News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2014-10-07 MTV: Katujengi hakkaa lapsia ja nuoria Itä-Helsingissä

Started by miheikki, 07.10.2014, 10:34:05

Previous topic - Next topic

Kyklooppi

Ihmisjäte.

mmm

Ja kaikkiaan ihan mukavan oloista porukkaa.
Eläköön Suomi ja Åland ja Sulo ja
brr..brr..brr...bruttokansantulo.

Iloveallpeople

QuoteDebatti: Kenttäharmaa vs. Punavihreä

Christian Perheentupa on kapteeni ja johtamisen opettaja. Li Andersson on Vasemmistonuorten puheenjohtaja ja valtuustoryhmän pomo Turussa.

Millaisia ajatuksia viime syksynä Helsingissä riehunut jengi herättää?

Andersson: Olen seurannut aika paljon poliisien tiedottamista. He tiedottivat hyvin asiasta eli väkivalta ei ole lisääntynyt vaan pikemminkin se on ollut vähenemään päin.

Perheentupa: Yleensähän jengit ovat tapelleet keskenään. Siinä mielessä Helsingin tapahtumat ovat poikkeuksellisia, että siellä käytiin sivullisten kimppuun.

LA: Mediassa käytettiin asian uutisoinnin yhteydessä sellaisia sanavalintoja, että alettiin olla siinä rajalla onko se enää sopivaa, kun pohdittiin jengiläisten etnistä taustaa. Sellaista en hyväksy.

CP: Maahanmuuttajataustaan tuollaisissa tapauksissa ei tarvitse peitellä, mutta pitäisi miettiä syitä, jotka tuollaiseen käytökseen ajavat. Maahanmuuttokeskustelussa on yleensä kaksi täysin eri äärilaitaa äänessä, mutta koskaan ei puhuta käytettävissä olevista resursseista tai tavoitteista, kuten muissa poliittisissa kysymyksissä.

LA: Asiaa pitäisi lähestyä nuorisokysymyksenä. Millaista tukea nuoret tarvitsevat? Usein väitetään, että aggressiivisuuden taustalla on turhautuminen, koska ei saa samanlaista kohtelua kuin valtaväestö.

CP: Nuoriin liittyvissä kysymyksissä usein on se ongelma, että vaaditaan, että nuoria pitää kuunnella, mutta samanaikaisesti heistä tehdään tahdottomia. Helsingin tapauksessa monessa keskustelussa nousi esiin, mitä yhteiskunta oli tehnyt väärin. Kaikkea ei voi kaataa yhteiskunnan syyksi, vaan nuortenkin pitää ottaa vastuuta.

LA: Totta kai. Ei alaikäisenäkään voi osallistua tuollaiseen toimintaan ilman mitään seuraamuksia.

CP: Rasismi on sellainen sana, joka tappaa kaiken analyyttisen keskustelun heti. Maahanmuuton kritisointi ei automaattisesti ole rasismia. Julkisuudessa kriittinen maahanmuuttokeskustelu leimataan usein rasismiksi.

LA: Suomessa keskustelu loppuu nopeasti sellaiseen "en ole rasisti" -toteamukseen. Keskustelun pitäisi mennä siihen suuntaan, että jokainen tunnistaa itsessään, että on inhimillistä, että on ennakkoluuloja. Kun sen on hyväksynyt, voidaan pohtia, miten tilannetta voisi muuttaa.

Aamuset
"Kun poliitikko pakotetaan lähtemään paikaltaan tai suljetaan puolueesta tiedotusvälineiden painostuksen vuoksi, ei kyse ole mistään punavihreästä salaliitosta, vaan juuri siitä, miten demokratian pitääkin toimia."  (käännös) - Lasse Garoff

Mursu

Että tuo Li Anderson on pihalla. Jos porukka tekee rikoksia, heitä pitäisi alkaa tukemaan. Toinen mikä pisti silmään oli tuo "sellaista en hyväksy". Vasureilla on asenne, että joistain asioista ei saa puhua. Jos yrittää puhua, tulee rasistisyytöksiä ym. Tämä on pehmeämpi versio muslimien tavasta vaimentaa keskustelu.

Veturinainen

Quote from: Li AnderssonUsein väitetään, että aggressiivisuuden taustalla on turhautuminen, koska ei saa samanlaista kohtelua kuin valtaväestö.

On selvä, että kohtelu ei ole samanlaista. Valtaväestöä kohdellaan huonommin.
Puolueiden kannatusilmoitukset ovat julkisia. Lue Hesarin viimekertainen juttu tämän linkin takaa.

Haplotaxida

Epäselväksi jäi se, että mitä Li ei hyväksy. Joku esimerkki olisi ollut kiva.
THL - Turhuuden ja huolettomuuden laitos

Kokoliha

Quote from: MW on 09.01.2015, 23:03:36
"Löyhä" tuntuu olevan bullshitbingon voittaja päättyneeltä neljännekseltä. Ehdotan homma-sanakirjaan, määritelköön joku fiksumpi.

Pankaa merkille: Hämeen-Anttilan lanseeraama sotilaallisesti varustautunutta uussyrjäytynyttä tarkoittava "eriytynyt" on vahva perintöprinsessa tässä kisassa.

Lisäisin skabaan (viimeistään Jari Leino Shown myötä) klassikoksi muuttuneen luonnehdinnan: "ei ole erityisen hedelmällistä ..."


Siitä, kun tämän ketjun asia tuli suvaitsevaiston ja poliisin suureksi mieliharmiksi julkisuuteen, on nyt kulunut jo useita kuukausia. Mamujengien harrastaman rasistisen ja raa'an väkivallan uhreiksi joutuneista valkoihoisista uhreista poliisin tietoon tuli +70 tapausta = uhreja on todellisuudessa satoja.

Muistamme varmaan, kun kokeneen uhriutujan todistamattoman väitteen eli ilmeisen urbaanilegendan (junacausti) perusteella Sisäministeriön "Älä töni" -kampanja sai välitöntä ja hurjaa buustia.

Voisiko Sisäministeriö nyt lanseerata jo vihdoin kampanjan, esimerkiksi:

Älä hakkaa - varsinkaan lapsia
Älä hypi maahan hakkaamasi ihmisen pään päällä
Jos ryöstät, niin älä puukota tajutonta uhriasi
Valkoihoiseenkin sattuu
Valkoihoinenkin vuotaa verta

Voisiko joku palstan suvakeista valita noista parhaan tai keksiä paremman? Elcric?


Onnikka

Quote from: Kokoliha on 13.01.2015, 02:11:53
Siitä, kun tämän ketjun asia tuli suvaitsevaiston ja poliisin suureksi mieliharmiksi julkisuuteen, on nyt kulunut jo useita kuukausia. Mamujengien harrastaman rasistisen ja raa'an väkivallan uhreiksi joutuneista valkoihoisista uhreista poliisin tietoon tuli +70 tapausta = uhreja on todellisuudessa satoja.
Voi olla enemmänkin kuin satoja, jengejä kun saattaa olla useampia ja harvempi sitä ilmoituksia tekee jos joutuu pelkäämään kostoa niistä vielä.

Siinä on jengien reviireillä asuvien suomalaisten elinpiiri saattanut jäädä melkoisen pieneksi monella. Onneksi nykyisin on tietokoneita ja puhelimia, jotta jotain tekemistä on heilläkin jotka ulos eivät voi mennä, mutta nuorelle olisi hyväksi liikkuakin.

Blanc73

Li Andersson on tyypillinen vasuri: ensin pöyristyy kun väkivaltarikosten yhteydessä mainitaan tekijöitten etnisyys. Seuraavassa lauseessa itkee sitä että mamunuoret eivät saa samanlaista tukea kuin valtaväestö. Koittaisi nyt tuo niljakas punikki-prinsessa päättää onko sillä etnisellä taustalla merkitystä vai ei?
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

Leijona78

Quote from: Haplotaxida on 13.01.2015, 01:43:13
Epäselväksi jäi se, että mitä Li ei hyväksy. Joku esimerkki olisi ollut kiva.

Ei sillä ole esimerkkejä antaa kuten ei vasureilla yleensäkään. Ja koska toimittajat ovat samaa laumaa ei esimerkkejä edes pyritä kysymään koska toimittajatkin tietävät ettei niitä saa eikä omia kavereita haluta kiusata.
"Jokainen ihminen jolla on järkeä päässä on jollain tapaa maahanmuuttokriittinen. Eihän kukaan halua avata niitä rajoja kaikille missään tapauksessa" -Umayya Abu-Hanna

"Liberaalin demokratian olisi uskallettava vetää rajat omalle suvaitsevaisuudelleen" - Markku Jokisipilä

nollatoleranssi

Muutetaan tuo alkuperäinen oikea ongelma pelkäksi fiktioksi:

Viiden hengen löyhä kantasuomalaisten lössi olisi hakannut 5 maahanmuuttajataustaista alaikäistä lasta tajuttomaksi ja ryöstänyt heidät (oikeastihan uhreja oli yli sata ja etnojengiläisiä useita n. 50).

Olisikohan ollut samanlaista reagointia niin poliisilta kuin median edustajilta ja poliitikoilta?
Kriitikon varjo -blogi
http://kriitikonvarjo.blogspot.fi/

Foundation

Vasemmistolainen nousee valtaan toisella tavalla kuin pitää kiinni saavutetusta valta-asemastaan.

Noustessa kaikki paha on yhteiskunnan syytä ja vallassa ollessaan se on ihan oma moka, jos ei joku ole tullut hommanneeksi itselleen hyvää elämää tai palkkaa, josta jäisi verojen jälkeen tarpeeksi käteen.
"Erityisesti on mainittava kokoomuksen Wille Rydman, jolla on järkeviä näkemyksiä ja joka onnistui toisella yrittämällä." - Jussi Halla-aho 2015

"Koska puheenaihe on jatkuvasti sama, huomaan pitäväni jatkuvasti suunnilleen samaa puheenvuoroa, mutta toistoahan ei koskaan ole liikaa." - Jussi Halla-aho 2015

Pioni

Minusta yhteiskunnan pahin vika on se, että se sallii moisen perseilyn.
Pidetään päämme!

RP

Quote from: Inna on 15.01.2015, 18:45:25
QuoteDebatti: Kenttäharmaa vs. Punavihreä


LA: Asiaa pitäisi lähestyä nuorisokysymyksenä. Millaista tukea nuoret tarvitsevat? Usein väitetään, että aggressiivisuuden taustalla on turhautuminen, koska ei saa samanlaista kohtelua kuin valtaväestö.

CP: Nuoriin liittyvissä kysymyksissä usein on se ongelma, että vaaditaan, että nuoria pitää kuunnella, mutta samanaikaisesti heistä tehdään tajuttomia. Helsingin tapauksessa monessa keskustelussa nousi esiin, mitä yhteiskunta oli tehnyt väärin. Kaikkea ei voi kaataa yhteiskunnan syyksi, vaan nuortenkin pitää ottaa vastuuta.



Aamuset
Linkin takaahan se läytyy, mutta
LA =Li Andersson
CP = Christian Perheentupa
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

Lalli IsoTalo

Quote from: http://www.aamuset.fi/naista-puhutaan/mielipide/debatti-kenttaharmaa-vs-punavihrea-22
LA: Keskustelun pitäisi mennä siihen suuntaan, että jokainen tunnistaa itsessään, että on inhimillistä, että on ennakkoluuloja. Kun sen on hyväksynyt, voidaan pohtia, miten tilannetta voisi muuttaa.

Li Andersonin mielestä oikea tapa keskustella etnojengien hakkaajista on hyväksyä, että hakattavalla populaatiolla on ennakkoluuloja, joita täytyy muuttaa. :flowerhat: :flowerhat: :flowerhat:
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

Leijona78

Quote from: Lalli IsoTalo on 16.01.2015, 10:00:37
Li Andersonin mielestä oikea tapa keskustella etnojengien hakkaajista on hyväksyä, että hakattavalla populaatiolla on ennakkoluuloja, joita täytyy muuttaa. :flowerhat: :flowerhat: :flowerhat:

Tässä tapauksessa on sitten mitä ilmeisimmin niin että hakattavalle populaatiolle on taottava järkeä, eli iskostettava päähän se että heillä on ennakkoluuloja, jonka tämä löyhä jengi onkin hyvin tehokkaasti tehnyt. Kyseessä ei siis liene ollut rikos vaan koulutustilanne. Lompakoiden ja puhelinten pöllimiset voidaan selittää sillä että tekijät ovat ottaneet itselleen konsulttipalkkiota mikä onkin hyvin suomalaista, sillä Suomihan on konsulttien luvattu maa.
"Jokainen ihminen jolla on järkeä päässä on jollain tapaa maahanmuuttokriittinen. Eihän kukaan halua avata niitä rajoja kaikille missään tapauksessa" -Umayya Abu-Hanna

"Liberaalin demokratian olisi uskallettava vetää rajat omalle suvaitsevaisuudelleen" - Markku Jokisipilä

Jukka Wallin

Quote from: Leijona78 on 16.01.2015, 10:49:22

Tässä tapauksessa on sitten mitä ilmeisimmin niin että hakattavalle populaatiolle on taottava järkeä, eli iskostettava päähän se että heillä on ennakkoluuloja, jonka tämä löyhä jengi onkin hyvin tehokkaasti tehnyt. Kyseessä ei siis liene ollut rikos vaan koulutustilanne. Lompakoiden ja puhelinten pöllimiset voidaan selittää sillä että tekijät ovat ottaneet itselleen konsulttipalkkiota mikä onkin hyvin suomalaista, sillä Suomihan on konsulttien luvattu maa.

On kunnia olla hakattavana. Meille suodaan erinomainen tilanne seurata läheltä, kuinka vanhuksiamme ja muita yhteiskunnan heikompi osaisia hakataan, ja pyrkiä vielä ymmärtämään sitä. Onko kukaan laittamassa pesäpallomailat luvanvaraisiksi vain siksi, että porukka hakkaa niillä meitä.
Tue Suomidemokraatit puolueeksi allekirjoittamalla kannattajakorttimme ja lähettämällä se meille.

Tuulos


Blanc73

Quote from: Li Anderssonaggressiivisuuden taustalla on turhautuminen

Bullshit, aitoa vasemmistojargonia. Kaduilla kulkee pilvin pimein syystä tai toisesta turhatuneita ihmisiä ilman agressioita kanssakulkijoitaan kohtaan. Väkivaltainen sika on väkivaltainen ilman turhautumistakin. Olisko Lin aika jo tunnustaa että ihmisissä on eroja? Väkivaltakulttuurin edustajat ovat väkivaltaisia, myös toisen polven mamuissa.
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

siviilitarkkailija

Quote from: Lalli IsoTalo on 16.01.2015, 10:00:37
Quote from: http://www.aamuset.fi/naista-puhutaan/mielipide/debatti-kenttaharmaa-vs-punavihrea-22
LA: Keskustelun pitäisi mennä siihen suuntaan, että jokainen tunnistaa itsessään, että on inhimillistä, että on ennakkoluuloja. Kun sen on hyväksynyt, voidaan pohtia, miten tilannetta voisi muuttaa.

Li Andersonin mielestä oikea tapa keskustella etnojengien hakkaajista on hyväksyä, että hakattavalla populaatiolla on ennakkoluuloja, joita täytyy muuttaa. :flowerhat: :flowerhat: :flowerhat:

Itseasiassa Li on oikeassa. Suomalaiset luulevat asuvansa hyvinvointivaltiossa. Jotkut asuu, moni ei asu.  Poliisia ei ole ja jos on, se ehdi kiinnostua suomalaisiin kohdistuvasta järjestelmällisestä ja poliitikkojen hyväksymästä väkivallasta ja ostovoiman leikkaamisesta. Kuten ryöstelystä tai varojen käytöstä ulkomaisiin kohteisiin.

Olemme palanneet 1900-luvun sortokausiin. Ja kuten autonomisessa Suomessa, suurimmat suomalaisten sortajat ovat toisia suomalaisia poliitikkoja jotka palvelevat ulkomaisia herrojaan. Kuten kaikilla kotiväkivallan uhreilla meilläkin kestää aikamme tajuta tilanne.
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

ämpee

Quote from: Li Anderson"LA: Asiaa pitäisi lähestyä nuorisokysymyksenä. Millaista tukea nuoret tarvitsevat? Usein väitetään, että aggressiivisuuden taustalla on turhautuminen, koska ei saa samanlaista kohtelua kuin valtaväestö."

Tarkoittaako Li, että ongelmamamuja pitää hakata aika ajoin pesäpallomailalla, kuten valtaväestöä ??
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

Kemolitor

Tänään alkoi ilmeisesti reiteen puukottaneiden käräjöinti:

Quote
"Annoin sille puukkoa" – järkyttävä katuryöstö tallentui valvontakameralle

23-vuotias mies oli viettämässä lokakuista iltaa ystäviensä kanssa, kun hän joutui raa'an katuryöstön uhriksi keskellä Helsingin keskustaa.

Nelihenkinen nuorisoporukka pahoinpiteli miehen tajuttomaksi ja vei tämän kännykän. Tapahtumat tallentaneesta valvontakameravideosta näkyy, kuinka sivulliset kävelevät ohi pahoinpitelyn aikana.

Tänään julki tulleen poliisin esitutkintamateriaalin mukaan uhri oli ystävineen kävelemässä Sanomatalon viertä kohti Kansalaistoria, kun alaikäisen näköinen poika tuli pummaamaan uhrilta tupakkaa. Sitä ei ollut tarjota, jolloin alkoi riita.

Poika kutsui paikalle muutaman kaverinsa ja 23-vuotias lähti juoksemaan karkuun. Joukko kuitenkin saavutti hänet Kiasman ja Postitalon välisillä portailla. Yksi nuorista esti uhrin kavereita, etteivät he päässeet auttamaan.

Pahoinpitely oli rajua: uhria potkittiin päähän, kuristettiin, hakattiin nyrkeillä ja iskettiin puukolla reiteen. Nuorisojoukko jatkoi pahoinpitelyä vielä senkin jälkeen, kun he olivat varastaneet uhrin matkapuhelimen.

Lopulta uhri menetti tajuntansa ja on mahdollista, että häntä puukotettiin vasta sen jälkeen.
-----
Tänään juttua alettiin puida Helsingin käräjäoikeudessa rikosnimikkeellä törkeä ryöstö. Kolme syytettyä olivat tekohetkellä iältään 18-, 16- ja 15-vuotiaita. Heille kaikille vaaditaan ehdottomia vankeusrangaistuksia.

Neljäs mukana ollut oli alle 15-vuotias, joten hän ei ole teoistaan rikosoikeudellisessa vastuussa. Hänen epäillään olleen puukottaja, sillä todistajan ja yhden syytetyn mukaan alle 15-vuotias oli ollut tekopaikalla kädessään verinen veitsi ja sanonut "antaneensa sille puukkoa."


Poliisin kuulusteluissa porukan nuorin kiisti olleensa edes paikalla. 15-vuotias puolestaan kiisti pahoinpitelyn ja puhelimen varastamisen. Hän ei osannut selittää sitä, miksi uhrin puhelin löytyi hänen repustaan ja miksi hänen vaatteissaan oli uhrin verta.

18-vuotias myönsi potkaisseensa rapuilla makaavaa uhria kaksi kertaa päähän. Hän epäili tekonsa syyksi sekavaa mielentilaa.

16-vuotias kiistää osallistuneensa 23-vuotiaan pahoinpitelyyn, mutta myöntää tönäisseensä uhrin kaveria tapahtumapaikalla

Koko juttu:
MTV: "Annoin sille puukkoa" – järkyttävä katuryöstö tallentui valvontakameralle

Ihan sopivasti puukottajaksi olisi tarjolla porukan ainoa alle 15-vuotias.

foobar

Quote from: Kemolitor on 26.01.2015, 18:49:03
Ihan sopivasti puukottajaksi olisi tarjolla porukan ainoa alle 15-vuotias.

Eikös näillä jengeillä ole juuri tämä työnjako, että jos mahdollista, kovimmat rikokset "ulkoistetaan" nuorille toivoille jotka eivät voi linnaan joutua...

Onko käsitykseni oikea: että vihervasemmisto haluaisi (tai ainakin halusi muutamia vuosia sitten) äänestysikärajan laskua, muttei kannata rikosvastuun iän madaltamista? Miksiköhän? Siksikö, että he toivovat rikollisista äänestäjiään?
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

Pollard

^^ Kuoleman tuomion voisi kaivaa pikkuhiljaa takaisin rangaistusvalikoimaan. Suomessa ei kenenkään tarvitse ryöstää ketään nälkäänsä, vaan se johtuu aina puhtaasta kusipäisyydestä.

Eino P. Keravalta

Quote from: Pollard on 26.01.2015, 18:55:01
^^ Kuoleman tuomion voisi kaivaa pikkuhiljaa takaisin rangaistusvalikoimaan. Suomessa ei kenenkään tarvitse ryöstää ketään nälkäänsä, vaan se johtuu aina puhtaasta kusipäisyydestä.

En ihan ryöstöstä kuolemanrangaistusta antaisi, mutta murhayrityksestä sitä voisi jo harkita. Sellaiseksi laskettakoon vaikka toisen pään päällä hyppiminen tai puukolla lyöminen.

Linnaa pitäisi tulla puukolla iskemisestä alaikäisellekin sen verran, että tuomion aikana karvat alkavat kasvaa ja ulos pääsee kun karvoista alkaa löytyä harmaita seasta.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

Alapo

Kuinkahan monta selvittämätöntä pahoinpitelyä on vielä näiden veijarien jäljiltä, joissa uhrit ovat olleet sen verta tiedottomassa tilassa etteivät paljoa ole tajunneet mitä tapahtuu. Paljonkohan näitä tulee vielä tapahtumaan näiden jäljiltä, kun isommankin vyyhdin yhteydessä tarjottiin vain ehdollisia koko sakille. Tuskinpa tuosta viimeisimmästäkään ehdottomat heilahtaa, ikävä kyllä. Kun ei edes rangaista, niin miten voi oppia ettei tälläistä saa tehdä?

Blanc73

"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

salieri

Quote from: Kemolitor on 26.01.2015, 18:49:03
Tänään alkoi ilmeisesti reiteen puukottaneiden käräjöinti:

Quote
"Annoin sille puukkoa" – järkyttävä katuryöstö tallentui valvontakameralle

23-vuotias mies oli viettämässä lokakuista iltaa ystäviensä kanssa, kun hän joutui raa'an katuryöstön uhriksi keskellä Helsingin keskustaa.

Nelihenkinen nuorisoporukka pahoinpiteli miehen tajuttomaksi ja vei tämän kännykän. Tapahtumat tallentaneesta valvontakameravideosta näkyy, kuinka sivulliset kävelevät ohi pahoinpitelyn aikana.

Tänään julki tulleen poliisin esitutkintamateriaalin mukaan uhri oli ystävineen kävelemässä Sanomatalon viertä kohti Kansalaistoria, kun alaikäisen näköinen poika tuli pummaamaan uhrilta tupakkaa. Sitä ei ollut tarjota, jolloin alkoi riita.

Poika kutsui paikalle muutaman kaverinsa ja 23-vuotias lähti juoksemaan karkuun. Joukko kuitenkin saavutti hänet Kiasman ja Postitalon välisillä portailla. Yksi nuorista esti uhrin kavereita, etteivät he päässeet auttamaan.

Pahoinpitely oli rajua: uhria potkittiin päähän, kuristettiin, hakattiin nyrkeillä ja iskettiin puukolla reiteen. Nuorisojoukko jatkoi pahoinpitelyä vielä senkin jälkeen, kun he olivat varastaneet uhrin matkapuhelimen.

Lopulta uhri menetti tajuntansa ja on mahdollista, että häntä puukotettiin vasta sen jälkeen.
-----
Tänään juttua alettiin puida Helsingin käräjäoikeudessa rikosnimikkeellä törkeä ryöstö. Kolme syytettyä olivat tekohetkellä iältään 18-, 16- ja 15-vuotiaita. Heille kaikille vaaditaan ehdottomia vankeusrangaistuksia.

Neljäs mukana ollut oli alle 15-vuotias, joten hän ei ole teoistaan rikosoikeudellisessa vastuussa. Hänen epäillään olleen puukottaja, sillä todistajan ja yhden syytetyn mukaan alle 15-vuotias oli ollut tekopaikalla kädessään verinen veitsi ja sanonut "antaneensa sille puukkoa."


Poliisin kuulusteluissa porukan nuorin kiisti olleensa edes paikalla. 15-vuotias puolestaan kiisti pahoinpitelyn ja puhelimen varastamisen. Hän ei osannut selittää sitä, miksi uhrin puhelin löytyi hänen repustaan ja miksi hänen vaatteissaan oli uhrin verta.

18-vuotias myönsi potkaisseensa rapuilla makaavaa uhria kaksi kertaa päähän. Hän epäili tekonsa syyksi sekavaa mielentilaa.

16-vuotias kiistää osallistuneensa 23-vuotiaan pahoinpitelyyn, mutta myöntää tönäisseensä uhrin kaveria tapahtumapaikalla

Koko juttu:
MTV: "Annoin sille puukkoa" – järkyttävä katuryöstö tallentui valvontakameralle

Ihan sopivasti puukottajaksi olisi tarjolla porukan ainoa alle 15-vuotias.

Sanomatalosta on varmaan nähty tuo tapaus, mikseivät menneet avuksi?

Oho

Quote from: salieri on 27.01.2015, 08:38:53


Sanomatalosta on varmaan nähty tuo tapaus, mikseivät menneet avuksi?


Sanomatalon oikeamieliset tiesivät uhrin kaivaneen verta nenästään ja saavan mitä ansaitsi?

Ernst

Quote from: Oho on 27.01.2015, 09:41:39
Quote from: salieri on 27.01.2015, 08:38:53


Sanomatalosta on varmaan nähty tuo tapaus, mikseivät menneet avuksi?


Sanomatalon oikeamieliset tiesivät uhrin kaivaneen verte nenästään ja saavan mitä ansaitsi?

Niin, mitäs käveli siinä oletettavasti valkoisten kavereiden kanssa (syrjäytyneillä ei ole) kallis kännykkä taskussa (syrjäytyneillä ei ole) ja mitäs ei antanut sitä vaadittua tupakkaa (syrjäytyneellä on mutta lisää tarvii ja nyt heti) ja mitäs lähti karkuun, kun tajusi tilanteen (silloin syrjäytyneen on pakkko äityä silmittömään väkivaltaan).

Meidän Abdi vapaaks´, uhrille pieni sakko.
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)