Opettaja luopui pulpeteista: Maailma muuttuu, miksei koululaitos?

[JJohannes]

Harmi, etten ole säästänyt noita joukko-opin huuhailukirjoja. Opettajatkaan eivät niitä osanneet.

Tervetuloa "Johdatus diskreettiin matematiikkaan" -kurssille Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan tietojenkäsittelytieteen laitokselle. Siellä voit huomata, että koko tietojenkäsittelytieteen teoria perustuu pitkälti joukko-opille.

[Muuttohaukka]

Harmi, etten ole säästänyt noita joukko-opin huuhailukirjoja. Opettajatkaan eivät niitä osanneet.

Tervetuloa "Johdatus diskreettiin matematiikkaan" -kurssille Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan tietojenkäsittelytieteen laitokselle. Siellä voit huomata, että koko tietojenkäsittelytieteen teoria perustuu pitkälti joukko-opille.

Kiitos mutta se aika on takana. Minulle riitti 15 opintoviikkoa tilastotiedettä/todennäköisyyslaskentaa ja 15 ov:a matematiikkaa. Huuhailukirjoina pidin ala-asteen kokeilukirjoja.

[Lalli IsoTalo]

Tervetuloa "Johdatus diskreettiin matematiikkaan" -kurssille Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan tietojenkäsittelytieteen laitokselle. Siellä voit huomata, että koko tietojenkäsittelytieteen teoria perustuu pitkälti joukko-opille.

Koko mamukriittisen matematiikan teoria perustuu pitkälti joukko-opille.

"Nuivassa" joukko-opissa, jota käsittelemme tällä kurssillla, otamme "joukon", "alkion", "muodostamisen", "kuulumisen", jne., käsitteet tunnettuina ja yritämme kehittää teoriaa, joka on sopusoinnussa intuitiivisen näkemyksemme kanssa.
- JOHDATUS MAMUKRIITTISEEN MATEMATIIKKAAN, sivu 3

[sivullinen.]

Voima-lehdessä Maarit sanoo,

"Maahanmuuttajataustaiset oppilaat saavat koulussa paljon apua. Vaikka oppilaan perhe olisi asunut kaksikymmentä vuotta Suomessa, koulussa heitä kohdellaan edelleen maahanmuuttajina. Vaikka vanhemmat rukoilisivat, että heidän lapsensa siirrettäisiin maahanmuuttajien erityistunneilta normaaleille tunneille, heille joudutaan vastaamaan, että näin ei voi tehdä. Se on älytöntä."

Allah ei vastaa rukouksiin. Sellaista elämä on.

Tässä kuitenkin on mielestäni kyse enemmän Suomen suunnattoman ja jämäkän byrokratian ongelmista kuin maahanmuuttajien asenteista tai sopeutumattomuudesta. Byrokratia on suurin kotoutumisen este. OAJ on saatana mamulle yhtälailla kuin suomalaiselle. Sosialistien keskussuunnitelman johdosta kaikki muutos koulutoimessa täytyy tehdä ministeriössä todellisuudesta vieraantuneiden virkamiesten toimesta. Tuskin yksikään näistä virkamiehistä on käynyt edes koulussa, jossa on mamuja -- tai edes koulussa sitten 1970-luvun. On helppoa todeta paperilla suunnitelma toimivaksi, jos ainoa kosketus todellisuuteen on koulun ohi ajaminen kerran tai pari vuodessa.

[guest11919]

Voima-lehdessä Maarit sanoo,

"Maahanmuuttajataustaiset oppilaat saavat koulussa paljon apua. Vaikka oppilaan perhe olisi asunut kaksikymmentä vuotta Suomessa, koulussa heitä kohdellaan edelleen maahanmuuttajina. Vaikka vanhemmat rukoilisivat, että heidän lapsensa siirrettäisiin maahanmuuttajien erityistunneilta normaaleille tunneille, heille joudutaan vastaamaan, että näin ei voi tehdä. Se on älytöntä."

Miltä ihmeen maahanmuuttajien erityistunneilta? Viimeksi näin sellaisia vuonna 2004.

Editoitu lähinnä teknisesti kahden viinilasilllisen juomisesta aiheutuneita virheitä.

[Roope]

Voima-lehdessä Maarit sanoo,

"Maahanmuuttajataustaiset oppilaat saavat koulussa paljon apua. Vaikka oppilaan perhe olisi asunut kaksikymmentä vuotta Suomessa, koulussa heitä kohdellaan edelleen maahanmuuttajina. Vaikka vanhemmat rukoilisivat, että heidän lapsensa siirrettäisiin maahanmuuttajien erityistunneilta normaaleille tunneille, heille joudutaan vastaamaan, että näin ei voi tehdä. Se on älytöntä."

Henri Heikkinen & AP – MAMU työttömyys

Henri Heikkisen ja AP Vepsäläisen vieraina olleet somaliyrittäjät Abdi Osman ja Dahir Farah esittivät jyrkkiä mielipiteitä, jotka saivat jopa juontajakaksikon kohottamaan kulmakarvojaan.
...
Abdilla on kaksi lukioikäistä lasta, joiden kohtelua koulussa hän pitää rasismina. Miksi Suomessa syntyneille lapsille opetetaan somalin kieltä ja kulttuuria, vaikka he eivät ole edes koskaan käyneet Somaliassa? Ylimääräiset kielitunnit ovat pois tarpeellisemmasta opetuksesta, kuten äidinkielestä ja englannista. Kuuntele ohjelma

Radio Rapu

[Sivustakatsoja]

Viitaten otsikon jälkimmäiseen osaan "Maailma muuttuu, miksei koululaitos?", ainakin Jyväskylän yliopiston suunnalla on ilmeisesti kouluttautumassa sellaisen arvomaailman omaavia opettajia, joiden opetukselle en haluaisi altistaa lapsia.

Ei pelkkiä kilttejä tyttöjä - jyväskyläläiset opettajat riisuvat rohkeisiin kuviin

Ammattiryhmä vuorollaan on räväyttänyt julkaisemalla paljasta pintaa tihkuvan kalenterin - nyt on opettajien vuoro!
Openteri2015 on Pedago ry:n eli Jyväskylän luokanopettajaopiskelijoiden teettämä opettaja-aiheinen tyttökalenteri.

Rohkeissa kuvissa esiintyvät opettajakoulutuslaitoksen Pedago ry:n opiskelijat eri vuosikursseilta.

Palomiehet, sairaanhoitajat ja myös kirjastosedät- ja tädit ovat julkaisseet kalenterin. Miksi nyt opettajatkin päättivät tehdä omansa?

- Haluamme kalenterillamme rohkaista opettajia ottamaan riskejä ja uskaltaa toteuttaa itseään. Maailma muuttuu ja opettajat sen mukana. Sosiaaliset normit ovat ihmisten luomia ja myös me voimme niitä silloin purkaa, kertoo Openterin projektipäällikkö Maarit Kiuru Jyväskylän yliopistosta.

-  Stereotypiat rajoittavat toiminnan vapautta ja voivat pahimmillaan vaikuttaa negatiivisesti yksilön kuvaan omasta itsestään. Jo opiskeluvaiheessa opettajaopiskelijat joutuvat kiinnittämään paljon huomiota omaan käyttäytymiseensä ja itsensä ilmaisuun.


Kalenteriprojektin tarkoituksena on tuoda näkyväksi opettajuuteen liittyviä tabuja ja kyseenalaistaa vanhentuneita ihanteita, muiden muassa niin sanottua kiltin tytön myyttiä.

-  Opettajien tehtävä on rohkaista oppilaitaan oman identiteettinsä löytämiseen. Onkin siis ristiriitaista, jos opettajat itse yrittävät mahtua tiettyyn määriteltyyn lokeroon. Onko hajuton, mauton ja mahdollisimman väritön kansankynttilä paras mahdollinen esimerkki enää nuorillekaan?, Kiuru kysyy.


-  Myös seksuaalisuus on osa ihmistä, eikä sen pitäisi olla täysin irrallinen osa koulumaailmastakaan.

Jokaisen kalenterin tuotosta opettajat lahjoittavat viisi euroa Roosa nauha- säätiölle.

Ilmeisesti nämä opettajattaret eivät panisi ollenkaan pahakseen, jos Suomenkin kouluihin saataisiin hieman enemmän vaikkapa tämän artikkelin listaaman tapaisia tapauksia: THE BIG LIST: FEMALE TEACHERS WITH STUDENTS. Alla esimakuna pari otetta, itse jutussa on noita kymmenittäin:

Alison Mosbeck, 33: History teacher at Dueitt Middle School in the Spring, Texas, school district was arrested Oct. 26, 2007, for allegedly having intercourse at least three times with one of her students, a 14-year-old boy. The mother of one of the students' friends saw text messages from Mosbeck on the student's cellphone and alerted authorities.

Amy Northcutt, 26: Former history teacher at Turlock Christian School in Turlock, Calif. was arrested on June 2, 2008, along with her husband, Justin Northcutt, 27, a substitute teacher at the same school, for sending erotic text messages to a 16-year-old female student and attempting to arrange group sex with her. Police were called in when the girl's mother became suspicious of Mr. Nothcutt's attention toward her daughter.

Angela "Angel" Simmons Lindle, 37: The Edgewood Middle School science teacher was arrested by Ninety Six, S.C., authorities on Feb. 20, 2009, following an investigation of allegations of a sexual relationship with a make student, 15. The boy, 14 at the time the relationship began, described numerous encounters with Lindle and, according to warrants, Lindle admitted to 7 charges. On March 21, 2009, while out on bail, Lindle was found dead in her home, apparantly from a self-inflicted gun shot.

Deanna Bobo, 37: Special-education teacher at Raymond E. Wells Junior High School in Greenwood, Ark., allegedly had sex twice in 2005 with a 14-year-old boy in his own bed while his parents were not home. She denied the charge, but was convicted in September 2006 of two counts of first-degree sexual assault and sentenced to 12 years in prison.

Debra LaFave, 25: Tampa, Fla., area teacher received no jail time despite having sex with her 14-year-old male student in a classroom and her Hillsborough County home. In another county, Marion, she was accused of having sex with the boy in an SUV. LaFave claimed at a March 2006 news conference she had a bipolar disorder. The boy's father said LaFave should have received prison time in her plea deal, noting, "It's a horrible, ugly thing that she's done."

EDIT: lisäyksenä pitää vielä kommentoida, että eri maiden oikeuskäytännöissä on tosiaan eroja... Toiseksi viimeisessä yllä olevassa tapauksessa 37-vuotias nainen sai 12 vuotta linnaa siitä, että meni sänkyyn 14-vuotiaan pojan kanssa. Suomessa vastaavan linnatuomion hankkiminen vaatii jo melkoista murhameininkiä.

[nollatoleranssi]

^
Nämä kalenterit ovat jo aikas "vanha juttu". Luultavasti yksi syy kalentereiden tekemiseen on siinäkin, että ei oikein keksitä mitään uusia juttuja ja moni nykyajan opettajakin vielä muistaa seinäkalenterit. Välttämättä oppilaatkaan eivät tiedä, että "Mikä seinäkalenteri?".

Amerikassa opettajat ottavat todella isoja riskejä ollessaan läheisemmissä tekemisissä oppilaidensa kanssa, kun vaarana on tulla useiden vuosien vankilatuomio.

[guest11919]

Myös seksuaalisuus on osa ihmistä, eikä sen pitäisi olla täysin irrallinen osa koulumaailmastakaan.

Sillehän ei mitään voi, jos oppilaat katselevat opettajiaan sillä silmällä. Tai opettaja voi korkeintaan valita vähemmän paljastavat vaatteet. Mutta seksuaalisuus aikuisen aloitteesta ei todellakaan kuulu muualle kuin terveystiedon tunnille.

[VeePee]

Myös seksuaalisuus on osa ihmistä, eikä sen pitäisi olla täysin irrallinen osa koulumaailmastakaan.

Sillehän ei mitään voi, jos oppilaat katselevat opettajiaan sillä silmällä. Tai opettaja voi korkeintaan valita vähemmän paljastavat vaatteet. Mutta seksuaalisuus aikuisen aloitteesta ei todellakaan kuulu muualle kuin terveystiedon tunnille.

Eikä seksi aikuisen ja lapsen välillä kuulu asiaan vaikka aloitteellinen osapuoli olisi se lapsi.

[Miniluv]

Kalenterissa poseeraavien opettajien arvovalta tulee olemaan todella nousussa muslimi- ja afroteinien keskuudessa...

Ovatko nämä pitäneet äänestyksen tyhmimmästä ideasta ja toteuttaneet sen sitten?

[sivullinen.]

Eräs "militantti" koulujärjestelmän uudistaja amerikassa on entinen opettaja John Taylor Gatto. Hänen juttunsa koskevat lähinnä amerikkalaista koulujärjestelmää, eikä se kuulosta mitenkään Suomea koskevalta, mutta kuuntelemalla häntä alkaa löytää yhteyksiä. Hänen mukaansa amerikkalainen koulujärjestelmä on 1800 Preussin -- eli Saksan -- kehittämä malli, jossa koulut ovat työvoimatehtaita. Suomessa oli ennen kiertokouluja ja kansakouluja, jotka pohjautuivat enemmän kristilliseen perinteeseen lukukinkereistä. Nykyinen koulujärjestelmämme on kuitenkin tuotu itä-Saksasta -- ja itä-Saksa on se paikka, jota ennen kutsuttiin Preussiksi. Siten Gatton kritiikistä suuri osa soveltuu myös Suomeen.

Kannattaa tutustua herran tuotantoon, jos koululaitoksen historialliset näkökulman kiinnostavat. Historia usein auttaa ymmärtämään myös nykyisyyttä ja hahmottelemaan tulevaisuutta.

Tässä on mielenkiintoinen viiden minuutin näkökulma koulutukseen yleisesti ottaen: The Art of Driving, by John Taylor Gatto

https://www.youtube.com/user/SchoolSucksPodcast

[Lapaluu]

Hauska että steiner on osaltaan nostettu esille. Itse kävin ison osan peruskoulua steinerkoulussa, ja voin vakaasti sanoa, etteivät luovuuden korostaminen ja pumpulinpehmeä, lasten oppimiskapasiteettia ja kiinnostusta halventava lähestyminen ole aina oppimisen kannalta hyvä juttu. Itseäni steineropetus ei vahingoittanut juurikaan – aikanaan kirjoitin lukiosta kolme ällää ja kaksi muuta nimeltä mainitsematonta kirjainta. Paha vain että noin parinkymmenen ihmisen luokalta koko lukioon päätyi ylipäätään minä mukaan lukien tasan kaksi ihmistä. Steinerpedagogiikassa suurimpia ongelmia on, että opettajille jää liikaa soveltamisen varaa.

Itse en näe pulpettien puuttumista minään muuna kuin keinona vaikeuttaa kirjoittamista. On myös sanottava, että niistä piharatamoistakin voi tehdä kiinnostavia, ja jos kouluikäinen lapsi ei tuon haastattelun opettajan mielestä voi vielä tietää, mikä on puro, siis ihan tavallinen puro – ei mikään erityissanastollinen haaste, vaan vittu PURO – on jokin pahasti vialla. Kutsukaa minua vanhoilliseksi, mutta minä kannatan sitä kaunokirjoituksen opettamista ja niitä perinteisiä pulpetteja. Ne kaunokirjoituslinkit mitä ketjuun aiemmin postattiin ei muuten olleet lainkaan pöllömpiä, ja siihen että google tyhmentää löytyy useampiakin lähteitä. Samoin ajattelutavan muutokseen ja keskittymiskyvyn heikkenemiseen, jota jatkuva linkkien klikkailu aiheuttaa. Toivon kovasti, ettei lapsilleni tulevaisuudessa opeteta lähinnä angry birdsien ja candy crushien pelaamista sillä verukkeella, että "kun tää on joku elämäntaito että tietoyhteiskunnassa pärjää", vaikkei kukaan ole vielä edes ihan varma, että mitä ne hyödylliset elämäntaidot ovat.

Muuten, aika monia on tuntunut tässä keskustelussa hämmentävän, miksi juuri se Pähkinäsaaren rauha on niin tärkeä että sitä pitää jo ala-asteella opettaa. Voi täysin perustellusti argumentoida, että tuon rajan muotoutuminen ja sijainti on yksi Suomen historian tärkeimmistä tapahtumista. Paitsi että idän ja lännen välisten kulttuuripiirien raja kulki pitkään siinä – ja on vielä nähtävissä siinä – , myös suomen kansa on geneettisesti jakautunut sen rajan mukaan. Tiivistettynä voisi sanoa, että se raja erotti pitkään ja erottaa yhä tätä (heko heko) kataista kansaamme niin tapakulttuurin kuin biologiankin osalta.

[sivullinen.]

Jatkan koulun uudistamiskeskustelua tässä.

Luin hesarin pääkirjoituksesta hesarin urheilutoimittajan mielipiteen koululiikuntaan. Hänestä liikunnassa pitäisi arvosana antaa yrittämisen mukaan, eikä onnistumisen. Hän kertoo esimerkin jostain sairaasta lapsesta, joka aina yritti täysillä, mutta sai vain seiskoja. Mitä mieltä olette tästä?

Minusta se on jälleen yksi uusi hesarismi eli yhteiskunnan mädättämistä. Jos palkitaan yrittämisestä onnistumisen sijaan, ja yrittämistä ei voi tietenkään mitenkään muuten arvioida kuin silmämääräisesti, päädytään puhtaasti poliittisesti jaettaviin koulunumeroihin. Mamulle kymppi äikästä ja matikasta, vaikka ei osannut mitään, mutta oli vaivautunut sentään tunneille tulemaan, joka on vaikean lapsuuden jälkeen uroteko, ja siitä pitää palkita. Valkoihoinen ehjästä perheestä tullut lapsi saa kaikesta tietenkin nelosen. Hän on kaiken saanut ilman mitään omaa ansiota. Näin toimii tasa-arvoistava sosialismi. Se on sairasta.

Mitä enemmän jo nykyiselle tasolleen vajonnutta sosialistista koulujärjestelmää pohdin, sitä vähemmän näen siinä mitään säilyttämisen arvoista tai hyvää. Ihmislapsi oppii kaikki tärkeimmät asiat ennen koulua -- kävelemisen, vaatteiden pukemisen, hyvät tavat ja osa jopa lukemisen -- loput lapsi oppisi itsestään ilman kouluakin. Kymmenen vuotinen kouluaika on ihmisen elämässä ajanjakso, jolloin opitaan kaikkein vähiten -- niin tietoja kuin elämisen edellytyksiäkin. Se on vankeusaikaa, ja ankeaa sellaista lähes kaikille. Kaiken voiman joutuu käyttämään taisteluun vapaudesta ja elintilasta, ja ihmisen luontainen halu tutustua elinympäristöönsä ja oppia elämään siinä lannistetaan istuttamalla lapset virikkeettömään pulpettiin, jossa kuunnellaan opettajan ajastaan jälkeenjääneitä uskonnollisia totuuksia eli liturgioita. Välitunti on kouluissa ainoa todellinen oppitunti. Silloin opitaan muilta oppilailta elämää ajan tapojen mukaan.

[Pikkuvaimo]

Ei mitään uutta auringon alla. Vaikka maailman kuinka muuttuisi (muuttuuko se todella vai luovatko uudet keksinnöt harhan muutoksesta?), ei ihmisen perusolemus muutu mihinkään. Historia toistaa edelleen itseään, aina ja ikuisesti. Siinä teille muutosta!

Tuo liikuntanumero, hmmmm... Tavallaan on vähän pöhköä antaa numeroa liikunnasta, tavallaan ei. Otan vertailukohdaksi kuvaamataidon numeron. Minua on runsaasti siunattu taiteellisilla syntymälahjoilla ja kympin olen aina saanut opettajasta ja työn tasosta omalla asteikollani riippumatta. Huono juttu se oli. Numero oli ihan kiva, mutta kukaan opettajista ei osannut mitenkään ohjata, kannustaa tai antaa kunnollista kritiikkiä. Jos roiskaisin tahallani työn vasemmalla kädellä, sain siitäkin kympin, kai refleksinä. En edes oppinut vastaanottamaan kritiikkiä. Jos joskus jostakin sellaista sainkin, vajosin ihan pohjamutiin huonoudentunteessani. Koko ikäni aikana minulla on ollut vain yksi hyvä opettaja, hänkin itse ammattikuvataiteilija eikä mikään koulupuolen tyyppi. Numeroita ei jaeltu siinä kerhossa lainkaan, mutta oppi oli parasta mahdollista.

Mikä on koululiikunnan tavoite? Käsittääkseni ylläpitää pienokaisten terveyttä, kannustaa liikkumaan ja juurruttaa terveellistä elämäntapaa. Siinä mielessä numeroiden jako on aika huono ajatus. Mutta, pitää olla vertailukohtaa. Tykkäsin sellaisesta systeemistä, jossa tehtiin itselle samat kuntotestit useamman kerran vuoden aikana. Näki, mitä muutosta on tapahtunut vai onko tapahtunut mitään ja kuinka monta pykälää noustiin tai pudottiin. Sellaisille, joilla liikunnallisia taipumuksia on runsaasti ja intoa kilpaurheiluun saakka, hyvä numero on sitten taas höm hyvä asia.

Menipäs jaaritteluksi ja oman itsen pönkitykseksi, liikaa juotuna uudenvuodencolaa luulen ma.

[foobar]

Ei mitään uutta auringon alla. Vaikka maailman kuinka muuttuisi (muuttuuko se todella vai luovatko uudet keksinnöt harhan muutoksesta?), ei ihmisen perusolemus muutu mihinkään. Historia toistaa edelleen itseään, aina ja ikuisesti. Siinä teille muutosta!

Kannattaa käydä erinäisissä museoissa lukemassa esimerkiksi babylonialaisia nuolenpääkirjoituksella kirjoitettuja sopimuksia. (Muistaakseni kiinnostavimmat tähän mennessä olen löytänyt Istanbulista.) Niistä käy selvästi ilmi, että ihmiset ovat jo yli neljä tuhatta vuotta sitten olleet kykeneväisiä esimerkiksi tekemään keskenään monimutkaisia sopimuksia kun heille on annettu siihen lainsäädännöllinen oikeus ja heiltä on odotettu kykyä käyttää tällaista oikeutta. Näistä sopimustableteista näkee, että hirvittävän vähän ovat asiat muuttuneet sitten ilmaisuvoimaisen kirjoitustaidon keksimisen. Siellä ihmiset puhuvat velkojensa perimisistä, härkien vuokraamisesta, oluen laadusta ja osakeyhtiöjärjestyksistä siinä missä nykyäänkin. Ja nämä tekstit voivat olla lähes viisi tuhatta vuotta vanhoja!

Tunnenkin syvää myötähäpeää niitä kohtaan jotka kuvittelevat että teknologian ja hyvinvoinnin kehitys tekee oman vastuun ja kyvykkyyden vaatimisen turhaksi. Siinä alennetaan kyvykkyyteen sisäisesti rakennettujen ihmisten odotuksia omista kyvyistä aivan turhaan, ja luodaan keinotekoisia odotuksia sille, että joku muu hoitaa homman kotiin kun itseä laiskottaa. Miksi näin olisi? Pikkuliikemiehetkin kykenivät parempaan Kaksoisvirtain maassa jo vuosituhansia ennen ajanlaskun alkua; miksi odottaisimme vuosituhansien tiedon ja osaamisen kertymisen jälkeen jälkikasvultamme vähempää? Tähän kun kuulisin joskus vastauksen näiltä lattaotsaistuksen mestareilta.

[Iloveallpeople]

Tuo liikuntanumero, hmmmm... Tavallaan on vähän pöhköä antaa numeroa liikunnasta, tavallaan ei. Otan vertailukohdaksi kuvaamataidon numeron. Minua on runsaasti siunattu taiteellisilla syntymälahjoilla ja kympin olen aina saanut opettajasta ja työn tasosta omalla asteikollani riippumatta.

Minua on siunattu matemaattisilla lahjoilla, koska sain aina ala- ja yläasteella kympin matematiikasta näkemättä ikinä yhtään vaivaa. Liikunnasta samoin, mutta ilman koululiikunnan ulkopuolista liikkumista kymppiä ei olisi tullut. Minusta matematiikan numero on kaikista typerin numero, koska sen voi saavuttaa helpostikin ilman vapaa-ajalla käytettyä vaivaa, kun taas liikunnasta tai kuvaamataidosta kympin saaneet ovat yleensä tehneet sen eteen jotain jossain vaiheessa koululiikunnan/-kuvaamataidon ulkopuolellakin.

[Pikkuvaimo]

Hmmm, huomaan olevani liikenteessä vähän puoliunessa ja heikosti perustellen taikka asiani esittäen. Oikeastaan voisi tuon minun esitykseni perusteella sanoa myös, että kaikki numerot ovat tyhmiä.

No ei. Oikeasti... taide ja liikunta ovat sellaisia asioita, joita on hiukan hankala arvottaa numeroin. Taide erityisesti. Liikunta siksi, että nimenomaan KOULUliikunnan pitäisi olla liikkumiseen kannustavaa, eikä mikään rankkauskerho paremmuuden mukaan. Siis minun mielestäni.

Nyt kyllä alan olla hiljaa, eihän tästä tule tolkullista selostusta sitten millään! Olkaa hyvät ja lukekaa sekavat ajatukseni, jatkakaa

[sivullinen.]

Koulun tehtävä on opettaa -- tai joskus ohjata hyvien elämäntapojen pariin. Hyvien numeroiden antaminen ei ole koulun tehtävä. Numeroilla on tehtävä, ja se on toinen. Numero kertoo, miten hyvin kukakin asian osaa ja kykenee, ja siten antaa mahdollisuuden yrittää ohjata kehitystä tämän tiedon perusteella. Liikunnassa voitaisiin esimerkiksi perustaa numeroiden perusteella tasoryhmiä. Olisihan se epätasa-arvoista, mutta voisin kuvitella fyysisesti eri nopeudella kehittyvien lasten hyötyvän juuri liikunnassa siitä eniten. Hieman kehityksestä jäljessä oleva hontelo nörtti voisi pelata jääkiekkoa hieman nuorempien kanssa, eikä ikäistensä hormonihirmujen lätkäharrastajien. Silloin hän saattaisi saada kiekonkin joskus -- ja lätkäharrastajatkin voisivat nauttia enemmän aidosta pelistä kuin "pujottelukeppien" kanssa luistelusta. Tasoryhmien kanssa tehdään karhunpalvelus niille, jotka sijoitetaan väärään tasoryhmään, ja suurin harmi koituu niille, joille annetaan liian hyvä numero ja sijoitetaan itseään selvästi parempien joukkoon. Siellä ei voi odottaa menestystä.

Tasoryhmät taas kouluissa väistämättä on. Sosialistisessa peruskoulussa tasoryhmänä toimii vain ja lähes ainoastaan ikä -- jonka senkin saavat syksyllä syntyneet vapaasti päättää, ja luokalle jääminen on niin harvinaista, että se syrjäyttää ihmisen lähes varmasti. Siksi joku numero on pakollinen oli se sitten miten tyhmää tahansa. Ikä kelpaa numeroksi kaikissa tietoaineissa, joissa ikä samalla kertoo suoritettujen vuosikurssien lukumäärän. Taideaineissa ja liikunnassa ikä on huono mittari. Liikunnassa pituuskin olisi parempi -- jos ylipäätään on mitään perustetta koko koululiikunnalle eli valtion määräämälle pakolle liikkua. Eikö sellainen liikuntapakko olisi paljon perustellummin asetettavissa vanhemmalle väestölle ja erityisesti ylipainoisille ja paljon sairasteleville?

[Sivustakatsoja]

Tuo liikuntanumero, hmmmm... Tavallaan on vähän pöhköä antaa numeroa liikunnasta, tavallaan ei. Otan vertailukohdaksi kuvaamataidon numeron. Minua on runsaasti siunattu taiteellisilla syntymälahjoilla ja kympin olen aina saanut opettajasta ja työn tasosta omalla asteikollani riippumatta.

Minua on siunattu matemaattisilla lahjoilla, koska sain aina ala- ja yläasteella kympin matematiikasta näkemättä ikinä yhtään vaivaa. Liikunnasta samoin, mutta ilman koululiikunnan ulkopuolista liikkumista kymppiä ei olisi tullut. Minusta matematiikan numero on kaikista typerin numero, koska sen voi saavuttaa helpostikin ilman vapaa-ajalla käytettyä vaivaa, kun taas liikunnasta tai kuvaamataidosta kympin saaneet ovat yleensä tehneet sen eteen jotain jossain vaiheessa koululiikunnan/-kuvaamataidon ulkopuolellakin.

Eikö se nyt mene nimenomaan päinvastoin? Kouluarvosanojen pitäisi mielestäni liittyä nimenomaan koulutyöhön eikä siihen, miten oppilaat viettävät vapaa-aikaansa. Omana kouluaikanani liiikunnasta kymppejä saivat lähinnä ne, jotka harrastivat urheilua vähintään puolitosissaan muutenkin (esim. pelasivat jalkapalloa, jääkiekkoa tai koripalloa jossain vähintään "piiritason" joukkueessa).

Tätä voisi verrata siihen, että matikasta annettaisiin kymppi sellaisille, jotka vapaa-ajallaan lukevat asiaa selvästi koulun oppimäärän yli (esim. yläastelaisilta vaadittaisiin jo lukion oppimäärään kuuluvaa derivointia, lukiossa taas yliopistotason matematiikan perusteita, jne.).

Oleellista on tietenkin pohtia sitä, mikä on minkäkin oppiaineen perimmäinen tavoite. Matematiikan yms. teoria-aineiden osalta tärkeää on omaksua tietty tietoaines, jota monien jatko-opintojen yhteydessä tarvitaan. Liikunnan kannalta, sikäli kun peruskoulutus ei jo lähtökohtaisesti voi toimia minään olympiatason urheilijoiden kehtona, tärkeintä lienisi tarjota oppilaille mahdollisimman hyvät eväät kehon kunnossapitoon. Tällöin liikunnasta pitäisi pyrkiä tekemään itse kullekin positiivinen elämys, jossa yksi tärkeä tekijä olisi keskittyä enemmän kunkin yksilökohtaiseen kehitykseen kuin keskinäiseen vertailuun.

Jos liikunnasta arvosanan haluaa antaa, rajoittaisin sen koskemaan pelkästään fyysistä kuntoa. Ja tämän ohella koulujen tulisi tarjota oppilaille kannustavia tapoja parantaa omaa kuntoaan (esim. ohjattu ilmainen kuntosali, hölkkäklubi jne.). Muissakin aineissa on selvät oppimista tukevat materiaalit ja kotitehtäviä, joten miksei liikunnassa?

[nollatoleranssi]

Luin hesarin pääkirjoituksesta hesarin urheilutoimittajan mielipiteen koululiikuntaan. Hänestä liikunnassa pitäisi arvosana antaa yrittämisen mukaan, eikä onnistumisen. Hän kertoo esimerkin jostain sairaasta lapsesta, joka aina yritti täysillä, mutta sai vain seiskoja. Mitä mieltä olette tästä?

Joissakin aineissa tuollaista omaa aktiivisuutta voitaisiin käyttää yhtenä numeron antamisperusteena. Liikunta sopisi yhdeksi sellaisista aineista. Annetaanhan aktiivisuudesta muissakin aineissa lisäpisteitä.

[sivullinen.]

Joskus sosialistien lehdistä ja televisiosta saa sen käsityksen, että koulu on ihan oikeasti kehittynyt sitten 1970-luvun. Hölmöimmät vielä menevät ja uskovat koko tarinan. Esimerkiksi suosittu vloggaaja mmiisas kertoo nykylasten koulunkäynnistä. Minusta hänen juttunsa osoittaa selvästi hänen muodostavan totuuskuvansa sosialistien joukkoviestimien mukaan eikä itse katsomalla totuutta ja ajattelemalla. Hän paheksuu nimittäin koulujen muuttumista tietokone aikaan, jossa tietokoneita on kaikkialla ja kaikki tehdään tietokoneilla. Silti jokainen kommentti suunnilleen näin: Meidän koulussa ei onneksi vielä olla siinä, vaan meillä on vain kaksi tietokonetta koko koulussa, joita ei edes käytetä.

iidau

Mun koulussa kaikki kirjotetaan kirjoihin tai vihkoihin ,eikä mihinkään tableteille
Tykkään kirjottaa ihan oikeasti enkä millään näppäimillä. Meidän luokassa (oon 6lk) ei käytetä enää niin usein liitutauluja kun meidän koulussa on dokumenttikamerat. Mutta on meilla erikseen vielä atk tunnit että tehdään tietokoneilla esim. Historiasta jotain powerpoint:ttia tai harjotellaan enkkuu. Mä sain vasta mun ihan kunnon älypuhelimen viime jouluna. Ja ihan jirveää katseltavaa kun meidän koulussa ykköset kayttää ripsarii ja kajaalii tai käyttää koulureppuna käsilaukkuu.

Tämä todellisen todellisuuden ja sosialistien joukkoviestimien esittämän "hyvinvointivaltion suunnitelmatalouden fantastisen todellisuuden" välillä oleva suuri kuilu tekee tästä, ja lähes kaikesta muusta, keskustelusta muualla ja täälläkin jokseenkin mieletöntä. Jos kuvitellaan PISA-tutkimuksien ja muiden puppujuttujen valossa Suomen koulujärjestelmän olevan nykyisellään kelvollinen ja sellainen, kun se on sosialistisen keskussuunnitteluviraston virallisten suunnitelmien mukaan, ei siinä ole mitään valittamista tai parannettavaa. Mutta se ei ole sellainen. Suomi ja länsimaat tietokoneistuivat jo pari kymmentä vuotta sitten. Kymmenen vuotta sitten tuli internet kaikkialle. Viimeiset viisi vuotta on kaikilla ollut älykosketuspuhelin eli polla ja sen luoma kaikkialla oleva -- "ubiikki" -- internet ja some. Kouluissa eletään yhä 1970-lukua. Siellä lyijykynä on yhä arvossaan. Näin minä kuvittelen. Keskustelussa on lähdettävä todellisuudesta ponnistaen, ja meidän kaikkien pienestä ja puutteellisesta omakohtaisesta todellisuuskuvasta pienin askelin ponnistaen, mutta samalla suuria unelmoiden. Kertokaa jos kuvitelmani on väärä; kertokaa jos se on oikea. Tämän suunnattoman ajastaan jälkeenjääneisyyden takia pulpettien nurkkaan heittäminen ja pieni pintakorjaus ei taida riittää, vaan on kaivettava syvemmältä löytääkseen kiinteän pohjan, jonka päälle voi rakentaa. Minusta keskustelunavaus -- Mikä tulisi olla koulun tehtävä? -- on oivallinen ja parempi lähtökohta keskustelulle. Suosittelen kaikkia ilmaisemaan mielipiteensä siellä.

Mikä tulisi olla koulun tehtävä?

[Nrsisti]

Luin hesarin pääkirjoituksesta hesarin urheilutoimittajan mielipiteen koululiikuntaan. Hänestä liikunnassa pitäisi arvosana antaa yrittämisen mukaan, eikä onnistumisen. Hän kertoo esimerkin jostain sairaasta lapsesta, joka aina yritti täysillä, mutta sai vain seiskoja. Mitä mieltä olette tästä?

Näin 90-luvulla syntyneenä voin sanoa, että ainakin meillä päin liikunnannumero on ainakin virallisesti annettu yrittämisen mukaan koko sen ajan, kun peruskoulua kävin. Että ei tämä kauhean uusi ja ihmeellinen ehdotus ole. Itseäni ei kiinnostanut yrittää, koska olin yrittämisestä huolimatta aina huonoin tai toiseksi huonoin. Vapaa-ajalla kiinnosti enemmän lukeminen ja tietokoneet kuin ulkoilu ja liikunta. Tasoryhmät olisi minusta ihan hyvä idea koululiikuntaan. Olisi ollut kivempi yrittää, kun ei olisi tarvinnut kuunnella parempien irvailua ja huutelua. Itsetunto ja suhde liikuntaan olisi myös voinut kehittyä paremmaksi.