News:

Mikäli foorumi ei jostain syystä vastaa, paras paikka löytää ajantasaista tietoa on Facebookin Hommasivu,
https://www.facebook.com/Hommaforum/
Sivun lukeminen on mahdollista myös ilman FB-tiliä.

Main Menu

2015-02-23 Kymmenhenkinen mamuperhe häädettiin, oikeus hyväksyi häädön

Started by paukuttaja, 23.02.2015, 14:49:29

Previous topic - Next topic

paukuttaja

Joku oikeus sentään:

http://www.uusisuomi.fi/asuminen/78202-suurperheen-lasten-kaytos-piinasi-naapureita-sai-haataa

QuoteKäräjäoikeus, jonka tuomion hovioikeus vahvisti, arvioi, ettei perheen tuottamaa häiriötä voinut pitää vähäisenä. Kymmenlapsinen perhe oli saanut varoituksensa lähinnä perheen lasten käytöksen vuoksi: lapset olivat muun muassa käyttäytyneet väkivaltaisesti pihan muita lapsia kohtaan, virtsanneet muiden asukkaiden huoneistopihoille toistuvasti, nimitelleet muita asukkaita ja sylkeneet pihan muiden lasten päälle.

QuoteKäräjäoikeus tosin piti mahdollisena sitä, että maahanmuuttajataustaisen perheen kielitaidoton äiti, joka oli lastensa käännösavun varassa, ei välttämättä ollut ymmärtänyt aivan kaikkea sanottua ja tapahtunutta.
F.U.B.A.R

Siili

Tässä ilmeisesti mamujen käytös on ollut äärimmäistä, kun oikeus hyväksyi häädön:

http://www.uusisuomi.fi/asuminen/78202-suurperheen-lasten-kaytos-piinasi-naapureita-sai-haataa

Saivatkohan vanhemmat lapsensa kuriin, vai onko kyseinen perhe "kiertopalkinto" subventoiduilla vuokramarkkinoilla?

Border guard

Tätä piti puida ihan hovioikeutta myöten ja oikeudenkäyntikulut peritään suomalaiselta veronmaksajalta. Tosin tässä tapauksessa osa oikeudenkäyntikuluista jöi ilmeisesti voittajan maksettavaksi. Kelan asiakkaana on helppo käydä oikeutta!

Oikeus paljasti myös ajattelevansa lähtökohtaisesti siten, että valkoisen todistus mamua vastaan on lähtökohtaisesti rasistinen ja epäluotettava, ellei erityiset syyt todista toisin. (Lukekaa juttu!)

Mihinköhän tällainen lauma sijoittuu seuraavaksi asumaan?
HS 13.3.2015: "Raiskausten määrää on Hannu Niemen mukaan voinut lisätä pitkällä tähtäimellä se, että ulkomaalaistaustainen väestö on kasvanut Suomessa.
Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen raportin mukaan joka kolmas raiskauksesta tuomittu on ulkomaalaistaustainen." https://archive.today/JVjh5

Kuli

Laitetaanpa tänne vielä koko juttu:

Vuokralla asunut suurperhe oli saanut taloyhtiöltä kaksi varoitusta toistuvan häiriökäyttäytymisen vuoksi. Oikeus katsoi, että vuokranantajalla oli oikeus purkaa vuokrasopimus häädön uhalla, kun varoitukset eivät tuottaneet toivottua muutosta. Tapauksesta kertoo uutispalvelu Edilex.
Käräjäoikeus, jonka tuomion hovioikeus vahvisti, arvioi, ettei perheen tuottamaa häiriötä voinut pitää vähäisenä. Kymmenlapsinen perhe oli saanut varoituksensa lähinnä perheen lasten käytöksen vuoksi: lapset olivat muun muassa käyttäytyneet väkivaltaisesti pihan muita lapsia kohtaan, virtsanneet muiden asukkaiden huoneistopihoille toistuvasti, nimitelleet muita asukkaita ja sylkeneet pihan muiden lasten päälle.

Käräjäoikeus katsoi, että perheen vanhemmat olivat käyttäytyneet vähintään välinpitämättömästi, ja jopa puolustaneet lastensa tekoja. Käräjäoikeus tosin piti mahdollisena sitä, että maahanmuuttajataustaisen perheen kielitaidoton äiti, joka oli lastensa käännösavun varassa, ei välttämättä ollut ymmärtänyt aivan kaikkea sanottua ja tapahtunutta.

Osapuolten ja heidän todistajiensa kertomukset erosivat merkittävästi toisistaan. Käräjäoikeus joutui tässä arvioimaan muun muassa sitä, vaikutti perheen maahanmuuttajatausta valituksiin. Käräjäoikeuden selvityksen perusteella kyseisessä taloyhtiössä kuitenkin asui runsaasti maahanmuuttajataustaisia ihmisiä, eikä kukaan todistaja kertonut ongelmista muiden kuin kyseisen perheen kanssa. Todistajana toimi muun muassa naapurin maahanmuuttajataustainen muslimiasukas.

Näin ollen käräjäoikeus katsoi, ettei todistajien kertomuksilla ollut esimerkiksi rasistista tarkoitusta. Esimerkiksi erään todistajan uskottavuutta paransi oikeuden mielestä se, että tämä myönsi kysymättä sortuneensa eräässä väittelyssä perheen äidin kanssa matalalle tasolle. Todistaja myönsi itselleen epäedullisen asian, vaikka tapahtumalla ei ollut todistajia.

Käräjäoikeus piti Edilexin mukaan sinänsä uskottavana, että myös perhettä oli nimitelty hankaluuksien aikana. Perheen esittämän addressin, jossa 36 allekirjoittajaa väitti perhettä kohtaan esitettyjä syytteitä perusteettomiksi, oikeus hylkäsi, koska moni listan allekirjoittajista ei asunut kyseisessä yhtiössä. Addressi ei kyennyt horjuttamaan muuta vakuuttavaa näyttöä.

Koska kiinteistön yhteisissä tiloissa esiintynyt häiriökäyttäytyminen oli vakavaa ja toistuvaa eikä hävinnyt varoitusten myötä, oli vuokranantajalla oikeuden mukaan oikeus purkaa vuokrasopimus.

Perhe velvoitettiin muuttamaan asunnosta häädön uhalla. Osapuolet pääsivät myöhemmin keskenään sopuun muuton ajankohdasta, minkä jälkeen hovioikeus vahvisti käräjäoikeuden tuomion voimaan. Helsingin hovioikeus antoi ratkaisunsa perjantaina.

Koska vastaajilla ei ollut maksamattomia vuokria ja tapauksessa olivat vastakkain vakavarainen vuokrayhtiö ja yksityishenkilöt, perheen korvausvastuulle tulleita oikeudenkäyntikuluja alennettiin.

Perhe vetosi oikeudessa siihen, etteivät lasten väliset erimielisyydet voineet olla syy vuokrasopimuksen purkamiseen. Käräjäoikeus totesi, että oikeuskirjallisuuden mukaan vuokralaisen on valvottava yhteisissä tiloissa myös muita näissä tiloissa hänen luvallaan oleskelevia henkilöitä. Näin ollen perheen lasten käytös yhteisellä pihalla voi muodostaa vuokrasopimuksen purkuperusteen, mikäli se huomattavasti poikkeaa tavanomaisesta näkymisestä ja kuulumisesta, Edilex kertoo.
.
Huomioita jutusta: Oikeus on näköjään lähtenyt siitä lähtökohdasta, että rasismia on aina, mutta tässä tapauksessa todistettavasti ei ollut. Huomatkaa miten kyseiset huippuosaajat ovat puolustelleet kakaroidensa käytöstä, ikäänkuin ihmisten päälle räkiminen olisi jotain normaalia käytöstä!
Kiitos kaikesta Rähmis.

Nuivake

Quote from: Border guard on 23.02.2015, 15:18:49


Mihinköhän tällainen lauma sijoittuu seuraavaksi asumaan?

Ei ainakaan näitä pää märkänä puolustavan "suvaitsevan" naapuriin. Se on varma.
Lähetetty minun ATK laitteestani Taputapu.

Tomi Antila

Quote"Näin ollen käräjäoikeus katsoi, ettei todistajien kertomuksilla ollut esimerkiksi rasistista tarkoitusta."

Kun maahanmuuttajat perseilevät, silti todistustaakka siitä, että tapaukseen ei liity rasismia, on kantiksilla. Aina.
"Kommentoin vain lopuksi, että olet äärimmäisen pelottava ihminen ja toivon todella, että et milloinkaan päse päättämään Suomen kansan asioista!"

Lisää pelottavuuksia
Expressis Verbis:
www.tomi-antila.blogspot.com

Noottikriisi

Jos Johannes Koskiselta kysytään niin tämä on selvästi perustuslain vastainen päätös, pitäähän mamun saada asua ihan missä tahtoo!
Onko sinusta jo kauan tuntunut siltä että monikulttuurisuus on rikkaus?

Axlone

Jaa-a, miten lie olisi käynnyt, jos ei olisi ollut muslimimaahanmuuttajia todistamassa ettei syytökset ole rasistisia. Olisiko pottunokille pistetty rasistin leima otsaan ja jätetty kärsimään häirinnästä?

Afrikan kirjeenvaihtaja

Quote from: Border guard on 23.02.2015, 15:18:49Mihinköhän tällainen lauma sijoittuu seuraavaksi asumaan?

Käsittääkseni Helsingin Kalasatamaan valmistuu suurperheille sopivia kaupungin vuokra-asuntoja merinäköaloin ja hyvin liikenneyhteyksin.
Hänen Majesteettinsa palveluksessa.

Leijona78

Oikein että häädettiin. Nyt odottelemaan pöyristyksiä siitä että näin on voinut käydä "hienosti käyttäytyvälle perheelle. Kylläpä oli rasistista".
"Jokainen ihminen jolla on järkeä päässä on jollain tapaa maahanmuuttokriittinen. Eihän kukaan halua avata niitä rajoja kaikille missään tapauksessa" -Umayya Abu-Hanna

"Liberaalin demokratian olisi uskallettava vetää rajat omalle suvaitsevaisuudelleen" - Markku Jokisipilä

Nuivettunut Han-nenetsi

Quote from: Kuli on 23.02.2015, 15:19:15
Käräjäoikeus joutui tässä arvioimaan muun muassa sitä, vaikutti perheen maahanmuuttajatausta valituksiin. Käräjäoikeuden selvityksen perusteella kyseisessä taloyhtiössä kuitenkin asui runsaasti maahanmuuttajataustaisia ihmisiä, eikä kukaan todistaja kertonut ongelmista muiden kuin kyseisen perheen kanssa. Todistajana toimi muun muassa naapurin maahanmuuttajataustainen muslimiasukas.

Näin ollen käräjäoikeus katsoi, ettei todistajien kertomuksilla ollut esimerkiksi rasistista tarkoitusta.

No voiko tämän perusteella olettaa että jos samassa yhtiössä ei olisi asunut muita mamuja, olisi oikeus todennäköisemmin kallistunut häädetyn perheen puolelle eikä häätöä olisi ehkä hyväksyttykään??!!
Toksinen soijamaskuliini

Isäntä ja loinen

Itselleni rauhallinen ja asiallinen naapurusto on aina ollut melkeinpä ykkösprioriteetti, joten reagoin suht voimakkaasti tällaisiin uutisiin. Olen vilpittömästi iloinen naapureiden puolesta. On varmasti suunnaton helpotus, kun mokoma paskalauma häipyy maisemista.
- Vapaus vai vastuu?
- Vastuu.
- Oikeus vai velvollisuus?
- Velvollisuus.

Isäntä ja loinen

Quote from: Kuli on 23.02.2015, 15:19:15
Laitetaanpa tänne vielä koko juttu:

Hyi saatana, mikä etnohärdelli. Tätä pitää saada lisää! Muuten Suomi ei lähde nousuun!
- Vapaus vai vastuu?
- Vastuu.
- Oikeus vai velvollisuus?
- Velvollisuus.

Siili

Minulla on hieman sellainen kutina, että yhtiö ja isännöitsijä pelasivat tapauksessa varman päälle ja järkkäsivät varta vasten niin kivikovaa näyttöä, ettei oikeusalin demlaattoreilla ollut mahdollisuuksia, tällä kertaa. 

Veikkaanpa, että lukuisat asunto-osakeyhtiöt ja isännöitsijätoimistot hankkivat keissin oikeudenkäyntipöytäkirjat vastaisen varalle.

Titus


Eli jos haluat käydä lakisotaa muslimin kanssa, hanki muslimitodistaja. 

Entä kun ovat samaa klaania ?

:facepalm:
that's a bingo!

Kuli

Quote from: Nuivettunut Han-nenetsi on 23.02.2015, 15:35:07
Quote from: Kuli on 23.02.2015, 15:19:15
Käräjäoikeus joutui tässä arvioimaan muun muassa sitä, vaikutti perheen maahanmuuttajatausta valituksiin. Käräjäoikeuden selvityksen perusteella kyseisessä taloyhtiössä kuitenkin asui runsaasti maahanmuuttajataustaisia ihmisiä, eikä kukaan todistaja kertonut ongelmista muiden kuin kyseisen perheen kanssa. Todistajana toimi muun muassa naapurin maahanmuuttajataustainen muslimiasukas.

Näin ollen käräjäoikeus katsoi, ettei todistajien kertomuksilla ollut esimerkiksi rasistista tarkoitusta.

No voiko tämän perusteella olettaa että jos samassa yhtiössä ei olisi asunut muita mamuja, olisi oikeus todennäköisemmin kallistunut häädetyn perheen puolelle eikä häätöä olisi ehkä hyväksyttykään??!!
Näin voisi olettaa, kuten voi olettaa myös, että suojavärityksellisen todistus on painavampi, niin vastaajana, kuin todistajana.
Kiitos kaikesta Rähmis.

Chew Bacca

Ajatella että länsimaissa valalle menevistä todistajista päästiin jo Maunu Ladonlukon aikaan. Kehitysmaaihminen luulee että riittävän monta kukkista ja serkkua vannomassa riittää käräjillä.

Soveltanevatko myös verirahaperinnettä.

CaptainNuiva

Ei hyvää päivää, nyt tämä mokuttaminen on jo levinnyt oikeuskäytäntöönkin  :facepalm:
Tässä selkeästi todetaan että pottunokka todistajana on epäluotettavampi:

"Todistajana toimi muun muassa naapurin maahanmuuttajataustainen muslimiasukas.
Näin ollen käräjäoikeus katsoi, ettei todistajien kertomuksilla ollut esimerkiksi rasistista tarkoitusta."


Ilmeisesti perustuslailla ja todistajan velvollisuuksilla ei ole enää mitään merkitystä jos keississä on mukana toiseus ja rikkaus vaan pottunokka on aina häviäjä jos rikkautta vastaan joutuu koska automaattisesti epäilys rasismista.



"Lehto toteaa, että esim. hän itse sekä sosiaalijohtaja Syrjäläinen ovat syntyneet muualla, eivätkä siksi ole kantaväestöä."

repsikka

Ehdottomasti eduskuntakyselyn paikka.
Oikeusministeri lujille.

Fincum

Ei häiriökayttäytyminen yhteen häätöön lopu. Luulenpa, että lähiöissä tarkkaillaan nyt  muuttoautojen liikkeitä pelonsekaisin tuntein.
Liika raha on vähemmistön ongelma, mutta ei heitäkään pidä unohtaa.

Tokugawa Ieyasu

Quote
Käräjäoikeus katsoi, että perheen vanhemmat olivat käyttäytyneet vähintään välinpitämättömästi, ja jopa puolustaneet lastensa tekoja. Käräjäoikeus tosin piti mahdollisena sitä, että maahanmuuttajataustaisen perheen kielitaidoton äiti, joka oli lastensa käännösavun varassa, ei välttämättä ollut ymmärtänyt aivan kaikkea sanottua ja tapahtunutta.

Lapset olivat 'ottaneet tilan haltuun' niin kuin äiti oli varmasti pikku pilteille opettanut. Siksi ei mene perille, että asiassa on jotain väärää.
"The strong manly ones in life are those who understand the meaning of word patience". - Tokugawa Ieyasu


Eino P. Keravalta

Quote from: Tomi Antila on 23.02.2015, 15:23:00
Quote"Näin ollen käräjäoikeus katsoi, ettei todistajien kertomuksilla ollut esimerkiksi rasistista tarkoitusta."

Kun maahanmuuttajat perseilevät, silti todistustaakka siitä, että tapaukseen ei liity rasismia, on kantiksilla. Aina.

Eikö ollut itsestäänselvää, että maahanmuuttajien käytökseen liittyi rasismia?
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

kummastelija

QuoteKäräjäoikeuden selvityksen perusteella kyseisessä taloyhtiössä kuitenkin asui runsaasti maahanmuuttajataustaisia ihmisiä, eikä kukaan todistaja kertonut ongelmista muiden kuin kyseisen perheen kanssa. Todistajana toimi muun muassa naapurin maahanmuuttajataustainen muslimiasukas.

Näin ollen käräjäoikeus katsoi, ettei todistajien kertomuksilla ollut esimerkiksi rasistista tarkoitusta

Vai näin ollen. Jos muslimiasukkaan sijaan naapurissa olisikin asunut pottunokka, olisi oikeus epäillyt rasismista. Sellaista lain tulkintaa.
"Syö paskaa ja kuole pois!!" - PEN sananvapauspalkinnolla palkittu Abdirahim Hussein suomalaisnaiselle. 5.11.2015
"Hussein teki riko­sil­moi­tuksen vihapuheesta" Hussein on jakanut sosiaalisessa mediassa useita esimerkkejä siitä, miten häntä on nimitelty ja uhkailtu eri viesteissä: 18.8.2015

Afrikan kirjeenvaihtaja

Onko muuten kyse yksinhuoltajasomalirouvasta lapsineen ja mahdollisine ottolapsineen?
Hänen Majesteettinsa palveluksessa.

Outo olio

Todistustaakasta: jos itselleni sattuisi kohdalle että on väkivaltaa, räkimistä, solvaamista, PIHALLE KUSEKSIMISTA jne. jne. niin itse ainakin ääninauhoittaisin ja videokuvaisin ihan kaiken mahdollisen. Ei siinä mamun todistusta tarvita, kun Olympus ja Sony todistavat puolestani.
Suvaitsevaisen ajattelun yhteenveto: Suomessa Suomen kansalaiset rikkovat Suomen lakeja. Myös muiden maiden kansalaisten on päästävä Suomeen rikkomaan Suomen lakeja. Tämä on ihmisoikeuskysymys.

Joku ostaa ässäarvan, toinen taas uhrivauvan. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia.

Can I have a safe space, too?

Rusinapulla

Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 23.02.2015, 17:10:47
Onko muuten kyse yksinhuoltajasomalirouvasta lapsineen ja mahdollisine ottolapsineen?

Uskoisin että vohveleita paistava kiltti yh on nyt joutunut rasistisen ajojahdin kohteeksi. Lipposka ja Bidee, teitä tarvitaan!
"Teidän on pakko hyväksyä meidän ikivanhat perinteemme: lihakarjan teurastaminen islamilaiseen tapaan tai vaikka se, että naiset pitävät huivia. Tästä ei voi keskustella."
- H. Bahmanpour 16.9.2014 Helsingin Sanomat

Alapo

Quote
. Perheen esittämän addressin, jossa 36 allekirjoittajaa väitti perhettä kohtaan esitettyjä syytteitä perusteettomiksi, oikeus hylkäsi, koska moni listan allekirjoittajista ei asunut kyseisessä yhtiössä. Addressi ei kyennyt horjuttamaan muuta vakuuttavaa näyttöä.


Hyväntahtoiset idiootit laittoivat nimiä addressiin, eivätkä asu talossa eivätkä tiedä edes miten lapset käyttäytyvät :facepalm:
Onneksi oikeus toteutui, mutta, mehän maksetaan kaikki kulut, vuokrat, perseily seuraavassakin asunnossa jne.

Outo olio

Jos tuollainen äiti ei saa lapsiaan ruotuun, niin kuin itsestäänselvästi voidaan todeta, niin eikä tässä nyt olisi huostaanoton paikka? Lastensuojelun vuoksi, lapsista voisi vielä ainakin teoriassa kasvaa hyödyllisiä, mutta ei ainakaan jos he saavat kasvaa isoiksi ympäristössä jossa äidillä ei ole heihin mitään kontrollia, ja oikeasti räitään ihmisiä päin ja kustaan naapurien pihoihin.
Suvaitsevaisen ajattelun yhteenveto: Suomessa Suomen kansalaiset rikkovat Suomen lakeja. Myös muiden maiden kansalaisten on päästävä Suomeen rikkomaan Suomen lakeja. Tämä on ihmisoikeuskysymys.

Joku ostaa ässäarvan, toinen taas uhrivauvan. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia.

Can I have a safe space, too?

Outo olio

Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 23.02.2015, 17:10:47
Onko muuten kyse yksinhuoltajasomalirouvasta lapsineen ja mahdollisine ottolapsineen?

Ei ollut yksinhuoltaja, perheestä löytyy useampi vanhempi:

QuoteKäräjäoikeus katsoi, että perheen vanhemmat olivat käyttäytyneet vähintään välinpitämättömästi, ja jopa puolustaneet lastensa tekoja.
Suvaitsevaisen ajattelun yhteenveto: Suomessa Suomen kansalaiset rikkovat Suomen lakeja. Myös muiden maiden kansalaisten on päästävä Suomeen rikkomaan Suomen lakeja. Tämä on ihmisoikeuskysymys.

Joku ostaa ässäarvan, toinen taas uhrivauvan. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia.

Can I have a safe space, too?