2013-09-23 IS: Huippunyrkkeilijä kaapattiin lapsena: "Haluan ymmärtää isääni"

[mielipide]

Huippunyrkkeilijä kaapattiin lapsena: "Haluan ymmärtää isääni"
Kalle Parkkinen
Julkaistu: 23.9.2013 7:33

Huippunyrkkeilijän algerialainen isä kaappasi hänet Suomesta kotimaahansa, kun tyttö oli tarhaikäinen.
Viisivuotias Sonia Grönroos istui hämillään kahvipöydän ääressä sukulaistensa ympäröimänä Vantaan Rajatorpassa. Elettiin vuotta 1989. Sonia oli juuri palannut äidin kyydillä Ranskasta Suomeen, jonne hänen isänsä oli vienyt hänet ja hänen veljensä vanhempien eron jälkeen.

Sonian äiti ei muutamaan vuoteen tiennyt, missä hänen lapsensa ovat, eikä hän ollut varma, saako enää ikinä rutistaa pikkuisiaan.

Nyt Sonia etsi hätääntyneenä katseellaan äitiä. Sukulaiset osoittivat sormillaan pöydän antimia ja tavasivat Sonialle sanoja:
ku-lu-tus-mai-to, do-mi-no-kek-si. Sonia oli unohtanut suomen kielen. Hän puhui vain ranskaa ja arabiaa eikä ymmärtänyt, mitä hänelle sanottiin.

Sonian piti oppia selviämään vieraassa ympäristössä. Onneksi Sonia on nopea oppimaan.

Syyskuussa yli 20 vuotta myöhemmin 29-vuotias Sonia takoo punaista nyrkkeilysäkkiä Tampereen keskustassa sijaitsevalla kuntosalilla. Hänestä on kehittynyt vain neljässä vuodessa yksi Suomen lupaavimmista amatöörinyrkkeilijöistä.

Tänä vuonna palkintokaappi on täydentynyt Suomen ja Pohjoismaiden mestaruuksilla sekä EU-kisojen hopealla.

Sonia uskoo, että päämäärätietoisuus ja peräänantamattomuus kumpuavat osin lapsuudenkokemuksista.

Eron hintana olivat lapset

Sonian vanhemmat olivat tavanneet 1980-luvun alussa Norjassa, kun Sonian äiti oli vain 17-vuotias. Nuoripari rakastui ja muutti Suomeen.

Kulttuurierot alkoivat kuitenkin pian näkyä pariskunnan avioelämässä.

Kun Sonian äiti eräänä päivänä saapui töistä kotiin, huoneisto oli tyhjä.

Isä oli lähtenyt täysin varoittamatta lasten kanssa Algeriaan. Vielä tuolloin Sonian äiti sai haettua lapsensa takaisin. Perhe päätti aloittaa puhtaalta pöydältä ja muutti Norjaan. Arki ei sielläkään ottanut sujuakseen. Sonian parikymppinen äiti teki lopulta raastavan ratkaisun ja palasi Suomeen yksin. Lapset lähtivät isänsä mukana Ranskaan sukulaisten luokse.

Isä ei olisi missään tapauksessa antanut molempia lapsia äidille, eikä äiti halunnut erottaa toisilleen läheisiä sisaruksia toisistaan. Eron hintana olivat lapset. Sonian äiti ajatteli, että kävi hänelle kuinka tahansa, ainakin lapset olivat yhdessä.

Äiti seisoi koulun portilla kolme päivää

Sonialla ei ole noista traagisista vuosista paljoakaan muistikuvia.
- Ei tuosta ajasta ole minkäänlaisia traumoja jäänyt, sillä tiedän, ettei isäni olisi tehnyt meille mitään pahaa.

Sonia ja hänen veljensä elivät Ranskassa muutaman vuoden, pääosin sukulaisten hoivissa. Sonian äidillä ei ollut tietoa heidän olinpaikastaan. Hän oli käynyt jo mielessään läpi ajatusta, ettei näe lapsiaan enää koskaan. Vuonna 1989 hän kuitenkin sai viestin suomalaisilta viranomaisilta. Eteläranskalaisen kylän koulussa opiskeli kaksi lasta, jotka saattaisivat olla hänen kadoksissa olleet lapsensa.

Äiti lähti saman tien autolla Ranskaan hakemaan meitä. Hän seisoi koulun porteilla parin päivän ajan, mutta meitä ei näkynyt. Hän meinasi jo luovuttaa.

Äiti päätti odottaa vielä yhden päivän. Se kannatti, sillä tuttujen lasten päät tulivat näkyviin, kun oppilaat palasivat siestanvietosta koululle. Koulun opettaja kysyi lapsilta, tuntevatko he portilla seisovaa naista. Sonia ei tunnistanut äitiään.
- Veljeni juoksi suoraan häntä kohti, Sonia muistelee.

Äiti ja lapset hakivat koulutavarat luokasta, ja lapset istuivat auton takapenkille. Matka Suomeen alkoi.

"Haluan ymmärtää isääni, joka tuli kylmään Suomeen"

Seuraava muistikuva Sonialla on sukulaisten ympäröimänä kahvipöydässä. Ystävälliset kasvot suoltavat vierasta kieltä kovaan ääneen. Odottavat vastausta.

Mutta Sonia oli unohtanut suomen kielen. Hän purskahti itkuun myös päiväkodissa, kun tarhatäti kysyi häneltä kysymyksen suomeksi.
Vastasin kaikkiin kysymyksiin omalla nimelläni. Hoin vain nimeäni.

Myöhemmin Sonia on saanut tietää, että olot Ranskassa eivät olleet auvoiset. Äidin kertoman mukaan Sonian ja hänen veljensä vaatteet olivat resuiset, eikä heitä ruokittu tarpeeksi. Sonia ei silti ole katkera isälleen. Hän haluaa ymmärtää miestä, joka tuli kylmään Suomeen kulttuurista, jossa mies hallitsee perhettä. Sonian äiti taas oli itsenäinen ja voimakastahtoinen nainen, joka ei taipunut vieraasta kulttuurista tulleisiin toimintatapoihin.
- Isäni olisi halunnut kasvattaa minusta muslimitytön. Hän taisi säikähtää sitä, että kasvan täällä Suomessa, Sonia arvelee.

Myöhemmin myös Sonian isä palasi hetkeksi Suomeen, koska halusi olla lähellä lapsiaan. Seuraavina vuosina Sonia ja hänen veljensä tapasivat isäänsä muutaman kerran ennen kuin hän muutti jälleen ulkomaille. Sonian äiti ei suostunut siihen, että lapset olisivat enää olleet pidempiä aikoja isänsä luona. Hän pelkäsi, että lapset katoavat uudestaan.
- Totta kai halusin nähdä isääni. Hän on kuitenkin isäni, Sonia sanoo.

"Lähdin tapaamaan isää 15-vuotiaana"

Sonian isä asettui lopulta Espanjaan. Kun Sonia oli 15-vuotias, hän ilmoitti äidilleen, että lähtee tapaamaan isäänsä. Sonian äiti ei ilahtunut, mutta antoi tyttärelleen periksi.

- Olin päättänyt lähteä. Olin varmasti vähän itsekäskin, koska halusin vain nähdä isän, Sonia kertoo.

Kesä Espanjassa sujui isän liikkeessä autellessa. Sonia ei kanna kaunaa varhaislapsuutensa kokemuksista. Siksi hän on halunnut pitää yhteyttä myös Ranskassa asuviin sukulaisiinsa.

- Se oli yksi elämäni parhaita kesiä. Olin isän luona kuukauden ja lensin sieltä Ranskaan kuukaudeksi sukulaisten luokse.

Isänsä kanssa Sonia ei ole lapsuuteensa tapahtumista keskustellut.

Näin jälkeenpäin Sonia on ymmärtänyt, kuinka tavattoman nuoria hänen vanhempansa tuolloin olivat. Parikymppisenä ihminen ei välttämättä ole viisaimmillaan.

- Joskus isäni on sivumennen sanonut, että toivottavasti ymmärrät kaikki tapahtumat joku päivä. Onhan isäkin muuttunut niistä ajoista paljon.

KUVA: Kalle Parkkinen


Nyrkkeily muutti elämän suunnan

Vuonna 2008 Sonia työskenteli matkaoppaana Egyptissä. Muutaman viikon Suomen-loman jälkeen hänen oli tarkoitus suunnata uuteen kohteeseen seuraavaksi kaudeksi. Toisin kävi. Sonia käveli kadulla thainyrkkeilyä mainostavan kyltin ohitse ja päätti ilmoittautua kurssille. Lyöntejä ja potkuja sekoittava laji veti puoleensa niin, ettei Sonia enää halunnut palata ulkomaille.
- Ilman tuota thainyrkkeilykurssia olisin ulkomailla varmasti vieläkin, hän nauraa.

Seuraavana vuonna Sonia kokeili nyrkkeilyä, koska halusi käyttää jalkojen sijaan enemmän käsiään. Tuo kokeilu muutti hänen elämänsä suunnan, ja hän päätti antaa lajille kaikkensa.

Tampereelta löytyi työpaikka urheiluliikkeessä ja avomies. Suhde päättyi juuri. Suru ei näy päällepäin, mutta Sonia myöntää, että viimeiset viikot ovat olleet kipeitä. Nyt on aika keskittyä olennaiseen eli nyrkkeilyyn ja seuraaviin kisoihin.

Maiju Majamaa


http://www.iltasanomat.fi/perhe/art-1288601876062.html

[Katarina.R]

Mielenkiintoinen tarina. Olen joskus miettinyt että miten noille lapsille (jotka elävät keskellä huoltoriitaa/kaappauksia) sitten käy. Tässä oli sitten ainakin aurinkoinen loppu.

[Faidros.]

Tosi aurinkoinen.
"Suhde on loppu vaikka suru ei näy päällepäin." Voi tuo kaappaaminen vaikuttaa koko loppuelämän ihmissuhteisiin?

[Saturoitunut]

Siis ymmärsinköhän nyt ihan oikein... ensin isä kaappasi lapset Algeriaan, perhe palasi yhteen Norjassa. Sitten äiti lähti yksin Suomeen ja muu perhe Ranskaan. Sitten äiti kävi kaappaamassa lapset Ranskasta takaisin Suomeen?

[Soromnoo]

Jos joku sai selvää tuosta kuviosta niin piirtäkää kuva kiitos.