Liikuntalajit poistumassa koululiikunnan opetussuunnitelmasta.

[Adolf Stege]

pennuille pyssyt käteen! Kuka korvaa näönmenetykset ym. Kaupungissa aika monen koulun lähellä on talvisin kaukalo ja kesäisin jalkapallokenttä.

Ei kyllä oo mitään järkee ainakaan vähentää liikuntaa kouluissa. Entistä sairaampaa sakkia, sitten vanhempina.

[sivullinen.]

Oikeastaan liikunta ei ole lajista kiinni -- vielä vähemmän välineistä. Muinoin leikittiin kirkonrottaa ja kymmentä tikkualaudalla jokainen välitunti. Se oli kivaa. Se oli päivän "liikuntatunti". Sitten ne politisoitiin tai kiellettiin vaarallisina: Kuka pelkää mustaa miestä? -leikki muuttui ei-syrjiväksi Kuka pelkää sääntöjenrikkojaa? -leikiksi. Siitä tuli nynnyä, noloa ja häpeällistä. Kukaan lapsi ei viitsi sellaista tosissaan leikkiä. Yle uutisoi tänään kouluruuan noloudesta. Kaikki pitää olla niin poliittista, suvaitsevaa, ekologista ja punavihreää. Kyllä lastakin osaa sellainen vituttaa. Kyllä pienikin on nuiva.

Pallon perässä juokseminen eli jalkapallo on nykyään lähes ainoa laji, joka kehitysmaakouluissamme ei ole politisoitu pilalle -- tai sen yleismaailmallinen köyhyydestä kertova tarina ja "no rasicm" kampanjointi suojaavat sitä ylikaupallisuudelta nappulakenkäpakolta, pikkupoliitikkojen kannanotoilta ja AY-opettajien aivopesulta. Siksi se menestyy. Harrastuksena jalkapallo onkin sitten yhä mulkkua kuin muu harrastaminen. Kierretään keiloja jonkun epäonnistuneen jalkapallolupauksen käskystä hänen mielivaltaansa alistuen -- ja tavoitteena pitää olla aina vähintään Mestareiden Liiga paikka. Se ei ole liikuntaa; se on urheiluammattilaiseksi opiskelua. Se on perseestä.

Joten jos tavoite olisi saada lapset liikkumaan, pitäisi keksiä jotain mitä he kokevat hauskoina ja mielekkäänä lihaksia liikuttavana suorituksena. Katutanssi on mielestäni ihan hyvä. Samoin bouldering ja lankutus. Ne ovat kuitenkin yksilölajeja. Joukkuelajeissa on vielä enemmän iloa ja pientä ryhmäpainetta. Ryhmäpaine on se liikuttava voima. Jos ainoa paine tulee opettajalta, tehdään innottomasti. Jos ryhmäpaine on opettajan vastainen, ei tehdä mitään. Koska tiedetään opettajien olevan ylimielisiä AY-nilkkejä, jotka kaikessa asettavat omat palkkaetunsa koulun ja oppilaiden etujen yläpuolelle, niin opettajille vittuilu on monelle oppilaalle suorastaan koulun päätehtävä ja lopuille opettajien käskyistä suoriutuminen mahdollisimman heikosti silti antamatta syytä puhutteluun: liikutaan mahdollisimman vähän, vaikka mieli tekisi enemmän. Siinä on se peruskoulun ongelma. Se ei ole paikka, jossa oppilaat ja opettajat olisivat samalla puolella. Se on vankila, jossa oppilaat ja opettajat ovat sodassa keskenään. Ennen tämän epäkohdan ratkaisemista ei mikään muu toimi johda millään opetuksen alalla muutokseen parempaan tai edes pidä nykyistä tilannetta yllä. Kehitysmaakoulu romuttuu slummikouluksi, jossa opettajat jäävät slummiväkivallan uhreiksi. Se on kurja kohtalo jopa AY-nilkille.

[sr]

Pallon perässä juokseminen eli jalkapallo on nykyään lähes ainoa laji, joka kehitysmaakouluissamme ei ole politisoitu pilalle -- tai sen yleismaailmallinen köyhyydestä kertova tarina ja "no rasicm" kampanjointi suojaavat sitä ylikaupallisuudelta nappulakenkäpakolta, pikkupoliitikkojen kannanotoilta ja AY-opettajien aivopesulta. Siksi se menestyy. Harrastuksena jalkapallo onkin sitten yhä mulkkua kuin muu harrastaminen. Kierretään keiloja jonkun epäonnistuneen jalkapallolupauksen käskystä hänen mielivaltaansa alistuen -- ja tavoitteena pitää olla aina vähintään Mestareiden Liiga paikka. Se ei ole liikuntaa; se on urheiluammattilaiseksi opiskelua. Se on perseestä.

Itse olen tuosta kyllä eri mieltä. Jalkapallossa tietenkin kivaa on se itse pelaaminen, mutta se on kivaa vasta sitten, kun vähän edes osaa pallonkäsittelytaitoja. Ja itse pelissä niitä ei kauheasti ehdi oppia. Jos pelataan 11 vs. 11, niin keskivertopelaaja on pallon kanssa 1/22 osan ajasta, huonoimmat pelaajat vielä reilusti tätä vähemmän. Tuossa keilatouhussa sentään jokainen pääsee treenaamaan taitoaan lähes 100% ajasta. Tietenkin parasta olisi se, että koulussa/harjoituksissa opetettaisiin jotain perustreenejä, joita jokainen taitojaan kehittää haluava voisi yksikseen kotona treenata.

Harrastettaessa jalkapalloa ei tuossa "tavoitteena Mestarien Liigapaikka" -ajattelussa ole muuta vikaa kuin se, että sitä Mestareiden liigapaikkaa haetaan sille junnujoukkueelle peluuttamalla aina vain niitä parhaita pelaajia. Oman käsitykseni mukaan tällaista on etenkään nuorimissa ikäryhmissä enää hyvin vähän. Palloliiton ohje lasten joukkueiden valmentajille on "kaikki pelaa",

Joten jos tavoite olisi saada lapset liikkumaan, pitäisi keksiä jotain mitä he kokevat hauskoina ja mielekkäänä lihaksia liikuttavana suorituksena. Katutanssi on mielestäni ihan hyvä. Samoin bouldering ja lankutus. Ne ovat kuitenkin yksilölajeja. Joukkuelajeissa on vielä enemmän iloa ja pientä ryhmäpainetta.

Itse sanoisin lisäksi, että joukkueurheilu opettaa lapsille jotain sellaista, jota ei oikeastaan missään muussa oppiaineessa opi, eli ryhmän edun panemisen ehdottomasti ensisijaiseksi. Melkein kaikissa muissa koulusuorituksissa pärjätään tai epäonnistutaan yksilöinä, mutta joukkuepeleissä voitetaan tai hävitään yhdessä. Ihmiskunnan menestystarina ei perustu sen varaan, että olemme yksilöinä jotenkin parempia kuin muut eläimet, vaan sen varaan, että olemme oppineet toimimaan yhdessä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Itse en keksi nuorten elämästä juuri parempaa tapaa opettaa yhteen hiileen puhaltamisen merkitystä kuin joukkueurheilu.

[Onnikka]

Oikeastaan liikunta ei ole lajista kiinni -- vielä vähemmän välineistä. Muinoin leikittiin kirkonrottaa ja kymmentä tikkualaudalla jokainen välitunti. Se oli kivaa. Se oli päivän "liikuntatunti". Sitten ne politisoitiin tai kiellettiin vaarallisina: Kuka pelkää mustaa miestä? -leikki muuttui ei-syrjiväksi Kuka pelkää sääntöjenrikkojaa? -leikiksi. Siitä tuli nynnyä, noloa ja häpeällistä.

Joten jos tavoite olisi saada lapset liikkumaan, pitäisi keksiä jotain mitä he kokevat hauskoina ja mielekkäänä lihaksia liikuttavana suorituksena.

Yksi asia joka varmaankin vähentää lasten liikkumista, on se että uusien kerrostaloalueiden pihat vaikuttaisi jääneen aika pieniksi. Voittoja kaippa siinä maksimoidaan kun tiheään rakennetaan, mutta kun ei ole piha-alueita eikä metsiä lapsilla joissa leikkiä, jäävät sitten helposti sisälle.
Koulujen pihoja ei ole tullut seurattua, ehkä niitäkin on pienemmiksi tehty?

[Paawo]

Yksi asia joka varmaankin vähentää lasten liikkumista, on se että uusien kerrostaloalueiden pihat vaikuttaisi jääneen aika pieniksi. Voittoja kaippa siinä maksimoidaan kun tiheään rakennetaan, mutta kun ei ole piha-alueita eikä metsiä lapsilla joissa leikkiä, jäävät sitten helposti sisälle.
Koulujen pihoja ei ole tullut seurattua, ehkä niitäkin on pienemmiksi tehty?

Sanoisin että liikunta ja liikunnallinen ajanvietto on nykyään niin tuotteistettu asiakokonaisuus että lobbauskoneiston jäljiltä ei yhteiskuntamme nuorimpien arjessa enää ole tilaa pelkälle juoksentelulle ja pallonpotkimiselle kun hiekkalaatikolta on ensin ulos kasvettu.
Kaikki muu kuin kosketusnäytön hivelyhän on vaarallista, siinä voi tulla mustelmia ja sattua.

Puihin ei voi kiivetä, voi pudota.
Metsässä ei saa juosta, voi kompastua.
Uimaan pitää mennä klooriveteen koska hukkumiskuolemat ja bakteerit.
Hiihtämään pitää lähteä hiihtokeskukseen jossa pääsee Wifin avulla päivittämään Facebookia ja syömään pikaruokaa.

Kävellä, pyöräillä, hiihtää tai soutaa ei voi kävellä paikasta toiseen koska kiire. Pitää sen sijaan harrastaa kävelemään tai pyöräilemään lähtöä sykemittarin kanssa ja syöttää tulokset Heiaheiaan. 

Oikein tiedostavat urbaanit vanhemmat kieltävät luonnossa liikkumisen silläkin verukkeella että  luonto kärsii, hypitään sitten joko kyllästepuisissa pihatelineissä tai sitten maksullisissa sisäleikkipuistoissa.

[Perttu Ahonen]

Kunnon koulu liikuntaa on/olisi:

1. Hiihto ja erityisesti ampumahiihto (nykyään voidaan toteuttaa myös pipikuula-aseilla tms.) Koska talvisota.

2. Uinti

3. Miekkailu

4. Ratsastus

5. Voimistelu + telinevoimistelu

6. Suunnistus

7. Maastojuoksu

8. Paini + judo

9. Melonta

10. Purjehdus

11. Parkour.  Kaikki lajit, jotka hyödyllisiä myös maanpuolustuksen kannalta.

12. Pesäpallo. Palloilulajit, koska niissä saa hyökätä ja puolustaa, sekä pitää osata sijoittua kentällä oikein.

13. Jalkapallo

14. Jääkiekko ja kaunoluistelu

15. Sähly/salibandy

Moderneja tiedostavia lajeja on:

1. Pussikaljajuoksu

2. Kuka pelkää stevaria

3. Mailan heitto

4. Sormileikit ja keuhkojen tyhjennys

5. Mäkikieriminen ja etappi konttaus

6. Keppihumala

7. Miinakenttä = leikki, jossa juostaan nopeasti karkuun virkavaltaa (kaksi jää kiinniottajiksi jaa muilla pelaajilla on repäistävä hihanauha, jonka menetettyään jää kiinni)  kentän yli, jossa on tyhjiä pulloja, lasinsirpaleita, yrjölaattoja, koiranpaskakasoja jne. vaaroja.

[Emo]

Jos hiihtäminen laitetaan opetukseen kuuluvaksi niin välineetkin pitää tulla koulun puolesta. Paljonko maksaisi kymmenet tuhannet lastenkokoiset sukset sauvat ja monot kertaostona? Nuo sitten kiertoon kuten muutkin liikuntavälineet. Luistimissa sama homma. 

Huomautan tähän kohtaan, että minun koulutaipaleeni alkuvuosina esihistoriallisella ja rutiköyhällä 1970-luvulla pohjoissuomalainen koulumme tarjosi sukset kaikille oppilaille joilla omia ei ollut.

No, silloin oli kuulemma määrärahoja askarteluunkin osoitettu niin paljon, että kouluilla oli lähinnä ongelma keksiä mitä kaikkea ostaa (juttelin vastikään ekaluokan opettajani kanssa, hän kertoi ja vertaili tilannetta nykytilanteeseen kun kouluissa askarrellaan suttupapereista jotain). Muistan toki itsekin sen yltäkylläisen askartelutarvikevaraston jossa aina järjestäjänä kävin, olen vertaillut sitä tyttäreni koulun tarvikevarastoon.
Ja kouluni suksirivistön muistan myös, olivat vieläpä Suomessa tehtyjä suksia!!

[Malla]

Sanoisin että liikunta ja liikunnallinen ajanvietto on nykyään niin tuotteistettu asiakokonaisuus että lobbauskoneiston jäljiltä ei yhteiskuntamme nuorimpien arjessa enää ole tilaa pelkälle juoksentelulle ja pallonpotkimiselle kun hiekkalaatikolta on ensin ulos kasvettu.
Kaikki muu kuin kosketusnäytön hivelyhän on vaarallista, siinä voi tulla mustelmia ja sattua.

Totta.
Muksun kaveri järjesti (ilmaisen mutta vankalla asiantuntemuksella vedetyn, pääkouraaja on kokenut kouraaja, tanssinopiskelija ja fysioterapeutti, apujoukkona liuta kurssikavereita) urbaanin parkour-jutun lapsille, paikkana vaatimaton leikkipuisto lähistöineen. Helppoja juttuja, pieniä temppuja. Lapset olivat innoissaan, samoin vanhemmat ja vetäjät. Tämä ei tapahtunut Suomessa, eikä se olisi täällä mahdollista -- joku olisi taatusti vinkumassa vakuutuksia, propuskoita ja poliisia.