News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2014-07-22 Radio Kuopio: Suomalainen kulttuuri luo haasteita pakolaiselle

Started by Iloveallpeople, 23.07.2014, 11:05:07

Previous topic - Next topic

Iloveallpeople

QuoteSuomalainen kulttuuri luo haasteita pakolaiselle

Ensimmäiset 218 syyrialaispakolaista tulevat Suomeen Jordaniasta. Kuopio on sitoutunut ottamaan kaikkiaan 80 pakolaista.

Sodan runtelemasta Syyriasta saapuu syksyllä 80 pakolaista Kuopioon. Kotouttamisen onnistumisen kannalta on tärkeää alkuvaiheen tuki, sanoo aikuissosiaalityön yksikön palveluesimies Aki Kaskinen.

- Olemme huomanneet, että tarjoamalla alussa kotiin annettavaa tukea ja arjessa selviytymiseen liittyviä tukipalveluita, sillä tavalla pakolaiset oppivat yhteiskuntajärjestelmää ja sitä kautta omatoimisiksi.

Haastavaa pakolaiselle on muuttunut ilmasto, kulttuuri ja byrokraattisuus. Lisäksi suomalaisten eristäytyneisyys on hankalaa pakolaiselle, joka usein tulee sosiaalisesta kulttuurista.

Kuuntele koko haastattelu yläpuolella olevasta linkistä.

Radio Kuopio
"Kun poliitikko pakotetaan lähtemään paikaltaan tai suljetaan puolueesta tiedotusvälineiden painostuksen vuoksi, ei kyse ole mistään punavihreästä salaliitosta, vaan juuri siitä, miten demokratian pitääkin toimia."  (käännös) - Lasse Garoff

Siili

Quote from: Iloveallpeople on 23.07.2014, 11:05:07
QuoteSuomalainen kulttuuri luo haasteita pakolaiselle

Haastavaa pakolaiselle on muuttunut ilmasto, kulttuuri ja byrokraattisuus. Lisäksi suomalaisten eristäytyneisyys on hankalaa pakolaiselle, joka usein tulee sosiaalisesta kulttuurista.

Radio Kuopio

Kumman usein näistä "sosiaalisista kulttuureista" pitää paeta (kuulemma) hengen hädässä.  Ilmeisesti tuo luontainen sosiaalisuus ei estä katkomasta lähimmäisten kauloja.

petebe

Osaako kukaan kertoa minne Kuopiossa nuo "pakolaiset" aijotaan asuttaa? Muistuu mieleen, että takavuosina hetken aikaa pakolaiskeskus oli Vaajasalon saaressa, vanhoissa ja tyhjilleen jääneissä sairaalatiloissa. Vaan kummasti pakolaiset loppuivat kun matkaa kaupunkiin oli noin 25km...
"Suomellahan on erittäin hyvä maine Afrikassa, meillä ei oo minkäännäköstä historiallista taakkaa...oikeestaan päinvastoin"  -Alexander Stubb-

Puoluekanta määrittää mielipiteen oikeellisuuden sekä syyttämis- että tuomitsemiskynnyksen. -oma-

Tabula Rasa

Ainakin petosella on näitä pakolaisia näkynyt, sitä en tiedä minkä firman kautta. Luultavasti kuitenkin niitä kämppiä mitä halvalla saa eli opiskelijoilta mamuille.

Onhan meillä varaa:

HYVÄ
ASIAKAS
AJALLA 7.7–27.7.2014 SULJETTUINA OVAT SEURAAVAT
PALVELUT

Aikuissosiaalityöntekijöiden aikavaraukset, Sairaalakatu 2

Asunnottomien palvelut, Sairaalakatu 2 

Työllistymisen yksikkö, Sairaalakatu 2

Kuopio-pilotti, Sairaalakatu 2

Työvoiman palvelukeskus, Kirkkokatu 1

SOSIAALIVIRASTOSSA TOIMII
AJALLA 7.7.–27.7.2014
AINOASTAAN
PÄIVYSTYSPALVELU SEKÄ TOIMEENTULOTUEN
KIRJALLINEN KÄSITTELY.
SOSIAALIVIRASTON SOITTOAIKA ARKISIN KLO 9–11 P.
017 183970 SEKÄ ASIOINTI
NEUVONNASSA
VUORONUMEROLLA ARKISIN KLO 12–14 OSOITTEESSA
SAIRAALAKATU 2.

Neuvonnassa vastaa vastaaja joka pyytää jättämään viestin ja sanoo ottavan yhteyttä, ei oteta. Sitten ko osoitteessa ovet ovat tuonkin ajan lukossa. Että haistakaapa kuopion opiskelijat ja muut köyhät paska kun herrakansa tulloo.

http://www.kuopio.fi/web/sosiaalipalvelut/toimeentulotuki
Hedelmistään puu tunnetaan.

''UPMn Kyselytutkimuksessa 40 prosenttia ei sisäistänyt sitäkään että puu on vessapaperin ja pahvin raaka-aine.''

Jari Leino

Miksi sotien runtelemista maista tuodaan erittäin haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä Suomeen kärsimään sanoinkuvaamattomasti ja syrjäytymään ja kohtaamaan haasteita ja rassismia??!

petebe

Vastaanpas sitten itselleni  ;)

Eli pienen googleilun jâlkeen löytyi tietoa 12.7 päivätystä Savon Sanomien artikkelista: Vuokra-asuntoja on hankittu Petoselta, Neulamäestä, Särkiniemestä ja Kelloniemestä. Suurin osa niistä on Niiralan Kulman asuntoja.

Eli noinhan sitä saadaan asuntojonoa jatkettua vâhempivaraisten osalta.
"Suomellahan on erittäin hyvä maine Afrikassa, meillä ei oo minkäännäköstä historiallista taakkaa...oikeestaan päinvastoin"  -Alexander Stubb-

Puoluekanta määrittää mielipiteen oikeellisuuden sekä syyttämis- että tuomitsemiskynnyksen. -oma-

Kni

Quote from: Iloveallpeople on 23.07.2014, 11:05:07
QuoteSuomalainen kulttuuri luo haasteita pakolaiselle

Kumpi luo enemmän haasteita, suomalainen kulttuuri vai sota?
Osa järjestäytynyttä koulutettua koneistoa.

Muuttohaukka

Kysyykö kukaan, että kuinka paljon nämä muuttajat tuovat haasteita kanta-astujille.

Blanc73

On taas otsikko repäisty. Suomalainen kulttuuri on niin paha että se luo "haasteita" moniosaajille. Ja eihän meidän mongolien kulttuuri ole edes oikeaa kulttuuria ja suomalaisuus on sepitesuomalaisuutta.
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

Jääpää

Vähän hiljempaa...Muuten suomalainen kulttuuri tuo haasteita savolaiselle.
Tuo se tietysti muillekin, mutta esimerkit kannattaa ottaa läheltä, vrt. Lieksa.
Ei vaan, saatananmoinen rähinä ja mamuteollisuus pakolaisiksi!
Perustuslaki 29§
"Kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset."

Professori

Quote from: Iloveallpeople on 23.07.2014, 11:05:07
QuoteSuomalainen kulttuuri luo haasteita pakolaiselle
suomalaisten eristäytyneisyys on hankalaa pakolaiselle, joka usein tulee sosiaalisesta kulttuurista.

Radio Kuopio

Huomattakoon nyt kuitenkin, että tuo sosiaalinen kulttuuri on mitä todennäköisimmin syynä sille, että pakolainen on joutunut jättämään kotiseutunsa, kun muut sosiaalisen kulttuurin omaavat ovat päässeet niskan päälle. Kannattaisi siis mitä pikimmin yrittää omaksua vähemmän sosiaalinen ja yhteisöllinen länsimainen kulttuuri.

Ja tietenkin on hyvä muistaa, että liian yhteisöllinen kulttuuri ehkäisee myös yhteiskunnan teknologista kehitystä, kuten jokin aika sitten tieteellisesti osoitettiin. Eli jos nyt oikein kaivetaan syntyjä syviä, niin minusta on jopa todennäköistä, että merkittävä osa maailman kurjuudesta on peräisin liian suuresta sosiaalisuudesta ja yhteisöllisyydestä. En toki väitä, että liiallinen yksilöllisyyskään johtaisi onnelaan, vaan tässä kuten kaikessa, jonkinlainen keskitie on onnen tae.
Niin kauan kuin yhteiskunnassa on todellinen sananvapaus se ei voi olla läpeensä mätä. Sen sijaan jokaisesta läpeensä mädästä yhteiskunnasta puuttuu todellinen sananvapaus.
Lisää ajatuksia: http://professorinajatuksia.blogspot.com/

Urpo Juusto

"Lisäksi suomalaisten eristäytyneisyys on hankalaa pakolaiselle, joka usein tulee sosiaalisesta kulttuurista."

Joo... Nimenomaan savolaiset ovat poikkeulsellisen hiljaista ja juroa heimoa.
Onko tää jotain kuopion radion inside-huumoria?

Eino P. Keravalta

Miten niin tulevat sosiaalisesta kulttuurista?

Ei minua ole yksikään maahanmuuttaja tullut jututtamaan tutustuakseen, ei työpaikoilla, ei kaduilla, ei kapakoissa. Oman havaintoni mukaan ovat h-lvetinmoisia tuppisuita, epäsosiaalisia ja kerääntyvät vain omiin porukoihinsa.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

Urpo Juusto

Quote from: Eino P. Keravalta on 23.07.2014, 16:00:09
Miten niin tulevat sosiaalisesta kulttuurista?

Ei minua ole yksikään maahanmuuttaja tullut jututtamaan tutustuakseen, ei työpaikoilla, ei kaduilla, ei kapakoissa. Oman havaintoni mukaan ovat h-lvetinmoisia tuppisuita, epäsosiaalisia ja kerääntyvät vain omiin porukoihinsa.

Johtuu siitä, että perisuomalainen juroutesi asettaa ylipääsemättömän muurin jopa sosiaalisimmalle mamulle ottamasta sinuun kontaktia. Oma vika siis.

Lalli IsoTalo

QuoteRadio Kuopio: Suomalainen kulttuuri luo haasteita pakolaiselle

Radio Luopio voisi seuraavassa ohjelmassaan miettiä luoko pakolainen haasteita suomalaiselle kulttuurille.
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

Sibis

"Sodan runtelemasta Syyriasta saapuu syksyllä 80 pakolaista Kuopioon. Kotouttamisen onnistumisen kannalta on tärkeää alkuvaiheen tuki, sanoo aikuissosiaalityön yksikön palveluesimies Aki Kaskinen."

Kotouttamisen
Kas kun itse ajattelin, että tulevat sotaa pakoon ja saavat huolenpitoa KUNNES sota loppuu ja sitten palautetaan alkuperämaahansa.

Ei tässä kotoutusta tarvita vaan on valmistauduttava porukan kotiuttamiseen kunhan sota loppuu. Ja sehän loppuu aikanaan.
Sanoma Oy:n mainos, jossa yhtiö kertoi: Kutsumuksemme on luoda uusi parempi maailma.

kummastelija

QuoteHaastavaa pakolaiselle on muuttunut ilmasto, kulttuuri ja byrokraattisuus. Lisäksi suomalaisten eristäytyneisyys on hankalaa pakolaiselle, joka usein tulee sosiaalisesta kulttuurista.

Jos nyt kiteyttää: Suomi on pakolaisten paratiisi sitten kun kesä on 365 päivää vuodessa, suomalaiset on karkoitettu sipiriaan ja taikaseinä antaa rahhhaa illman sen kummempia plankettien täyttämisiä.
"Syö paskaa ja kuole pois!!" - PEN sananvapauspalkinnolla palkittu Abdirahim Hussein suomalaisnaiselle. 5.11.2015
"Hussein teki riko­sil­moi­tuksen vihapuheesta" Hussein on jakanut sosiaalisessa mediassa useita esimerkkejä siitä, miten häntä on nimitelty ja uhkailtu eri viesteissä: 18.8.2015

foobar

Suomi on maailman suurin persläpi, mutta silti tänne tultuaan ei porukka lähde kulumallakaan. Olen havaitsevinani tässä jonkinlaisen ristiriidan, kysehän on kuitenkin sujuvista kosmopoliiteista, joiden menestyksen vain suomalaisten ylimaallinen nuivuus pystyy estämään. Eihän muualla ole tällaista.
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

Siili

Ymmärrän jossain määrin sen, että YLEn runkkurinkien suvakit ripottelevat tuhkaa itsensä ja yleisönsä päälle. 

Hieman minua kylmää ajatus, että kotoutusteollisuudenkin suvakit indokrinoivat tulijoita ajattelemaan, että kaikki maahanmuuton jälkeiset vastoinkäymiset johtuvat kantaväestön asenteista ja henkisestä rakenteesta.  Jos he todellakin tekevät niin, ei tuljoilla ole paljoa toivoa.

latrom

Quote from: Pate on 23.07.2014, 17:04:16
"Sodan runtelemasta Syyriasta saapuu syksyllä 80 pakolaista Kuopioon. Kotouttamisen onnistumisen kannalta on tärkeää alkuvaiheen tuki, sanoo aikuissosiaalityön yksikön palveluesimies Aki Kaskinen."

Kotouttamisen
Kas kun itse ajattelin, että tulevat sotaa pakoon ja saavat huolenpitoa KUNNES sota loppuu ja sitten palautetaan alkuperämaahansa.

Ei tässä kotoutusta tarvita vaan on valmistauduttava porukan kotiuttamiseen kunhan sota loppuu. Ja sehän loppuu aikanaan.

Kyllä Syyriaan tuontijihadisteja piisaa mm. Suomesta. USA & liittolaiset siellä hämmentävät soppaa ja soppa meinaa vähän roiskua Irakinkin puolelle.

Professori

Quote from: Siili on 23.07.2014, 17:32:27

Hieman minua kylmää ajatus, että kotoutusteollisuudenkin suvakit indokrinoivat tulijoita ajattelemaan, että kaikki maahanmuuton jälkeiset vastoinkäymiset johtuvat kantaväestön asenteista ja henkisestä rakenteesta.  Jos he todellakin tekevät niin, ei tuljoilla ole paljoa toivoa.

Kuten hyvin tiedät, niin näin juuri he mitä ilmeisimmin tekevät.
Niin kauan kuin yhteiskunnassa on todellinen sananvapaus se ei voi olla läpeensä mätä. Sen sijaan jokaisesta läpeensä mädästä yhteiskunnasta puuttuu todellinen sananvapaus.
Lisää ajatuksia: http://professorinajatuksia.blogspot.com/

Mehud

Kuuntelin tuon jutun ja "Kulttuurisoseuttaja" kertoi että pakolaiset ovat monien asioiden "piireissä". Tuleekohan niistä nopeasti "poliisien vanhoja tuttuja" ja niiden juttuja puidaan piireissä ympäri suomen.

Huomasitteko muuten, että lanseerasin uuden sanan tuossa ensimmäisessä lauseessa? "Kulttuurisoseuttaja".
"Se, että eurooppa ei ammu tunkeilijoita rajoilleen, ei kerro euroopan hyvyydestä, vaan sen saamattomuudesta!" - Mehud-

Suojele lastasi monikulttuurisuudelta. Kerro heille tarinoita entisestä Suomesta ja nykyisestä ruotsista. Siinä oppii tyhmempikin kakara äänestämään oikein kun aika koittaa. Näytä itse esimerkkiä!

Uuno Nuivanen

Quote from: Siili on 23.07.2014, 11:22:09
Quote from: Iloveallpeople on 23.07.2014, 11:05:07
QuoteSuomalainen kulttuuri luo haasteita pakolaiselle

Haastavaa pakolaiselle on muuttunut ilmasto, kulttuuri ja byrokraattisuus. Lisäksi suomalaisten eristäytyneisyys on hankalaa pakolaiselle, joka usein tulee sosiaalisesta kulttuurista.

Radio Kuopio

Kumman usein näistä "sosiaalisista kulttuureista" pitää paeta (kuulemma) hengen hädässä.  Ilmeisesti tuo luontainen sosiaalisuus ei estä katkomasta lähimmäisten kauloja.

Eikä kun se juuri on sitä sosiaalisuutta. Suomalainen köyhäkulttuurikko ei katko kauloja, eikä siis ole sosiaalinen.

Eivätkö nuo pösilöt toimittelijat koskaan ymmärrä hävetä naiiveja ja banaaleja kiintiömokutuksiaan?  :-\

Mehud

Quote from: Uuno Nuivanen on 25.07.2014, 20:31:32

Toimittelijat kyllä tietävät sanan "häpeä", mutta eivät ymmärrä mitä se tarkoittaa. He, siis tarkoitan ne, luulevat että se ei voi koskaan koskettaa kirkasotsaista "totuusbisneksessä" työskentelevää ja siksi ei tarvitse ymmärtää sanan syvintä olemusta. Riittää kun sitä viljellään satunnaisesti muiden loukkaus- tai vähättely tarkoitukseen soveltuvien sanojen kanssa, kuten rasismi, heikko itsetunto, persu, fasisti ym. ym.

Jos löydät toimittajan, joka katuu tai häpeää jotain kirjoitustaan, niin tarjoan kaljan.

"Se, että eurooppa ei ammu tunkeilijoita rajoilleen, ei kerro euroopan hyvyydestä, vaan sen saamattomuudesta!" - Mehud-

Suojele lastasi monikulttuurisuudelta. Kerro heille tarinoita entisestä Suomesta ja nykyisestä ruotsista. Siinä oppii tyhmempikin kakara äänestämään oikein kun aika koittaa. Näytä itse esimerkkiä!

KJ

QuoteHaastavaa pakolaiselle on muuttunut ilmasto

Ymmärrettävää. Kesäkuussa mökillä yölämpötilat olivat nippanappa plussalla, satoi päivätolkulla ja muutenkin oli masentavan pilvistä. Olihan se haastavaa olla mökillä.

Samalla tavalla se on haastavaa syyrialaisellekin: suku on tapettu tai uhattu tappaa, vaarassa ollaan, pelottaa kuolla, ja kaiken lisäksi Suomen kylmä kesä, ja nimenomaan kaiken koetun jälkeen haastavaa on Suomen ilmasto.

Hyvä Aki Kaskinen, luultavasti typerintä jorinaa jota olen kuullut aikoihin.

What would Gösta Sundqvist do?

Lemmy

Haastava kulttuuri kun ei ole äbäläwäbälää eikäsotaa, totta tosiaan !!!
- Emmekä enää euroakaan lähetä näihin etelän hulivilimaihin. Tässä on laki ja profeetat. Timo Soini YLE 01.06.2011

Kemolitor

Voe tokkiisa, miten on piässynnä käymään:

Quote
Uusien syyrialaisten tulo Kuopioon viivästymässä

Kuopio ei ehkä pysty ottamaan vastaan lupaamiaan reilua 40 Syyrian pakolaista enää loppuvuodesta.

Ensimmäiset 22 Syyrian pakolaista saapui Kuopioon syyskuussa. Seuraavan, noin 40 pakolaisen ryhmän oli määrä saapua loppuvuoden aikana.

Maahanmuuttopäällikkö Lisbeth Mattsson Pohjois-Savon ely-keskuksesta kertoo, ettei kaikkia pakolaisia välttämättä voida ottaa vastaan. Syynä tähän on pula asunnoista.

– Muutama perhe saattaa tulla vielä tänä vuonna. Loput saapuvat viimeistään alkuvuodesta. Suunnitellusta 70 Syyrian pakolaisen vastaanottamisesta pidetään kiinni.

Pakolaisia otetaan vastaan sitä mukaa, kun asuntoja järjestyy.

SS: Uusien syyrialaisten tulo Kuopioon viivästymässä

JPU

QuoteHaastavaa pakolaiselle on muuttunut ilmasto, kulttuuri ja byrokraattisuus.

Tämä on juttu johon edes suomalaisia ei vielä ole onnistuttu kotouttamaan.
"– Kun tänne tulee ihmisiä, joilla on erilaisia tapoja toimia, pukeutua ja puhua, he muuttavat meidän arkeamme. Muutoksen voi nähdä hyvänä tai huonona, mutta on järkevämpää nähdä se hyvänä, koska sille ei mitään mahda. Suomi ei voi umpioitua enää."

- Tiede-lehti, 9/2014

Ernst

Quote from: kummastelija on 23.07.2014, 17:06:24
QuoteHaastavaa pakolaiselle on muuttunut ilmasto, kulttuuri ja byrokraattisuus. Lisäksi suomalaisten eristäytyneisyys on hankalaa pakolaiselle, joka usein tulee sosiaalisesta kulttuurista.

Jos nyt kiteyttää: Suomi on pakolaisten paratiisi sitten kun kesä on 365 päivää vuodessa, suomalaiset on karkoitettu sipiriaan ja taikaseinä antaa rahhhaa illman sen kummempia plankettien täyttämisiä.

Kiteytetään lisää! On se kummallinen tuo sosiaalinen kulttuuri, jonka jäsenet tappavat silmittömästi toisiansa. Sosiaalista, sano...
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)