News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

Musta Barbaari, musiikki ja ennakkoluulot

Started by Juffe, 28.08.2013, 18:25:44

Previous topic - Next topic

Roope

QuoteRasismin ja muun syrjinnän esiintyminen sosiaalisissa medioissa on puhuttanut ihmisiä viime aikoina. Varsinkin suomalaisen rap-artisti Mustan Barbaarin viime aikoina saama rasistinen ryöpytys mikroblogipalvelu Twitterissä on nostattu ihmisten karvat pystyyn.

Aikojen saatossa rasismin esiintyminen sosiaalisissa medioissa ja internetin keskustelupalstoilla on muuttunut entistä julkisemmaksi. Ihmiset levittävät rasistisia lausuntoja jopa omalla nimellään ja tunnistettavalla kuvalla.

Turun yliopistossa toimivan Esko Valtaojan mukaan on kuitenkin hyvä muistaa, että internetissä käytävä keskustelu muodostaa vain pienen osan Suomessa käytävästä julkisesta keskustelusta.

– Se on sitä pohjamutaa. Se on ehkä uusi ilmiö, että kommentteja jätetään enemmän ja enemmän omalla nimellä. Pitkäänhän nämä keskustelupalstat ja muut vastaavat ovat olleet nimenomaan anonyymejä, eli se on ollut vähän vastaavanlaista kuin juoruilu kylän kaivolla tai kapakan takapöydässä kaljatuopin ääressä.

Valtaojan mukaan internetissä käytävän keskustelun pohjalta ei kannata vetää johtopäätöksiä siitä, mikä on suomalaisen keskustelun taso.

– Minulla on ollut tapana sanoa, etten usko, että kukaan järkevä ihminen esimerkiksi internetin keskustelupalstoilla aikaansa viettää. Ne eivät ole sen arvoisia.

Internetin myötä esille ja julkisuuteen pääseminen on helpottunut merkittävästi. Ajat ovat muuttuneet rajusti parin kymmenen vuoden takaisesta.

– Ei silloin ollut tällaista mediaa porukalle, joka on jyrkästi eri mieltä siitä, mikä on sopivaa tai poliittisesti korrektia. Lehdet eivät julkaisseet sellaisia mielipidekirjoituksia, ei ollut sellaisia radio-ohjelmia eikä muutakaan. Netti on antanut tällaisen varaventtiilin, jollaista ei aiemmin ole ollut.

Valtaoja näkee internetissä positiivisiakin piirteitä.

– Sen kautta saa joskus sellaisiakin tärkeitä ääniä julkisuuteen, jotka tukahdutetaan erityisesti sellaisissa maissa, joissa ei ole sanan vapautta.

Valtaoja mieltää rasismin ja erilaiset ennakkoluulot inhimillisiksi.

[...]

Internetissä ja muissakin kanavissa esiin nousevat kommentit helpottavat Valtaojan mukaan kuitenkin näkemään kokonaiskuvan ihmisten ajatuksista.

– Jos me tuudittaudumme siihen uskoon, että kaikki meistä ajattelevat fiksusti ja sivistyneesti, niin silloin meiltä jää kokonaan se todellisuuden toinen puoli, se äärilaita kokonaan huomioimatta. Siinä mielessä on hyvä, että me todella nähdään ja tiedetään, että tällaistakin ajattelua on. Jopa niin vahvasti, että joku on valmis sen omalla nimellään kertomaan. Tällaisen pohjalta me voidaan yrittää tehdä jotakin, koettaa saada ihmisiä ajattelemaan, Esko Valtaoja korostaa.

Avaruustähtitieteen profesori ei itse ole kohdannut rasismia juuri muualla kuin netissä. Suomessa esiintyvää rasismia hän pitää verrattain pienenä ongelmana.

[...]

Suomessa suvaitsevaisuudesta on puhuttu pitkään. Esko Valtaoja kokee, että suvaitsevaisuuden lisäksi olisi hyvä puhua järjestä. Hänen ohjeensa järjen levittämiseen ympäristössään ovat yksinkertaiset.

– Niin kuin kaikessa muussakin keskustelussa, koetettaisiin kuunnella, mitä toinen sanoo, kuulostipa se miten älyttömältä tai vastenmieliseltä tahansa. Sitten mietittäisiin, miksi hän sanoo noin, mitä hän ajattelee, mikä hänen mielipiteessään ja mikä hänen ajattelussaan on minun mielestäni väärin. Ilman että mentäisiin esimerkiksi internetissä virtuaaliseen nyrkkitappeluun, koetettaisiin tuoda järkiargumentteja esiin.
Yle: Esko Valtaoja: Some kaipaa keskustelua virtuaalisen nahistelun sijaan 5.8.2014

Jokseenkin ristiriitaista.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Miniluv

QuoteJokseenkin ristiriitaista.

Avaruustahtitieteen professori on parhaimmillaan avaruustähtien parissa.
"If you're running in fear of your own voters, there is nothing America can do for you".  JD Vance

Eikö ryssä kuole netissä länkyttämällä? Vielä ehtii värväytyä!  https://ildu.com.ua/

Leso

Quote from: Miniluv on 05.08.2014, 10:21:45
QuoteJokseenkin ristiriitaista.

Avaruustahtitieteen professori on parhaimmillaan avaruustähtien parissa.

Eiku kyllä siellä luki ihan selkeesti, että...

Quote[...] Turun yliopistossa toimivan Esko Valtaojan mukaan [...]

Mene ja tiedä sitten, että toimiiko Valtaoja muuallakin vai onko ihan toimimaton.
Minä ainakin luulin, että se toimis Turun yliopiston ulkopuolellakin.
Elsa Beskow: Täti Vihreä, Täti Ruskea ja Täti Sinipunainen

Hungary is a bad choice, Ásotthalom is the worst. -- Ásotthalomin hunkki pormestari
https://www.youtube.com/watch?t=17&v=fgJRjy2Xc0c

Nauru pidentää ikää, sanoi australialainen rajavartija.

guest8788

Quote from: Esko ValtaojaNiin kuin kaikessa muussakin keskustelussa, koetettaisiin kuunnella, mitä toinen sanoo, kuulostipa se miten älyttömältä tai vastenmieliseltä tahansa. Sitten mietittäisiin, miksi hän sanoo noin, mitä hän ajattelee, mikä hänen mielipiteessään ja mikä hänen ajattelussaan on minun mielestäni väärin. Ilman että mentäisiin esimerkiksi internetissä virtuaaliseen nyrkkitappeluun, koetettaisiin tuoda järkiargumentteja esiin.

Quote from: Esko ValtaojaImekää munaa, molot!
http://www.city.fi/yhteiskunta/esko+valtaojan+vastaus+avioliittolain+kumoon+aanestaneille+imekaa+munaa+molot/8036

guest8788

Quote from: Hohtava Mamma on 06.08.2014, 00:02:39
Arvostan Esko Valtaojan ammattitaitoa tähtitieteilijänä suuresti. En ymmärrä miksi hänestä tehdään metakeskustelun maallikkosaarnaaja.

Eiköhän Valtaoja ihan itse anna noita kaikkitietäviä lausuntojaan medialle, kuten myös menee television viihdeohjelmiin sönköttämään nörttiklangillaan.

Iloveallpeople

Quote from: Hohtava Mamma on 06.08.2014, 00:02:39
Arvostan Esko Valtaojan ammattitaitoa tähtitieteilijänä suuresti.

Onko hän tähtitieteilijänä kuinka hyvä? Hän on hyvä tähtitieteen ja fysiikan kansantajuistamisessa, mutta mitä omaa tutkimustietoa hän on tuottanut? Tykkään kovasti hänen kirjoistaan, mutta mitä mieltä muut tieteilijät ovat hänen panoksestaan tutkimukseen? Tavallinen kansa tai myytyjen kirjojen määrä kun ei taida määrittää tutkijan hyvyyttä.
"Kun poliitikko pakotetaan lähtemään paikaltaan tai suljetaan puolueesta tiedotusvälineiden painostuksen vuoksi, ei kyse ole mistään punavihreästä salaliitosta, vaan juuri siitä, miten demokratian pitääkin toimia."  (käännös) - Lasse Garoff

Micke90

Kiinnostaako Mustan Barbaarin elämänkerta?

(http://www.kauppakv.fi/pics/9/7/8/9/5/9789511283690.jpg)

QuoteNuorten esikuvaksi nousseen räppäri-kehonrakentajan teot ja treenit

Hittibiisillä ja videoblogilla kansansuosioon ampaissut Musta Barbaari ei ujostele ottaa paitaa pois tai kertoa mamuvitsejä. Miten nuoresta itähelsinkiläispojasta tuli monikulttuurisuuden puolestapuhuja? Miten hän tutustui Suomi-räpin kärkinimiin ja päätyi kirkuvien yleisöjen eteen? Miksi tansanialaisäidin kasvattama hulivili pyrkii Suomen Arnold Schwarzeneggeriksi?

Kirja James Nikanderin tiestä Mustaksi Barbaariksi sisältää myös nuoren kehonrakentajan treenifilosofian ja käytännön bodausopit.

P.s. Korjasin kirjaesittelyn tekijän kirotus vireet.

Lalli IsoTalo

Quote from: Hohtava Mamma on 06.08.2014, 01:28:03
Ei minulla ole kykyä arvioida Eskon ammattitaitoa. Olisi pitänyt sanoa, että arvostan ylipäätään sitä, että on tähtitieteilijä.

Niin.

Sitä voisi kuvitella, että koska tähtitieteily on rakettitiedettä, Esko Valtaojalla olisi jalat tukevasti maan pinnalla.  :roll:

Mutta ei.
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

Saippuakupla

Älkää jatkako homo-diskoilua!

Elämäkerta vs. elämänkerta väittely jatkuu täällä:


http://hommaforum.org/index.php?topic=68553.0

Ajattelija2008

Quote from: MrFinland on 06.08.2014, 00:20:17
Quote from: Esko ValtaojaNiin kuin kaikessa muussakin keskustelussa, koetettaisiin kuunnella, mitä toinen sanoo, kuulostipa se miten älyttömältä tai vastenmieliseltä tahansa. Sitten mietittäisiin, miksi hän sanoo noin, mitä hän ajattelee, mikä hänen mielipiteessään ja mikä hänen ajattelussaan on minun mielestäni väärin. Ilman että mentäisiin esimerkiksi internetissä virtuaaliseen nyrkkitappeluun, koetettaisiin tuoda järkiargumentteja esiin.

Quote from: Esko ValtaojaImekää munaa, molot!
http://www.city.fi/yhteiskunta/esko+valtaojan+vastaus+avioliittolain+kumoon+aanestaneille+imekaa+munaa+molot/8036

Nyt jäi Esko Valtaoja housut kintuissa kiinni järkiargumentista. Valtaoja ei ilmeisesti ole lukenut Hommaforumia tai sitten hän ei kykene ymmärtämään järkiargumentteja.

Iloveallpeople

#460
QuoteMusta Barbaari avautuu kirjassaan rasismista ja väkivallasta

Räppäri Musta Barbaari avaa lapsuuttaan tänään ilmestyneessä kirjassaan.

Räppäri Musta Barbaari julkaisi tänään Salil eka salil vika -kirjansa. Kirjassa kehonrakennusta harrastava mies jakaa parhaita treenivinkkejään ja avaa lukijoille myös hieman menneisyyyttään.
...

– Sain ensimmäisen kosketuksen rasismiin vasta koulussa, mies kertoo.

Vaikka Musta Barbaari koki Charles-veljensä kanssa välillä rajujakin hetkiä, mies kertoo monen kaverisuhteen saaneen alkunsa varsin riitaisissa merkeissä.

– Kun me oltiin ekalla luokalla, mua ja Charlesia odotettiin koulun ulkopuolella. Me oltiin koko koulun ainoat mustaihoiset ja meistä oli tullut silmätikkuja.
...

– Tokaluokalla mun luokalle sattui ekan kerran maahanmuuttaja, somalipoika. Me mätettiin toisiamme turpaan välillä ihan täysillä. En tiedä, tiesikö kumpikaan syytä, mutta me vain vihattiin toisiamme raivolla – mutta loppujen lopuksi meistä tuli frendejä, mies kirjoittaa.

Kovaa rasisimia räppäri muistaa kokeneensa ensimmäisen kerran kuudennella luokalla ollessaan. Tuolloin miehen perhe asui jo Helsingissä.

– Oltiin lähdetty Itä-Pakilaan kerhotilaan viettämään iltaa, eikä meitä päästettykään sisään. Joku oli soittanut paikalle pari autollista skinheadeja, jotka alkoi huudella meille ja heitellä kaljapulloilla.
...

Loput: MTV3


QuoteMusta Barbaari: Piiskaus oli luonnollinen osa kotikasvatusta

Tänään Salil eka salil vika -kirjansa julkaissut räppäri Musta Barbaari kertoo teoksessaan nuoruuden toilailuistaan.
...

– Piiskaus oli luonnollinen osa afrikkalaista kotikasvatusta. Se opetti kunnioitusta, vaikka vähän eri tavalla kun Suomessa ollaan totuttu.

Todellisiin toilailuihin mies kuitenkin ryhtyi vasta yläasteelle mennessään.

– Tutustuin poikaan, jonka kanssa tehtiin yläasteaikana tosi tyhmiä juttuja: sytytettiin roskis palamaan, ammuttiin uutena vuotena raketteja ikkunoihin ja tiputettiin papattimattoja postiluukuista.
...

Loput: MTV3
"Kun poliitikko pakotetaan lähtemään paikaltaan tai suljetaan puolueesta tiedotusvälineiden painostuksen vuoksi, ei kyse ole mistään punavihreästä salaliitosta, vaan juuri siitä, miten demokratian pitääkin toimia."  (käännös) - Lasse Garoff

Micke90

Voiko nimimerkki "me" valistaa, miksi somput aina ajautuvat riitoihin ihan kaikkien kanssa, niin suomalaisten kuin toisten mamujen kanssa? Musta Barbaarikaan ei tainnut olla mikään somppujen ylin ystävä.

Iloveallpeople

QuoteMusta Barbaari paljasti: "Albumi ei ole suunnitelmissa"

...
Stara tapasi Mustan Barbaarin viikonloppuna Blockfesteillä. Haastattelussa räppäri paljasti, että häneltä on viimein tulossa kovasti odotettu uusi single.

- Joka viikonloppun on ollut keikkoja. Syys-lokakuukin on buukattu. Kohta julkaistaan uusi biisi, ja sen myötä tulee varmasti lisää kysyntää. Pysytään melko samalla linjalla, mutta tietenkin siinä on melko dramaattisia muutoksia käsikirjoituksessa, Musta Barbaari
...

Stara.fi
"Kun poliitikko pakotetaan lähtemään paikaltaan tai suljetaan puolueesta tiedotusvälineiden painostuksen vuoksi, ei kyse ole mistään punavihreästä salaliitosta, vaan juuri siitä, miten demokratian pitääkin toimia."  (käännös) - Lasse Garoff

Micke90

Quote from: Stara on 06.08.2014, 15:12:01
Musta Barbaari paljasti: "Albumi ei ole suunnitelmissa"

Arvasin. Musta Strippari on siis pelkkä ihonvärillään ratsastava tähdenlento.

kummastelija

Quote from: Micke90 on 06.08.2014, 15:21:33
Quote from: Stara on 06.08.2014, 15:12:01
Musta Barbaari paljasti: "Albumi ei ole suunnitelmissa"

Arvasin. Musta Strippari on siis pelkkä ihonvärillään ratsastava tähdenlento.
Ennenkuin huomaatkaan, hän on ylen toimittelija tiedoittelemassa rasismista huonompirotuisille tuohikengille.
"Syö paskaa ja kuole pois!!" - PEN sananvapauspalkinnolla palkittu Abdirahim Hussein suomalaisnaiselle. 5.11.2015
"Hussein teki riko­sil­moi­tuksen vihapuheesta" Hussein on jakanut sosiaalisessa mediassa useita esimerkkejä siitä, miten häntä on nimitelty ja uhkailtu eri viesteissä: 18.8.2015

Iloveallpeople

QuotePuumat jahtaavat Mustaa Barbaaria: "Saa korvat punoittamaan"

Räppäri Musta Barbaari viihtyy sinkkuna, vaikka naisseurasta ei olisi pulaa. Mies suorastaan hukkuu naisilta saamiinsa rohkeisiin yhteydenottoihin.
...

Kirjassa mies muun muassa paljastaa kuuluisuuden mukanaan tuomat yllätykset. Mies kertoo, ettei osannut etukäteen varautua naisilta saamaansa huomioon. Miestä on kosiskeltu 16-vuotiaiden tyttöjen pyjamabileisiin ja treffipyyntöjäkin on sadellut riittämiin.

Rohkeampiakin yhteydenottoja on kuitenkin ilmaantunut.

– Miten mä olisin tiennyt, että 48-vuotias kolmen lapsen äiti voi edes tietää niin rivoja seksitermejä, että ne saa mustan miehen korvat punoittamaan, saati sitten että se ehdottaa niitä mulle, mies kummastelee kirjassaan.
...

MTV3
"Kun poliitikko pakotetaan lähtemään paikaltaan tai suljetaan puolueesta tiedotusvälineiden painostuksen vuoksi, ei kyse ole mistään punavihreästä salaliitosta, vaan juuri siitä, miten demokratian pitääkin toimia."  (käännös) - Lasse Garoff

Micke90


Saippuakupla

QuoteSalil eka, salil vika – Barbaarin elämä ja treenit koottiin kirjaksi

[...]

Kirjaprojektinsa jälkeen viihdetaiteilija Nikander panostaa entistäkin aktiivisemmin sosiaaliseen mediaan. Instagram-videoita tehdään ja suositun Taru Painojen Herrasta -videoblogin seuraaja on parhaillaan työn alla.

Nikanderia on ehditty myös kosiskella mukaan politiikkaan. Mihin puolueisiin, sitä Barbaari ei halua paljastaa. Poliittiseen uraan hän ei joka tapauksessa koe vielä olevansa valmis.

Eikö Nikanderia huolestuta, että nopeasti käynnistynyt julkisuus lähtee jossain vaiheessa hiipumaan yhtä nopeasti?

Vastaus on ei.

"Ja jos hiipuu, sitten noustaan myöhemmin entistäkin kovempaa ja korkeammalle!"

http://www.hs.fi/kulttuuri/a1407293739616?jako=588b78d16c1df4e0190dbf47d130496d

Tabula Rasa

Jännä että keskiruskean sivistymättömyyden kotikasvatukseen voi kuulua piiskaaminen kun kantiksella tuo tarkoittaisi huostaanottoa.
Hedelmistään puu tunnetaan.

''UPMn Kyselytutkimuksessa 40 prosenttia ei sisäistänyt sitäkään että puu on vessapaperin ja pahvin raaka-aine.''

Micke90

Quote from: Tabula Rasa on 06.08.2014, 21:36:04
Jännä että keskiruskean sivistymättömyyden kotikasvatukseen voi kuulua piiskaaminen kun kantiksella tuo tarkoittaisi huostaanottoa.

Toki se on sitä rikkaampaa kulttuuria.

Jari Leino

Quote from: Micke90 on 06.08.2014, 01:01:48
Kiinnostaako Mustan Barbaarin elämänkerta?

(http://www.kauppakv.fi/pics/9/7/8/9/5/9789511283690.jpg)

No ei muuten kiinnosta, mutta siellähän näyttää olevan Pakkotoiston Tonppa kirjoittajana, joten ei se aivan paska kirja voi olla. ;)

Mites se vanha bodarivitsi menikään, että toinen osaa räpätä ja toinen kirjoittaa.

kummastelija

M-B:ssä kiteytyy koko finräppiskenen musiikillinen mädännäisyys. Kaveri on julkaissut tasan yhden biisin. Albumista ei tietoakaan. Mutta lööpeissä ja toimittajien haastateltavana joka jeesuksen päivä. Sääliksi käy tosissaan musiikkiuraa rakenravia nuoria kun tällä tasolla mennään.
"Syö paskaa ja kuole pois!!" - PEN sananvapauspalkinnolla palkittu Abdirahim Hussein suomalaisnaiselle. 5.11.2015
"Hussein teki riko­sil­moi­tuksen vihapuheesta" Hussein on jakanut sosiaalisessa mediassa useita esimerkkejä siitä, miten häntä on nimitelty ja uhkailtu eri viesteissä: 18.8.2015

Sietäjä

Quote from: kummastelija on 06.08.2014, 21:52:14
M-B:ssä kiteytyy koko finräppiskenen musiikillinen mädännäisyys. Kaveri on julkaissut tasan yhden biisin. Albumista ei tietoakaan. Mutta lööpeissä ja toimittajien haastateltavana joka jeesuksen päivä. Sääliksi käy tosissaan musiikkiuraa rakenravia nuoria kun tällä tasolla mennään.

Olen tainnut jossain ketjun alkupäässä sanoa, että Barbaari ei oikeastaan ole räppäri, vaan pikemminkin kokonaistaideteos tai 24/7-performanssi, jossa rap on vain pienenpieni sivujuonne.

Tabula Rasa

Quote from: Hohtava Mamma on 06.08.2014, 22:16:05
Quote from: Sietäjä on 06.08.2014, 21:56:30
Quote from: kummastelija on 06.08.2014, 21:52:14
M-B:ssä kiteytyy koko finräppiskenen musiikillinen mädännäisyys. Kaveri on julkaissut tasan yhden biisin. Albumista ei tietoakaan. Mutta lööpeissä ja toimittajien haastateltavana joka jeesuksen päivä. Sääliksi käy tosissaan musiikkiuraa rakenravia nuoria kun tällä tasolla mennään.

Olen tainnut jossain ketjun alkupäässä sanoa, että Barbaari ei oikeastaan ole räppäri, vaan pikemminkin kokonaistaideteos tai 24/7-performanssi, jossa rap on vain pienenpieni sivujuonne.

Mikä on tämän "taideteoksen" perusidea tai kantava voima, jonka varaan se on rakennettu? Se, että suomalaiset ovat rasisteja?

Se että saadaan kultamuna nostettua tolpan päähän ja huutaa kovaa että katsokaa rasistit kuinka tämä on teitä parempaa kulttuuria.
Hedelmistään puu tunnetaan.

''UPMn Kyselytutkimuksessa 40 prosenttia ei sisäistänyt sitäkään että puu on vessapaperin ja pahvin raaka-aine.''

Alkuasukas

Näitä yhden hitin narreja on joka kesälle. Mihin katosi Like a Boss? Missä on Heidi Jalid? Missä Zahra Abdullah? Ei tyhjästäkään ikuisesti voi nyhtää, sen huomasi Jari Sarasvuokin.
"Monikulttuurisuus rikastuttaa odottamattomilla tavoilla."

Kaarina Ranne (vihr.)

Jari Leino

(http://www.kauppakv.fi/pics/9/7/8/9/5/9789511283690.jpg)

(http://archive.bodylehti.fi/customfiles/img_3773.jpg)

Tomi Takamaa tietää, että mustaihoinen bodari joutuu usein kohtaamaan ennakkoluuloja.

Alkuasukas

Barbaarilla on suhteettoman isot pallorinnat ja narukädet ollakseen bodari. Biitsilihakset, jalkoja en halua edes nähdä...
"Monikulttuurisuus rikastuttaa odottamattomilla tavoilla."

Kaarina Ranne (vihr.)

P

Quote from: Alkuasukas on 06.08.2014, 22:36:10
Näitä yhden hitin narreja on joka kesälle. Mihin katosi Like a Boss? Missä on Heidi Jalid? Missä Zahra Abdullah? Ei tyhjästäkään ikuisesti voi nyhtää, sen huomasi Jari Sarasvuokin.

Heidi kaivetaan esiin taas äitienpäivänä? Taas on lisää uusia kansalaisia pukattu Suomea rakentamaan?
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

Alkuasukas

Ei vittu. Ei vitunvitunvittu.

Quote"Tehnyt hyvää koko Suomelle"
Musta Barbaari palkitaan positiivisuudestaan

Vuoden Positiivisimmaksi helsinkiläiseksi on valittu rap-artisti James Nikander eli Musta Barbaari.

Hän on tullut tunnetuksi Salil eka salil vika -kappaleellaan. Äänestäjät kuvasivat Jamesia huumorintajuiseksi oman tiensä kulkijaksi, joka toimii oivana inspiraation lähteenä ja mallina nuorille.

- Musta Barbaari näyttää esimerkkiä terveellisistä elämäntavoista ja rikkoo rasistisia ennakkoluuloja, perusteli eräs äänestäjä.

- Olen ylpeä, kun hänenlaisiaan ihmisiä löytyy. Hellyttävä persoona on tehnyt hyvää koko Suomelle ja antanut potkua rasismin vastaisuudelle! Jamesista on huokunut paljon todellista positiivisuutta! Se on jotain oikeasti aitoa, perusteli toinen.

Nikander osallistuu Vuoden Positiivisin suomalainen -kilpailuun, jonka tulos julkistetaan syyskuun alussa Positiivisuusviikon juhlassa.

Ehdokkaina äänestyksessä olivat myös koomikko Lotta Backlund, rap-artisti Deogracias Masomi eli Gracias, olympiavoittaja Toni Piispanen sekä juontajat Vappu Pimiä ja Axl Smith.

Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen palkitsee voittajan tänään Helsingin kaupungintalolla kello 14.

http://www.iltalehti.fi/viihde/2014081918584445_vi.shtml

Megadeth-insidentti oikein huokui sitä TODELLISTA positiivisuutta.
"Monikulttuurisuus rikastuttaa odottamattomilla tavoilla."

Kaarina Ranne (vihr.)

Tommi Korhonen

Ahahhah! Loistavaa. Eiköhän tuokin lisää nuivuutta, kun nähdään noita turhakkeita ja turhake-palkintoja joista kukaan ei ole kiinnostunut. Tässä tapauksessa se ei edes maksa niin kamalasti veronmaksajalle.

Onhan Mustassa Barbaarissa jotain huvittavaa hyväntahtoisuutta. Jos vain malttaisi pysyä nuorisotalojen vierasjuontajana, niin eihän siinä mitään. Tuo mokuttajien alustallenostaminen tässä vituttaa enintään. Vähillä eväillä pääsee Suomessa kansallissankariksi.
Quote from: Ant. on 25.06.2015, 06:17:22Kerrassaan toivoton tilanne. Kaikki muut eduskuntapuolueet kannattavat suomalaisvastaista politiikkaa. Perussuomalaiset ovat ohjelmatasolla hyvä, mutta sillä on lampaan rohkeus.