News:

Mikäli foorumi ei jostain syystä vastaa, paras paikka löytää ajantasaista tietoa on Facebookin Hommasivu,
https://www.facebook.com/Hommaforum/
Sivun lukeminen on mahdollista myös ilman FB-tiliä.

Main Menu

2013-08-17 Demari Pekka Siikala blogikirjoitus: Vajakki ja suvakki

Started by skrabb, 18.08.2013, 07:07:26

Previous topic - Next topic

skrabb

QuoteVAJAKKI JA SUVAKKI

Suomalaisen demokratian suurimman uhan muodostavat persukit, siis he jotka kuvaavat kaikki muita sanoilla vajakit ja suvakit. He ovat keksineet myös mittavan määrän muitakin toisia halventavia nimityksiä, kuten esimerkiksi mukasuvaitsevaisto.

Persukeille demokratia ja vapaus tarkoittavat persukeiden yksinvaltaa. Siksi he ovat vakava uhka suomalaiselle demokratialle. He eivät mene mihinkään hallitukseen, jonka ohjelmaan ei kirjata kaikki heidän vaatimuksiaan. He valittavat että heidät syrjäytettiin nykyistä hallitusta muodostettaissa. Ei syrjäytetty. Heitä suorastaan kerjättiin mukaan, mutta he itse syrjäyttivät itsensä.

Siten seuraavissa eduskuntavaleissa jokainen persukeille annettu ääni on hukkaääni. Persukit eivät mene hallitukseen vaikka heistä tulisi maan suurin puolue. He menevät hallitukseen vasta sitten kun he saavat eduskuntaan yli 100 kansanedustajaa. Silloin heidän ei tarvitse ottaa muita huomioon ja he voivat rakentaa oman Pohjois-Koreansa.

Tämä on ikävää, mutta perin totta.

Suomalaisella demokratialla on pitkät perinteet. Niihin perinteisiin kuuluu yhteistyö. Sitä perinnettä kannattaa kunnioittaa. Ja juuri siksi persukit pitää jättää omaan arvoonsa. Mukademokraateiksi.

Hyvää viikonloppua kaikille yhteistyökykyisille.

http://www.pekkasiikalalta.net/

Pekka Siikala
17.08.2013
Orimattila
http://blogit.demari.fi/pekkasiikala/2013/08/17/vajakki-ja-suvakki/

US:n Puheenvuorossa aiemmin erittäin aktiivisti paasannut Siikalan papparainen on ilmeiseti kääntynyt/palannut demariksi kepuliudesta. Taisi hän jossain vaiheessa viherpunertaakin.
Ken vaivojansa vaikertaa, on vaivojensa vanki. Ei oikeutta maassa saa, ken itse sit' ei hanki.

Eino P. Keravalta

Mitäpä, jos antaisimme tälle kukalie-Pekalle sellaisen ilon, ettemme kommentoisi hänen "hengentuotettaan" laisinkaan?
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

Kaappihommailija

Jotenkin surullista, kun aikuinen mies kirjoittelee tuollaisia meistä tulee Pohjois-Korea kirjoituksia.

JoKaGO

Quote from: Eino P. Keravalta on 18.08.2013, 07:20:52
Mitäpä, jos antaisimme tälle kukalie-Pekalle sellaisen ilon, ettemme kommentoisi hänen "hengentuotettaan" laisinkaan?

Minä ainakin kommentoin nyt yhdellä sanalla ja ainoan kerran: TRÖÖÖÖÖT!
[Hallituksen kehysriihessä] Perussuomalaisilla oli pitkä lista esimerkiksi maahanmuuttoon ja kehitysapuun liittyviä leikkausehdotuksia, joista vain osa läpäisi muiden puolueiden seulan.

Faidros.

Tämähän on hyvä uutinen! Demareiden alamäki jatkuu kirjoittajien myötä. Ne karvaperseduunarit jotka ovat jo aiemmin harkinneet PS:n äänestämistä saavat aatoksilleen vahvan tuen.
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

siviilitarkkailija

#5
Pekka on minusta ehdottomasti suvaittava olento. Olen nauttinut Sikalan hengentuotteista yleensä loppuakohden lattialla vääntelehtien silmät kyynelissä. Muistan varmaan lopun elämääni kun Pekka valitti kohdalleen osunutta vääryyttä hänen lupauduttuaan keskustapuolueen kokokoukseen talkoolaiseksi. Tyrmistyksekseen tämän uhrauksen jälkeen häntä ei valittu vaaliehdokkaaksi. Ison eläkeläisen itkupotkuraivari ei ole lasten katseltavaa. Toinen megalohkaisu oli neljän miljoonan ajetun kilometrin ympäristönsuojelutyö. Kertoi ajaneensa autolla arvionsa mukaan moisen matkan oman toimensa ohessa. Siikala on poliittisen elämänsä sankari.

Myönnän että huumorintaju on joskus koitoksella Siikalan tarinoita luettaessa mutta toisaalta pitää muistaa että nauru pidentää ikää. Olen hänelle vuosia velkaa. Tosin ei ehkä ihan kylänraittimateriaalia vaan peräkammarin poikia. Demari ei ehkä ole ihan tarkkaan miettinyt mihin kontekstiin on kaverin laittanut mikä ainakin nyt heristi makeat naurut jahka tajuavat...
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

foobar

Ihan hyvä vaan että demarit hankkivat ihan omilla sivuillaan itselleen mainetta tällaisilla avohoitotapauksilla.
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

Swen OF Sweden

Toivottavasti Pekka Siikala saisi paljon näkyvyyttä kirjoituksillaan, koska se jos mikä toisi paljon ääniä perussuomalaisille!
https://www.youtube.com/watch?v=hNWu4FFoUj4

"Ei valheet mene ohi sillä et ne unohdetaan"
  -Dave Lindholm

"Voisitteko kertoa minulle missä ilmansuunnassa suomesta katsottuna on:Itämeri?"
-Swen

Svensk Polis: https://www.youtube.com/shorts/eyOT0wOcD5U

Lahti-Saloranta

Quote from: Eino P. Keravalta on 18.08.2013, 07:20:52
Mitäpä, jos antaisimme tälle kukalie-Pekalle sellaisen ilon, ettemme kommentoisi hänen "hengentuotettaan" laisinkaan?
Enempää kommentoimatta kysyisin että onko tuo isoilla kirjoitettu jutun otsikko vai kirjoittajan arvonimi?
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

Emo

Pekka Siikala on tunnettu nettihöpöttäjä, Siikalaa ei ottane vakavasti edes suvakit ja vajakit. Kirjoitellut mm. Uusi Suomi- blogeissa.

siviilitarkkailija

#10
Luultavasti jälkimmäinen. Siikala on kuin jokihelmisimpukka eli raakku. Pieni osa raakuista kirjoituksista tuottaa helmen. Nykyarvioiden mukaan sellainen saattaa olla tuhannesta pyydetystä simpukasta pyytämättä lähetetystä kirjoituksessa vain yhdessä. Helmi kehittyy simpukanPekan sisällä olevan hiekkasirun ympärille vuosikymmenten aikana. Useimmiten helmet ovat heikon laatunsa takia arvottomia.   :facepalm:

Quotesiviilitarkkailija
Viestejä: 4 428
:P
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

Teaparty

Quote from: siviilitarkkailija on 18.08.2013, 11:01:48
Luultavasti jälkimmäinen. Siikala on kuin jokihelmisimpukka eli raakku. Pieni osa raakuista kirjoituksista tuottaa helmen. Nykyarvioiden mukaan sellainen saattaa olla tuhannesta pyydetystä simpukasta pyytämättä lähetetystä kirjoituksessa vain yhdessä.

Raakku Kommunisti on kirkkaiden, virtaavien sumeiden, rämettyneiden vesien pohjalla elävä suurikokoinen nilviäislaji, jonka alkuperäinen levinneisyys kattaa laajoja alueita pohjoisesta pallonpuoliskosta. Raakku Kommunisti on sekä Suomessa että maailmanlaajuisesti erittäin uhanalainen. Suomessa se rauhoitettiin ensimmäisenä selkärangattomana vuonna 1955.

foobar

Quote from: Emo on 18.08.2013, 10:58:09
Pekka Siikala on tunnettu nettihöpöttäjä, Siikalaa ei ottane vakavasti edes suvakit ja vajakit. Kirjoitellut mm. Uusi Suomi- blogeissa.

Siksi ihmetyttääkin, miksi demarit pitävät hänet blogisivuillaan.
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

elukka

Pekka on mm. suureen ääneen julistanut, että Viro HALUSI liittyä Neuvostoliittoon!

Vieläkö Pekka on tuota mieltä? Jos tuota vrt. Juhani Kalskeen tai Illmannin määritelmiin "vihapuheesta", niin huh huh. Kansan murhenäytelmän vähättelt vs. sananvapauden (ent. länsimaisten sananv.) rajojen testaamisesta on kuin vertaisi valtamerta kusipisaraan. Kuitenkaan  ensinmainittua ei ole rankaistu Suomen "oikeudessa"....

Voi Pekka voi Pekka! Olin aluksi Kokoomukselainen, mutta käännyin Persuksi 2000-luvun alussa. Kaiken sen ajan, jonka tiesin Pekan US-blogin, on tuo Orimattilan lahja Suomen intellektuelleille kerennyt olemaan KePu, sitten Virhee ja nyt blokkaa sosialistien sivuilla.
Kulttuurimarxismi
http://rauta-aika.blogspot.fi/2012/04/frankfurtin-koulukunnan.html

Homoliittolain vaikutukset Massachusettsin osavaltiossa
https://www.youtube.com/watch?v=bSXFb6ULsCg

elukka

Quote from: foobar on 18.08.2013, 11:12:55
Quote from: Emo on 18.08.2013, 10:58:09
Pekka Siikala on tunnettu nettihöpöttäjä, Siikalaa ei ottane vakavasti edes suvakit ja vajakit. Kirjoitellut mm. Uusi Suomi- blogeissa.

Siksi ihmetyttääkin, miksi demarit pitävät hänet blogisivuillaan.

Ei paljoa poikkea tunnettujen muitten sosialistien älynlahjoista. Samanlaista rationaalisuudesta poikkeavaa älyn meteliä ovat toitottaneet mm.:
- Lähes kaikki muutkin sosialistit
- Lipposet
- Entinen piispa turuust
- Entinen dildomalli ja pornotaiteilija, nyk. lesbo, hurskastelun määrässa ei erota, kumpi on pornotähti ja kumpi on ent. piispa
- Sos. Dem. nuoret

Noitten lausunnot ovat olleet aika balanssissa Pekka Siikalan kanssa, jotta onne, onnea vaan.....
Kulttuurimarxismi
http://rauta-aika.blogspot.fi/2012/04/frankfurtin-koulukunnan.html

Homoliittolain vaikutukset Massachusettsin osavaltiossa
https://www.youtube.com/watch?v=bSXFb6ULsCg

törö

Olen käsittänyt että Siikala on punavihreä kepulainen ja täysi nobody omiensakin keskuudessa.

http://192.49.229.35/K2008/s/tulos/ehdkutulos_orimattila.html

elukka

Quote from: törö on 18.08.2013, 11:54:45
Olen käsittänyt että Siikala on punavihreä kepulainen ja täysi nobody omiensakin keskuudessa.

http://192.49.229.35/K2008/s/tulos/ehdkutulos_orimattila.html

Orimattilastakin löytyy 16 semmoista henkilöä, jotka äänestävät tuota intellektuellismin voittoa rasisteista! Kiitos äänestäjät!
Kulttuurimarxismi
http://rauta-aika.blogspot.fi/2012/04/frankfurtin-koulukunnan.html

Homoliittolain vaikutukset Massachusettsin osavaltiossa
https://www.youtube.com/watch?v=bSXFb6ULsCg

alussaolisana

Quote from: Teaparty on 18.08.2013, 11:11:12
Quote from: siviilitarkkailija on 18.08.2013, 11:01:48
Luultavasti jälkimmäinen. Siikala on kuin jokihelmisimpukka eli raakku. Pieni osa raakuista kirjoituksista tuottaa helmen. Nykyarvioiden mukaan sellainen saattaa olla tuhannesta pyydetystä simpukasta pyytämättä lähetetystä kirjoituksessa vain yhdessä.

Raakku Kommunisti on kirkkaiden, virtaavien sumeiden, rämettyneiden vesien pohjalla elävä suurikokoinen nilviäislaji, jonka alkuperäinen levinneisyys kattaa laajoja alueita pohjoisesta pallonpuoliskosta. Raakku Kommunisti on sekä Suomessa että maailmanlaajuisesti erittäin uhanalainen. Suomessa se rauhoitettiin ensimmäisenä selkärangattomana vuonna 1955.

Korjaus: Tutkijat luulivat kommunistin lajina olevan uhanalainen. Sittemmin on huomattu, että elinympäristön muutos sai aikaan kommunistin värimuunnoksia, joita ei alkuun käsitetty saman lajin yksilöiksi. Sitä mukaa kuin alkuperäinen tulenpalava kommunisti on harvinaistunut ja muuttanut elintapojaan erakkomaiseksi hiljaiseloksi, niin uudet vihreä ja punavihreä -muunnokset ovat yleistyneet ja levittäneet elinpiiriään. Jostain syystä uusien muunnosten levinneisyys on pysähtynyt ns. klassisen Länsi-Euroopan rajoille. Eli esim. Itä-Eurooppa on välttynyt uusilta muodoilta, ehkä vaativamman elinympäristön ja/tai alkuperäisen kannan äskettäisen romahduksen takia. Itä-Aasialainen keltainen muunnos on edelleen yksilömäärältään merkittävin ja monia alalajeja tai rotuja maailmalta edelleen löytyy. Kommunistin saastuttaman ihmisasutuksen ensimmäinen merkki on ns. valheen haju, jonka tunnistamiseen on melko vaivatonta kouluttautua.
"Harmageddonin tapahtumapaikka sijaitsee nykyisessä Israelissa Afulan kunnassa (38 900 asukasta) ja sinne voi ajaa valtatie 66:a pitkin. Kunta mainostaa itseään sloganilla "Afula, hauska paikka asua"."

elukka

Voisikoo yleisesti kuhtua agitoivaa marxilaista meloonia varmuuden vuoksi kameleontiksi.

Jospa he seuraavaksi keksivät värikseen sinisen?

Kulttuurimarxismi
http://rauta-aika.blogspot.fi/2012/04/frankfurtin-koulukunnan.html

Homoliittolain vaikutukset Massachusettsin osavaltiossa
https://www.youtube.com/watch?v=bSXFb6ULsCg

Shemeikka

QuoteSuomalaisella demokratialla on pitkät perinteet. Niihin perinteisiin kuuluu yhteistyö. Sitä perinnettä kannattaa kunnioittaa. Ja juuri siksi persukit pitää jättää omaan arvoonsa.

Eli Pekan mukaan yhteistyöllä on Suomessa pitkät perinteet ja sitä perinnettä pitäisi kunnioittaa, mutta perussuomalaiset juuri siksi jättää "omaan arvoonsa", yhteistyön ulkopuolelle. Näen aukon Pekan logiikassa...
Vain kuolleet kalat kulkevat virran mukana.

https://esapaloniemi.webnode.fi/
Nude but not naked

"Ajattele itse, tai muut päättävät puolestasi." Aku-Kimmo Ripatti

Shemeikka- mamukurssin käynyt suomalainen

Raine Kallio

Mielestäni kirjoittajan ennustus persujen vaali/hallituksenmuodostus käyttäytymisestä on ihan luonteva heidän historiansa ja käyttäytymisensä huomioon ottaen.Muuten kirjoituksessa on paljon turhaa ja naurettavaa porua.

weekendsoldier

Quote from: törö on 18.08.2013, 11:54:45
Olen käsittänyt että Siikala on punavihreä kepulainen ja täysi nobody omiensakin keskuudessa.

http://192.49.229.35/K2008/s/tulos/ehdkutulos_orimattila.html

No nytkö se on jo siirtynyt demareihin? Mä muistelin että se olis ollu virheissä ja sitä enne kepuli. Melkonen tuuliviiri.

elukka

Quote from: Shemeikka on 18.08.2013, 13:17:42
QuoteSuomalaisella demokratialla on pitkät perinteet. Niihin perinteisiin kuuluu yhteistyö. Sitä perinnettä kannattaa kunnioittaa. Ja juuri siksi persukit pitää jättää omaan arvoonsa.

Eli Pekan mukaan yhteistyöllä on Suomessa pitkät perinteet ja sitä perinnettä pitäisi kunnioittaa, mutta perussuomalaiset juuri siksi jättää "omaan arvoonsa", yhteistyön ulkopuolelle. Näen aukon Pekan logiikassa...

Peku on saanut pataansa persuilta väittelyissä liian usein uusisuomi.fi:ssä.
Kulttuurimarxismi
http://rauta-aika.blogspot.fi/2012/04/frankfurtin-koulukunnan.html

Homoliittolain vaikutukset Massachusettsin osavaltiossa
https://www.youtube.com/watch?v=bSXFb6ULsCg

nuiv-or

Quote from: foobar on 18.08.2013, 11:12:55
Quote from: Emo on 18.08.2013, 10:58:09
Pekka Siikala on tunnettu nettihöpöttäjä, Siikalaa ei ottane vakavasti edes suvakit ja vajakit. Kirjoitellut mm. Uusi Suomi- blogeissa.

Siksi ihmetyttääkin, miksi demarit pitävät hänet blogisivuillaan.

Nostaakseen sivuston tasoa.

Micke90

Kuka on Pekka Siikala? Kuulen hänestä nyt ensimmäisen kerran. Kotisivujensa perusteella vaikuttaa lähinnä onnettomalta peräkammarinpojalta, jota on potkittu Persuksille oikein kunnolla.  ;D

Emme kai me tuollaisesta välitä?  >:(

-PPT-

Siikala vaikuttaa jonkinlaiselta huomionkipeältä ammattitrollilta mutta se mitä olen usarin blogeja lukenut niin hänen keskustelutyylinsä on äärimmäisen vastenmielistä henkilöön käyvää solvausta jos olet hänen kanssaan eri mieltä. Kärsii myös prinsessataudista eli blokkaa blogistansa ne joiden kanssa hän ei väittelyssä pärjää.

Luotsi

Quote from: Eino P. Keravalta on 18.08.2013, 07:20:52
Mitäpä, jos antaisimme tälle kukalie-Pekalle sellaisen ilon, ettemme kommentoisi hänen "hengentuotettaan" laisinkaan?

+1, siis "hengentuotettaan" monikossa.
*** Kommunismi toimii mainiosti - muurahaisilla ***

siviilitarkkailija

Tämän keskustelun aloittaja voisi korjata otsikon joka on tasoltaan vastaava Siikalan tuotosten kanssa. Minusta sanat "vajakki ja suvakki" eivät ole ihan hommakeskustelun tasolla ainakaan otsikon kohdalla.
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

skrabb

Quote from: siviilitarkkailija on 19.08.2013, 09:00:04
Tämän keskustelun aloittaja voisi korjata otsikon joka on tasoltaan vastaava Siikalan tuotosten kanssa. Minusta sanat "vajakki ja suvakki" eivät ole ihan hommakeskustelun tasolla ainakaan otsikon kohdalla.

Korjattu! 8)
Ken vaivojansa vaikertaa, on vaivojensa vanki. Ei oikeutta maassa saa, ken itse sit' ei hanki.

siviilitarkkailija

Kiitos psta vaikka ei ihan heti näy muutosta hommatekstissä.

Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...