Helsingin ilmapommitukset 1944

[siviilitarkkailija]

Tuosta juoksuhaudasta ja kirjasta 'Länsirintamalta ei mitään uutta', muistan mm. kertomuksen kuinka päätön mies juoksi juoksuhaudassa. 

Vihollinen oli siis ampunut mieheltä, eli sotilaalta pään irti, tämän ilmeisestikin juostessa hautaa pitkin pää himppa liian korkealla ja vielä pään irrottuakin, sotilas juoksi joitain metrejä. Sama ilmiö on kanoilla, kun niitä teurastetaan. Tästä sanonta: "juoksee / lentää kuin päätön kana".

1-maailmansodan juoksuhaudat muodostivat suuren ihmislabyrintin jossa tapahtui jos mitä kummallisuuksia. Vaikea uskoa että päätön ihminen useita metrejä juoksisi, mutta mistäpä sitä tietää.

1-maaulmansodassa juoksuhaudoissa pääasialliset kuolinsyyt olivat (noin) järjestyksessä: Taudit (jatkuvan nälän heikentämissä sotilaissa jotka elivät kirjaimellisesti ulosteen tahrimissa ojissaan), kranaatit ja ampumavamma. Itse tykistötoiminnan suhde ampumavammoihin oli n 80-20. Ratkaisevaa suurimmassa tappomäärässä oli liittoutuneiden sotilasdoktriini jossa korkein (aikansa korporatiivinen) aatelinen sotajohto halusi ylläpitää hyökkäyshalusia sotilaita. Mistä syystä hautoja ei saksalaisten tapaan viemäröity eikä tuuletettu. Niiden uskottiin muuttuvan sotilaille liian mukaviksi. Seurauksella että joukkoja kuoli eniten tauteihin. Enemmän kuin oikeastaan mihinkään muuhun syyhyn.

Tykistön kranaatit olivat huonosti fragmentoituvia ja iskusytytteisiä. Tällä oli seurauksensa että sirpalevammat olivat harvinaisempia, mutta kun osuivat, iso metallilohko repi ihmisen kahtia. Joskus tapahtui myös ihmisruumiin täydellisiä häviämisiä sekä hautautumisia romahtaviin juoksuhautoihin. Myöhemmin kun hollywoodin elokuvatuottajat tekviät maailmansodasta filmin, tapahtunut toistettiin  aina avustajien tukehtumiskuolemia myöten. Elokuvayleisö ei välttmättä osaa arvostaa pientä välähdystä uudelleenfilmatisoinnin alkuajoilta kun itse kohtaus kesti n 2-3 s.

II-maailmasodan ja ns VT-sytyttimen myötä tykistön koko asevaikutus muuttui radikaalisti. Klaus Fuchsin Neuvostoliittoon varastaman amerikkalaiskeksinnön vaikutus oli valtava. Tykistökranaatin sirpaloituminen ja ilmaräjähdys n 15 m korkeudella pyyhkivät kokonaiset juoksuhaudat täyteen ylhäältä alas ja maata pitkin sinkoavaa pientä tappajaa. Ardennien 2 hyökkäysoffensiivin aikana kokonaisen saksalaiskomppanjat miehet kieltäytyivät lopulta tulemasta ulos bunkkereistaan koska heitä ammuttiin VT-sytytteisillä kranaateilla. Ennenkokematon ilmiö saksalan armeijassa...

Näille kranaateille olisi ollut suomessakin 1944 tarvetta, mutta valitettavasti ne olivat strateginen ase supervallan arsenaalissa. Ilmapuolustus oli lopulta kysymys teknisestä älystä, ei pelkästä tykiståmäärästä...

[siviilitarkkailija]

Saksan sodanjohto oli Lontoota pommittaessaan käyttänyt palopommeja sekä räjähtäviä pommeja. Lontoossa ja Coventryssä tuho oli ollut valtava ja opetti briteille tärkeän asian. Ratkaisevaa on että ensin pudotetaan painevaikutteisia räjähteitä jotka rikkovat talojen kattopellit. Kun ne saadaan rikki, voidaan paljastuneisiin puurakenteisiin pudotella tankomaisia pieniä palopommeja. Eräänlaisia klapin tai palosoihdun mallisia joskus itsekseen ilmassa syttyvistä kemikaaleista tehtyjä. Erinomainen business ICI-yhtiölle...

Tulipalo korkean kerrostalon katolla on vaikea sammuttaa varsinkin jos kadut ovat täynnä kiviä ja kulkuesteitä. Ajastinpommit jotka räjähtelevät tuntien kuluttua itse hyökkäyksestä haittaavat raivaista riittävän kauan että saadaan aikaan massiivinen kaupunkipalo.

[Kemolitor]

Saksan sodanjohto oli Lontoota pommittaessaan käyttänyt palopommeja sekä räjähtäviä pommeja. Lontoossa ja Coventryssä tuho oli ollut valtava ja opetti briteille tärkeän asian.

Nyt en aivan varma ole, on jo jonkun aikaa, kun kirjan luin, mutta muistaakseni Robert Harrisin kirjassa Enigma oli sellainen sivujuoni, että englantilaiset koodinmurtajat Bletchley Parkissa olisivat saaneet selville tulossa olevan ilmahyökkäyksen Coventryyn, mutta tietoa ei mitenkään hyödynnetty, jotta saksalaisille ei paljastuisi, että Enigma-koodi on murrettu.

Wikipediassakin on asiasta juttua, mutta sen mukaan tarina ei taida pitää paikkaansa:

Coventry and Ultra

In his 1974 book The Ultra Secret, Group Captain F. W. Winterbotham asserted that the British government had advance warning of the attack from Ultra: intercepted German radio messages encrypted with the Enigma cipher machine and decoded by British cryptoanalysts at Bletchley Park. He further claimed that Winston Churchill ordered that no defensive measures should be taken to protect Coventry, lest the Germans suspect that their cipher had been broken.[19] Winterbotham was a key figure for Ultra; he supervised the "Special Liaison Officers" who delivered Ultra material to field commanders.[13]

However, Winterbotham's claim has been rejected by other Ultra participants and by historians. They state that while Churchill was indeed aware that a major bombing raid would take place, no one knew what the target would be.[20][21]

Peter Calvocoressi was head of the Air Section at Bletchley Park, which translated and analysed all deciphered Luftwaffe messages. He wrote "Ultra never mentioned Coventry... Churchill, so far from pondering whether to save Coventry or safeguard Ultra, was under the impression that the raid was to be on London."[22]

Scientist R. V. Jones, who led the British side in the Battle of the Beams, wrote that "Enigma signals to the X-beam stations were not broken in time," and that he was unaware that Coventry was the intended target. Furthermore, a technical mistake caused jamming countermeasures to be ineffective. Jones also noted that Churchill returned to London that afternoon, which indicated that Churchill believed that London was the likely target for the raid.[23]

http://en.wikipedia.org/wiki/Coventry_Blitz

No, ihan hauska kirja Enigma joka tapauksessa on, suositan. Ihan tietoakin tulee Bletchley Parkin koodinmurtajista ja Enigma-laitteesta.

Saman tekijän Arkkienkeli ja Kolmannen valtakunnan salaisuus kannattaa lukea, jos sopiva hetki löytyy. Arkkienkeli juoni on aika hyytävä, Stalinin poika löytyy, Kolmannen valtakunnan salaisuus puolestaan on vaihtoehtohistoriaa, Saksa on voittanut toisen maailmansodan.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Robert_Harris

[Marija]

Länsirintamalta ei mitään uutta, sivulta 106:

"Näemme eläviä ihmisiä, joilta puuttuu päälaki; näemme juoksevia sotilaita, joilta molemmat jalkaterät ovat repeytyneet pois; he hoippuroivat ruhjoutuneilla tyngillään lähimpään koloon; eräs korpraali ryömii kahden kilometrin matkan laahaten perässään ruhjoutuneita sääriään, toinen tulee sidontapaikalle pidellen käsillään ulostyöntyviä suoliaan; näemme miehiä joilta puuttuu suu, alaleuka, kasvot; tapaamme sotamiehen joka on kaksi tuntia puristanut hampaillaan käsivartensa valtimoa estääkseen verensä vuotamasta kuiviin. Aurinko nousee, yö tulee, kranaatit vinkuvat, elämä on lopussa."

(Kertomus Saksan armeijan sotilaista, 1. maailmansota.)

[siviilitarkkailija]

Dr. R V Jones kirjassaan "the most secret war" käy läpi useita aika kimurantteja tilanteita, joita brittien sodanjohto joutui kylmästi hyväksymään säilyttääkseen enigma;n murtumisen. On hyvin mielenkiintoista että britannian sodanjohto oli jo 1942(1941?) kaikin liikenevin resurssein atomipommin valmistuksessa mukana. Olennainen kysymys oli pommin paino joka arvioitiin 10 000 kg:ksi. Tämä ohjasi koko mm lentokonesuunnittelua.

Britannialla hallitus oli tehnyt sopimukset Machester pommikoneita valmistavan yhtiön kanssa jolla oli parhaat poliittiset kontaktit. Yllättäen Mosquito, joka oli puuta, ja tehty suunnittelijansa yksityisvaroin, halvalla ja helposti, pesi kaikki muut projektit. Churchill oli kutienkin lyönyt lukkoon strategisen päätöksen että imperiumin ilmavoimilla piti olla atomipommin kuljettamiseen kelpaava nelimoottorinen kone. Tämä siis ennenkuin projektista oli edes varmuutta!!


Mikäli politiikka ei olisi ohjannut britannian puolustusteollisuutta, se olisi voinut hävittää Saksan kaikki kaupungit 1/6 osalla kustannuksista ja menetyksistä pommitulentokoneisiinsa. Ja vielä tehtaat sekä sillat päällelaskettuna. Mutta strategia vaati atomipommin, joka raskaana laitteena vaati raskaan (ja hitaan) pommilentokoneen.

[JoKaGO]

Tuli YLEn Teemalta valokuvia Helsingistä. Noin kahden tunnin pläjäys. VMP.

No, ei kai 500 miljoonalla eurolla voi saada mitään parempaa kuin samaa, mitä saisi ilmaiseksi. Kuinka moni mainostaisi itseään ilmaiseksikin, noin kuin saivat Branderitkin 500 Me:n potilla tuoda itseään tykö?

Anteeksi ja kiitos.

[AfriCat]

Luin hiljattain kirjan saksan ilmavoimista ja ainakin sen mukaan länsimaiden ilma- ja teknologiaylivoima oli niin valtava verrattuna Saksalaisiin ettei heillä ollut mahdollisuuksia pysäyttää lännen sotakoneistoa, joka pystyi korvaamaan tappiot aika äkkiä.  RAF:n tappiot olivat  kovat: 125 000:sta pommituskomennuskunnan miehestä kuoli tai haavoittui 73 741.

Minusta yksi tärkeä tekijä on myös tuohonastinen sodan kulku toisaalta Saksan ja Neuvostoliiton välillä ja toisaalta Saksan ja Englannin/USA:n välillä.

Neuvostoliiton ja Saksan välinen sota oli maasotaa, tärkeitä olivat tankit, tykistö, hävittäjät ja syöksypommittajat. Rintama liikkui koko ajan, samaa kaupunkia vastaan (poikkeuksena Leningrad) ei hyökkäilty uudestaan ja uudestaan. Neuvostoliitolla ei ollut oikeastaan käyttöä pommikoneille ja pommitustekniikalle, jolla tuhottaisiin kaupunkeja. Sen sijaan tankit olivat tärkeitä. Jos ajatellaan vaikka Neuvostoliiton tankkeja 1944 ja verrataan niitä Englannin ja Yhdysvaltojen tuon ajan tankkeihin, niin kyllähän siinä on melkoinen ero Neuvostoliiton hyväksi.

Sen sijaan länsiliittoutuneiden sota oli neljä vuotta (kesästä 1940 kesään 1944) ilmasotaa. Sodittiinhan Pohjois-Afrikassa ja 1943 oli jo Italian maihinnousu, mutta pääpaino oli kuitenkin Saksan pommituksilla. Yhdysvallat ja Englanti siis kehittivät pommikonetekniikkaa ja taktiikkaa juuri kaupunkien tuhoamista varten.

Miten nuo sodat voi erottaa toisistaan? Länsi pommitti Saksaa sodan kuluessa yhä kiihtyvään ja aggressiivisempaan tahtiin ja Neuvostoliitto hyötyi tuosta erittäin merkittävästi niin suoraan kuin välillisestikin. Kun Neuvostoliitto kesällä 1944 (hieman tapaus Normandian jälkeen) aloitti vyöryn länteen, niin Saksalla ei käytännössä ollut minkäänlaisia ilmavoimia puolustuksensa tueksi - kuten ei ollut lännessäkään.

[Veikko]

Saksan sodanjohto oli Lontoota pommittaessaan käyttänyt palopommeja sekä räjähtäviä pommeja. Lontoossa ja Coventryssä tuho oli ollut valtava ja opetti briteille tärkeän asian. Ratkaisevaa on että ensin pudotetaan painevaikutteisia räjähteitä jotka rikkovat talojen kattopellit. Kun ne saadaan rikki, voidaan paljastuneisiin puurakenteisiin pudotella tankomaisia pieniä palopommeja. Eräänlaisia klapin tai palosoihdun mallisia joskus itsekseen ilmassa syttyvistä kemikaaleista tehtyjä. ---

Kyllä, ja itse asiassa tämä oli vain jatke Saksan sodanjohdon jo ensimmäisessä maailmansodassa tekemille suunnitelmille pommittaa Englannin kaupungit tulimeriksi.

Ajatusta käyttää painevaikutteisten pommien ja palopommien yhdistelmää tutkittiin sekä tieteellisesti laboratorioissa että käytännössä ilmalaivapommituksilla, jotka olivat suunnattu Lontooseen. Tarkoituksena oli saada niin laajoja paloja aikaiseksi, että ne ensiksi lamauttaisivat palokuntien toiminnan ja toiseksi yhtyisivät koko kaupungin kattavaksi, kaiken tuhoavaksi, tulihelvetiksi.

Suunnitelmat ja välineet saatiinkin valmiiksi, mutta niin myöhään, että Englannin ilmapuolustus oli jo kehittänyt tehokkaat menetelmät torjua ilmalaivojen - joita saksalaiset alkujaan aikoivat käytää pommittajina - hyökkäykset. Kun vähiin käyneet ilmalaivat eivät enää päässeet Lontooseen, jonka saksalaiset ensisijaisesti halusivat tuhota, suunniteltiin sarja ns. R-pommittajia  (Riesenflugzeug, eli jättilentokone) jotka sekä pystyisivät kantamaan suuren pommikuorman että, ennen kaikkea, välttämään Englannin ilmapuolustuksen.  Ja näihin molempiin tehtäviin ne todella pystyivät. Muutamia koneita ehdittiin saada käyttöön ennen sodan loppua ja ne olivat menestys - muistaakseni yhtään konetta eivät englantilaiset pystyneet ampumaan alas (toinen asia oli, että niitä harvoja valmistuneita vähensivät erilaiset onnettomuudet).

Siis kaikki oli teoriassa valmiina Lontoon hävittämiseksi raamatullisessa tulimyrskyssä, mutta aika, sota, loppui kesken ja saksalaiset joutuvat hävittämään valmiiksi saadut suunnattomat pommikoneet - ne olivat suurempia kuin ne, joilla Saksa pommitti Englannin kaupunkeja toisessa maailmansodassa - ja suuret määrät valmistuneita palopommeja.

Ja tarinan jatko oli vielä katkerampi saksalaisille toisen maailmansodan aikana, kun liittoutuneet ottivat heidän suunnitelmansa käyttöön muuttaakseen Saksan kaupungit savuaviksi raunioiksi.   

[Perttu Ahonen]

Dr. R V Jones kirjassaan "the most secret war" käy läpi useita aika kimurantteja tilanteita, joita brittien sodanjohto joutui kylmästi hyväksymään säilyttääkseen enigma;n murtumisen. On hyvin mielenkiintoista että britannian sodanjohto oli jo 1942(1941?) kaikin liikenevin resurssein atomipommin valmistuksessa mukana. Olennainen kysymys oli pommin paino joka arvioitiin 10 000 kg:ksi. Tämä ohjasi koko mm lentokonesuunnittelua.

Britannian toiseen maailmansotaan käytettyjen nelimoottoristen strategisten pommikoneiden suunnittelua ohjasi aivan muut tekijät, kuin atomipommi tai herra W.C. 

Yhdistyneiden kuningaskuntien toisessa maailmansodassa käytettyjen strategisten nelimoottoristen pommikoneiden suunnittelu alkoi 1930-luvun puolivälissä ja perustui Douhetismiin.  http://fi.wikipedia.org/wiki/Giulio_Douhet

Ensimmäisenä nelimoottorisena strategisena pommikoneena suunniteltiin Short Stirling: http://en.wikipedia.org/wiki/Short_Stirling joka tuli palvelukäyttöön vuodenvaihteessa 1940/1941

Sitten Handley Page Halifax:  http://en.wikipedia.org/wiki/Handley_Page_Halifax - joka tuli palveluskäyttöön kuitenkin Stirlingiä aiemmin - marraskuussa 1940.

ja viimein RAF:n kruununjalokivi Avro Lancaster: http://en.wikipedia.org/wiki/Avro_Lancaster   joka perustui aikaisempaan Avro Manchesteriin ja tuli palveluskäyttöön kesällä 1941 ja jonka ensimmäinen pommituslento suoritettiin maaliskuussa 1942.

Ydinpommin kuljetuskyvyllä ei ollut mitään tekemistä näiden koneiden suunnittelussa.  Toki Avro Lancasterin viimeisimmät versiot olisivat sellaisen kyenneet kuljettamaan.  Sodan jälkeen birit hankkivat USA:lta B-29 pommittajia ja antoivat koneelle nimen  Washington B1:  http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Boeing_B-29A_Washington_B.1_WF502_90_Sqn_Hooton_20.09.52_edited-2.jpg

Mutta edes B-29 ei oltu alun perin suunniteltu ydinpommia varten. B-29 suunnittelu alkoi 1938.

de Havilland Mosquito oli mielestäni koko toisen maailmansodan paras lentokone, joka aseistamattomana pommitusversiona kykeni kuljettamaan 1800kg korttelinsärkijäpommin.  Mutta ei Mosquito olisi kyennyt tekemään sitä työtä, jonka strategiset nelimoottoriset pommikoneet tekivät, siihen se oli liian pieni ja aseistamattomat pommariversiot liian haavoittuvaisia.
Mikäli RAF olisi päättänyt vaihtaa nelimoottoriset pommikoneet Mosquitoihin, olisi Saksan vastaus ollut oletettavasti se, että yö-hävittäjälaivueet olisi varustettu kokonaan nopeilla Heinkel-219 Uhuilla http://en.wikipedia.org/wiki/Heinkel_He_219 Koska kuitenkin RAF pitäytyi hitaammissa nelimoottorisissa, niin ei Saksallakaan ollut tarvetta luopua hitaammista Ju-88 ja Me-110 yö-hävittäjistä.  Ehkä saksalaiset tekivät ainakin virheen siinä, että eivät vaihtaneet He-219 kantaan ja sopii kyllä kysyä, että miksi Saksa ei näin tehnyt?     Ehkä syy oli se, että Heinkel ei ollut poliittisen eliitin suosiossa, syy miksi Heinkelin suihkuhävittäjääkään http://en.wikipedia.org/wiki/Heinkel_He_280 ei otettu palveluskäyttöön vaikka tämä mainio suihkuhävittäjä olisi voinut olla palveluskäytössä jo vuonna 1941.  Mutta tämä kaikki on tietenkin jossittelua.


Mutta jos palaamme takaisin ajankohtaiseen Helsingin suurpommitusten 70-vuotta teemaan, niin Neuvostoliitto oli suunnitellut hyvin koko pommitusoperaation ja siihen osallistui monta kaartin kaukotoimintalentoarmeijakuntaa. Kaartin arvon sai ansioista, eli kaartin lentäjät olivat hyviä.

Tässä luettelo Helsingin suurpommitukseen osallistuneista ADD:n osista ja näiden käyttämistä koneista.

I. Kaartin kaukotoimintalentoarmeijakunta. Koneet IL-4 ja Amerikan apu B-25

II. Kaartin kaukotoimintalentoarmeijakunta. Koneet Il-4

III. Kaartin kaukotoimintalentoarmeijakunta. Koneet IL-4

IV. Kaartin kaukotoimintalentoarmeijakunta. Koneet B-25

V. Lentoarmeijakunta. Koneet Li-2

VI. Lentoarmeijakunta. Koneet Il-4 ja Li-2

VII. Lentoarmeijakunta. Koneet Li-2 Pe-8.  Pe-8 koneita osallistui Helsingin pommitukseen noin. 16-20.

Helsingin ilmatorjunnalla ei ollut juurikaan vaikutusta ADD:n valopommittajiin, eli koneisiin jotka valopommeilla valaisivat kaupungin varsinaista pommitusta varten.  Helsingin ilmatorjunta ei ollut lukumääräisesti mitenkään erityisen vahva ja oli varustettu varsin kirjavalla joukolla raskaita ilmatorjuntatykkejä mallia.

Tässä 3. Pommitusyön suomalainen kirjava raskas IT-kalusto( poislukien vanhentunut rannikkopuolustuksen kalusto), josta huomataan, että laadukkaat saksalaiset RMB-kanuunat eivät olleetkaan niin suuressa roolissa, kuin moni on ehkä ajatellut.

1. Raskas It. Patteri.   4kpl 76 Itk/27BK (Bofors)

3. Raskas It. Patteri.   4kpl 76 Itk/31-SS (Sotasaalis)

4. Raskas It. Patteri    5kpl 76 Itk/31-SS

5. Raskas It. Patteri    4kpl 76 Itk/27 BK

6. Raskas It. Patteri    4kpl 88 Itk/39-SS (88-milliseksi porattu Sotasaalistykki)

7. Raskas It. Patteri    5kpl 88 Itk/37 RMB  (rämäpää, saksalainen ja paras It-tykki mitä käytössä oli)

8. Raskas It. Patteri    5kpl 88 Itk/37 RMB

9. Raskas It. Patteri    6kpl 88 Itk/37 RMB

32. Raskas It. Patteri  4kpl 76 Itk/31-SS

91. Raskas It. Patteri  6kpl 88 Itk/31-40-SS ( 88-milliseksi porattu sotasaalistykki)

101. Raskas It. Patteri 4kpl 75 Itk/37SK (Skoda)

102. Raskas It. Patteri 4kpl 75 Itk/37SK

107. Raskas It. Patteri 4kpl 75 Itk/37SK

108. Raskas It. Patteri 4kpl 75 Itk37SK

Tietoa suomalaisten käyttämistä It-kanuunoista: http://www.jaegerplatoon.net/AA_GUNS3.htm

Lisäksi ei tule unohtaa valonheitinpattereita, joiden osuus torjunnassa oli merkittävä varsinkin sen jälkeen, kun Malmille saapui ensimmäisen pommitusyön jälkeen Saksalainen 12-koneinen(Messerschmitt 109G-6)Yö-hävittäjälaivue JG 302 ( Kdo I/JG 302), joka hyökkäsi valonheittimien valaisemia pommikoneita vastaan.  Neuvostoliitto tiesi desanttiensa kautta, että Saksalaiset yöhävittäjät olivat saapuneet Helsingin ilmapuolustuksen tueksi ja ensimmäisen pommituksen rohkeahko suhtautuminen valonheittimiin muuttui suorastaan peloksi valonheittimien kiilaan jouduttaessa; nyt pommikoneet pudottivat heti pomminsa jouduttuaan valonheittimien kiilaan ja pommikone kaartoi heti karkuun valokiilaan jouduttuaan.  Helsingin toisessa suurpommituksessa Malmilta toimineet saksalaiset yö-hävittäjät eivät saaneet ilmavoittoja, mutta tulittivat muutamia koneita.  Tallinnan suojana olleet NJG-100 tutkalla varustetut Ju-88 yö-hävittäjät ampuivat 2  Helsingistä palaavaa pommikonetta alas. Kolmannessa Helsingin suurpommituksessa Saksalaiset ampuivat alas 6 pommittajaa ja näistä ainakin yksi oli Pe-8 kone.

On laskettu, että jos kaikki ADD:n pommit olisivat pudonneet ja räjähtäneet Helsingissä maalialueella, niin pommeja olisi pudonnut 9-metrin välein. 

ADD:n käyttämät pommit lukumäärineen.
FAB = miinapommi
FAB-5000.     2kpl       (Pe-8)
FAB-2000.   26kpl       (Pe-8)
FAB-1000.     7kpl       (Pe-8)
FAB-500.  1235kpl
FAB-250.  3444kpl
FAB-100.  4520kpl
FAB-50.     164kpl

ZAB= palopommi
ZAB-100TsK    4252kpl
ZAB-50           2840kpl

Yhteensä 2 604500 kiloa   Helsinki olisi tuhoutunut, jos pommitus olisi onnistunut.

Suomalaisten ilmatorjunta onnistui erinomaisesti, siitä ei ole epäselvyyttä, mutta tutkimuksen paikka on siinä, miksi ADD:n valioyksiköt epäonnistuivat, miksi ADD:n maalinmerkitsijät eivät välittäneet suomalaisten ilmatorjunnasta mitään, mutta varsinaiset pommikuormassa olevat koneet pudottivat lastinsa herkästi ennen kohdetta.  Mainitsen vielä erikseen, että maalinmerkitsijäkoneet olivat erityisen kovan ilmatorjunnan kohteena. 

Erikseen on vielä mainittava virheellinen käsitys siitä, että suomalaiset ampuivat vain sulkuja.  Näin ei asia suinkaan ollut, sillä raskaat IT-patterit ampuivat runsaasti myös seuranta-ammuntaa, mutta lopettivat ammunnan jos huomasivat pommikoneen pudottaneen pommilastinsa ja siirtyivät sitten seuraavaan kohteeseen, joka oli saapumassa pommikuorman kanssa.  Ja vielä erikseen on huomattava, että neuvostopommarit pudottivat myöskin tutkan häirintää varten staniolilevyjä joita Irja-tutka otti joitain kertoja maaliksi.

[siviilitarkkailija]

Britannian toiseen maailmansotaan käytettyjen nelimoottoristen strategisten pommikoneiden suunnittelua ohjasi aivan muut tekijät, kuin atomipommi tai herra W.C. 

Yhdistyneiden kuningaskuntien toisessa maailmansodassa käytettyjen strategisten nelimoottoristen pommikoneiden suunnittelu alkoi 1930-luvun puolivälissä ja perustui Douhetismiin.  http://fi.wikipedia.org/wiki/Giulio_Douhet

Tästä voidaan olla hyvinkin erimieltä. Ensinnäkin W C osallistui oman teknisen asiantuntijansa muistelmien mukaan hyvinkin moneen sotateolliseen projektiin joiden merkitys ja kokonaisvaikutus vaihteli rajusti. Samoin osallistui myös sodan operatiivisiin tehtäviin tasolla joka sai vastuulliset kenraalit usein repimään tukkaansa. Varmasti Churchillin teknisen asiantuntijan muistelmissa painotus on teknisessä kehitystyössä, mutta britannian pääministeri oli erittäin kiinnostunut erityisaseista ja niiden kehityksestä. Pitää muistaa että käsitys ja ymmärrys atomiaseesta oli vuonna 1942 kokeiluasteella olevasta teoriasta. Varmaa tietoa asiasta ei ollut mutta teoreetikot, varsin aiheellisesti, pelkäsivät että kyseessä on sodanratkaisuase.

Sitten mitä tulee 1930-luvulla kehitettyyn Douchetismiin niin pitää muistaan pari asiaa. Vuonna 1941-1942 maailma ja ilmavoimien toiminta oli aivan erilaista kuin millaiseksi Douchet oli sen kuvitellut ennen sotaa. Kun britannia liittyi sotaan 1939 ja oli taistellut yhden vuoden ilmasotaa, niin maan sotilaallinen johto oli alun innostuksen jälkeen ymmärtänyt hyvin pian mitä voi ja mitä he eivät voineet tehdä. Lähinnä sen mitä eivät voineet tehdä. Britannian pommilentokoneet olivat kärsineet katastrofaalisia tappioita ja viimeistään 1941 oli käynyt selväksi jopa itse pommitusten epätarkkuus. Kokonaisia konetyyppejä oli ollut pakko vetää pois saksalaisten hävittäjien luota ja siirtää rannikkopuolustuksen ja sukellusveneiden etsintään.

Käytännössä Short Stirling ei lunastanut lupauksiaan ja siitä luovuttiin pikavauhtia tai siitä tehtiin yöpommittaja. Halifax oli keskinkertainen ja usein muissa rooleissa ja Machester pommittaja oli tekninen fiasko. Kone jolla oli vaikeuksia päästä edes ilmaan täydessä pommikuormassa. Pääsuunnittelija Roy Chadwick teki ihmeellisen tempun ja onnistui sijoittamaan (ylipäänsä saamaan) merlin mottoreita riittävästi lentokoneeseensa muutamassa kuukaudessa jonka jälkeen britannialla oli tarvitsemansa raskan pitkänmatkan pommittaja.

Ydinpommin kuljetuskyvyllä ei ollut mitään tekemistä näiden koneiden suunnittelussa.  Toki Avro Lancasterin viimeisimmät versiot olisivat sellaisen kyenneet kuljettamaan.

Viittaan edelliseen. Kyse ei ole pelkästä pommikuormasta vaan projektista jossa punnitaan kyky muuntautua ja ratkaista vastaantulevia haasteita. Painomäärä ja lentosäde olivat hallinnollisen päätöksentekokoneiston vaatimuksia joita britannia ylin sodanjohto ilma-aseen valmistajille asetti. Ja niiden puitteissa älykkäästi osasi pitää huolen siitä että kapasiteettia tulisi löytymään britannian pommilentokoneista mikäli atomipommi jostain syystä toimisi ja sellainen pitäisi kuljettaa ilmateitse hitlerin kotiovelle. Eli sodanratkaisuase. Jos onnistuisivat tappamaan hitlerin pommittamalla, niin se olisi voinut olla sodan loppu.

de Havilland Mosquito oli mielestäni koko toisen maailmansodan paras lentokone, joka aseistamattomana pommitusversiona kykeni kuljettamaan 1800kg korttelinsärkijäpommin. 

Tätä olen joskus ihmetellyt että miksi pommilentokonetta joka kuljettaa 1800 kg pommia, käsitellään "aseistamattomana" aivan kuin itse pommi puhekielessä ja käsitteenä lakkaisi olemasta ase. En tarkoita että arvoisa vastaaja tietoisesti olisi määritellyt lähiaseistuksen tai torjunta-aseistuksen puuttumisen aseistamattomaksi. Sama ilmiö toistuu myös yhdysvaltojen laivastossa joka omissa lausunnoissa määrittelee pommittajat "aseistamattomiksi" lentokoneiksi ihan vain siitä syystä että niistä puuttuu torjunta- tai puolustusaseistus. Minusta pommi ja varsinkin raskas sellainen, on melkoinen ase itsessään.

Toiseksi britannian ilmailuministeriö ei alunperin edes ollut kiinnostunut de Havillandista. Hallitus oli tehnyt sopimukset ja linjaukset Avro yhtiön eduksi. de Havilland johtajineen teki koneen prototyypit ilman hallituksen apua. Ja vasta prototyypin aikaansaatuaan ja sen erinomaisuuden huomattuaan, britannian hallitus kiinnostui lentokoneesta. Koska strateginen päätös tehdä lentokoneet alumiinista oli olemassa, niin puu-komposiittirunko oli paha ongelma kaavamaisesti etenevälle sotatarviketuotannolle.

Mutta ei Mosquito olisi kyennyt tekemään sitä työtä, jonka strategiset nelimoottoriset pommikoneet tekivät, siihen se oli liian pieni ja aseistamattomat pommariversiot liian haavoittuvaisia.

En viittaa Dr R V Jonesiin jonka mukaan britannian ilmavoimien upseeri oli tehnyt sodan jälkeen arvion koko pommituskampanjasta ja todennut että Mosquitoilla olisivat voineet hoitaa koko Saksan pommitukset 1/6 osalla kustannuksista. Mosquito ei ollut mikään pieni kone.

Sen hyötykuorma pitkillä etäisyyksillä vastasi B 17:n vastaavaa. Valmistuskustannus oli ehkä neljäsosa lancasterista. Se oli niin nopea että lensi pakoon saksalaishävittäjiä ja sen kärsimät tappiot ilmatorjunnassa olivat kaikkein pienimmät ja matalapommittajana kykeni iskemään jopa pistemaaleihin. Jälkikäteen on helppo olla viisas ja todeta että se ei tosiaan olisi koskaan pystynyt tekemään samaa minkä hitaat ja raskaat nelimoottoripommittajat tekivät mikäli sitä olisi valmistettu ja käytetty samalla intensiteetillä. Saksasta olisi loppunut kaikki pommitettavat maalit viimeistään alkuvuodesta 1944.

Mikäli RAF olisi päättänyt vaihtaa nelimoottoriset pommikoneet Mosquitoihin, olisi Saksan vastaus ollut oletettavasti se, että yö-hävittäjälaivueet olisi varustettu kokonaan nopeilla Heinkel-219 Uhuilla

Vaikka olisivat laittaneet jokaisen yöhävittäjän Heinkel Uhuiksi, niin mosquiton lentonopeus oli kaksinkertainen lancasteriin verrattuna mikä pienen koon ja erittäin ketterän lentokoneen kanssa olisi tehnyt yöhävittäjän työstä likipitäen mahdotonta. Tietysti sekin että lentäessään isona lauttana jatkuvalla syötöllä niin maaleja olisi ollut mutta Mosquito olikin sellainen peli että ennemmin tai myöhemmin osat olisi voinut vaihtua Henkelin kanssa. Ja vaikka muutama ammuttaisiin alas, niin massana sillä ei olisi ollut mitään vaikutusta itse toimintaan. 

Vahvan torjuntatykistön osuminen olisi jäänyt alle puoleen koska Mosquito viihtyi Saksassa ja ammuttavana vain puolet siitä ajasta minkä isompi nelimoottorikone. Olisivat britit voineet yhdellä koneella lentää saman vuorokauden aikana kaksi pommitusreissua mikä olisi ollut aika taloudellista pommittamista. Että kyllä taidan tässä uskoa RAF:n tuntemattomaksi jääneen upseerin laskelmiin jotka ymmärrettävästi haluttiin koko pommikampanjan seurausten ja kustannusten johdosta mielummin unohtaa koko julkisuudesta.

Kiinnostava ja kattava tykistölistaus Helsingin puolustuksesta. Tästä kiitoksia.