Maahanmuuton lyhyt historia; Pakolaisyllätys 1970-luvulla (Monitori 4/2000)

[akez]

Monitori-lehden (4/2000) lyhyt ja vanha, mutta mielenkiintoinen, maahanmuuttohistoriikki. Otetaan teksti talteen jälkipolville. Näin ne sedät ja tädit on aikoinaan heiluneet ulkomaalaisasioissa ...

Maahanmuuton lyhyt historia; Pakolaisyllätys 1970-luvulla

Monitori 4/2000 linkki juttuun

Teksti: Antti Seppälä, ulkomaalaisvaltuutettu

Kuvat: Markku Lepola, Gunnar Rosén
                   

Entinen Suomen Punaisen Ristin apulaispääsihteeri, professori Gunnar Rosén on tehnyt pitkän uran humanitaarisessa työssä. Professori tunnetaan myös alan historioitsijana. Lisäksi hän vaikutti uudemman pakolaisasioiden hallinnon kehittämiseen. Niin ikään hän ehdotti ensimmäisenä ulkomaalaiskuraattorin viran perustamista.

- Minusta Suomen sotien jälkeisen pakolaispolitiikan alku oli aika vaatimaton, kun Suomen hallitus teki 24.11.1973 päätöksen tarjota turvapaikka korkeintaan sadalle chileläiselle Pinochetin vallankaappauksen jälkeen. Silloinhan kaikki halukkaat saivat poistua maasta, jos he saivat jostakin turvapaikan.

Heitähän oli tullut Suomen edustuston suojiin.

- Kyllä. Tapani Brotherushan heitä sinne keräili. Väkeä oli niin paljon, että he majoittuivat lähetystön pihalle puistoon. Brotherus myös ilmeisesti valitsi Suomeen tulleet. Kukaan ei vakavissaan uskonut, että joku olisi niin hullu että lähtisi maapallon toiselle puolelle. Lehtileikkeistä päätellen Brotherus joukkoineen teki parhaansa saadakseen Suomen näyttämään huonolta maalta. Yllättävää kyllä hän koetti saada myös intellektuellit olemaan hakematta tänne. 

- Yhtenä päivänä marraskuussa 1973 minulle soitti ulkoministeriön valtiosihteeri Matti Tuovinen aamupäivällä henki kurkussa ja sanoi, että herrajumala, nyt he tulevat eikä mitään ole tehty. Eikö Punainen Risti voisi ottaa heidät hoitoonsa? Pääsihteeri Kai Warras oli ulkomailla, hänhän oli siihen aikaan kansainvälisen liigan varapuheenjohtaja. No, asia lankesi sitten minulle. Pidin keskushallinnon kanssa puhelinkokouksen. Näin Punainen Risti lupasi hoitaa ensihuoltotilanteen ehdolla, että valtio maksaa. Tuovinen sanoi, että valtio kyllä maksaa, maksoi mitä hyvänsä, mutta tilanne on hoidettava.

- Tuovinen kutsui parin tunnin varoitusajalla ulkoministeriöön kokouksen, jossa oli eri ministeriöiden edustajia, ulkoministeriö, sosiaaliministeriö, sisäministeriö, työvoimaministeriö,  työnantajien ja työntekijöiden edustajat ja kirkko.

- Tuovinen sanoi, että kai me sitten valitaan Punaisen Ristin mies puheenjohtajaksi ja meni itse kiireesti pois. Aikaa oli suunnilleen viikon verran, kun ensimmäiset saapuivat. Ensimmäinen kysymys tietenkin oli, minne heidät sijoitetaan. Eihän meillä silloin ollut minkäänlaista kokemusta pakolaiskeskuksesta. Paikan etsimisessä tuli hoppu. Muun muassa Espoo tarjosi rappiokunnossa ollutta Leppävaaran kartanoa ja erinäisiä muita samanlaisia tiloja. Sitten me saimme Turusta ilmoituksen, että 20 kilometriä Turun pohjoispuolella Aurassa Käyrän koulukoti oli tyhjänä. Siellä oli siistissä kunnossa olevat henkilökunnan asunnot eli tuollaiset 40-luvun omakotitalot, jotka sopivat täydellisesti esimerkiksi perhemajoitukseen. Lisäksi oli yleisiä tiloja, kuten ruokasalitiloja.

- Meidän Varsinais-Suomen piirimme teki ison työn käytännön järjestelyissä. Nopeasti muodostetussa toimikunnassa, Chilen pakolaistoimikunta ykkösessä yritettiin selvittää, mitä kukin voisi tehdä. Mitään lainsäädäntöä ei ollut tällaisten tilanteiden varalle. Eri viranomaiset saattoivat tehdä jokainen jotakin soveltamalla omia määräyksiään. Ensin oli kuitenkin hoidettava akuutti tilanne, kuten majoitus, muonitus ja terveydenhuolto. Heti ensimmäisessä kokouksessa keskusteltiin myös siitä, miten löytää tulijoille työpaikkoja. Parin kokouksen jälkeen todettiin, että eihän tämä näin käy, vaan asia on kytkettävä johonkin vastuunalaiseen viranomaiseen.

- Ulkoministeriö oli ensimmäinen koollekutsuja. Päädyttiin esittämään, että valtioneuvosto määräisi työvoimaministeriön koordinoivaksi viranomaiseksi. Punainen Risti lupasi omasta puolestaan hoitaa tilannetta marraskuun alusta helmikuun loppuun. Sitten asetettiinkin 14.12.1973 Chilen toimikunta  numero kaksi. Puheenjohtajana toimi toimistopäällikkö Holger Quick. Maaliskuun 1 päivästä 1974 virallinen vastuu siirtyi työvoimaministeriölle.

Politiikkaa ja politikointia

Tässähän pelattiin politiikkaakin?       

- Kansan keskuudessa syntyi kaksi  vastakkain asennoituvaa ryhmittymää. Oikeistolaiset ja keskustalaiset olivat alusta saakka äärimmäisen kriittisiä siihen, että otetaan jotain etelä-amerikkalaisia terroristeja ja kommunisteja tänne. Vasemmisto oli yhtä kiihkeästi vastavallankumouksellisten puolella.

- Kun porukka sitten tuli, osa oli tosiaan oikein tulipalokommunisteja, jotka suunnilleen jo lentokentällä alkoivat pitää poliittisia palopuheita. Meidän arviomme mukaan ainakin puolet ellei enemmänkin oli meikäläisellä mittapuulla oikeistodemareita. Rouvat tulivat hienoissa turkeissa eivätkä olleet ikinä oman kämppänsä lattiaa lakaisseet. He halveksivat syvästi  muutamia joukossa olleita intiaaneja. Mukana oli chileläisten lisäksi monta sellaista, jotka olivat olleet pakolaisina Chilessä, kuten bolivialaisia ja uruguailaisia.

- Politikoinnista oli paljon riesaa. Heti perustettiin Suomi-Chile seura, jonka mielestä pakolaisille ei mikään ollut tarpeeksi hyvää. Punaista Ristiä haukuttiin, että se pyrki eristämään pakolaiset. Tietenkin tulijoiden mielialat olivat matalalla, koska oli vuoden ankein aika. Huomasimme, että pelkkä majoittaminen ei riitä, vaan oli tarvetta sielulliseen hoitoon.

- Nuoret pojat alkoivat  pitää poliittisia kokouksia. Heille jouduttiin sanomaan, että se ei  oikein käy, koska Punainen Risti oli puolueeton järjestö. Kompromissina sovittiin, että omissa kämpissä sai pitää mitä hyvänsä kokouksia. Supo puolestaan halusi järjestää poliittista valvontaa. Minä sanoin, että jos sellaista tulee niin ainakaan minä en tiedä mitään. Supo värväsi Käyrän vakinaisen vahtimestarin. Tietenkin hän kärysi vakoilijan hommassaan heti. En tiedä sitten, miten valvontaa jatkossa järjestettiin.

- Koko ajan yritettiin etsiä työpaikkoja sekä opiskelupaikkoja. Muutamat menivät Tampereen yliopistoon. Moni kuitenkin luuli, että vaihe Suomessa on hyvin lyhytaikainen ja Chilessä tapahtuu vastavallankumous ja he palaavat takaisin. Pahin turhautumisen aihe oli, että he kuvittelivat saavansa saman tasoiset virat kuin heillä oli ollut kotimaassa osaamatta mitään muuta kuin espanjaa. Hyvin pian alettiinkin pyrkiä Espanjaan ja Meksikoon.

Sitten kaikki ilmeisesti häipyivät, kuka minnekin?

- Kyllä he häipyivät. Osa jäi kuitenkin Turkuun asumaan. Sitten alkoi jo tulla yksittäisiä pakolaisia eri puolilta maailmaa. Heistä neuvoteltiin aina Eila Kännön kanssa. Heitä tuli kuitenkin aika vähän. Eila Kännö oli hyvinkin pehmeä. Hänen apulaisensa Hannu Siljamäki piti Kännöä ihan pehmiksenä, vaikka häntä haukuttiin hirveästi. Siljamäen linja oli "kaappiin vain ja pois maasta". Pitkään aikaan ei saatu mitään tietoa, ketkä pyrkivät itärajan yli. Rajavaltuutetut hoitivat asiat omin päin ja kahden kesken.

Eversti Juhani Paakkinen, joka lähti eläkkeelle Kaakkois-Suomen rajavartiostosta  oli tutkinut asiaa ja sanoi, että tapauksia ei ollut kovin montaa.

- Ei kovin montaa, mutta oli kuitenkin. Ajoimme Kännön kanssa sitä, että jokainen joka halusi turvapaikkaa oli passitettava keskusviranomaisten haastateltavaksi.

Vietnamilaiset liikenteessä

Mennäänkö sitten vietnamilaisiin muutama vuosi eteenpäin vuoteen 1979? Onkos tämä lehtijuttu Pulau Bidongilta?

- Ei. Se oli Cherating, lähellä kuitenkin mutta mantereella.  Mukana tässä kuvassa näkyy Apu-lehden toimittaja Olavi Salmi. Teillä siis oli lääkärinä vanha ystäväni Rauni-Leena Luukanen.

- Hän oli siellä jo valmiina avustustyössä. Asia alkoi, kun venepakolaisia rupesi tulemaan Vietnamista mahdottomasti. Heinäkuussa 1979 pakolaiskomissaari järjesti Genevessä ison kokouksen selvittämään nimenomaan, miten venepakolaiset hoidetaan. Suomen ulkoministeriö lähetti korkeatasoisen delegaation itsensä ulkoministeri Paavo Väyrysen johdolla. Kun sinne lähdettiin oli epäselvää, mitä tulee tapahtumaan, vai soitetaanko Genevessä vain suuta. Suomi tarjoutui ottamaan sata pakolaista ja Björn "Nalle" Ekbom ulkoministeriöstä sekä minut lähetettiin välittömästi Malesiaan valitsemaan heitä.

Siellähän oli Punaisen Puolikuun johdossa Ruby Lee, jonka minäkin pari kertaa tapasin. Rouvalla oli arvonimi Datin.

- Hän oli hyvä organisaattori ja heillä olivat kortistot kunnossa.

Tehän olitte avoimia, kun Apu oli mukana.

- Nalle oli sitä mieltä, että mitä salattavaa meillä on. Näkymä joka meitä kohtasi oli, että autiolle hiekkarannalle oli vedetty piikkilangasta neliö, jonka mittakaava oli suunnilleen 500 x 500 metriä. Siellä oli noin 7 000 ihmistä. Sotilaat vartioivat leiriä. Kun tultiin autolla pihalle, ihmiset huusivat, ottakaa minut, ottakaa minut. Sitten tilanne muuttui. Siellä oli juuri meidän edellä amerikkalainen ja kanadalainen delegaatio. Ne valkkasivat kylmästi vain kaikkein parhaat päältä eli koulutetut ja englannin taitoiset.

Niinhän myöhemminkin tapahtui.

- Meillä oli lähtökohtana jo Genevestä  lähtien, että Suomi ottaa pakolaisia puhtaasti humanitaarisin perustein ja mieluummin kokonaisia perheitä. Hyvä porukka sieltä kuitenkin tuli.

- Me kyselimme, että kuka haluaa lähteä Suomeen? Ei minkään näköistä liikettä. Tiedättekö te, missä semmoinen maa on? Kukaan ei ollut koskaan kuullutkaan. Haastattelupaikka oli eräässä lautakatoksessa. Istuimme siellä tunnin verran eikä ketään ilmestynyt. Sitten ystävämme Tran Minh Canh, joka oli leirillä jonkinlainen luottamusmies, päätti poikineen ilmoittautua Suomeen. Kun toiset näkivät, että Canh oli valmis lähtemään Suomeen, alkoi väkeä tulla vaikka kuinka paljon. Pian järjestyi jono ja aloimme haastattelut.

Sanos nyt, koska tämä on ikuinen mysteerio, miten onnistuitte ottamaan puolet vietnamilaisia ja puolet Vietnamin kiinalaisia?

- En usko että kiinnitimme siihen mitään huomiota. Meillä oli jo takana kokemusta chileläisten vastaanotosta. Alkuvastaanoton jälkeen vietnamilaiset siirrettiin vastaanottokeskukseen Vantaan Kulomäkeen. Asiaa pyöriteltiin kuitenkin työvoimaministeriön sekä sosiaali- ja terveysministeriön välillä. Seurannasta tehtiin sitten erilaisia muistioita.


(Kuvatekstit:

Vietnamilaisten pakolaisten valintaryhmä Cheratingin leirillä Malesiassa heinäkuussa 1979. (Vas.) Apu-lehden reportteri Olavi Salmi, tri Rauni Luukkanen, ministerineuvos Björn Ekholm (Geneve), SPR:n apulaispääsihteeri Gunnar Rosén, avustaja Taina Kettula (Djakarta) ja kiinalainen tulkkityttö.

Malesia, Cerating-pakolaisleiri 1979: Delegaation tuloa Vietnamin venepakolaisten leirille  saattelivat pakolaisten unohtumattomat huudot "ottakaa minut, ottakaa minut".

Yksi leirillä olleista oli Tran Minh Canh, joka tuli Suomeen ensimmäisten Vietnamin venepakolaisten joukossa. Hän on asunut Suomessa jo 21 vuotta ja työskentelee maanmittaushallituksessa. Hänen henkilökuvaansa on piirtänyt ja elämäntarinaansa näytellyt Asko Sarkola Lilla -teatterin näytelmässä 'Lantmätarens historia'.)

[Lalli IsoTalo]

Maahanmuuton lyhyt historia; Pakolaisyllätys 1970-luvulla

Monitori 4/2000 linkki juttuun

Teksti: Antti Seppälä, ulkomaalaisvaltuutettu

Jos en ihan väärin muista, niin tämä Antti Seppälä oli itse henkilökohtaisesti salakuljettamassa ihmisiä laittomastia Suomeen.

EDIT

[akez]

Maahanmuuton lyhyt historia; Pakolaisyllätys 1970-luvulla

Monitori 4/2000 linkki juttuun

Teksti: Antti Seppälä, ulkomaalaisvaltuutettu

Jos en ihan väärin muista, niin tämä Antti Seppälä oli itse henkilökohtaisesti salakuljettamassa ihmisiä laittomasta Suomeen.

Tuolla toisessa ketjussa todetaan näin ...

Eikös tuo satamaan rientänyt ulkomaalaisvaltuutettu ollut Johanna Suurpää?

Ulkmaalaisvaltuutetun virka perustettiin vasta 1991. Tuolloin asiaa hoiti sos.terv. minis
teriössä Antti Seppälä.  Hän teki ehdotuksen ulkomaalaisvaltuutetun viran perustamisesta ja nimitettiin sitten siihen tehtävään vuoteen 2001 saakka. Johanna Suuripää nimitettiin vähemmistövaltuutetun viraksi muutettuun tehtävään 2007 Mikko Puumalaisen jälkeen. Suuripää oli 1990-vaihteessa pakolaisavun lakimies.

Helsingin Sanomien ulkomaalaisvaltuutetun 10-vuotisjuhlahaastattelu (22. 4. 2000) kertoo samettitakkiin ja rusettiin pukeutuvasta boheemista virkamiehestä Antti Seppälästä.
"Kun hän lähti ensimmäiselle reissulleen hakemaan vietnamilaisia kiintiöpakolaisia Suomeen, hallitus käski hänen tuoda sata. Seppälä toi 146.

"Kun rajavartijat kilvan käännyttivät somaleita ja Seppälä kävi repimässä heitä Suomeen. Yhden laittomasti käännytetyn naisen hän haki mielenosoituksellisesti Moskovasta asti", toimittaja Anneli Sundberg kirjoitti.  " Karatea ja muita itämaisia taistelulajeja harrastanut ulkomaalaisvaltuutettu sieppaa tarvittaessa somalia pahoinpitelevästä miehestä tukevan niskaotteen ja pitää hänet siinä, kunnes poliisi ehtii paikalle."

Historiaa - Somalien tulo Suomeen

[Lauri Karppi]

Nämä kohdat taitavat kuvata tilannetta nykyäänkin

Heti perustettiin Suomi-Chile seura, jonka mielestä pakolaisille ei mikään ollut tarpeeksi hyvää. Punaista Ristiä haukuttiin, että se pyrki eristämään pakolaiset. Tietenkin tulijoiden mielialat olivat matalalla, koska oli vuoden ankein aika. Huomasimme, että pelkkä majoittaminen ei riitä, vaan oli tarvetta sielulliseen hoitoon.

- Nalle oli sitä mieltä, että mitä salattavaa meillä on. Näkymä joka meitä kohtasi oli, että autiolle hiekkarannalle oli vedetty piikkilangasta neliö, jonka mittakaava oli suunnilleen 500 x 500 metriä. Siellä oli noin 7 000 ihmistä. Sotilaat vartioivat leiriä. Kun tultiin autolla pihalle, ihmiset huusivat, ottakaa minut, ottakaa minut. Sitten tilanne muuttui. Siellä oli juuri meidän edellä amerikkalainen ja kanadalainen delegaatio. Ne valkkasivat kylmästi vain kaikkein parhaat päältä eli koulutetut ja englannin taitoiset.

Niinhän myöhemminkin tapahtui.

- Meillä oli lähtökohtana jo Genevestä  lähtien, että Suomi ottaa pakolaisia puhtaasti humanitaarisin perustein ja mieluummin kokonaisia perheitä. Hyvä porukka sieltä kuitenkin tuli.

[talous ja muutos]

Yhdessä vaiheessa tuttavapiiriini kuului pariskunta, joka oli työskennellyt Nokia Datassa 1980 -luvulla. - He kertoivat, että samassa työpaikassa työskenteli monta vietnamilais(vene)pakolaista.

Erikoista tilanteessa oli:
- Vietnamilaiset venepakolaisethan pakenivat Vietnamin kommunistisen hallinnon vainoja pitkän ja vaarallisen merimatkan kautta.
- Kommunistinen Vietnam oli Neuvostoliiton tärkeä liittolainen, kun Neuvostoliiton välit Kiinan kanssa olivat kireät.
- Neuvostoliitto oli innokas painostamaan Suomea.
- Suomi suomettui 1960 -luvulla ja 1970 -luvulla oli taistolaiskausi.
- Idänkauppaa käyvät yhtiöt eivät halunneet riskeerata bisneksiä Neuvostoliiton kanssa.

* Nokia Data oli Nokia -konsernin tytäryhtiö vuoteen 1991, jolloin Nokia myi sen ICL:lle. (Wikipedia/MikroMikko)
* Kun Pohjois - Vietnam oli valloittanut Etelä - Vietnamin 1975, entisen hallinnon kannattajat (sotilaat, virkamiehet ym.) pantiin uudelleenkoulutusleireille ja painostettiin lähtemään maasta. (Wikipedia/Vietnamese boat people)
* Vietnamin kiinalaisten (Hoa) asema sen jälkeen, kun Vietnam yhdistyi. (Wikipedia/Hoa people/Departure from Vietnam: 1975-1990)
Hoalaisilla oli vahva asema Etelä - Vietnamin taloudessa. Niinpä he joutuivat kommunistisen Vietnamin hampaisiin. Lisäksi Kiinan ja Vietnamin rajaselkkaukset saivat Vietnamin ahdistelemaan hoalaisia. - Lopputuloksena oli hoalaisten rynnistys maitse Kiinaan ja Thaimaahan sekä meritse kauemmas.

[Masa76]

Chilen kommunistipakolaisten haalimisesta unohtui Neuvostoliiton painostus Suomea kohtaan. Toverit oli saatava turvaan. Tässä hauska yksityiskohta (sivut 41-42) Suomen Chilen edustustosta:

Koska Suomella oli DDR:n edunvalvontatehtävä Chilessä, valitsi Brotherus
pakolaisia myös DDR:ään, jolla taas oli omat kriteerinsä pakolaisten valintaan.
Brotheruksen mukaan DDR:lle eivät aluksi kelvanneet ihan kaikki chileläiset
vasemmistoryhmien edustajat. Myöhemmin sinne kuitenkin alettiin ottaa myös
heidän vierastamiaan anarkisteja.

Edit: sivunumerot lisätty

[Mursu]

Kyllä asiat ovat muuttuneetkin:

Heti ensimmäisessä kokouksessa keskusteltiin myös siitä, miten löytää tulijoille työpaikkoja.

Ylellä tuli radiosta eräs dokumentti Chilen tilanteessa ja siinä moneen kertaan mainittiin tämä työ ja miten ihmisiä valttiin heidän koulutuksensa perusteella. Ajatus, että ihmisiä olisi otettu tänne sosiaaliturvalle ei tullut mieleenkään 1970-luvun alussa. Idea oli, että ne, joista on hyötyä Suomelle tulkoot tänne ja muut menkööt Itä-Saksaan.

[talous ja muutos]

Haluan korostaa, että oli outoa, kun Neuvostoliiton kauppaa käyvässä suomalaisessa yhtiössä (Nokia Data) työskenteli vietnamilaisia venepakolaisia. Siihen aikaan (1980 -luku) Neuvostoliitto oli varsin tiukka Suomea kohtaan ja Suomen eliitti (esim. poliitikot) oli täynnä Neuvostoliiton myötäilijöitä. Kaiken lisäksi Vietnam oli Neuvostoliitolle tärkeä liittolainen, koska Neuvostoliiton välit Kiinan kanssa olivat huonot.

Olisiko liian vainoharhainen ajatus  , että Neuvostoliiton apulaiset (Suomen kommunistit ja muut Neuvostoliiton myötäilijät) olivat mukana varmistamassa, että valitut vietnamilaiset kelpasivat Neuvostoliitolle? - Tarkoitan vietnamilaispakolaisten valintaa Suomeen.