News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2013-06-04: Tyttö raiskattiin ennen kuin äiti ehti paikalle

Started by nuiseva, 04.06.2013, 09:49:18

Previous topic - Next topic

Sour-One

Quote from: nuiseva on 04.06.2013, 09:49:18
QuoteBileisiin karannut tyttö raiskattiin ennen kuin äiti ehti paikalle, kirjoittaa Turun Sanomat.

Perheen 14-vuotias tytär karkasi bileisiin viime uutenavuotena Turussa. Äiti ei tavoittanut tyttöä kännykästä, mutta sai viimein nuoren kavereilta kyselemällä tietoon juhlapaikan osoitteen.

Hiljaisessa asunnossa olivat vastassa vain tytär ja 18-vuotias nuorukainen. Juhlat oli jo lopetettu ja nuoret olivat jääneet kahdestaan. Tytön bussikortti ja rahat olivat kadonneet, joten tämä ei päässyt lähtemään kotiin.

Tyttö kertoi Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa nuorukaisen lähennelleen häntä jo aiemmin illalla. Kun he jäivät kahdestaan, 18-vuotias oli raiskannut tytön. Äiti oli tullut paikalle, kun tilanne oli juuri ohi. Pelokas tyttö uskaltautui kertomaan järkyttävistä tapahtumista vasta automatkalla kotiin.

Käräjäoikeus ei uskonut miehen moneen kertaan muuttuneita tarinoita siitä, kuinka tyttö olisi vaatinut sukupuoliyhteyttä hänen kanssaan. 18-vuotias tuomittiin raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Rangaistusta alensi jo aikaisempi 5,5 vuoden vankeusrangaistus.Mies määrättiin maksamaan tytölle kärsimyksestä 12 000 euron korvaukset.

Lähde: Turun Sanomat

MIMOSA HEDBERG

Kun raiskaajaa nimitetään nuorukaiseksi ja hän kirkkain silmin ilmoittaa oikeudelle tytön vaatineen sukupuoliyhdyntää, voidaan arvella kyseessä olevan mamutaustaisen.

Miksei mies ollut kärsimässä toista tuomiotaan 5,5 tuomiotaan? Ja näistä paljousalennuksista pitäisi päästä siihen, että todetaan parantumattomattomaksi rikolliseksi, uusi tuomio täytenä ja entiseen korkoja piittaamattomalle raiskaajalle.

Ehkei kannattaisi kuitenkaan väittää mamuksi ihan vain nuorukainen sanan takia?

RP

Quote from: Sour-One on 04.06.2013, 17:00:34

Lähinnä häntä on epäilty mamuksi, koska noin nuoria miehiä, joilla on törkeistä ryöstöistä noin pitkät vakeustuomiot ei voi Turussa olla kovin montaa. Yhden tapauksen tiedän, ja siinä kaikki tekijät olivat mamuja tai ainakin "taustaisia". Moderaation pyynnöstä jääköt ne nimet nyt sikseen kunnes toisten jäsenten jo tilaamat paperit tulevat.
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

Sour-One

Quote from: RP on 04.06.2013, 17:11:33

Edelleenkin Homma Forum uskottavuuden kannalta olisi suotavaa, että näitä epäilyjä ei viljeltäisi olemattomien perustelujen perusteella.

Professori

Oli minkä niminen tai värinen tahansa, niin jää kysymään että missä näiden 5,5 vuodeksi tuomittujen, mutta vapaalla jalalla kulkevien rikollisten tulevien uhrien ihmisoikeudet ovat? Väkivaltarikosten tekijöiden riski hairahtua uudelleen rikoksen tielle on korkea.
Niin kauan kuin yhteiskunnassa on todellinen sananvapaus se ei voi olla läpeensä mätä. Sen sijaan jokaisesta läpeensä mädästä yhteiskunnasta puuttuu todellinen sananvapaus.
Lisää ajatuksia: http://professorinajatuksia.blogspot.com/

jmk

Quote from: Sour-One on 04.06.2013, 17:14:00
Edelleenkin Homma Forum uskottavuuden kannalta olisi suotavaa, että näitä epäilyjä ei viljeltäisi olemattomien perustelujen perusteella.

Olemattomien perustelujen? No johan pomppas. Tuossa on sen verran monta yksilöivää tekijää, että olisipa hyvin erikoinen sattuma, jos olisi eri henkilö. 18-vuotias ... saanut 5,5 vuoden tuomion ... maaliskuun lopussa ... kahdesta törkeästä ryöstöstä ... Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa. Nämä ovat siis olemattomia perusteluja!?

Mutta jääköön nyt nimi mainitsematta kunnes käräjäoikeus suvaitsee sen kertoa.

RP

Quote from: Professori on 04.06.2013, 17:18:39
Oli minkä niminen tai värinen tahansa, niin jää kysymään että missä näiden 5,5 vuodeksi tuomittujen, mutta vapaalla jalalla kulkevien rikollisten

Se ryöstö(ym.)tuomio, jota en tähän linkkaa, annettin huhtikuussa (tänä vuonna). Raiskaus oli tapahtunut uutena vuotena.

Ai niin joo, yksi yhteensattuma lisää. Tämän erään ryöstöketjun viimeinen törkeä ryöstö sattuivat myöskin 31.12.2012, juuri ennen kuin poliisit nappasivat tämän ketjun aiheena olleen raiskaajan. Vajaata viikkoa myöhemmin yksi ryöstelijöistä syyllistyi vankipakoon yrittäessään lähteä poliiseilta karkuun tutkintavankina.

Spekulaatioksi tätä voi syyttää, mutta ehkäpä tämä teinityttö voisi lohduttautua sillä, että jotain hyvääkin hänen kokemuksistaan seurasi. Epämäärinen  määrä turkulaisia vanhuksia ei tullut pahoinpidellyksi ja ryöstetyksi kodeissaan tämän vuoden tammikuussa.
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

Aeon

Kyllähän tässä(kin) uutisessa oli vahvat rikastuksen merkit ilmassa ennen kuin ryöstötuomio tuli julki. Sana nuorukainen, uhkailu ja muut teot kertoivat, että mitä suurimmalla todennäköisyydellä tekijä ei ole kantasuomalainen. Näitä vastaavia spekulaatiota on Hommassa tasaiseen tahtiin ja kaikki (pl. satunnaiset yksittäistapaukset).

Tässä esimerkki viime kuussa tapahtuneesta spekulaatiosta.

Pidän tästäkin huolimatta hyvänä linjana, että vaikka olisi miten selvät tunnusmerkit tekijöistä, nimiä ei julkaista ennen virallista tietoa.
Hommalla junttaamista vuodesta 2009 lähtien

ilkka75

Quote from: Aeon on 04.06.2013, 17:35:03
Kyllähän tässä(kin) uutisessa oli vahvat rikastuksen merkit ilmassa ennen kuin ryöstötuomio tuli julki. Sana nuorukainen, uhkailu ja muut teot kertoivat, että mitä suurimmalla todennäköisyydellä tekijä ei ole kantasuomalainen. Näitä vastaavia spekulaatiota on Hommassa tasaiseen tahtiin ja kaikki (pl. satunnaiset yksittäistapaukset).

Tässä esimerkki viime kuussa tapahtuneesta spekulaatiosta.

Pidän tästäkin huolimatta hyvänä linjana, että vaikka olisi miten selvät tunnusmerkit tekijöistä, nimiä ei julkaista ennen virallista tietoa.

Komppaan tätä kyllä kovin. Tarkastamattomien tietojen julkaisu kuuluu muille medioille. Homman uskottavuus myös uutislähteenä kasvaa jatkuvasti kun lähdekritiikki säilyy. Muistakaamme caset Räppäri bussissa & Päivi Lipponen pizzerianpolttotuskissa.
"Hulluutta on se, että tekee samat asiat uudelleen ja uudelleen ja odottaa eri tuloksia."

-- Albert Einstein

"Suomi voi välttää lännen virheet maahanmuuttajien kotouttamisessa."

-- Dosentti Pasi Saukkonen

JoKaGO

Quote from: Sour-One on 04.06.2013, 17:14:00
Quote from: RP on 04.06.2013, 17:11:33
Quote from: Sour-One on 04.06.2013, 17:00:34
Ehkei kannattaisi kuitenkaan väittää mamuksi ihan vain nuorukainen sanan takia?

Lähinnä häntä on epäilty mamuksi, koska noin nuoria miehiä, joilla on törkeistä ryöstöistä noin pitkät vakeustuomiot ei voi Turussa olla kovin montaa. Yhden tapauksen tiedän, ja siinä kaikki tekijät olivat mamuja tai ainakin "taustaisia". Moderaation pyynnöstä jääköt ne nimet nyt sikseen kunnes toisten jäsenten jo tilaamat paperit tulevat.

Edelleenkin Homma Forum uskottavuuden kannalta olisi suotavaa, että näitä epäilyjä ei viljeltäisi olemattomien perustelujen perusteella.

Olen muuten vahvasti sitä mieltä, että nimiä ei saa levitellä täällä ennenkuin on varma tieto esim Mickeltä tällä kerralla.

Quote from: Professori on 04.06.2013, 17:18:39
Oli minkä niminen tai värinen tahansa, niin jää kysymään että missä näiden 5,5 vuodeksi tuomittujen, mutta vapaalla jalalla kulkevien rikollisten tulevien uhrien ihmisoikeudet ovat?

Sinähän ihmeellisiä kysyt  :P
Eihän demlalaisten järki pysy perässä noin monimutkaisessa ajatteluketjussa.
[Hallituksen kehysriihessä] Perussuomalaisilla oli pitkä lista esimerkiksi maahanmuuttoon ja kehitysapuun liittyviä leikkausehdotuksia, joista vain osa läpäisi muiden puolueiden seulan.

Sour-One

Quote from: jmk on 04.06.2013, 17:19:54
Quote from: Sour-One on 04.06.2013, 17:14:00
Edelleenkin Homma Forum uskottavuuden kannalta olisi suotavaa, että näitä epäilyjä ei viljeltäisi olemattomien perustelujen perusteella.

Olemattomien perustelujen? No johan pomppas. Tuossa on sen verran monta yksilöivää tekijää, että olisipa hyvin erikoinen sattuma, jos olisi eri henkilö. 18-vuotias ... saanut 5,5 vuoden tuomion ... maaliskuun lopussa ... kahdesta törkeästä ryöstöstä ... Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa. Nämä ovat siis olemattomia perusteluja!?

Mutta jääköön nyt nimi mainitsematta kunnes käräjäoikeus suvaitsee sen kertoa.

jmk:lla näköjään pomppas joo. Olisi suotavaa, että modeillakin pomppais?

Iloveallpeople

Eli tämänkin tapauksen takana taitaa olla täydellisesti epäonnistunut maahanmuuttopolitiikka. On se outoa, että edes nuoren tytön raiskaus ei saa maahanmuuttoasioista viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana päättäneitä häpeämään päätöksiään ja pyytämään julkisesti anteeksi paitsi raiskauksen uhrilta niin myös kaikilta Suomen naisilta, joiden seksuaalinen turvallisuus on merkittävästi heikentynyt päätösten seurauksena.
"Kun poliitikko pakotetaan lähtemään paikaltaan tai suljetaan puolueesta tiedotusvälineiden painostuksen vuoksi, ei kyse ole mistään punavihreästä salaliitosta, vaan juuri siitä, miten demokratian pitääkin toimia."  (käännös) - Lasse Garoff

Ernst

Quote from: Professori on 04.06.2013, 17:18:39
Oli minkä niminen tai värinen tahansa, niin jää kysymään että missä näiden 5,5 vuodeksi tuomittujen, mutta vapaalla jalalla kulkevien rikollisten tulevien uhrien ihmisoikeudet ovat? Väkivaltarikosten tekijöiden riski hairahtua uudelleen rikoksen tielle on korkea.

Seksuaalirikollisten kohdalla erityisesti.
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Blanc73

QuoteRangaistusta alensi jo aikaisempi 5,5 vuoden vankeusrangaistus.

Hah, uskomatonta! On siinä kanssa lieventävä asianhaara rangaistuksia jaettaessa. Suomen oikeuslaitos on vitsi, totaalinen vitsi :facepalm:
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

Leso

Quote from: Iloveallpeople on 04.06.2013, 19:10:06
Eli tämänkin tapauksen takana taitaa olla täydellisesti epäonnistunut maahanmuuttopolitiikka. On se outoa, että edes nuoren tytön raiskaus ei saa maahanmuuttoasioista viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana päättäneitä häpeämään päätöksiään ja pyytämään julkisesti anteeksi paitsi raiskauksen uhrilta niin myös kaikilta Suomen naisilta, joiden seksuaalinen turvallisuus on merkittävästi heikentynyt päätösten seurauksena.

Olen samaa mieltä, mutta yksi asia ihmetyttää.

Jos tämä tyttö tosiaan pyysi "kavereitaan" odottamaan (hetken), että hän tulisi mukaan, nämä eivät odottaneet.

Mitä on tapahtunut vanhan kunnon "kaveria ei jätetä" -mentaliteetille?
Silloin kun minä olin nuori, kaveria ei tosiaankaan jätetty. Ei yhtään mihinkään eikä yhtään mihinkään tilaan ei yhtään minnekään, ei varsinkaan auringonlaskun jälkeen.
Elsa Beskow: Täti Vihreä, Täti Ruskea ja Täti Sinipunainen

Hungary is a bad choice, Ásotthalom is the worst. -- Ásotthalomin hunkki pormestari
https://www.youtube.com/watch?t=17&v=fgJRjy2Xc0c

Nauru pidentää ikää, sanoi australialainen rajavartija.

nuiv-or

Quote from: jmk on 04.06.2013, 17:19:54
Quote from: Sour-One on 04.06.2013, 17:14:00
Edelleenkin Homma Forum uskottavuuden kannalta olisi suotavaa, että näitä epäilyjä ei viljeltäisi olemattomien perustelujen perusteella.

Olemattomien perustelujen? No johan pomppas. Tuossa on sen verran monta yksilöivää tekijää, että olisipa hyvin erikoinen sattuma, jos olisi eri henkilö. 18-vuotias ... saanut 5,5 vuoden tuomion ... maaliskuun lopussa ... kahdesta törkeästä ryöstöstä ... Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa. Nämä ovat siis olemattomia perusteluja!?

Mutta jääköön nyt nimi mainitsematta kunnes käräjäoikeus suvaitsee sen kertoa.

Tosiaan, tyyppi tuomittiin kahdesta törkeästä ryöstöstä 28.3.: http://4.bp.blogspot.com/-onKKn3DKrIU/UWHDzheN8xI/AAAAAAAAAMo/AvqzqWvjXdI/s1600/tl.ahmadi.jpg

Mutta! Hän sai 5 v 5kk, ei 5,5 v. Ja onhan tuolla muutakin kontollaan. VH:han tilasi nimen jo eilen. Mikähän V-S:n ko:lla kestää.

RP

Järkevien mahdollisuuksien rajoissa on, että tekijä olisi se toinen samasta ryhmästä runsaat viisi vuotta saanut. Muutoin törkeistä ryöstöistä tuomittujen 19 vuotta tai alle olevien vuotuinen määrä koko maassa koko vuonna on suuruusluokkaa 10.Tässä poikkeuksellisen kovat tuomiot ja vangitsemispäivä sama enintään parin päivän erolla ja tuomiopäivä 28.3 vs 'maaliskuun lopulla'.
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

VH

Quote from: Junes Lokka on 04.06.2013, 19:23:34
Quote from: jmk on 04.06.2013, 17:19:54
Quote from: Sour-One on 04.06.2013, 17:14:00
Edelleenkin Homma Forum uskottavuuden kannalta olisi suotavaa, että näitä epäilyjä ei viljeltäisi olemattomien perustelujen perusteella.

Olemattomien perustelujen? No johan pomppas. Tuossa on sen verran monta yksilöivää tekijää, että olisipa hyvin erikoinen sattuma, jos olisi eri henkilö. 18-vuotias ... saanut 5,5 vuoden tuomion ... maaliskuun lopussa ... kahdesta törkeästä ryöstöstä ... Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa. Nämä ovat siis olemattomia perusteluja!?

Mutta jääköön nyt nimi mainitsematta kunnes käräjäoikeus suvaitsee sen kertoa.

Tosiaan, tyyppi tuomittiin kahdesta törkeästä ryöstöstä 28.3.: http://4.bp.blogspot.com/-onKKn3DKrIU/UWHDzheN8xI/AAAAAAAAAMo/AvqzqWvjXdI/s1600/tl.ahmadi.jpg

Mutta! Hän sai 5 v 5kk, ei 5,5 v. Ja onhan tuolla muutakin kontollaan. VH:han tilasi nimen jo eilen. Mikähän V-S:n ko:lla kestää.

Hän sai 5v5kk, ja uutisessa mainittiin " Rangaistusta alensi miehelle maaliskuun lopussa tuomittu lähes 5,5 vuoden vankeusrangaistus, jonka tämä sai muun muassa kahdesta törkeästä ryöstöstä."

5v5kk on juurikin lähes 5,5 vuotta.
Vielä en ole vastausta saanut ko:sta.
"Paras tapa päästä eroon laittomasta maahanmuutosta on toki luoda riittävä määrä väyliä lailliselle maahantulolle."
Anni Sinnetännemäki

VH

Laitoin uuden kyselyn, nimellä ja syntymäajalla.
Pitäisi olla helpompi löytää.

Micke90

Quote from: VH on 04.06.2013, 20:39:40

Ethän edes tiedä kyseisen tyypin nimeä!  :facepalm:

Alkuasukas

Quote from: Micke90 on 04.06.2013, 20:44:37

Kaikkihan sen tietää.
"Monikulttuurisuus rikastuttaa odottamattomilla tavoilla."

Kaarina Ranne (vihr.)

Micke90

VH

Quote from: Micke90 on 04.06.2013, 20:44:37
Quote from: VH on 04.06.2013, 20:39:40
Laitoin uuden kyselyn, nimellä ja syntymäajalla.
Pitäisi olla helpompi löytää.

Ethän edes tiedä kyseisen tyypin nimeä!  :facepalm:

Laitoin kyselyn erään henkilön (nimeltä tietämäni) tuomioista 28.3.2013 jälkeen.
Ja jos laitoin kyselyn nimellä, niin kyllä minä silloin nimen tiedän.
Onko liian monimutkaista vai?
"Paras tapa päästä eroon laittomasta maahanmuutosta on toki luoda riittävä määrä väyliä lailliselle maahantulolle."
Anni Sinnetännemäki

Micke90

Quote from: VH on 04.06.2013, 20:52:54

Tarkoitin, ettet tiedä tämän kyseisen tyypin nimeä. Huomenna saat korkeintaan tietää onko tämä hommalaisten tietämä tyyppi näidenkin tekojen taustalla (epäilen, ettei).

VH

Quote from: Micke90 on 04.06.2013, 20:55:24
Quote from: VH on 04.06.2013, 20:52:54
Laitoin kyselyn erään henkilön (nimeltä tietämäni) tuomioista 28.3.2013 jälkeen.
Ja jos laitoin kyselyn nimellä, niin kyllä minä silloin nimen tiedän.
Onko liian monimutkaista vai?

Tarkoitin, ettet tiedä tämän kyseisen tyypin nimeä. Huomenna saat korkeintaan tietää onko tämä hommalaisten tietämä tyyppi näidenkin tekojen taustalla (epäilen, ettei).

Ja missä kohdassa minä väitin, että tiedän tämän kyseisen tyypin nimen?
Laitoin uuden kyselyn, nimellä ja syntymäajalla, ja minä tiedän sen nimen minkä kyselyyn kirjoitin.
Muuta?
"Paras tapa päästä eroon laittomasta maahanmuutosta on toki luoda riittävä määrä väyliä lailliselle maahantulolle."
Anni Sinnetännemäki

Micke90

Quote from: VH on 04.06.2013, 21:04:26
Ja missä kohdassa minä väitin, että tiedän tämän kyseisen tyypin nimen?
Laitoin uuden kyselyn, nimellä ja syntymäajalla, ja minä tiedän sen nimen minkä kyselyyn kirjoitin.
Muuta?

http://hommaforum.org/index.php/topic,83913.msg1345564.html#msg1345564

Tuosta olisi voinut saada sellaisen käsityksen.

jmm

"The difference between a cult and religion? A cult is led by a guy who knows it's bullshit. In a religion, that guy is dead." - Joe Rogan

nuiseva

Quote from: Sour-One on 04.06.2013, 17:00:34
Quote from: nuiseva on 04.06.2013, 09:49:18
QuoteBileisiin karannut tyttö raiskattiin ennen kuin äiti ehti paikalle, kirjoittaa Turun Sanomat.

Käräjäoikeus ei uskonut miehen moneen kertaan muuttuneita tarinoita siitä, kuinka tyttö olisi vaatinut sukupuoliyhteyttä hänen kanssaan. 18-vuotias tuomittiin raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Rangaistusta alensi jo aikaisempi 5,5 vuoden vankeusrangaistus.Mies määrättiin maksamaan tytölle kärsimyksestä 12 000 euron korvaukset.

Lähde: Turun Sanomat

MIMOSA HEDBERG

Kun raiskaajaa nimitetään nuorukaiseksi ja hän kirkkain silmin ilmoittaa oikeudelle tytön vaatineen sukupuoliyhdyntää, voidaan arvella kyseessä olevan mamutaustaisen.

Miksei mies ollut kärsimässä toista tuomiotaan 5,5 tuomiotaan? Ja näistä paljousalennuksista pitäisi päästä siihen, että todetaan parantumattomattomaksi rikolliseksi, uusi tuomio täytenä ja entiseen korkoja piittaamattomalle raiskaajalle.

Ehkei kannattaisi kuitenkaan väittää mamuksi ihan vain nuorukainen sanan takia?

Myös salakoodin nuorukainen lisäksi kerrottiin hänen sanoneen tytön vaatineen sukupuoliyhdyntää. Pottunokka raiskaajat harvemmin ihan tälläisiä säveltävät, vaikka muuten selittelevätkin.
Koko ajan puhutaan vain kuluista, puuskahtaa Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Risto Rautava (kok.).
Hän haluaisi puhua enemmän Guggenheimin positiivisesta vaikutuksesta ja vähemmän hankkeen kustannuksista.

jmk

^^  Aivan kuten täällä jo eilen pääteltiin. Käsi ylös kuka yllättyi.

Blanc73

Multitalentti moniosaaja taas asialla. Onneksi taustalla on 5,5v tuomio, joka lievensi uutta kakkua :facepalm:
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

BattleOfPoitiers

Taustalla saattaa olla erilainen käsitys kotibileiden viettämisestä.

Älkää innostuko öyhöttämään.
"First they ignore you, then they ridicule you, then they fight you, then you win." -Mahatma Gandhi

"Mokutus on vahva uskonto: uskova uskoo, vaikka ei näe. Monikulttuuriuskovainen uskoo, vaikka näkee."

Ei ole olemassakaan mitään monikulttuuria: on vain olemassa olostaan keskenään taistelevia monokulttuureja.