News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2014-03-21 TS Silpomisvideo sai ammattikorkean muuttamaan mainontaansa

Started by Ink Visitor, 21.03.2014, 14:41:07

Previous topic - Next topic

Ink Visitor

Ääri-islamistien silpomisvideolle päätyneet suomalaismainokset ovat saaneet mainostajat tajuamaan, miten vaikeaa imagonhallinta on verkossa. Ainakin ammattikorkeakoulu Haaga-Helia otti pikavauhtia yhteyttä mainostoimistoonsa.

– Asia yllätti meidätkin täysin ja kysyimme tähän syytä meidän mediatoimistolta Dagmarilta, kertoo viestintäpäällikkö Ari Nevalainen.

Ilmeni, että kyseessä on ollut Youtube-videomainos, joka on ollut kohdistettuna myös Google Display Networkiin. Verkosto käsittää tuhansia eri sivustoja, joilla mainoksia näytetään.

– Itse olemme antaneet heille ehdoksi, että kaikki kampanjamme banneri- ja verkkomainokset ovat kohdistettava Suomeen, hyvämaineisille sivustoille, ja että ne kohdistetaan pääasiassa 18-24-vuotiaille, Nevalainen.

Tällä kertaa filmi "Haaga-Helia presents" avasi kuitenkin videoita, jossa katkottiin kaulovaltimoita ja ladottiin irtopäitä seinänvierustalle.

Google Display -tapauksessa mainokset näkyvät myös suomalaisille käyttäjille heidän selaillessaan kansainvälisiä verkkosivustoja.

– Tätä emme tienneet, eivätkä näköjään tiedä muutkaan verkkomainontaa tekevät yritykset. Siksi monen kotimarkkinoilla toimivan yrityksen mainokset tuolla kyseisellä sivustolla edelleen pyörivät, Nevalainen taivastelee.

Haaga-Helian kampanjamainokset on hänen mukaansa nyt rajattu Google Display Networkissä niin, ettei niiden pitäisi enää näkyä itse sopimattomilla sivustoilla.

Ilmeisesti Syyrian ääri-islamistien kuvaama aineisto oli päätynyt yhdysvaltain uskonnollista oikeistoa edustavan uutissivuston haltuun. Sen mukaan aineisto todisti, että Lähi-idässä surmataan järjestelmällisesti alueen kristittyjä. Materiaali on erittäin shokeeraavaa ja vaikuttaa valitettavasti aidolta.

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/609568/Silpomisvideo+sai+ammattikorkean+muuttamaan+mainontaansa
If I am ever killed in a terrorist attack, I want my candlelight vigil to be done with torches and guns. Rename it posse and go have fun in the night...

Totuus EPT

Quoteyhdysvaltain uskonnollista oikeistoa edustavan uutissivuston haltuun. Sen mukaan aineisto todisti, että Lähi-idässä surmataan järjestelmällisesti alueen kristittyjä. Materiaali on erittäin shokeeraavaa ja vaikuttaa valitettavasti aidolta.

Valitettavan aitoa näkyy olevan. Kovin sitä punaviher-media valittelee, kun aitous näkyy oikein uskonnollista oikeistoa edustavalta sivulta.
Punaviher-mediahan yleensä sensuroi totuuden. Miten tässä nyt näin kävi?

Tuolla lisää...
http://shoebat.com/2014/03/17/actual-literal-islamic-human-slaughterhouses-christians-discovered/
Missä ******i siellä ongelma.

Sietäjä

Quote from: Totuus EPT on 21.03.2014, 16:09:27

Kaikenvärinen media saa puolestani kertoa totuuden päiden katkomisista ja mistä tahansa, mutta en todellakaan kaipaa sitä, että alkaisivat linkitellä tuollaisiin pätkiin.

elukka

Kun viherkommarit vaikenevat mediassa, alkaa syyrialaiskristittyjen veri huutamaan maasta niin kovaa, että ammattikorkean youtube mainoksissakin alkaa näkymään.

EDIT: lis. sana veri
Kulttuurimarxismi
http://rauta-aika.blogspot.fi/2012/04/frankfurtin-koulukunnan.html

Homoliittolain vaikutukset Massachusettsin osavaltiossa
https://www.youtube.com/watch?v=bSXFb6ULsCg

mikkoR

Valitettavaa, kun kristittyjä teurastetaan, ollaan ihan hiljaa vaan.
Humanitäärinen katastrofi kun muslimi astuu naulaan, heti paikalle punainen risti ja mediat valittelemaan asiaa.
Paras tapa päästä eroon laittomista aseista on toki luoda riittävä määrä väyliä laillisille aseille.

vihapuhegeneraattori

Quote from: Sietäjä on 21.03.2014, 16:16:52
Quote from: Totuus EPT on 21.03.2014, 16:09:27
Quoteyhdysvaltain uskonnollista oikeistoa edustavan uutissivuston haltuun. Sen mukaan aineisto todisti, että Lähi-idässä surmataan järjestelmällisesti alueen kristittyjä. Materiaali on erittäin shokeeraavaa ja vaikuttaa valitettavasti aidolta.

Valitettavan aitoa näkyy olevan. Kovin sitä punaviher-media valittelee, kun aitous näkyy oikein uskonnollista oikeistoa edustavalta sivulta.
Punaviher-mediahan yleensä sensuroi totuuden. Miten tässä nyt näin kävi?

Kaikenvärinen media saa puolestani kertoa totuuden päiden katkomisista ja mistä tahansa, mutta en todellakaan kaipaa sitä, että alkaisivat linkitellä tuollaisiin pätkiin.

Toi pätkä alkoi sylettämään itselläkin, mutta kun se näytettäis puol ysin YLE uutisissa ekana uutisena niin veikkaan että heräis jengi hiukan ruususen uniltaan. En tietenkään tarkoita kukkahattua, vaan niitä aidalla keikkujia.
En pidä PS:n laiskuudesta YLE ja raja-asioissa tällä hetkellä. EU-, Eduskunta- ja Kuntavaaleissa on turha odottaa mun ääntä.

Mutta Hallis on puolueen toilailuista huolimatta ollut uskollinen asialle. Siksi ääni on 5!

Uuno Nuivanen

Quote from: mikkoR on 21.03.2014, 16:57:28
Valitettavaa, kun kristittyjä teurastetaan, ollaan ihan hiljaa vaan.
Humanitäärinen katastrofi kun muslimi astuu naulaan, heti paikalle punainen risti ja mediat valittelemaan asiaa.

No, totuuden nimessä täytyy muistaa, että muslimit ovat erinomaisen innokkaita teurastamaan myös toisiaan. Kai se on sitten jonkinlainen ählämiläinen käsitys tasa-arvosta. AK-47 u akbar!

Asra?   :roll:

Mangustin

http://www.wnd.com/2014/03/muslims-conduct-human-sacrifice-on-video/

Tän perusteella ihmisiä ei ainoastaan tapeta ja silvota, vaan ihmisteurastamot tuottavat jo kolmatta vuotta elintarvikkeitta uskonsotureille. Myös veri- ja elinkauppaa käydään. Naispuolisia vääräuskoisia raiskataan aikansa ennen päätymistä lihajalosteiksi.

Kannibalismin seurauksena on alkanut tulla prionitauteja:

http://www.examiner.com/article/cannibalism-and-kuru-syria

Emo

Quote from: Mangustin on 22.03.2014, 12:13:33

Mihin veri ja elimet kaupataan? Länsimaihinko?

Mangustin

Quote from: Emo on 22.03.2014, 12:23:20

Uskonsotureiden varaosiksi? Verensiirrot varmasti onnistuu kenttäoloissa, mutta pidän tuota elinkauppaväitettä epäilyttävänä. Pitäisi olla kylmäketju ja pikakuljetukset suoraan leikkaussaliin.
Quote
WND recently reported that Sister Dogan claimed members of the jihadist factions in Syria trying to oust President Bashar al-Assad are draining the blood of Christians they behead and selling vials to Islamic radicals for $100,000 apiece. http://www.wnd.com/2014/03/muslims-conduct-human-sacrifice-on-video/

Mutta rituaalikäyttöön tarkoitettujen kudosten hygienia ei vissiin ole niin nuukaa:  :o

QuoteSister Hatune Dogan told WND in a Skype interview that members of the Syrian opposition are draining the blood of Christians they behead and selling vials to Islamic radicals for $100,000 a piece.

The Syrian Orthodox nun explained that the blood is used in a ritual washing of hands in the belief the act atones for sins and provides privileged access to heaven. http://www.wnd.com/2014/01/nun-slain-christians-blood-drained-and-sold/

Toisaalta uskon melkein mitä tahansa islamisteista, mutta onko ne tosiaan noin sekaisin?

foobar

Quote from: Totuus EPT on 21.03.2014, 16:09:27
Quoteyhdysvaltain uskonnollista oikeistoa edustavan uutissivuston haltuun. Sen mukaan aineisto todisti, että Lähi-idässä surmataan järjestelmällisesti alueen kristittyjä. Materiaali on erittäin shokeeraavaa ja vaikuttaa valitettavasti aidolta.

Valitettavan aitoa näkyy olevan. Kovin sitä punaviher-media valittelee, kun aitous näkyy oikein uskonnollista oikeistoa edustavalta sivulta.
Punaviher-mediahan yleensä sensuroi totuuden. Miten tässä nyt näin kävi?

Tuolla lisää...
http://shoebat.com/2014/03/17/actual-literal-islamic-human-slaughterhouses-christians-discovered/

Niinpä. Onneksi syylliset kaulainkatkomiseen kuitenkin löytyivät sopivasta paikasta.
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

ElinaElina

Olen ihmetellyt Anneli Auerin Perhekerho sivuja, sivut ei päivity, mutta mainoksia koko ajan uusia. Sieltä löytyy K-18 aineistoa kun etsii, todella  :-[ ja Valio, Stockmann ym kunnon firmat komeilee siellä mainoksineen.
Facebookissa kiva sivu: Lieksa maahanmuutto kuvia

Nuivanlinna

QuotePutin: Ei pidä tukea ihmisiä jotka syövät vihollisten sisäelimet
http://www.nostot.fi/browser/web/1387028/NU9QdyA1T1BxIDVPUGEgNU9QayA1T1A3IDVPT1ggNU9PMyA1T09nIDVPTzEgNU9OcCA1T055IDVPTjUgNU9NUyA1T010IDVPTWogNU9NMSA1T0xCIDVPTFYgNU9MaSA1T0w

Venäjän presidentin Vladimir Putinin mukaan Syyrian presidentin Bashar al-Assadin viholliset syövät ihmisten sisäelimiä.

Siksi länsimaiden ei pitäisi tukea kapinallisia, Putin sanoi sunnuntaina.

Putin tapasi Lontoossa Britannian pääministerin David Cameronin.

Yhdysvallat ilmoitti perjantaina ryhtyvänsä tukemaan Syyrian oppositiota sotilaallisesti sen jälkeen, kun se kertoi löytäneensä todisteita kemiallisten aseiden käytöstä kapinallisia vastaan. Putin ei antanut hyväksyntäänsä tuelle.
-Ihmisiä, jotka eivät ainoastaan tapa vihollisiaan, vaan avaavat heidän ruumiinsa ja syövät heidän sisäelimensä julkisesti kameroiden edessä, ei todella tarvitse tukea, Putin sanoi yhteisessä tiedotustilaisuudessa Cameronin kanssa.

http://www.youtube.com/watch?v=dFJ0fdvKlQQ

Quote from: millla on 04.03.2016, 23:01:53
Pahinta Suomessa on tämän köyhyyden lisäksi henkinen köyhyys. Meiltä puuttuu horisontti, mihin katsoa ja mitä tavoitella.

Emo

Quote from: Nuivanlinna on 22.03.2014, 13:58:20

Niin, kyllä se näin on, että Vladimir Putin on järkimiehiä näiden läntisten kulttuurimarxilaisten satanisti-islamistisymppaajien rinnalla.

Ja mitä tekevät ihmisoikeusaktivistit nyt?
Missä on Li Andersson tovereineen silloin kun Lähi-Idässä muslimit teurastavat ja syövät ei-muslimeja?
Tuodaanko prionisairauksiin sairastuneet muslimi-ihmissyöjät länsimaihin saamaan sairaanhoitoa, kun meillä on varaa ja korkeatasoinen terveydenhuolto joka kuuluu kaikille?
Näistä rituaaliteurastajistako kuntamme nyt kilpailevat niin, etteivät kaikki halukkaat heitä edes saa? Kristittyjäkö meille pakolaisiksi tulee vai muslimejako roudataan länteen paijattaviksi?

Marija

Quote from: Emo on 22.03.2014, 14:07:43

Tuntuu kuin taistelisimme pahuuden tuulimyllyjä vastaan. Maailman pitää saada aina uudestaan ja uudestaan kulkea oma tiensä. Vaikka jäisimme välillä toiseksi, eli saisimme tappioitakin, ovat nekin tuomio pahuuden valloille. "Kenen joukoissa seisot, keiden lippua kannat?" Vaikka vihervassarit itse eivät osallistuisi muslimien harjoittamiin pahuuksiin, kuten kristittyjen ihmissyöntiin, antavat he vaikenemisellaan sille hiljaisen hyväksyntänsä.

Mutta kaikkea pahuutta seuraa aina uusi, oikeudenmukainen "Nürnberg". Sitä pahempi, mitä pahempi oli sitä edeltänyt pahuus. Tällaiset ihmiset epäilemättä näkevät pahana toisaalla seisovan vahvan johtajan joka ei heitä pelkää.

Kun tuli äskettäin puhe Putinin silmistä, etsin kuvan hänestä ja katsoin tarkkaan hänen silmiään. Niiden pysähtynyt katse on pikemminkin kuin ihmisen, joka on nähnyt enemmän kuin olisi tahtonut.

Toisaalla etsin kuvan presidentti B. Obamasta. Niissä on pilkallista katsetta kuin Eichmannilla. Myös kuin muslimilla.

Nuivanlinna

Quote from: Marija on 22.03.2014, 14:38:59

Britannialla on pitkät perinteet islamin idättämisessä Eurooppaan, Cameron jatkaa tällä tiellä vahvistaen jopa ihmissyöjäislamia Euroopan kupeessa.

Quotehttp://fi.wikipedia.org/wiki/Turkin_sota#Sodan_p.C3.A4.C3.A4ttyminen
He pysähtyivät helmikuun lopussa vasta aivan Konstantinopolin porteilla, San Stefanossa. Ison-Britannian lähetettyä sotalaivoja turkkilaisten avuksi Venäjä kuitenkin luopui ajatuksesta yrittää vallata Ottomaanien pääkaupunki.
http://www.youtube.com/watch?v=F147FfEW9II
Quote from: millla on 04.03.2016, 23:01:53
Pahinta Suomessa on tämän köyhyyden lisäksi henkinen köyhyys. Meiltä puuttuu horisontti, mihin katsoa ja mitä tavoitella.

Mangustin

Quote from: Emo on 22.03.2014, 14:07:43
Tuodaanko prionisairauksiin sairastuneet muslimi-ihmissyöjät länsimaihin saamaan sairaanhoitoa, kun meillä on varaa ja korkeatasoinen terveydenhuolto joka kuuluu kaikille?
Kannibaalizombeja hoidetaan jo saksalaisten veronmaksajien laskuun
Quote
Two of the infected were sent from Syria to a hospital in Ghazi Antab in Turkey for further examination, then transferred to another hospital in Germany. One of the two was confirmed to have eaten human flesh, and he eventually died. http://www.dcclothesline.com/2013/11/13/syrian-muslims-infected-kuru-disease-cannibals/
QuoteThe asymptomatic incubation phase of Kuru is between 5 to 20 years following initial exposure, with the average being 12 years. But the Syrian civil war began in 2011. This suggests that the Kuru of the infected Syrian men would have been transmitted BEFORE the civil war.

Jos nyt on 8-20 tapausta taudin terminaalivaiheessa, ja itämisaika voi kestää parikymmentä vuotta, niin onpahan melkoinen zombie apocalypse tulossa sille terveydenhuoltojärjestelmälle joka nämä kannibaalit saa hoitaakseen. Oireisiin kuuluu ensin sammaltavaa puhetta, kömpelöyttä, naurukohtauksia ja tärinää. Vähitellen kannibaali menettää lihastonuksensa ja puhekykynsä kokonaan, ja paskoo alleen. Kuolinsyy on usein keuhkokuume tai makuuhaavojen komplikaatiot.
QuoteThe first, ambulant stage, exhibits unsteady stance and gait, decreased muscle control, tremors, deterioration of speech and dysarthria (slurred speech). In the second stage, sedentary stage, the patient is incapable of walking without support, suffers ataxia (loss of muscle coordination) and severe tremors. Furthermore, the victim is emotionally unstable, depressed, yet having uncontrolled sporadic laughter. Interestingly, the tendon reflexes are still normal at this point.[12]

In the final, terminal stage, the patient is incapable of sitting without support, suffers severe ataxia (no muscle coordination), is unable to speak, is incontinent (unable to restrain natural discharges/evacuations of urine or feces), has dysphagia (difficulty swallowing), is unresponsive to their surroundings, and acquires ulcerations (sores with pus and necrosis). An infected person usually dies within 3 months to 2 years after the first symptoms, often because of pneumonia or pressure sores infection. http://en.wikipedia.org/wiki/Kuru_%28disease%29

Edit: En pidä ensisijaisesti ongelmana sitä, mihin kannibaalimurhaajat sairastuvat ja mitä se maksaa, vaan sitä että taas on meneillään armenialaisten ja assyrialaisten kansanmurha. Asian sivujuonteiden käsittely leffatermeillä on itseterapiaa.

Haluaisin että asialle tehdään jotain (FSA ja ISIS paratiisiin) mutta minulla ei ole varaa palkata armeijaa. Keneen kannattaisi ottaa yhteyttä? Putiniin?

JT

Quote from: Ink Visitor on 21.03.2014, 14:41:07
Ääri-islamistien silpomisvideolle päätyneet suomalaismainokset ovat saaneet mainostajat tajuamaan, miten vaikeaa imagonhallinta on verkossa.

Muslimien imagonhallinta sen sijaan on kunnossa, kun heidän perustamat ihmisteurastamot alkavat kiinnostaa suomalaista mediaa vasta nyt.

Lisää:
http://pamelageller.com/2014/03/christians-throats-slit-jihad-slaughterhouse.html/
Kun hollitupalaiset päästää salin puolelle, ne eivät siitä hienostu, vaan muuttavat salin hollituvaksi.
-Kari Suomalainen

Ei ehkä ole liioiteltua sanoa, että turvapaikanhakijat ovat parasta, mitä Suomelle on tapahtunut sataan vuoteen.
- Mirja Niemitalo ("Hyvyyden aalto pyyhkäisi yli Suomen", Kaleva, 2.10.2015)

Kuningasweecee

Vähän aiheen vierestä, mutta menköön...nyt tulee avautuminen:

Tuossa useampana päivänä on pyörinyt televisiossa jonkun (en seurannut onko saman) ammattikorkeakoulun mainoksia ja jutun ydin tuntuu olevan että hei, tuuppas tänne on kivaa ja kauniita naisia, komeita miehiä ja koko ajan niinku tiäxää älyttömän hyvä meininki. Kaljalle ja siiderille kun mietitään että saisi näkyä vain nimi ja %-vahvuus, niin minkä saatanan takia koulut joita valtio rahoittaa saa syytää mainostoimistoille kymmeniä (vai satoja?)tuhansia euroja sen viestimiseen että meillä nyt on täällä vitun hyvä fiilis ja korispalloilla kikkaillaan ja tehdään jotain (muutama vuosi sitten) paskoja räppivideoita?

Muistan omana aikanani että esim. eräs kaverini halusi ravintola-alalle ja haki Haagaan, ihan ilman mitään pelleilymainoksia koska oli yleisesti tiedossa että Haaga oli ravintola-alan arvostetuin koulu josta työllistyivät käytännössä kaikki, jos ei onnistunut juomaan opiskelu- tai työpaikkaansa alta. Oli tiedossa että harjoittelupaikkoihin pääsi helposti kun koululla ja sen opiskelijoilla oli hyvä maine ja työharjoittelut jos hoiti hyvin, niin saattoi päästä koulun jälkeen nopeasti hyville ansioille. Urakehitystäkin oli luvassa ja sillä sen koulun maine oli niin kova.

Nykyään tuntuu että nuo ammattikorkeiden kasvatit eivät kuin korkeintaan jossain sairaanhoidossa opi mitään käytännön hommia ja koulut satsaavat siihen mainontaan että tää meidän koulu se on saatana paikka dokata opintolainansa! Koulujen mainontaa pitäisi rajoittaa ettei mainoksessa saisi näkyä kuin nimen, sijainnin ja perustamisvuoden lisäksi seuraavat tiedot:

Vuosittainen sisäänottomäärä
Vuosittainen valmistuneiden määrä
Keskimääräinen aika ensimmäiseen työpaikkaan valmistumisen jälkeen (omalle alalle siis)
Viisi vuotta valmistumisen jälkeen edelleen samalla alalla työskentelevät prosentteina
Valmistuneiden mediaanipalkka
Valmistuneiden toimiminen keskijohdossa tai sitä korkeammalla prosentteina
Yrittäjiksi ryhtyneiden määrä kaikista valmistuneista prosentteina

Tuolla vältettäisiin "koripallokusetukseksi" ristimäni ilmiö, jolla nuoria houkutellaan kouluihin pelkän siiderimainoksen mielikuvien voimalla, sen sijaan että he tajuaisivat että ovat menossa oppimaan asioita joista joku voisi maksaakin. Ei se auta jos on kurssit "suoritettu" kun iso kuva on hukassa ja yhtäkään erityistä käytännön taitoa ei ole hallussa. Monet "liikkeenjohto"-hevonpaskat ovat juuri tällaisia, lista on muutenkin pitkä.

Kyllä taas vituttaa, mutta helpotti kun sai puhua pahan pois.
Kiitos.

Marius

Oiva näkökulma.
Eihän tuo ollut edes avautuminen, vaan terävä kannanotto, josta kiitokset.
"Koripallokusetus" on kohtuuhyvä kielikuva. ;)...
Yksi plus yksi on kolme, koska enemmistö sanoo niin.

Onnikka

Quote from: Kuningasweecee on 22.03.2014, 18:44:01

Tuolla vältettäisiin "koripallokusetukseksi" ristimäni ilmiö, jolla nuoria houkutellaan kouluihin pelkän siiderimainoksen mielikuvien voimalla, sen sijaan että he tajuaisivat että ovat menossa oppimaan asioita joista joku voisi maksaakin. Ei se auta jos on kurssit "suoritettu" kun iso kuva on hukassa ja yhtäkään erityistä käytännön taitoa ei ole hallussa. Monet "liikkeenjohto"-hevonpaskat ovat juuri tällaisia, lista on muutenkin pitkä.

Kyllä taas vituttaa, mutta helpotti kun sai puhua pahan pois.
Kiitos.
Pakko on uskoa ettei jotkut tiedä mitään palkoista yms. kun muutama vuosi sitten olin töissä jossa tämä ilmeni. Paremmin en halua kertoa mutta ei jumankauta.

Kaikkinainen Suomen tuhoaminen on päällä. Koulut alas ja kehnommiksi, otetaan velkaa enempi kuin maa kykenee maksamaan, poliitikkojen kaverit saa rahat mutta miten käy köyhemmille?

Näistä esittämistäsi, riittäisi että valtio laittaa suoraan verotiedoista esille nämä palkat. Sen voisi mainostaa telkkarissa, lehdissä kaikille (siksi niissä etten usko koulujen kertovan, niitten alempien asteen koulujen siis, vaikka käskisivät.)
Kouluilta voisi kieltää mainostamiset jollei ne yksityisiä ole. Miksi julkiset mainostaa?

Kuningasweecee

Quote from: Onnikka on 22.03.2014, 19:06:04

Voisihan sitä ehkä ajatella että eikös julkisen rahoituksen koulutukselle mitä oivallisin tiedotusväylä olisi Yleisradio? Siellä saisi mainostaa ihan valtion piikkiin ja YLE:llä on varmaan graafikoita ja muita että saisivat hienot mainokset. Kuuluisi mun mielestä niiden rooliinkin, ei koulutus ole julkisista palveluista ainakaan vähäisin. Nyt tuo tilanne vähän sama kuin joku kunnan terveyskeskus mainostaisi jollain Radio Novalla että tulkaapas tähän sairaanhoitopiiriin katkomaan jalkanne, niin on muuten hyvä meininki. 

Parsifal

Quote from: Sietäjä on 21.03.2014, 16:16:52
Quote from: Totuus EPT on 21.03.2014, 16:09:27
Quoteyhdysvaltain uskonnollista oikeistoa edustavan uutissivuston haltuun. Sen mukaan aineisto todisti, että Lähi-idässä surmataan järjestelmällisesti alueen kristittyjä. Materiaali on erittäin shokeeraavaa ja vaikuttaa valitettavasti aidolta.

Valitettavan aitoa näkyy olevan. Kovin sitä punaviher-media valittelee, kun aitous näkyy oikein uskonnollista oikeistoa edustavalta sivulta.
Punaviher-mediahan yleensä sensuroi totuuden. Miten tässä nyt näin kävi?

Kaikenvärinen media saa puolestani kertoa totuuden päiden katkomisista ja mistä tahansa, mutta en todellakaan kaipaa sitä, että alkaisivat linkitellä tuollaisiin pätkiin.

Miksi? Ihmisten on syytä nähdä totuus islamin pimeimmistäkin puolista. Islam on kuitenkin hirvittävin uhka ihmiskunnalle koko sen historiassa.

Quote from: Kuningasweecee on 22.03.2014, 18:44:01
Nykyään tuntuu että nuo ammattikorkeiden kasvatit eivät kuin korkeintaan jossain sairaanhoidossa opi mitään käytännön hommia ja koulut satsaavat siihen mainontaan että tää meidän koulu se on saatana paikka dokata opintolainansa!
(...)
Kyllä taas vituttaa, mutta helpotti kun sai puhua pahan pois.
Kiitos.

Tuo on yksi syy siihen, miksi motivaationi romahti täysin ammattikorkeakoulussa. Tajusin, että vaikka saisin kurssit läpi huippuarvosanoin, en silti olisi edellenkään oppinut yhtään mitään käytännön hommista! Vähillä labrakursseillakin oli aina vitunmoinen hoppu, aivan liian isot ryhmät ja liian vähän aikaa ajatella mitään. Ja toki opettaja häipyi johonkin hevon helvettiin ja jos tuli teknisiä ongelmia, opettajan hakeminen ja ongelman korjaaminen kesti pienen iäisyyden.
Jos fiksut antavat aina periksi, ainoastaan idiootit saavat tahtonsa läpi.

"With the first link the chain is forged. The first speech censored, the first thought forbidden, the first freedom denied, chains us all irrevocably."

elukka

Quote from: mikkoR on 21.03.2014, 16:57:28
Valitettavaa, kun kristittyjä teurastetaan, ollaan ihan hiljaa vaan.
Humanitäärinen katastrofi kun muslimi astuu naulaan, heti paikalle punainen risti ja mediat valittelemaan asiaa.

Myös kirkon ulkomaanapu....
Ei sitä ristinuskot asiat kiinnosta, mutta kaikki viherkommari asiat alkaapi kovastikkii kiinnostamaan.
Kulttuurimarxismi
http://rauta-aika.blogspot.fi/2012/04/frankfurtin-koulukunnan.html

Homoliittolain vaikutukset Massachusettsin osavaltiossa
https://www.youtube.com/watch?v=bSXFb6ULsCg

Malla

Quote from: ElinaElina on 22.03.2014, 13:53:05
Olen ihmetellyt Anneli Auerin Perhekerho sivuja, sivut ei päivity, mutta mainoksia koko ajan uusia. Sieltä löytyy K-18 aineistoa kun etsii, todella  :-[ ja Valio, Stockmann ym kunnon firmat komeilee siellä mainoksineen.

Kyseisiä sivuja en ole katsonut, mutta tunnistan ilmiön tai sen sukulaisen: suunnilleen joka sivulla, jonka avaan, minulle mainostetaan koko (!) vatsarasvan poistoa ja kaksoisleuan laserleikkausta. Vatsarasvaa on, tosin niukahkosti, kaksoisleukaa ei. En ole keksinyt muuta selitystä kuin sen, että jotenkin FB:n (ja IP:n? pitää kokeilla jollakin toisella koneella) kautta linkittyy (vaikka en koskaan kilikkaa kyseisiä mainoksia) -- ja siellä olen vitsaillut näistä yllä mainituista mainoksista. Joku näppärä nörtti osaa ehkä selittää ilmiön.

Outo olio

Quote from: Kuningasweecee on 22.03.2014, 18:44:01

Quote from: Kuningasweecee on 22.03.2014, 20:15:50
Quote from: Onnikka on 22.03.2014, 19:06:04
Näistä esittämistäsi, riittäisi että valtio laittaa suoraan verotiedoista esille nämä palkat. Sen voisi mainostaa telkkarissa, lehdissä kaikille (siksi niissä etten usko koulujen kertovan, niitten alempien asteen koulujen siis, vaikka käskisivät.)
Kouluilta voisi kieltää mainostamiset jollei ne yksityisiä ole. Miksi julkiset mainostaa?

Voisihan sitä ehkä ajatella että eikös julkisen rahoituksen koulutukselle mitä oivallisin tiedotusväylä olisi Yleisradio? Siellä saisi mainostaa ihan valtion piikkiin ja YLE:llä on varmaan graafikoita ja muita että saisivat hienot mainokset. Kuuluisi mun mielestä niiden rooliinkin, ei koulutus ole julkisista palveluista ainakaan vähäisin. Nyt tuo tilanne vähän sama kuin joku kunnan terveyskeskus mainostaisi jollain Radio Novalla että tulkaapas tähän sairaanhoitopiiriin katkomaan jalkanne, niin on muuten hyvä meininki.

Asiaan liittyen nyt on menossa yhteishaku ja ainakin Haaga-Helia mainostaa radiossa "nuorten kanavilla" itseään, mainoksessa nuori pääse sisään Haaga-Heliaan, ja alkaa heti saada rekrytointisoittoja eri firmoista, "sä oot varmasti niin hyvä tyyppi että otamme suhun jo nyt yhteyttä, tuut sitte ku valmistut meille töihin, jooko?". Mainokset ovat mielestäni kamalaa kakkaa, nuorten aliarvioimista yhdistettynä älyvapaisiin lupauksiin tulevasta työllistymisestä, ja lisäksi rasittavaa kuunneltavaa. >:(
Suvaitsevaisen ajattelun yhteenveto: Suomessa Suomen kansalaiset rikkovat Suomen lakeja. Myös muiden maiden kansalaisten on päästävä Suomeen rikkomaan Suomen lakeja. Tämä on ihmisoikeuskysymys.

Joku ostaa ässäarvan, toinen taas uhrivauvan. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia.

Can I have a safe space, too?

Parsifal

Quote from: Marija on 22.03.2014, 14:38:59
Kun tuli äskettäin puhe Putinin silmistä, etsin kuvan hänestä ja katsoin tarkkaan hänen silmiään. Niiden pysähtynyt katse on pikemminkin kuin ihmisen, joka on nähnyt enemmän kuin olisi tahtonut.

KGB-upseeri on varmasti nähnyt yhtä ja toista jo virantoimituksessaan.
Jos fiksut antavat aina periksi, ainoastaan idiootit saavat tahtonsa läpi.

"With the first link the chain is forged. The first speech censored, the first thought forbidden, the first freedom denied, chains us all irrevocably."

Pete J

Kannattaa tiedostaa ettei islam ole mikään uskonto vaan barbaarinen valloitusideologia. Uskonto-kaapua on taktisesti fiksua käyttää kun sillä saa etuja ja suojaa ennen kuin sharia on kohdemaassa vallalla.

Miniluv

Quote from: Pete J on 27.03.2014, 06:38:10

Islam on ollut uskonto jo reilun 1300 vuoden ajan...
"If you're running in fear of your own voters, there is nothing America can do for you".  JD Vance

Eikö ryssä kuole netissä länkyttämällä? Vielä ehtii värväytyä!  https://ildu.com.ua/

elukka

Quote from: Miniluv on 27.03.2014, 10:23:20
Quote from: Pete J on 27.03.2014, 06:38:10
Kannattaa tiedostaa ettei islam ole mikään uskonto vaan barbaarinen valloitusideologia. Uskonto-kaapua on taktisesti fiksua käyttää kun sillä saa etuja ja suojaa ennen kuin sharia on kohdemaassa vallalla.

Islam on ollut uskonto jo reilun 1300 vuoden ajan...

Islam on poikkeuksellinen siinä, että se korostaa maapalasten valloittamista kaikkein voimakkaimmin, jopa venäläisiä innokkaammin. Muut uskonnot opettavat kaikennäköistä "henkisyyttä".

Jopa paljon parjatut eteläiset ristiretket ovat muslimien syytä. Mitäs aloittivat sodan. Ja sekin sota oli vain osa heidän koraaniansa....