Joonas Konstig: Elämä, päättymätön kafkamainen painajainen

[Lalli IsoTalo]

^Toisinsanoen, pitää taistella kaikin keinoin "Frankfurtin koulukunnan" oppeja vastaan!

Frankfurtin koulukunnan teesit:

1. Luotu käsite: rasistiset rikokset
2. Jatkuva muutoksentila aiheuttamaan sekaannusta
3. Opetusta seksistä ja homoseksuaalisuudesta lapsille
4. Koulujen ja opettajien arvovallan heikentäminen
5. Valtava maahanmuutto tuhoamaan identiteetti
6. Ylettömän juomisen edistäminen
7. Kirkkojen tyhjentäminen
8. Epäluotettava oikeusjärjestelmä ja ennakkoluulot rikoksen uhreja kohtaan
9. Riippuvuus valtiosta tai valtion avustuksista
10. Tiedotusvälineiden ohjaus ja vaimentaminen
11. Kannustetaan perheiden hajoamista

http://fi.wikipedia.org/wiki/Frankfurtin_koulukunta

http://rauta-aika.blogspot.fi/2012/04/frankfurtin-koulukunnan.html

http://isovimma.blogspot.fi/2011/02/frankfurtin-koulukunta-salaliitto.html

Jeps!

[normi]

Pitää elvyttää perhe-instituutio takaisin
Pitää elvyttää sukurakenteet ja klaanirakenteet takaisin
Pitää olla väyliä missä esim. ammatit edelleen siirtyy isältä pojalle ym. eikä niin että sysätään vaan "systeemiin"
Pitää elvyttää naapurustohenkeä tai kyläyhteisöllisyyttä siten että tunnetaan naapurit.
Parhaiten tämä kaikki onnistuu purkamalla kaupungistumista, koska suurissa kaupungeissa nuo rakenteet nimenomaan tuhoutuu kaikkein varmimmin.

Perhe on normaali ikiaikainen luontainen yksikkö (isä, äiti ja lapset)
Suku- / klaani on normaali luontainen yksikkö, koska ihminen on laumaeläin (me -henki, yhteen kuuluvuuden tunne)
Jne... suvaitsevaisuus, vapaamielisyys ja monikulttuurisuus sotii näitä luontaisia asioita vastaan, joten ne eivät ole kestäviä asioita.Kaatuvat kyllä, mutta vahinkoahan ehditään aiheuttaa ja paljon.
Nyt eletään ikään kuin välitilassa ennen uuden normaalimman järjestyksen palaamista. Rajoja tullaan piirtämään uudestaan. Kosovon irtautuminenja irrottaminen väkisin Serbiasta oli esimakua Euroopan pirstoutumiselle. maahanmuuton myötä syntyy uusia heimoja ja klaaneja ja myös maat jaetaan uudestaan seuraavan suuremman kahinan päätteeksi. Ruotsi, Ranska, Belgia, Hollanti... ainakin näissä maissa nykyiset valtiot jakautuvat kantaväestön ja uusien maahanmuuttaja enemmistöisten aleiden kesken. kenties ensin lautonomioita, littovaltioita ja sitten itsenäistymisiä... Jugoslavia hajosi etnisiksi kansallisvaltioiksi... Bosnia&Hertsegovina tullee vielä jakautumaan... Krimin liittäminen Venäjään oli esimerkki (kroaattialeet liittynevät aikka myöten kroatiaan ja serbialueet Serbiaan) Kosovostakin irtoaa vielä palanen ja palaa Serbian yhteyteen. Krim osoitti suuntaa ja se on kohti etnistä yhtenäisyyttä ja itsenäisyyttä.
Monikulttuurisuus ja -etnisyys on jo syntyessään tuhoon tuomittu idea.

[kriittinen_ajattelija]

^Toisinsanoen, pitää taistella kaikin keinoin "Frankfurtin koulukunnan" oppeja vastaan!

Mielestäni tämä "ilmiö" on tosin täysin luonnollinen ilmiö ja tapahtuisi jokatapauksessa riippumatta siitä vaikka joku "Frankfurtin koulukunta" jotain tuontapaista toimintaa rahottaisi. Tämä nyt vaan on tyypillistä etenkin kapitalistisessa yhteiskunnassa mutta myös varmasti muun kaltaisissa, missä ihmiset erkanee juuristaan, suvustaan ja perheestään työn perässä juostessa tai muuten vaan "itseään toteuttaessa" kadottaen samalla todellisuuden tajun, eläen pienessä omassa pikku kuplassa.

Vain jatkuvalla lääkitykselle pystymme elämään tässä biologisessa mielessä häiriintyneessä yhteiskuntajärjestyksessä.

Joka viides eli 12 000 vuonna 1987 syntyneistä on käynyt psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa tai syönyt psyykelääkkeitä, kirjoittaa Helsingin Sanomat

[Lalli IsoTalo]

Jaa. Että kommunismi on ratkaisu. Sitä on kai ennenkin yritetty. Ei tainnut onnistua. 

Like the Hutterites, the Bruderhof members do not hold private property individually, but rather share everything in common. No Bruderhof member receives a salary or has a bank account. Income from all businesses is pooled and used for the care for all members, and for various communal outreach efforts.

Ei nuo ole kovin verrannollisia NL:n tai vaikka Kiinan valtiokommunismiin.

Tuo idea toki toimisi vaikka kaikki saisi palkkaakin - eikä siis olisi kommunismia, mutta en näe tuossa nykyisessäkään mallissa vikaa sinänsä. Mitäpä sitä rahalla nyt niin tekisi edes jos tuollaisessa yhteisössä asuisi missä kaikki auttaa toisia vapaaehtoisestikin...

En ota kantaa Bruderhofoniin.

Totean kuitenkin, että perinteisesti utopistiset sosialismikokeilut eivät ole toimineet mm. siksi, että ei ole ollut todella tarkkaa karsintaa siitä kuka otetaan mukaan, ja kuka heitetään tarvittaessa ulos. Ensimmäisten joukossa  mukaan änkeää tietenkin laiskoja ja varkaita, kuten Robert Owenin sosialistisessa utopiakokeilussa: http://en.wikipedia.org/wiki/New_Harmony,_Indiana:

Robert Owen, a Welsh industrialist and social reformer, purchased the town in 1825 with the intention of creating a new utopian community and renamed it New Harmony. While the Owenite social experiment was an economic failure just two years after it began ...

While Owen was away recruiting new residents for New Harmony, a number of factors that led to an early breakup of the socialist community had already begun.
...
Robert Dale Owen would say of the failed socialism experiment that the people at New Harmony were "a heterogeneous collection of radicals, enthusiastic devotees to principle, honest latitudinarians, and lazy theorists, with a sprinkling of unprincipled sharpers* thrown in."

* A sharper is an older term, common since the seventeenth-century, for thieves who use trickery to part an owner with his or her money possessions.

[Lalli IsoTalo]

Voisivatko modet tehdä asialle jotain - he kun tuntevat kaikenlaisia puoluevaikuttajia - sais tänne jonkun 'vastapuolen' edustajan ihan viralliseksi vierailijaksi vrt. Islam-vierailija - jolta voisi sitten kysellä tälläisiä asioita. Itse tunsin joskus Oras Tynkkäsen muttei kyllä olla oltu missään tekemissä yli vuosikymmeneen...

Vapaaehtoisyhteisessä delegointi, ulkoistaminen ja vastuun siirtäminen toisaalle ei ehkä ole kaikkein tehokkain toimintamalli.

[kriittinen_ajattelija]

Yksi vaihtoehto on myös esim. Israelissa toimivat ns. kibbutz yhteisöt joissa maksetaan palkkaa kyllä jo nykyään jne...

Kibbutz (monikossa kibbutzim, suomeksi käytetään myös kirjoitusasua kibbutsi) on israelilainen kollektiivitila, joka perustuu vapaaehtoiseen toimintaan. Yleensä se on pienen kylän kokoinen kommuuni. Kibbutsit perustuvat juutalaisten siirtolaisten tarpeeseen viljellä maata yhdessä turvaamalla toisensa kylittäin.

Länsirannalla kibbutzi on edelleen tukikohtamainen puolustuskeskus, jolla on radioyhteydet avun hankkimiseksi, vesisäiliö ja puomi tiesulkua varten.

Ideologisesti kibbutzeja on perusteltu sekä sosialismilla, nimenomaan maan yhteisomistuksella, että sionismilla. Juutalaisvaltion maatalouden alkuvaiheessa yhteistyötä tarvittiin runsaasti myös maanparannukseen sekä uusien viljelyalueiden käyttöönottoon.

Kibbutseissa kaikki oli yhteistä alkuvuosikymmeninä. Tilan tuotto käytettiin yhteisön hyväksi eikä työntekijöille yleensä maksettu palkkaa eikä eläkettä. Vastineeksi työstään kibbutsin jäsenet saivat majoituksen, ruoan ja vaatteet ilmaiseksi. Kibbutsin jäsenet asuivat makuusaleissa ja söivät kouluruokalan kaltaisissa yhteisissä tiloissa.

Jopa lastenkasvatus oli kibbutseissa aiemmin kollektiivista: kaikki lapset kasvatettiin lastenkodeissa, vanhemmat eivät asuneet edes samoissa taloissa lastensa kanssa. Perheinstituutiota ei ollut. Tästä kollektiivisesta kasvatuksesta on kirjoittanut amerikkalainen psykoanalyytikko Bruno Bettelheim kirjassaan The Children of a Dream. Nyttemmin useimmissa kibbutseissa on luovuttu kollektiivisesta lastenkasvatuksesta sen aiheuttamien lastenpsykiatristen ongelmien vuoksi.

Muutenkin kibbutseissa on demokraattisin päätöksin luovuttu sosialismista aste asteelta ja lisätty yksityistä omistusta sekä alettu maksaa palkkoja markkinatalouden kysynnän ja tarjonnan lain mukaan, siis esimerkiksi korkeampia palkkoja ammattitaitoisille työntekijöille.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kibbutz

In 2010, there were 270 kibbutzim in Israel. Their factories and farms account for 9% of Israel's industrial output, worth US$8 billion, and 40% of its agricultural output, worth over $1.7 billion.[3] Some Kibbutzim had also developed substantial high-tech and military industries. For example, in 2010, Kibbutz Sasa, containing some 200 members, generated $850 million in annual revenue from its military-plastics industry.[4]

After decades of declining numbers, bankruptcies and privatisation, Israel's kibbutz movement is undergoing a remarkable revival, with rising numbers wanting to join the unique form of collective living.

The population of about 143,000 is the highest in its 102-year history, after growth of 20% between 2005 and 2010, according to the official Kibbutz Movement. More people are now joining kibbutzim than leaving – a reversal of the crisis years – and the influx of working-age adults and young children is helping to redress the balance of an ageing population.

Most kibbutzim have implemented reforms to become commercially viable and stem decline. Liberalisation – including permitting differential incomes and home ownership – has increased their attractiveness to newcomers reluctant to commit to pure communal principles.

Only about 60 of Israel's 275 kibbutzim still operate a completely collective model, in which all members are paid the same regardless of their allotted job. Most of the rest have introduced wage differentials for people employed by the kibbutz – but, more importantly, many members now work outside the kibbutz and contribute a proportion of their salaries to the collective.

Other measures have included selling kibbutz businesses, charging for meals and services, and recruiting agricultural labourers from south-east Asia. The changes, necessary for survival, have been painful, particularly for a generation of kibbutz pioneers wedded to a socialist-Zionist dream.

Increasing numbers of families are attracted to kibbutz living by the quality of education, environment, space and security. But, according to Amikam Osem, a member of Kibbutz Afikim near the Sea of Galilee for 50 years after marrying a kibbutznik, the most important reason was a sense of community. "This is the principle of kibbutz life – mutual help and responsibility for each other." A kibbutz, he said, was like an orchestra with people playing different parts "but together we create something meaningful".

In the last two years, Afikim's membership has increased from 500 to 600, and there is now a waiting list of people wanting to join. Many are the children of members, wishing to raise their own families in a co-operative environment. Others have never previously lived on a kibbutz.

Afikim operates a progressive taxation system: the more you earn, the more you pay into the collective fund. There is a "safety net" minimum income for all, and the kibbutz subsidises healthcare, education, social needs and care for the elderly. The kibbutz owns and runs several successful businesses, plus dairy and fish farms, and grows dates, bananas, avocados and olives on its land. The heavily subsidised dining room – the heart of the kibbutz – is open every day for lunch, and twice a week in the evenings.

Before being accepted as members with full voting rights, candidates rent homes on the kibbutz. Most members now own their own homes, which can be bequeathed to their children or sold back to the collective. Occasionally a candidate family decides that kibbutz life is not for them; sometimes the kibbutz admissions committee rejects candidates as unsuitable.

"Now we could double the size of the kibbutz if we wanted to," said Yaniv Osem, 50, Amikam's son and the elected head of the kibbutz. "But we need to be careful." Those with criminal records, a history of financial mismanagement or antisocial behaviour were not invited to join.

There was no bar on unconventional family units, including same-sex couples, he said. "It's like an excellent country club, but with a safety net. It's the most secure place in the world."

"Here in the kibbutz, we're not neighbours – we're partners," said his father. "The kibbutz movement is in a process of change in which there are many different directions. But the thing that unites all kibbutzim is mutual responsibility."

Between forkfuls of subsidised salad at a window table in the vast dining room, Vered Ofir, 45, a fitness instructor and mother of four, reflected on her family's decision to embrace communal living.

"It was a big change for us, it took a while to adjust. But we wanted to live in a community, among friends," she said. The standard of education attracted her, plus the fact that "the babies had a great place to be while I was at work". But, she added: "Not everything is easy. Sometimes everything is too close; our business is everyone's business."

After three years of mutual sizing-up to see if the family and the kibbutz were a good fit, the Ofirs became full members of Afikim last year. A few weeks ago, Ofir's parents arrived with the hope of joining the community.

For Ofir, who was born and lived most of her life in Tel Aviv, mutualism outweighs the drawbacks of kibbutz life. "Cities can be very lonely places. Here I have my own life, I work outside the kibbutz, but there is a community. It's a very positive thing."

http://www.theguardian.com/world/2012/jul/23/israel-kibbutz-movement-comeback

Oikeastaan tuollaiset kibbutzit voisi olla kohtuu realistinen malli myös Suomeen.

[Rändöm]

Vain jatkuvalla lääkitykselle pystymme elämään tässä biologisessa mielessä häiriintyneessä yhteiskuntajärjestyksessä.

Joka viides eli 12 000 vuonna 1987 syntyneistä on käynyt psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa tai syönyt psyykelääkkeitä, kirjoittaa Helsingin Sanomat.

En väitä, ettetkö voisi olla oikeilla jäljillä, mutta aikamoista mutuilua pistää lääkityksen nykyisen yleisyyden "häiriintyneen" yhteiskuntajärjestyksen piikkiin. Todennäköisin syy tässä vaiheessa lienee yksinkertaisesti tieteen ja mielenterveystyön kehittymisen myötä lisääntynyt tarjonta ja (yli?)herkkyys hoitaa ihmisiä mitä erilaisin lääkkein.

[siviilitarkkailija]

Historiallisesti Kibbutz yhteisö ei niinkään suunnitelmallisuuden vaan olosuhteiden pakosta syntynyt asiantila. Holokaustin seurauksena euroopasta oli tullut laivalasteittaan perheistään erotettuja juutalaisorpoja. Toisaalta tuli vahvimpia vanhempia joiden omat perheet olivat hävitetty tai kadonnut. Rahaa ei ollut joten välttämättömyydestä tuli hyve. Syntyi Kibbutz.

Jotta Kibbutz yhteisö toimi, tarvittiin hyvin homogeeninen yhteisö. Monikulttuurista ei puhettakaan. Kaikkien oli pakko sitoutua yhteisiin arvoihin yhteiseen asiaan. Erotuksena sosialismista, Kibbutz ei edes yrittänyt esittää monikulttuurista sosialismia vaan yksikulttuurista yhteisomistusta. Ja se toimi aikansa. Koska se ei yrittänyt olla monikulttuurinen sosialistikokeilu.

Kaikki sosialistiset yhteisökokeilut joutavat luonnolliseen ryöstelyn tilaan ja ajatuvat lopulta feodaalisesti hallituksi suurimman roiston alistamaksi massaksi. Ja harva ymmärtää että keskiaikainen hallinto oli hyvin pitkälle juurikin suurimman roiston ja suurimman voimankäyttäjän sanelua. Sosialismi ja kommunismi ovat sinänsä älykkäiden ihmisten kaunis itsepetos ja harhakuva, että he voisivat jollain kuvitellulla sosialismilla muuttaa inhimillisen ahneuden ja väkivallan joksikin korkeammaksi voimaksi. Kun Karl Marx kirjoitti kirjasensa, käsitys feodaalihallinnon todellisuudesta oli tuoreempi kuin nykyään. Miekkonen unohti mainita että hänen todellinen pyrkimyksensä ei ollut muuttaa feodalismia vaan korvata säädyn, kirkon sekä moraalin kahlitsema aateli villien ja pidäkkeettömien mielipuolien hallitsemalla kommunisti-tuotanto-feodalismilla. Asia jota Tampereen kommariyliopistossa ei vieläkään kyetä hahmottamaan kun ovat juuttuneet tekstimassaansa kiinni.

Epäilykseni on että jahka eurostoliittolainen rauhanhanke nimeltä EU, saavuttaa liittovaltiosaturaatiopisteensä, ja kääntyy kohti loppuratkaisuaan, tulemme euroopassa tarvitsemaan kibbutzien kaltaisia orpojenhoitolaitoksia. Ei siksi että ne olisivat parempia tai huonopia vaan siksi koska, taas kerran, eurostoliiton mielipuolisten yhdistäjäpoliitikkojen takia euroopassa on p****sti orpoja ja lapsensa menettäneitä vanhempia eikä enää minkäänlaista harhakuvaa monikulttuurista koska kaikkien hengissäolevien kaikki energia menee ruoan etsimiseen.

[kriittinen_ajattelija]

Vain jatkuvalla lääkitykselle pystymme elämään tässä biologisessa mielessä häiriintyneessä yhteiskuntajärjestyksessä.

Joka viides eli 12 000 vuonna 1987 syntyneistä on käynyt psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa tai syönyt psyykelääkkeitä, kirjoittaa Helsingin Sanomat.

En väitä, ettetkö voisi olla oikeilla jäljillä, mutta aikamoista mutuilua pistää lääkityksen nykyisen yleisyyden "häiriintyneen" yhteiskuntajärjestyksen piikkiin. Todennäköisin syy tässä vaiheessa lienee yksinkertaisesti tieteen ja mielenterveystyön kehittymisen myötä lisääntynyt tarjonta ja (yli?)herkkyys hoitaa ihmisiä mitä erilaisin lääkkein.

Niino, mielipidekysymyshän se on.

Itse pidän nyky-yhteiskuntaa häiriintyneenä, sen merkkejä on mm: 1/5 nuorista mielenterveyslääkityksessä, 50 000 syrjäytynyttä nuorta, kouluammuskeluja tai yrityksiä jo lähes vuosittain. Yleistä vieraantumista luonnosta ja ihmisyydestä, suomalaiset asuu yksin :

Yhden hengen asuntokuntia on eniten, yli 40 prosenttia kaikista asuntokunnista.

http://yle.fi/uutiset/sinkut_kokevat_syrjintaa/6209220

Kolmannes 15-19-vuotiaista kokee itsensä yksinäiseksi

http://www.epressi.com/tiedotteet/markkinointi/knt-kolmannes-15-19-vuotiaista-kokee-itsensa-yksinaiseksi.html

Japanissa:

one in four Japanese men aged 30 to 34 is still a virgin.

Meiji Yasuda Life found that a third of Japanese men under 40 have never dated women at all, although women themselves aren't much better. 45 per cent of women between 18 and 24 'were not interested in or despised sexual contact.'

Syntyvyys länsimaissa alle uusiutumisen, arvot ihan pohjalla ja euroviisuvoittaja on parrakas nainen (?), anarkismi suosituin ideologia, ja vihervasurien pahoinvointi mellakoista alkaa tulla arkipäivää.

Jos sinä pidät tätä kaikkea normaalina ja elinvoimaisena yhteiskuntana, niin voit puolestani olla sitä mieltä.

[Oho]

Erotuksena sosialismista, Kibbutz ei edes yrittänyt esittää monikulttuurista sosialismia vaan yksikulttuurista yhteisomistusta.

Ei monikultturisuusaate ole ollut mitenkään keskeinen osa sosialismia, pikemminkin kulttuurittomuus tai ehkä pikemminkin kulttuurin korvaaminen toisella perinteestä irrotetulla on, siis 1984 kulttuuri. Sosialistisella internationalismilla ei juurikaan ole tekemistä kulttuurin kanssa, kyllähän siinä aatemailmassa kaikki ovat omaksuneet ja toimivat samalta arvopohjalta, kulttuurit on latistetttu ulkokohtaiseksi tyyliksi jos siksikään.

Eikös valtaosassa, ellei jokaisessa, sosialistisessa yhteiskuntakokeilussa ole toimeen pantu joinkin sortin kulttuurivallankumous taantumuksellisen kansallisen kulttuurin ylös juurimiseksi.

[kriittinen_ajattelija]

Mielestäni jonkinlainen "suomalaistettu" versio Kibbutzista missä kaikki tosiaan saa kykyjensä mukaista palkkaa ja voi käydä töissä muuallakin kuin kommuunissa, voisi olla ihan miettimisen arvoinen idea tännekkin.

[Haplotaxida]

Nähdäkseni Konstigin samaistuminen iskua suunnitelleen sanomisiin on lähinnä kuvitelmaa, jossa on pitkälti kyse oman mielenmaiseman peilaamisesta toisen sanomisiin, eikä niinkään yrityksestä ymmärtää sitä tekoa suunnitelleen vinkkelistä - syytetystä tiedetään liian vähän, jotta siihen oikeasti kyettäisiin.

Mutta saahan noin yrittää saada tikusta asiaa.

Siinä Konstig saattaa olla hajuilla, ettei ihminen ole toistaiseksi kovin vahvasti sopeutunut elämään väestöräjähdyksen ja kaupunkilaistumisen myötä syntyneissä löyhissä superheimoissa, joissa väenpaljoudesta huolimatta on myös hyvin helppo jäädä yksin ja syrjäytyä. Yhteiskunnan – superheimon - rakentamista suojaverkoista huolimatta siinä menestyksekkäästi selviytyminen vaatinee yksilöltä paljon muinaista enemmän omaehtoista ohjautumista, että itsenäisyyttä ja siihen liittyen ehkä tietyntyyppistä luonteenlaatua. Jotain sellaista, mikä ei kenties sovi oikein tiiviiseen pieneen yhteisöön. On oltava oman itsensä heimo.

Kyse ei ole mistään uudesta ilmiöstä.

Oikeastaan minkäänlaista paluumahdollisuutta muutaman sadan ihmisen tiiviisiin heimoihin ei ole olemassa laajassa mittakaavassa, vaikkakin erilaisia korvikkeita voi nähdä syntyneen runsain mitoin, pienessä mittakaavassa jo jostain jalkapallojoukkueen fanittamisesta lähtien ja naamakirjan ryhmistä.

Siinä mielessä menneeseen kaipailu on turhaa haihattelua.