita lieksalaisia pahuuden ruumiillistumiksi. Osittain tämä johtunee siitä, että heissä ja heidän käyttäytymisessään on selvästi havaittavissa 1) niitä piirteitä, joita hyvälle ihmiselle pidetään ominaisina ja 2) jälkiviisaudella selitettävää, harmitonta hölmöyttä, joka ei sinällään ole vaarallista.

Sivulla 82 on jälleen hyvä kuvio: Maahanmuuttokriittisen hyvyyden representaatio

s. 83: Näiden käsityksellisten yhteneväisyyksien taustalla on ensisijaisesti media ja sen rooli tapaukseen liittyvien uhkakuvien luojana. Heti tapauksen ensihetkistä lähtien mediajulkaisuissa painotetaan, että maahanmuuttokriittisyys ja väkivaltaisuus ovat yhteydessä toisiinsa, eikä tilanne Lieksassa ole "leikin asia".

s. 85: Sitaatissa esitetyt kysymykset jo itsessään osoittavat, että maahanmuuttokriittisyys mielletään uhkaavaksi. Leimautuminen "muun maailman silmissä" on sekin todellinen uhka, sillä menneisyydestä on opittu, että "rasismiongelman ollessa pahimmillaan jotkin yritykset karttelivat Joensuuta" (Helsingin Sanomat 10/2011). Nyt tämän tapauksen myötä Lieksa on hyvää vauhtia matkalla samaiseen kohtaloon, mikäli sen mainetta uhkaavaa ongelmatekijää ei pystytä poistamaan ja rasistisen kaupungin mainetta hälventämään.

s. 86: Maine rasismin kehtona tai kansallisena häpeäpilkkuna säilyy ulkopaikkakuntalaisten mielissä, ja mediajulkisuuden seuraukset ovat nähtävillä vielä pitkään senkin jälkeen, kun varsinainen mediakohu laantuu.

On aistittavissa, että eri yhteisöissä uskotaan vahvasti maahanmuuttokriittisesti identifioituneiden olevan pääasiallisessa vastuussa lieksalaisten maineen turmelemisesta. Nämä henkilöt ja heidän aatteensa ovat syy, miksi käsitys lieksalaisuudesta on muuttunut. Lisäksi on havaittavissa viitteitä, että maahanmuuttovastaiset mielletään Lieksassa vellovien perättömien huhupuheiden ensisijaiseksi lähteeksi. Näin ollen he ovat vastuullisia myös eri kansanryhmien välisten jännitteiden kiristymisestä. Muiden toiveet suvaitsevasta ja rauhaisasta yhteiselosta paikallisten ja maahanmuuttajien välillä horjuvat, kun maahanmuuttokriittiset Facebook-ryhmäläiset uhkaavat toiminnallaan ja käyttäytymisellään estää tämän toteutumisen.

s. 88: Ilmeisimpiä ja samalla selkeimpiä ovat taloudellisuuteen liitettävät representaatiot, joissa mielikuvat eriarvoisuudesta ovat yleisiä. Näistä on havaittavissa, että uhattuna olemisen kuvaukset assosioituvat niihin käsityksiin huolestuneesta kansalaisesta, joihin yhdistetään halu tuoda esille oma-aloitteisesti havaittuja ongelmakohtia. Tällöin maahanmuuttokriittisyydessä ei ole enää kyse äärimmäisestä maahanmuuttovastaisuudesta tai rotusortoon pyrkivästä ajattelusta, vaan kriittisempien lieksalaisten uhattuna olemisen kokemuksista. Näin kriittisyys kytkeytyy oman hyvinvoinnin ja Lieksassa asumisen turvaamiseen, eikä umpimieliseen suvaitsemattomuuteen, kuten aiemmin on ollut esillä.

s. 89: Osittain kriittisyyden lisääntymisen taustalla on kyse siitä, että lieksalaiset kokevat olevansa eriarvoisessa asemassa maahanmuuttajien kanssa. He siis kokevat olevansa uhattuina omassa kaupungissaan ja omassa kotimaassaan, koska "omien kansalaisten asioita ei laitettu kuntoon ennen kuin ryhdyttiin ottamaan muualta maista tulevia mamuja tänne" (muokattu kuulustelupöytäkirjasta n:o 5, s. 5).

Koettu syrjäytymisen pelko on todellinen, koska monien silmissä Lieksan kaupunki ei ole rehellinen esimerkiksi tekemiensä taloudellisten ratkaisujen suhteen.

s. 90: Nämä taloudellisen epäsuhdan käsitykset liittyvät taas läheisesti toiseen representaatioiden ryppääseen eli kulttuurillisuuteen liittyviin representaatioihin. Nämä representaatiot keskittyvät enimmäkseen käsityksiin maahanmuuttajien ja suomalaisten erilaisuudesta, jossa korostuu yksilöiden saaman kohtelun poikkeavuus.

s. 91: On aistittavissa viitteitä, että niin kauan kun oletukset maahanmuuttajat saamista taloudellisista ja kulttuurisillisista erillisoikeuksia säilyvät, kriittisimmät mieltävät olevansa uhattuina taloudellisen ja kulttuurisen osa-alueen lisäksi myös fyysisesti. Tämä siksi, että he kokevat maahanmuuttajille annettujen, lainsäädännöllisten erillisvapauksien ulottuvat myös sinne saakka.

s. 92: Toisaalta väkivallan uhkaan ja sen olemassaoloon viitataan myös vastaavilla kokemuksilla, joissa "tummat miehet lähentelevät ikäisiäni tyttöjä. Myös minulle on huudeltu, samoin joillekin kavereille" (kuulustelupöytäkirja n:o 3, s. 3). Nämä kokemukset ja niistä ajoittain liioitellut huhupuheet ovat omiaan luomaan niitä representaatioita, joissa väkivaltarikollisuuden koetaan lisääntyneen maahanmuuttajien myötä. Pelko raiskauksien ja muun hyväksikäytön lisääntymisestä kasvavat, eikä sitä helpota huhut "itkevistä tytöistä, jotka polkevat pyörällä alusvaatteisillaan pois maahanmuuttajien asuttamasta osoitteesta" (muokattu H-11).

s. 95: Demonisoiduissa käsityksissä maahanmuuttokriittisyys määrittyy yhteiskunnalliseksi uhkaksi, joka on kytköksissä rasismin ja väkivaltarikollisuuden lisääntymiseen. Näillä sävyillä itse ryhmästä ja sen maahanmuuttokriittisyydestä luodaan kuvaa järjestäytyneenä äärikriittisenä ryhmittymänä, joka toimii tarkoituksellisesti "yhteiskuntaa vastaan". Uhkakuvalle annetut merkityslataukset ovat voimakkaita. Ja ne ainoastaan voimistuvat, kun nykytilanne rinnastetaan menneisyyden vastaaviin tapahtumiin.

s. 96: Vähättelyyn pyrkivät kuvaukset ja niissä hyödynnetyt tekijöiden sosiaaliseen taustaan viittaavat korostukset osittain viittaavat, että nämä maahanmuuttokriittiset ovat vain yksinkertaisesti vieraantuneet todellisuudesta. Todellisuudesta, jossa maahanmuutto lisääntyy ja sen mukana tuleviin muutoksiin kuuluisi oppia sopeutumaan.

s. 97: Kuten edeltä voi havaita, maahanmuuttokriittisyyden moraalisessa paniikissa on ilmennyt monia erilaisia sävyjä. Osa näistä tukee toisiaan, kun taas toiset ovat selkeästi ristiriidassa keskenään. Luultavimmin nämä ristiriidat ja yhtenevyydet johtuvat laajemmista kulttuurisista merkitysjärjestelmistä, jotka vaikuttavat niin suhtautumiseen yhteiskunnallisesti ilmeneviin radikaaleihin ilmiöihin kuin ilmiöihin liittyvien sävyjen tai diskurssien väliseen hierarkiaan (Juppi 2004, 218-225). Näiden suhteiden avaaminen tämän tutkielman yhteydessä ei kuitenkaan ole tarpeen, sillä sävyjen tarkastelun tarkoituksena on ollut lähinnä kuvata tarkemmin, millainen sisältö erilaisine sävyineen maahanmuuttokriittisyyden aikaansaamaan moraaliseen paniikkiin on liittynyt.

Sekä median että paikallisten kuvauksissa maahanmuuttokriittiset kategorisoidaan säälinkohteena oleviksi henkilöiksi, "joita kaupungin huhumyllyt lietsovat rasistisiin tekoihin"(Karjalainen 11/2011). Säälittävyytensä lisäksi heitä kuvataan "huonommassa sosiaalisessa asemassa" olevina, "työttöminä", "kouluttautumattomina" sekä "oman käden oikeuteen turvautuvina, humalaisina älähtelijöinä" (mm. H-4, H-5, H-10), jotka "haluavat haastaa riitaa ja tapella" (RH-1).

s. 98: On selvästi esillä, että maahanmuuttokriittisistä muodostetut käsitykset korostavat ulkoryhmään ryhmiteltyjen ominaisuuksien ja motivaatioiden negatiivisuutta. Samalla ne tulevat korostaneeksi myös sisäryhmän omien vastaavien ja päinvastaisten tekijöiden positiivisuutta.

Luku 6. Pohdinta s. 104 - 116

s. 104: Tutkielman tarkoitus on ollut havainnollistaa maahanmuuttokriittisesti identifioituneita moraalisen paniikin kohteena. Tutkimuskohteeksi on valittu noin vuoden kestänyt tapahtumaketju, jonka keskiössä on Facebook-ryhmä "Mamu keskustelu ilman sensuuria (Lieksa)". Tutkimusaineisto on koottu monimenetelmällisesti useista aineistolähteistä, kuten eri mediajulkaisuista, virallisista asiakirjoista ja haastattelumateriaaleista.

s. 105: Tutkimuksessa tarkasteltu kohu maahanmuuttokriittisyydestä on ollut tunteita ja huomiota herättävä. Samoin se on ollut epävakaa ilmentyessään odottamatta ja kadotessaan pian siihen liittyneen oikeuskäsittelyn jälkeen. Koettu huoli tapauksen ilmentämästä maahanmuuttokriittisyydestä on tarkastellulla aikavälillä ollut voimakas ja lähes yhtenevä kaikkien eri osapuolten kesken. Mittasuhteeltaan ilmaistu huoli on ollut liioiteltua ja epäsuhdassa todellisuuden kanssa.

Yksi selittävä tekijä yleisön reaktion "laimeudelle" löytyy siitä, että nykymedia on huomattavasti monimuotoisempi kuin aiemmat vastineensa. Jos ennen eri uutisointeja on voitu välittää vain muutamien viestimien kautta, on tilanne nykyään toinen, kun uutisointeja on saa tavilla niin painettujen, äänitettyjen ja sähköisten julkaisujen muodossa. Monimuotoisen median ja lukuisten eri viestintäkanavien myötä ihmisillä on mahdollisuus etsiä tarvitsemaansa tietoa useista lähteistä ja vertailla niistä saatua tietoa keskenään. Enää ei tarvitse luottaa yksittäiseen tietolähteeseen, ja näin oman käsityksen muodostaminen tapahtumista on aiempaa helpompaa

s.106: Toisaalta siinä missä media on muuttunut edistyneemmäksi, on sitä seuraavan yleisönkin kriittisyys kehittynyt (Young 2009, 275). Tämä on toinen mahdollinen selittävä tekijä, miksi valtamedia ei saanut tapauksen yleisöä reagoimaan niin voimakkaasti kuin olisi kuvitellut. Tapahtuneen teknologisen kehityksen myötä medioituneiden yhteiskuntien jäsenistä on tullut taitavia mediankäyttäjiä, jotka pystyvät itsenäiseen sekä aktiiviseen tiedonhakemiseen ja arvioimiseen.

Keväällä 2012 käydyn oikeusprosessin seurauksena, tapauksesta on muodostunut sovellettavissa oleva ennakkotapaus, joka esimerkillisesti selventää, missä rajat kulkevat vapaan mielipiteenilmaisun ja kansaryhmään vastaan kiihottamisen välillä. Vaikka jokaisella suomalaisella on olemassa oleva perusoikeudellinen lupa sananvapauteen, on tämä tapaus selventävä esimerkki, että sananvapautta ei voida käyttää perusteluna toisten julkiselle panettelulle tai solvaamiselle. Kaikkea ei siis voida edes sananvapauden nimissä hyväksyä. Mikäli tulevaisuudessa vielä kohdataan vastaavanlaisia tapauksia, on olemassa tapaus, jota voidaan käyttää vertailukohtana.

s. 107: Toki rasismin ja maahanmuuttokriittisyyden tunnistaminen puuttumista vaativana yhteiskunnallisina ongelmina on tärkeä asia, mutta voivatko tehdyt muutokset johtaa esimerkiksi vapaan ja julkisen keskustelun tyrehtymiseen. Tapauksen yhteydessä on ilmennyt pohdintaa, jossa sananvapaus ja oman mielipiteen julkilausuminen on koettu rajoitetuiksi. Tällöin jopa hiljentymistä on pidetty vaihtoehtona, koska maahanmuuttoon kriittinen suhtautuminen ja sen julkituominen on koettu eräänlaisena tabuna suomalaisessa yhteiskunnassa. Tämä saa miettimään, ovatko tehdyt ratkaisut ja niiden tuomat muutokset olleet kuitenkin liian radikaaleja perustuessaan lähes yksinomaan henkilökohtaisiin sanktioihin? Entä jos tämä tilanne ajautuu siihen pisteeseen, jossa ihmiset eivät enää uskalla sanoa minkäänlaista mielipidettään ääneen?

Tässä ihmettelin kirjoittajan sananvalintaa. Miksi hänen mielestään maahanmuuttokriittisyys on puuttumista vaativa yhteiskunnallinen ongelma tai miksi maahanmuuttokriittisyyden tunnistaminen on tärkeä asia? Itse gradussa pidin positiivisena juuri termin maahanmuuttokriittisyys käyttöä, maahanmuuttovastaisuudesta ei puhuttu ollenkaan.

s. 110: On vaikea olla pohtimatta, millainen vaikutus tällä moraalisella paniikilla on lieksalaisuuteen tai sen representaatioihin (ks. esim. Welch et al. 2002). Toteamukset lieksalaisista maahanmuuttokriittisimpinä suomalaisina tai Lieksan kaupungista rasismin kehtona eivät varmasti helpota muutoinkin ahtaalle joutuneen kaupungin tilannetta. Jatkuvat pelottelut ilmiön uudelleen eskaloitumisesta tai leviämisestä toisaalle eivät myöskään anna mahdollisuutta unohtaa paniikilla aikaansaatua pelkoa tai ahdistusta maahanmuuttokriittisyydestä ja sen aiheuttamasta sosiaalisesta epäjärjestyksestä.

s. 115: Sinällään tässä tutkimuksessa esillä oleva maahanmuuttokriittisyys on taas enemmälti tutkittu aihealue. Eikä ihme, sillä aihe on ajankohtainen ja tulee varmasti olemaan sellainen vielä tulevaisuudessakin maahanmuuton vain lisääntyessä. Tästä johtuen uskon, että tutkimuksellisia haasteita ja erilaisia tarkastelukohteita tällä aihealueella riittää niin kotimaisella kuin kansanväliselläkin tasolla. Tämän tutkimuksen myötä ja yhtenä siitä heränneenä ajatuksena, koen yhtenä mielenkiintoisena tutkimushaasteena ihmisten mukautumisen alati tapahtuviin yhteiskunnallisiin muutoksiin. Toisaalta olisi myös mielenkiintoista selvittää tarkemmin, kuinka suomalaiset suhtautuvat maahanmuuttoon ja maahanmuuttajiin tai miten suomalaiset suhtautuvat maahanmuuttokriittisiin suomalaisiin. Ylipäätään kaikki erilaisten ryhmien välisiin suhteisiin ja niiden muutokseen liittyvä tutkimus olisi mielenkiintoista ja varmasti ajankohtaista myös jatkossakin tällä aihealueella.

s. 116: Kaiken tämän lisäksi ehdotan vielä jatkotutkimukselliseen pohdintaan kysymykset: miksi moraaliset paniikit saavat aikaan lainsäädännöllisiä muutoksia tai miksi kohteeksi demonisoituvat vain tietynlaiset yksilöt/ryhmät, vaikka vastaavia tapauksia olisi muitakin.

Graduja lukiessa kyseistä oppiainetta juurikaan tuntematta tulee aina välillä mieleen, että minkäköhän arvosanan graduntekijä on mahtanut saada. Välillä tulee vastaan vähän puolihuolimattomasti tehty gradu, josta paistaa läpi tekijän omien mielipiteiden ohjaavuus, tehdään aineistosta tulkintoja, joista joku toinen voisi tehdä aivan erilaisia tulkintoja. Tällöin voikin olla, ettei sellaisesta gradusta ole kovin hyvää arvosanaa saanutkaan. Tai sitten tulee vastaan graduja, joissa haastatellaan muutamaa ihmistä ja yritetään sitten kovasti tehdä johtopäätöksiä.

Tässä tapauksessa toivon, että Elina Niemi sai gradustaan hyvän arvosanan. Hyvin kirjoitettu, taustateoriat oli selkeästi esitetty, aineistoa analysoitiin syvällisesti monelta kannalta, aineistoa oli monenlaista ja lisäksi aihe oli yhteiskunnallisesti kovastikin merkittävä. Pientä miinusta antaisin epämääräisistä heitoista rasismin lisääntymisestä, viimeisen luvun pohdinta on myös vähän ympäripyöreätä. Ehkä graduun liittyvän aineiston määrä oli niin suuri, ettei voimia enää riittänyt kunnolliseen pohdintaan ja yhteenvetoon.

Suositan lukemaan vaikka koko gradun, jos vain sopiva hetki löytyy.