Opettaja luopui pulpeteista: Maailma muuttuu, miksei koululaitos?

[sivullinen.]

Odotan mäkin sivullisen. selvennystä. Miniluv:n ebyktilasku näytti vähän mun aivoitukselta, mut siinä oli kauheasti turhia sulkeita...ehkä en vaan osannut lukea sitä.

Tunti on mennyt! Missä viisaus?

Egyptiläiset laskivat näin. Ensin otetaan isompi luku 123. Pilkotaan se osiin, joista jokainen on eri kahden kertotaulun mukainen luku: 1+2+(4)+8+16+32+64=123. Suluissa olevaa ei oteta mukaan. Sitten otetaan toinen luku ja kerrotaan sitä kahdella tarpeeksi monta kertaa: 123, 246, 492, 984, 1968, 3936, 7872. Näistä valitaan samat kohdat kuin luvun pilkkomisessa oli tullut valituiksi: 123, 246, (492), 984, 1968, 3936, 7872. Lopulta saadut luvut lasketaan yhteen: 123+246+984+1968+3936+7872. Näin saatiin oikea tulos.

Voisin epäillä tuon olevan helpompi tapa kertoa, jos käytössä ei ole paperia, vaan kasa ainoastaan kasa kiviä. Paperin -- tai papyruksen -- keksiminen johti silloin uuteen tapaan kertoa. Varmasti silloinkin oli luddiitteja, jotka väittivät, että ensiksi perusteet pitää opetella kivikasoilla. argumentum ad antiquitam päti jo silloin -- mutta silloin antiikki oli vasta tulevaisuutta, ja sanonnasta käytettiin muotoa käärmehieroglyfi käärmehieroglyfi papurysrullahieroglyfi iibislintuhieroglyfi.

[sivullinen.]

sivullinen.

Sun allekkainlaskumalli tuottaa väärän tuloksen.

En saanut peruskoulussakaan aina lukuja oikein. Se menetelmän vika.

[Maija Poppanen]

sivullinen.

Sun allekkainlaskumalli tuottaa väärän tuloksen.

En saanut peruskoulussakaan aina lukuja oikein. Se menetelmän vika.

Kai tollainen virhe olisi ollut mahdollinen vaikka sillä ebyktiäiselläkin systeemillä? Mulle se näytti äkkiseltään liian vaativalta.

[Lalli IsoTalo]

Kyllä mä sen varmistin paperilla, ihan allekkain kertoen. Olis ollut laskinkin lähellä, mut olenkin vähän retrofani 

Laskin päässäni sitä mukaan kun kirjoitin numeroita näppäimistöllä.

[Leso]

Luovaa ja innovatiivista lainausta Nytin Korhoska-jutusta.
Varmasti ainakin steinerilaiset ja luovan oppimisen peräänkuuluttajat ymmärtävät, että missä mennään, että mitä jätin lainauksesta pois, koska eikyllä lainaussääntöjen orjallinen noudattaminen ainakaan lainausta paremmaksi tee.

Piharatamot ovat 8-vuotiaille hepreaa, Korhonen sanoo touhtuneesti letti hytisten.

Opelta meni hermot. "Tää nyt vaan on joka vuosi sama juttu."

Turun Runosmäen koulun opettaja Maarit Korhonen on ollut opettajana 30 vuotta, ja kypsästi leipiintynyt hommaansa. "Pitäis vaihtaa alaa, mutta en minä enää tässä iässä viitsi uudelleen itseäni kouluttaa, ja kuitenkinhan ansaitsen minulle kuuluvan arvon, vaikka sitten lasten tulevaisuuden kustannuksella. Haluan oman vallankumoukseni ja viisitoista minuuttia."

Tähän väliin Korhonen huikkaa luokalleen, että kuuklatkaapas vallankumous ja viisitoista minuuttia.

Toimittajalle Korhonen kuiskaa ovelasti hymyillen, että oppilaiden vapautunut luovuus ja lasten luontainen uteliaisuus kyllä osaa yhdistää pisteet vallankumouksen, Andy Warholin ja hänen itsensä välillä oikein.

"Pitäisi opettaa vähän kaikkea, koska emme tiedä, mitä tulevaisuuden ammatit ovat, mutta ei niin kuin perinteisellä tavalla, jossa lapsi oppii lähes kaikesta jonkinlaiset perusasiat. Tarvitsisimme luovuuden, innovointikyvyn, tiimityön ja jatkuvan oppimisen opetusta. Itsehän olen pudonnut kelkasta jo aikoja sitten, joten kokeillaan noilla eväksillä", Korhonen kiteyttää ja selailee Himasen Suomi-teosta kuin vanhaa ystävää.

"Luovuus ja älykkyys ja omaehtoinen ajattelu ovat rajattomia vahvuuksia, joten vahvat rajat ehkäisevät luovuuden, älykkyyden ja omaehtoisen ajattelun kehitystä", Korhonen filosofoi, ja jatkaa, että asioiden kriittinen tarkastelu ja kokonaisuuksien hahmottaminen ei ole mikään värityskirja.

Toimittajan kysyessä, että miksi jotkut nykylapset kutsuvat värityskirjakuvia piirustuksiksi, Korhonen katsoo toimittajaa pitkään ja säälivän mietteliäästi.
"Voi sinua. Olet sinulle opetettujen ajatusmallien vanki. Missä on luovuutesi, kykysi ajatella vanhan mallin ulkopuolelta?"

Kolmasluokkalaisten ympäristöopin kirjan ensimmäinen kappale käsitteli kaunista pihaa ja piharatamoita.

"Ketä 8-vuotiasta ne kiinnostavat? Kolmas luokka alkaa aina piharatamolla. Mä heitän tämän kirjan kyllä pois. Ei minuakaan piharatamot kiinnosta. En kyllä tiedä, mitä ne on, enkä halua tietääkään. Jotain kasveja? Mietipä nyt! 30 vuotta piharatamoita aina lukuvuoden aluksi!"

Toimittajan on pakko myöntää, että onhan se tylsää ja kaavoihin kangistunutta. Miksipä ei vaikka voikukka? Korhonen myöntyy myös, ja kysyy oppilailtaan, että mikä on voikukka. Kuin yhdestä suusta kajahtaa vastaus: "KVG!"
Paitsi yhdestä suusta, joka ensin mutisee, että voikukka, Taraxacum officinale, on riesaksi asti yleinen rikkakasvi, joskin syötävä sellainen ja josta voi valmistaa kahvin korviketta, ja kysyy heti perään alistuneesti, että mitä tarkoittaa KVG.

"Tuo yksi on toivoton tapaus. Ei minkäänlaista luovuutta, innovatiivisuutta tai kykyä pari- ja tiimityöskentelyyn", Korhonen tuhahtaa.

Samasta kirjasta Korhonen ehti jo opettaa lapsille, että Suomen järvet ovat ruskeavetisiä, koska niissä on paljon humusta. Hän antoi humuksesta kertovan kappaleen kotiläksyksi, minkä jälkeen häntä hävetti koko viikonlopun niin, että kietoutui fleece-torkkupeittoonsa rätisevän takan ääreen viidentoista euron punaviinipullon kanssa. "Sytytin kynttilöitä kylpyhuoneeseen ja itkin."

"Lapset nippa nappa osaa lukea, ja sitten he lukevat jotain samperin humuspohjaisen järven sössötyksiä. Minulla on syvä luontoyhteys kollektiivisessa alitajunnassa, joten se, mitä järvet sössöttää nykytilastaan, on aika rasittavaa kuunneltavaa pitkässä juoksussa. Ja onhan se törkeätä, että lapsen pitäisi osata lukea saati erottaa humus hummuksesta."

Korhosta kiusaa suunnattomasti se ajatus, että lapsilla tulisi olla joku lähtötaso oppimiseen. Yksi lause siitä ympäristöopin kirjasta oli, että 'virtaava puro on tärkeä lisääntymispaikka muun muassa nahkiaisille'. Siis törkeää! Lapsi ei tiedä, mikä on puro, mikä on lisääntymispaikka tai mikä on nahkiainen. He eivät tunne yhtään sanaa siitä lauseesta ja sitten opettelevat sitä ulkoa."

"Jotain viidesluokkalainen tai jotain ei nyt vaan voi mitenkään tietää, että mikä on puro, mikä on lisääntymispaikka tai mikä on joku nahkiainen. Ei voi odottaa, että jotain viidesluokkalainen tai jotain häpeäisi tällaista tietämättömyyttä ja tsemmpais itse itseään tiedonhakuun.
Pääasia, että viihtyy, tsillailee ja iipädeilee. Ja onhan aina Google!"

Parempi tapa oppia olisi vaikka iskeä koululaisten pöytään kuollut ahven, jonka he avaisivat.
"Sitä monet toki tekevätkin. Mutta minä en, koska se on sotkuista puuhaa. Nyt annoin läksyksi, että kerro paras kalajuttusi, kyllä sillä oppii. Jos ei ole ollut kalassa, sai keksiä sen päästään. Se ruokkii luovuutta. Yksi tyttö kirjoitti saaneensa Aurajoesta haikalan, joka hukkui."

Korhosta alkaa hiukan kismittää.
"Tuo yksi on aina nokka kiinni kirjassa. Osaa solmia kengännauhansa itse ja syö haarukan ja veitsen kanssa kuin mikäkin koketti. Se oli ainut, joka on ollut ukkinsa kanssa kalassa. Ei kyllä ollut kovin kiinnostavaa lukea, miten ukki opetti perkaamaan kalan."

[Miniluv]

NIMENOMAANTÄSSÄONTOTUUSJAPROFETIATJATÄTÄOLENYRITTÄNYTKOKOAJANSELITTÄÄ

Selittäisit etkä yrittäisi selittää.

123 x 123 = 15229

Olet väärässä.

[Eino P. Keravalta]

Eri tieteenalojen nippelitiedon ulkoa opettelun (ja pikaisen unohtamisen) sijasta olisi huisin paljon tärkeämpää oppia elämäntaitoja, joilla nykyään on todellista merkitystä. Tällaisia taitoja ovat esimerkiksi kirjallinen ja suullinen ilmaisutaito, tiedonhaku ja -analysointi, oppimiskeinot, ryhmätyö, itsetuntemus, ongelmanratkaisu, (kriittinen) medialukutaito, jne.

Aretposilta ansiokas kirjoitus, josta ylläoleva on vain osa.

Olen hänen kanssaan samoilla linjoilla ja erityisesti haluaisin koulussa painotettavan itsetuntemus-nimistä oppiainetta. Nippelitiedon sijaan koulussa pitäisi ennenkaikkea auttaa ihmistä ymmärtämään itseään ja ihmisten välistä psykologiaa. Kouluissa tulisi olla esimerkiksi joogaa ja meditaatiota sen sijaan, että opetellaan, montako munaa västäräkki munii.

Aineksia uudeksi opetusohjelmaksi voisi saada esimerkiksi psykologi ja filosofi Lauri Rauhalan elämäntyöstä.

https://www.teak.fi/general/Uploads_files/Holistinenihmiskasitysjasituationaalinenoppimiskasitys2012.pdf

[Emo]

Eri tieteenalojen nippelitiedon ulkoa opettelun (ja pikaisen unohtamisen) sijasta olisi huisin paljon tärkeämpää oppia elämäntaitoja, joilla nykyään on todellista merkitystä. Tällaisia taitoja ovat esimerkiksi kirjallinen ja suullinen ilmaisutaito, tiedonhaku ja -analysointi, oppimiskeinot, ryhmätyö, itsetuntemus, ongelmanratkaisu, (kriittinen) medialukutaito, jne.

Aretposilta ansiokas kirjoitus, josta ylläoleva on vain osa.

Olen hänen kanssaan samoilla linjoilla ja erityisesti haluaisin koulussa painotettavan itsetuntemus-nimistä oppiainetta. Nippelitiedon sijaan koulussa pitäisi ennenkaikkea auttaa ihmistä ymmärtämään itseään ja ihmisten välistä psykologiaa. Kouluissa tulisi olla esimerkiksi joogaa ja meditaatiota sen sijaan, että opetellaan, montako munaa västäräkki munii.

....

Meditaatiota, itsetuntemusta ja joogaa... pah!

Kouluissa pitää olla itsepuolustus-nimistä oppiainetta. Opetusta kuinka lyöt, kuinka käsittelet veitsiä ja muita aseita, eli siis nyrkkeilyä ja painia ja ammuntaa kannattaa opettaa.
Kaikki itämaiset epävarmat hörhellykset kuten karate ym. sopii jättää opetusohjelmasta  pois, niihin ei ole aikaa eikä voimavaroja, mutta esim. nyrkkeily on tehokas keino selvitä tulevaisuuden monikulttuurisessa Euroopassa.
Ja tytöille etenkin on opetettava ampumista, sillä fyysisiltä voimiltaan heikompi nainen ei ole koskaan miehen veroinen nyrkkeilijä. Siksi tytöille ja naisille tarvitaan itsepuolustukseen apuvälineitä, toki miehillekin tämä taito käyttää puolustautumisvälineitä pitää opettaa.

Jos todella halutaan pois nippelitiedosta aineisiin, joita tarvitaan elävässä elämässä, niin tässä edellä valmista tulevan opetussuunnitelman runkohahmotelmaa opetussuunnitelmista päättäville. Saatte vapaasti käyttää.

[Eino P. Keravalta]

Emo:

Meditaatiota, itsetuntemusta ja joogaa... pah!

Kouluissa pitää olla itsepuolustus-nimistä oppiainetta. Opetusta kuinka lyöt, kuinka käsittelet veitsiä ja muita aseita, eli siis nyrkkeilyä ja painia ja ammuntaa kannattaa opettaa.

Täysin samaa mieltä.

Mutta kannattaako aggressiivisista kulttuureista tuleville opettaa tuollaista? Ehkä nämä itsepuolustusaineet tulisi rajata vain sellaisille, jotka ovat kypsiä ja rauhallisia? Kurssille pääsemiseksi tulisi läpäistä psykologinen testi ja sieltä lentäisi ulos, jos käyttäytyisi hyökkäävästi tai syyllistyisi rikokseen.

[Emo]

Mutta kannattaako aggressiivisista kulttuureista tuleville opettaa tuollaista? Ehkä nämä itsepuolustusaineet tulisi rajata vain sellaisille, jotka ovat kypsiä ja rauhallisia? Kurssille pääsemiseksi tulisi läpäistä psykologinen testi ja sieltä lentäisi ulos, jos käyttäytyisi hyökkäävästi tai syyllistyisi rikokseen.

Ajattelin tätä esille nostamaasi asiaa tuossa edellistä kommenttiani kirjoittaessani... ajattelin ehdottaa etnisuskonnollisideologista valintaperustetta siihen kenelle itsepuolustusta koulussa opetetaan.  En vain sitä tänne laittanut, etten vaikuta jonkun  mielestä rasistilta.
No nyt se tuli tähän kirjoitettua, arvasin kyllä että puutut tähän asiaan vastauksessasi.
Liitetään vielä ehdottamasi psykologinen testaus siihen valintakriteeriksi.

Itsepuolustustahan ei kannata opettaa hyökkääjille, emmehän me Suomen puolustusvoimissakaan kouluta venäläisiä hyökkäämään Suomeen. Opettelemme puolustamaan suomalaisia.
Sama periaate tässä koulu-uudistuksessa, muslimeille ja kultamunille ei opeteta itsepuolustautumista koska kantaväestö ei ole heille uhka eikä itsepuolustautumista näin tarvita heidän keskuudessaan, ja lisäksi itsepuolustustaidot voivat kääntäen toimia hyökkäyksenäkin. Moniosaajat tulee riisua aseista.

[Malla]

Luovaa ja innovatiivista lainausta Nytin Korhoska-jutusta.
(...)
Korhosta alkaa hiukan kismittää.
"Tuo yksi on aina nokka kiinni kirjassa. Osaa solmia kengännauhansa itse ja syö haarukan ja veitsen kanssa kuin mikäkin koketti. Se oli ainut, joka on ollut ukkinsa kanssa kalassa. Ei kyllä ollut kovin kiinnostavaa lukea, miten ukki opetti perkaamaan kalan."

Leso on luovasti innovatiivinen, kenties jopa dynaamisesti ja voimaannuttavasti yhteisöllinen. Mutta paheksun ja saatan laittaa häirintäpuhepoliisin asialle -- olin tikahtua nauruun. Kyllä kismittää, kunhan henki taas kulkee.

[Muuttohaukka]

Eri tieteenalojen nippelitiedon ulkoa opettelun (ja pikaisen unohtamisen) sijasta olisi huisin paljon tärkeämpää oppia elämäntaitoja, joilla nykyään on todellista merkitystä. Tällaisia taitoja ovat esimerkiksi kirjallinen ja suullinen ilmaisutaito, tiedonhaku ja -analysointi, oppimiskeinot, ryhmätyö, itsetuntemus, ongelmanratkaisu, (kriittinen) medialukutaito, jne.

Aretposilta ansiokas kirjoitus, josta ylläoleva on vain osa.

Olen hänen kanssaan samoilla linjoilla ja erityisesti haluaisin koulussa painotettavan itsetuntemus-nimistä oppiainetta. Nippelitiedon sijaan koulussa pitäisi ennenkaikkea auttaa ihmistä ymmärtämään itseään ja ihmisten välistä psykologiaa. Kouluissa tulisi olla esimerkiksi joogaa ja meditaatiota sen sijaan, että opetellaan, montako munaa västäräkki munii.

Aineksia uudeksi opetusohjelmaksi voisi saada esimerkiksi psykologi ja filosofi Lauri Rauhalan elämäntyöstä.

https://www.teak.fi/general/Uploads_files/Holistinenihmiskasitysjasituationaalinenoppimiskasitys2012.pdf

Tässä uudistusinnossa kannattaa muistaa, että nykyluokassa ovat kaikenlaiset oppijat mukana meditoimassa. Ennen oli erikseen EMU-, ESY-, EHA- ja muut xxxkulut + vielä yläasteen tasokurssit. Nykyluokassa on niin heterogeeninen oppilasaines, että meditatiivinen joogailu loppuu hyvin äkkiä muutaman höyrypään omintakeiseen meditointiin ja ihmisten välinen psykologia saattaa vaatia kesken meditoinnin vaikkapa rehtorin väliintulon.

Kannattaa myös muistaa, että pääosa oppilaista oppii ja haluaa oppia ihan perinteisin menetelmin. Ne perinteiset ovat kaikkea muuta kuin ulkoalukua- jota pitäisi olla paljon enemmän. Västäräkin ja muittenkin munamäärää ei vaadita muistettavaksi ja se löytyy itsekin hakemalla, jos se asia kiinnostaa.

Kyllä koulu on uudistunut ja oppikirja ei sido opettajaa rivi riviltä sen käyttämiseen. Opetuksensa suunnittelusta ja painotuksesta vastaa kuitenkin aina opettaja ja sille, että on erilaisia opettajia, emme vain voi mitään. Sillekään, että minkälaista oppijaa luokassa on, ei voi vaikuttaa.
Opetusuunnitelman runko tehdään polittisten päättäjien pöytien ääressä, kouluissa taas jälleen kerran aletaan vääntää uutta opetussuunnitelmaa.

Huvittavaa on, kun katselee kahdenkymmenen vuoden takaisia ekaluokan aapisia ja vertaa niitä tämän päivän aapisiin, niin vaikea olisi sanoa kumpi on vanhempaa mallia ja kumpi viime vuoden mallistoa. Sama juttu matematiikankin kirjojen kanssa. Kun ei se A ole miksikään muuttunut ja kovin samana on pysynyt 1+2= ?.

Nyt on kovalla vauhdilla tulossa sähköiset yo-kirjoitukset.  Se on ihan sama tilanne kuin sen joukko-opinkin kanssa aikanaan. On iso määrä opettajia, jotka eivät asiaa hallitse ja on iso määrä kouluja, joissa välineitä a) joko ei ole tai b) ne eivät toimi.
Meditoi siinä sitten, kun olet suunnitellut interaktiivisen nettioppitunnin rakenteen tablettien varaan ja kaikki koulun tabletit on "päivitetty" jonkun västäräkin munamäärän etsijän toimesta. Mutta siinä tilanteessa voi tietenkin turvautua joogailuun ja ihmistuntemukseen. Aikaahan on, koska suunnitelma meni persiilleen. Istutaan alas ja aletaan mietiskellä.

Kun sitä kirjallista ja suullista esiintymistä on joka aineen kohdalla ja sitä on paljon. Suullista esiintymistä kyllä löytyy mutta sen esittäjät vain eivät aina ole aiheessa niinkään mukana vaan se esiintyminen on ihan muuta.
Kirjallista esittämistä taas on vaikea suorittaa ilman pohjatietoa ja  osaamista.
Ryhmätöitä tehdään mielellään mutta toisten tuotosten kuuntelu ei aina jaksa kaikkia kiinnostaa.

Niinja miksi se ihmisten välisen kommunikaatio pitää sisällyttää OPSiin. Eikö sitä voida alustavasti opettaa jo kotona? Ihmistuntemuksenkin alkeet lähtevät kotoa ja nämä sen siellä oppineet eivät tarvitse erillistä suunnitelmaa sen oppimiselle. He haluavat oppia oman oppimisensa tuottaman mielihyvän takia.
On koulussa hyvin paljon turhaa mutta sen karsimiseen ei tarvita opetussuunnitelmia. Toisaalta se toisen turha on toisen mukava.

[Lalli IsoTalo]

Nippelitiedon sijaan koulussa pitäisi ennenkaikkea auttaa ihmistä ymmärtämään itseään ...

Kreikkalainen filosofi Thales sanoi, että vaikeinta elämässä on oppia tuntemaan itsensä.  Sikäli itsetuntemisoppi voisi olla hyväkin olla koulun menussa. Se voisi sisältää esim. persoonallisuuden, moraaliarvot, kehon, unelmat ja tykkäykset/sietämiset/vihaukset.

[Eino P. Keravalta]

Niinja miksi se ihmisten välisen kommunikaatio pitää sisällyttää OPSiin. Eikö sitä voida alustavasti opettaa jo kotona?

Voidaan toki opettaa kotona, mutta kun ei opeteta.

90 prosenteissa kodeista ollaan itsekin kateissa sen kanssa, 'kuka minä olen' ja 'kuinka toimia muiden ihmisten kanssa'. Yleensä ihmisiä kiinnostaa vain jääkiekko, nukkuminen ja syöminen sekä siihen väliin muutama tunti television tylsistyneenä tuijottamista. Tosiasia on se, että valtaosalla ihmisistä ei ole kovinkaan kummoisia eväitä jakaa tietoa lapsilleen, sekaisin ovat itsekin. Minä myös. 

[Lalli IsoTalo]

Toisaalta, mitä enemmän kotien tehtäviä annetaan koululle, sitä sekopäisempiä ihmisiä tuntuu kadulla olevan. Yhtälö on vaikea.

[Muuttohaukka]

Niinja miksi se ihmisten välisen kommunikaatio pitää sisällyttää OPSiin. Eikö sitä voida alustavasti opettaa jo kotona?

Voidaan toki opettaa kotona, mutta kun ei opeteta.

90 prosenteissa kodeista ollaan itsekin kateissa sen kanssa, 'kuka minä olen' ja 'kuinka toimia muiden ihmisten kanssa'. Yleensä ihmisiä kiinnostaa vain jääkiekko, nukkuminen ja syöminen sekä siihen väliin muutama tunti television tylsistyneenä tuijottamista. Tosiasia on se, että valtaosalla ihmisistä ei ole kovinkaan kummoisia eväitä jakaa tietoa lapsilleen, sekaisin ovat itsekin. Minä myös. 

Jos ei ole eväitä jalkikasvunsa perusasioiden opettamiseen, miksi niitä pitää ylipäänsä hankkia.
Tuohon prosentillukuun en luota. 90% vanhemmista haluaa ja osaa opettaa lapselleen muutakin kuin mähöämistä. Miksi sen 90% pitää kärsiä 10% kummoisten eväitten puutteesta. Pääosa kakaroista on päiväkodissa ja siellä on kuitenkin osaava henkilökunta korjaamassa puutteita - tosin varsin sekavasssa joukossa.

[nollatoleranssi]

Kun aihe pomppasi taas esille, niin kyllä siinä jotakin ideaakin vaikutti olevan.

Rakenteellisia ongelmia pitäisin edelleen opiskelun suurempina uhkina eli kasvavia luokkakokoja, lakkautettuja kouluja sekä koulukurin puutetta, mutta kun tekninen kehityskin tapahtuu taustalla huimaa vauhtia, niin ei pitäisi liikaa jäädä entisen "pulpetti-ulkoa"-opetuksen jalkoihin.

Peliteollisuus olisi yksi merkittävä ala, jota tarvittaisiin koulutyöhönkin. Pelit tehdään usein addiktoiviksi, mutta samalla ne voisivat olla opettavaisia ja innostavia. Tärkeintä olisi saada niin isoja kuin pieniäkin peliteollisuudentekijöitä alalle ja ero ns. opetuspelin ja leikkipelin välillä ei olisi liian iso. Pelit antavat parhaimmillaan (tai pahimmillaan) sellaisen buustin opetustyöhön, että hyvin toteutettuna niitä ahmittaisiin kuin jättikirjoja.

Eri kommenteissa vaaditaan erilaisia "uusia metodeja" koulutyöhön, mutta ainakin itselle vaikuttaa siltä kuin näitä samoja keinoja olisi aina ennenkin käytetty esim. ryhmätöitä, esitelmiä, teknisiä apuvälineitä jne.

Pelkästään nahkasohvilla, rullatuoleilla ja opettajan omaan auktoriteettiin luottamalla ei yksikään koululuokka pärjää. Oppilaat eivät keskity opetukseen, jos mielekkäämpääkin tekemistä on tarjolla. Opetussuunnitelmaakin tarvitaan koulujen osaamisen pysymisenä suunnilleen samalla tasolla kaikkialla Suomessa.

Kokeet toimivat myös yleensä tietynlaisena pelotteena sille, että osaako asioita vai eikö ja niiden takia monet "pänttäävät" oppimateriaaleja. Usein kokeiden osaamistaso taas perustuu ennen kaikkea asioiden ulkoa muistamiseen, mutta opettaja voisi painottaa kokeissa kysyttäviä asioita enemmän.

Opetustyössä käytännön esimerkkejä pitäisi joka tapauksessa käyttää enemmän. Jos asiat pystyy yhdistämään konkreettisiin tilanteisiin ja tapahtumiin, niin ne jäävät aivan eri tasolla mieleen kuin jos asiat esitellään täysin abstrakteina vaikeasti ymmärrettävinä ilmiöinä (mm. matematiikassa opiskelu perustuu usein pelkästään laskutekniikkaan, ei käytännön sovellutuksiin).

[Muuttohaukka]

Toisaalta, mitä enemmän kotien tehtäviä annetaan koululle, sitä sekopäisempiä ihmisiä tuntuu kadulla olevan. Yhtälö on vaikea.

Mistähän tämä taas johtuu? Eiköhän ne sekopäät ole kotien tuotoksia ja vanhemmat sellaiset ovat lopetettujen osastojen jäämistöä.

[guest11919]

Nippelitiedon sijaan koulussa pitäisi ennenkaikkea auttaa ihmistä ymmärtämään itseään ...

Kreikkalainen filosofi Thales sanoi, että vaikeinta elämässä on oppia tuntemaan itsensä.  Sikäli itsetuntemisoppi voisi olla hyväkin olla koulun menussa. Se voisi sisältää esim. persoonallisuuden, moraaliarvot, kehon, unelmat ja tykkäykset/sietämiset/vihaukset.

On jo. Terveystieto ja uskonto/ET kattavat tuon osaston jo varsin hyvin.

[Sivustakatsoja]

Miten kouluissa sitten voitaisiin opetella luovuutta tai kyseenalaistaman asioita?, vaikka niin sanottujen yleissivistävien aineiden kautta.

Ei asioiden kyseenalaistaminen ole mikään itseisarvo. Terveeseen lähdekriittisyyteen toki on hyvä totuttaa, esim. vaikkapa jonkinlaisen media-analyysin kautta (mm. aiheesta miten tilastotietoja käytetään uutisissa). Mutta jokin yleismaailmallinen kaiken kyseenalaistaminen sopii lähinnä salaliittoteoreetikoille, joiden maailmankuvassa esim. rokotukset ovat pääasiallisesti lääkeyhtiöiden juoni yhteiskunnan rahastamiseksi jne.

Jos kriittisyyden taitoa, tai oikeamminkin ehkä "valmiutta", haluttaisiin opettaa, voisi kouluun lisätä vaikkapa tunteja, jotka keskittyvät keskusteluun/väittelyyn vaikkapa jostain ajankohtaisista tai yhteiskunnallisesti merkittävistä asioista niin, että mielipiteet pitäisi pyrkiä perustelemaan. Tällainen tosin sopinee lähinnä vasta hieman varttuneemmille (ja henkisesti kypsemmille) oppilaille.

Historian merkkipaalujen ajankohtia ei kannata opettaa summittaisesti, vaan tarkkoina vuosilukuina. Jos normaalioppilas ei muistaisikaan tarkkaan Pähkinäsaarta, hän muistaa vuosisadan ja se riittää aika pitkälle.

Jep. Vuosilukujen ehdoin tahdoin pois jättäminen ei oikeastaan palvelisi mitään tarkoitusta. Mutta siitä olen samaa mieltä joidenkin muidenkin kommentoijien kanssa, että tuollaisten detaljien painoarvo opetuksessa ei saisi olla liian suuri. Eli esimerkiksi kokeessa ei pitäisi ainakaan kysyä, että "minä vuonna Pähkinäsaaren rauha solmittiin" vaan enemmänkin vaikkapa siitä, millaisten tapahtumien seurauksena se solmittiin ja miten se vaikutti Suomeen. Ja jo alusta alkaen myös oppilaille pitäisi selvästi kertoa, että kokeissa tärkeintä on asiakokonaisuuksian hahmottaminen eli esim. kokeeseen valmistautuessa ei tarvitse masentua, jos tarkat vuosiluvut eivät pysy mielessä.

Ja tosiaan se on päivänselvä juttu, että historian opetus on tärkeää. Vaikka Eino P. Keravalta "todisti väkevästi" siitä, kuinka vähän hän oppi peruskoulun aikana, niin ainakin omakohtaisesti voin sanoa oppineeni koulun historian tunneilla todella paljon niin Suomen kuin Euroopankin historiasta. Peruskoulun (ja lukion) jälkeen on kerääntynyt lähinnä tipoittaisempaa yksittäistapauksia koskevaa tietoa: laaja kokonaiskuva esimerkiksi maailmansodista tai työväestön oikeuksien kehityksestä on syntynyt nimenomaan peruskoulun aikana/ansiosta. Vaikkei tämä ole "työssä tarvittavaa" tietoa on se aivan oleellisen tärkeä osa sitä, millaisena maailma hahmottuu.

Loppuun vielä vinkki, että Suomessa käytettävät opetussuunnitelmat ovat toki julkista tietoa ja niissä kuvataan melko hyvin, millaisia oppimistavoitteita opetukselle on asetettu. Esimerkiksi tuohon kriittisyyteen liittyen opetussuunnitelman "viestintä ja mediataitoa" koskevassa osuudessa sanotaan, että:

TAVOITTEET
Oppilas oppii
• ilmaisemaan itseään monipuolisesti ja vastuullisesti sekä tulkitsemaan muiden viestintää
• kehittämään tiedonhallintataitojaan sekä vertailemaan, valikoimaan ja hyödyntämään
hankkimaansa tietoa
• suhtautumaan kriittisesti median välittämiin sisältöihin ja pohtimaan niihin liittyviä
eettisiä ja esteettisiä arvoja viestinnässä
• tuottamaan ja välittämään viestejä ja käyttämään mediaa tarkoituksenmukaisesti
• käyttämään viestinnän ja median välin

KESKEISET SISÄLLÖT
• omien ajatusten ja tunteiden ilmaisu, erilaiset ilmaisukielet ja niiden käyttö eri tilanteissa
• viestien sisällön ja tarkoituksen erittely ja tulkinta, viestintäympäristön muuttuminen ja
monimediaisuus
• median rooli ja vaikutukset yhteiskunnassa, median kuvaaman maailman suhde
todellisuuteen
• yhteistyö median kanssa
• lähdekritiikki, tietoturva ja sananvapaus
• viestintätekniset välineet ja niiden monipuolinen käyttö sekä verkkoetiikka.

[Sivustakatsoja]

Peliteollisuus olisi yksi merkittävä ala, jota tarvittaisiin koulutyöhönkin. Pelit tehdään usein addiktoiviksi, mutta samalla ne voisivat olla opettavaisia ja innostavia. Tärkeintä olisi saada niin isoja kuin pieniäkin peliteollisuudentekijöitä alalle ja ero ns. opetuspelin ja leikkipelin välillä ei olisi liian iso.

No jaa. Mielestäni ns. opetukselliset pelit, sikäli kun mitä ilmeisimmin puhut todellisista kaupallista tasoa olevista peleistä, kuuluvat sarjaan "keisarilla ei ole vaatteita". Mitä enemmän opetusta konkreettisesti pelillistetään, sitä kauemmas ajaudutaan varsinaisesta oppisisällöstä. Toki opetusta voi ja kannattaa kehittää IT-teknologian avulla, mutta lähestymistapana "liimataan pelien kylkeen jotain opittavaa" ei kuulosta kovinkaan toimivalta. Siis yleisesti ottaen. Toki jotkut pelit ovat jo lähtökohtaisesti hyvin lähellä sellaista, mitä koulussa muutenkin voitaisiin tehdä. Esimerkiksi monenlaiset tietovisa- ja sanapelit ovat varsin lähellä koulun pistokokeita. Ei olisi lainkaan huono ajatus toteuttaa opetussuunnitelman oppisisältöjä vastaavia tämäntyyppisiä pelejä, joiden avulla oppilaat voisivat testata ja harjaannuttaa omaa osaamistaan. Mutta tosiaan esim. joku "Call of Duty: Talvisota" ei olisi ehkä mitenkään erityisen hyvä tapa opettaa talvisodan historiaa (tässä nyt ohitan sen faktan, että Call of Duty -räiskintäpelit taitavat muutenkin olla K16...).

[Muuttohaukka]

No jaa. Mielestäni ns. opetukselliset pelit, sikäli kun mitä ilmeisimmin puhut todellisista kaupallista tasoa olevista peleistä, kuuluvat sarjaan "keisarilla ei ole vaatteita".

Onpa hyvä ilmaisu to keisari vailla vaatteita. Nykypäivän lapset pelaavat niin erityyppisiä pelejä ja nämä opetukselliset pelit ovat usein samaa kastia kuin Corricot ja Logot-vai mitä ne palapelit olivatkaan.

Erot viihdepelien ja pedagogisesti suunniteltujen pelien välillä- vaikka niitä on yritetty kaventaa- on suuria eroja. Oppimispelit laahaavat  kuitenkin selvästi perässä.
Oppimistilanteen tulee aina olla aktiivista toimintaa, jossa oppija prosessoi oppimansa ja siirtää sen pitkäkestoiseen muistiin.  Pelit vaativat juuri tuota aktiivista toimintaa ja kuvitelma, että pelkkä pelaaminen motivoisi oppimaan, ei riitä. Sen pelin täytyy olla niin innostava, että lyhytkestoinen sirtyy pitkäkestoiseen muistiin.

[Bwana]

Peliteollisuus olisi yksi merkittävä ala, jota tarvittaisiin koulutyöhönkin. Pelit tehdään usein addiktoiviksi, mutta samalla ne voisivat olla opettavaisia ja innostavia. Tärkeintä olisi saada niin isoja kuin pieniäkin peliteollisuudentekijöitä alalle ja ero ns. opetuspelin ja leikkipelin välillä ei olisi liian iso. Pelit antavat parhaimmillaan (tai pahimmillaan) sellaisen buustin opetustyöhön, että hyvin toteutettuna niitä ahmittaisiin kuin jättikirjoja.

Amen. Pelien avulla oppilaat tuppaavat oppimaan kaikkein tehokkaimmin. Civilization pelisarja tulisi määrätä pakolliseksi alakouluun ja Europa Universalis siitä eteenpäin. Tosin kerronpahan tähän tapauksen eräästäkin brittikoulusta jossa pedakoomikoin:

Opeteltiin kertotauluja 2-5. kun niitä oltiin jokunen hetki jauhettu, otin niihin niinkin vallankumouksellisen lähestymistavan kuin bingon pelaamisen. Eli oikeat vastaukset taululle, muksut valitsemaan mieleisiään 3x3 ruudukkoon ja minä kyselemään. Hyvin meni, kunnes rehtori kulki luokan ohi ja otti meikäläisen puhutteluun. Oli kuulemma vaan pelien pelaamista moinen eikä oppimista. Siinä oli suomalaisella kasvatustieteen maisterilla hetkisen aikaa sanaton olo.

[nollatoleranssi]

En tiedä onko tälläistä tehty, mutta mielestäni oppimispeleistä voitaisiin luoda koko Suomen kattava pilottihanke (eiköhän sitä EU-rahaakin saattaisi tähän irrota), jossa ensinnäkin pyrittäisiin kartoittamaan, että millaisissa asioissa peleillä olisi käyttöä opetustarkoituksessa ja pystyttäisiinkö tiettyjä opetuskokonaisuuksia opettamaan pelien avulla. Tälläisellä hankkeella voisi olla parhaimmillaan mahdollisuudet myydä jopa ulkomaille.

Lähinnä pedagogiikan ammattilaiset hahmottaisivat ja loisivat sellaisen opetussisällön 1-9 vuosiluokilta (esim. 3. vuosiluokan historia, 6 vuosiluokan matematiikka jne.), että mikä soveltuisi peleillä opetettavaksi ja millä tavalla (kyse voisi olla yksittäisestä aiheestakin ja tietylle vuosiluokalle).

Seuraava vaihe olisi antaa tämä sisältö aihekokonaisuuksineen ns. vapaaseen jakeluun, jossa käytännössä kaikki it-firmat ja it-työntekijät voisivat ottaa osaa kilpailutukseen peli-idean toteuttamisesta.

Kolmas vaihe olisi valita 1-10 parasta ehdotusta ns. jatkokehitykseen (parhaat ehdotukset saisivat rahallisia palkintoja) ja yhdistää pedagogiikan ammattilaisten näkemykset pelinkehitykseen. Ideana olisi tehdä peli-ideat loppuun ja viimeistellä ne sekä laajempi testausvaihe.

Voittajaehdokkaat pääsisivät virallisesti koekäyttöön ja jokaisesta pelistä menisi lisenssimaksu pelin kehittäjätiimille/kehittäjälle.

Edit: Tämä koko idea vaatisi kyllä varsin nimekkäitä pääpuhujia taakseen, ennen kuin siitä ylipäätään voisi tulla mitään, mutta perusideana tuo voisi olla varsin hyvä.

[Patakakkonen]

Kuinka ollakaan, meidän alakoululaisen luokasta lähtivät pulpetit kesällä. Nyt niillä on kaksi luokkaa yhdessä, kaksi opettajaa, kaksi luokkahuonetta mutta ei pulpetteja. Erilaisilla jaoilla tehdään erilaisia asioita omaan tahtiin, ja yksi päivä viikosta ollaan kokonaan ulkona. Sisällöistä ei ole vielä tarkkaa kuvaa mutta kirjat on käytössä. Muksu on jo nähnyt yhtä sun toista kouluissaan edellisessä asuinmaassa joten totesi vain tapahtuneen ja tekee läksynsä kuten ennenkin. Nippelitiedon määrä selvinnee kun alkaa olla kokeita. On kovasti tykännyt kun pääsee pyöräretkille luontoon kouluaikana, joka viikko. Tykkää itse lukea sitä nippeliä tietokirjoista joten tuskin jää mitään vaille.

Oli sitten vanhempainilta. Meitä kiinnosti kovasti miten homma toimii käytännössä. Vakuuttelivat että toiminnalle on pedagogiset perusteet. En alkanut tivata tai kysellä tarkemmin, katsotaan sitten jos tulee jotain negatiivista viestiä.

Kysyin kyllä siitä pulpetittomuudesta ja miten hyvin lattialla tyynyn päällä sujuu kirjoittaminen. En pahasti, koska mikä vain on parempi asento kahdensanvuotiaalle kuin pulpetissa jöpöttäminen. Taas vakuuttelivat että ei aiheuta levottomuutta vaikka jotkut istuvat jumppapallojen (!) päällä. Luokassa on kuitenkin myös pöytäpaikkoja. Ne ovat kuitenkin "aika tyhjillään", totesivat silminnähden mielissään opettajat. Mikä itseisarvo sekin muka on? Paperitöihin tarvitaan jäsennelty työtila; jos ei tokaluokalla niin myöhemmin.

Kotona kysyin mitä vekara tykkää lattialla istumisesta. Sanoi tekevänsä kaikki kynähommat pöydällä, kun se on helpompaa. Vähän hymilytti. Samoin läksyt tekee kotona pöydän ääressä.

Että sellainen revolutsija meidän lähikoulussa. Kuinkahan kauan jaksavat? Suhtaudun myönteisellä uteliaisuudella, runsaan liikunnan ansiosta. Lapsi on ainakin tyytyväinen.

[guest11919]

Erittäin positiivinen juttu Patakakkosen kertomuksessa tuo runsas ulkona liikkuminen. Sehän onnistuisi ihan hyvin, vaikka olisi ne pulpetitkin luokassa...

[sivullinen.]

Pähkinäsaaren rauha tuntuu olevan merkittävin historiallinen tapahtuma, joka pitäisi opettaa peruskouluissa. Mutta, kuten jo aiemmin väitin, ei siitä oikeastaan tiedätä juuri mitään, joten kaikki nippelitiedon kertominen aiheesta on puhdasta tarinointia. Pitäisikö lapsille opettaa tarinat totuutena -- ja vielä ulkolukuna? Toinen näkökulma asiaan oli, että opetetaan ennemmin, miten rauhaan päädyttiin ja mitkä tekijät siihen vaikuttivat. Tämä historian filosofia hegeliläisittäin on vielä vaikeampi aihe. Siitä ei ole senkään vertaa tietoa, eikä sitä edes pysty nykyihminen käsittämään. Lapsille uudet käsitteet ovat vielä vaikeampi pala, sillä he ovat oppineet vasta elämänsä ensimmäiset. Heidän maailmankuvaansa ei pitäisi sotkea, vaan selkeyttää; heille ei pitäisi opettaa mitään etäistä ja häilyvää, vaan käsinkosketeltavaa ja selkeää.

Kertokaa nyt Pähkinäsaaren rauhasta puhujat, mitä siitä pitäisi kertoa? Wikipedia kertoo seuraavasti: "Pähkinäsaaren rauha oli Ruotsin alaikäistä kuningasta Maunu Eerikinpoikaa ohjanneen holhoojahallituksen ja Novgorodin tasavallan välillä 12. elokuuta 1323 solmittu rauhansopimus. Rauhansopimus päätti pitkähkön sotajakson näiden kahden valtion välillä. Se on vanhin tunnettu Ruotsille itärajan määrittelevä rauhansopimus. Varsinaista alkuperäistä rauhansopimusta ei ole säilynyt nykyaikoihin. Tallella on ainoastaan erikielisiä myöhäisiä versioita, jotka eroavat jossain määrin toisistaan. On myös mahdollista, että rauhansopimus oli alun perin suullinen. Tämä selittäisi, miksi myöhemmät kirjoitetut sopimuksen versiot poikkeavat toisistaan." Mahdollinen suullinen rauhansopimus Ruotsin ja Novgorodin välillä. Revi siitä historian filosofiaa. Vaikeutan vielä lisää. Ruotsi ei vielä silloin ollut Ruotsi. Ruotsin valtakunnan perustamisena pidetään Kustaa Vaasaan aikaa 1500-lukua. Novgorodin tasavalta ei ollut myöskään valtio, vaan ruhtinaan hallitsema kaupunki, jossa ruhtinas ei hallinnut diktatorisen yksinvallaan -- "autokratian" -- tavoin. Näin jäljelle jää suullinen rauhansopimus. Mutta siihen aikaan ei ollut vielä käsitettä sota, vaan hallitsijat tekivät ryöstö- eli verotusretkiään eli vainoja. Rauhansopimus tarkoitti verotusalueiden jakamista -- ei armeijoiden sotilaallisten kohtaamisten loppumista tai välttelyä. Rajalinjaa ei myöskään voitu vetää mihinkään, sillä karttoja ei ollut. Oli vain tiettyjä kalaisia järviä -- joiden sijaintia ei nykyään tiedetä, sillä suuri osa on kuivunut, osa laajentunut ja loput muuttaneet paikkojaan. Jos sitten aletaan pohtia 1300-luvun ihmisten ja varsinkin ruhtinaiden, kuningaiden ja muiden päättäjien sielunelämää, tullaan mielettömän suuriin ongelmiin. Vain tekemällä tietäen väärä oletus silloin ajatellun kuten nyt, voidaan olettaa yhtään mitään. Päivämäärien säilymisestä kerroin jo: kalenteriuudistuksia on tehty useita sen jälkeen.

Joten totuus on liian laaja kenenkään opittavaksi missään. Lasten opetuksessa pitäisi opettaa ainoastaan tärkeimmät asiat, jotka vallitsevat kussakin maassa kyseisenä aikana kunkin kulttuurin alaisuudessa. Suomessa se tarkoitti Toisen Maailmansodan jälkeisenä teollistumisen aikana yhteen- ja vähennyslaskua ja kirjeen kirjoittamista. Suomessa se tarkoittaa nykyään Hommaforumin lukutaitoa, googlen käyttämistä laskemiseen ja vihapuhelainsäädännön yksityiskohtien tuntemista oman ilmaisun rajoittamiseksi hyvinvointiuskonnon hyväksymiin rajoihin. Keskustelunvalvojien koulutusta varten voidaan perustaa ylempiä opinahjoja. Tavallisen ihmisen ei tarvitse niistä tietää mitään. Kaikkea ei voi tietää; kaikkea ei tarvitse tietää -- eikä kaikkea, mitä tarvitsee tietää, tarvitse opiskella koululaitoksissa. Etnopositiivisesta eksistenssistä tai yhteiskuntakiusaamisesta ei peruskouluissa kerrota, koska sosialismi. Niistä kerrotaan kadun varjoisalla puolella. Sieltä saa myös tietoja seksuaalikasvatuksen, päihdevalistuksen ja sen kaivatun nyrkkeilyn alalta. Kadun varjoisalla puolella opiskelu on vapaaehtoista ja perustuu ihmisen haluun oppia asioita, joista hän kokee olevan itselleen hyötyä jatkossa. Pitkän kirjamuotoisen esitykseni lopuksi lainaan entisen opetusministerimme sanoja:

Nuoruuteni yliopistot

Tänä päivänä on hyödyllistä perehtyä venäläisen ihmisen sielunmaisemaan. Yhden ikkunan - ei kaikkein edustavinta - avaa kirjailija Maksim Gorki. Kulkuri Peskov törmää 1880-luvun Venäjällä juoppoihin poliiseihin, taikauskoisiin talonpoikiin, varasteleviin virkamiehiin - tapaa harkittua laiskuutta.  Varastelevat virkamiehet ja poliitikot.  Mistä heitä aina vaan riittää ja riittää?

Minun nuoruuteni yliopistoihin ei kuulunut niin rajua elämää, mutta kirjaklassikko sai minut pohtimaan "nuoruuteni yliopistoja". Yksi sellainen "yliopisto" on ollut puolue SDP ja toiminta sen järjestöaktiivina, kansanedustajana ja ministerinäkin.  Valmistauduin huolellisesti ensimmäisiin puoluekokouksiin.  Kirjoitin puheenvuoroni ajatuksella ja hyvin tosissani, unohtamatta aatteellista ja ideologista soihtua.

Myöhemmin erityinen mielenkiintoni on koskenut ohjelmatyötä; työelämää, sosiaalipolitiikkaa, sivistystä, kulttuuria ja hyvinvointivaltiota. Puoluekokousta voi käyttää myös omien päämäärien ja asioiden ajamiseen.  Kirjoitin Teiskon Työväenyhsityksen puoluekokousaloitteen vuorotteluvapaajärjestelmän toteuttamiseksi Suomessa.  Puoluehallitus ja kokous hyväksyivät aloitteen.  Seuraavaksi oli paimennettava asia hallitusohjelmaan.  Se onnistui.

Työministeri Liisa Jaakonsaari esitteli vuorotteluvapaalain eduskunnalle ja kutsui lakia "Lex Gustafssoniksi". Hyvä me!

Uskon, että jokainen puoluekokousedustaja ottaa arvokkaan tehtävän tosissaan. Kun osallistuu aktiivisesti ja ahmii kaiken tiedon niin kokous vastaa kyllä yhtä yliopiston valtio-opin luentosarjaa.

Varsinainen yliopistoni oli Tampereen yliopisto.  Sosiaalipolitiikan peruskurssin suoritin assistentti Jorma Sipilälle, myöhemmin Jorma oli professori ja yliopiston kansleri.  Valtio-opin tentin dosentti Pertti Timoselle, aikuiskasvatuksen laudaturin professori  Aulis Alaselle ja sosiaalipolitiikan laudaturin professori  Armas Niemiselle.  Ajattelen heitä kunnioituksella ja arvostaen.

Pyrin ja pääsin Tampereen yliopistoon Kiljavan kansankorkeakoulun kurssin jälkeen. Olen erityisen kiitollinen opinahjolle, vapaalle sivistystyölle ja kannustaville opettajille, jotka saivat siivet selkääni.  Ilman heidän tukea ja ohjaustaan olisin jäänyt lentämään paljon matalammalle.  Kun tietää vähän enemmän, näkee syvemmälle, pidemmälle ja voi tähdätä korkeammalle, ihmisiä palvelemaan ja auttamaan.

En yllä lähellekään venäläisen kulkurin Peskovin elämänkokemuksia ja seikkailuja.  Jotain siihen suuntaan on minullakin ollut mielessä, erilainen elämä kiinnostaa minuakin.  Kirja-arvostelija kuvaili kulkuri Peskovia. "Tuon rahvaan nuorukaisen rehellisissä pyrkimyksissä ylöspäin ja hänen uskossaan hyvään on jotakin yli-inhimillisen kaunista".

Yhteinen liikkeemme on parhaimmillaan inhimillistä ja kaunista, ihmisten silmissä ja mielessä.

Jukka Gustafsson, kansanedustaja (sd)

http://www.jukkagustafsson.net/index.php?option=com_content&view=article&id=388:nuoruuteni-yliopistot&catid=34:blogi&Itemid=29

Alleviivaus minun. Se on entisen opetusministerin kanta.

[Patakakkonen]

Erittäin positiivinen juttu Patakakkosen kertomuksessa tuo runsas ulkona liikkuminen. Sehän onnistuisi ihan hyvin, vaikka olisi ne pulpetitkin luokassa...

No niinPÄ. Jaksaa sitten istua kun saa liikuntaa riittävästi.

[nollatoleranssi]

Kysyin kyllä siitä pulpetittomuudesta ja miten hyvin lattialla tyynyn päällä sujuu kirjoittaminen. En pahasti, koska mikä vain on parempi asento kahdensanvuotiaalle kuin pulpetissa jöpöttäminen. Taas vakuuttelivat että ei aiheuta levottomuutta vaikka jotkut istuvat jumppapallojen (!) päällä. Luokassa on kuitenkin myös pöytäpaikkoja. Ne ovat kuitenkin "aika tyhjillään", totesivat silminnähden mielissään opettajat. Mikä itseisarvo sekin muka on? Paperitöihin tarvitaan jäsennelty työtila; jos ei tokaluokalla niin myöhemmin.

Kotona kysyin mitä vekara tykkää lattialla istumisesta. Sanoi tekevänsä kaikki kynähommat pöydällä, kun se on helpompaa. Vähän hymilytti. Samoin läksyt tekee kotona pöydän ääressä.

Että sellainen revolutsija meidän lähikoulussa. Kuinkahan kauan jaksavat? Suhtaudun myönteisellä uteliaisuudella, runsaan liikunnan ansiosta. Lapsi on ainakin tyytyväinen.

Kirjoituksesi todistaa parikin asiaa:

Kädellä kirjoittaminen ilman pulpettia muuttuu paljon vaikeammaksi, joten pakollisena seurauksena tästä on oppilaiden heikompi kirjoitustaito.

"Opettajien pulpettivastaisuus" taitaa olla jokin uusi muoti-ilmiö (sukupuolineutraaliusuuden lisäksi), jota esiintyy kasvatusalalla. Ehkäpä joku "kasvatusalan auktoriteettitaho" on saanut luotua sellaisen käsityksen, että "pulpetit ovat vanhoillinen ja alistava tapa käsitellä oppilaita, joten ainoa keino on niiden poistaminen luokista".

Nyt opettajat ovat menneet tähän muoti-ilmiöön mukaan ja eivät vaikuta edes järjellä pystyvän ajattelemaan seurauksia.

Onhan melkein käsittämätöntä, että miten opettajat eivät tajua noin yksinkertaista asiaa (oppilaiden kirjoitustaidon heikentymistä, joka on varmaankin yksi tärkeimmistä oppiaineista ala-asteella). Luultavasti eivät tajua, koska "kuten yleensäkin" asiasta ei ole osattu kysyy oppilailta itseltään.

[Leso]

Haukkukaa vaan salaliittoteoreetikoksi.

Se, että oppilaat eivät opi käsin kirjoittamaan, opettaa heitä konekirjoittamaan.
Tehtävien välittäminen tietoteknisesti opettaa heidät välittämään tietoa tietoteknisesti.
Tietoteknisistä suorituksista ei jää jälkeä, jos ne välitetään tietoteknisesti.

Wanhimmat kääkät varmaan muistavat, että tietotekniikan nimenomaisesti kehuttu hyvyys oli se, että toimistohommat vähenee, kun ei tartte papereita sompailla.
Eikös se ainakin kolminkertaistanut paperinkäytön?

Nykypolvet opetetaan siihen, ettei mitään muokattavaksi kelpaamatonta dokumenttia jää, vaan että kaikki on eetterissä, missä sitä voi muokata.
Nykypolvi kasvaa ilman kolmen kopion sääntöä.