News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

Disney ja mustan prinsessan ongelma

Started by Eino P. Keravalta, 08.06.2009, 19:19:34

Previous topic - Next topic

Eino P. Keravalta

Sunnuntain Hysäri kertoo otsikolla "Poliittisesti korrekti prinsessa" Disneyn uudesta leffasta nimeltään The Princess and the Frog, jossa on kuulemma saavutettu kulttuurihistoriallinen merkkipaalu piirtämällä prinsessa Saharan Eteläpuolisen Afrikan Alkuperäiseksi Etniseksi Ihmiseksi.

(Kummallista rasismia, miten niin musta edustaa poliittista korrektiutta? Miksei valkoinen voi edustaa poliittista korrektiutta? Mitä vikaa valkoisissa on?)

Elokuvan viesti on se, että mustistakin tytöistä on esikuviksi.

(Mikä hiton esikuva?? En ole tiennytkään, että elokuvien henkilöt ovat jotain roolimalleja; olen vain luullut, että kyse on viihteestä. Taidankin olla tyhmä.)

Elokuvan prinssi on kuitenkin vaaleaihoinen. Tästä on Hysärin mukaan syntynyt poru USA:ssa. Väittävät, ettei Disneyllä pystytä kuvittelemaan mustaa sankaria!

(Miksi elokuvan jokaisen hahmon tulisi olla mustaihoinen? Rasismia jälleen. Ja mitä tulee sankaruuteen, niin kyllähän Mikki Hiiri on ollut jo vuodesta 1928 lähtien kiistatta sankari, ja hän jos kukaan on musta! Hessukin on musta, mutta sitä ei saa sanoa, sillä Hessu on - no, tehän tiedätte!)

Disney on vastannut kohuun selittämällä, että vaaleaihoiselle prinssille antaa äänensä brasilialaissyntyinen näyttelijä, joka EI OLE valkoinen!

(Mikä helpotus! Olisi se karmeaa, jos veisin lapseni katsomaan elokuvaa, jossa ääninäyttelijä olisi valkoinen! Hyi!)

Joka tapauksessa mustat kolumnistit ja mustien keskustelupalstojen (Onko sellaisiakin? Jos perustaisin valkoisen keskustelupalstan, minut leimattaisiin rasistiksi..) kirjoittajat ovat  vakaasti sitä mieltä, että leffa vain vahvistaa ennakkoluuloja. Ovat vasta nähneet trailerin, mutta ovat sitä mieltä kuitenkin!

(Koska näköjään musta on aina uhri eikä häntä VOIDA esittää myönteisessä valossa.)

Mustien havaitsemista virheistä elokuvassa mainittakoon Hysärin mukaan lisäksi, että prinsessa Tiana oli alkujaan Maddy, mutta se viittaa kuulemma liikaa Mammyyn ja siten orjuuteen.

(Oliko orjuus siis mustien vika? Onhan muuten valkoisiakin, joiden nimi on Maddy.)

Tapahtumapaikkakin on väärä. Leffa sijoittuu New Orleansiin, sittemmin hirmumyrsky Katrinan traumatisoimaan kaupunkiin.

(En tiennytkään, että hirmumyrsky oli mustien vika! Onneksi mustat kolumnistit paljastivat tämän. Onko jotenkin poliittisesti epäkorrektia EDES asua New Orleansissa!?)

Elokuvassa on myös voodoota. Sen ymppääminen elokuvaan, jonka yksi päähenkilöistä on musta - on aivan SO-PI-MA-TON-TA!!!

(Mitä ihmettä? Miksi mustat kriitikot haluavat pilkata veljiensä uskoa, voodoota? Tiedän muuten erään toisen uskonnon, joka on PALJON haitallisempi kuin yksikään voodoo. Mutta sen nimeä ei saa mainita.)

Lisäksi toimittaja Tanja Vasama arvuuttelee, mitä meidän pitäisi ajatella siitä, että päähenkilö, musta nainen, joutuu suuren osan elokuvasta olemaan sammakon hahmossa?? Selvää sortoa juu.

(Vaadinkin heti säädettäväksi kansainvälisen sopimuksen, jossa lukee, että mikäli elokuvan päähenkilö on musta, hänelle on annettava näkyvää aikaa elokuvasta ainakin 60%. Tai pannaan samalla 85% ettei tule rasismisyytöksiä!!)

ELI EIPÄ OLE HELPPOA TEHDÄ ELOKUVAA, JOSSA ON MUSTA ROOLIHAHMO. SEN KUN TEET NIIN SAAT KOKO MUSTAN YHTEISÖN VIHAT PÄÄLLESI. JOS TAAS TEET LEFFAN, JOSSA MUSTIA ROOLIHAHMOJA EI OLE, SAAT KOKO MUSTAN YHTEISÖN VIHAT PÄÄLLESI.

SE ON KUULKAA VAIKEAA TÄMÄ POLIITTINEN KORREKTIUS. PITÄISIKÖHÄN TEHDÄ LEFFA, JOSSA KAIKKI HYVÄT OVAT MUSTIA JA PAHAT VALKOISIA? JOSSA MUSTAT PELASTAVAT MAAILMAN? KELPAISIKO SITTEN? EHKÄ SITÄKIN SYYTETTÄISIIN PARODIASTA....

Taitaapa Walt Disney pyöriä haudassaan niin että multa pölisee. Tai ei, hän olikin syväjäädytetty. Jos joskus vuonna 2200 hänet herätetään, niin onnekseen hän pääsee silloin elämään mustassa maailmassa. Kyllä Waltin silloin kelpaa! Rasismikin on  poistunut!

HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

Stormheit

Meillä kun prinsessaelokuvat ja kaikki siihen liittyvä ovat esikoistytön kovimpia juttuja tällä hetkellä, niin todellakin saattaa ihan vahingossa käydä niin että tämä nimenomainen elokuva ei ehkä päädykään meidän hyllyyn. Saattaa jopa olla että elokuviin ei todellakaan tule lähdettyä katsomaan.

Nämä perinteiset prinsessaelokuvat (Prinsessa Ruusunen, Tuhkimo, Lumikki, Kaunotar ja Hirviö jne.) ovat oikeasti erittäin hyviä elokuvia itseasiassa. Varsinkin nuo vanhimmat piirretyt ovat todella kauniisti piirrettyjä, sisältävät paljon tunnetta ja hienoa kuvausta sen ajan eurooppalaisesta elämästä ja tavoista . Se mitä Disney tekee nykyään on täysi vastakohta noille.
"Muinaisuuden mustan yössä, Pohjolan ajan alussa, aaltosi ulappa aava, yli suuren Suomenmaan."

tommi

Walt Disneyn elämänkerran lukeneena voin vakuuttaa, että jos Walt tietäisi mihin hänen perustamansa yhtiö on mennyt, tekisi hän ydinlatauksen yhtiön pääkonttoriin. Tämä siis mitenkään liittymättä Princess and the Frog -leffaan.

Tässä muuten leffan traileri: http://www.youtube.com/watch?v=h6DmEgtibOg
Vaikuttaa ihan lataamisen katsomisen arvoiselta
"We shall defend our island, whatever the cost may be, we shall fight on the beaches, we shall fight on the landing grounds, we shall fight in the fields and in the streets, we shall fight in the hills; we shall never surrender."  -Winston Churchill

http://sverigedemokraterna.se/

pelle12

 Milloin meillä vaaditaan, että Seitsemässä veljeksessä vähintään nejä veljestä edustaa eri mamuryhmiä, kaikissa sateenkaaren väreissä tietenkin?

Miniluv

Tarkoitat varmaan Kiven teosta Neljä sisarta ja kolme veljeä?
"If you're running in fear of your own voters, there is nothing America can do for you".  JD Vance

Eikö ryssä kuole netissä länkyttämällä? Vielä ehtii värväytyä!  https://ildu.com.ua/

pelle12

Quote from: Miniluv on 08.06.2009, 21:15:25
Tarkoitat varmaan Kiven teosta Neljä sisarta ja kolme veljeä?

Niin tarkoitinkin. sori. Mistä tuo seitsemän veljestä oikein päähäni pälkähti? aika homoa.

tommi

Quote from: pelle12 on 08.06.2009, 21:13:27
Milloin meillä vaaditaan, että Seitsemässä veljeksessä vähintään nejä veljestä edustaa eri mamuryhmiä, kaikissa sateenkaaren väreissä tietenkin?

Uusintaversio Seitsemästä veljeksestä:

Seitsemän kultamunaa
Ali
Mehmet 
Ahmed 
Muhammed 
Hassan
Osama 
Musab
"We shall defend our island, whatever the cost may be, we shall fight on the beaches, we shall fight on the landing grounds, we shall fight in the fields and in the streets, we shall fight in the hills; we shall never surrender."  -Winston Churchill

http://sverigedemokraterna.se/

pate ensimmäinen

Ajatelkaa missä takapajulassa me elämme. Meillä oli musta mies esitetty positiivisessa valossa ja oli kaikkien rakastama. Sitten rasistit poistivat tämä korrektin kuvan lakupapereista.

kaksinaismoralismirules!

Quote from: pate ensimmäinen on 08.06.2009, 21:42:55
Ajatelkaa missä takapajulassa me elämme. Meillä oli musta mies esitetty positiivisessa valossa ja oli kaikkien rakastama. Sitten rasistit poistivat tämä korrektin kuvan lakupapereista.
Samoin kävi Brunbergin neekerisuukoille. Nyt ne on muistaakseni suklaapusuja.

Kuinkahan pian sellaiset sanat kuin "afro" ja "somali" muuttuvat kirosanoiksi ja leimaaviksi?

Hauki

#9
Quote from: Stormheit on 08.06.2009, 20:40:37
Meillä kun prinsessaelokuvat ja kaikki siihen liittyvä ovat esikoistytön kovimpia juttuja tällä hetkellä, niin todellakin saattaa ihan vahingossa käydä niin että tämä nimenomainen elokuva ei ehkä päädykään meidän hyllyyn. Saattaa jopa olla että elokuviin ei todellakaan tule lähdettyä katsomaan.

Nämä perinteiset prinsessaelokuvat (Prinsessa Ruusunen, Tuhkimo, Lumikki, Kaunotar ja Hirviö jne.) ovat oikeasti erittäin hyviä elokuvia itseasiassa. Varsinkin nuo vanhimmat piirretyt ovat todella kauniisti piirrettyjä, sisältävät paljon tunnetta ja hienoa kuvausta sen ajan eurooppalaisesta elämästä ja tavoista . Se mitä Disney tekee nykyään on täysi vastakohta noille.
Tuohan kertoo nimenomaan eurooppalaisesta elämästä ja tavoista, se on siis vastakohta itselleen? Ainoa ero on siinä, että pienen osan ajasta näkyvää prinsessaa on vain väritetty vähän tummemmalla kynällä. Menisikö tyttäresi pilalle siitä?

Olenko muuten vainoharhainen, kun aiemmin "juutalaisten soluttautumisesta Eurooppaan" huolestuneena kirjoittanut "myrskyviha" saa trollivaroittimen laulamaan?

E: Hienoa, että ovat hankkineet tumman naisen valkoiselle miehelle; se rikkoo pinttynyttä, etenkin suvaitsevaiston ylläpitämää seksuaalirotuhierarkiaa.

Raine

Quote from: Vahtikoira on 08.06.2009, 21:58:04

Tuohan kertoo nimenomaan eurooppalaisesta elämästä ja tavoista, se on siis vastakohta itselleen? Ainoa ero on siinä, että pienen osan ajasta näkyvää prinsessaa on vain väritetty vähän tummemmalla kynällä. Menisikö tyttäresi pilalle siitä?

Ei tuo trailerin perusteella huonolta vaikuttanut. Sinänsä minulle muutoin on ihan sama ovatko jonkun elokuvan hahmot mustia, valkoisia, punaisia, tai keltaisia, mutta kyllä minua ainakin hieman häiritsee se, kun:
1) poliittisen korrektiuden vuoksi historiaa kirjoitetaan uusiksi. Esim. nyt tämä, että paljonko Euroopassa oli prinssien ja prinsessojen kulta-aikaan tummia prinsessoja? Ei sillä, että elokuvan tulisi aina olla täysin historiallisesti totuudenmukainen, mutta että sitä vääristellään vain poliittisen korrektiuden vuoksi. Se on jotenkin ällöttävää ja siinä jotenkin nimenomaan alleviivataan tätä rotuhommaa. Jos tarkoitus olisi, ettei ihonvärillä olisi väliä, niin tällähän viestitetään juuri päinvastaista.
2) vanhoja hahmoja muutetaan valkoisista mustiksi ja miehistä naisiksi, ja kaikki poliittisen korrektiuden nimissä. Samasta syystä ällöttävää kuin edellä. Ja jälleen vain korostetaan rodun/sukupuolen merkitystä, vaikka hienoissa juhlapuheissa puhutaan ihan päinvastaista.

Näistä tulee toisaalta aina myös sellainen kuva, että tässä halutaan esitellä omaa paremmuutta "kattokaa nyt hei kuinka suvaitsevaisia me ollaan" ja vielä tahkota sillä rahaa. Minusta se ainakin on ällöttävää, en tiedä teistä muista.

Quote
E: Hienoa, että ovat hankkineet tumman naisen valkoiselle miehelle; se rikkoo pinttynyttä, etenkin suvaitsevaiston ylläpitämää seksuaalirotuhierarkiaa.

Niin p*lluhan se aina vain mielessä pyörii, ja toisinaan myös t*ssit ja p*rse  :)

Scorpio

Olen täysin tyrmistynyt. Kävin kahdessa paikallisessa tavaratalossa selailemassa DVD-hyllyjä ja minkä järkyttävän leffan löysinkään molemmista paikoista: "Pekka ja Pätkä ne....inä" - siis "ne.....inä". Kaiken kukkuraksi kannessa oli kuvattuna kaksi kotimaisen elokuvan rasistia, herrat Pakarinen ja Niemi pahansuovasti ja loukkaavasti itsenä mustiksi värjänneinä. Elokuvan nimi tulee heti muuttaa. "Pekka ja Pätkä afroamerikkalaisina" olisi uusi korrekti nimi. Kansikuva tulee myös vaihtaa. Ja heti. Tämän jälkeen ko. DVD-koteloa voitaisiin taas myydä - tyhjänä tietenkin, koska elokuva tekee viihdettä etnisen ryhmän kustannuksella samalla kun Pekka ja Pätkä kuvaavat ihannoiden valkoista suomalaista miestä.

Miniluv

QuoteOrwell oli niin niin oikeassa. Kohta ajatuspoliisit alkavat lukea HOMMA^^^a ja henkilöhahmo yksi toisensa jälkeen pyyhkiytyy täältä pois. Kokonainen ministeriö perustetaan kirjoittamaan näitä tekstejä uudelleen, jotta quottaukset olemattomien henkilöiden teksteihin saadaan pois, ja tarina korrektille tasolle.

Rakkauden ministeriöhän onkin jo paikalla.
"If you're running in fear of your own voters, there is nothing America can do for you".  JD Vance

Eikö ryssä kuole netissä länkyttämällä? Vielä ehtii värväytyä!  https://ildu.com.ua/

Parsifal

#13
Saas nähdä, pystytäänko kohta tekemään ritarileffoja ilman, että Mustasta Ritarista nousee kohu.

Quote from: Raine on 08.06.2009, 22:26:24
[1) poliittisen korrektiuden vuoksi historiaa kirjoitetaan uusiksi. Esim. nyt tämä, että paljonko Euroopassa oli prinssien ja prinsessojen kulta-aikaan tummia prinsessoja? Ei sillä, että elokuvan tulisi aina olla täysin historiallisesti totuudenmukainen, mutta että sitä vääristellään vain poliittisen korrektiuden vuoksi.

Niinpä. Jos joku kuvittelee kenenkään muun kuin Tiedostajien välittävän ihonväristä, pieleen menee. Vastareaktion aiheuttaa pääasiassa suvaitsevaiston harjoittama imelä, jo korvista ulos pursuava propaganda ja ennen kaikkea tuo kuvottava vääristely, historiallisten elokuvien ja jopa lasten satujen uusiksi, tai "poliittisesti korrekteiksi" kirjoittaminen. Tuskinpa moni muista kuin kaikkein hörhöimmistä tiedostajistakaan lukisi lapsilleen tarinaa, jossa prinssi jättää prinsessan ja menee naimisiin äijän kanssa. Poliittisen korrektiuden käyttö keppihevosena on arveluttavaa jo sikäli, että en ole kuullut kenenkään koskaan valittavan vanhojen satuhahmojen ihonväristä.

Ikävin seuraus (ja varsin todennäköisesti tiedostajien tavoite) on, että vääristyneestä historiakäsityksestä (mustia ritariajan Euroopassa?) seuraa se, että muutkin käsitykset yhteiskunnasta vääristyvät. Yleinen historiantuntemus on muutenkin sen verran huteraa, ettei sitä pitäisi ainakaan horjuttaa entisestään. Mutta näköjään näillä vääristelijöillä ideologia menee totuuden edelle, aina. Kerran stallari, aina stallari...
Jos fiksut antavat aina periksi, ainoastaan idiootit saavat tahtonsa läpi.

"With the first link the chain is forged. The first speech censored, the first thought forbidden, the first freedom denied, chains us all irrevocably."

escobar

Siis disneyn tuotoksethan ovat olleet propagandaa ihan alusta asti; alkuperäisistä tarinoista vääristeltyjä versioita. En kyllä antaisi omien lapsieni katsoa niitä mistään hinnasta.
Zort!


sydäri

Sen siitä saa, kun alkaa antamaan hieman löysää köyteen, kohta pitää antaa koko köysi ja vähän ylimääräistä ja silti vastapuoli ei ole tyytyväinen.
"Vi gillar olika" Elin Krantz

Tinden

QuoteAjatelkaa missä takapajulassa me elämme. Meillä oli musta mies esitetty positiivisessa valossa ja oli kaikkien rakastama. Sitten rasistit poistivat tämä korrektin kuvan lakupapereista.

Joo, lopetin Fazerin lakujen oston; nykyään syön Pandan lakuja.

Hervannan Jukka

Quote from: Eino P. Keravalta on 08.06.2009, 19:19:34


Elokuvan viesti on se, että mustistakin tytöistä on esikuviksi.

(Mikä hiton esikuva?? En ole tiennytkään, että elokuvien henkilöt ovat jotain roolimalleja; olen vain luullut, että kyse on viihteestä. Taidankin olla tyhmä.)

Elokuvan prinssi on kuitenkin vaaleaihoinen. Tästä on Hysärin mukaan syntynyt poru USA:ssa. Väittävät, ettei Disneyllä pystytä kuvittelemaan mustaa sankaria!





Hyvää settiä. Tuohon vielä oma lisäys: Huvittavaa koko ajatus että elokuvien pitää erikseen kertoa minulle, kuinka hyviä ihmisiä mustat voivat olla. Kyllä minä nyt sen muutenkin tiedän, tässä mitään rasisteja olla perkele. Dominique Simonen leffat olleet kovassa käytössä aina.

Ihan oikeasti, kuinka idiootti voi olla sellainen ihminen, joka tajuaa yhtäkkiä että "se prinsessa olikin ihan hyvä vaikka oli musta!" Normaalit ihmiset eivät kiinnitä asiaan huomiota, ja värin perusteella tuomitsevat ihan oikeat rasistit tuskin katsovat koko elokuvaa. Paitsi vihreät.

Onneksi pääosan esittäjä on valkoinen. Kertoo meille hommalaisillekin että joskus voi olla saanti lähellä. Vaikkei oikeasti olisikaan.

HDRisto

"Onneksi pääosan esittäjä on valkoinen. Kertoo meille hommalaisillekin että joskus voi olla saanti lähellä. Vaikkei oikeasti olisikaan".

Kumpa näkisi sellaisen mainoksen missä voipunut, mutta tyytyväinen, musta tai aasialainen tyttö nojaa iloisesti hymyilevään valkoiseen nuoreen mieheen.

Mutta ei, ei koskaan sellaista tule.

Junkkari

Tästä ketjusta siis joku puhui, kun hän Iltalehden keskustelupalstalla paasasi jotenkin tähän tyyliin "Hommalaiset väittävät etteivät ole rasisteja, mutta nyt he itkevät Disneyn piirretyn mustasta päähenkilöstä".

Quote"SE ON KUULKAA VAIKEAA TÄMÄ POLIITTINEN KORREKTIUS. PITÄISIKÖHÄN TEHDÄ LEFFA, JOSSA KAIKKI HYVÄT OVAT MUSTIA JA PAHAT VALKOISIA? JOSSA MUSTAT PELASTAVAT MAAILMAN? KELPAISIKO SITTEN? EHKÄ SITÄKIN SYYTETTÄISIIN PARODIASTA...."

Älä huuda, korviin sattuu. Eikös 70-luvun blaxploitation leffoissa ollut juoni juuri tuollainen? Mustat sankarit tappelivat pahoja valkonaamoja vastaan svengaavan funkin säestämänä. Ainakin leffa nimeltä Shaft tulee mieleen. Tästähän tehtiin uusintaversiokin muutama vuosi sitten. Yksi elokuvataiteen helmi jonka myös haluaisin nähdä on vampyyrielokuva Blackula.

Naurettavaahan tuollainen itku päähenkilöiden tummuusasteesta tai sen puutteesta taas kerran on. Mikään ei tunnu riittävän. Ilmeisesti sitten ollaan tyytyväisiä, kun elokuvan näyttelijöistä 90% on mustia.

Tuleekin tässä mieleen jotenkin tämä: "Toisen tasa-arvopalkinnon sai K-Supermarket Raisio Center, jonka 49 työntekijästä naisia on 41."

http://www.tasa-arvo.fi/Resource.phx/tasa-arvo/ajank/ajassa20040308.htx

Kalma

Quote from: Stormheit on 08.06.2009, 20:40:37
Nämä perinteiset prinsessaelokuvat (Prinsessa Ruusunen, Tuhkimo, Lumikki, Kaunotar ja Hirviö jne.) ovat oikeasti erittäin hyviä elokuvia itseasiassa. Varsinkin nuo vanhimmat piirretyt ovat todella kauniisti piirrettyjä, sisältävät paljon tunnetta ja hienoa kuvausta sen ajan eurooppalaisesta elämästä ja tavoista . Se mitä Disney tekee nykyään on täysi vastakohta noille.

Olen kanssa sitä mieltä, että nuo vanhat elokuvat olivat tyylikästä jälkeä ja päteviä pätkiä muutenkin, mutta kiinnostaisi nuo tuon ajan eurooppalaisten elämän ja tapojen kuvaus. Ritariromantiikkaa, noitia, kääpiöitä ja teemana usein rakkauden voimalla pahuuden/vaikeudet voittava hyvyys, eli kai sen voi noinkin sitten nähdä.

Lemmy

Quote from: KalmaRitariromantiikkaa, noitia, kääpiöitä ja teemana usein rakkauden voimalla pahuuden/vaikeudet voittava hyvyys,
Siinä on teille WarnerBros-piirrettyä ja Mammykin pääosassa
http://www.youtube.com/watch?v=jUpJ5a968u0
- Emmekä enää euroakaan lähetä näihin etelän hulivilimaihin. Tässä on laki ja profeetat. Timo Soini YLE 01.06.2011

John Bircher

En ymmärrä mitä te vaahtoatte siitä että Disneyfilmiin tulee neekeriprinsessa. Mitä pahaa siinä on? Amerikkalaisessa yhteiskunnassa on todella suuri neekeriväestö. Kyllä minua jurppisi neekerinä jos koko väestölle suunnatuissa piiretyissä aina esiintyisi valkoisia.

Miten jotkut näkee tämän miltei rotuerotteluun verrattavana asiana? ???
"Kaikilla ihmisillä on sama oikeus vapauteen, ja valtion tulee kohdella kaikkia samoin." -Antti Chydenius

www.jbs.org

SK

Quote from: tommi on 08.06.2009, 21:33:03
Quote from: pelle12 on 08.06.2009, 21:13:27
Milloin meillä vaaditaan, että Seitsemässä veljeksessä vähintään nejä veljestä edustaa eri mamuryhmiä, kaikissa sateenkaaren väreissä tietenkin?

Uusintaversio Seitsemästä veljeksestä:

Seitsemän kultamunaa
Ali
Mehmet 
Ahmed 
Muhammed 
Hassan
Osama 
Musab

Ei. Rasismia! Koska nämä miehet eivät voi olla keskenään saunassa alasti! Miten epäkorrektia tekstiä suollat! Ja muistakaa että heillä on takanaan maailmanennätysrikos: He tekivät sen viuhahtamisessa, kun sauna paloi! Ei maahanmuutajat voi olla rikollisia! Kamalan suvaitsematonta porukkaa täällä pyörii! Nyt Astrid-täti on hyvin hyvin vihainen!
"Jag känner mig isolerad där jag bor. Jag är inte rädd för andra asylsökande, men det känns otryggt att i mörker och kyla ta sig till en affär för att handla. Vi kan inte leva så här." - Iziogbe Adodo, från Nigeria

Kafir Sikakoira

Disney ei ole tehnyt kuin yhden elokuvan.

Disney's Copy Paste
http://www.youtube.com/watch?v=vh84g8rC2oA

Äänestäjä

Quote from: Junkkari on 10.06.2009, 09:06:06
Tuleekin tässä mieleen jotenkin tämä: "Toisen tasa-arvopalkinnon sai K-Supermarket Raisio Center, jonka 49 työntekijästä naisia on 41."
http://www.tasa-arvo.fi/Resource.phx/tasa-arvo/ajank/ajassa20040308.htx


Hah hah...loistava linkki. Kiitos päivän nauruista.

Löytyisiköhän jostain tämän vuoden tasa-arvopalkinnon saajaksi jo yritys, jossa kaikki työntekijät olisivat naisia?
"Nothing in all the world is more dangerous than sincere ignorance and conscientious stupidity."
"Our lives begin to end the day we become silent about things that matter."-Martin Luther King, Jr.
Howler monkeys are the loudest monkeys. Their deep, howling calls can be heard more than 5 kilometers

Teppo

Hyvältähän tuo leffa vaikuttaa, mutta että mainostaa leffaa uutena Disney -klassikkona  :o.

Quote from: Kafir Sikakoira on 14.06.2009, 07:12:58
Disney ei ole tehnyt kuin yhden elokuvan.

Disney's Copy Paste
http://www.youtube.com/watch?v=vh84g8rC2oA

Alfred Hitchcock, London Observer, 8 Aug. 1976
Self-plagiarism is style.

Mutta tuo menee kyllä aika kauas pelkästä plagioimisesta.

Mutta syy voi olla myös taloudellinen tai aikataulullinen, eli aikaa ja rahaa säästääkseen käyttivät vanhoja referaatteja ja piirsi niiden pohjalta. Hyviä leffoja ne kuitenkin olivat.

Odotan kuitenkin innolla tuota leffaa, ties vaikka olisi katsomisen arvoinen.
Ovatko maahanmuuttajat puhtaasti pahoja rikkoessaan lakejamme? Me kuitenkin edustetaan niiden silmissä länsimaita, samoja, jotka on polttanut niiden kodit, tappanut lapset ja raiskannut naiset.
- Steen1

"That's the beauty of Heaven... we can leave our brains behind."

:facepalm:

Taha Islam

Useat Disneyn hahmot ovatkin mustia, koska eihän moinen leikkisä käytös sopinut valkoiselle. Mustiksi miellettävät eläinhahmot tunnistaa valkoisista hanskoista
"Maahanmuuttoasiat ovat sellaisia, jotka sammuttavat järjen ihmisten päästä." -Jussi Halla-aho
Keinutuoli: Vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin!
Musiikkia korville

Timo Hellman

Quote from: Taha Islam on 14.06.2009, 18:56:05
Mustiksi miellettävät eläinhahmot tunnistaa valkoisista hanskoista

Höpsis. Valkoiset hanskat ovat peräisin vaudeville-teatterista ja ne ovat käytössä kaikilla muilla paitsi ankkahahmoilla.
The truth is that what we call Capitalism ought to be called Proletarianism. The point of it is not that some people have capital, but that most people only have wages because they do not have capital. -  G. K. Chesterton