News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

2014-08-11 Ruotsin holtiton maahanmuuttopolitiikka

Started by Golimar, 11.08.2014, 14:09:09

Previous topic - Next topic

RiP

Tämä tähän Ruotsi-ketjuun kun samaa kehitystä kuin Ranskassa.


Ranskan hallitus julkaisi tilastotietoja maansa väestönmuutoksesta 1968 - 2015. Muutokset ovat järkyttäviä monessa ranskalaisessa suurkaupungissa. Esimerkiksi Pariisissa muualta kuin Euroopasta olevien osuus on kasvanut 1968 vuoden 6,5 prosentista 2015 vuoden 36,6 prosenttiin. Marselleissa maahanmuuttajien osuus on kasvanut 12,6 prosentista 22,8 prosenttiin, Strasbourgissa muutos on suurinta, vuoden 1968 vaivaisesta 1,9 prosentista muualta olevien osuus on kasvanut 32,9 prosenttiin, eli joka kolmas kaupungissa on muualta kuin Euroopasta. Kaupunginosia niin Pariisissa kuin muissakin kaupungeissa on paljon, joissa Euroopan ulkopuolelta tulleilla on suuri enemmistö, jopa 80 prosenttia.

Kyllä se väestö vaan on vaihtumassa Ranskassa, taitaa olla myös Ruotsissa ja muuallakin.
Linkki: https://www.breitbart.com/europe/2020/07/14/french-government-releases-statistics-showing-rapid-demographic-changes-since-1968/

Liitteenä suomennos 14.7.2020 Breitbartin-sivusta. (kahdessa osassa)

Luka Mokonesi

Dagens Nyheterin lukijalta:

Quote from: Per Olof HagmanFree immigration can give Sweden more taxpayers

Vaikka sellaiset rapiat 164 miljoonaa hamua alkuun. Klassikko. Alla konekäännös:

QuoteThe number of people forced to abandon their homes in order to survive and seek a better life in accordance with internationally recognized rights is today about 80 million. Of course, all national governments have an obligation to receive them according to their ability.

Unfortunately, the political will and ability and the available area for residence are unevenly distributed. If you compare Sweden's 10 million inhabitants with Belgium's 11 million and imagine that Sweden would have the same population density, Sweden would have room for about 164 million inhabitants.

There are, of course, many reasons why Sweden does not have such a large population and why it is not likely that even 80 million would want to move here. But surely it would be a profit for all of us who pay the world's highest taxes on generally far too low wages if we could become more taxpayers.

The state could afford to pay sufficient salaries for health care workers, teachers, police, researchers and perhaps even be able to reduce the individual tax burden. Refugee reception is an investment in new taxpayers.



"Maapallon elämä on kestänyt suurempia muutoksia kuin mitä ihminen on nähnyt. Maapallo selviää hyvin ihmisestä ja on täällä vielä kauan ihmisen jälkeenkin." -mannym

"Gustafsson on asunut Bangkokissa 57 vuotta, mutta sanoo yhä olevansa farang." -HS-

Luka Mokonesi

DN 2020-07-07: Här står partierna i frågan om en gräns för antalet asylsökande

Flashback: Socialdemokraterna: 15.000 asyl varje år - Moderaterna: 8.000 asyl varje år

QuoteSo far in 2020, Sweden's asylum reception has been lower than last year, and is in line with the benchmark that S has talked about. However, Sweden has not seen the level M and KD want down to over 20 years.

Here are the parties' positions on the issue that caused the migration negotiations to crash.

The Social Democrats are against setting a predetermined limit for how many asylum seekers Sweden should receive, but have proposed a "benchmark" based on the proportion of the population in the EU. Sweden accounts for about 2.3 percent of the EU's total population (just over 10 million out of 446 million), and calculated on the more than 638,000 who applied for asylum in the EU last year, this would correspond to around 14,000–15,000 asylum seekers per year.

That would be a decrease of about 40 percent in terms of average reception over the past four years, and in terms of the first half of 2020, this is roughly where this year's figure seems to land. Until July, 7,050 people have applied for asylum in Sweden, according to the Swedish Migration Board.

The moderates want Sweden to settle at the levels of the Nordic neighbors, which would correspond to around 5,000-8,000 asylum seekers per year. They want it to be a "volume target" - if it appears to be exceeded, stricter measures must be put in place to ensure that this does not happen.

Since 1984, Sweden has only been at levels below 9,000 asylum seekers a year earlier, in 1996 when the number was 5,753.

QuoteFacts. Asylum seekers to Sweden

2020 (first half year): 7,050

2019: 21,958

2018: 21,502

2017: 25,666

2016: 28,939

2015: 162,877

2014: 81,301

2013: 54,259

2012: 43,887

2011: 29,648

2010: 31,819


2000–2009, the highest annual figure was 36,207 (2007) and the lowest 16,303 (2000).

1984–1999, the highest annual figure was 84,018 (1992) and the lowest 5,753 (1996).

Last year, 6,540 people were granted residence permits in Sweden, of which 491 were permanent and the other 6,049 were time-limited. 12,186 had their asylum application rejected.

Source: Swedish Migration Agency
"Maapallon elämä on kestänyt suurempia muutoksia kuin mitä ihminen on nähnyt. Maapallo selviää hyvin ihmisestä ja on täällä vielä kauan ihmisen jälkeenkin." -mannym

"Gustafsson on asunut Bangkokissa 57 vuotta, mutta sanoo yhä olevansa farang." -HS-

Luka Mokonesi

#1563
Om Sveriges demografiska utveckling - Fjärde statsmakten 55 med Arne Weinz

Mikael Willgert keskustelee Arne Weinzin kanssa Ruotsin demografisesta muutoksesta. En ole vielä pätkää katsonut, satuin juuri vasta löytämään lueskeltuania Flashbackia. Video on julkaistu 8.8.2020. Tekstitystä ei näytä olevan (ainakaan vielä) saatavilla. Videon kuvauskin on kyllä jo sellaisenaan paljon puhuva.

Quote from: Google konekäännös videon kuvauksesta, osittainen lainausAssociate Professor Kyösti Tarvainen has sent an email from Finland to the Swedish Parliament informing that Swedes are in the minority in Sweden within 40 years of current immigration. He also informs that the majority of immigrants to Sweden are Muslims, while in Denmark, for example, 1 in 20 immigrants are Muslims. In addition, Denmark has only one-eighth of Sweden's immigration.

In this program, Mikael Willgert talks with the entrepreneur and author Arne Weinz about Sweden's demographic development. Arne has been on Swebbtv several times and has written the book Perfect Storm which depicts a Muslim takeover of Sweden in 2027. He has immersed himself in Islam and how societies that have a large immigration of Muslims are changed by this.

Weinz also presents statistics for the demographics for Sweden and other Nordic countries produced by the Finnish associate professor emeritus Kyöste Tarvainen from Aalto University in Helsinki. It turns out that the demographic development in all the Nordic countries examined indicates that the relative share of indigenous peoples is becoming smaller and smaller.
In Sweden, the situation is most pronounced. In the forecast that Tarvainen makes about Sweden, it appears that the Swedes will be a minority around the year 2060. What also emerges is that Denmark has succeeded in changing the trend of demographic development through political decisions.

Kyösti Tarvainen has written a letter to all Sweden's members of parliament with a call for reflection on the migration policy pursued. In the letter, he attached a report containing the statistics that show how Swedes are moving towards becoming a minority in their own country. Arne Weinz does not believe that the members of the Riksdag will show much interest in this report and its extremely serious content.

A serious fact that affects demographic change is not only immigration, but also nativity. In Tarvainen's report, it can also be seen that Muslim women on average give birth to significantly more children than Nordic women do.

Edit: ei kannata nähdä vaivaa katsoa
"Maapallon elämä on kestänyt suurempia muutoksia kuin mitä ihminen on nähnyt. Maapallo selviää hyvin ihmisestä ja on täällä vielä kauan ihmisen jälkeenkin." -mannym

"Gustafsson on asunut Bangkokissa 57 vuotta, mutta sanoo yhä olevansa farang." -HS-

zupi

Quote from: Luka Mokonesi on 10.08.2020, 20:10:21
Om Sveriges demografiska utveckling - Fjärde statsmakten 55 med Arne Weinz

Mikael Willgert keskustelee Arne Weinzin kanssa Ruotsin demografisesta muutoksesta. En ole vielä pätkää katsonut, satuin juuri vasta löytämään lueskeltuania Flashbackia. Video on julkaistu 8.8.2020. Tekstitystä ei näytä olevan (ainakaan vielä) saatavilla. Videon kuvauskin on kyllä jo sellaisenaan paljon puhuva.

Quote from: Google konekäännös videon kuvauksesta, osittainen lainausAssociate Professor Kyösti Tarvainen has sent an email from Finland to the Swedish Parliament informing that Swedes are in the minority in Sweden within 40 years of current immigration. He also informs that the majority of immigrants to Sweden are Muslims, while in Denmark, for example, 1 in 20 immigrants are Muslims. In addition, Denmark has only one-eighth of Sweden's immigration.

Eihän tuo sinänsä mitään uutta ole, liitteenä Pewin katsaus Euroopan maiden muslimiväestöön 2016 ja ennuste vuodelle 2050. Joskus aiemminkin Hommalla ovat nämä olleet esillä. Tässä kohtaa pitää todellakin mainita, että tuo "high migration scenario" tarkoittaa oikeasti sitä, että homma jatkuu entisellään. Toisin sanoen, tämä on se todellinen tulevaisuudenkuva, jos suunta ei muutu.

Luulisin, että paras simppeli funktio musulmaanien suhteellisen määrän kuvaamiseen on eksponenttifunktio. Vuoden 2016 ja 2050 luvuista voidaan laskea, että musulmaanien suhteellinen osuus Ruotsissa asuvista kasvaa noin 4 % vuodessa, ollen Pewin mukaan vuonna 2050 noin 31 %. Jos tuota kehitystä jatkaa eksponenttifunktion mukaisesti vuoteen 2060, niin silloin Ruotsissa asuvista noin 45 % on musulmaaneja. Kun ottaa huomioon vielä muut maahanmuuttajaryhmät, niin päästäneen aika lähelle Tarvaisen määrittämiä lukemia. Mutta eihän noissa luvuissa todellakaan mitään "erikoista" tai "yllättävää" ole, tuo tulee tapahtumaan, ellei radikaalia muutosta tapahdu.

Jos samalla tavalla lasketaan eksponenttifunktioon pohjautuen ajankohta (Pewin ennusteen pohjalta), milloin Suomessa yli puolet väestöstä on musulmaaneja, niin kyseinen vuosi on 2074. Vaikkei tuo ihan eksponenttifunktion mukaisesti menisikään, niin eiköhän tuo vuoteen 2100 mennessä tapahdu. Siis jos suunta ei muutu.

Ja se ilmastonmuutos on suurin uhka suomalaiselle yhteiskunnalle...

Supernuiva

^On mahdollista, että prosenttiosuudet ovat 2050-luvulla paljon suurempia, sillä aikaa siihen on noin 30 vuotta.

Pitkän aikavälin muutoksia aliarvioidaan, vastaavasti lyhyen aikavälin muutoksia yleensä yliarvioidaan. Prosenttiosuudet ikäluokittain voisivat myös olla hyvin mielenkiintoisia, lisääntymisikäiset lienevät olennaisempia tulevan kannalta kuin kasvava ja entistä vanhemmaksi elävä vanhusväestö.

Roope

Quote from: zupi on 11.08.2020, 00:03:46
Eihän tuo sinänsä mitään uutta ole, liitteenä Pewin katsaus Euroopan maiden muslimiväestöön 2016 ja ennuste vuodelle 2050. Joskus aiemminkin Hommalla ovat nämä olleet esillä. Tässä kohtaa pitää todellakin mainita, että tuo "high migration scenario" tarkoittaa oikeasti sitä, että homma jatkuu entisellään. Toisin sanoen, tämä on se todellinen tulevaisuudenkuva, jos suunta ei muutu.

Oikeastaan tämäkin on optimistinen arvio. En tiedä tuosta Pew'stä, mutta esimerkiksi Ruotsin valtion väestöennusteissa "homma jatkuu entisellään" ilman, että otettaisiin huomioon yllättäviä vyöryjä, joita on kuitenkin tapahtunut tähän mennessä milloin mistäkin syystä aina muutaman vuoden välein ja jotka ovat muuttaneet maahanmuuton kasvun ihan toisenlaiseksi.

Sama meininki Suomen väestöennusteissa, joissa on oltu varsin varovaisia Euroopan ulkopuolisen haittamaahanmuuton määrän suhteen, vaikka se on ollut viime vuodet selvässä ennusteita suuremmassa kasvussa etenkin pääkaupunkiseudulla, eivätkä ainakaan valtapuolueiden maahanmuuttopolitiikkalinjaukset tule kääntämään trendiä.

Esimerkiksi kymmenen vuoden takaisen Helsinkiä koskevan väestöennusteen arvio vuoden 2030 ei-eurooppalaisten maahanmuuttajien osuudesta ohitetaan humanitaarisen maahanmuuton kasvun vuoksi jo tänä vuonna.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Radio

Suomen holtiton maahanmuuttopolitiikka on, jos mahdollista, vielä holtittomampaa kuin Ruotsin. Suomessa palvotaan ihanan värikkäitä tulijoita, heidän upeaa kulttuuriaan ja syvällistä uskonnollisuuttaan. Suomineito on jo kauan ollut perso ulkomaalaisille. Nyt on saatu maamme miesvahvuuteen runsas ruiske ruskeaa verta, näkyy 2015v miesten lisäys tilastopiikkinäkin.
Kristinusko on 800v vanhempi Islamia, sen miekka- ja muun lähetystyön aika meni jo. Nyt maailmaa valloittaa Jihadin sapelilähetystyö, olisiko sitten niin, että sille pitäisi antautua? No ei helvetissä. Länsimaiden sivistys on kieltämättä osin kommnismin yms. heikentämä, mutta kyllä nyt kuitenkin pitäisi pystyä puolustautumaan fanaattisia kahjoja vastaan.

zupi

Quote from: Roope on 11.08.2020, 01:13:02
(...)

Oikeastaan tämäkin on optimistinen arvio. En tiedä tuosta Pew'stä, (...)

Pewin nyt pitäisi olla aika puolueeton ja yleisesti arvostettu pulju, mutta mitenkäs noista nykyään tietää.

https://mediabiasfactcheck.com/pew-research/

Kun faktantarkistajatkin on nykyisin vasuri-piip, ainakin Suomessa.

Roope

Quote from: zupi on 11.08.2020, 02:55:35
Quote from: Roope on 11.08.2020, 01:13:02
Oikeastaan tämäkin on optimistinen arvio. En tiedä tuosta Pew'stä, (...)

Pewin nyt pitäisi olla aika puolueeton ja yleisesti arvostettu pulju, mutta mitenkäs noista nykyään tietää.

En tarkoittanut kyseenalaistaa Pew'n uskottavuutta vaan sanoa, että en ole perehtynyt siihen, millaisia oletuksia tuossa kyseisessä ennusteessa on käytetty. Sen sijaan olen käynyt aikoinaan läpi SCB:n eli Ruotsin tilastollisen keskuspalvelun ennusteita ja niiden taustaoletuksia, jotka ovat olleet ratkaisevasti pielessä.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Luka Mokonesi

Malmö stad 2020-08-11: Ny rapport: Höga hyror en del av förklaringen till ökade utbetalningar av ekonomiskt bistånd

QuoteThe number of Malmö households that needed financial assistance has decreased in recent years. However, the total amount paid has increased. The lack of rental apartments in Malmö, especially housing with low rents, is an important factor in this. Also that almost every fifth adult Malmö resident lacks work or the ability to work. It shows a new internal report within the city of Malmö.

...

In 2019, 19 percent of the adult Malmö residents had some form of subsidy or compensation, from the state or the municipality, as their income. This is the highest proportion among Sweden's cities, followed by Eskilstuna (18) and Norrköping (17). In Malmö, there is less state sickness benefit and state sickness and activity compensation. Instead, municipal financial assistance is more common here than in other cities. Malmö also has the highest unemployment among the country's cities.

60 percent of Malmö residents with financial assistance receive it because they are not qualified for state benefits or because their ordinary income is too low.

...

The report shows that a comparatively large number of Malmö residents have upper secondary education and post-secondary education. Only Gothenburg has a higher share in the comparison with similar municipalities.

On the other hand, unemployment among people who do not have a high school education is significantly higher in Malmö. In March 2020, unemployment was 40.5 per cent in that group, while it was 25-29 per cent in comparable Scanian municipalities.

...

A significant proportion of the paid financial assistance in Malmö concerns costs for housing.
In 2019, SEK 634 million (57 percent) of the total assistance paid out of SEK 1.1 billion was housing.

- The rents in Malmö are among the highest in the country. It is difficult to find apartments with low rents, which means that many turn to the social services for help in paying for their housing. It is of great importance that more Malmö residents find their own livelihood and thus increase their income. At the same time, we must produce more affordable housing, says Sedat Arif (S).
"Maapallon elämä on kestänyt suurempia muutoksia kuin mitä ihminen on nähnyt. Maapallo selviää hyvin ihmisestä ja on täällä vielä kauan ihmisen jälkeenkin." -mannym

"Gustafsson on asunut Bangkokissa 57 vuotta, mutta sanoo yhä olevansa farang." -HS-

valkovuokko

Ruotsalaisten enemmistö on sitä mieltä, että jengirikollisuutta ei saada lähitulevaisuudessa kuriin, Expressen/Sifon tutkimus paljastaa.
58% ruotsalaisista uskoo, että jengivalta tulee lisääntymään tulevan vuoden aikana, huolimatta Rimfrost-hankkeesta, joka on perustettu sitä vähentämään.
Jopa demarien piirissä on huomattavaa pessimismiä, vain 35% demareista luottaa Löfvenin hallituksen toimien pystyvän vähentämään jengiväkivaltaa.

"svaren speglar den allmänna debatten om gängbrottsligheten och en ganska mörk bild av samhällsutvecklingen"
"Oro för organiserad brottslighet toppar listan om vad man ser som mest oroande inför framtiden."

https://www.expressen.se/nyheter/folkets-harda-dom-mot-politikerna-om-gangvaldet/

Supernuiva

Quote from: valkovuokko on 14.08.2020, 11:15:59
Ruotsalaisten enemmistö on sitä mieltä, että jengirikollisuutta ei saada lähitulevaisuudessa kuriin, Expressen/Sifon tutkimus paljastaa.
58% ruotsalaisista uskoo, että jengivalta tulee lisääntymään tulevan vuoden aikana, huolimatta Rimfrost-hankkeesta, joka on perustettu sitä vähentämään.
Jopa demarien piirissä on huomattavaa pessimismiä, vain 35% demareista luottaa Löfvenin hallituksen toimien pystyvän vähentämään jengiväkivaltaa.

"svaren speglar den allmänna debatten om gängbrottsligheten och en ganska mörk bild av samhällsutvecklingen"
"Oro för organiserad brottslighet toppar listan om vad man ser som mest oroande inför framtiden."

https://www.expressen.se/nyheter/folkets-harda-dom-mot-politikerna-om-gangvaldet/

Onko tässä yhteydessä arvioitu sitä, millaiseksi tilanne kehittyy esimerkiksi seuraavien vuosikymmenien aikana. Tämä näkökulma pitäisi olla päättäjillä mielessä.

Luka Mokonesi

#1573
Quote from: Supernuiva on 11.08.2020, 00:07:55
^On mahdollista, että prosenttiosuudet ovat 2050-luvulla paljon suurempia, sillä aikaa siihen on noin 30 vuotta.

Pitkän aikavälin muutoksia aliarvioidaan, vastaavasti lyhyen aikavälin muutoksia yleensä yliarvioidaan. Prosenttiosuudet ikäluokittain voisivat myös olla hyvin mielenkiintoisia, lisääntymisikäiset lienevät olennaisempia tulevan kannalta kuin kasvava ja entistä vanhemmaksi elävä vanhusväestö.

Pari kommenttia lainauksena Flasbackista, liittyen prosenttiosuuksiin.

Quote from: annonThe Swede is already almost in the minority.

In 2019, 33.1% had at least one foreign-born parent.

That figure does not include ethnic Swedes born abroad.

It includes only first and second generation immigrants.
Today we have thousands of couples consisting of second generation immigrants whose parents emigrated here in the 60s, 70s, 80s and 90s from Turkey, Lebanon, Iraq, Iran, Chile, Somalia, Eritrea, the former Yugoslavia etc. Their children have not foreign background according to this definition.

Nor does it include the thousands of asylum seekers and illegal immigrants who will stay here until they die with or without asylum.

The real figure for people with a foreign background, living in Sweden, is probably around 40% already now.

At the same time, tens of thousands or even more are pouring in. hundreds of thousands annually. Immigrants give birth to more children. Young, Swedish mothers often have
dark baby daddies. It has also become increasingly common to see Swedish men with MENA women.

2058? Rather somewhere between 2030 and 2035.

Quote from: bjornhagbergThis is so miscalculated that there is no such thing. The Swedes as we were composed before 1970 are about 6 million in the country today. That means 10.5 million inhabitants is significantly more than 6 million.

ALREADY here, the common man should react. Then there are only 1.5 million left until the Swedes are 50% of the population. 50% foreigners and 50% Swedes. The Swedes are old and sick on average while the foreigners consist of soldiers, deserters, criminal clan members. Congratulations.

From 2010 to today, we became 1.5 million more and it has not slowed down. This means that by 2030 we are only half of the population.

30% of the population are Muslims by 2030. It is enough for them to have a will to control us stupid white servants. Which is exactly the plan for those behind this invasion.

Toivottavasti sitä elää terveenä jonnekin vuoteen 2050 ja pääsee näkemään uuden ja uljaan Ruotsin.

Edit: +1 boldaus
"Maapallon elämä on kestänyt suurempia muutoksia kuin mitä ihminen on nähnyt. Maapallo selviää hyvin ihmisestä ja on täällä vielä kauan ihmisen jälkeenkin." -mannym

"Gustafsson on asunut Bangkokissa 57 vuotta, mutta sanoo yhä olevansa farang." -HS-

Golimar

Googlen käännös.

Quote

Poliisien uhkaamisesta on tullut sekä niin yleistä että niin vakavaa ja henkilökohtaista, että poliisiliitto haluaa nimettömiä poliisin henkilötodistuksia. TV4Nyheterna on törmännyt kuvattuun materiaaliin, joka näyttää poliisin uhkaavan jokapäiväisen elämän - ei vähiten silloin, kun poliisi puuttuu joihinkin lähiöihin.

3. syyskuuta 2020

2:18 min


https://www.tv4play.se/program/nyheterna/13289519

Kova luu

Klaanir levittäytyvät Ruotsissa:

https://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=83&artikel=7547810
QuotePoliisi keskittää suurimman osan työstään pääsyyn niin kutsuttuihin rikollisiin klaaneihin eli perhepohjaisiin verkostoihin. Klaaneista on tullut merkittävä ongelma kansallisen poliisipäällikkö Mats Löfvingin mukaan.

Ekotin lauantain haastattelussa Mats Löfving sanoo, että useamman ihmisen on ymmärrettävä syy rikokseen, joka vaikuttaa moniin maan erityisen haavoittuviin alueisiin.

- Tällä hetkellä meillä on Ruotsissa vähintään 40 perhepohjaista rikollisverkostoa. Niin sanotut klaanit. He ovat tulleet Ruotsiin, väitän, yksinomaan rikollisuuden järjestämiseksi ja järjestelmälliseksi järjestämiseksi, Mats Löfving sanoo.

Hän jatkaa, että ns. Klaanit pyrkivät luomaan valtaa, että heillä on suuri kyky väkivaltaan ja että he haluavat ansaita rahaa.

Lauantain haastattelussa Monica Saarinen sanoo, että Mats Löfvingin lausunto kuulostaa kiistanalaiselta ja ilmaisee, että monet todennäköisesti sanovat, että sosiaaliset olosuhteet, köyhyys, asumisolot ja huono koulunkäynti selittävät, että päädyt rikokseen.

Mutta sanot, että he tulevat tänne suunnitelmalla, mistä tiedät sen?

- Koska tämä on älykkyyskuva. Se on ajankohtainen, mutta heijastaa myös monta vuotta vanhaa historiaa. Voin ottaa useita esimerkkejä tämäntyyppisistä klaaneista, mutta alkaminen mainita tämä liian yksityiskohtaisesti tarkoittaisi mielestäni, että istun ja mainostan näitä klaaneja. Joten en aio mennä siihen, sanoo Mats Löfving.

Sinulla on siis tämä tieto. Kuinka se vaikuttaa työhösi?

- Ohjaamalla poliisioperaatiot kohti kolmea linjaa. Ohjaamme kohti päämiehiä ja järjestäjiä. Ohjaamme kohti niitä, jotka mahdollistavat, ja ohjaamme kohti esiintyviä, kertoo Mats Löfving.

Ekot
[email protected] 


pienivalkeapupu

^ Sama meininki niin Suomessa, kuin arvatenkin muutamassa muussakin valtiossa. Tph:t liian kouluttautuneita moiseen työhön..
"Luulen, että pääsääntöisesti, kirjoitukseni ovat totta."

"Minun täytyy toimia epävarmuudessa, vaikkei minulla aina ole kaikkea informaatiota ja tietoa."

n.n.

Quote from: Kova luu on 05.09.2020, 18:41:09
Quote
- Ohjaamalla poliisioperaatiot kohti kolmea linjaa. Ohjaamme kohti päämiehiä ja järjestäjiä. Ohjaamme kohti niitä, jotka mahdollistavat, ja ohjaamme kohti esiintyviä, kertoo Mats Löfving.
Tämän juurisyyn pohjille kun mennään, niin ei mennäkään syvälle vaan korkealle. Toisaalta on aivan turha edes toivoa, että ongelma voisi ratketa ilman, että varsinaiset mahdollistajat kammetaan asemistaan.
"Jos olet aina ollut sitä mieltä, että sääntöjen tulee kohdella kaikkia samalla tavalla ja kaikkia tulisi arvioida samoilla kriteereillä, sinua olisi pidetty 60 vuotta sitten radikaalina, 30 vuotta sitten liberaalina, mutta tänä päivänä rasistina." -Thomas Sowell

takalaiton

Quote
Ruotsin pääministeri muutti kantaansa: Rikollisuuden kasvulla ja maahanmuuton ongelmilla selkeä yhteys

RUOTSIN pääministeri Stefan Löfven on muuttanut kantaansa maata riivaavan jengiväkivallan suhteen, kertoo Ruotsin yleisradio.

Aiemmin Löfven on kiistänyt, että Ruotsiin suuntautuneella maahanmuutolla olisi yhteys jengiväkivallan kasvuun, mutta keskiviikkona pääministerillä oli toinen ääni kellossa.

Löfveniltä kysyttiin Ruotsin valtiopäivillä, miksei hän näe laajan maahanmuuton ja jengiväkivallan yhteyttä.

Löfven vastasi:

"Jos emme onnistu integraatiossa ja meillä on laajaa maahanmuuttoa, siitä seuraa suurempi riski tällaisille ongelmille, joita nyt näemme. Se on päivänselvää."
[...]
Ruotsin yleisradion mukaan Löfven toteaa nyt ensimmäistä kertaa, että Ruotsi kärsii tällaisesta ongelmasta. Pääministerin mukaan Ruotsiin on suuntautunut laajaa maahanmuuttoa vuosien ajan, eikä maa ole onnistunut integraatiossa tarpeeksi hyvin.
[...]
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006630451.html

Ruotsia johtava hitsaaja myöntää vihdoin, että talvella ja pakkasella heikkolaatuisella maahanmuutolla ja rikollisuudella on yhteys. Itsepetos toki jatkuu edelleen ja ongelma ratkaistaan perinteiseen ruotsalaiseen tapaan "parantamalla integraatiota" eli laittamalla ongelmat yhteiskunnan syyksi.
Oulu is not safe - start deportations.

Supernuiva

^Vaan miten tämän yhteyden kieltäminen tai myöntäminen koskee Suomea ja suomalaisia poliitikkoja?

Siili

#1581
Quote from: Vellamo on 09.09.2020, 23:31:43
VTM, Lähi-idän asiantuntija Seida Sohrabi:

QuoteKolumni: Naiivi ei saa olla – Suomella ei ole varaa Ruotsin tielle

Rinnakkaisyhteiskunnista kärsivät myös jo maahan hyvin kotoutuneet maahanmuuttajat, jotka jakavat samat länsimaiset arvot, kirjoittaa Seida Sohrabi.

----

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006630390.html

Seida sanoi myös:

QuoteMitä enemmän sallimme alueiden eriytymistä, kulttuurin ja uskonnon varjolla tapahtuvaa väkivaltaa ja maahanmuuttajataustaisten lähiöihin pakkautumista, sitä suurimmissa ongelmissa olemme.

Kukakohan herra tai rouva Passiivi on nyt sallimassa tai kieltämässä asioita?  Ovatkohan nämä "lähiöihin pakkautumista" taivastelevat aina tietoisia siitä, että Suomessa on vapaus valita asuinpaikkansa ja markkinat vaikuttavat asuntojen hintaan?  Totta kai kynnelle kykenevät kantisvanhemmat muuttavat itselleen miellyttävämpään ympäristöön, jos lasten kouluissa alkaa esiintymään merkittävästi monikulttuurisuuden kielteisiä lieveilmiöitä.  Totta kai asuntojen hinnat alenevat siellä, missä maksukykyiset tavikset eivät halua asua.  Totta kai vuokranantajat (etenkin julkiset) suosivat halpoja neliöitä pyrkiessään tyydyttämään kovan kysynnän.  Esimerkiksi Kontulasta saa samalla budjetilla yli tuplasti kaksioita Lauttasaareen verrattuna.  Mitä muuta voi seurata voimakkaasta kehitysmaamaahanmuutosta kuin kehitysmaalaisten pakkautumista samoihin lähiöihin?

Systeemin muuttaminen pakkautumista torjuvaksi on melko mahdoton juttu.  Poliittiset ja taloudelliset syyt estävät julkisia vuokranantajia ostamasta kalliimpia neliöitä "paremmilta" alueilta tai subventoimaan niissä asuvia maailman tappiin.  "Sekoittavaa asuntotuotantoa" tarjoavat eivät aina ymmärrä, että asunnon ostajan ei ole pakko asua omistamassaan asunnossa.  Asuntosijoittajalle asunnon ostaminen ghettoutuvasta lähiöstä voi kuitenkin olla taloudellisesti ihan hyvä tikki.  Neliöt ovat halpoja ja vuokralaisen vuokranmaksu on suurella todennäköisyydellä yhteiskunnan takaama. 

Volyymi on kaiken A ja O.  Demokraattinen ja laajojen kansalaisoikeuksien Ruotsi ei olisi millään oireita vähentävällä politiikalla voinut välttää nykyistä kriisiä pyrkiessään humanitaariseksi suurvallaksi.  Eikä Suomellakaan ole mitään mahdollisuutta välttää vastaavaa kriisiä, mikäli jatkaa maahanmuuttopolitiikassa Ruotsin jalanjäljissä.

vihapuhegeneraattori

HS: Ruotsin pääministeri muutti kantaansa: Rikollisuuden kasvulla ja maahanmuuton ongelmilla selkeä yhteys

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006630451.html

QuoteRuotsin pääministeri Stefan Löfven on muuttanut kantaansa maata riivaavan jengiväkivallan suhteen, kertoo Ruotsin yleisradio.

Aiemmin Löfven on kiistänyt, että Ruotsiin suuntautuneella maahanmuutolla olisi yhteys jengiväkivallan kasvuun, mutta keskiviikkona pääministerillä oli toinen ääni kellossa.

Löfveniltä kysyttiin Ruotsin valtiopäivillä, miksei hän näe laajan maahanmuuton ja jengiväkivallan yhteyttä.

Löfven vastasi:

"Jos emme onnistu integraatiossa ja meillä on laajaa maahanmuuttoa, siitä seuraa suurempi riski tällaisille ongelmille, joita nyt näemme. Se on päivänselvää. Rikollisuutta ei kuitenkaan tule yhdistää automaattisesti ihonväriin tai uskontoon, sitä haluan välttää ja siinä meidän on oltava hyvin tarkkoja."

Lue lisää: Ruotsia ravistelee jengiväkivallan aalto, jota ei ole saatu kuriin – "Ruotsin tilanne, se on katastrofi"

Esimerkiksi viime marraskuussa Löfven selitti jengirikollisuuden kasvua muun muassa segregaatiolla, yhteiskunnan jakautumisella ja asuinalueiden eriytymisellä.

Ruotsin yleisradio pyysi illalla Löfveniä tarkentamaan kommenttejaan. Yleisradio kysyi, tarkoittiko pääministeri, että laaja maahanmuutto johtaa lisääntyvään rikollisuuteen.

"Jos on maahanmuuttoa, johon liittyy suuria vaikeuksia integraatiossa, siitä seuraa sosiaalisia jännitteitä yhteiskuntaan, eikä se ole hyvä", hän vastasi...<snip>

:flowerhat: :flowerhat: :flowerhat: :flowerhat: :flowerhat:
En pidä PS:n laiskuudesta YLE ja raja-asioissa tällä hetkellä. EU-, Eduskunta- ja Kuntavaaleissa on turha odottaa mun ääntä.

Mutta Hallis on puolueen toilailuista huolimatta ollut uskollinen asialle. Siksi ääni on 5!

MiljonääriPlayboy

^ja mitäpähän Löf-Löf ajatteli tehdä asialle...?

Jos vastauksena on: pidetään rajat auki entiseen malliin ja kaadetaan vähän lisää rahaa pää-olkapäät-peppu-varpaat-kotouttamisleikkeihin, niin.... :roll:

Onko Löfvenistä tulossa Ruotsin Ben Zyskowicz?
PolPolle tiedoksi:
A) kaikki kirjoittamani on sarkasmia
B) Vous êtes des collaborateurs

Puskistahuutelija

Quote from: MiljonääriPlayboy on 10.09.2020, 10:47:40^ja mitäpähän Löf-Löf ajatteli tehdä asialle...?

Lisää rahnaa vaan mamuille ja kaikenlaisiin tyhjänpäiväisiin hankkeisiin. Kyllä ne siitä leppyvät. Kunnes vaativat lisää.

Ja lisää.

Ja lisää.

Ja lisää.





Ja lisää.

Echidna

Löfvenin kannanotto suorastaan huutaa artikkelia, jossa kerrotaan, että suomalaiset maahanmuuttajat ne vasta perseilivätkin ja aiheuttivat monenlaista harmia kansankodille 70-luvulla. Mutta ruotsalaisten ahkeran ja pyyteettömän kotouttamisponnistelun ansiosta lopulta integroituivat osaksi yhteiskuntaa. Kotoutumista edesautettiin muunmuassa kieltämällä suomenkielen käyttäminen kouluissa.

Lumiukko Jeti

Lööperi ei ole lainkaan oikeasti huolissaan massamaahanmuutosta vaan poliittisesta kannatuksestaan. Demarien ja virheiden hallituksen kannatus kyntee pohjamudissa ja virheistä on muodostunut todellinen sisäpoliittinen myllynkivi Lööperin kaulaan. Etupäässä maahanmuuttokahjous siellä taustalla kajastaa, niinkuin virheillä Suomessakin.

Ruotsipersut ja M-kokoomus pyyhkii gallupeissa hallituksella pöytää ja samaan aikaan sotatila kaupungeissa kiihtyy. Umpisokeinkin demarimummo ymmärtää että SE johtuu maahanmuutosta ja erityisesti islamilaisesta kehitysmaamamamuilusta. Lööperi on pakko antaa siimaa todellisuudelle, ettei loppukin demarien kannatuksesta sula.

Mitään, siis yhtään mitään, Lööperi ei tule asialle tekemään. Ei nimittäin voi koska kaulassa on kiinni naru ja narun toisessa päässä myrkyn vihreä myllynkivi. Se kun siitä lipeää jyrkänteeltä kohti syvyyksiä niin siellä on ja pysyy. Demarit ja niiden sekopäinen kaveri.
"Suomi tarvitsee sekä jatkuvaa työperusteista maahanmuuttoa että vapaan liikkuvuuden tuomaa moninaisuutta. "
- Vihreiden tavoiteohjelma 2014-2019

ISO

Taitaa Ruotsissa olle nyt tosi kyseessä, kun tuo pölvästi sosialisti löfvenkin on kantaansa muuttamassa.

Mieshän on vastuussa kuitenkin Ruotsin pilaamisesta, vain omien poliittisten päämääriensä vuoksi.

En usko, että menee enää kauaakaan kun tuosta aletaan ihan julkisesti siellä keskustella, asiasta kirjoitti jopa HS Suomessa, että melko ennenkuulumatonta sekin.

Kohta päästään taas sanomaan, että mitä me sanottiin. Eipä se silti paljon lohduta, mutta antaa pikantin säväyksen kuitenkin.
Roslan M Salih:

"Freedom of speech isn't worth civil war"

Roope

QuoteRuotsin pääministerin mielenmuutos maahanmuuton ja rikollisuuden yhteydestä voi kriisiyttää välit hallituksessa
...
Sosiaalidemokraatteja edustava Löfven on aiemmin toistuvasti kiistänyt, että maahanmuuton ja rikollisuuden välillä olisi mitään yhteyttä.

Keskiviikkona hän kuitenkin yllättäen muutti linjaansa. Valtiopäivien kyselytunnilla, sen jälkeen pitämässään tiedotustilaisuudessa ja myöhemmin illalla antamassaan tv-haastattelussa hän sanoi tällaisen yhteyden sittenkin olevan olemassa.

Hän kuitenkin painotti, ettei kyse missään tapauksessa ole rikollisuuden yhdistämisestä ihonväriin tai uskontoon.
Yle 10.9.2020

Noin hölmön kaverin pitäisi pysyä siilipuolustuksessa ja kaiken kieltämisessä.

Jos maahanmuutolla on Löfvenin mukaan (esim. tilastollisen yliedustuksen kautta) yhteys Ruotsin rikollisuuteen, niin totta kai se yhdistää ihonvärin ja uskonnon rikollisuuteen, koska Ruotsin maahanmuutolla on yhteys myös ihonväriin ja uskontoon. Tilastoja ei tietenkään ole saatavilla, mutta heitän silti huoletta lonkalta, että rikollisuuden yhteys ihonväriin ja uskontoon on sitä paitsi paljon maahanmuuttajuutta vahvempi etenkin seksuaalirikoksissa.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Siili


Löfveniltä lainauksia:

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006630451.html

Quote
"Jos emme onnistu integraatiossa ja meillä on laajaa maahanmuuttoa, siitä seuraa suurempi riski tällaisille ongelmille, joita nyt näemme. "

"Jos on maahanmuuttoa, johon liittyy suuria vaikeuksia integraatiossa, siitä seuraa sosiaalisia jännitteitä yhteiskuntaan, eikä se ole hyvä", hän vastasi..."

Kertoo Ruotsin tilanteesta melkoisen paljon se, että tällaisten itsestäänselvyyksien mainitsemista pidetään vaarana hallitusyhteistyölle.