Gradu: Somalien representointi Helsingin Sanomien uutisoinnissa

[Kemolitor]

Löysin vuodelta 2012 olevan pro gradu -työn nimeltä Somalien representointi Helsingin Sanomien uutisoinnissa – 1990-luvun somalishokista 2010-luvun integraatioon?

Foorumin haulla en löytänyt sanaa representointi, joten ilmeisesti gradusta ei täällä ole ollut mainintaa.

Tutkimuksessa perehdyttiin Helsingin Sanomissa 1990-luvun alussa käytyyn somalialaisten turvapaikanhakijoiden vastaanottoa käsittelevään keskusteluun. Tavoitteena oli selvittää, miten turvapaikanhakijoita representoitiin ja millaisia identiteettipositioita teksteissä rakennettiin somaleille.

Tutkimus sisältää määrällisen osan, jossa kartoitettiin kaikkien Helsingin Sanomissa toukokuun 1990 alusta vuoden 1993 huhtikuun loppuun ilmestyneiden, maahanmuuttajia käsittelevien juttujen otsikoissa esiintyviä teemoja sisällönerittelyn keinoin, sekä laadullisen osan, jossa analysoitiin maahanmuuttajien representointia yksityiskohtaisemmin suppeamman aineiston osalta. Keväältä 2010 olevan vertailuaineiston avulla tarkasteltiin vielä somalien representoinnissa mahdollisesti tapahtunutta muutosta.

Menetelmällisesti tutkimus sijoittuu laadullisen osan osalta diskurssianalyysin ja kehysanalyysin välimaastoon, ja menetelmien välistä suhdetta myös käsitellään tutkimuksen alussa. Käytetyt analyysiluokat ovat osin kehysanalyysin puolelta, mutta diskurssianalyysin perinteeseen nojautuen tutkimus sijoittaa tekstien analyysin yhteiskunnalliseen ja diskurssikäytännön (tässä uutisjournalismi) kontekstiin, joka kuvataan ennen varsinaista analyysia. Tutkimuksen keskeisinä lähteinä ovat kriittisen diskurssianalyysin edustajista Fairclough sekä Wodak, kun taas kehysanalyysissa sovelletaan Goffmanin periaatteita sekä Gamsonin ja Modiglianin kehystämisen välineitä. Maahanmuuttojournalismin tutkimuksen lähteistä tärkeimpiä työssä ovat van Dijk, Raittila sekä Horsti.

Sisällönerittelyn perusteella tutkimuksessa todetaan, että koko aineistossa esiintyy eniten otsikoita, joissa käsitellään pakolaisten vastaanottoa varten luotua byrokratiaa. Seuraavaksi yleisimpiä ovat otsikot, jotka liittyvät suomalaisen yhteiskunnan tai kansalaisten suhteeseen pakolaisiin tai turvapaikanhakijoihin. Näiden kategorioiden yleisyys selitetään yhteiskunnallisen kontekstin avulla: tutkimusajankohtana maahanmuuttoa koskeva lainsäädäntö ja viranomaiskäytännöt olivat muotoutumassa ottamaan huomioon tulijoiden lisääntyneet määrät. Myös suomalaiset olivat uuden tilanteen edessä aikaisemmin varsin homogeenisen yhteiskunnan muuttuessa kulttuurisesti ja etnisesti monimuotoisemmaksi. Tarkasteltaessa erityisesti juuri somaleihin viittaavia otsikoita, nousevat yleisimmiksi uusiin tulijaryhmiin ja tulijoiden määrään liittyvät otsikot. Somalien kohdalla nämä otsikot esiintyvät yli kaksi kertaa useammin kuin aineistossa kokonaisuutena, vahvistaen mielikuvaa tulijoiden hallitsemattomista määristä, somalien "tulvasta".

Laadullisen analyysin perusteella 90-luvun alun aineistosta tunnistetaan viisi pääasiallista kehystä, jotka esittävät somaleille erilaisia identiteettipiirteitä. Toisaalta somalit representoidaan traagisten kohtaloidensa osin traumatisoimina uhreina, toisaalta opinhaluisuutensa, työhalukkuutensa ja sinnikkyytensä avulla pärjäävinä selviytyjinä, joiden haaveissa siintää normaali, suomalainen elämä. Yhdessä usein käytetyssä kehyksessä somalit kuvataan sosiaalisina, yhteisöllisinä ja perhekeskeisinä. Myös isänmaallisuus nousee esille omana piirrekasautumanaan. Negatiivisemmassa tavassa kehystää somalipakolaisia tuodaan esille piirteinä epäkiitollisuus, laiskuus, epäsiisteys sekä vakavimmillaan jopa väkivaltaisuus. Negatiivista kehystämistä esiintyi erityisesti aineiston uutistyyppisessä osassa, kun taas feature-tyyppiset jutut hyödynsivät yleensä traagisia ja selviytymistarinoita.

Vuoden 2010 aineistossa somaleita kehystetään osin samoin keinoin: traagiset tarinat esiintyvät edelleen, ja samoin selviytyjien kuvaa piirretään myös korostaen opinhalua ja työntekoa tekijöinä, jotka auttavat integroitumaan yhteiskuntaan. Uusina konsteina menestymiseen erityisesti nuorille miehille tarjotaan myös maanpuolustushenkisyyttä ja asevelvollisuuden suorittamista. Uudemmassa aineistossa tulee esille kaksijakoinen kuva somaleista toisaalta sillanrakentajina kulttuurien välillä, toisaalta taas ehdottomia, fundamentalistisia (uskonnollisia) käsityksiä omaksuneina konservatiiveina. Uutena piirteenä uutisoinnissa on radikaalin, poliittisen islamin nousu teemana. 2010-luvun uutisoinnissa rakennetaan somaleille myös hybridi-identiteettejä, joissa yhdistyvät somalialaiset ja suomalaiset piirteet.

https://helda.helsinki.fi/handle/10138/34116

Itse gradu:
Marjo Somari: Somalien representointi Helsingin Sanomien uutisoinnissa – 1990-luvun somalishokista 2010-luvun integraatioon?


En ole itse vielä gradua kunnolla lukenut, vähän selailin sieltä ja täältä, ihan kiinnostavalta vaikuttaa.

[Roope]

Kiinnostavaa on se, että negatiivisiin piirteisiin keskittyvät jutut olivat niitä, jotka luonteeltaan olivat lähinnä ns "kovaa" uutista, kun taas feature-tyyppisten juttujen sävy oli yleensä selvästi positiivisempi. Vaikuttaisikin siltä, että näiden genrejen välillä menee selvä raja siinä millaisia identiteettejä ne somaleille rakentavat. Yksi tätä eroa selittävä tekijä on kenties uutiskriteerit: on yleinen sanonta, että positiivisista asioista ei yleensä saa uutista, kun taas negatiivisista saa. Samoin feature-journalismin luonne tarinoita hyödyntävänä selittää sen, miksi niin traagiset kohtalot kuin selviytyjätarinat olivat niissä niin yleisiä. Uutisten ja feature-juttujen välinen ero osoittaa, että uutisointia ei tule pitää täysin monoliittisena, ja myös eri välineiden ja genrejen välillä on eroja.

[...]

Kiiinnostava kysymys onkin millainen vaikutus tällä kovan uutisen ja featureaineiston kaksijakoisuudella on somaleista lehdistössä välittyneeseen kuvaan: jos samaan aikaan lehdissä on somalit negatiivisessa valossa esittäviä uutisia ja positiivisia kertomuksia tarjoavia taustajuttuja, kumpi vaikutelma jää päällimmäiseksi? Onko vaarana kenties se, että uskottavuusasteeltaan korkeat kovat, "objektiiviset" uutiset jättävät päällimmäisen vaikutelman lukijoiden mieliin? Vai pystyykö tunteisiin vetoava feature-journalismi muokkaamaan mielikuvia tehokkaammin? Kuinka iso ero yleensä on uutisten ja taustajuttujen lukijamäärissä: saavuttavatko ne yhtä laajan yleisön, ja lukevatko niitä samat ihmiset?

Selviytymistarinat niin 90-luvulla kuin 2010-luvullakin kuvaavat mielenkiintoisella tavalla ilmiötä, jota Camilla Haavisto (2011) on kutsunut pedestalisoinniksi. Haavisto esittää, että selviytyjinä kuvatuista vähemmistön edustajista piirretään usein korostuneen positiivista kuvaa, mihin yhdistyy se, että heille annetaan piirteitä joita pidetään tyypillisesti suomalaisina, ja joiden ansiosta he ovat menestyneet. Tässäkin aineistossa vahvasti esille tuodut koulutusmyönteisyys ja työhalukkuus ovat juuri tällaisia tyypillisiä suomalaisia hyveitä. Haaviston mukaan pedestalisointi ei kuitenkaan ole ongelmatonta: samalla kun menestyjinä esitetyistä yksilöistä annetaan näennäisen positiivinen kuva, kuitenkin myös kontrolloidaan sitä, millaiseen me-ryhmään heidät hyväksytään. Vain meitä muistuttavat muut hyväksytään osaksi yhteiskuntaa, joka tätä kautta ei juurikaan ole muuttunut monimuotoisemmaksi. (Haavisto 2011, 184-5)

Uutena piirteenä uutisoinnissa on vuoden 2001 tapahtumien seurauksena islaminuskon ja erityisesti radikaalin, poliittisen islamin nousu teemana. Vaikka somaliyhteisöä ei suoranaisesti kuvatakaan radikalisoituneena (eikä se sitä valtaosin myöskään ole), tuo tämän teeman käsittely somaliyhteisöstä kirjoitettaessa kuitenkin oman lisäulottuvuutensa somaleille rakentuvaan identiteettiin. 90-luvun uutisissa ei lainkaan yhdistetty islamia terrorismiin, vaan terrorista puhuttiin vain Siad Barren hallinnon yhteydessä. Aineistossa on jopa esimerkki, joka vaikuttaa lähes mahdottomalta ajassa jälkeen syyskuun 2001: Islaminuskoisena Nur kunnioittaa kaikkia ihmisiä ja kaikkia uskontoja (XVI). Tämä osoittaa, miten syyskuun 2001 ja myöhemmät terrori-iskut esimerkiksi Espanjassa ovat omalta osaltaan olleet avaintapahtumia, jotka ovat vaikuttaneet myöhempään uutisointiin.

Identiteettipositioiden lisääntymisen on usein nähty uhkaavan kansallisen identiteetin yhtenäisyyttä ja sen aikaisempaa asemaa kulttuuri-identiteetin hallitsevana ulottuvuutena (ks. esim. Hall 1999, Tomlinson 2003). Hall (1999, 71-76) on myös tuonut esille, että kansallisten identiteettien yhtenäisyyden joutuessa paineen alle monikulttuuristumisen ja hybridisoitumisen myötä, on monissa yhteiskunnissa myös nähtävissä puolustusreaktiona haikailua takaisin "perinteeseen" ja "puhtaan" identiteetin ihannoimista. Hall näkee mm Itä-Eurooppalaisen nationalismin sekä uskonnollisen fundamentalismin kansallisen identiteetin kohtaaman muutoksen negatiivisina seurauksina. Suomessa voidaan kysyä, onko esimerkiksi Homma-foorumin kaltaisilla internet-keskustelukanavilla yleistynyt ja Perussuomalaisten vaalimenestyksen kautta osittaisen poliittisen legitimiteetin saanut maahanmuuttovastaisuus osa tätä samaa puolustusreaktiota.

"Valkoisen" osan kiinnostuksen kohteena taas oli Luostarisen mukaan suomalaisen yhteiskunnan reaktio turvapaikanhakijoihin. Kuvion valkoisen osan tutkimisen tärkeyttä Luostarinen perustelee suomalaisten kulttuuristen ja poliittisten reaktioiden voimakkuudella, ja siteeraa Helsingin Sanomien 8.1.1991 haastattelemaa Suojelupoliisin ylipäällikköä Simo Siiraa, joka lausunnossaan totesi: "Maassa olevat 2700 pakolaista eivät muodosta vielä mitään ongelmaa, mutta kotoisen keskustelun tasosta ja vaikutuksista alkaa ongelma tulla." Nähdäkseni erinomaisina esimerkkeinä tällaisista ongelmallisistakin journalistisista kontribuutioista ovat Helsingin Sanomien osalta Karin pilapiirrokset, joista tehtiin jopa kanteluita, sekä Anneli Sundbergin kärjistetyn maahanmuuttovastaiset kirjoitukset, joita tämänkin tutkimuksen aineistoon sisältyi otsikkotasolla pari (mm Pakolaisten luvattu maa HS 28.10.1990, Suomi – rikollisten turvapaikka? HS 28.6.1992). Mielenkiintoista olisi tutkia Suomen Kuvalehden journalistipalkinnonkin vuonna 1992 saaneen Sundbergin kirjoituksia lähemmin – palkinnon myöntämistä perusteltiin muun muassa sillä, että hän on "työssään johdonmukaisesti pyrkinyt avaamaan poliittisen toiminnan taustoja" (HS 3.12.1992), mutta pakolaisuuden taustoihin ja sen ymmärtämiseen ei Sundbergin kiinnostus näytä ulottuneen. Sen sijaan kirjoitukset ovat saaneet jo uuden elämän nykyajan blogosfäärissä, ja Sundbergin kirjoitusta joulukuulta 1990 ("Ruotsalaisia emme saa, venäläisiä emme halua, olemmeko siis rasisteja?" HS 16.12.1990) kierrättää mm Kullervo Kalervonpoika-nimimerkillä kirjoittava "yhteiskuntakriitikko" (http://kullervokalervonpoika.wordpress.com/2009/07/23/eras-toteutunut-profetia).

[Maastamuuttaja]

Vankkaa yhteiskuntatieteellistä omien näkemysten läpivientiä. Johtopäätökset ovat yhdensuuntaiset Helsingin yliopiston puolueettomien professoreiden vakaumusten kanssa, joten läpi menee heittämällä.

Onneksi olkoon, tulevalla maisterilla on lupaava akateeminen ura edessään.

[Tosiasiallinen Nuiva]

Kiinnostavaa on se, että negatiivisiin piirteisiin keskittyvät jutut olivat niitä, jotka luonteeltaan olivat lähinnä ns "kovaa" uutista, kun taas feature-tyyppisten juttujen sävy oli yleensä selvästi positiivisempi. Vaikuttaisikin siltä, että näiden genrejen välillä menee selvä raja siinä millaisia identiteettejä ne somaleille rakentavat. Yksi tätä eroa selittävä tekijä on kenties uutiskriteerit: on yleinen sanonta, että positiivisista asioista ei yleensä saa uutista, kun taas negatiivisista saa. Samoin feature-journalismin luonne tarinoita hyödyntävänä selittää sen, miksi niin traagiset kohtalot kuin selviytyjätarinat olivat niissä niin yleisiä. Uutisten ja feature-juttujen välinen ero osoittaa, että uutisointia ei tule pitää täysin monoliittisena, ja myös eri välineiden ja genrejen välillä on eroja.

[...]

Kiiinnostava kysymys onkin millainen vaikutus tällä kovan uutisen ja featureaineiston kaksijakoisuudella on somaleista lehdistössä välittyneeseen kuvaan: jos samaan aikaan lehdissä on somalit negatiivisessa valossa esittäviä uutisia ja positiivisia kertomuksia tarjoavia taustajuttuja,kumpi vaikutelma jää päällimmäiseksi? Onko vaarana kenties se, että uskottavuusasteeltaan korkeat kovat, "objektiiviset" uutiset jättävät päällimmäisen vaikutelman lukijoiden mieliin? Vai pystyykö tunteisiin vetoava feature-journalismi muokkaamaan mielikuvia tehokkaammin? Kuinka iso ero yleensä on uutisten ja taustajuttujen lukijamäärissä: saavuttavatko ne yhtä laajan yleisön, ja lukevatko niitä samat ihmiset?

Tämä on aika tylyä tekstiä kun tutkija toteaa negatiivisten uutisten olevan uskottavuusasteeltaan korkeat ja positiivisten uutisten olevan mielikuvien muokkausta. Voiko sitä selvemmin todeta että katsojia manipuloidaan ja huijataan.
Lisäksi tutkija unohti lopussa ottaa huomioon sen mahdollisuuden, että sekä totuuden mukaiset, että aivopesu-uutiset aiheuttavat katsojissa vastenmielisyyttä.

[Roope]

Kaikkiaan Suomen virallista pakolaispolitiikkaa on kautta vuosikymmenien leimannut
varovaisuus ja rajoitukset sekä epäluulo mahdollisia muutoksia kohtaan, ja sitä on
luonnehdittu "valistuneen itsekkyyden" politiikaksi tai jopa "konservatiiviseksi
xenofobiaksi". Pakolaispoliittisen keskustelun voidaan katsoa lähinnä legitimoivan
oikeutta toimia kansallisten etujen pohjalta. (Pietikäinen & Luostarinen 1996, 186)

16 vuotta vanhaa arviota Suomen Neuvostoliiton aikaisesta pakolaispolitiikasta ei oikein voi käyttää nykyisen pakolaispolitiikan tai pakolaispoliittisen keskustelun arviointiin.

Suomen nykyinen pakolaispolitiikka on Ruotsin rinnalla EU:n liberaaleinta. Viralliset pakolaispoliittiset kannanotot ja keskustelu heijastelevat enemmän tätä liberaalia linjaa kuin kansallisia etuja, kuten esimerkiksi viime syksynä hallituksen pakolaiskiintiön kasvattamispäätöstä seuranneessa keskustelussa nähtiin. Tämä on ollut tilanne jo 90-luvullakin.

[akez]

Homma-foorumin kaltaisilla internet-keskustelukanavilla yleistynyt ja Perussuomalaisten vaalimenestyksen kautta osittaisen poliittisen legitimiteetin saanut maahanmuuttovastaisuus osa tätä samaa puolustusreaktiota.

On poliittisen legitimiteetin saamisesta sitten mitä tahansa mieltä, niin tuossa kohtaa on selvä virhe. Oikea termi on HAITTAmaahanmuutonvastaisuus. Enpä ole huomannut, että joku täällä yleisesti vastustaisi kaikkea maahanmuuttoa.

[Kemolitor]

Sivulla 54 kerrotaan näin:

Sen sijaan 1990-luvun alkupuolella heräsi Suomessa journalistien ja alan tutkijoiden kiinnostus niihin median ammatillisiin haasteisiin, joita lisääntynyt maahanmuutto ja erityisesti pakolaisuus ja turvapaikanhakijoiden äkillisesti kasvaneet määrät saivat aikaan. Keskustelun seurauksena suomalaiselle medialle laadittiin sisäiset eettiset ohjeet siitä, miten maahanmuuttajista ja muista vähemmistöistä tulisi kirjoittaa. Tavoitteena oli välttää ne ongelmat, joihin "vanhemmissa" maahanmuuton maissa, kuten Yhdysvalloissa, Saksassa, Isossa-Britanniassa ja Ruotsissa oli havahduttu jo pari vuosikymmentä aikaisemmin. Kyse oli tarpeesta välttää leimaamista ja väestöryhmien välisten ristiriitojen kärjistymistä. (Luostarinen 2007, 12-13)

Minä en ole ennen kuullutkaan, että suomalaisella medialla olisi käytössään sisäiset eettiset ohjeet, miten maahanmuuttajista tulisi kirjoittaa. Onko joku muu kuullut näistä ohjeista tai että mitä ne pitävät sisällään? Mihinkähän ongelmiin tuossa mahdetaan viitata, pari vuosikymmentä aikaisemmin eli siis 70-luvun alussa kyseisissä maissa?

Tuo kohta on suora lainaus kirjaststa:
Luostarinen, H. (2007). Tietoa, terapiaa ja turbaaneja? Suomalaisen journalismin reaktiot kasvavaan maahanmuuttoon. Teoksessa H. Luostarinen;H. Eskonen;K. Horsti;K. Nikunen;& R. Pöyhtäri, Maahanmuutto ja media. Eurooppalaista tutkimusta ja kotimaisia ennusteita. (Osa/vuosik. Julkaisuja C 41/2007, ss. 11-40). Tampere: Tampereen Yliopisto, Tiedotusopin laitos

Se löytyy osoitteesta
http://www.uta.fi/cmt/tutkimus/comet/julkaisut/maahanmuuttoverkkoversio.pdf
mutta en siitäkään pikasilmäilyllä löytänyt tarkempaa tietoa näistä eettisistä ohjeista.

Olisi kyllä mielenkiintoista tietää millaiset nämä ohjeet ovat, kovasti tulee mieleen vanhat hyvät ajat, kun lehdet itsesensuuriperiaatteelle pitivät huolta, ettei rakkaasta itänaapuristamme kirjoitettaisi mitään negatiivista, silloinhan oli periaatteena Neuvostoliittoa koskevassa uutisoinnissa:
* nostetaan esille positiivisia esimerkkejä ja kertomuksia, kaikki negatiiviset kertomukset sivuutetaan ilman huomiota
* nostetaan esille esimerkkejä myönteisestä kehityksestä ja tehdään positiivisista tapahtumista näyttäviä dokumentteja ja suuria uutisia

[akez]

Sivulla 54 kerrotaan näin:

Keskustelun seurauksena suomalaiselle medialle laadittiin sisäiset eettiset ohjeet siitä, miten maahanmuuttajista ja muista vähemmistöistä tulisi kirjoittaa.

Minä en ole ennen kuullutkaan, että suomalaisella medialla olisi käytössään sisäiset eettiset ohjeet, miten maahanmuuttajista tulisi kirjoittaa.

On selvää, että tällaiset ohjeet on olemassa. Sen havaitsee pelkästään mediaa seuraamalla. Ei savua ilman tulta. Kaikista päätöksistä ja toimintaohjeista jää jälkensä, vaikkei niiden tarkkaa sisältöä tuntisi. Henk. koht. olen epäillyt hallituksen "lehdistökomitean" antaneen ohjeita päätoimittajille, mutta totuus saattaa olla mielenkiintoisempi.

Tavallaan kyse on samasta asiasta kuin Tampereen vihervasemmistojuhlista. Kukaan ei myönnä mitään, mutta kaikki lausunnot, ideologia ja toimintamenettelyt viittaavat samoihin ideologisiin toimijoihin, jotka Manner-Euroopassa tunnetaan jo hyvin.

[Arvoton]

Legitimiteetti? Hah, meikä on ollut kansojen siirtelyä vastaan jo kauan ennen kuin aloin äänestämään persuja. Olen ollut siirtolaisuutta ja katukuvan rikastamista vastaan jo niistä ajoista, kun siitä itse kuulin 80-luvun puolivälissä. Melkein aikuisikäni olen ollut siis illegaalisti ajatteleva, kuten vähintään kolmannes kansasta. Persut, sisulaiset ja Jussi olivat lähinnä seuraus. Ei syy.

[Histon]

Koska suomalaiset suosivat koulutusmyönteisiä ja työhalukkaita mamuja, yhteiskunta on epäonnistunut monimuotoistumisessa.. Pysäyttävä ajatus.

[foobar]

Legitimiteetti? Hah, meikä on ollut kansojen siirtelyä vastaan jo kauan ennen kuin aloin äänestämään persuja. Olen ollut siirtolaisuutta ja katukuvan rikastamista vastaan jo niistä ajoista, kun siitä itse kuulin 80-luvun puolivälissä. Melkein aikuisikäni olen ollut siis illegaalisti ajatteleva, kuten vähintään kolmannes kansasta. Persut, sisulaiset ja Jussi olivat lähinnä seuraus. Ei syy.

Homman "poliittinen legitimisointi" edellyttäisi, että se olisi ollut aiemmin illegitiimi. En keksi mitään konkreettista mittaria, jolla näin voisi osoittaa asian olleen. Alkuperäisen gradunkin kirjoittaja - kuten humanistipiireissä on tapana - heittää vain idean ilmaan ja odottaa, että se otetaan faktana toivoen, että siitä kehittyy mantra. (Todellisilla tieteenaloilla mantrat eivät muodosta tiedettä, vaan toisin päin.)

Ajatus siitä, että Hommaforum olisi jotenkin ansiotta legitiimi keskusteluyhteisö maalaa mieleeni varsin synkeän kuvan siitä groupthinkistä, joka humanistisilla aloilla vaikuttaa olevan vallalla. Illegitiimiyttä ei tarvitse mitenkään perustella, vaikka sen ajatuksena on selkeästikin kahlita ryhmien toiminnanvapautta. Mikäli kommunismi, tai edes sosialismi tulisivat nyt uusina aatteina yhteiskuntaamme, olisi triviaalia tämän tasoisella kriteeristöllä päättää, ettei niitä voida pitää legitiimeinä poliittisina aatteina. Perusteluksi riittäisi, ettei tietty intelligentsija pidä niistä. On kuitenkin turha odottaa, että humanistiyliopistojen norsunluutorneissa omaa leimojen läiskintää rajoitettaisiin tällaisen ajatuskokeen tuloksena. Usein vaikuttaa siltä, että suuri osa humanistisista tieteistä on muuttunut politisoituneiksi tieteiksi, joista on poistettu tiede toimintaa häiritsevänä komponenttina. Toiset enemmän, toiset vähemmän, mutta monet tavoilla, joiden vuoksi ne ovat täysin menettäneet itsekorjaavuskykynsä.

[saippuakauppias]

En ollut ennen kuullut tuosta Anneli Sundbergista, joka jutussa mainittiin. Ei uskoisi, että on kirjoitettu jo 1990. Esim:

Parinkymmenen vuoden päästä Suomessa on vain horisevia vanhuksia, jotka kerjäävät leipänsä kadulla ja hoidon puutteessa kuolevat kuin koirat yksinäisiin kopperoihinsa. Elättäjiä ei kuulemma löydy, jos maahan ei vilkkaasti palkata ulkomaalaista työvoimaa.

Taikasana, jolla suomalaisia painostetaan hyväksymään ulkomaalaiset, on monikulttuurisuus: Suomesta halutaan tehdä monikulttuurimaa, jossa erilaisista kulttuureista tulevat ihmiset elävät kuin kyyhkyslakassa toinen toistaan rakastaen ja rikastuttaen.

http://kullervokalervonpoika.wordpress.com/2009/07/23/eras-toteutunut-profetia/

[MW]

***
On kuitenkin turha odottaa, että humanistiyliopistojen norsunluutorneissa omaa leimojen läiskintää rajoitettaisiin tällaisen ajatuskokeen tuloksena. Usein vaikuttaa siltä, että suuri osa humanistisista tieteistä on muuttunut politisoituneiksi tieteiksi, joista on poistettu tiede toimintaa häiritsevänä komponenttina. Toiset enemmän, toiset vähemmän, mutta monet tavoilla, joiden vuoksi ne ovat täysin menettäneet itsekorjaavuskykynsä.

Aivan mahtavan osuvasti laitettu, kuomaseni. Tähän ei liketys riitä!

[Kemolitor]

En ollut ennen kuullut tuosta Anneli Sundbergista, joka jutussa mainittiin. Ei uskoisi, että on kirjoitettu jo 1990.

Oikeastaan voisi sanoa päinvastoin, 1990 vielä pystyi tuollaista kirjoittamaan jopa Hesarissa, nykyään ei voisi haaveillakaan.

Tästä ketjusta löytyy muitakin Anneli Sundbergin kirjoittamia aiheeseen liittyviä juttuja:
http://hommaforum.org/index.php/topic,10395.0.html
ja tästäkin yksi:
http://hommaforum.org/index.php/topic,24551.0.html

[Kemolitor]

Sivulla 66:

Tässä kohden on kiinnostavaa verrata tilannetta Tampereen yliopiston seurantatutkimukseen, jossa vajaa vuosikymmen myöhemmin suomalaisten suhde maahanmuuttajiin nousi teemaksi, jonka yhteydessä somalit tulivat yleisimmin mainituiksi (Raittila 2002, 66). Toki tutkittava asia on hieman eri (tiettyä teemaa käsittelevät, ryhmän spesifisti mainitsevat otsikot vs koko tekstin teemat, joiden käsittelyn yhteydessä ryhmä tulee mainituksi), mutta voisi myös olettaa, että kaiken kaikkiaan suomalaisten suhde erityisesti somalialaisiin on aihe, jonka huomio- ja kiinnostusarvo on ajan kuluessa säilynyt. Kenties tämä heijastaa sitä, että asia on kysymyksenä monisyinen ja ehkä vielä ratkaisematonkin: emme ole vielä sinuja lisääntyneen maahanmuuton tai erityisesti ulkoisesti kantaväestöstä poikkeavien maahantulijoiden kanssa.

Tutkimuksen tekijän mielestä syy sille, että somalit edelleen tulevat usein vastaan lehtijutuissa voi olla vain kantaväestössä, emme ole vielä päässeet sinuiksi uuden monikulttuurisen Suomen kanssa vaan ihmettelemme edelleen suu auki vastaantulevaa eriväristä ihmistä. Ei tainnut tutkija rohjetakaan ajatella, että somaleissa itsessään olisi jotakin syytä, jonka takia he edelleen julkisuudessa pyörivät.

Pientä ironaakin löytyy, tosin ehkä tahatonta:

s. 71:
Lähes kaikkien haastateltujen tai esiteltyjen somalien osalta tuodaan esille heidän intonsa opiskella, oppia esimerkiksi suomen kieltä tai positiivinen asenteensa lasten koulutukseen. Myös tulijoiden koulutustausta tuodaan esille:
Vastaanottokeskuksissa opetellaan suomen kieltä jo täyttä päätä; mitä hyötyä on insinööristä, ekonomista, tuomarista tai yleensäkään henkisen työn tekijästä, ellei hän osaa kieltä!

s. 72
Olen valmis tekemään mitä tahansa työtä henkeni pitimiksi siihen asti kunnes pääsen taas palaamaan Somaliaan.

Sivulta 74 löytyy lainauksia, joista tutkija toteaa: "Teksteissä tuodaan myös esille suomalaisten ennakkoluuloja somaleihin liittyen, joko toimituksellisessa aineistossa tai sitaattien muodossa. Somalit mm esitetään epäsiisteinä:"

Siivouksesta syntyi nujakka Nastolan pakolaiskeskuksessa. Pakolaisilta evättiin toimeentuloturva kunnes paikat siivotaan (otsikko)

Osa yleisistä tiloista on ollut niin siivottomassa kunnossa, että keskuksessa on pelätty jopa rottien ilmestyvän paikalle. (IX)

Paikalle osunut siivooja osoittaa pesukoneen rikkoutunutta sulkulaitetta.
"Ei se pelaa, jos se rikotaan. Kyllä sitä sanotaan, että pitäisi olla ystävällinen ja passata. Tulkaa joskus katsomaan tätä saunaa viikonvaihteen jälkeen. Peilit ja penkit on rikottu. Hyvä sitä on sanoa, että olkaa ystävällinen, kun ei tarvitse itse paskoja korjata." /.../

Lukollisista ruokalokeroista osa on rikki. Vetolaatikoista puuttuu etulauta, hellat ovat mustan karstan peitossa ja astiat suureksi osaksi lohkeilleita. (XI)

Eivät nuo lainaukset minusta kuulosta ennakkoluuloilta vaan tapahtuneen toteamiselta.

Sivulta 76:
Monet somaleille attribuoiduista negatiivisista piirteistä, kuten epäsiisteys, laiskuus ja uhkaavuus, ovat Luostarisen (1992) esiin tuomia vihollisen stereotyyppiin sisällytettyjä piirteitä, samoin kuin seuraavassa piirreryppäässä esiin tuotu nopea lisääntyminen ja sitä kautta rakennettava kuva vihollisen ekspansiivisuudesta.

Eri lainausten väliset ristiriidat jäävät tutkijalta huomaamatta:

Yhteyttä ystäviin ja sukulaisiin pidetään tiiviisti, vaikka rajojen ylitse:

Vuorokausirytmiin kuuluvat pitkät aamu-unet, sillä yö on yhteydenpidon aikaa. Silloin on helpointa tavoittaa puhelimitse sukulaisia ja ystäviä eri puolilta maailmaa (I)

Siuntiossa olevat turvapaikan hakijat ovat olleet puhelimitse yhteydessä Moskovaan jääneisiin maanmiehiinsä ja tiesivät odottaa heitä Tallinnan kautta.(V)

Mitenkähän se työnteko onnistuu, jos vuorokausirytmiin kuuluvat pitkät aamu-unet. Minkähän hintaisia muuten mahtoivat olla ulkomaanpuhelut 90-luvun alussa?

Tutkija on myös huomannut ns. laajemman perhekäsityksen:

s. 78:
Perhekäsitys on laajempi kuin suomalaisilla yleensä:

Somalien sana "perhe" viittaa laajaan sukulaisjoukkoon, ja esimerkiksi tädit ja sedät ovat keskeisessä asemassa sisarustensa lasten huoltajina. (XVII)

Myös perheiden suureen kokoon viitataan monissa yhteyksissä: puhutaan katraista (I), tai tuodaan muuten esille lasten lukumäärä tai asuntojen riittämätön koko isojen perheiden tarpeisiin.

Abridizaakin perheessä on 11 lasta. Isä kuoli sotaan. Abridizaak ja neljä muuta lasta tulivat ensin Suomeen tätinsä kanssa. Äiti ja loput lapset tulivat myöhemmin. (XV)

Edellä on jo tuotu esille, että perheiden suuren koon ja somalien nopean lisääntymisen voidaan katsoa olevan myös osa stereotyyppistä viholliskuvaa jonka yhtenä piirteenä on ekspansiivisuus.

Huoli perheestä painaa tai kuluttaa suurta osaa haastatelluista joiden sukua on edelleen somaliassa. Sukulaisten kohtaloa surraan ja toivotaan, että perheet pääsisivät yhteen:

Varjon perheen uuteen onneen langettaa tieto siitä, että loput suvusta jäi sodan jalkoihin /.../
"Heillä suurella osalla on vaimo ja lapsia yhä Somaliassa. He ovat jatkuvasti huolissaan, eivät pysty nukkumaan eivätkä keskittymään mihinkään. Uutiset Somaliasta vielä lisäävät heidän ahdistustaan."

Diesow arvelee, että viranomaiset eivät ymmärrä, minkälaista tuskaa he aiheuttavat näille ihmisille, kun perheiden yhdistämistä haudotaan kuukausia byrokratian rattaissa. (XIV)

Aineistossa siteerataan myös tutkimusta tämän puolen tärkeydestä somaleille:
Tutkimuksen mukaan vaikeudet perheiden yhdistämisessä ovat somalien suurin tyytymättömyyden aihe. (XVII)

Eipä tule tutkijalle mieleen niin kyynistä ajatusta, että mitä ihmettä isä tekee Suomessa, jos vaimo ja lapset ovat yhä Somaliassa. Aiheuttaahan se tietysti tyytymättömyyttä, jos Suomi ei heti ja välittömästi hanki koko perhettä Somaliasta tänne.

[Kemolitor]

Sivulla 82 kerrotaan somalien kovasta koti-ikävästä:

Halu palata takaisin Somaliaan ja isänmaallisuus nostetaan myös esille – sarjan viimeinen artikkeli painottuu kokonaan tälle teemalle, ja sitä varten haastatelluista 23 somalista vain kolme ilmoittaa, että haluaisi jäädä Suomeen, vaikka Somaliaan tulisi rauha.
Espoolainen Amina Mohamed, 37, toivoo, että Somaliaan tulisi rauha.
Silloin hän voisi palata synnyinkaupunkiinsa Mogadishuun, josta lähti sisällissotaa pakoon marraskuussa 1990, vajaat 20 vuotta sitten. (XVIII)

Somaliasta kaivataan aurinkoa, parempaa ilmastoa, sukulaisia ja ystäviä – tai sitten synnyinmaa nyt vaan pysyy rakkaana:
"Somalia on minulle oma maa, vaikka olen asunut Suomessa jo 20 vuotta ja olen Suomen kansalainen."
"Olen asunut Suomessa 18 vuotta. Somalia on ainutlaatuinen ja rakas kotimaa. Ei mikään korvaa kotimaata!"
"Osa sukulaisistani asuu yhä Somaliassa. Suomessakin sanotaan, että oma maa mansikka, muu maa mustikka."

Somaleja on häirinnyt myös suomalaisten ikävä käsitys naisten asemasta:

Tai miehen ja naisen rooleista: "Suurin ongelma Suomessa on, että somalialaiset naiset ajattelevat olevansa vapaita ja voivansa tehdä mitä haluavat. He ovat vieneet mieheltä kunnian olla vastuussa kaikesta siitä, mitä nainen syö, mihin hän pukeutuu tai mitä lapsille opetetaan." (XIX)

Suomalaisten kokemattomuus pakolaisasioissa oli ensimmäisen polven somaleille vähän hermoillekäyvää:

s. 89:
Näin Amran Mohamed miehineen päätyi maahan, jonka kokemattomuus pakolaisasioiden hoidossa hakee maailmalla vertaansa. Kokemattomuus haittaa erityisesti pakolaisten perheiden yhdistämistä. Kansainvälinen käsitys ihmisoikeuksista edellyttää, että perheenjäsenet saavat elää yhdessä, mutta jalo aate voidaan haluttaessa vesittää monenlaisin määräyksin. /.../
Diesow arvelee, että viranomaiset eivät ymmärrä, minkälaista tuskaa he aiheuttavat näille ihmisille, kun perheiden yhdistämistä haudotaan kuukausia byrokratian rattaissa. /.../

Yhteenveto-osuudesta Roope jo aikaisemmin poimikin tärkeimpiä kohtia, tässä vielä yksi huomio:

Toinen somaliryhmässä esille tullut seikka on ns menestystarinoiden kirjoittaminen yhteiskuntaan hyvin sopeutuneista maahanmuuttajista. Vaikka nämä koettiin periaatteessa hyvinä, oli yksi haastateltavista sitä mieltä, että ne ovat liioiteltuja (emt 169).

Maahanmuuttajan mielestä siis selvitymistarinat ovat liioiteltuja.

Aivan lopusta löytyy 48 sivun verran kopioita Helsingin Sanomissa 1990-1993 olleista somaliaiheisista jutuista sekä jokunen juttu vuodelta 2010. Ehdottomasti lukemisen arvoisia juttuja kaikille Suomen maahanmuuttoasioiden lähihistoriasta kiinnostuneille.

Ihan kiinnostava gradu, tekijällä oli tietenkin jo etukäteen näkemyksensä oikeasta ja väärästä, tutkimus tehtiin sitten siltä pohjalta. Mutta ihan jo noiden vanhojen lehtijuttujen takia kannattaa tutustua, niitä voi olla aika hankala muuten löytää.

[Veli Karimies]

Kiiinnostava kysymys onkin millainen vaikutus tällä kovan uutisen ja featureaineiston kaksijakoisuudella on somaleista lehdistössä välittyneeseen kuvaan: jos samaan aikaan lehdissä on somalit negatiivisessa valossa esittäviä uutisia ja positiivisia kertomuksia tarjoavia taustajuttuja, kumpi vaikutelma jää päällimmäiseksi? Onko vaarana kenties se, että uskottavuusasteeltaan korkeat kovat, "objektiiviset" uutiset jättävät päällimmäisen vaikutelman lukijoiden mieliin? Vai pystyykö tunteisiin vetoava feature-journalismi muokkaamaan mielikuvia tehokkaammin? Kuinka iso ero yleensä on uutisten ja taustajuttujen lukijamäärissä: saavuttavatko ne yhtä laajan yleisön, ja lukevatko niitä samat ihmiset?

No puolueellisuuttaan graduntekijä ei ainakaan yritä peitellä. Että ihan vaarana välittää tosiasiallisiin tietoihin perustuva tosiasiallinen kuva somaleista.

[Oho]

Suomalaisten kokemattomuus pakolaisasioissa oli ensimmäisen polven somaleille vähän hermoillekäyvää:

s. 89:
Näin Amran Mohamed miehineen päätyi maahan, jonka kokemattomuus pakolaisasioiden hoidossa hakee maailmalla vertaansa. Kokemattomuus haittaa erityisesti pakolaisten perheiden yhdistämistä. Kansainvälinen käsitys ihmisoikeuksista edellyttää, että perheenjäsenet saavat elää yhdessä, mutta jalo aate voidaan haluttaessa vesittää monenlaisin määräyksin. /.../
Diesow arvelee, että viranomaiset eivät ymmärrä, minkälaista tuskaa he aiheuttavat näille ihmisille, kun perheiden yhdistämistä haudotaan kuukausia byrokratian rattaissa. /.../

Tää on kyllä 'minulla on oikeutus' asenteessaan kultaa:

http://www.youtube.com/watch?v=hTWKbfoikeg

I feel stupid and contagious, he we are now entertain us.....

Ja sitten pitää vielä ihmetellä kielteisten mielikuvien taustoja, ne tekee sen ihan itse.....

[Roope]

Pari aihepiiriä sivuavaa gradua:

Salli Lindström: Hyvä paha maahanmuutto - Kehysanalyysi suomalaisesta maahanmuuttojournalismista
Helsingin yliopisto
Valtiotieteellinen tiedekunta
Politiikan tutkimus
Huhtikuu 2012

Tämän työn tarkoituksena on tutkia maahanmuuttodiskurssia sanomalehdissä. Kartoitan
ensin valitsemieni lähteiden, Helsingin Sanomien ja Aamulehden, aihekulttuureja ja
hahmotan sitten maahanmuuton eri diskursseja. Oletan, että mediassa maahanmuuttoa
käsitellään monesta eri kehyksestä käsin, toisaalta on myös mahdollista, että löytyy yksi
lähteistä riippumaton kehys, jolla maahanmuuttoa käsitellään rutiininomaisesti.
Kiinnostukseni kohdistuu siihen, miten kehykset poikkeavat ja yhdistyvät aihekulttuurien
välillä, mitä diskursseja maahanmuuttojournalismissa painotetaan ja mitä suljetaan pois.
Pyrin myös pohtimaan, millainen on se moniarvoinen Suomi, jota journalismi konstruoi.

Tutkimuskysymykseni ovat:
1 Miten maahanmuutto kehystetään suomalaisessa journalismissa?
2 Mitä maahanmuuttodiskursseja tuetaan (ja mitä vähätellään)?
3 Millainen on journalismin antama kuva suomalaisen yhteiskunnan moniarvoisuudesta?

pdf

Emmi Karppinen: Työntekijä, uhri vai suomalaisuuden peili? - Diskurssianalyyttinen tutkimus maahanmuuttokeskustelusta Helsingin Sanomissa vuosina 2000-2012
Lapin yliopisto
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta
Sosiologia
Kevät 2013

Maahanmuuttajien määrä on ollut kasvussa Suomessa 1980-luvulta lähtien, jolloin Suomesta
on tullut maastamuuttomaan sijasta maahanmuuttomaa. Maahanmuuttajat ja maahanmuuttoon
liittyvät kysymykset ovat puhuttaneet ihmisiä yhä enemmän maahanmuuttajien määrän
kasvaessa ja maahanmuutosta on muodostunut yhteiskunnallinen ilmiö, jota pyritään
hallitsemaan ja jonka merkityksestä tulevaisuudelle kiistellään.

Lähestyn maahanmuuttokeskustelua Helsingin sanomissa diskurssianalyyttisesti hyödyntäen
identiteetin, toiseuden, monikulttuurisuuden ja hallinnan käsitteitä. Tutkimukseni
tarkoituksena on tarkastella niitä tapoja, joilla maahanmuuttajista puhutaan, miten
heterogeeninen ryhmä muuntuu diskursseissa yhdeksi massaksi, millaisia yleistyksiä
diskursseissa tuotetaan ja miten maahanmuuttoa pyritään hallitsemaan. Tutkimuskysymyksiä
ovat "Minkälaisissa diskursseissa maahanmuuttajat esiintyvät Helsingin Sanomissa 2000-
luvulla?", "Mitä muutoksia maahanmuuttokeskustelussa on tapahtunut Helsingin Sanomissa
2000-luvulla?" sekä "Miten maahanmuuttoa pyritään hallitsemaan?"

Tutkimuksessa on kolme analyysilukua. Näistä ensimmäisessä tarkastellaan työn merkityksiä
maahanmuuttokeskustelussa. Työn merkityksiä käsitellään kotouttajana, maahanmuuttajia
mahdollisena tulevaisuuden työvoimana sekä käsityksiä maahanmuuttajista työntekijöinä.
Toinen analyysiluku käsittelee maahanmuuttajista tuotettuja uhridiskursseja. Uhridiskursseja
käsitellään maahanmuuttajanaisten asemasta oman kulttuurinsa uhreina, maahanmuuttajia
sodan uhreina sekä suomalaisen byrokratian uhreina. Viimeinen analyysiluku käsittelee
monikulttuurisuuskeskustelua vuosina 2008–2012. Vuoden 2008 kunnallisvaalien jälkeen
maahanmuuttokeskustelussa tapahtui muutoksia, joita kuvaan analyysiluvussa erittelemällä
ensin, mitä suvaitsevaisuudella ja rasismilla tarkoitetaan ja lopuksi lähestyn aihetta tutkimalla
keskustelua maahanmuuttokeskustelusta.

pdf

Vuosina 2008 ja 2010 tilastoitiin viharikoksia yhtä paljon, vuonna 2009 niitä
oli reilut sataviisikymmentä enemmän. Mistä tämä jälkimmäinen tilasto oikeastaan kertoo?
Viha ja rasismi ovat aihepiirinä kerryttäneet paljon kirjoittelua lokakuussa. Onko uutisointi
viharikosten vähenemisestä yritys synnyttää vastadiskurssi yhteiskunnan
muukalaisvihamielisyyden lisääntymistä vastaan? Tilastojen esittämisen ajankohdassa pistää
silmään se, että viharikosten vähenemisestä uutisoidaan samaan aikaan kuin Suomessa
muualta tulleisiin kohdistuu yhä enemmän vihapuhetta ja viharikoksia.
...
Viimeinen rikosuutisaihe kertoo 28. päivänä viharikosepäilyjen vähenemisestä. Uutisessa
kerrotaan synkeän poliittisen ilmapiirin lietsovan rasistista väkivaltaa, mutta että näin ei
olekaan, sillä viharikosraportti kyseenalaistaa tämän suositun arkikäsityksen.
...
Yhteenvetojen tekeminen viharikostilastoista on ennenaikaista. Kuten tutkimuksen tekijä
itsekin uutisessa kertoo: Lukuihin vaikuttaa myös ilmoittamiskynnys. Jutussa haastateltu
asiantuntija ei usko pysyvään laskuun sen enempää kuin Sisäministeriön
kansliapäällikkökään, joka on saanut Etnisten suhteiden neuvottelukunnasta viestiä rasismin
lisääntymisestä.

Korpiola (2011) käyttää dialogin puutteesta termiä vastayhteisöllisyys. Vastayhteisöllisyys
syntyy, mikäli jotkin diskurssit suljetaan ulos julkisuuden kentästä. Demokraattisen
yhteiskunnan kivijalka lepää julkisessa keskustelussa. Antiikin Kreikan torikokoukset ovat
kuitenkin elettyä elämää eikä kaikkien halukkaiden ulostulo onnistu valtamedian kautta.
Vastayhteisöllisyys on merkki siitä, että julkisuus ei ole saavuttanut kypsää tilaa. Korpiolan
(mt.) mukaan Suomessa julkista keskustelua on käyty vasta Neuvostoliiton romahtamisen
jälkeen. Vastayhteisöllisyys näkyy Suomessa esimerkiksi hommafoorumien ja muiden
bloggaajien sivuilla. Todellisen dialogin puuttuessa, uusi media tarjoaa väylän ulostuloon,
kun valtamedia sitä ei tarjoa.
...
Rasismin lisäksi vihapuhe ovat esimerkkejä tämän päivän vastayhteisöllisyydestä. Euroopan
yli 2000-luvun alusta alkaen kulkenut islamofobinen aalto on yhdistynyt "perinteisen"
rasismin kanssa. Seurauksena on ollut rasistista puhetta ja vihapuhetta internetissä, mutta
myös suoraa toimintaa.

[Kemolitor]

Pari aihepiiriä sivuavaa gradua:

Salli Lindström: Hyvä paha maahanmuutto - Kehysanalyysi suomalaisesta maahanmuuttojournalismista

pdf

Tämä vaikutti alkuun ihan kiinnostavalta, mutta kun vähän pidemmälle olin päässyt, niin alkoi tulla sellainen epäilys, että kirjoittajalla on jo valmiiksi hyvin selkeät näkemykset maahanmuuttoon liittyvistä asioista, maahanmuttajista, vihapuheesta, rasismista jne. Lehtikirjoituksia analysoidaan sitten hänen oman näkemyksensä pohjalta. Ei minusta kovinkaan tieteellinen tapa. Voi tietysti olla keino hankkia hyvä arvosana gradustaan, jos tietää valmiiksi, millaiset näkemykset gradun tarkastajalla näistä asioista on.

Alkuosa gradusta on perinteinen osio, teoreettista viitekehystä ja sen sellaista. Varsinainen lehtikatsaus alkaa sivulta 29, luku 5 Helsingin sanomat.

s. 31: Maahanmuuttopolitiikka henkilöidään sisäministeri Räsäseen. Hänelle annetaan paljon näkyvyyttä aikeissaan kiristää poliittisia maahanmuuttolinjauksia. Linjaukset hyväksytään kyseenalaistamatta.

Kirjoittajan mielestä lehtien pitäisi kyseenalaista kiristyksen maahanmuuttolinjauksissa.

s. 34: Romanian romanit nimetään romanikerjäläisiksi. Nimeämisen jälkeen Romanian romaneja voidaan käsitellä homogeenisena ryhmänä, jonka nimi kertoo kaiken. Riitelyuutisoinnin kohdalla herää vääjäämättä kysymys, ovatko uutisaiheet niin vähissä, että tällainen ylittää uutiskynnyksen vai rakennetaanko ja ylläpidetäänkö tällä tietynlaista kuvaa romanialaisista.

Mikähän sitten mahtaisi olla graduntekijän mielestä oikeanlainen kuva romanikerjäläisistä?

s. 35: Maahanmuuttopoliittinen diskurssi korostaa ei-toivotun maahanmuuton hallintaa. Politiikkaa tulee kiristää, koska ei-toivottujen maahanmuuttajien, kiintiöpakolaisten ja turvapaikanhakijoiden, joukossa on laittomia maahanmuuttajia, jotka haluavat yksinomaan hyötyä suomalaisesta hyvinvointijärjestelmästä. Perheenyhdistämisprosessista tehdään mahdollisimman hankala, jotta huijarit jäisivät viranomaisten haaviin. Pakolaiset ja turvapaikanhakijat ovat Suomelle taakaksi myös siinä tapauksessa, että he eivät ole huijareita. Maahanmuuttopolitiikan kiristäminen koskee voimakkaasti nimenomaan humanitääristä maahanmuuttoa, ihmisiä, jotka ovat jo kärsineet elämässään. Kunnat eivät halua ottaa heitä vastaan. Uutisoinnissa heidät objektivoidaan.

Graduntekijältä on jäänyt kotiläksyt tekemättä. Tuskin kiintiöpakolaisia voi sanoa ei-toivotuiksi, eduskuntahan päättää heidän määrästään vuosittain eikä heitä myöskään voi sanoa laittomiksi maahanmuuttajiksi.

Ihmisoikeuskomissaari Thomas Hammarberg (2010) haluaisi kitkeä puhetta laittomasta maahanmuutosta. Ihmisoikeusraportin mukaan laittomuus-diskurssi on vallannut alaa EU:n asiakirjoissa, päätöksissä ja lainsäädännössä noin vuodesta 2003 alkaen. EU-kieleen pesiytynyt käsite laiton maahanmuuttaja on haitallinen ja harhaanjohtava.

Mikä mahtaisi olla kirjoittajan mielestä oikea termiä laittomasta maahanmuutosta puhuttaessa?

Luvussa 5.2 käsitellään maahanmuuttoilmiötä, joka on mielenkiintoisesti jaettu neljään alaryhmään: työelämä, eriarvoistuminen, erilaisuuden kohtaaminen ja perussuomalaiset.

s. 40: Vaihtoehtoinen kerjäläisdiskurssi löytyy täältä, aihekulttuurista erilaisuuden kohtaaminen. Sen mukaan vaeltava kerjääminen on seurausta äärimmäisestä köyhyydestä, syrjimisestä ja eristämisestä eikä oma vapaa valinta. Herää kysymys, eikö paremman elämän tavoittelu ole sallittua kaikille. Tärkeimmäksi noussee kuitenkin kysymys siitä, miksi erilaisuuden kohtaaminen on niin vaikeaa juuri suomalaisille. Onko syynä syrjäinen sijainti maailmankartalla vai kenties asenteellinen nurkkakuntaisuus?

s. 42: Maahanmuuton aikaansaannokset uutisoidaan pääsääntöisesti negatiivisina. Maahanmuuttajat eivät ole riittävän ammatti- ja/tai kielitaitoisia. Heidän takiaan asuinlähiöt slummiutuvat ja koulut eriarvoistuvat. Sen sijaan, että asuinlähiöiden eriarvoistuminen nähtäisiin kaupungin suunnittelu- ja siten rakenteellisena ongelmana tai eriarvoistuminen poliittis-taloudellisen uudelleenjaon ongelmana, syytetään Suomeen muualta muuttaneita. Maahanmuuttajat eivät työtä tehdessäänkään yllä suomalaisten tasolle – eivät puhu täydellistä suomea tai ovat huonoja työssään. Ja tämän takia ovat perussuomalaisetkin muistuttamassa meitä ongelmasta, johon on ratkaisu – rajojen sulkeminen.

5.3 Kulttuurien kohtaaminen

s. 45: Lokakuun kuudentena päivänä uutisoidaan kuvan kera uuden islamin uskonnonkirjan käyttöönotosta. Uutisen oheisessa valokuvassa on huntuun pukeutunut naisopettaja sekä kaksi pikkupoikaa ja kaksi hunnutettua pikkutyttöä. Valokuva tukee sellaista mielikuvaa islamista, jossa naisilla on miehistä poikkeava rooli, ja asettaa näin vastakkain länsimaisen miesten ja naisten tasa-arvoon tähtäävän kulttuurin ja ajattelun ja islamilaisen vanhoillisen, konservatiivisen kulttuurin.

Tulee sellainen mielikuva, että kirjoittajan mielestä jutussa annettu mielikuva on väärä.

s. 46: Islaminvastainen retoriikka on valtavirtaistunut. Voidaankin oikeutetusti puhua Yhdysvalloista Eurooppaan 2000-luvulla levinneestä islamfobiasta, jossa islam ja terrorismi rinnastetaan toisiinsa. Kehitys on johtamassa siihen, että islam-vihamielinen ja monikulttuurisuutta vastustava liikehdintä sulautuu osaksi yleistä muukalaisvihamielisyyttä.

5.4 Rikosuutisointi

s. 53: Ensimmäisen päivän rikosuutinen kertoo kolmikymppisen miehen saamasta tuomiosta kahdesta raiskauksesta. Miehen kohdalla kansallisuudesta ei puhuta, mutta nimi paljastaa miehen siirtolaistaustaiseksi. Vaikuttaakin siltä, kuin ei-suomalaisuus tuotaisiin ilmi tarkoitushakuisesti. Silloin kun asia on ilmeinen, ei mainintaa tarvita.

5.5 Viha ja rasismi

s. 58: Lieksan väkivaltaisuudet puhuttavat 13. ja 14. päivänä. Uutisointi aloitetaan tuomalla esiin somalialaisen maahanmuuttajaväestön erilaisuus valtaväestöstä: Työväentalolla alkaa rukoushetki. Parikymmentä ihmistä polvistuu lattialle ja rukoilee. Paksujen mattojen päälle vedetyt teipit kertovat, missä suunnassa on Mekka. Tarkoituksena lienee joko opettaa suomalaisia tai sitten korostaa muslimien erilaisuutta. Erilaisuus korostuu samankaltaisuuden kustannuksella. Artikkeli on rakennettu kuin aiemmin tulkittu radio-ohjelma, jonka alkuun kuullaan moskeijan rukouskutsu, jotta kuulija varmasti ymmärtää, että nyt on kyse aivan vieraasta kulttuurista. Myöhemmin luodaan uhkakuvia analogioin vuoteen 1956: Tuolloin läheisen Pankakosken tehdastaajaman väki tunkeutui kahteen romanien asuttamaan taloon ja ajoi heidät seipäin yöhön sekä pois paikkakunnalta. Artikkelissa käydään lisäksi keskustelua siitä, kuka saa valtiolta ja miten paljon. Toimittajan panos keskusteluun on seuraava: Virkamiesten mukaan puheille [siitä, että sosiaaliturva menee maahanmuuttajien taskuihin] ei ole katetta. Toimittaja ei siis joko tiedä, etteivät oleskeluluvan saaneet saa sen enempää toimeentulotukea kuin suomalaisetkaan tai sitten hän ei vain koe asiakseen korjata väärää tietoa.

s. 59: 20. ja 23. päivän uutiset Suomen vastarintaliikkeen (SVL) toiminnasta eivät herätä pelkoa. Suojelupoliisi seuraa SVL:n toimintaa mutta ei pidä sitä vakavana turvallisuusuhkana (20.10.). Siis viisitoista miestä, synkkiä ja juroja. [...] Ei vaikuta kovin vaaralliselta (23.10.). Suomalaiset äärioikeistolaiset eivät ole vaarallisia. Suomalaiset islamistit ovat.

Viimeistään tuossa lainauksessa (viimeinen virke on kirjoittajan omaa tekstiä) tulee kyllä graduntekijän asenteellisuus aika pahasti esille. Jos Suojelupoliisi ei pidä SVL:ää turvallisuusuhkana, niin kirjoittajan mielestä ilmeisesti Suojelupoliisi on väärässä.

s. 61: Viha ja rasismi -kategorian uutisissa puhe suvaitsevaisuudesta yrittää nostaa päätään. Suomalainen toimittaja muistuttaa rasismin taustalta löytyvän näköalattomia ihmisiä siinä missä somaliyhdistyksen puhemies puhuu tismalleen samasta asiasta.

Tuossa kirjoittajan ajatus karkasi jo ulottuviltani. Vastapuoli leimataan näköalattomiksi, mutta hän näkee kuitenkin uutisissa suvaitsevaisuutta. Ilmeisesti hänelle suvaitsevaisuus ei tarkoita erilaisten näkemysten suvaitsemista.

[Ernst]

Homma-foorumin kaltaisilla internet-keskustelukanavilla yleistynyt ja Perussuomalaisten vaalimenestyksen kautta osittaisen poliittisen legitimiteetin saanut maahanmuuttovastaisuus osa tätä samaa puolustusreaktiota.

On poliittisen legitimiteetin saamisesta sitten mitä tahansa mieltä, niin tuossa kohtaa on selvä virhe. Oikea termi on HAITTAmaahanmuutonvastaisuus. Enpä ole huomannut, että joku täällä yleisesti vastustaisi kaikkea maahanmuuttoa.

Käsitteiden (jopa tahallinen) sekoittaminen keskenään pitäisi näkyä gradun arvosanassa tai siinä, voiko tuota hyväksyä lainkaan. Joka tapauksessa tutkija joku tuntee tutkimaansa asiaa luvattoman huonosti tai vääristelee tahallaan.

[Lemmy]

Mua ei muu tuossa vituta, mutta jos ei osaa suomea, niin jättäköön kirjoittamatta, vitun "represetointi"...  Esittäminen ei ole edes mikään uusi verbi. Represetoikoon nasaalikavitaatioissaan mun hermeneuttisia flatulensseja.

[talous ja muutos]

Aiheena oli tämä gradu vuodelta 2012:
Marjo Riikka Somari: SOMALIEN REPRESENTOINTI HELSINGIN SANOMIEN UUTISOINNISSA – 1990 -LUVUN SOMALISHOKISTA 2010 - LUVUN INTEGRAATIOON?
Helsingin yliopisto
Valtiotieteellinen tiedekunta
Viestintä


Kyseessä taitaa olla informaatioviestinnän gradu. - Onkohan valtiotieteellinen oikea paikka sellaiselle?
Informaatioviestintä voidaan jakaa kahteen lähestymistapaan: mainosala ja tutkiva journalismi.

Esimerkkiaiheena vaikka vaatetehtaan romahtaminen Bangladeshissä. (Esim. http://yle.fi/uutiset/bangladeshin_tehdas_maarattiin_evakuoitavaksi_ennen_romahdusta/6606771)

Mainosala keskittyy siihen, millainen kuva tulee Bangladeshin vaateteollisuudesta vaatetehtaan romahduksen jälkeen. Ja miten siihen kuvaan vaikuttaa, kun media innostuu penkomaan Bangladeshin vaateteollisuutta ja muuta halpatuotantoa.
Keskeinen kysymys on, ostavatko eurooppalaiset enää Bangladeshin vaateteollisuuden tuotteita. Voidaanko joillakin toimenpiteillä korjata Bangladeshin vaateteollisuuden kuvaa eurooppalaisten silmissä niin, että vienti sujuu Bangladeshistä Eurooppaan?

Tutkivassa journalismissa on tärkeäta, mitä Bangladesh ja sen asukkaat hyötyvät vaateteollisuudesta. Ovatko ankeat olosuhteet välttämätön osa halpatuotantovaihetta ennen kuin maa siirtyy korkeamman jalostusasteen teollisuuteen? Paljonko työläisten palkkaa ja työolosuhteita voidaan korjata ilman, että halpatuotanto siirtyy toiseen maahan?

Mainosalassa ei ole tärkeätä, mitä rasismi tarkoittaa. Huomio kiinnitetään siihen, miten rasistin leima vaikuttaa yksilöihin, organisaatioihin, pitäjiin, kaupunkeihin, seutukuntiin, maakuntiin, valtioihin, poliitikkoihin, puolueisiin jne.
Tutkivassa journalismissa on tärkeätä, paljonko esiintyy syrjintää ja huono-osaisuutta, ja mistä ne johtuvat.

Mainosalassa on tärkeätä, millaisen kuvan romanikerjäläiset antavat Romanasta ja romaneista (gypsy/mustalainen. Itseasiassa roman tarkoittaa roomalaista.). Miten kerjäläisyys vaikuttaa kaupungin imagoon ja turismiin?
Tutkivassa journalismissa on tärkeätä selvittää, mistä johtuu romanikerjäläisyys. Miksi btk/asukas -mittarin mukaan keskituloisista maista (Romania ja Bulgaria) lähtee ulkomaille kerjäläisiä? Sitäpaitsi nämä valtiot saavat tukirahoja EU:lta. Pakottaako järjestäytynyt rikollisuus romanit kerjäämään?

Mainosalassa keskitytään mielikuviin tuotteista, ihmisistä ja organisaatioista, ja miten erilaiset toimenpiteet vaikuttavat niihin.
Tutkivassa journalismissa perehdytään asioihin ja selvitetään, miten asiat vaikuttavat ihmisiin.

----------

Kannattaa pohtia näitä kysymyksiä:

Onko gradu (ja vastaavat muut gradut) kirjoitettu mainosalan vai tutkivan journalismin näkökulmasta?
Tuskinpa gradu on tehty 100 %:sti jomman kumman näkökulman mukaan, joten nämä kysymykset ovat tärkeitä:
Kumman näkökulman mukaan ilmiöt (esim. pakolaisuus) on kuvattu?
Onko käsitteet (esim. rasismi) ymmärretty? Kumman näkökulman mukaan käsitteet on kuvattu?
Onko pakolaisuuden taustaa kerrottu? Jos, niin kumman näkökulman mukaan?
Jne.

Mainosalan näkökulman valinta on houkuttelevaa, koska silloin ei tarvitse perehtyä taustoihin aiheesta, josta yksi tai useampi lehti on kirjoittanut. Voi keskittyä mielikuviin ja maineeseen, jonka ihminen tai organisaatio on saanut.
Tutkiva journalismi vaatii aiheen ja sen taustojen tuntemista. Niinpä laaja-alainen aihe voi olla liian työläs gradun aiheeksi. Usein tarvitaan tutkittavan alueen koulutusta (esim. talous). Mutta kapeaan sektoriin voi itsekin perehtyä.
Tutkiva journalisti voi etsiä asiantuntijoita ja haastatella heitä.

[Kemolitor]

Salli Lindström: Hyvä paha maahanmuutto - Kehysanalyysi suomalaisesta maahanmuuttojournalismista

PDF

s. 62 - 78 Aamulehti

6.1 Politiikka

s. 64: Kuten Helsingin Sanomien politiikkauutisissa myös Aamulehden maahanmuuttopoliittinen diskurssi korostaa "laittoman" maahanmuuton hallintaa. Perheenyhdistämisprosessista tehdään mahdollisimman hankala, jotta "huijarit" jäisivät viranomaisten haaviin. Tähän molemmat lehdet suhtautuvat kritiikittömästi. Molemmissa lehdissä kirjoittamisen sävy vaihtelee kansallisuusryhmien välillä. Uutisoinnissa (länsi)afrikkalaiset ovat kaikkein arveluttavimpia kun taas aasialaiset toivotetaan tervetulleiksi.

Tämä kertoo jo aika paljon Lindströmin ennakkoasenteista. Tuolla tavalla tutkimusta tehtäessä saadaan juuri sellaisia tuloksia kuin etukäteen on päätettykin saatavan.

s. 65: Vaikuttaa siltä, että maahanmuuttopolitiikan kehys on ennen kaikkea hallinnan kehys, joka keskittyy "laittoman" maahanmuuton kitkemiseen. Laittomuuksien valvonta ja ennaltaehkäisy on työlästä ja vaatii runsaasti resursseja. Jatkuvaa kontrollia tarvitaan maahanmuuton uhkien hallitsemiseen. Maahanmuuttoa arvioidaan suomalaisen yhteiskunnan näkökulmasta; talouselämän tarpeet ovat toissijaisia, inhimillisyys- ja ihmisoikeusdiskurssille ei tunnu olevan sijaa.

Niinhän maahanmuuttopolitiikan pitäisikin olla, mutta ei ilmeisesti kirjoittajan mielestä.

6.2 Maahanmuuttoilmiö

s. 68: Helsingin Sanomat ja Aamulehti ylläpitää suomalaisen poliittisen järjestelmän sisäänrakennettua mekanismia, jossa turvapaikkamenettely arvioidaan ensisijaisesti suomalaisen yhteiskunnan näkökulmasta, kun taas turvapaikanhakijan hädänalainen tilanne on aina toissijainen. "Talouselämän työvoiman tarve" -diskurssi tukee kyllä keskustelua työperäisestä maahanmuutosta, mutta tässä suhteessa poliittinen käytäntö on toinen.

Toisaalta journalisteilta jää joskus kertomatta, että huono taloudellinen tilanne tai asunto-, vero- ja sosiaalipolitiikka ovat viime kädessä lainsäätäjien ja toimeenpanijoiden – ei siirtolaisten syy.

Viimeinen virke on menee yli ymmärryksen, tarkoittaakohan hän huono taloudellista tilannetta maahanpyrkijän lähtömaassa?

Ei minulle kyllä ole tullut sellaista kuvaa lehtien uutisoinnista, ettei turvapaikanhakijoiden hädänalaista tilaa tuotaisi esille, päinvastoin. Toisaalta asiaahan pitäisikin tarkastella juuri suomalaisen yhteiskunnan näkökulmasta, koska suomalainen yhteiskunta heidät ottaa vastaan.

s. 69: Tutkija Haaviston (HS 11.5.2011) mukaan Perussuomalaisten käyttämät yksinkertaistukset ja valikoidut tilastotiedot on hyväksytty lähes kritiikittä. Näin vaikuttaa asian olleen kuitenkin jo aiemmin muiden puolueitten edustajien kanssa. Haaviston mukaan median valta on juuri ajatusmallien ja sanavalintojen arkipäiväistämisessä ja legitimisoimisessa. Myös Pietikäinen (2002, 28–29) on havainnut median suosivan tällaisia kielikuvia, koska ne ovat ytimekkäitä ja havainnollisia tapoja yhdistää erilaisia asioita ja ilmiöitä. Esimerkkeinä median suosimista kielikuvista on vaikkapa "ankkurilapset", "turvapaikkashoppailijat", "turvapaikkaturismi", "laittomat siirtolaiset" ja "romanikerjäläiset".

Hassuja nuo lainausmerkit. Jos romaneja tulee tänne kerjäämään, niin miksi heitä pitäisi kutsua "romanikerjäläisiksi" eikä romanikerjäläisiksi?

6.3 Kulttuurien kohtaaminen

s. 72: Tarina Saksan-siirtolaisesta on onnistumiskertomus. Forsanderin (2002, 266) mukaan median tulisi enemmän nostaa esille esimerkkejä maahan muuttaneista ja työmarkkinoilla menestyneistä. Koska tyypillisin tapa kertoa maahanmuutosta on ongelmakeskeinen (Pietikäinen 2002, 20), tällaista diskurssia tarvittaisiin paljon enemmän. Tarvitaan sankaritarinoita, myönteistä näkyvyyttä, ennen kaikkea niille, jotka esiintyvät valtamediassa pääsääntöisesti ongelmakeskeisessä diskurssissa.

Niinpä. Tarvittaisiin (siis kuka tarvitsee) positiisisia tarinoita vaikka väkisin. Gradunteossa ei minusta ole mitenkään kiellettyä analysoida lähteitään, pohtia vaikkapa tätä asiaa.

6.4 Rikosuutisointi

s. 75: Ihmisten puheiden koveneminen voi olla jatkumo poliittisen puheen kovenemisesta. On myös mahdollista, että kyseessä on viestinnän tutkimuksessa havaittu ilmiö: vastakkainasettelun kulttuuri (Korpiola 2011), jossa rakennetaan leirejä eri näkemysten – maahanmuuttomyönteiset ja -kielteiset – ympärille. Näissä ryhmittymissä ääriajatukset korostuvat maltillisempien kustannuksella. Puhe kovenee, kun verkosta löytyy vertaisryhmä ja samanhenkisten ryhmittymät kasvavat ja lujittuvat. Samanmieliset kannustavat uskoa oman ajatusmaailman paremmuuteen, jolloin vastakkainasettelun suurimmaksi ongelmaksi nousee ryhmien välisen dialogin puute. Dialogin puutteesta on huolissaan myös Raittila (2002). Kun valtamedia vaientaa rasistiset ja ennakkoluuloiset asenteet, ei maahanmuuttajien ja heihin vihamielisesti suhtautuvien välille pääse koskaan syntymään dialogia (mt., 88–90).

Rasistiset ja ennakkoluuloiset asenteet saakin vaientaa, mutta entäpä kun valtamedia vaientaa myös kaikenlaisen muunkin keskustelun. Negatiivisia näkemyksiä ei saa esittää, mutta nehän ovatkin sitä rasismia ja ennakkoluuloisuutta.

6.5 Huumori

s. 77: "Väärin sammutettu, Päivi Lipponen" -otsikoidussa uutisessa (20.10.) irvaillaan kansanedustaja Päivi Lipposelle (sd), joka Tampereen Voiman talon tuhopolton jälkeen älähti blogissaan olevansa valmis marssimaan rasismia vastaan. Jutun hupi on siinä, että sytyttäjiksi paljastuivat ulkomaalaistaustaiset ihmiset. Uutisessa pohditaan, kumpi on suurempi rötös, tappavan tulipalon sytyttäminen vai parahtaminen rasismia vastaan väärässä paikassa? Uutinen jatkuu fiktiivisellä tarinalla, jossa Lipponen ja Kimmo Kiljunen (sd) tuikkaavat irakilaisravintolan tuleen ja kiiruhtavat poliisille kertomaan – toinen rasistisesta rikoksesta, toinen viharikoksesta. Myöhemmin paljastui, että kyseessä oli normaali kurdilainen vakuutussuunnittelu. Toisten virheille on helppo nauraa. Proaktiivista rasismin vastustamista uutisessa tuskin kritisoidaan.

Päivi Lipposen reaktioihin Tampereen tulopolton yhteydessä olisi voinut tutkimuksen tekijä tarttua enemmänkin, mutta se ei ilmeisesti kuulunut gradun aihealueeseen. No, ehkä siitä joku rohkea ja ennakkoluuloton graduntekijä joskus tekee tutkimuksen.

[Kemolitor]

Salli Lindström: Hyvä paha maahanmuutto - Kehysanalyysi suomalaisesta maahanmuuttojournalismista

PDF

7. Tutkimustulokset

Salli Lindström on saanut aika erikoisen kuvan Helsingin Sanomista:

s. 79: Helsingin Sanomien maahanmuuttopoliittisen diskurssin keskiössä on "laittoman maahanmuuton" nimeäminen. Politiikkaa tulee kiristää, koska Suomeen pyrkivien joukossa on hyvinvointijärjestelmästä hyötymään pyrkiviä ihmisiä. Perheenyhdistämisprosessin kiristämisen ytimessä on "huijareiden" haaviin saaminen.

s. 81: Islamofobia tulee Aamulehdessä esiin aihekulttuurissa maahanmuuttoilmiö. Uutisoidessaan maahanmuuton ongelmista islam on Aamulehdessä esillä kolmesti. Kirjailija pelkää uskontojen sotaa, toimittaja kehottaa valppauteen terrorismitutkinnan vuoksi ja lähiömuslimit saattavat turvautua uskonnolliseen yhteisöön yhteiskunnan rakenteiden sijaan kuten tutkimus Ranskassa osoittaa. Myös Helsingin Sanomissa islaminuskolla on erityisasema. Uskontojen kohdatessa islam edellyttää valtiontoimia toisin kuin esimerkiksi hinduismi. Toisaalta islamistit pelottavat muttei Suomen aktiivisin äärioikeistolainen ryhmä Kansallissosialistisen Suomen vastarintaliike.
Jalosen (2011, 322–332) mukaan poliittiset virtaukset ovat olleet suotuisia muslimivastaiselle liikehdinnälle ympäri Eurooppaa. Näin näyttäisi olevan myös Suomessa. Monikulttuurisuuden kritiikkiin ohjelmansa pukeneet siirtolaisvastaiset ja erityisesti islamofobiset populistiset puolueet ovat myötätuulessa kautta Euroopan.

s. 82: Helsingin Sanomien kuvissa uskonto näyttäytyy vanhoillisena ja vieraana. Kuvissa sekä nuorten että vanhojen naisten päät on hunnutettu. Nuori huivipäinen nainen opettaa islaminuskontoa uudesta oppikirjasta kertovassa jutussa, kun taas yksi vanhempi nainen esiintyy Joutsenon vastaanottokeskuksen käytävällä ja toinen lieksalaisessa kaupassa.

Jos kerran musliminaiset yleensä esiintyvät hunnutettuina, niin onko vika kuvien vai kuvien kohteen, jos kyseinen uskonto näyttäytyy kuvissa vanhoillisena ja vieraana?

Nurkan takana väijyvän työvoimapulan hänkin muistaa mainita:

s. 86: Näyttää siltä, että maahanmuuttojournalismia hegemonisoi diskurssi, jossa maahanmuutto konstruoidaan ennen muuta ongelmaksi. Diskurssissa Suomeen pyrkivät ihmiset, turvapaikanhakijat yleisesti ja romanit erityisesti, aikaansaavat ongelmia; asuinpaikkojenkurjistumista ja lisääntyvää työttömyyttä, joihin tulee vastata maahanmuuttopolitiikkaa kiristämällä. Vähäteltäviä diskursseja ovat Suomen ikärakenteesta juontuva työvoimantarve ja siirtolaisten mahdollisuus vastata tähän tarpeeseen sekä se, että maahanmuuton mukanaan tuomat "ongelmat"; huono taloudellinen tilanne tai asunto-, vero- ja sosiaalipolitiikka juontuvat ennen kaikkea lainsäätäjien ja toimeenpanijoiden toimista.

Sitten vedetään peliin monikulttuurisuus:

s. 87: Kansallisvaltioideologian mukaan "me suomalaiset" päätämme, mikä maassamme on sopivaa tai sopimatonta ja pidämme kysymystä käytäntöjen ja arvojen konfliktissa universaalina kuten ihmisoikeudet tai ruumiillinen koskemattomuus. Tällaisia ajattelumalleja on muokattava, mikäli monikulttuurisuutta ja -arvoisuutta halutaan toteuttaa. Monikulttuurisuus edellyttää, että kaikkia Suomessa asuvia pidetään yhteiskunnallisesti ja poliittisesti täysivaltaisina. Täysivaltaisuus ei voi toteutua, mikäli Suomessa asuvia ei osata ajatella muina kuin "ulkomaalaisina".

Perussuomalaisista tehdään tiukkaa analyysiä:

s. 88: Perussuomalaisten julkisuuteen nousu tarjoaa sekin näkökulman suomalaisuuden rakentamiseen. Perussuomalaisten kampanja laadittiin huolella. Soini puolueen johtohahmona ja populistinen ja nationalistinen puhe ryhmään kiinnittävänä voimana loivat fantasiaa yhdestä yhtenäisestä kansasta ilman erillisiä merkityksenantoja. Liikkuvat äänestäjät valpastuivat siinä missä nukkuvatkin. Rajanvedolla suomalaiset vs. maahanmuuttajat maahanmuutto politisoitiin. Maahanmuutosta ja suomalaisten hyvinvoinnista tehtiin nollasummapeli. Retoriikkaan kiinnitettiin huomiota huolella ja esimerkiksi vastakkainasettelu "vanhojen" (lue: korruptoituneet) ja "uusien" puolueiden välillä onnistui erinomaisesti. Itsensä nimeäminen maahanmuuttokriittiseksi puolueeksi antoi etulyöntiaseman suhteessa niihin, jotka olivat asiasta toista mieltä, sillä heille jäi vain vastareagoinnin mahdollisuus. Perussuomalaiset pääsivät itse määrittämään, mitä maahanmuuttokriittisyys tarkoittaa ja käyttivät määrittelyvaltaansa tehokkaasti.

Mutta tässä tulee minusta ihan mielenkiintoinen ja pohtimisen arvoinen näkemys:

s. 89: Näyttää siltä, että maahanmuuttovastaiset ajatukset on vaiennettu nopeasti sen jälkeen, kun Suomesta tuli maahanmuuttomaa 1990-luvulla. Maahanmuuttovastainen vastayhteisöllisyys on elänyt omaa rinnakkaistodellisuuttaan ensin omissa pienissä sisäpiireissä ja kotiutunut sitten sosiaalisen median arkipäiväistyttyä yhä suuremman joukon keskuuteen. Perussuomalaisten vaalivoittoa vuoden 2011 vaaleissa voi mielestäni pitää tämän maahanmuuttovastaisen vastayhteisöllisyyden ulostulona valtamediassa.

Valitettavasti kirjoittaja ei pohdi tätä vaientamista yhtään pidemmälle, miksi ja miten se on tehty ja mitä siitä sitten kaikkiaan on seurannut.

Kaikkiaan tästä gradusta jäi vähän sellainen pilaantunut maku suuhun. Työn tekijät omat näkemykset hyvistä ja pahoista tulivat liikaa esille. Tietysti näistä asioista on vaikea kirjoittaa puolueettomasti, mutta voisi edes esittää. Jos Helsingin Sanomat näkee "nuivana" lehtenä, niin sitten on aika luovaa tulkintaa tehnyt aineistostaan.

Tältä saralta löytyisi varmaan aiheita ja aineistoa ihan kunnianhimoisellekin graduntekijälle, ehkä sellainen vielä joskus tulee vastaan.

[ike60]

Salli Lindström: Hyvä paha maahanmuutto - Kehysanalyysi suomalaisesta maahanmuuttojournalismista

PDF

7. Tutkimustulokset

Salli Lindström on saanut aika erikoisen kuvan Helsingin Sanomista:

s. 79: Helsingin Sanomien maahanmuuttopoliittisen diskurssin keskiössä on "laittoman maahanmuuton" nimeäminen. Politiikkaa tulee kiristää, koska Suomeen pyrkivien joukossa on hyvinvointijärjestelmästä hyötymään pyrkiviä ihmisiä. Perheenyhdistämisprosessin kiristämisen ytimessä on "huijareiden" haaviin saaminen.

Yritin nopeasti selaamalla etsiä Lindströmin gradusta perusteluja tai mitä tahansa tukea noille johtopäätöksille. Silmääni ei osunut minkäänlaista validia päättelyketjua aineistosta noihin johtopäätöksiin.

Sivulla 33 Lindström väittää:

Turvapaikanhakijoiden maahantulo kehystetään uhkaksi.

Tämä väite tulee kuitenkin täysin ilmasta. Koko edellinen kappale on omistettu kahdelle neutraalille uutiselle ja yhdelle henkilötarinalle. Ensimmäisessä kerrotaan että turvapaikanhakijoiden määrä on pudonnut kolmanneksen edellisvuodesta, kerrotaan mistä maista tulee eniten ja todetaan että syyrialaisten hakijoiden määrä on kasvanut merkittävästi. Toisessa uutisessa kerrotaan, samat asiat sekä lisäksi että vastaanottokeskuksia ei olla sulkemassa, että syyrialaispakolaisten määrä on noussut 60:een sekä numerotietoa. Jutun kuvassa on kameraan katsova huivipäinen istuva nainen. Henkilötarina on samalla sivulla kuin jälkimmäinen juttu, ja Lindströmin mukaan se menee näin:

Samalla sivulla oleva toinen uutinen on otsikoitu: "Äitini ei halunnut, että kuolen". Jutussa Syyriasta Suomeen paennut 22-vuotias mies kertoo kokemuksistaan. Uutisen yllä on kuva sängyn laidalla istuvasta kasvot käsiinsä haudanneesta miehestä.

Näistä aineksista Lindström tuntemattoman päättelyketjun kautta saa siis tulokseksi, että "Turvapaikanhakijoiden maahantulo kehystetään uhkaksi". Ainakaan minä en saa noista perusteluista tai aiemmastakaan Hesaria koskevasta tekstistä (s. 29-32) tehtyä tuollaista johtopäätöstä. Henkilönyyhkytarinahan päin vastoin pyrkii antamaan kuvan säälittävästä, uhatusta ihmisestä, ja tilastojen esittely on täysin neutraalia ainakin mikäli uskomme Lindströmin referaattia. Ainoa tuentapainen jonka Lindström väitteelleen esittää on, että joku tutkija on muutamaa vuotta aiemmin päätynyt samaan johtopäätökseen:

Horsti (2005) havaitsi samaisen  kehyksen 1990-luvun lopun uutisointia tutkiessaan. Hän nimesi tämän uhkakehykseksi.  Turvapaikanhakijoiden lukumäärä esitetään ennen kaikkea ongelmana, heidän tulonsa on hallitsematonta ja loputonta (Horsti 2005, 136).

Graduntekijä on tieteentekijänä tietenkin täysi untuvikko, eikä keskimääräisen gradun käsikirjoitukselta voi paljoa odottaa. En siis soimaa Lindströmiä. Sen sijaan ihmetyttää gradun ohjaajan toiminta. Ainakin itse olen lukenut kaikki ohjaamani yliopistotason lopputyöt läpi, ja esittänyt tarvittaessa kysymyksiä, kommentteja, parannusehdotuksia ja korjauksia. Lindströmin ohjaaja ei ole havainnut ylläolevaa non sequituria, eikä edes paria kielioppivirhettä jotka tässä muutaman sivun pätkässä on; on siis syytä epäillä että hän ei ole edes lukenut gradua läpi.

Sama tahti jatkuu gradussa sen muutaman sivun verran, jotka jaksoin lukea sitä eteenpäin. Kun HS käsittelee kuntien halukkuutta ottaa pakolaisia, Lindström väittää että lehti objektivoi pakolaisia: "Kaiken kaikkiaan pakolaiset ja heidän kokemuksensa menettävät inhimillisyyden. Pakolaiset objektivoidaan, heitä käsitellään ongelmana ja pidetään heittopussina". Ei kai nyt jokaisen tilastoja käsittelevän jutun kylkeen tarvitse Lindströminkään mielestä liimata nyyhkytarinaa kun niitä ihmiskuvauksia on kuitenkin useammassa Lindströmin aineistoon osuneessa jutussa? Kun HS on haastatellut 500 ihmistä maahanmuuttokiintiöistä koululuokissa, 57 % vastustaa kiintiöitä, ja HS:n pikahaastattelemista kahdeksasta ihmisestä kaksi vastustaa ja neljä kannattaa kiintiöitä. Lindström saa tästä aiheen väittää: ""Ei kiintiöille" -äänet ovat uutisessa selvästi altavastaajia. Heidän roolikseen on jäänyt selittää tutkimustuloksia. Heidän näkemyksensä todetaan artikkelissa lakonisesti kun taas tutkimustulosten selvittämiseen käytetään runsaasti enemmän palstatilaa.". Entä jos ne kaksi kiintiöitä vastustanutta eivät perustelleet kantaansa? Sitä paitsi aiemmin ilmenee, että haastatellut virkamiehet (opetuspäällikkö ja rehtori) ovat vastustaneet kiintiöitä, ja saaneet kantansa perustelut julki kyseisessä jutussa. Ja mikä ihme se on, että tutkimuksesta kertovassa jutussa tutkimustulosten selvittämiseen käytetään runsaasti enemmän palstatilaa?

Ja niin edelleen.

[Oho]

Graduntekijä on tieteentekijänä tietenkin täysi untuvikko, eikä keskimääräisen gradun käsikirjoitukselta voi paljoa odottaa.

Pikemminkin pilkettä maitomiehen silmäkulmassa, väittärin vääntäjä on se untuvikko....

Mitä mä noita katkelmia kahtelin niin aikas lailla raskaita lausahdeltiin aivan älyttömän kevein tai siis suorastaan olemattomin perustein ihan mututuntumalta ja moraalisäteilyn voimaannuttamana. Oli muuten ihan hirveetä paskaa. Mutta tosiaan ohjaajasta toi enemmän taitaa kertoa kuin tekijästä.

Ongelmista puheenolleen minä muuna turvapaikan hakijoiden tuleminen voidaan nähdä kuin ongelmana? Kodeistaan vainon pois ajamat ihmispolot on pakotettu kylmään, monellakin tavoin, pohjoiseen maahan elämään almujen varassa. Eikö kyseessä muka ole ongelma?

[Blanc73]

opinhaluisuutensa, työhalukkuutensa ja sinnikkyytensä avulla pärjäävinä selviytyjinä

Ei noista ominaisuuksista ihan heti tule mieleen Afrikan sarven mannet...

[Oho]

opinhaluisuutensa, työhalukkuutensa ja sinnikkyytensä avulla pärjäävinä selviytyjinä

Ei noista ominaisuuksista ihan heti tule mieleen Afrikan sarven mannet...

Ei sitten ole Siperia opettanut....

[Siili]

Graduntekijä on tieteentekijänä tietenkin täysi untuvikko, eikä keskimääräisen gradun käsikirjoitukselta voi paljoa odottaa.

Valtaosa graduntekijöistä ei tee tiedettä, eikä tule koskaan tekemään.  Siksi tällaisiin tekeleisiin ei kannattaisi tuhlata liikaa ruutia.

En siis soimaa Lindströmiä. Sen sijaan ihmetyttää gradun ohjaajan toiminta. Ainakin itse olen lukenut kaikki ohjaamani yliopistotason lopputyöt läpi, ja esittänyt tarvittaessa kysymyksiä, kommentteja, parannusehdotuksia ja korjauksia. Lindströmin ohjaaja ei ole havainnut ylläolevaa non sequituria, eikä edes paria kielioppivirhettä jotka tässä muutaman sivun pätkässä on; on siis syytä epäillä että hän ei ole edes lukenut gradua läpi.

Minä ihmettelen jo sitä, että otsikon termi "representointi" meni läpi, vaikka Suomen kielelläkin löytyy termejä tyyliin "esittäminen" tai "kuvailu".  Ei moisten väännösten käyttö tee esityksestä yhtään tieteellisempää.

Kyllä gradujen ohjailu tehdään pitkälti vasemmalla kädellä.  Ei meillä muuten olisi esimerkiksi suurlähettiläs (ent. kansandustaja) Vilenin kaltaisia pohjanoteerauksia.