News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

2014-02-08 Lieksa: Tunnelma kiristyi Halla-ahon vaalitilaisuudessa

Started by Roope, 08.02.2014, 20:04:47

Previous topic - Next topic

foobar

Mitäpä sanoisi henkilöstä joka profiilinsa pönkitykseksi lainaa Focaultia, tuota humanististen omaa hyvää aikaansaamattomien humpuukimaakarien idolia, englanniksi, ja vielä anekdootilla joka vähättelee pakkovaltaa. No hyvissä piireissä kai sanottaisiin, että parempaa ihmistä ei voi olla olemassa.
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

Golimar

1980-luvulla tuollaisille Heikeille olisi löytynyt jotain tuottavaa työtä vaikka niiden taidot ja edellytykset ovatkin kovin rajallisia mutta nykyään niitä koulutetaan yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa kalliisti ja järjestetään verovaroin "työpaikkoja" jotta ne pääsevät tuhoamaan Suomea.


Roope

Quote from: Onkko on 09.07.2014, 09:44:14
Quote from: Iloveallpeople on 07.07.2014, 14:03:52
Heikki Kerkkänen: Millainen on maahanmuuttajan sosiaaliturva? Tarkastelussa toimeentulotuki

Jättää julkaisematta kommentit ja todisteet, vastaa toki.

Ei kannata tuhlata aikaa lähettämällä tuolle tyypille kirjoituksen väitteitä kumoavia kommentteja, jos odottaa julkista dialogia. Hän ei niitä julkaise tai jos julkaisee, niin valikoidusti omina muotoiluinaan, ettei menettäisi kasvojaan.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

hakare

Venäjän toimet Ukrainassa ovat viime viikkoina jättäneet varjoon Suomen kannalta akuutimman ongelman: käynnissä olevan väestönvaihto-operaation. Naapurissamme Ruotsissa on asiassa edetty melko hyvää vauhtia ja vauhti vain kasvaa, koska kriittinen massa on saavutettu jo monilla paikkakunnilla. Suomessa Lieksa on koko valtakunnan huomion saanut koelaboratorio, missä suhteettoman suuri ja kaikkein surkein maahanmuutaja-aines on väkisin tungettu paikkakunnalle kuntajohdon aktiivisin toimin.

Saksin aamun paikillisaviisista Karjalaisesta jutun, jossa kommentoidaan maahanmuuttajiin liittyvää mielipidekyselyä. Lieksaa ei sinänsä jutussa mainita, mutta ei kirjoittaja ole mitään myöskään Lieksan katastrofista oppinut. Boldaukset minun.

http://www.karjalainen.fi/mielipiteet/mielipiteet/paakirjoitus/item/52716-maahanmuutto-ei-edelleenkaan-nuorten-mieleen
Karjalainen 13.07.2014 01:01

"Maahanmuutto ei edelleenkään nuorten mieleen

Suomalaisnuorten asenne maahanmuuttajiin on hyvin kielteinen. Lähes puolet nuorista on sitä mieltä, että maahanmuuttajien määrää pitäisi vähentää. Erityisen kielteisesti maahanmuuttoon suhtautuvat 20-24-vuotiaat miehet ja nuoret, joiden koulutustausta on ammatillinen koulutus.

Nuorten suomalaisten maahanmuuttokriittiset tiedot ilmenevät Sunnuntaisuomalaisen teettämästä ja Tietoykkösen kesäkuussa toteuttamasta, 15-24-vuotiaille suunnatusta nuorisotutkimuksesta (Karjalainen, tänään). Nuorten erittäin kriittisesti maahanmuuttajiin suhtautuvat asenteet hätkäyttävät, mutta eivät tuo sinällään tietoomme mullistavaa uutta. Samansuuntaisia tuloksia on saatu joistakin aikaisemmistakin nuorten asennetta maahanmuuttajiin selvittäneistä tutkimuksista.

Parhaillaan päällä oleva taloustilanne, joka karsii myös nuorille suunnattuja työpaikkoja, voi osaltaan kärjistää ainakin vähän koulutettujen nuorten suhtautumista työpaikkakilpailijoiksi koettuihin maahanmuuttajiin. Suomalaisen yhteiskunnan muuttuminen entistä voimakkaammin koulutus- ja tietoyhteiskunnaksi sekä varsinkin automaatio ja työtehtävien koneellistaminen ovat karsineet paljon sellaisia tehtäviä, joihin pääsi vähäisellä tai jopa olemattomalla koulutuksella.

Nyt näistä harvenevista tehtävistä joutuvat kantasuomalaiset kilpailemaan usein kielitaidottomien ja kouluttamattomien maahanmuuttajien kanssa. Toisaalta moniin maahanmuuttajatehtäviksi leimautuneisiin töihin eivät nuoret leimautumisen pelosta ja kavereiden vaikutuksesta välttämättä haluakaan. Siitä huolimatta näissä tehtävissä eivät kaikki haluaisi nähdä muualta tulleitakaan.

Maahanmuuttokielteisyys ei liity kaikkiin nuoriin, mutta korkeakoulutetuistakin peräti 41 prosenttia haluaisi vähentää maahanmuuttajien määrää. Varoittelut nurkan takana odottavasta työvoimapulasta ja esimerkiksi hoitoalaa uhkaavasta kriisistä eivät ole nuorten tiedossa tai eivät ole ainakaan vaikuttaneet heidän asenteisiinsa.

Moniin Euroopan maihin verrattuna väestöltään pitkään poikkeuksellisen homogeenisena pysyneessä Suomessa muualta muuttaneet olivat pitkään syrjäsilmällä katsottu erikoisuus. Se aika on kuitenkin jo mennyttä. Viimeistään nyt maahanmuuttajille on annettava mahdollisuus tulla rakentamaan suomalaista yhteiskuntaa. Tämän onnistumiseksi asenteiden maahanmuuttoon pitää muuttua nykyistä myönteisemmiksi. Tämän kyselyn tuloksilla se on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty
."

Kirjoitus on kuvaava esimerkki aiheeseen liittyvästä älyllisestä epärehellisyydestä. Halutaan leimata amis -porukka tyhmiksi ja jälkeenjääneiksi, mutta kun korkeakoulutetuistakin on 41 % väestönvaihtoa vastaan, niin todellisuudessa ei nuorten keskuudessa ole eroa.

Jos muistan oikein, niin tähän saakka on sanottu, etteivät mamut vie keltään työpaikkaa.

Hirvittävä  työvoimapulakin väijyy nurkan takana.

Lieksan koelaboratoriossa asennemuokkausta kokeiltiin myös joukkovangitsemisten avulla. Ei oikein toiminut.

Paikallisaviisi Karjalaisen toimittelijalla olisi ollut loistava tilaisuus kertoa, miten somalit ovat onnistuneet Lieksassa kohta viiden vuoden aikana rakentamaan parempaa yhteiskuntaa kuin mihin alkuasukkaat pystyivät.
Muuten olen sitä mieltä, että suvaitsevaisuus pitää kriminalisoida. Lievemmistä tekomuodoista sakkoja, mutta törkeästä suvaitsevaisuudesta (esim. turvapaikkahuijarin kätkeminen) väh. 2 vuotta kuritushuonetta.

Roope

Jonkin toisen ketjun paikka, mutta edelliseen:
QuoteHiilamo arvelee, että maahanmuuttajiin saatetaan suhtautua kielteisemmin, jos heidän kanssaan kilpaillaan samoista työpaikoista. Maahanmuuttajia työskentelee paljon esimerkiksi rakennusalalla ja siivoojina, ja kielteisimmin maahanmuuttajiin suhtautuvat ne nuoret, joilla on korkeintaan ammatillinen koulutus.

Hiilamon mielestä meillä olisi paljon opittavaa Ruotsin maahanmuuttopolitiikasta.

– Kulttuurinen ero Suomeen on valtava. Olemme aika myöhässä asenteiden muokkaamisessa.
Keskisuomalainen: Nuoret jyrkkiä maahanmuuttajia kohtaan - "Yhteiskunta jakautumassa" 13.7.2014

edit: 2014-07-13 Sunnuntaisuomalaisen kysely: Nuoret jyrkkiä maahanmuuttajia kohtaan
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Blanc73

QuoteHiilamon mielestä meillä olisi paljon opittavaa Ruotsin maahanmuuttopolitiikasta.
Haluaisin tuosta kommentista lisätietoa? Mitä meillä on opittavaa? Se että ei kannata seurata Ruotsin katastrofaalista mamu-poliitikkaa ja täyttää lähiöitä soskuiluun,lorvailuun ja kepposteluun erikoistuneilla Lähi-itä taustaisilla/afrikkalaisilla?
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

timouti

Quote from: hakare on 13.07.2014, 09:09:38
Paikallisaviisi Karjalaisen toimittelijalla olisi ollut loistava tilaisuus kertoa, miten somalit ovat onnistuneet Lieksassa kohta viiden vuoden aikana rakentamaan parempaa yhteiskuntaa kuin mihin alkuasukkaat pystyivät.
Somalit tietävät, millainen on parempi yhteiskunta. He vain odottavat sopivaa hetkeä sen täytäntöönpanoon. Lieksakin on vain tällainen ajatushautomo, jota pitää arvostaa sellaisenaan. Paremman yhteiskunnan perusta on saneltu 600-luvulla nykyisen Saudi-Arabian suunnalla. Mitäpä sitä täydellistä mallia muuntelemaan ...

Veturinainen

Quote from: timouti on 13.07.2014, 11:18:17
Quote from: hakare on 13.07.2014, 09:09:38
Paikallisaviisi Karjalaisen toimittelijalla olisi ollut loistava tilaisuus kertoa, miten somalit ovat onnistuneet Lieksassa kohta viiden vuoden aikana rakentamaan parempaa yhteiskuntaa kuin mihin alkuasukkaat pystyivät.
Somalit tietävät, millainen on parempi yhteiskunta. He vain odottavat sopivaa hetkeä sen täytäntöönpanoon. Lieksakin on vain tällainen ajatushautomo, jota pitää arvostaa sellaisenaan. Paremman yhteiskunnan perusta on saneltu 600-luvulla nykyisen Saudi-Arabian suunnalla. Mitäpä sitä täydellistä mallia muuntelemaan ...

Off topic: Tuli mieleen, että milloinkahan Ruotsi liitetään nykyiseen kalifaattiin?
Puolueiden kannatusilmoitukset ovat julkisia. Lue Hesarin viimekertainen juttu tämän linkin takaa.

Uuno Nuivanen

QuoteVaroittelut nurkan takana odottavasta työvoimapulasta

Työvoimapula on siitä ovela, että jos joskus haluat kurkistaa nurkan taakse nähdäksesi tuon ihmeen edes kerran, se onkin jo luikahtanut seuraavan nurkan taakse, etkä näin ollen voi nähdä sitä koskaan.  :-\

Siili

Quote from: Roope on 13.07.2014, 10:09:09
Jonkin toisen ketjun paikka, mutta edelliseen:
Quote
Hiilamon mielestä meillä olisi paljon opittavaa Ruotsin maahanmuuttopolitiikasta.

– Kulttuurinen ero Suomeen on valtava. Olemme aika myöhässä asenteiden muokkaamisessa.
Keskisuomalainen: Nuoret jyrkkiä maahanmuuttajia kohtaan - "Yhteiskunta jakautumassa" 13.7.2014

Ketkäköhän ovat Hiilamon "me", joiden pitää muokata asenteita?

Topi Junkkari

Quote from: Siili on 13.07.2014, 11:53:12
Ketkäköhän ovat Hiilamon "me", joiden pitää muokata asenteita?

Varmaankin ne samat "vallanpitäjät", joita Illmanin mukaan ei saa arvostella.
Ihmisiä, joilla on vakavia hallusinaatioita, ei pitäisi päästää merkittäviin julkisiin virkoihin. Lievät harhanäyt tai -äänet ei haittaa, ellei satu olemaan lentäjä tai pianonvirittäjä.

– Nimim. Joutilas Hommaforumilla 13.9.2015
http://hommaforum.org/index.php/topic,903.msg1989950.html#msg1989950

Jaakko Sivonen

Quote from: KSMLHiilamon mielestä meillä olisi paljon opittavaa Ruotsin maahanmuuttopolitiikasta.

– Kulttuurinen ero Suomeen on valtava. Olemme aika myöhässä asenteiden muokkaamisessa.

YLE: Ruotsi huonoimpia kotouttamaan Euroopassa "Ruotsi kuuluu Euroopan huonoimpiin maihin siirtolaisten integroimisessa työmarkkinoille, sanomalehti Dagens Nyheterin selvitys osoittaa. Vain Kreikka, Espanja ja Belgia ovat huonompia."
Malo periculosam libertatem quam quietum servitium

nitkunatku

Hiilamo puhuu totta. Meillä on valtavasti opittavaa Ruotsin tekemistä maahanmuuttopolitiikan virheistä, jotta voisimme välttää ne.
Nyt tai joskus toiste.

Blanc73

Hiilamo ja mokuttajien ajatusakrobatia:
Hyvä maahanmuuttopolitiikka=mahdollisimman paljon maahanmuuttajia.
Ruotsin loistava mamu-politiikka= lähiöt täynnä integraatiokyvytöntä ja halutonta työvoimareserviäTM

Mokuttajalogiikan perusteella maahanmuuttaja-aineksen laadulla ja tarpeellisuudella ei ole mitään väliä. Olemme silloin maanpäällisessä moku-paratiisissa, kun lähiöt on täytetty afrikkalaisilla ja Lähi-idän soskuturisteilla.
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

Werner.M

QuoteLähes puolet nuorista haluaisi vähentää maahanmuuttajien määrää. Kielteisimmin maahanmuuttajiin suhtautuvat 23–24-vuotiaat miehet, ilmenee Sunnuntaisuomalaisen teettämästä nuorisotutkimuksesta.

Nuorissa on tulevaisuus! Näistä miehistä kun kasvaa tulevaisuuden päättäjiä, niin jotain saattaa muuttuakin. Itse olen 3-kymppinen ja sain kasvaa täysin vapaana afrikan moniosaajista. Muistan miten kävimme joskus Itäkeskuksessa ostoksilla ja se oli oikein mukava ja siisti paikka vielä silloin. AMK:ssa ei ollut yhtään koneinsinööriä vielä silloin, ja tuskin on nytkään.

Nuo 23-24-vuotiaat miehet ovat joutuneet kasvamaan afrikkalaisten keskellä kouluissa ja lähiöissä huomaten omakohtaisesti kaikki ongelmat. Valtamedia etunenässä Yle ja HS yrittävät sitkeästi muovata mielipiteitä levittämällä mokuhypetystä, mutta lopulta se ei vain toimi. Viisaat nuoret kyllä peilaavat uutisia omiin kokemuksiinsa.

Niukkasanainen Ritaluoma on uusista tiedoista huolimatta edelleen sitä mieltä, että luvatut miljoonat saapuvat aikanaan Sambiasta Suomeen.

-Sunny Car Centerin toimitusjohtaja Markku Ritaluoma

Iloveallpeople

QuoteLieksan Vaskiviikkojen teemana suvaitsevaisuus

Jo 35 vuoden ajan vaskimusiikin harrastajat ja ystävät ovat kokoontuneet Lieksan Vaskiviikoille. Ylen toimittaja Tapio Laakkonen jututti tapahtuman taiteellista johtajaa Jouko Harjannetta ja perustajaa Erkki Eskelistä.

YLE Areena
"Kun poliitikko pakotetaan lähtemään paikaltaan tai suljetaan puolueesta tiedotusvälineiden painostuksen vuoksi, ei kyse ole mistään punavihreästä salaliitosta, vaan juuri siitä, miten demokratian pitääkin toimia."  (käännös) - Lasse Garoff

Blanc73

Quote from: Iloveallpeople on 01.08.2014, 13:19:49
QuoteLieksan Vaskiviikkojen teemana suvaitsevaisuus

Jo 35 vuoden ajan vaskimusiikin harrastajat ja ystävät ovat kokoontuneet Lieksan Vaskiviikoille. Ylen toimittaja Tapio Laakkonen jututti tapahtuman taiteellista johtajaa Jouko Harjannetta ja perustajaa Erkki Eskelistä.

YLE Areena

Kuka kehtaa väittää että musiikki ei enää kehity? Vaskimusiikki vaihtuu suvaitsevaisuusliturgiaan. Ja yleisönä olevat 200 somalia taputtavat hyväksyvästi.
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

Eino P. Keravalta

Quote from: Iloveallpeople on 01.08.2014, 13:19:49
QuoteLieksan Vaskiviikkojen teemana suvaitsevaisuus

Jo 35 vuoden ajan vaskimusiikin harrastajat ja ystävät ovat kokoontuneet Lieksan Vaskiviikoille. Ylen toimittaja Tapio Laakkonen jututti tapahtuman taiteellista johtajaa Jouko Harjannetta ja perustajaa Erkki Eskelistä.

YLE Areena

Kai ne irtisanoutuivat vaskismista?
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

Kemolitor

Lieksan varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunnan kokous 6.8.2014:
http://webdynasty.pohjoiskarjala.net/Dynasty/Lieksa/kokous/20141582.HTM

Pykälä 80: RONI & NASRI OY:N VALITUS
http://webdynasty.pohjoiskarjala.net/Dynasty/Lieksa/kokous/20141582-3.HTM

Quote
Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta hylkäsi 7.5. 2014, § 51, Roni & Nasri oy:n  oikaisuvaatimuksen, joka liittyi lautakunnan 2.4. 2014 tekemiin päätöksiin päivähoidon palvelusetelin sääntökirjasta ja palvelusetelin arvon määräytymisestä.

Roni & Nasri oy on tehnyt oikaisuvaatimuksen hylkäämiseen liittyen 10.6. 2014 päivätyn valituksen (liite) Itä-Suomen hallinto-oikeus kehottaa 17.6. 2014 (nro 10621/14/2299) päivätyllä kirjeellä Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakuntaa

1. Antamaan perusteltu lausuntonsa kaikkiin valituksessa esitettyihin väitteisiin. Lausunnossa tulee erityisesti ottaa kantaa valituksessa esitettyihin syrjintää ja yhdenvertaista kohtelua koskeviin väitteisiin.

2. Liittämään asiakirjoihin alkuperäisinä tai jäljennöksinä kaikki asiassa kertyneet asiakirjat.

3. Laatimaan luettelon lausunnon liitteenä olevista asiakirjoista, jotta asianosainen saa myöhemmin vastinepyynnön yhteydessä tietoonsa hallinto-oikeudessa olevan  oikeudenkäyntiaineiston.

Kunnallisvalituksessa valittaja hakee muutosta oikaisuvaatimukseen 7.5. 2014 annettuun päätökseen, § 51, kokonaisuudessaan ja vaatii, että päätös kumotaan ja että oikaisuvaatimus hyväksytään siinä esitettyjen vaatimusten mukaisesti. Oikaisuvaatimuksessaan valittaja on vaatinut, että Lieksan kaupungin Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunnan päätös 2.4. 2014, § 43 kumotaan kokonaisuudessaan ja palvelusetelin sääntökirjan kohtaa 16 muutetaan siten, että palveluntuottajan tarjoama hoito korvataan hoitopaikkavarausten mukaisesti eli lasten poissaolopäivät mukaan lukien. Lisäksi valittaja on oikaisuvaatimuksessaan vaatinut, että lautakunnan päätöstä 2.4. 2014, § 42, muutetaan siten, että kaupunki kompensoi palveluntuottajalle kuukausittain lasten poissaolopäivistä aiheutuneet kustannukset ensisijaisesti
osapuolten välisen sopimuksen mukaiseen hintaan 58,25 €/pvä/kokopäivähoidossa oleva lapsi tai toissijaisesti lautakunnan palvelusetelille määrittelemän kattohinnan perusteella laskettuun päiväkohtaiseen hintaan 53,57 €/ kokopäivähoidossa oleva lapsi.

Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunnan vastine oikaisuvaatimuksessa ja kunnallisvalituksessa esitettyihin väitteisiin siten, että esitetty väite on sitaateissa vastineen edellä:

1. "Valittaja katsoo, että lautakunnan päätös on syrjivä ja sellaisena lainvastainen. Lautakunnan päätöksen tosiasialliset vaikutukset syrjivät palveluntuottajan ryhmäperhepäiväkodin pääasiassa maahanmuuttajataustaisia asiakkaita, kun palveluntuottaja on pakotettu laskuttamaan poissaolopäivien hinnan suoraan asiakkailta".

Lieksan kaupungin Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta teki ensimmäisen päätöksen päivähoidon palvelusetelin käyttöönotosta 21.8. 2013, § 118. Samalla päätöksellä hyväksyttiin myös Roni & Nasri oy yksityiseksi palveluntuottajaksi kaupungin päivähoitojärjestelmään. Ko. päätös tehtiin määräaikaisena siksi, että haluttiin saada kokemuksia uudesta tavasta tuottaa päivähoitopalveluita ennen järjestelmän vakiinnuttamista. Päätökseen sisältyy ajatus siitä, että Roni & Nasri oy:n lisäksi myös muita yksityisiä tahoja hakeutuu päivähoitopalveluiden tuottajaksi. Tällä tavoin lautakunnan tekemä päätös siitä, että poissaolopäiviä ei korvata, ei kohdistu Roni & Nasri oy:öön ja sen asiakkaisiin, vaan se koskee kaikkia Lieksan kaupungin päivähoitoikäisiä lapsia ja heidän vanhempiaan ja muita mahdollisia palveluntuottajia.

Lautakunnan tekemät, palvelusetelin käyttöönottoon liittyvät päätökset eivät ole sopimuksia Roni & Nasri oy:n kanssa, vaan ne ovat päivähoidon järjestämiseen liittyviä yleisiä linjauksia.

Palvelusetelimalliin kuuluu, että kaupungin palveluksessa olevat päivähoidon aluejohtajat arvioivat päivähoidon tarpeen ja myös kertovat asiakkaille eri vaihtoehdoista päivähoidon järjestämisessä. Kaupunki ei ole markkinoinut Roni & Nasri oy:n järjestämää päivähoitoa pelkästään  maahanmuuttajataustaisten lasten vanhemmille, vaan kaikkien päivähoitoikäisten lasten vanhemmille. Roni & Nasrin oy:n ylläpitämässä päivähoitoyksikössä on ollut koko ajan sekä maahanmuuttajataustaisia että kantaväestöön kuuluvia lapsia, mutta pääosin kuitenkin maahanmuuttajataustaisia.Tämä tilanne johtuu kaupungin näkemyksen mukaan osittain siitä, että Roni & Nasri oy markkinoi omaa palveluaan erityisesti maahanmuuttajaväestölle.

Tälläkään perusteella lautakunnan tekemät päätökset eivät kohdistu maahanmuuttajaväestöön, vaan niiden kohderyhmänä ovat kaikki päivähoitoikäiset lapset ja heidän vanhempansa.
Palvelusetelimallissa palveluntuottaja tekee sopimuksen asiakkaan kanssa. Tähän sopimukseen voi sisältyä myös palvelumaksuihin liittyviä osioita. Kaupunki ei ole näissä sopimuksissa sopijaosapuoli

5. "Palveluntuottajan päiväkodissa hoidettavat lapset ovat pääasiassa maahanmuuttajataustaisia. Lautakunnan päätösten johdosta palveluntuottaja on - toimintamahdollisuuksiaan ylläpitääkseen - pakotettu laskuttamaan hoidettavanaan olevilta lasten vanhemmilta poissaolopäivien hinnan. Kun otetaan huomioon se, että kaupunki tekee päätökset palvelusetelin myöntämisestä ja maahanmuuttotaustaisille lapsille myönnetään palvelusetelit juuri palveluntuottajan päiväkotiin, on lautakunnan nyt puheena olevia päätöksiä pidettävä lainvastaisina sikäli, että niiden tosiasialliset vaikutukset ovat syrjiviä ja yhdenvertaisuutta loukkaavia".

Lieksan kaupungissa on päivähoidon piirissä 39 maahanmuuttajataustaista lasta, joten vain n. 1/3 maahanmuuttajalapsista on palveluntuottajan ryhmäperhepäiväkodissa. Niin kantaväestöön kuuluville kuin maahanmuuttajataustaisille lapsille ja heidän vanhemmilleen tarjotaan mahdollisuus valita eri päivähoidon muodoista ja järjestämispaikoista mm. hoidon tarve ja asuinpaikka huomioiden. Kaupunki ei siis ohjaa nimenomaan maahanmuuttajataustaisia lapsia palveluntuottajan ryhmäperhepäiväpäiväkotiin. Päivähoitomaksuista vapautetaan yleensä esim. opiskelevat ja työttömät vanhemmat sekä kantaväestöstä että maahanmuuttajista. Tilanne on siten päivähoitomaksujen kertymisen osalta sama palveluntuottajalla ja kaupungilla. Em. perusteilla lautakunnan tekemät päätökset eivät millään muotoa ole syrjiviä ja yhdenvertaisuutta loukkaavia.

Kaikkiaan siis viisi valituskohtaa, kukin kohta löytyy vastattuna kokouspöytäkirjasta. Liitteitäkin on kokouksessa ollut tarjolla kahdeksan kappaletta, en ehtinyt niitä vielä lukemaan läpi.

Samaa asiaa käsitellään kaupunginhallituksen kokouksessa 11.8:
http://webdynasty.pohjoiskarjala.net/Dynasty/Lieksa/kokous/20141590.HTM

Minä olen kyllä ollut ymmärtävinäni, että pelkästään maahanmuuttajille suunnattu päivähoitopaikka ei kovin hyvä asia ole integroitumisen ja kotoutumisen kannalta.


Atte Suomalainen




valtaväestöä ja maahanmuuttajataustaisia on kohdeltu Lieksan toimeentulotuessa yhdenvertaisesti, eikä maahanmuuttajia ole "suosittu" yhtään millään tavalla.[/quote]
Case closed!   :D :D :D

[/quote]
Miksi kuokkavieraille kuuluu sama kuin kantaväestölle?

RP

Quote from: Siili on 28.08.2014, 14:26:57
Jos etukäteen päätetään tuottaa positiivinen kuva, voidaanko puhua journalismista?  Eikö kyse ole selkeästi propagandasta, tai ainakin markkinoinnista?

Ollaan vähän varovaisia krittikissä. Kohde näyttää olevan herkkä ihminen:
2013-03-10 HS: Uhkaukset pelottavat rasismitutkijoita, Hommalla panetellaan
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

Nuivake

Mitenkäs sen tilintarkastuksen (sossu) kanssa kävi?
Kaikki "ok" ja asia lakaistu maton alle?
Lähetetty minun ATK laitteestani Taputapu.


Impi Syvärivi

Quote from: Nuivake on 28.08.2014, 15:51:05
Mitenkäs sen tilintarkastuksen (sossu) kanssa kävi?
Kaikki "ok" ja asia lakaistu maton alle?

Valtiontalouden tarkastusviraston ( www.vtv.fi )sivuilla kalenteri kertoo, että lokakuussa ilmestyy "Valtionosuus kunnille perustoimeentulotuen kustannuksiin -  Laillisuustarkastus 2014"

En siis tiedä, mutta kuulostaa, että siinä saattaisi asiasta jotain olla.
"Ihmiset ovat toisiaan kohtaan hyvänsuopia, sävyisiä ja hitaita vihaan, mutta jos heitä kauan ärsytetään, korvaavat he koston ankaruudella sen viipymisen." -Olaus Magnus, Pohjoisten kansojen historia.

Onnikka

Quote from: Impi Syvärivi on 29.08.2014, 08:56:36
Quote from: Nuivake on 28.08.2014, 15:51:05
Mitenkäs sen tilintarkastuksen (sossu) kanssa kävi?
Kaikki "ok" ja asia lakaistu maton alle?

Valtiontalouden tarkastusviraston ( www.vtv.fi )sivuilla kalenteri kertoo, että lokakuussa ilmestyy "Valtionosuus kunnille perustoimeentulotuen kustannuksiin -  Laillisuustarkastus 2014"

En siis tiedä, mutta kuulostaa, että siinä saattaisi asiasta jotain olla.
Sieltä sivulta:
QuoteRiippumattomalla tarkastustyöllä virasto varmistaa, että valtion varoja käytetään eduskunnan päättämiin kohteisiin lakia noudattaen ja järkevästi ja että finanssipolitiikkaa hoidetaan kestävällä tavalla.
Että ihan riippumaton.  ;D
Voisi sitten kertoa että miksi esimerkiksi minä en työttömänä onnistu saamaan soppalasta rahaa lainkaan, samalla kun nämä rikkaammista valtioista tulevat saavat paitsi halvat kunnan asunnot, myös kaikenmoiset tuet.
Mitenhän lie Lieksassa toimii? Saako siellä suomalaiset?

Monasti olen hakenut, eipä tule rahassa. Lain kohdat mukaanlaittaen olen valitusta tehnyt myös, vaan eipä taida kunta käsitellä lainkaan koskapa ei takaisin ole tullut mitään hylkäyslappusta edes. (Oikeuteen taasen ei voi valittaa jollei ensin tule lappusta jossa lukee ei tipu.)

Onneksi työttömyyskorvaukset sentäs tulee, sellaisenkin olen tavannut joka ei niitäkään saa. En tiedä onko yhä hengissä, tölkkiä keräsi muutama vuosi sitten Helsingissä ja asui ulkosalla kun asuntoon ei ollut varaa. Tuttavan rivitaloasunnon lähettyvillä oli pienessä metsikössä Vantaalla hänellä maja. Paikalliset asukkaat eivät hänestä pitäneet kuulemma vaikka ei ollut häiriötä ollut eikä rikosrekisteriä hällä. (Kuulemma, en tiedä mistä tuttava oli kuullut kun ei tullut kysyttyä.)

Voisi palstan kansanedustajat ehdotella siellä eduskunnassa että nämä tuet myös suomalaisille voisi antaa sekä muuttaa avoimeksi hakemiset, niin että kaikkien, ihan kaikkien hakemukset olisi netissä tarkistettavissa kenen tahansa toimesta jotta nähtäisiin moniko on sellainen kuka ei saa mitään ja toisaalta moniko saa kaikenmoisia lisäavustuksia, tarpeesta varmaankin moni saa. Saman voisi tehdä myös kaikille yritystuille sun muille, jotta jokainen näkisi kuka saa ja kuka ei.
Oikeuslaitosta tuskin saadaan maahan jollei ensin demokratiaa saada, kansanvallan jälkeenkin menisi varmasti monta vuotta kunnes lopulta alkaisivat oikeusjärjestelmää tekemään lopulta. Mutta lopulta ehkä sellainen tulisi. Mutta nämä tuet, voisi muuttaa tasapuolisemmiksi ihan sillä että olisivat julkisia.

Onkko

Quote from: Onnikka on 29.08.2014, 10:30:59
Voisi palstan kansanedustajat ehdotella siellä eduskunnassa että nämä tuet myös suomalaisille voisi antaa sekä muuttaa avoimeksi hakemiset, niin että kaikkien, ihan kaikkien hakemukset olisi netissä tarkistettavissa kenen tahansa toimesta jotta nähtäisiin moniko on sellainen kuka ei saa mitään ja toisaalta moniko saa kaikenmoisia lisäavustuksia, tarpeesta varmaankin moni saa.

Ei helevetti, ei ikinä.
Tajuatko mitä tuo tekisi ihmisille joilla on jo kynnys mennä hattu kädessä hakemaan apua hätäänsä.
Kaikelle kansalle näytettäisiin kuinka huonosti menee ja julkaistaisiin häpeän aiheet....
Toki avoimuutta kannatan mutta rajansa silläkin, aivan syystä on salaisia kuten terveystiedot.

Onnikka

Quote from: Onkko on 29.08.2014, 10:40:45
Ei helevetti, ei ikinä.
Tajuatko mitä tuo tekisi ihmisille joilla on jo kynnys mennä hattu kädessä hakemaan apua hätäänsä.
Kaikelle kansalle näytettäisiin kuinka huonosti menee ja julkaistaisiin häpeän aiheet....
Toki avoimuutta kannatan mutta rajansa silläkin, aivan syystä on salaisia kuten terveystiedot.
Onko nykyinen salailu parempi kun joillekin ei tipu mitään, ilmeisen sattumanvaraisesti? Mitäpä häpeämistä siinä?
Jos häpeää, on oma vika se häpeä. Terveystiedot olisi hyvä olla samoin julkisia, kaikilla meillä jotain on. Tänään vihdoin toimi mulla suoli, voin kertoa ihan kelle vain. Tuskin ketään kiinnostaa mutta ummetusta oli monta päivää, pohdin jo lääkkeen ottamista mutta onneksi ei tarvinnut. Muutama jäljellä vanhentuneita tabletteja on kaapissa. Samalla tuli verta peräpukamista vähäsen. Verenpainetta on, taju on lähtenyt pari kertaa kävellessä ja toisella kertaa veivät putkaan ja toisella sairaalaan. Selvinpäin olin molemmat kerrat. Eivät tohtorit keksineet mistä johtuu, verenpaineeseen liittynee kumminkin, enempi liikkuessa kun tapahtunut. En tähän hätään muuta keksi kertomista, mutta jos kaikista olisi tiedot julkisia, ei kukaan häpeilisi.

Tuttava teki em. henkilön puolesta valituksia, ei onnistunut vaikka paikallisen lakimiehen kirjoittamia olivat.
(Vieläpä kehtasi ottaa rahaa niistä tämä lakimies, vaikka siis oikeasti oli henkilö joka ei saanut rahaa mistään, kyseessä. Henkilö itsekin oli tehnyt, mutta ikämies oli, viinaa juomaton sellainen, kansakoulun käynyt joka ei osannut kirjoittaa näppiksellä joten käsinkirjoitettuna yrittäenhän se on turhaa muutenkin. Onhan tuosta aikaa jo mutta luulisin että entistä kehnommaksi mennyt asiat, leipäjonot pidentyneet paljon. Ihan omin silmin olen nähnyt kun tuttava niissä kävi, itse en käy, vaikka varmasti tulojen puolesta toimisikin ruokahaku. En häpeä vaan en tahdo kirkoilta mitään koskapa ateisti olen.)

Impi Syvärivi

Talentia-lehdessä juttua Lieksasta. Lehto ja Syrjäläinen yllättävän avoimena.

http://www.talentia-lehti.fi/lehti/talentia-lehti/ilmiot//maahanmuuttoa_ja_politiikkaa.6062.blog
"Ihmiset ovat toisiaan kohtaan hyvänsuopia, sävyisiä ja hitaita vihaan, mutta jos heitä kauan ärsytetään, korvaavat he koston ankaruudella sen viipymisen." -Olaus Magnus, Pohjoisten kansojen historia.

RP


Quote from: Impi Syvärivi on 03.09.2014, 09:15:43
Talentia-lehdessä juttua Lieksasta. Lehto ja Syrjäläinen yllättävän avoimena.

http://www.talentia-lehti.fi/lehti/talentia-lehti/ilmiot//maahanmuuttoa_ja_politiikkaa.6062.blog

Yllättävän
QuoteNaapureilta tuli sanomista vähän joka asiasta, ei vähiten tarpeiden tekemisestä ulos ja metelistä.

QuoteTosiasia on, että auto on pitkien välimatkojen vuoksi monesti välttämättömyys, jotta voi käydä työssä, opiskella tai liikkua suuren perheen kanssa. Julkinen liikenne ei palvele riittävästi, kertovat Syrjäinen ja Lehto.

– Toisella paikkakunnalla opiskelemassa käyvä on voinut saada maksusitoumuksen polttoaineeseen, hyvästä ja perustellusta syystä. Monilapsisen perheen isällä saattaa hyvinkin olla lapsilisäpäivänä suuria seteleitä. Käytettyjen lastenvaunujen markkinat eivät ole Lieksassa suuren suuret, Tarja Lehdolla riittääselventäviä vastauksia epäilyksiin ja huhuihin.
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/