2013-05-14 Kaleva: Kriminaalipoliittista peliä ehdollisella rangaistuksella

[skrabb]

Kriminaalipoliittista peliä ehdollisella rangaistuksella
Vieras  14.5. |Terttu Utriainen

Ehdollista rangaistusta ollaan jälleen muuttamassa. Viime kuussa oikeusministeriön työryhmästä tuli esitys yhdistelmävankeudesta. Suurin osa olisi ehdollista vankeutta ja pieni osa ehdotonta. Tuomittu joutuisi siis joiksikin päiviksi tai muutamaksi kuukaudeksi vankilaan.
Ehdollisen vankeusrangaistuksen käyttöalaa on jatkuvasti laajennettu. Niin yritetään tehdä nytkin, vaikkei sitä heti huomaisikaan.
Työryhmän esitysten pontimena ovat paitsi Kataisen hallituksen ohjelma myös oikeuskäytännössä esiintyneet tapaukset, joissa törkeissäkin rikoksissa on tuomittu ehdollisia vankeusrangaistuksia.

Ehdollisen vankeusrangaistuksen alkuperäisenä tarkoituksena oli toimia varoituksena ja pelotteena, jottei tulevaisuudessa syyllistyttäisi rikoksiin. Tällaisena ehdollinen nykyäänkin ihan hyvin toimii. Suurin osa, noin 70–80 prosenttia, ei syyllisty uusiin rikoksiin ehdollisen vankeusrangaistuksen saatuaan.
Ongelma ei olekaan uusimisessa vaan rikoksen ja rangaistuksen välisessä suhteessa. Useissa törkeissä rikoksissa uusimisriski on vähäinen. Yleensä tapetaan tai raiskataan vain kerran. Viimeisen sadan vuoden aikana rikosoikeudessa on kuitenkin ajateltu, että törkeistä rikoksista tulee tuomita ankarampia rangaistuksia kuin lievemmistä rikoksista. Aikaisemmin taskuvaraskin saatettiin hirttää.
Jos törkeistä rikoksista annetaan ehdollinen vankeusrangaistus, rikoksen törkeysasteen ja rangaistuksen ankaruuden välinen suhde häviää. Oikeuskäytännöstä kuitenkin löytyy tapauksia, joissa törkeistäkin väkivaltarikoksista on annettu ehdollinen vankeusrangaistus. Kritiikki, jota näitä tuomioita kohtaan on esitetty, on ollut täysin ymmärrettävää.

Ongelman alkujuuret ovat Suomessa 1970-luvulla vallan saaneessa uusklassisessa koulukunnassa. Sen tavoitteena oli vankiluvun ja rangaistustason laskeminen kapeilla rangaistusasteikoilla. Rangaistuksiksi valittiin ainoastaan sakko ja vankeus.
Ehdollisen rangaistuksen käyttöalaa laajennettiin joka suhteessa: rangaistusmaksimi korotettiin yhdestä vuodesta kahteen, aikaisemmin edellytettiin viiden vuoden suhteellisen rikoksetonta aikaa, nyt riitti kolme, koeaika pudotettiin viidestä vuodesta kolmeen.
Suurin muutos oli kuitenkin se, että kaikki alle kahden vuoden vankeusrangaistukset saatettiin määrätä ehdollisiksi, jollei yleinen lainkuuliaisuus edellyttänyt ehdotonta vankeutta. Tuomioistuimet alkoivat tuomita ehdollisia ehdollisten päälle. Kun ehdolliset sitten aikanaan määrättiin täytäntöön pantavaksi, nuorelle oli saattanut kertyä vuosikausien ehdoton vankeusrangaistus.
Tämän jälkeen ehdollisten vankeusrangaistusten täytäntöönpanokriteereitä muutettiin ja osittainenkin täytäntöönpano tuli mahdolliseksi. Päädyttiin nykyiseen tilanteeseen, jossa ehdolliset eivät mene täytäntöön juuri koskaan. Täytäntöön menee ainoastaan 2–3 prosenttia. Ehdollinen vankeus on varoitus.

Vuonna 2001 jälleen tunnustettiin, että rikoksella ja rikoksentekijälläkin on merkitystä. Pelkän yleisestävyyden perusteella ei voida tuomita ehdollista. Nyt ratkaisevaksi määrättiin rikoksen vakavuus, tekijän syyllisyys ja aikaisempi rikollisuus.
Yhä edelleen ongelmaksi jäi se, miten eri tekojen törkeysaste toteutuu rangaistuksen mittaamisessa. Tuomioistuimet ovat kyllä mittaavinaan rangaistusaikaa kovinkin tarkasti. Kahden vuoden ehdollinen vankeusrangaistus on ankarampi kuin esimerkiksi puolen vuoden rangaistus. Jos kumpaakaan rangaistusta ei koskaan panna osaksikaan täytäntöön, mikä on sangen todennäköistä, ne raukeavat ja ovat yhtä ankaria. Kummallekin on tuomittu varoitus.

Oikeusministeriön työryhmä ehdottaa ratkaisuksi yhdistelmävankeutta siten, että 1–2 vuoden ehdolliseen vankeuteen voitaisiin sisällyttää 14 päivän – kolmen kuukauden ehdoton vankeus. Tästä maksimissaan kolmen kuukauden vankeudesta päästäisiin kuitenkin aivan normaalisti ehdonalaiseen vapauteen.
Ensikertalaisen ollessa kysymyksessä vapauteen päästään puolella eli vankilassaoloaikaa tulisi 45 vuorokautta.
Tämän lisäksi työryhmä heittää 1970-luvun hengessä uuden koepallon ja esittää ehdollisen rangaistuksen maksimin korottamista poikkeustapauksisissa kolmeen vuoteen.

Vuoden 1918 laissa maksimi oli yksi vuosi, vuoden 1976 laissa kaksi vuotta ja nyt esitetään kolmea vuotta. 2–3 vuoden ehdolliseen vankeuteen voitaisiin esityksen mukaan sisällyttää kolmen kuukauden –
1 vuoden ehdoton vankeus.
Mitä tämä merkitsisi? Suomessa tuomituista vankeusrangaistuksista vain alle kolme prosenttia on yli kahden vuoden rangaistuksia. Ehdottomistakin vankeusrangaistuksista vain kahdeksan prosenttia on yli kaksi vuotta. Jos Suomessa tuomitaan yli kaksi vuotta ehdotonta vankeutta, kysymyksessä on aina törkeä rikos.

Jos kolmen vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen sisällytetään yhden vuoden ehdoton vankeus, tuomittu vapautuu ehdonalaiseen vapauteen ensikertalaisena puolen vuoden kuluttua. Jos hänet tuomitaan kolmen vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen, hän vapautuu vasta puolentoista vuoden kuluttua.
Esityksellä halutaan luoda mielikuva ankarasta rangaistuksesta, vaikka tosiasiallista rangaistusta lievennetään.

Tuntuuko sekavalta ja monimutkaiselta? Ei vain tunnu, se on sitä. Parempi olisi ollut, jos työryhmä olisi pitäytynyt toimeksiannossaan eikä ryhtynyt rönsyilemään.

Kirjoittaja on rikosoikeuden professori Lapin yliopistossa.

http://www.kaleva.fi/mielipide/vieras/kriminaalipoliittista-pelia-ehdollisella-rangaistuksella/629956/