News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

2013-05-14 Kaleva Pääkirjoitus: Moralisointi ajaa vähäosaiset ahtaalle

Started by skrabb, 14.05.2013, 08:17:06

Previous topic - Next topic

skrabb

QuoteMoralisointi ajaa vähäosaiset ahtaalle

Pääkirjoitukset  0:00 |Pääkirjoitus'
5 lukijakommentti(a)

Sosiaalipolitiikassa arvot ovat koventuneet. Pitkäaikaistyöttömiin, päihdeongelmaisiin ja maahanmuuttotaustaisiin suhtaudutaan kunnissa entistä ynseämmin.

Sosiologi Arto Selkälän tuore sosiaalijohtajien haastatteluaineistoon pohjautuva väitöskirja kertoo asenteiden koventuneen 1990-luvun lopusta lähtien.

Kunnissa noudatetaan sosiaali- ja terveyspuolella enenevässä määrin politiikkaa, joka korostaa kansalaisvastuuta. Samaan aikaan tukipolitiikkaa on kiristetty moraalisin perustein.

Yksilön vastuuta on syytäkin korostaa, kun kyseessä ovat hyvässä asemassa olevat ihmiset. Huono-osaisuutta ja kurjuutta ei sitä vastoin voida selittää pois pelkästään yksilön omilla toimilla.

Selitys on liian yksinkertaistava, kun vaikeuksissa olevilta ihmisiltä edellytetään vastuuta, joka on ristiriidassa heidän käytössään olevien keinojen kanssa. Asenteissa on kaikuja yksilöihanteita korostavasta pärjäämisen kulttuurista, mutta myös konservatiivisesta luokkayhteiskunta-ajattelusta.

Kovat arvot yhdessä rakenteellisten ongelmien kanssa panevat vähäosaiset ahtaalle.

Suomessa on vuosikausia tutkittu ja puhuttu kannustin- eli työttömyysloukusta. Ongelma on läpivalaistu perusteellisesti, mutta toimet loukun purkamiseksi ovat toistaiseksi olleet vähäiset ja kilpistyneet moralisointiin ja poliittiseen väittelyyn.

Työnteon pitäisi aina kannatta on tuttu ja hyväksytty hokema. Se pitäisi kirkastaa niin toimivaksi käytännöksi, ettei yksilön tarvitse miettiä ja laskea, onko työnteko suhteessa tulonsiirtoihin kannattavaa vai ei.

Järjestelmän pitää tuuppia yksilöitä tarmokkaasti oikeaan suuntaan, eikä jumittaa heitä väärään paikkaan.
http://www.kaleva.fi/mielipide/paakirjoitukset/moralisointi-ajaa-vahaosaiset-ahtaalle/629955/

lihavointi oma
Ken vaivojansa vaikertaa, on vaivojensa vanki. Ei oikeutta maassa saa, ken itse sit' ei hanki.

Jaffasiini

Ennen osasi köyhät tehdä pieniä tuulensuojia/mökkejä metsään.
Nuoriso innokkaasti niitä poltti vihassaan vähäosaisia kohtaan.
Nykyiset vähäosaiset on kerrostaloissa asuneita, eivät erota kirvestä vasarasta.
Niin sitten kuolevat kaupunkien kaduille kun ei asuntoja tipu suomalaisille koska vihakin on institusaalioitu.
Muttei heistä kerrota lehtien palstoilla koska lehdillä on ihan eri agendat kuin suomalaisista välittäminen.

törö

Kaikkein epäsuosituimpia ovat deekut, joiden ammattisairaudet käyvät tolkuttoman kalliiksi. Yhden haimatulehduksen hoitamisen hinnalla voisi tehdä paljon muutakin ja näitä sankareita ovat teho-osastot pullollaan.

Faidros.

Quote from: törö on 14.05.2013, 08:32:57

Pitäisikö antaa heidän vain kuolla?
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

siviilitarkkailija

Quote from: Faidros. on 14.05.2013, 08:37:25
Quote from: törö on 14.05.2013, 08:32:57
Kaikkein epäsuosituimpia ovat deekut, joiden ammattisairaudet käyvät tolkuttoman kalliiksi. Yhden haimatulehduksen hoitamisen hinnalla voisi tehdä paljon muutakin ja näitä sankareita ovat teho-osastot pullollaan.

Pitäisikö antaa heidän vain kuolla?

Vittu kun ei ole rahaa. Yhden mamusynnyttäjän tusinaperhe vie 3-6 kertaa terveydenhoitojärjestelmän resursseja kun pitää joka saatanan sairaskertomuskin kääntää tai käännättää ja yhden ainoan lääkärintodistuksen hakeminen kuluttaa koko terveyskeskuksen olemassaolevat resurssit kun tätä todistusta haetaan koko suvun voimin. Suomalaiset paskapoliitikot ovat kylmästi jättäneet suomalaiset alkoholi- ja huumeongelmaiset nuoret aivan heitteille ja palvelua tai edes hoitoa on vain ja ainoastaan ns kunniakansalaisille jotka ovat tehneet terveydenhoitojärjestelmän palvelutaloista omia sukukokouspaikkojaan.

25 v sitten deekut olivat aikuisia elämänsä eläneitä miehiä.

Tänään deekut ovat 25 vuotiaita suomalaisia nuoria miehiä ja naisia.
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

Bellerofon

Quote from: Faidros. on 14.05.2013, 08:37:25
Quote from: törö on 14.05.2013, 08:32:57
Kaikkein epäsuosituimpia ovat deekut, joiden ammattisairaudet käyvät tolkuttoman kalliiksi. Yhden haimatulehduksen hoitamisen hinnalla voisi tehdä paljon muutakin ja näitä sankareita ovat teho-osastot pullollaan.

Pitäisikö antaa heidän vain kuolla?

Milloin tulee raja vastaan? Saako juoppo aina ja ikuisesti järkyttävän kalliita hoitoja ja vähennetään paikkoja lasten osastolta?

Kysymyksiä, joihin pitäisi ensisijaisesti vastata ennenkuin aletaan vaatimaan kaikille täyttä hoitotakuuta potilaan ennusteesta huolimatta.

Bellerofon

Quote from: siviilitarkkailija on 14.05.2013, 08:45:13

25 v sitten deekut olivat aikuisia elämänsä eläneitä miehiä.

Tänään deekut ovat 25 vuotiaita suomalaisia nuoria miehiä ja naisia.

Tuo yllä oleva tuntuu ainakin omasta kokemuksesta hyvin todenmukaiselta. Vielä parikymmentä vuotta sitten deekut olivat +50 vuotiaita ja nuoria juoppoja ei juuri nähnyt, mutta nykyään näkee tosi paljon pahasti syrjäytyneita parikymppisiä.

SimoMäkelä

Quote from: Faidros. on 14.05.2013, 08:37:25
Quote from: törö on 14.05.2013, 08:32:57
Kaikkein epäsuosituimpia ovat deekut, joiden ammattisairaudet käyvät tolkuttoman kalliiksi. Yhden haimatulehduksen hoitamisen hinnalla voisi tehdä paljon muutakin ja näitä sankareita ovat teho-osastot pullollaan.

Pitäisikö antaa heidän vain kuolla?

Miksei...ainakin parin hoitokerran jäkeen. Pakkokos sitä on deekuilla.

kummastelija

Pointti on tässä: jokainen tehohoitopotilas vie aina paikan joltakin muulta. Kyse on potilaiden priorisoinneista. Onko tärkeämpää saada yhden deekun (joka on kuolemassa käsiin) haima vaihdettua kuin muutaman vanhuksen lonkkanivel vaihdettua, millä pystytään parantamaan heidän elämänlaatua?

Tällaisen priorisoinnin kanssa lääkärit työskentelevät päivittäin.
"Syö paskaa ja kuole pois!!" - PEN sananvapauspalkinnolla palkittu Abdirahim Hussein suomalaisnaiselle. 5.11.2015
"Hussein teki riko­sil­moi­tuksen vihapuheesta" Hussein on jakanut sosiaalisessa mediassa useita esimerkkejä siitä, miten häntä on nimitelty ja uhkailtu eri viesteissä: 18.8.2015

Kalevi Aronen

Quote from: törö on 14.05.2013, 08:32:57
Kaikkein epäsuosituimpia ovat deekut, joiden ammattisairaudet käyvät tolkuttoman kalliiksi. Yhden haimatulehduksen hoitamisen hinnalla voisi tehdä paljon muutakin ja näitä sankareita ovat teho-osastot pullollaan.
Ei kai nyt sentään, että pullollaan. Olin vuosikymmenet euroopan mittapuunkin mukaan hemmetin suuressa sairaalassa hommissa. Meilahden teholla en nyt ihan äkkiä muista nähneeni deekuja, ei pidä sentään liioitella. 
Om mani padme hum.

normi

Quote from: SimoMäkelä on 14.05.2013, 09:01:19
Quote from: Faidros. on 14.05.2013, 08:37:25
Quote from: törö on 14.05.2013, 08:32:57
Kaikkein epäsuosituimpia ovat deekut, joiden ammattisairaudet käyvät tolkuttoman kalliiksi. Yhden haimatulehduksen hoitamisen hinnalla voisi tehdä paljon muutakin ja näitä sankareita ovat teho-osastot pullollaan.

Pitäisikö antaa heidän vain kuolla?

Miksei...ainakin parin hoitokerran jäkeen. Pakkokos sitä on deekuilla.

Riippuvuus ja näköalattomuus (mamut miehittäneet alemman osaamistason harvenevat työpaikat)
Impossible situations can become possible miracles

siviilitarkkailija

QuoteOlin vuosikymmenet euroopan mittapuunkin mukaan hemmetin suuressa sairaalassa hommissa. Meilahden teholla en nyt ihan äkkiä muista nähneeni deekuja, ei pidä sentään liioitella. 

Eikä pidäkkään näkyä. Näin se terveydenhoidon ohjailun pitääkin toimia. Deeku ei pääse eikä sen oikeastaan tarvitsekkaan päästä Meikun teholle.
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

Uuno

QuoteMoralisointi ajaa vähäosaiset ahtaalle
Työnteon pitäisi aina kannatta on tuttu ja hyväksytty hokema. Se pitäisi kirkastaa niin toimivaksi käytännöksi, ettei yksilön tarvitse miettiä ja laskea, onko työnteko suhteessa tulonsiirtoihin kannattavaa vai ei.

Asia on juuri näin. Tosin jos ehdottaa että työttömyystukea tulisi pienentää tai tehdä se määräaikaiseksi, niin sehän ei käy. Se kuulemma ajaa vähäosaiset entistä ahtaammalle. Vaikea yhtälö kertakaikkiaan.

Joku raja juoppojenkin hyysäyksessä täytyisi olla. Meillähän on tapauksia joissa jonkinlainen 'voimautusjakso' rankan ryyppyputken jälkeen on käyty yli 50 kertaa veronmaksajien rahoilla.
Öyhö- ja jankkakriittinen.

normi

Quote from: Uuno on 14.05.2013, 09:24:22

Työttömille pitäisi järjestää verottomia (vaikka puisto-osasto) töitä, joihin voi ilmoittautua aamulla ja saa tehdä vaikka päivän ja nostaa rahan käteisenä. Jokin minimisumma puhtaana käteen käteisenä (josta ei sitten menisi veroa vaikka muita tienestejäkin siunaantuisi).

Pitempiaikainen ratkaisu ongelmaan on matalan jalostustason työt takaisin Suomeen vaikka asettamalla halpatuotantomaille eettiset tullit. ja nämä järjestettävät työt pitäisi ohjata suomalaisille eikä mamuille.
Impossible situations can become possible miracles

Leso

Miten maahanmuuttaja voi olla vähäosainen?
Maahanmuutto on aktiivista toimintaa, jossa kyllä lasketaan tulot ja menot sopiviksi.
Jos eivät natsaa eikä löydy töitä, maahanmuuttaja palaa kotiinsa.

Ja sitten heräsin.
Elsa Beskow: Täti Vihreä, Täti Ruskea ja Täti Sinipunainen

Hungary is a bad choice, Ásotthalom is the worst. -- Ásotthalomin hunkki pormestari
https://www.youtube.com/watch?t=17&v=fgJRjy2Xc0c

Nauru pidentää ikää, sanoi australialainen rajavartija.

Embo

Quote from: skrabb on 14.05.2013, 08:17:06
QuoteMoralisointi ajaa vähäosaiset ahtaalle

Työnteon pitäisi aina kannatta on tuttu ja hyväksytty hokema. Se pitäisi kirkastaa niin toimivaksi käytännöksi, ettei yksilön tarvitse miettiä ja laskea, onko työnteko suhteessa tulonsiirtoihin kannattavaa vai ei.

Työnteosta olisi myös maksettava palkkaa, ja työntekijän statuksen on oltava työntekijä, ei työtön.

Nyt nimittäin Suomeen on synnytetty työmarkkinat, joissa työtä teetätetään työttömyyskorvauksella. Se vääristää työmarkkinoita, eikä auta työttömiä työllistymään (kotitehtäväksi jää selvittää miksi). Samaan syssyyn työttömiä estetään tekemästä vapaaehtoistyötä, mikä on totaalisen päätöntä - paljon todennäköisempää on työllistyä jopa vapaaehtoistyön kautta kuin tempputyöllistettynä.

Nykyään kuvitellaan, että työllä sinänsä on arvo. Se on virheellinen kuvitelma. Vain työn tuottamalla lisäarvolla on arvo, joka tekee työnkin arvokkaaksi.

Uuno

Quote from: normi on 14.05.2013, 09:38:36
Työttömille pitäisi järjestää verottomia (vaikka puisto-osasto) töitä, joihin voi ilmoittautua aamulla ja saa tehdä vaikka päivän ja nostaa rahan käteisenä. Jokin minimisumma puhtaana käteen käteisenä (josta ei sitten menisi veroa vaikka muita tienestejäkin siunaantuisi).

Niin, kun ovat kerta siellä puistossa jo valmiiksi. Työpaikalle saapuminenkaan ei olisi täten ongelma. :)

Juuri tällaisia toimia tarvittaisiin. Tosin tällaiset toimet eivät vasemmistolle käy, ikinä.
Öyhö- ja jankkakriittinen.

skrabb

Quote from: Embo on 14.05.2013, 09:45:15
Quote from: skrabb on 14.05.2013, 08:17:06
QuoteMoralisointi ajaa vähäosaiset ahtaalle

Työnteon pitäisi aina kannatta on tuttu ja hyväksytty hokema. Se pitäisi kirkastaa niin toimivaksi käytännöksi, ettei yksilön tarvitse miettiä ja laskea, onko työnteko suhteessa tulonsiirtoihin kannattavaa vai ei.

Työnteosta olisi myös maksettava palkkaa, ja työntekijän statuksen on oltava työntekijä, ei työtön.

Nyt nimittäin Suomeen on synnytetty työmarkkinat, joissa työtä teetätetään työttömyyskorvauksella. Se vääristää työmarkkinoita, eikä auta työttömiä työllistymään (kotitehtäväksi jää selvittää miksi). Samaan syssyyn työttömiä estetään tekemästä vapaaehtoistyötä, mikä on totaalisen päätöntä - paljon todennäköisempää on työllistyä jopa vapaaehtoistyön kautta kuin tempputyöllistettynä.

Nykyään kuvitellaan, että työllä sinänsä on arvo. Se on virheellinen kuvitelma. Vain työn tuottamalla lisäarvolla on arvo, joka tekee työnkin arvokkaaksi.

Quote50 000 suomalaista kaunistaa tilastoja – hyväksikäyttöä?
Luotu 13.5.2013 12:42

Anni Emilia Alentola       Hanna Diallo       Leo Kosola
Elina Kuismin                Richard Lewis     

Työvoimapoliittisilla toimenpiteillä työllistyy kuukausittain 50 000 suomalaista. Kainuussa, Keski-Suomessa ja Etelä-Savossa tuella työllistyvät muodostavat yli 3 prosenttia koko maakunnan työvoimasta.

Ilman tukitoimenpiteitä esimerkiksi Kainuun työttömyys voisi nousta yli 15 prosenttiin, Keski-Suomessa yli 16 prosenttiin ja Etelä-Savossa vajaaseen 13 prosenttiin. Vuoden 2012 työttömyysaste oli koko Suomessa 7,7 prosenttia eli noin 180 000 ihmistä.

Eniten tukitoimet hyödyttävät yksityistä sektoria ja yhdistyksiä. Kaupan ala sekä sosiaali- ja terveydenhoitoala työllistävät lähes neljänneksen tukityöllistetyistä.

Työnantajat kiittelevät järjestelmää. Pätkätyön kierteeseen joutuneet työntekijät syyttävät työnantajia yhteiskunnan tukien hyödyntämisestä ja välityömarkkinoiden luomisesta. Kierteeseen joutuneelle työntekijälle tarjotaan aina uutta, lyhyttä työtä ilman tarkoitustakaan vakinaistaa häntä pidemmäksi aikaa.

Eniten tukitoimet hyödyttävät yksityistä sektoria ja yhdistyksiä. Kaupan ala sekä sosiaali- ja terveydenhoitoala työllistävät lähes neljänneksen tukityöllistetyistä.

Sosiaalialan työnantajaliiton toimitusjohtaja Tuomas Mänttäri näkee tukityöllistämisen myönteisenä asiana.

– Tukityöllistettyjen merkitys korostuu tulevaisuudessa. Hoiva-alalla tulee olemaan lisätyövoiman tarve, Mänttäri sanoo.

– Monissa hoiva-alan työtehtävissä on kuitenkin tarkat koulutusvaatimukset. Tukityöllistetyille täytyy löytää tehtäviä, joita he pystyvät tekemään.
[...]
Kaunistelua?

Laurilan mukaan tukityöllistettyjä käytetään tilastojen kaunistelemiseen. Kunnat välttelevät niin sanottua sakkoa eli kunnan osarahoittamaa työmarkkinatukea, jota he joutuvat maksamaan valtiolle, jos yli 500 päivää työttömänä olleita ei saada töihin.

Työ- ja elinkeinoministeriön neuvotteleva virkamies Haavisto-Vuoren mielestä asia ei ole ihan yksinkertainen.

– Työmarkkinatuen kustannusten jakamisen lisäksi valtio ja kunta jakavat myös toimeentulotuen kustannuksia. Jos kunta palkkaa henkilöitä palkkatuella, kunnalle tulee joka tapauksessa maksettavaa, koska palkkatuki ei kata kaikkia palkkauskustannuksia. Toisaalta kunta saa tehdystä työstä työntekijöiden työpanoksen ja verotuloja, Haavisto-Vuori muistuttaa.

Sosiaalialan työnantajaliiton toimitusjohtaja Tuomas Mänttärin mukaan ihannetilanteessa tukityöllistämisen kautta löytyy osaava ihminen, joka saadaan työllistettyä työpaikalle myös tukitoimien loppumisen jälkeen. Joskus kuitenkin käytännön realiteetit tulevat vastaan.

– Voin kuvitella, että esimerkiksi pienissä järjestöissä räätälöidään jokin työtehtävä tukityöllistettyä varten. Kylmä fakta on joskus se, ettei tämän jälkeen olekaan enää varaa jatkaa. Tukityösuhteen päättymisessä voi olla kyse tästä, eikä siitä, ettei olisi tarkoitus työllistää henkilöä, Mänttäri sanoo.

Tämä juttu on kirjoitettu yhteistyössä Haaga-Helian datajournalismin opiskelijoiden kanssa. Työryhmä: Richard Lewis, Anni Emilia Alentola, Hanna Diallo, Leo Kosola ja Elina Kuismin.
Koko juttu:
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/58972-50-000-suomalaista-kaunistaa-tilastoja-hyvaksikayttoa
Ken vaivojansa vaikertaa, on vaivojensa vanki. Ei oikeutta maassa saa, ken itse sit' ei hanki.

Leso

Quote from: Mänttäri, sossualan iso kiho– Voin kuvitella, että esimerkiksi pienissä järjestöissä räätälöidään jokin työtehtävä tukityöllistettyä varten.

Ja mitäköhän tästäkin pitäisi päätellä?
Elsa Beskow: Täti Vihreä, Täti Ruskea ja Täti Sinipunainen

Hungary is a bad choice, Ásotthalom is the worst. -- Ásotthalomin hunkki pormestari
https://www.youtube.com/watch?t=17&v=fgJRjy2Xc0c

Nauru pidentää ikää, sanoi australialainen rajavartija.

SimoMäkelä

Quote from: siviilitarkkailija on 14.05.2013, 09:20:17
QuoteOlin vuosikymmenet euroopan mittapuunkin mukaan hemmetin suuressa sairaalassa hommissa. Meilahden teholla en nyt ihan äkkiä muista nähneeni deekuja, ei pidä sentään liioitella. 

Eikä pidäkkään näkyä. Näin se terveydenhoidon ohjailun pitääkin toimia. Deeku ei pääse eikä sen oikeastaan tarvitsekkaan päästä Meikun teholle.

Tuossa on järkeä.

Leso

Quote from: SimoMäkelä on 14.05.2013, 10:22:08

Tuossa ei ole mitään järkeä.
Se deeku on saattanut aikanaan olla yhteiskunnalle hyvinkin tuottoisa yksilö. Saattaapi olla, että yhteiskunta on ajanut deekuksi, eli viittaan -90-luvun pakkokonkursseihin, joilla rahoitettiin Suomi.

Mut ei se mitään, onhan meillä varaa mieluummin hoitaa leveäperseisiä somaleita, joilla on ihan varmasti sotatraumoja ja diabetes, sekä sydänvaivoja aina silloin tällöin, kun tytär ottaa huivin pois päästä, tai vaikka seukkaa kantiksen kanssa.  :flowerhat:
Elsa Beskow: Täti Vihreä, Täti Ruskea ja Täti Sinipunainen

Hungary is a bad choice, Ásotthalom is the worst. -- Ásotthalomin hunkki pormestari
https://www.youtube.com/watch?t=17&v=fgJRjy2Xc0c

Nauru pidentää ikää, sanoi australialainen rajavartija.

dothefake

Quote from: SimoMäkelä on 14.05.2013, 10:22:08
Quote from: siviilitarkkailija on 14.05.2013, 09:20:17
QuoteOlin vuosikymmenet euroopan mittapuunkin mukaan hemmetin suuressa sairaalassa hommissa. Meilahden teholla en nyt ihan äkkiä muista nähneeni deekuja, ei pidä sentään liioitella. 

Eikä pidäkkään näkyä. Näin se terveydenhoidon ohjailun pitääkin toimia. Deeku ei pääse eikä sen oikeastaan tarvitsekkaan päästä Meikun teholle.

Tuossa on järkeä.
Samoin, jos sinulle tulee parantumaton syöpä, eihän siinä ole mitään järkeä hoitaa sinua. Olen kanssasi samaa mieltä!
"Oma kansa ensin" -ajattelu on vahingollista.
-Tytti Tuppurainen

JNappula

Quote from: dothefake on 14.05.2013, 10:54:58
Quote from: SimoMäkelä on 14.05.2013, 10:22:08
Tuossa on järkeä.
Samoin, jos sinulle tulee parantumaton syöpä, eihän siinä ole mitään järkeä hoitaa sinua. Olen kanssasi samaa mieltä!

Vertaatko todellakin lähinnä omasta halustaan dokaavaa ja elämänsä kussutta deekua syöpäpotilaaseen joka on sattumalta syövän saanut?
"The difference between a smart feller & a fart smeller is less than you think."

SimoMäkelä

Quote from: dothefake on 14.05.2013, 10:54:58
Quote from: SimoMäkelä on 14.05.2013, 10:22:08
Quote from: siviilitarkkailija on 14.05.2013, 09:20:17
QuoteOlin vuosikymmenet euroopan mittapuunkin mukaan hemmetin suuressa sairaalassa hommissa. Meilahden teholla en nyt ihan äkkiä muista nähneeni deekuja, ei pidä sentään liioitella. 

Eikä pidäkkään näkyä. Näin se terveydenhoidon ohjailun pitääkin toimia. Deeku ei pääse eikä sen oikeastaan tarvitsekkaan päästä Meikun teholle.

Tuossa on järkeä.
Samoin, jos sinulle tulee parantumaton syöpä, eihän siinä ole mitään järkeä hoitaa sinua. Olen kanssasi samaa mieltä!

Ei olekaan. Parantumattomaan syöpään on olemassa helppo ja nopea ratkaisu, jota ratkaisua tietysti vois suositella deekuillekin.

Leso

Muutamalle deekuja halventaville kirjoittajille muistutukseksi:

Ette tiedä mitä elämä tuo tullessaan.
Sopii muistella sitä, mitä nyt sanotte, kun olisi deekuna tarvetta hoitoon.
Elsa Beskow: Täti Vihreä, Täti Ruskea ja Täti Sinipunainen

Hungary is a bad choice, Ásotthalom is the worst. -- Ásotthalomin hunkki pormestari
https://www.youtube.com/watch?t=17&v=fgJRjy2Xc0c

Nauru pidentää ikää, sanoi australialainen rajavartija.

Afrikan kirjeenvaihtaja

Quote from: Leso on 14.05.2013, 12:11:09

Olin aikeissa kirjoittaa samansuuntaista. Sanomisiaan voi muistella myös sitten, kun on kärventänyt ihonsa tai sisäelimensä ja tarvitsee syöpähoitoja.
Hänen Majesteettinsa palveluksessa.

Reinhardt42

Jos lähdetään sille linjalle että deekuja ei hoideta niin se linja pitää ulottaa sitten koskemaan kaikkea muutakin itseaiheutettua.
HIV useimmiten. Ihosyövät jos kerrankin käynyt etelänmatkalla. Kaikkien läskien tuki-ja liikuntaelinvammat. Joka ainoa urheiluvamma, kaikki vapaa-ajan tapaturmat  noin ensi alkuun.
Jos ei mitään tee niin ei mitään satukaan  ;)
Aika saatananmoista tiäksäämeininkiä.

Leso

Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 14.05.2013, 12:15:01
Quote from: Leso on 14.05.2013, 12:11:09
Muutamalle deekuja halventaville kirjoittajille muistutukseksi:

Ette tiedä mitä elämä tuo tullessaan.
Sopii muistella sitä, mitä nyt sanotte, kun olisi deekuna tarvetta hoitoon.

Olin aikeissa kirjoittaa samansuuntaista. Sanomisiaan voi muistella myös sitten, kun on kärventänyt ihonsa tai sisäelimensä ja tarvitsee syöpähoitoja.

Sanomisiaan voi muistella myös sitten, kun pitää arvuutella, onko syövän syy radonissa, lapsena juoduissa lisäainemehuissa vaiko Tshernobylissä, kenties.

Sekin on aina ikävää, että raittiilta, tupakoimattomalta ja urheilulliselta 35-vuotiaalta katkee verisuoni päässä kesken pihatöiden. Siihen tipahtaa. R.I.P.
Elsa Beskow: Täti Vihreä, Täti Ruskea ja Täti Sinipunainen

Hungary is a bad choice, Ásotthalom is the worst. -- Ásotthalomin hunkki pormestari
https://www.youtube.com/watch?t=17&v=fgJRjy2Xc0c

Nauru pidentää ikää, sanoi australialainen rajavartija.

siviilitarkkailija

Ennenkuin ryhdytään itkemään jokea niin otetaan asia ihan rationaalisesti ja mietitään mistä oikein on kysymys. Kysymys ei ole halveksunnasta vaan faktasta että kaikille ei riitä hoitoa. Hoito maksaa. Jotkut hoidot ovat erittäin raskaita ja on ymmärrettävää että toiset kieltäytyvät hoidosta. Toiset taas haluavat hoitoa johon heillä tai sukulaisellaan ei ole selvää tarvetta. Kunnat eivät pysty maksamaan kaikkea hoitoa jonka asukkaansa tarvitsevat. Siksi jotkut kylmästi tapetaan hoitojonoon. Näin siksi että ei ole sydäntä kertoa että asukkaan potentiaali, tilanne muuten ja hoidon kannalta tehty valinta eivät riitä perustelemaan kalliiden hoitojen aloittamista jotka vievät kymmenen muun parannettavissa olevan potilaan resurssit.

Sitten kun teholle tuodaan se 3 kerroksen ikkunasta hypännyt tyttö, jonka lääkärit toissavuonna kursivat kokoon kun se törmäsi pöydänkulmaan ja ulkkispoikaystävänsä nyrkkiin, tullaan tilanteeseen että hoidossa ei ole järkeä. Tai metanolimyrkytyksen, huumeiden yliannostuksen tai paleltumavamman johdosta 25 kerran hoitoon tuotu tollo nauttii puhtaista valkoisista lakanoista päivän, vain palatakseen tasan siihen tilanteeseen missä oli tuotaessa, ollaan tyypillisessä hoitopäivässä. Varmaan olivat hyviä ja kannattavia kansalaisia joille vain kävi ohrasesti.

Suoraan sanottuna nämä vihervasemmistolaiset sontakärpäset lehtiensä pääkirjoitusten takana eivät välitä paskan vertaa siitä mihin oikeasti kunnalla on varaa ja mihin ei. Ei p@$¤@päätoimittajaa vähääkään kiinnosta se kestääkö lääkäriasiointi kuntalaisen 1 kanssa n 15 min ja kuntalaisten 2,3,4,5,6,7 muodostaman ryhmän kanssan 1 tunti kun hoitotulos on molempien kannalta ihan sama. P*s*a ntoimittaja itkee joellisen mokunyyhkytystä ja nylkyttää jo nyt aivan tolkuttoman rajamaille ajetun sairaanhoitojärjestelmän palveluja entistä suuremmalle joukolle. Voi voi. Kaikille ei riitä eikä tule koskaan riittämään hoitoa.

Soteuudistus on kaunis tapa kertoa että entisten tautiluokitusten lisäksi entistä suurempi joukko suomalaisia tulee jäämään mokukaupunkiensa taloustilanteen johdosta pelkälle hoivalle. Hoivaa riittää kaikille. Hoiva on kipu- ja masennuslääkeresepti.
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

Afrikan kirjeenvaihtaja

Quote from: Leso on 14.05.2013, 12:27:29
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 14.05.2013, 12:15:01
Quote from: Leso on 14.05.2013, 12:11:09
Muutamalle deekuja halventaville kirjoittajille muistutukseksi:

Ette tiedä mitä elämä tuo tullessaan.
Sopii muistella sitä, mitä nyt sanotte, kun olisi deekuna tarvetta hoitoon.

Olin aikeissa kirjoittaa samansuuntaista. Sanomisiaan voi muistella myös sitten, kun on kärventänyt ihonsa tai sisäelimensä ja tarvitsee syöpähoitoja.

Sanomisiaan voi muistella myös sitten, kun pitää arvuutella, onko syövän syy radonissa, lapsena juoduissa lisäainemehuissa vaiko Tshernobylissä, kenties.

Sekin on aina ikävää, että raittiilta, tupakoimattomalta ja urheilulliselta 35-vuotiaalta katkee verisuoni päässä kesken pihatöiden. Siihen tipahtaa. R.I.P.

Niin, kuolema tulee joka tapauksessa eikä sitä tarvitse jouduttaa. On järkyttävää, että jotkut ilmeisesti haluaisivat jättää kuolemaan tai surmauttaa kaikki muut paitsi raittiit, tupakoimattomat ja urheilulliset ihmiset.
Hänen Majesteettinsa palveluksessa.