Oikeusvaltiosta, monikulttuurista ja tappamisesta

[siviilitarkkailija]

Kun pohdimme eurooppalaisen oikeusvaltiota ja muutosta kohti monikulttuuria, yksi olennainen valinta jää jäljelle. Kumpi elementti saa väistyä toisen tieltä. Yhteiskunta joka haluaa olla oikeusvaltio, joutuu oikeusvaltioperiaatteen mukaan pakottamaan kulttuurit oikeusvaltion määräysten ja vaatimusten alaisuuteen. Monikulttuurisessa yhteiskunnassa oikeusvaltion määräykset ja vaatimukset muuttuvatkin alisteisiksi eri kulttuurien vaatimuksille oikeasta ja väärästä.

Suomalaisessa yhteiskunnassa ollaan sikäli odotustilassa että emme vielä ole joutuneet länsi-eurooppalaisten valtioiden tavoin tekemään päätöstä kummasta luovutaan. Oikeusvaltio on toistaiseksi ollut laajempien kansanosien suosiossa. Emme ole sanan ja hengen mukainen monikulttuuriyhteiskunta. Mutta tähän on tulossa muutospaineita ja vaatimuksia. Ruotsi on monikulttuurinen yhteiskunta jossa mm poliittiseen päätöksentekoon voi vaikuttaa monella eri kulttuuritavalla. Käsityksemme ja uutisemme siitä että "Palme on murhattu" ei laajasti auta sisäistämään sitä että maan korkein hallintoviranomainen murhattiin. Maan korkeinta ulkopoliittista valtaa käyttävä ministeri tapettiin. Norjassa pääministerin murhan yrityksessä päästiin hyvin pitkälle. Suomen ja muun skandinavian poliittiset maailmat ovat täysin erilaisia. Niiden uskotellaan olevan samankaltaisia. Eivät ole.

Oikeusvaltio, jossa asiat voidaan käsitellä asioina tekemättä niistä henkilöön menevää väkivaltaa, on länsinaapurissamme loppunut. Tilalle on tullut monikulttuuri jossa aidon väkivallan avulla voidaan saavuttaa hallinnollista ja poliittista voimaa. Erityisesti tämä tarkoittaa sitä että poliittista virkaa hallussaan pitävän ihmisen tappamisella tai uhalla voidaan saavuttaa jokin vaikeasti määriteltävä tahtotila. Ihmiset ovat menettäneet uskonsa oikeusvaltioon. Jotkut eivät ole sitä koskaan edes saaneet mutta ovat tästä huolimatta halunneet kovaan ääneen vaatia ja nauttia oikeusvaltion sivutuotteesta, yhteiskuntarauhasta.

Nakerramme oikeusvaltion ja yhdenvertaisuuden, kulttuurisen monimuotoisuuden ja virkatulkintojen edessä. Seurauksella että käsitys oikeusvaltion velvollisuuksista loppuu. Väkivallan uhka ja tappamisen vaihtoehdot ovat yksi kulttuurinen vaikuttamiskeino muiden joukossa. Olemme jo nyt monen poliitikon kohdalla tulleet väkivaltauhan hiljaisen hyväksymisen tielle jossa monikulttuuria ajavien toimittajien edistämästä väkivaltapolitiikasta on tullut arkipäivää. Raakuudet ja julmuudet ovat eräällä tavalla kulminoituneet sosiaalisen mediapolitiikan myötä erään toimittajan murhaan jota uutisoidaan teloituksena, valtion lainsäädäntökoneiston toimeempanemana kuolemantuomiona. Monikulttuurisessa politiikassa nämä termit on kiva sotkea. Oikeusvaltion käsitteistössä moiseen ei ole mitään perustetta.

Halu muuttaa politiikkaa tappamalla on aina ollut olemassa. Usko oikeusvaltion periaatteisiin ja vaatimukset vastuusta ovat suojanneet ihmisiä kautta linjan tappamisen ja väkivallan seurauksilta. Nyt olemme monikulttuurisen uskomuspolitiikan nimissä jopa luoneet illuusion jonka mukaan kuvitellaan että tappamalla enemmän ja tehokkaammin, voidaan suojella oikeusvaltiota sitä vastaan taistelevalta ryhmittymältä. Toinen ja yhtä harmillinen asia on mielikuva oikeusvaltiosta ilman kansalaisten vastuuta, seikka mitä vastuuttomat mediatoimijat ja usein jopa moraalittomaksi koulitut henkilöt toteuttavat valinnoillaan.

Oikeusvaltio ei syntynyt tyhjästä. Sen puolesta on aikuisten oikeasti, asttunut joukko ihmisiä riviin ja kuollut. Kuolemallaan he ovat lunastaneet ne periaatteet joiden avulla jälkipolvien elämästä on tullut oikeudenmukaisempaa. Kansalaisoikeudet  eivät ole tyhjästä syntyneitä ja tasaisin väliajoin ihmiskunnassa syntyy tarve tämän valmiuden mittaamiseksi. Olisi siis mielenkiintoista tietää, kuinka, jos yksikään, monikulttuuriyhteiskunnan kannattaja on tosissaan valmis kuolemaan ajatuksensa ja ideansa puolesta. Vai onko kyse vain tyhjästä poliittisesta tuulahduksesta, joka tiettynä aikana ihmiskunnan historiassa, riivaa ihmisiä sen matkalla tulevaisuuteen...

[Tommi Korhonen]

Hyvä aloitus. Varsin korkealentoinen.

Lasken kuitenkin rimaa hieman: monikulttuurisuuden väkivaltaan perustuva vaikutus lienee kuitenkin pääosin vähäisempää väkivaltaisuutta kuin tappamista. Häiriöillä ja mellakoilla uhkaaminen on itsessään väkivallan käyttöä poliittisten vaatimusten tavoittamiseksi. Poliittisen korrektit länsimaat (joista osa lienee mainitsemiasi oikeusvaltioita) taipuvat häiriöillä tai väkivallalla uhkaamiseen ennemmin kuin suojelevat omia periaatteitaan.

Monikulttuurisuuden epäselvän määritelmän vuoksi asiasta on vaikea käydä rakentavaa keskustelua: sinänsä olet oikeassa, että laajasti (tai ei-)määritelty monikulttuurisuus ja tasa-arvoinen oikeusvaltio eivät sovi yhteen. Hieman tiukemmin määritelty monikulttuurisuus taas voisi toimia: saat edustaa omaa kulttuuriasi, kunhan teet niinkuin tämän yhteiskunnan sääntöhin kuuluu. Toki joidenkin monikulttuurikannatajien mielestä tuo on liian suuri uhraus, mutta silloin palataan kuitenkin mainitsemaasi ristiriitaan: monikulttuurisuus tai oikeusvaltio.

Lisäksi tuot mielestäni hieman ulkokohtaisia asioita mukaan kiistaan. Projisoiva voimankäyttö oman oikeusvaltion ulkopuolelle ei mielestäni kuulu ei monikulttuurisuus-keskusteluun, eikä oikeusvaltion oikeutukseen. Sinänsä suojeleva voimankäyttö (rajalla tai oikeudenkäynneissä) taas kuuluu hyvinkin vahvasti oikeusvaltioihin, ja palaa edellä esittämääni: jos oikeusvaltiota on tarkoitus suojella, niin silloin sen arvoja noudatetaan, ja mahdollinen monikulttuurisuus on sille alisteista.

Lisäksi tuot esille mahdollisen täysin ulkopuolisen vaikutusyrityksen meidän oikeusvaltio-järjestelmiimme. Se minusta palaa samaan kuin oma projisoiva voimankäyttö oman valtion ulkopuolelle: ei kuulu varsinaisesti monikulttuurisuus-dilemmaan, vaan on selkeä kahden eri valtio(järjestelmä?)n välisen olemassaolon dialogia. Sellaiseen minusta kumpikin osapuoli saa suhtautua kuten fyysiseen hyökkäykseen: oman järjestelmän suojeleminen on mahdollista ja sallittua, sillä olettamalla ettet vastavuoroisesti halua pakottaa vastapuolta johonkin mikä ei sinulle kuulu. (Esim kaupankäynnin pitäisi olla yhteistyötä jossa on tietysti vuorovaikutusta ja yhteisiä sääntöjä.)

Mahdollinen esim toimittajan teloittaminen tietysti on sitä interaktiota, ja jollaista varten on aiemmin käytetty diplomatian ja kansainvälisten lakien kieltä. Minusta se, että tuollaisia voimakeinoja (=rikoksia) tehdään monikulttuurisuuten nojaten ei ole tärkeätä, vaan tärkeätä on se, että niitä rikoksia tehdään. Niihin pitäisi suhtautua kansainvälisinä rikoksina, eikä monikulttuurisuuden ilmentyminä.

Jos joku oikeuttaa älämölövoimankäyttöä monikulttuurisuudella ja muka-ihmisoikeuksilla, niin niihin minusta saa suvereeni valtio vastata erilaisilla kansainvälisillä keinoilla, tarvittaessa myös voimankäytöllä.

Ongelma on vain siinä, että suvaitsevaisto on saanut monikulttuurisuuden epämääräisen käsitteen yliajamaan terveen itsekkyyden ja toimivan yhteiskuntajärjestyksen. Sen pitäisi oikeasti olla ihan vain terminologian selkeyttämisestä kiinni - kunhan se vain saataisiin tehtyä kansakunnan (/ oikeusvaltion) laajuisesti. Kun terminologia "yhteiskunnan sisäiset lait ja käytännöt" vs "monikulttuurisuuden sallitut ilmentymät" vs "monikulttuurisuuden normaalien kansainvälisten lakien ja käytöntäjen rikkovat ilmentymät" saadaan selvitettyä ja esitettyä koko yhteiskunnan laajuisesti, niin kappas, monikulttuurisuus (kuten me sen nyt näemme) romahtaa ja palaa takaisin yhteiskuntajärjestelmien (ja myös sen oikeusvaltion) ylläpidoksi.


Hommafoorumilla tämä varmaan on osattu sanoa joskus kauniimminkin:
Kansainvälisyys ei ole alistumista ristiriitaisille tarpeille ja periaatteiden sorruttamista, vaan se on omien arvojen ylläpitoa ja dialogia erilaisten tahojen välillä. Monikulttuurisuus nykyisessä muodossaan on näille osallistuville kultuureille tuhoisaa.

[siviilitarkkailija]

Kiitoksia kohteliaisuudesta ja on myönnettävä että aihe voi tuntua hivenen korkealentoiselta sillä tappaminen ei ole yleinen tapahtuma oikeusvaltiossa vaan poikkeama. Mutta poikkeama joita tapahtuu ja jossa oikeusvaltion olemassaolo ja perusteet punnitaan.

Monikulttuuriset yhteisöt ovat väkivaltaisia kokonaisuuksia joissa yksi vuorovaikutuksen muoto ja ohjaava mekanismi on tappaminen. Tappamisen uhalla tai tappamalla pidetään yllä kulttuurisia käytösnormeja. Usein on niin että kokonaisväkivallan määrä on yhteisöissä suurta ja pääsääntöisesti yhteisöjen sisäisiä väkivallantekoja jäsenten välillä. Lopulta nämä kärjistyvät tappamisen asteelle. Mainittu häiriöinti ja mellakointi eivät yleensä ole tappavaa, vaan monikulttuurisen alueen eriytyneiden ryhmien välisiä vuorovaikutuksia. Kun ryhmä haluaakin säilyttää oman kulttuurisen identiteettinsä eikä hyväksy muiden kulttuurien vaikutusta ja valintoja. Syntyy konflikti, joka johtaa mellakointiin ja tappeluun. Tässäkin voi tapahtua veritekoja mutta tappamisen asteelle ne muuttuvat harvemmin.

Mm suku- tai heimoyhteiskuntamallissa elävät ihmiset eivät ole käyneet läpi eurooppalaisen vanhan historian sotia joissa valtio ja kuningas kirjaimellisesti riisti aatelisilta suvuilta oikeuden tappaa laillisesti tai seurauksista vapaana. Toisaalla käsitys perheen ja suvun asioista henkeen ja terveyteen saakka, koetaan sukujen, ei valtion, sisäisenä asiana. Mikä koetaan äärimmäisissä tilanteissa myös oikeutuksena hengen riistämiseen. Eurooppalaisessa historiassa valtion otetta  ihmiselämään pidetään tapahtuneen historian johdosta itsestäänselvyytenä. Eräissä kulttuureissa tätä itsestäänselvyyttä ei ole. Ja jos suku on edelleen merkittävä oikeusvoimaa edustava ja hallitseva kokonaisuus, se ei vapaaehtoisesti luovu oikeuksistaan vaikka suvun jäsenet muuttaisivat valtiosta toiseen ja kuvittelisivat oikeusvaltion suojelevan itseään. Henkilö luopui suvusta mutta suku ei luopunutkaan henkilöstä.

Valtionrajat vapaasti ylittävät tappajat

Pidän erittäin merkittävänä vedenjakana suhtautumista sotarikoksiin ja etnisten vainojen oikeudelliseen seuraumuskäsittelyyn oikeusvaltiossa. Jos sotarikoksista ja etnisistä vainoista ei rangaista kuin valikoiden, niiden toteutuksesta tuleekin seurauksista vapaata. Mutta kuten ulkopoliittisista avauksista voidaan havaita, jopa Suomessa voi ulkopoliittinen linja muuttua. Mitäätekemättömyydestä tehdään hyve. Piittaamattomuus suomalaisten maahanmuuttajien ja etnisten suomalaisten sotarikoksista korvataan piittaamattomuudella länsimaisten sotakoneistojen vastareaktioista. Tämä lyhytnäköinen ja kansanomaista oikeustajua miellyttävä pikareaktio ei kuitenkaan ole mikään oikeusvaltion väline pitkäkestoisen hyvinvoinnin ja yhteiskuntarauhan saavuttamiseen. Yhteiskuntarauhaa tai sodan järjellistä loppua ei voi saavuttaa pelkällä tappamisella. Sodalla pitää olla myös oikeudellinen tilinpäätös, vaikkei sillä kuolleita herätetä, sillä herätetään elävät.

Oikeusvaltion lähtökohtana tappamiseen pitää olla sen hyväksyminen vain tappamisen estämiseksi tai lopettamiseksi. Jos oikeusvaltio kieltäytyy kategorisesti hyväksymästä tappamista, ja kieltää sen olemassaolon, seurauksena on tappamiseen erikoistuneiden voimien vaikutusvallan kasvu. Tämä yhdistettynä naiviin lainsäädäntötehtailuun jossa lainsäätäjän aikomuksilla ja lakien valvontamahdollisuuksilla ei ole mitään järjellistä suhdetta, ovat johtaneet ihmisarvon vääristymiin. Ja koska tappaminen on oikeusvaltion isoin asia, on mielestäni vääristymän suurin ongelmavyyhti väkivaltarikollisuuden ja valtioiden rajat ylittävän tappavan väkivaltarikollisuuden vapaa kulku. Se johtaa pidäkkeettömiin rikollisiin tekoihin sota-alueilla ja ennenpitkää Suomessa tapahtuviin seuraumusrikoksiin kun tekijät palaavat väkivaltaan turtuneina Suomeen. Asia jonka Suomalaiset oikeusviranomaiset osin myöntävät, mutta jolle eivät voi eivätkä aio tehdä mitään.