Syrjäytymisen eri tyypit

[Eino P. Keravalta]

Ajattelin hieman herätellä keskustelua syrjäytymisestä tavallista kahvipöytäkeskustelua syvemmältä ja ehkä tavallisesta poikkeavasta näkökulmasta, ellei tällaista ketjua jossain jo ole.

Syrjäytymiskeskustelu on tärkeää sikälikin, että se liittyy kiinteästi maahanmuuttokeskusteluun ja olemme saaneet huomata, että maahanmuuttopolitiikan virheitä pyritään selittämään ja peittelemään väitteillä maahanmuuttajien syrjäytymisestä, jota taas puolestaan selitellään eriarvoistumisella, kehnolla kielikoulutuksella, rasismilla, työttömyydellä, huonoilla asuinalueilla, jengeillä, huumekaupalla, näköalattomuudella, köyhyydellä, kouluttamattomuudella, puutteellisella kotouttamisella ja segregaatiolla - esimerkiksi.

Syrjäytymiskeskustelusta on mielestäni kuitenkin jäänyt puuttumaan eräs hyvin keskeinen havainto ja näkökulma, joka voisi käsitykseni mukaan pitkälti selittää maahanmuuttajien syrjäytymistä ja jonka huomioonottaminen olisi keskeisen tärkeää maahanmuuttopolitiikan muovaamisessa.

Ilman enempiä esipuheita menemme siis nyt asiaan: väitän, että syrjäytymisilmiössä on kaksi, toisistaan erotettavissa olevaa pääluokkaa ja näillä on omat syntymekanisminsa, sisältönsä ja yhteiskunnalliset vaikutuksensa. Mitä nämä syrjäytymisen pääluokat ovat? Ne ovat seuraavat:

1. A-tyypin syrjäytyminen

2. B-tyypin syrjäytyminen

Mitä nämä ovat? Käsittelemme ensin B-tyypin syrjäytymisen, koska puhuessamme syrjätymisestä me yleensä puhumme vain B-tyypin syrjäytymisestä ja kuvittelemme, että kaikki syrjäytyminen on B-tyypin kaltaista, vaikka näin ei tosiasiassa ole: jätämme puolet asiasta käsittelemättä, jos emme ota huomioon A-tyypin syrjäytymistä.

B-tyypin syrjäytyminen on olosuhdesyrjäytymistä. Sille tyypillistä on, että yksilö syrjäytyy jossain vaiheessa elämäänsä. Syynä voi esimerkiksi olla työttömyys, päihdeongelmat, avioero, köyhyys, sosiaaliset ongelmat, yksinäisyys, riippuvuudet, mielenterveysongelmat, asunnottomuus tai elämässä koetut vastoinkäymiset ylipäänsä. Voi myös olla, että joku syntyy syrjäytyneeksi tulemalla lapseksi syrjäytyneeseen perheeseen, mutta tämäkin on olosuhdesyrjäytymistä.

B-tyypin syrjäytyminen on periaatteessa hoidettavissa. Hoitokeinoina voivat esimerkiksi olla työllistyminen, palkkatuki, asunnon osoittaminen, päihdetuki, mielenterveyspalvelut, parisuhde, sosiaaliturva tai muu positiivinen elämäntilanteen muutos.

Mitä sitten on A-tyypin syrjäytyminen? Se ei B-tyypin mukaan ole olosuhdesyrjäytymistä, vaan se on sisäsyntyistä syrjäytymistä. Siinä on kyse siitä, että yksilö ei syrjäydy jossain vaiheessa elämäänsä ulkoisten olosuhteiden vuoksi, vaan A-tyypin syrjäytymisessä on kyse eräänlaisesta synnynnäisestä syrjäytymisestä, joka on vallitseva asiantila riippumatta ulkoisista olosuhteista tai mahdollisuuksista. Syyt ovat pitkälti geneettisiä: heikko älykkyysosamäärä, heikko impulssikontrolli, taipumus väkivaltaan tai vaikkapa kyvyttömyys suunnitella tulevaisuutta ja ulosmitata seurauksia ajattelematta kaikki hyöty käsilläolevasta tilanteesta tai tilaisuudesta.

Tässä vaiheessa lukija huomaa, että A-tyypin syrjäytymisesta puhuminen ei ole poliittisesti korrektia. Sen vuoksi siitä myöskään ei yhteiskunnassa puhuta ja siitä taas johtuu, että A-tyypin syrjäytymistä ei yhteiskunnassa voida torjua, koska sitä ei ilmiönä edes tunnisteta. Osasyy siihen, että meillä puhutaan vain B-tyypin syrjäytymisestä on siinä, että vallitseva yhteiskuntaideologia on vasemmistolainen tai kulttuurimarxilainen ja näissä maailmankatsomuksissa lähdetään siitä, että ihminen on ympäristönsä tuote: kuka tahansa voi olla mitä tahansa riippuen siitä, millaisten ulkoisten tai yhteiskunnallisten vaikutteiden piiriin hän on elämässään tullut. Ihmisen katsotaan olevan kuin tyhjä taulu, johon ihmisten yhteisö piirtää jäljet ja sen mukaan yksilö rakentuu, koska noiden ideologioiden mukaan kaikki ihmiset ovat periaatteessa ja lähtökohtaisesti samanlaisia olentoina.

Yllämainitun ideologian valossa puhe A-tyypin sisäsyntyisestä ja geneettisestä syrjäytymisestä tai syrjytymisalttiudesta on suoranainen pyhäinhäväistys. Asiasta on kuitenkin pakko puhua, koska käsitys A-tyypin syrjäytymisestä on empiiristen havaintojen perusteella tosi, vaikka sitä yritetäänkin hoitaa B-tyypin syrjäytyneeseen toimivilla metodeilla.

On siis toisinsanoen niin, että on olemassa ihmisiä ja peräti kokonaisia kulttuureita, joita länsimaisen sivilisaation normien mukaan voidaan pitää jo eksistentiaalisesti lähtökohtaisesti syrjäytyneinä eli kyvyttöminä osallistumaan länsimaisen sivilisaation elämänmenoon, käytäntöihin ja arvoihin ja joilta puuttuu kyky tuottaa länsimaiseen sivilisaatioon lisäarvoa.

Kun esimerkiksi Ruotsissa on kohdattu valtavia sosiaalisia ja kriminaalisia ongelmia kehitysmaalaiskaupunginosissa, kyse ei ole B-luokan syrjäytymisestä, jota voitaisiin auttaa sosiaalisilla ohjelmilla, lisärahoituksella tai kulttuurivalistuksella. Kyse on A-luokan syrjäytymisestä, jonka perusteet ovat valtaosin geneettisiä ja muilta osin niin keskiaikaisen, alkeellisen, raakalaismaisen ja taikauskoisen kulttuurin läpisyövyttämiä, ettei yksilöllä tavallisesti ole voimaa tai kykyä repiä itseään siitä irti varsinkaan, kun intellekti on kehitysmaalaisilla monesti kovin heikko, mistä todisteena ovat heikot tulokset älykkyysosamäärätesteissä sekä myös heidän yhteiskuntiensa heikko menestys.

Ruotsissa siis yritetään hoitaa A-luokan syrjäytymistä B-luokan syrjäytymisen hoitoon käytetyillä metodeilla. Aivan selvää on, että tämä epäonnistuu: miten voidaan määrätä lääke, jos 'tautiakaan' ei tunnisteta? Ongelma jää ratkaisematta, koska vallitseva poliittinen arvomaailma tai 'arvopohja' ei edes tunnista tai tunnusta ongelman syytä tai olemusta.

Suomessa maahanmuuttoon liittyvät ongelmat ovat luonnollisesti myös kasvamaan päin, koska teemme samat virheet kuin Ruotsi ja täkäläinen puhe ongelmien ennakoinnista ja estämisestä on vain tyhjäpäistä, ideologista houretta, joka ei tunnusta sitä tosiasiaa, että on tosiaan olemassa kaksi syrjäytymisen päätyyppiä. Tulisi ymmärtää, että B-tyypin syrjäytymistä voidaan ja pitääkin hoitaa, mutta samalla A-tyypin syrjäytymistä ei voida hoitaa, jos se kerran on yhteiskunnan sisään suuressa mittakaavassa päästetty.

( Edit: kirjoitusvirheitä )

[Lahti-Saloranta]

Minusta pahimman lajin syrjäytymintä on kun eliitti ja päätöksentekijät vieraantuvat ympäröivästä todellisuudesta. Tavan tallaajan syrjäytyminen koskettaa yksilöä ja hänen läheisijään mutta kun päätöksen tekijät vieraantuvat arkitodellisuudesta niin se koskettaa huomattavasti suurempaa joukkoa, pahimmillaan kokonaista maanoosaa .

[ApuaHommmaan]

Itse kuulun A-luokkaan. Vaikkakin viihdyn roolissani. En kylläkään koska olen liian tyhmä, vaan koska olen liian älykäs (jota tulkintaa nuoruuden saavutukset tukee). Ihminen on laumaeläin. Laumaeläimet eivät siedä sitä, etteivät kaikki kiltisti kuulu laumaan ja kumartele sen johtajille.

Meitä on aika paljon. Syrjäytettyjä. Vainottuja. Jolle on se rooli valittu toisten toimesta yhteiskunnassa. No minä niin kuin moni muukin on siitä huolimatta oma itsensä, vaikkei saisi.

Tuohon liittyy olennaisesti mm. käytännössä täysi välinpitämättömyys materiasta. Ja näinollen rahasta. Kontrolloinnista ulos tiputtautuneet. Ei ole uusi ilmiö. Maailmassa on aina ollut munkkeja, jotka elelevät luostareissaan.

[Eino P. Keravalta]

Minusta pahimman lajin syrjäytymintä on kun eliitti ja päätöksentekijät vieraantuvat ympäröivästä todellisuudesta. Tavan tallaajan syrjäytyminen koskettaa yksilöä ja hänen läheisijään mutta kun päätöksen tekijät vieraantuvat arkitodellisuudesta niin se koskettaa huomattavasti suurempaa joukkoa, pahimmillaan kokonaista maanoosaa .

Niin. On tietysti näkökulmakysymys, onko yksilö syrjäytynyt yhteiskunnasta vaiko yhteiskunta yksilöstä.

Jos syrjäytyminen on kuitenkin määritelmällisesti sitä, että joku toimija ei halustaan huolimatta senhetkisten käytännöllisten tai mentaalisten resurssien puitteissa voi täysipainoisesti osallistua ympäröivän todellisuuden vaatimiin tai toivomiin tavoitteisiin, voidaan ajatella, että yhteiskunta ei milloinkaan voi  olla yksilöön nähden syrjäytynyt, koska sillä on kaikki resurssit ja mahdollisuudet, mutta yksilö voi olla yhteiskuntaan nähden syrjäytynyt, koska yksilöllä ei välttämättä ole kykyä synkronisoida toimintaansa muun ihmisyhteisön menoon.

Edellä sanottu ei ole moraaliarvostelma, vaan se sisältää arvion funktionaalisuudesta ja yhteensopivuudesta.

Edelläsanotussa mielessä yhteiskunta ei siis milloinkaan voi olla syrjäytynyt yksilöstä, mutta yhteiskunta toki voi olla vieraantunut yksilöstä niin, ettei se enää kykene yhteistoimintaan yksilön kanssa.

[Eino P. Keravalta]

Itse kuulun A-luokkaan. Vaikkakin viihdyn roolissani. En kylläkään koska olen liian tyhmä, vaan koska olen liian älykäs (jota tulkintaa nuoruuden saavutukset tukee). Ihminen on laumaeläin. Laumaeläimet eivät siedä sitä, etteivät kaikki kiltisti kuulu laumaan ja kumartele sen johtajille.

Meitä on aika paljon. Syrjäytettyjä. Vainottuja. Jolle on se rooli valittu toisten toimesta yhteiskunnassa. No minä niin kuin moni muukin on siitä huolimatta oma itsensä, vaikkei saisi.

Tuohon liittyy olennaisesti mm. käytännössä täysi välinpitämättömyys materiasta. Ja näinollen rahasta. Kontrolloinnista ulos tiputtautuneet. Ei ole uusi ilmiö. Maailmassa on aina ollut munkkeja, jotka elelevät luostareissaan.

Mielenkiintoinen puheenvuoro, kiitos siitä. Voin samaistua.

Tämän ketjun tulkinta ja näkökulma on kuitenkin se, että syrjäytyminen on määritelmällisesti heikkoutta ja epäonnistumista. Se, että on olemassa vaikkapa neroja, joiden on vaikea löytää paikkaansa yhteiskunnassa, ei ole kyvyttömyyttä nerojen puolelta, vaikka siitä kaikesta voi toki yhteiskunnallinen epäonnistuminen seuratakin.

[Kari Kinnunen]

Syrjäytyminen, niin.

Entäs kaltaiseni jotka vain viihtyvät ihan yssikseen? Jopa työssäni pidän eniten siitä,ettei tarvitse olla pölvästien seurassa. Olenko syrjäytynyt?

Paljon mahdollista, en esimerkiksi halua osallistua ...tun pikkujouluihin. Vedän mieluummin kalsarikännin kotosalla takkatulen ääressä laativiskillä. Glenfiddich...

[Eino P. Keravalta]

Syrjäytyminen, niin.

Entäs kaltaiseni jotka vain viihtyvät ihan yssikseen? Jopa työssäni pidän eniten siitä,ettei tarvitse olla pölvästien seurassa. Olenko syrjäytynyt?

Paljon mahdollista, en esimerkiksi halua osallistua ...tun pikkujouluihin. Vedän mieluummin kalsarikännin kotosalla takkatulen ääressä laativiskillä. Glenfiddich...

Hyvä ystävä, et ole syrjäytynyt, jos kykenet toimimaan yhteiskunnan kontekstissa yleisen normiston mukaan.

Jos olet vaikkapa kapinallinen ja kieltäydyt yhteistyöstä yhteiskunnan kanssa, et ole syrjäytynyt, jos vain kykenet tuohon yhteistyöhön periaatteessa.

Mitä maahanmuuton ongelmiin tulee, siinä on kyse henkilöistä, joilla ei ole kykyä toimia länsimaisessa yhteiskunnassa, halusivat tai eivät. Ja tämä ominaisuus on usein synnynnäistä näissä ihmisissä, ei ympäröivän yhteiskunnan aiheuttamaa 'epäsuhtaa' tai mahdollisuuksien puutetta. 

[Kari Kinnunen]

Eihän mamutkaan ole syrjäytyneitä siinä melessä mitä sosiaaliakakoomikot syrjäytymisellä tarkoittaa. Hehän tarkoittavat syrjäytymisen olevan yhteiskunnan tarjoamien mahdollisuuksien käyttämättä jättämistä.

Mamulle taas kyse on kyvyttömyydestä käyttää läntisen läntisen yhteiskunnan mahdollisuuksia, sosiaaliturvaa lukuunottamatta. Vaikkapa koulutus on monelle moniosaajalle hiukan haastava juttu.

[Kremppamestari]

Syrjäytyminen on minusta hyvin kirjaimellisesti syrjässä, niin sanotusti ulkokehällä olemista.

Oli mamu tai kantasuomalainen pelkästään taloudellisessa ahdingossa oleva henkilö ei oikein täytä syrjäytymisen kriteerejä niin kuin minä sen ymmärrän.

Syrjäytymiseen johtavat jokseenkin samat tekijät kuin mainitsin epäonnistumisia käsittelevässä ketjussa.

Useimmilla ihmisillä on edes joku vahvuus, mutta syrjäytyneellä se on sellainen, jota on vaikea konkretisoida, jolloin ympäristö ei arvosta ja huomioi häntä. Syrjäytynyt ei oikein ole löytänyt paikkaansa työelämässä eikä ole pystynyt kompensoimaan sitä hyvien sosiaalisten taitojen avulla muodostuvalla tuttavapiirillä, jolloin syntyy negatiivinen kierre.

Maailma on julma paikka, luuseri jätetään helposti yksin ja lahjakaskin ihminen leimautuu luuseriksi, jos hänellä ei ole mitään selkeitä näyttöjä miltään elämän osa-alueelta. Pitää olla lentolupakirja, tutkinto tai joku vyö judossa. Niitä ilman pärjää vain todella lahjakas poskisolisti.

[Lalli IsoTalo]

Maailma on julma paikka, luuseri jätetään helposti yksin ja lahjakaskin ihminen leimautuu luuseriksi, jos hänellä ei ole mitään selkeitä näyttöjä miltään elämän osa-alueelta.

Kallistuisin sellaiseen tulkintaan, että jos saat kenkää duunista, sinun entiset hyvät duunikaverisi ovat yllättävän nopeasti entisiä kavereita.

Ja näytöt ja tutkinnot vanhentuvat nopeammin kuin ehdit kirjoittaa työhakemukseesi "olen 40-vuotias maisteri ..."

[Ari-Lee]

Syrjäytyminen, niin.

Entäs kaltaiseni jotka vain viihtyvät ihan yssikseen? Jopa työssäni pidän eniten siitä,ettei tarvitse olla pölvästien seurassa. Olenko syrjäytynyt?

Paljon mahdollista, en esimerkiksi halua osallistua ...tun pikkujouluihin. Vedän mieluummin kalsarikännin kotosalla takkatulen ääressä laativiskillä. Glenfiddich...

No niin, nyt päästiin tähän kun Suomi on piukkana työelämässä syrjäytyneitä. Ja heistä ei puhuta mitään. Miksi pitäisikään. Kyse on omasta viihtymisestä parhaassa seurassa. Minä ja eversti Sandels. Muita ei tarvitse sietää tässä ympärillä.

Iso osa työttömistä on työelämästä syrjäytettyjä. Ei siis vapaasta tahdosta syrjäytyneitä vaan syrjäytettyjä, korvattuja. Muuntokoulutukset eivät auta, koska puuttuvat kontaktit ja ihmissuhdeverkostot, ja ei vähäisimpänä puuttuu myös halu olla mitenkään erikoisen sosiaalityrkky. Syrjäytetty voi olla jo niin pessimöitynyt realisti, ettei enää jaksa itseänsä kehumalla kehua, vaan kenties eniten naureskelee avointen työpaikkojen yltiömäisille pääsyvaatimuksille, joiden lopussa vielä seisoo: "esitä palkkatoivomuksesi".

MT-ongelmat ja syvämasennukset ovat varmaan kovaosaisin sakki kaikista. Eihän heitä saa vuoteesta edes setelitukolla.

[Saturnalia]

Hirveän laaja aihe, voi ottaa lukemattomia eri lähestymiskulmia. Kun mietin miten itse "syrjäydyin" (sanaa ei silloin vielä juuri käytetty) 90-luvulla totaalisesti, niin siinä ei ollut yhtä eikä kahta syytä, vaan se oli monen eri asian lopputulos. Yksi syy oli tietenkin se, ettei työtä yksinkertaisesti ollut moneen, moneen vuoteen. Mitään työtä. Se oli onnettomuus, mutta myös onni, sillä joutenoloon tottui. Se on pelastanut henkeni myöhemmin. Moni köyhä kuolee siihen, ettei totu pohjimmiltaan joutenoloon. Se repii heidät kappaleiksi. 90-luvun lamassa työ oli kerta kaikkiaan hylättävä elämälle merkitystä antava asiana totaalisesti. Heippa. Muuten kävi liian raskaaksi. Elin ikävuodet 20-27 ilman minkäänlaista yhteyttä työelämään. Tavallinen tarina siihen aikaan, tapa aloittaa elämä. Muusikkona hilluin toki täysipäiväisesti, mutta se oli ikään kuin korviketoimintaa, en laske sitä työksi, tulot olivat hyvin vaatimattomat. Se oli selviytymistä.

Tässä on yksi monista syrjäytymisen mekanismeista, syrjäytymisestä tulee tietyn pisteen ohittamisen jälkeen selviytymiskeino. Työn kaiken merkityksen kiistämisestä elämälle tulee välttämättömyys sille, että pää pysyy kasassa. Welcome to the dark side, we have cookies. Kun ihmnen on riittävän syrjäytynyt, niin ajatella että työllä olisi mitään merkitystä elämälle on kuin ampuisi itseään päähän. Ei yksinkertaisesti kannata myöntää sellaisen arvoa, mihinkä ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia. Vähän kuin hokisi ilman vettä autiomaassa, että vesi on ihmiselle tärkeää! Ihminen ei tee niin, ihminen haluaa aina selviytyä, pohjmmiltaan. Ihminen pyrkii olemaan positiivinen, ja työn halveksunta on osa sitä syrjäytyneenä.

Yksi syrjäytymisen syy voi olla, että ihmisellä on vain väärä olemus. Se ei viittaa pukeutumiseen, vaan enemmänkin kehonkieleen, tapaan puhua ja sellaiseen. Jos on väärä olemus, niin se on väärä vaikka olisi puku päällä. On yksi asia siirtyä jakautuneesta ja köyhästä yhteiskunnasta konsensukseen uskovaan hyvinvointivaltioon. Matka, minkä isäni sukupolvi teki. Sitten on aivan toinen asia siirtyä konsensukseen uskovasta hyvinvointivaltiosta takaisin jakautuneeseen sekä köyhään yhteiskuntaan. Matka, minkä minä teen. Sukupolveni on kuin viherhippien vapaaksi laskema tarhakettu. Ottaa aikansa, että orientoituu vangista takaisin luontoon, ilman vapaiden kettujen vaistoja. Kaikilta se ei ymmärrettävästi onnistu, he syrjäytyvät, palaavat takaisin rikottuun häkkiinsä. Sosiologinen vapaus elinkautisen jälkeen, kädessä muovikassi ja prepaid.

Tämmöinen ohut viilto aiheeseen yhdestä näkökulmasta.

[Kremppamestari]

Kallistuisin sellaiseen tulkintaan, että jos saat kenkää duunista, sinun entiset hyvät duunikaverisi ovat yllättävän nopeasti entisiä kavereita.

Ja näytöt ja tutkinnot vanhentuvat nopeammin kuin ehdit kirjoittaa työhakemukseesi "olen 40-vuotias maisteri ..."

Duunikaverit jäävät työsuhteen päättyessä yleensä entisiksi kavereiksi eikä siihen mitään syrjäytymistä tarvita, kun yhdistävä tekijä jää pois ellei jo työsuhteen aikana ole tavattu myös muissa merkeissä.

Tutkinto kuitenkin antaa muitten silmissä kompetenssia, vaikka se olisi jo vanhentunutta tietoa. Jossain Tinderissä työtön tohtori on suositumpi kuin ylityöllistetty siivooja.

[Kremppamestari]

Tässä on yksi monista syrjäytymisen mekanismeista, syrjäytymisestä tulee tietyn pisteen ohittamisen jälkeen selviytymiskeino. Työn kaiken merkityksen kiistämisestä elämälle tulee välttämättömyys sille, että pää pysyy kasassa. Welcome to the dark side, we have cookies. Kun ihmnen on riittävän syrjäytynyt, niin ajatella että työllä olisi mitään merkitystä elämälle on kuin ampuisi itseään päähän. Ei yksinkertaisesti kannata myöntää sellaisen arvoa, mihinkä ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia. Vähän kuin hokisi ilman vettä autiomaassa, että vesi on ihmiselle tärkeää! Ihminen ei tee niin, ihminen haluaa aina selviytyä, pohjmmiltaan. Ihminen pyrkii olemaan positiivinen, ja työn halveksunta on osa sitä syrjäytyneenä.

Yksi syrjäytymisen syy voi olla, että ihmisellä on vain väärä olemus.

Kaksi erinomaista pointtia. Kun olin pitkään työelämän ja opiskelun ulkopuolella, aloin vihata niissä kiinni olevia.

Ja väärä olemus on tosiaan oiva väylä syrjäytymiseen.

[KTM]

Toissapäivänä Iltasanomat taas tiesi kirjoittaa syrjäytyneen nuoren hinnasta:

Pääkirjoitus: Yksi syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle 1,2 miljoonaa euroa
Perjantai 22.11.2019 klo 16:57

https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/d34855ce-15c7-4567-9f6c-7deef0cb318c

Vaan syrjäytyneiden matujen hinnasta ei haluta puhua.

[ejmantyla]

Itse kuulun A-luokkaan. Vaikkakin viihdyn roolissani. En kylläkään koska olen liian tyhmä, vaan koska olen liian älykäs (jota tulkintaa nuoruuden saavutukset tukee). Ihminen on laumaeläin. Laumaeläimet eivät siedä sitä, etteivät kaikki kiltisti kuulu laumaan ja kumartele sen johtajille.

Meitä on aika paljon. Syrjäytettyjä. Vainottuja. Jolle on se rooli valittu toisten toimesta yhteiskunnassa. No minä niin kuin moni muukin on siitä huolimatta oma itsensä, vaikkei saisi.

Tuohon liittyy olennaisesti mm. käytännössä täysi välinpitämättömyys materiasta. Ja näinollen rahasta. Kontrolloinnista ulos tiputtautuneet. Ei ole uusi ilmiö. Maailmassa on aina ollut munkkeja, jotka elelevät luostareissaan.

Joko sinulla on elämäntapasi mahdollistavaa materiaa tai joudut elämään muiden piikkiin. Loisimiseen perustuu myös maahanmuuton kasvu.
Tässä näkemyksessäsi tullaan filosofian kysymyksen äärelle: Vapautta jostakin/vapautta johonkin. Absoluuttinen vapaus on harhaa. Olet vapaa olemaan syömättä,samalla et voi olla elossa.

[ApuaHommmaan]

Joko sinulla on elämäntapasi mahdollistavaa materiaa tai joudut elämään muiden piikkiin. Loisimiseen perustuu myös maahanmuuton kasvu.
Tässä näkemyksessäsi tullaan filosofian kysymyksen äärelle: Vapautta jostakin/vapautta johonkin. Absoluuttinen vapaus on harhaa. Olet vapaa olemaan syömättä,samalla et voi olla elossa.

Erotuksena maahanmuuttoon on se, että ulkomailta tulevilla ihmisillä ei ole mitään siteitä Suomeen tai laajasti ajateltuun suomalaiseen kulttuuriin. Näin ollen he eivät kontribuoi mitenkään, ja noin tapahtuu hyvin helposti monta sukupolvea, jos ei loputtomiin.

Jos joisin kaljaa kaikki päivät ja haikailisin töihin, niin silloin paikkani olisi työelämässä. En sitä ollenkaan tee vaan elän rikasta oman näköistäni elämää, ja näkisin yksinomaan negatiivisena orjuuden omistajalle.

Rahallisesti ainoa järkevä ratkaisu olisi ollut jo pitkään kansalaispalkka, jossa viedään kaikki syyllistäminen asian tiimoilta pois. Itselläni onneksi en joudu tuota pohtimaan.

Suurin osa työstä länsimaissa on ollut jo hyvin pitkään sellaista, että voidaan perustellusti kysyä, onko sillä mitään aitoa lisäarvoa tuovaa vaikutusta. Toki osassa selkeästi on, jos oma juttu on olla teho-osastolla töissä, ei kukaan voi kyseenalaistaa sen mielekkyyttä. Kysymys tuossa olisi voidaanko kaikki työstä kertoa ulos, ja olla yhä sitä mieltä, että se työ on mielekästä? Monesti ei voida, vaan raha tulee muodossa tai toisessa illuusioilla.

Toinen juttu on työn tuottavuus. Olisin luultavasti työelämässä, jos se juttu siellä olisi yleisesti pyrkiä kaikin keinoin kasvattamaan avoimessa ilmapiirissä tuottavuutta. Ei ole, eikä voi olla johtuen pohjimmiltaan siitä että työnantajat ovat pääasiassa mulkkuja. Karua kieltä kertoo jo se, ettei tuottavuus kasva Suomessa yhtään, eli työ on sitä, että menee orjaksi ja tekee kaiken niin kuin aina liikaa venettä keikuttamatta.

[Lalli IsoTalo]

Toissapäivänä Iltasanomat taas tiesi kirjoittaa syrjäytyneen nuoren hinnasta:

Pääkirjoitus: Yksi syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle 1,2 miljoonaa euroa
Perjantai 22.11.2019 klo 16:57

https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/d34855ce-15c7-4567-9f6c-7deef0cb318c

Vaan syrjäytyneiden matujen hinnasta ei haluta puhua.

Ei taida kuulua tähän ketjuun, mutta arvioisin syrjämamu tulee tuplasti niin kalliiksi kuin syrjäytynyt kantis. Syitä voi pohtia jossain muualla.