News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

Homman suuri ja kaikenkattava kaupunki- ja liikennesuunnitteluketju

Started by Mika.H, 12.04.2013, 22:50:29

Previous topic - Next topic

Betonikostaja

Quote from: Titus on 22.04.2023, 17:52:25
Alppiharjun, Kallion ja Sörnäisten risteyksessä sijaitseva Kurvi on muuttunut niin levottomaksi, että lähistöllä yli kaksi vuosikymmentä asunut Anne Rantalainen esimerkiksi on suunnitellut muuttoa muualle. Hän kertoo näkevänsä kotikulmillaan huumeidenkäyttäjiä ja todistavansa huumekauppaa päivittäin. Kerran hänet on kertomansa mukaan yritetty ryöstää Vaasankadulla ravintola Iltakoulun edessä.
Ihminen on asunut Kurvissa yli kaksi vuosikymmentä, ja nytkö hän on vasta herännyt alueen huumeongelmaan? Tuollaistahan siellä on ollut jo ties miten kauan. Kaljakuppiloita on paljon, on ollut jo vuosikymmeniä, joten luonnollisesti alueella pyörii paljon myös spurguja ja narkkareita. Kun siihen päälle ovat tulleet myös matut, niin siinä on kaikki hyvä yhdessä.

Omaan asumiseen tuolta ei kannata kämppää ostaa, mutta joku pieni sijoitusasunto voisi toimia. Opiskelijat viihtyvät tuolla alueella, koska siellä on vilkasta baarielämää, eikä siellä tarvitse loppuikäänsä asua. Itsekin käyn tuolla välillä baarissa, vaikka asun toisella puolella kaupunkia. Mutta on kyllä aika käsittämätöntä, että joku perheellinen ihminen vinkuu siitä, millaista Kurvin kulmilla on. Ei se alue siitä muutu, joten muuta pois.

Mieluummin tuolla silti asuisi kuin jossain idän neekerilähiössä.
Itä-Helsinki, täynnä mutiaiset
Itä-Helsinki, sinä maksat kaiken

--------------

Täytän TT2 on time
Toimeentulotuki on aina on time
Asumistuki on aina on time
Kuka pistää paremmaksi this time?

--------------

Jokainen matu maksaa miljoonan.

Melbac

Quote from: Betonikostaja on 23.04.2023, 20:19:26

Osa kämpistä on tuolla kunnon koppeja tyyliin suihku rakennettu vaatekaappiin(ihan oikeasti) eli todella pieniä,yksiöihin ei mahdu sänkyä poikittain yms.Ainahan tossa ollut levotonta eikä tonne taida muuta juuri kuin opiskelijat raflojen takia,osaa noista kämpistä on ihan varmasti käytetty parittamiseen jossain vaiheessa.Yleensä tuolta muutetaan samantien pois kun tulee lapsia ja joku 20v on helsinkiläisittäin lyhyt aika kun siellä on asunut/asuu porukka jotka asunut >50v.Siinä piritorin kulmilla oli jotain kriminaalihuollon kämppiä jossain vaihessa mutta ne sijoitettiin muualle koska taisivat juuri saada aikaan piritorin maineen,aikaisemmin siinä taisi olla vaan juuri jotain juoppojengejä ja jotain ulkomaalaisia huoria.Itse asuisin mielummin jossain idän "neekerilähiössä" jossa on kunnon suihkut yms ja josta pääsee jollain metrolla helposti toiselle puolle kaupunkia kun asuisin kopissa tuolla,tosin kyllä idässäkin on tosin alueita minne en muuttaisi.Radan lähiöt on vieläkin lohduttomampia ja niissä tulee fiilis "ken tästä käy saa kaiken toivon heittää",pelkkää peltoa ja kauppaan/juna-asemalle >3km yms.:D

Dangr

"We now live in a nation where doctors destroy health, lawyers destroy justice, universities destroy knowledge, governments destroy freedom, the press destroys information, religion destroys morals, and our banks destroy the economy." Chris Hedges
"Shouting "Freedom" and other anti-government slogans" NYT

Titus

Helsingin ydinkeskusta näivettyy kaupunkisuunnittelun vuoksi
Yksityisautoilun rajoittaminen on ollut virhe, joka on jo näivettänyt Helsingin keskustan.

QuoteHELSINGIN ydinkeskustan näivettymisen yksi suuri syy on yksityisautoilun rajoittaminen ja vaikeuttaminen. Se on Helsingissä jatkunut jo vuosia laajasta kansalaisvastustuksesta huolimatta. Ihmiskato keskustassa on tosiasia, koska keskustaan on hankala tulla.

Parkkipaikkoja ei ole, ja harvoista jäljellä olevista joutuu maksamaan paljon, kuten myös parkkihallipaikoista. Hyvä esimerkki ydinkeskustan näivettymisestä on Kauppatorin viimeisen kalakauppiaan lopettaminen 30 vuoden jälkeen, koska torilla ei enää käy asiakkaita (HS 1.4.).

Moni kävisi keskustassa kävelyllä, kahvilassa ja ostoksilla, mutta matka keskustaan vie liikaa aikaa. Mieluummin ajetaan pitkäkin matka keskustan ulkopuolelle isoon kauppakeskukseen, koska sinne pääsee omalla autolla nopeasti, ja pysäköiminen on helppoa ja maksutonta.

PÄÄKAUPUNKISEUDUN maankäytön, asumisen ja liikenteen mal-sopimuksessa todetaan, että yksityisautoilua Helsingin keskustassa pitäisi edelleen vähentää. Yksityisautoilun vähentäminen ja pysäköinnin rajoittaminen on autoilijoiden kiusaamista, ja sillä on huono vaikuttavuus, koska autoilijoita ei sillä saada joukkoliikenteen käyttäjiksi.

naps loput jutusta, kannattaa vilkaista

QuoteJorma Paavonen

emeritusprofessori
Helsingin yliopisto

Ilmeisesti tällainen mielipide on julkaistu jotta hs voi oikean asian mediana puskea ulos täysin päinvastaisen totuusryöpyn  8)

that's a bingo!

P

Quote from: Melbac on 24.04.2023, 02:24:19

Osa kämpistä on tuolla kunnon koppeja tyyliin suihku rakennettu vaatekaappiin(ihan oikeasti) eli todella pieniä,yksiöihin ei mahdu sänkyä poikittain yms.Ainahan tossa ollut levotonta eikä tonne taida muuta juuri kuin opiskelijat raflojen takia,osaa noista kämpistä on ihan varmasti käytetty parittamiseen jossain vaiheessa.Yleensä tuolta muutetaan samantien pois kun tulee lapsia ja joku 20v on helsinkiläisittäin lyhyt aika kun siellä on asunut/asuu porukka jotka asunut >50v.Siinä piritorin kulmilla oli jotain kriminaalihuollon kämppiä jossain vaihessa mutta ne sijoitettiin muualle koska taisivat juuri saada aikaan piritorin maineen,aikaisemmin siinä taisi olla vaan juuri jotain juoppojengejä ja jotain ulkomaalaisia huoria.Itse asuisin mielummin jossain idän "neekerilähiössä" jossa on kunnon suihkut yms ja josta pääsee jollain metrolla helposti toiselle puolle kaupunkia kun asuisin kopissa tuolla,tosin kyllä idässäkin on tosin alueita minne en muuttaisi.Radan lähiöt on vieläkin lohduttomampia ja niissä tulee fiilis "ken tästä käy saa kaiken toivon heittää",pelkkää peltoa ja kauppaan/juna-asemalle >3km yms.:D

Heh. Ex-nainen asui 90-luvun lopulla hetken Vaasankadun nurkilla. Hänellä oli oma vessa ja suihku pikkukämpässään, mutta suurimmalla osalla sen talon asunnoista oli yhteisvessat käytävällä. Oli kiva kävellä sammuneen naapurin yli, joka makasi housut polvissa jalat wc-kopissa ja kroppa käytävällä.

Yöllä joku bodari raahasi jonkun talon porttikongin kalteriportille ja hakkasi päätä kaltereihin. Uhri jäi siihen makaamaan. Poliisi ja ambulanssi paikalle. Uhri ambulanssilla pois. Meni muutama tunti, niin sama ukko oli hakkaamassa uuden uhrin päätä kaltereihin... :facepalm:

Nurkilla sai pilu-tarjouksia ex-nl:n ja itäblokin edustajilta.

Hyvä kaveri asui linjoilla alimmassa kerroksessa entisessä talonmiehen asunnossa. Pihalla ikkunan vieressä oli rotankolo, josta veikeät piiskahännät kurkistelivat. Eli eipä juuri ikkunoita voinut pitää auki. Tosin narkkarit yrittivät murtautua niistä sisään, joten ...

Ja lähellä oli neulojenvaihtopiste. Kun parkkeerasi auton, narkit ihan julkeasti kävivät "tarkistamassa" auton, siis katsomassa nenä auton ikkunassa onko mitään kilikili-keikattavaa.

Kaupan ilmoitustaululla oli myynti-ilmoitus pienestä kaksiosta. Pohdin sijoituskannalta. Olisiko pyynti silloin ollut jotain 300 000 markan luokkaa...

Juu kaverit ja tutut karistivat Kallion tomut aikoja sitten 2000-luvulla, kun ikää tuli hivenen lähemmäs 30... Ei siellä aikuinen jaksa asua, ellei kuulu jo "kalustoon".

Gentrifikaatio on vielä kaukana Vaasankadun ja Kurvin nurkilta.

Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

-PPT-

Kävin eilen monen vuoden tauon jälkeen Oulussa ja olin aivan ällikällä lyöty miten on katukuva muuttunut sitten viime näkemän. On tullut todella paljon korkeita tornitaloja sekä keskustaan mutta myös ympäri kaupunkia jolloin niitä näkyi kaukana horisontissakin. Keskeneräisiä työmaita oli paljon joten lisää on tulossa tornitaloja. Olisi mielenkiintoista tietää oululaisten mielipiteitä tuosta trendistä. Toki varmasti mielipiteet jakaantuvat puolesta ja vastaan.

Turku pilasi kaupunkinsa jo 50v sitten ja siellä ei ole tornitalotyömaita näkynyt mutta esim Jyväskylässä aiotaan rakentaa samanlaisia kuin Tampereellakin.

Totuus EPT

Quote from: l'uomo normale on 12.01.2022, 20:53:47
QuoteKalasatamaan nousevan Lumo One -pilvenpiirtäjän asuntojen suunnittelussa asumisviihtyvyys ja vastuullisuus ovat kulkeneet käsi kädessä alusta alkaen. Kestävän kehityksen mukaiset tavoitteet ovat muuttuneet käytännön ratkaisuiksi ja viihtyisäksi asumiseksi urbaanin kaupunkiympäristön ja luonnon solmukohdassa.

Lukuisat vastuullisuusseikat – kuten energiatehokkuus, yhteisöllisyys ja liikkuminen – on toteutettu ennen kaikkea asumisviihtyvyys edellä. Asumisen muotoja on samalla ravisteltu: jokaisesta asunnosta löytyy muun muassa oma viherhuone parvekkeen sijaan.

Upea viherhuone tuo väriä asuntoihin.
– Asukas voi hyödyntää viherhuonetta esimerkiksi puutarhana tai hyötyviljelyyn. Viherhuoneiden lisäksi talon viidennestä kerroksesta löytyy mittavan kokoinen ja kutsuva puutarha-alue, joka lisää yhteisöllisyyttä, kertoo Lumo-kotien vastuullisuuspäällikkö Hannamari Koivula.

Viherhuoneiden lisäksi asukkaiden hyvinvointia edistävät isot ikkunat, jotka tuovat asuntoihin runsaasti päivänvaloa.

[...]
.
.
.
https://lumo.fi/lumo-elamaa/lumo-one-kestavan-asumisen-pilvenpiirtaja?utm_medium=social&utm_source=facebook&utm_campaign=sisaltomarkkinointi_automaatio_2022&utm_content=interest&fbclid=IwAR34A1EsWJRIgv9i_viJ3h2J7A3lyhY-agWtV85XneN2SqIZ2ua6_qZIeYU

Onko siellä pilvenpolttohuone?

Saattaapi olla sellaisia huoneita.

Quote29-04-2023 MTV: Kalasataman tornitalossa reistailevat muutkin kuin hissit – yhteisissä tiloissa ulostetta, virtsaa, oksennusta ja roskakasoja viikonlopun jäljiltä.

Vuonna 2022 valmistuneessa Suomen ensimmäisessä vuokrapilvenpiirtäjässä asukkaiden mitta on nyt täysi kotitalonsa elämisen ääniä ja sotkua. MTV Uutisiin yhteyttä ottaneet asukkaat ovat kuvailleet, että talossa on vietetty aamuun kestäviä megabileitä, ulkopuolisia ihmisiä on käynyt sotkemassa taloa, ihmisten päälle on heitetty tavaroita ikkunoista ja katolle on kiipeillyt itsetuhoisia ihmisiä.

Asukkaat haluavat pysytellä jutussa nimettöminä, sillä he pelkäävät joutuvansa häiriköivien naapureiden silmätikuksi.

– Valehtelematta joka viikonloppu, kun palaan omilta menoiltani kotiin illalla, on talon ala-aula on ollut täynnä sekavasti käyttäytyvää nuorisoa. Ei heille uskalla mitään sanoa.

Aulan läpi kuljetaan hisseihin, joista löytyy asukkaiden mukaan oksennusta, koirien jätöksiä, virtsaa, tupakantumppeja ja muita roskia. 

– Kuivuneet oksennukset saattavat olla hississä päiväkausia, asukkaat kertovat.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kalasataman-tornitalossa-reistailevat-muutkin-kuin-hissit-yhteisissa-tiloissa-ulostetta-virtsaa-oksennusta-ja-roskakasoja-viikonlopun-jaljilta/8684284#gs.wm85zi
Missä ******i siellä ongelma.

Outo olio

^Haluttiin isot talot ja ison maailman meininkiä. Ja saatiin. :(

Tämä nyt on tietenkin vain anekdootti, mutta muistin juuri, että 3 vuotta sitten silloisessa työpaikassani yksi työkaveri oli suomea puhuva musta kaveri, joka kertoi kerran muuttaneensa vuokralle Kalasatamaan, ja hän kyllä toisaalta teki kaikki hommansa ihan luotettavasti, mutta kun hänen kanssaan jutteli kaikenlaisista asioista niin tuli vähän fiilis että mies on ehkä vähän tyhmä, ja kun asiasta varovasti mainitsi toisille työkavereille niin useampi myönsi olevansa samaa mieltä.
Suvaitsevaisen ajattelun yhteenveto: Suomessa Suomen kansalaiset rikkovat Suomen lakeja. Myös muiden maiden kansalaisten on päästävä Suomeen rikkomaan Suomen lakeja. Tämä on ihmisoikeuskysymys.

Joku ostaa ässäarvan, toinen taas uhrivauvan. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia.

Can I have a safe space, too?

Dangr

"We now live in a nation where doctors destroy health, lawyers destroy justice, universities destroy knowledge, governments destroy freedom, the press destroys information, religion destroys morals, and our banks destroy the economy." Chris Hedges
"Shouting "Freedom" and other anti-government slogans" NYT

l'uomo normale

Quote from: Outo olio on 29.04.2023, 21:36:19
^Haluttiin isot talot ja ison maailman meininkiä. Ja saatiin. :(

Isossa maailmassa on portieerit asuinpilvenpiirtäjien auloissa, kuten tv:stä olemme nähneet. Mega-asuinkompleksi radan yläpuolella houkuttelee kaikenlaista porukkaa, eikä vuokrataso riitä pitämään ammattibilettäjiä poissa. Hanketta on toteutettu naiivisti, mutta ehkä realismia tulee lisää vähitellen.

Kumma ettei muissa kauppakeskusten yhteyteen rakennetuissa asuintalokomplekseissa Kampissa ja Tapiolassa ole vastaavia ongelmia kuulemma ollut. Jos Kurvin tienoo vain vetää tietyn tyyppistä väkeä. EDIT: tietysti Kalasataman torni on vuokratalo, mutta silti.

90-luvun lopulla Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiön Hoasin linja oli luopua juna- ja metroratojen lähelläö olevista opiskelija-asuntoloista, kun niihin tuli ulkopuolista porukkaa häiriköimään. Nyt linja on muuttunut heilläkin, kuten kaupunkisuunnitelussa ylipäätänsäkin, täysin päinvastaiseksi: mahdollisimman paljon ihmisiä asumaan tiiviisti radan varteen tai vielä mieluummin radan päälle. Ongelmiin herättäneen jälkijättöisesti, niinkuin yleensäkin.

Mistä saamme riittävästi vartijoita turvaamaan asuinrakennuksiamme ilman maahanmuuton lisäämistä?
And madness and despair are a force.
Socially distancing.
Riittävällä moraalilla.

Paawo

^Kohtuullisen erikoisia liikennejärjestelyjä on havaittavissa muutamissa isojen kaupunkien liepeille nousevissa uusissa alueissa. On toisaalta sellaisia ratojen/pääteiden varteen tai lähelle keskustojakin nousevia komplekseja joissa ei ainakaan arkkitehtuuri tai viihtyvyys ole ollut ihan ensimmäisenä mielessä.

Sitten on myös sellaisia yhden tien päässä kaukana joukkoliikenteestä sijaitsevia huudeja maakuntakaupunkien ja ympäryskuntien rajamailla joista ei niin ihmeellisen paljoa ole julkisuudessa rummutettu. Näihin on kämpät hyvällä prosentilla myyty ennenkuin on monttuja alettu kaivamaan. Ainakin muutamassa tietämässäni kohteessa on ympäristö rakennusteknisesti niin haastavaa että muutamiin kymmeniin vuosiin eivät myöskään ole kasvamassa mihinkään kiinni.  :)
Ylläoleva teksti on kiihtymystilassa kirjoitettua uhoamista. KKO:2017:52

"Ei ole mahdollista houkutella parhaita osaajia, jos samalla pyllistetään kaikille, jotka pökkäävät silmään katukuvassa." - Rosa Meriläinen 2023

"Mun mielestä valta on ihanaa!" - Eva Biaudet 2021

Psalmi 12:6-10

Titus

Quote from: Dangr on 29.04.2023, 21:56:41
Ei tarvitse olla edes ulkomaantuonteja. Meidän ihan omissa jonneissa ja jonnettareissa sekä alta keski–ikäisissä on sellaisia idiootteja joilla muiden viihtyvyys ja huomioonotto on viimeisellä sijalla elämässä.

Kuulemani mukaan ko kerrostaloissa asuu sekä lähi-itis-, että kantishuumeporukkaa. Helposti saatua huume/perintörahaa on kiva poltella kun ei ole vastuuta mistään.

Mahtaa velkarahalla asunnon ostaneita viduddaa kun samassa talossa pyörii tuota porukkaa.
that's a bingo!

Eino P. Keravalta

#5772
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000009550673.html

Johanna Vuorelma, Hanna Hannus ja Riikka Suominen kirjoittavat HS:n mielipidepalstalla seuraavaa, lainaan kokonaisuudessaan koska nämä koulutetut asiantuntijat varmaan toivovat mielipiteelleen hyvin laajaa lukijakuntaa:

QuoteJORMA PAAVONEN väitti (HS Mielipide 25.4.) Helsingin keskustan näivettyvän yksityisautoilun vaikeuttamisen takia. Olemme samaa mieltä siitä, että Helsingin keskustan pitäisi olla täynnä elämää: ihmisiä, terasseja, kävelykatuja, puistoja, leikkipaikkoja.

Nykyisin Helsingin kantakaupungin katutilasta näille riittää kuitenkin vain pieni osa. Valtaosan tilasta vievät autokaistat ja pysäköinti.

YLIVOIMAINEN enemmistö (noin 87 prosenttia) Helsingin keskustassa asioivista saapuu sinne joukkoliikenteellä, pyörällä ja kävellen (Helsingin keskustan asiointiselvitys 2019). Kaupungin selvityksen mukaan joukkoliikenne tuo suurimman osan keskustaan virtaavasta ostovoimasta. Vuositasolla eniten keskustassa kuluttavat kävellen ja pyörällä asioivat. Näitä kulkumuotoja pitää kehittää entistä kunnianhimoisemmin.

Painopiste kannattaa siirtää kävelyyn, pyöräilyyn ja julkiseen liikenteeseen.
Mallia kannattaa katsoa Euroopan menestyvistä pääkaupungeista. Pariisi on viime vuosina rajoittanut voimakkaasti autoilua ja lisännyt sen sijaan pyöräkaistoja ja kaupunkivihreää. Oslossa satoja parkkipaikkoja on korvattu pienillä puistoilla, penkeillä ja pyöräkaistoilla. Tukholma pyrkii kunnianhimoisesti kehittämään ihmisten aktiivista liikkumista tukevaa kaupunkitilaa.

KÖÖPENHAMINA ja Amsterdam ovat jo vuosikymmeniä panostaneet kävelyyn ja pyöräilyyn. Ne eivät ole näivettyneet vaan menestyvät niin turismin kuin taloudenkin saralla.

Entistä viihtyisämpi ja elinvoimaisempi Helsinki saadaan kehittämällä kävelykeskustaa kansainvälisten esimerkkien mukaan, laskemalla keskustan nopeusrajoituksia turvallisemmiksi ja muuttamalla katuparkkitilaa minipuistoiksi. Painopiste kannattaa siis siirtää kävelyyn, pyöräilyyn ja julkiseen liikenteeseen.

Hanna Hannus

filosofian maisteri

Riikka Suominen

toimittaja

Johanna Vuorelma

yliopistotutkija

Helsinki

( korostus minun )

Niin. Ensin kaupunki tekee autoilusta hankalaa ja kallista ja sitten kerrotaan, että 'kaupungin selvityksen mukaan joukkoliikenne tuo suurimman osan keskustaan virtaavasta ostovoimasta'.

No, ehkäpä se autoilijoiden osto-osuus kasvaisi niin absoluuttisesti kuin suhteellisesti, jos autoilijoita ei Stadissa kiusattaisi! Ensin vihervasemmisto ajaa autot pois Ytimestä ja sitten jeesustellaan että eivät ne autoilijat tuo tänne niin paljoa rahaa, mistä saadaan sitten tekosyy kurjistaa lisää autoilijoita..  :facepalm:

Huvittavaa oli myös tuo vaatimus nopeusrajoitusten laskusta: eikös Manskulla jo nyt ole 30 rajoitus? Kahtakymppiäkö siinä pääkaupungin pääväylällä tulisi ajaa? Tai miten kovaa voi edes ajaa jossain kantakaupungin kapeilla kaduilla? Viime viikolla ajoin Sandelsinkatua kohti Välskärinkatua ja nopeus taisi olla noin 10 kilsaa tunnissa.. Ja että painopiste pitäisi olla kävelyllä, pyöräilyllä ja joukkoliikenteellä? Ei ole kaupungin asia päättää, miten ihmiset liikkuvat. Kaupungin asia on mahdollistaa liikkuminen, myös autoilijoille, koska ihmisten tarpeet, aikataulut ja preferenssit ovat erilaiset.

Lisäys: Kirjoittajat ehdottavat että Helsinki ottaisi mallia vaikkapa Amsterdamista, joka kylläkin on toisella ilmastovyöhykkeellä kuin Helsinki. Miten täällä pyöräilet kun kulunut talvi täällä etelässäkin kesti kuusi kuukautta, jos lumeen ja jäähän on katsominen. Jos kaikki suomalaiset alkaisivat autoilun sijaan ajaa fillareilla läpi vuoden, lisääntyisivät liikennekuolemat, loukkaantumiset ja vammautumiset sadoilla prosenteilla - aika moni saisi jo sydärin jos pitäisi pakkasilmassa aamukiireessä alkaa hullun lailla polkea duuniin puhumattakaan haljenneista kalloista, murtumista ja bussin alle liukumisista koska jää.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

Siener

Jäiset kadut, joita ei pidetä kunnossa, ovat hengenvaarallisia jalankulkijoille! Ja niiden kunnossapitoon ei varaa, kun pitää pelastaa maailmaa...

Siili

Quote from: Titus on 30.04.2023, 10:33:22

Kuulemani mukaan ko kerrostaloissa asuu sekä lähi-itis-, että kantishuumeporukkaa. Helposti saatua huume/perintörahaa on kiva poltella kun ei ole vastuuta mistään.

Mahtaa velkarahalla asunnon ostaneita viduddaa kun samassa talossa pyörii tuota porukkaa.

Tuo Kalasataman "pilvenpiirtäjä" on ymmärtääkseni 100% vuokratalo:

https://kojamo.fi/liiketoiminta/lumo-one/

Näin ollen "vidduunduneet" vuokralaiset voivat halutessaan muuttaa pois ilman suurempia taloudellisia menetyksiä.  Kojamolle vähentyvä vetovoima voi olla ongelma, jos ympäristötekijöiden vuoksi asuntoneliöstä ei voi enää nyhtää yli 40 euron kuukausivuokraa.  Tuskinpa Kelakaan maksaa asiakkaittensa puolesta aivan ylettömiä vuokria.

Saa nähdä, millainen imago Kalasatamalla on 10-20 vuoden kuluttua.

Betonikostaja

Quote from: Eino P. Keravalta on 30.04.2023, 10:37:13
Niin. Ensin kaupunki tekee autoilusta hankalaa ja kallista ja sitten kerrotaan, että 'kaupungin selvityksen mukaan joukkoliikenne tuo suurimman osan keskustaan virtaavasta ostovoimasta'.

No, ehkäpä se autoilijoiden osto-osuus kasvaisi niin absoluuttisesti kuin suhteellisesti, jos autoilijoita ei Stadissa kiusattaisi! Ensin vihervasemmisto ajaa autot pois Ytimestä ja sitten jeesustellaan että eivät ne autoilijat tuo tänne niin paljoa rahaa, mistä saadaan sitten tekosyy kurjistaa lisää autoilijoita..  :facepalm:
Näissä "selvityksissä" jätetään sanomatta myös se, miten suuren ostovoiman autoilevat vievät niihin kauppakeskuksiin, joihin pääsee helposti autolla. Myynnin perusteella suurimmat kauppakeskukset ovat juuri noita. Kävijämääriltään jotkut Kamppi ja Forum ovat suuria, mutta myynnissä ne eivät välttämättä mahdu top vitoseen. Jämäsijat ovat todella huono sijoitus Helsingin keskustan kauppakeskuksilta.

Ihan arkijärjelläkin on selvää, että autolla liikkuvat ostavat enemmän, koska autolla voit kuljettaa enemmän tavaraa ja helpommin kuin julkisilla. En tajua, miksi tätä vastaan yritetään niin raivokkaasti tapella. Autoilijat menevät sinne, minne autolla helposti pääsee, ja myös raha menee sinne. Pääkaupunkiseudulla se tarkoittaa Espoon ja Vantaan isoja kauppakeskuksia. Asun itse läntisessä Helsingissä Kehä ykkösen sisällä, ja vaikka keskustaan pääsee junalla alle vartissa, kannan rahani kyllä Espoon ja Vantaan suuntaan, koska auto. Jossain Sellossa tai Jumbossa on vain paljon kätevämpi käydä, ja ihan samat liikkeet siellä on kuin Helsingin keskustassakin.

En usko, että piiperöt tuota haluavat, mutta itsepähän ajavat Helsingissäkin asuvat ihmiset ostoksille naapurikuntiin. Ja Espoo ja Vantaa kiittävät.
Itä-Helsinki, täynnä mutiaiset
Itä-Helsinki, sinä maksat kaiken

--------------

Täytän TT2 on time
Toimeentulotuki on aina on time
Asumistuki on aina on time
Kuka pistää paremmaksi this time?

--------------

Jokainen matu maksaa miljoonan.

Siili

Quote from: Betonikostaja on 30.04.2023, 12:30:22
Jossain Sellossa tai Jumbossa on vain paljon kätevämpi käydä, ja ihan samat liikkeet siellä on kuin Helsingin keskustassakin.

En usko, että piiperöt tuota haluavat, mutta itsepähän ajavat Helsingissäkin asuvat ihmiset ostoksille naapurikuntiin. Ja Espoo ja Vantaa kiittävät.

Nämä "periferian"  kauppakeskukset tuppaavat olemaan myös avaria ja valoisia, kun taas keskustassa tilan tehokas käyttö tuottaa ahdasta tunnelmaa ikuisessa keinovalossa, kuten esimerkiksi luolamaisessa Redissä.

Titus

Quote from: Siili on 30.04.2023, 11:55:39
Näin ollen "vidduunduneet" vuokralaiset voivat halutessaan muuttaa pois ilman suurempia taloudellisia menetyksiä.  Kojamolle vähentyvä vetovoima voi olla ongelma, jos ympäristötekijöiden vuoksi asuntoneliöstä ei voi enää nyhtää yli 40 euron kuukausivuokraa.  Tuskinpa Kelakaan maksaa asiakkaittensa puolesta aivan ylettömiä vuokria.

Saa nähdä, millainen imago Kalasatamalla on 10-20 vuoden kuluttua.

Ok, kiitos tarkennuksesta, olin jostain palstalta/fb/joku lehti lukevinani asunnonostajan valittaneen samasta ja siitä, että toisten asumisomaisuutta/yksityisyyttä ei osata kunnioittaa. Samaa mieltä Kalasataman imagosta, ei ole hyvään suuntaan kehittymässä. Kunhan Sompasaaren sekoitettu asuttaminen liittyy bileisiin mukaan, niin avot.

Liikenteen puolestahan tuohon on tulossa Jätkäsaartakin pahempi sumppu.
that's a bingo!

Nikolas

Kun näyttää siltä että vihreät haluavat häätää yksityisautoilijat pois kaupunkien keskustoista, olisi johdonmukaista olettaa että hyvin toimivien julkisten liikenneyhteyksien päähän rakennettaisiin pysäköintipalatseja ja jättiostoskeskuksia monipuolisin palveluin, ja nämä rakennettaisiin tyyppillisesti rautatieasemien, moottoritiesolmujen, lentoasemien ja matkustajasatamien välittömään läheisyyteen. Pysäköintipalatsien tulisi olla palvelutasoltaan ja hintatasoltaan niin erinomaisia että tavallinen henkilöautoilija tuntisi suurta houkutusta säilyttää autoansa normaalisti sellaisessa. Olisi myös syytä olettaa että julkisen liikenteen sujuvuuden hyväksi tehtäisiin kaikkea mahdollista, jotta liikenne kaupunkien sisällä sujuisi hyvin. Vai meneekö tämä niin päin että autoilun vaikeuttaminen kaikkialla riittää, ja muu järjestyy itsestään?

Betonikostaja

Quote from: Siili on 30.04.2023, 12:50:11
Quote from: Betonikostaja on 30.04.2023, 12:30:22
Jossain Sellossa tai Jumbossa on vain paljon kätevämpi käydä, ja ihan samat liikkeet siellä on kuin Helsingin keskustassakin.

En usko, että piiperöt tuota haluavat, mutta itsepähän ajavat Helsingissäkin asuvat ihmiset ostoksille naapurikuntiin. Ja Espoo ja Vantaa kiittävät.

Nämä "periferian"  kauppakeskukset tuppaavat olemaan myös avaria ja valoisia, kun taas keskustassa tilan tehokas käyttö tuottaa ahdasta tunnelmaa ikuisessa keinovalossa, kuten esimerkiksi luolamaisessa Redissä.
Ai niin, Redi, tuo katastrofi oli jo unohtunut. Olen siellä pari kertaa käynyt, en nyt muistaakseni ainakaan vuoteen. Koko ajan oli vain sellainen tunne, että täältä pitää päästä pois. Ihan kamala luola.

Onhan siinä jokin täydellisen vituillaan, jos samassa kaupungissa sijaitsevaan kauppakeskukseen menee julkisilla 40-45 minuuttia ja toisessa kaupungissa sijaitsevaan kauppakeskukseen ajaa autolla alle tai vähän yli kymmenen minuuttia. Ja matka ei kilometrimäärissä poikkea hirveästi. Autolla en Rediin ole koskaan edes yrittänyt. Ajatus on vituttanut jo valmiiksi.

Onko piiperöt yllätys, että autoilevat ihmiset käyvät ostoksilla Espoossa ja Vantaalla? Mistähän voisi johtua? Itse en tarvitse Helsingin keskustaa enää moneenkaan asiaan. Käyn siellä parturissa ja baarissa. Suurimmat rahani kannan naapurikuntiin. Seuraava siirto on varmaan muutto johonkin ympäryskuntaan, kun en näe enää syytä maksaa Helsinkiin veroja. Jos haluaa kaupungin täyteen neekereitä ja siitä samasta kaupungista autoilijan helvetin, niin ei kannata ihmetellä, miksi verotulot droppaavat.

Itä-Helsinki, täynnä mutiaiset
Itä-Helsinki, sinä maksat kaiken

--------------

Täytän TT2 on time
Toimeentulotuki on aina on time
Asumistuki on aina on time
Kuka pistää paremmaksi this time?

--------------

Jokainen matu maksaa miljoonan.

Lalli IsoTalo

Käytiin joskus katsomassa noita Sompasaaren uusia kämppiä. Todettiin, että pohjaratkaisut pielessä: liian vähän parvekkaita meren puolelle, ja liikaa saunoja. Ja bonuksena 5 vuotta asumista keskellä keskeneräistä rakennustyömaata.
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

Betonikostaja

Quote from: Lalli IsoTalo on 30.04.2023, 13:56:51
Käytiin joskus katsomassa noita Sompasaaren uusia kämppiä. Todettiin, että pohjaratkaisut pielessä: liian vähän parvekkaita meren puolelle, ja liikaa saunoja. Ja bonuksena 5 vuotta asumista keskellä keskeneräistä rakennustyömaata.
Kuulostaa hyvin tyypilliseltä "uudelta Helsingiltä". Ja hinnat varmasti ihan tapissa. Uutuudenviehätyksen jälkeen naapurusto todennäköisesti myös neekeröityy.
Itä-Helsinki, täynnä mutiaiset
Itä-Helsinki, sinä maksat kaiken

--------------

Täytän TT2 on time
Toimeentulotuki on aina on time
Asumistuki on aina on time
Kuka pistää paremmaksi this time?

--------------

Jokainen matu maksaa miljoonan.

Titus

Quote from: Nikolas on 30.04.2023, 13:06:33
Vai meneekö tämä niin päin että autoilun vaikeuttaminen kaikkialla riittää, ja muu järjestyy itsestään?

Menee.

Nythän alkaa Haapaniemenkadulla putkiremppa ja katu on muutettu yksisuuntaiseksi Kalliosta pois päin. Jos tulet Kallioon Kalasatamasta rempan alla olevalle Sörnäisten rantatielle, niin pitää ajaa ympyrätalon kiertämällä Porthaninkadulle josta pääset näppärästi linjoille tai isolle kirkolle. En tiedä miten kauan mikäkin järjestely on voimassa ja nekin taisi muuttua parin viikon välein eri reiteille kun esim Hakaniemen hallin kontit siivotaan hallin viereiseltä kadulta. Hämeentien avaaminen Kurvi-Linjat välin tontille ajoon tyrmättiin heti suunnittelussa -> kerran pyörätie aina pyörätie.

Parkkipaikoista "liikenneyhteyksien lähellä", niin kuka haluaa istua jossain kuseltahaisevassaäläwäbälä-bussissa/metrossa puoli tuntia, että pääsee ostoksille Hgin keskustaan. Sitten raahaa ne ostoksensa samaa matkaa takaisin siihen pysköintiparatiisiin.

Siksi on oma auto, ettei tarvitse.

that's a bingo!

simppali

Kaikki kävelemään.
https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/5895550
Quote– Kovasti kuulee monelta yrittäjältä, että vaikeuksia on. Tämä on monen asian summa. Monet ovat miettineet, että laittavatko lapun luukulle.
Täsmällisesti tokaistu;;;
QuoteYrittäjän oma laaja asiakaskunta on muodostunut vuosikymmenien aikana. Aikoinaan kadulla oli jopa viisi kultasepänliikettä.

– Nyt olen ainoa, yrittäjä toteaa.

Syrénin mukaan "kaikkea hankaloitetaan". Ongelma on, että asiakasmäärät laskevat ja kulut kasvavat. Parkkipaikatkin hävisivät katuremontin myötä.

– Keskusta tulee näivettymään. Ostovoima menee muualle, kun autoa ei saa parkkiin ja pysäköintimaksut ovat tähtitieteelliset. Vaikka pyöräteitä rakennetaan, ostovoima liikkuu autolla.
Joopa joo,,ehkä joku ostaa kierrätetyn lampun varjostimen (pienen) ja vie sen julkista käyttäen kotiinsa, mutta mitään isompaa ostosta harva viitsii kannella metrossa, sporassa tai paikallisjunassa.
QuoteKaupungin maankäyttöjohtaja Rikhard Manninen sanoo, että kaupunki pyrkii kehittämään aluetta eläväksi ja kävelypainotteiseksi kaduksi kivijalkaliikkeineen.
Kohta voi kävellä eläväisesti ja katsella tyhjiä liiketiloja.
Kun painuvi päät muun kansan, maan,
Me jääkärit uskoimme yhä.

Torspo

Muutama poiminta kauppakeskusyhdistyksen raportista.

Jumbo: 11,6 M kävijää, 482 M€ myynti, 41,6 €/asiakas
Kaari: 6,8 M kävijää, 268 M€ myynti, 39,4 €/asiakas
Itis: 15 M kävijää, 260 M€ myynti, 17,3 €/asiakas

Osa ihmisistä hakee pidemmän ajan tarpeensa kerralla ilman basaarihulinaa ja metrokiskojen kolinaa.

Jumbolla on 2 X myynti 30% pienemmällä asiakasmäärällä ja Kaarella isompi myynti alle puolella Itiksen asiakasmäärästä. Minne asiakkaat ja kauppiaat haluavat?

Betonikostaja

Quote from: simppali on 30.04.2023, 14:38:24
Kaikki kävelemään.
https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/5895550
Quote– Kovasti kuulee monelta yrittäjältä, että vaikeuksia on. Tämä on monen asian summa. Monet ovat miettineet, että laittavatko lapun luukulle.
Täsmällisesti tokaistu;;;
QuoteYrittäjän oma laaja asiakaskunta on muodostunut vuosikymmenien aikana. Aikoinaan kadulla oli jopa viisi kultasepänliikettä.

– Nyt olen ainoa, yrittäjä toteaa.

Syrénin mukaan "kaikkea hankaloitetaan". Ongelma on, että asiakasmäärät laskevat ja kulut kasvavat. Parkkipaikatkin hävisivät katuremontin myötä.

– Keskusta tulee näivettymään. Ostovoima menee muualle, kun autoa ei saa parkkiin ja pysäköintimaksut ovat tähtitieteelliset. Vaikka pyöräteitä rakennetaan, ostovoima liikkuu autolla.
Se on jännä, että näiden viherkommunistien hankkeissa ei kuunnella yrittäjiä, vaikka heitä nimenomaan pitäisi kuunnella. Yrittäjät eivät yleensä ajattele ideologisesti, he vain miettivät mikä on parasta bisnekselle, kuten kuuluukin.

Yrittäjät kyllä ymmärtävät, että autoilevat ihmiset tuovat sitä rahaa. Kyllä nämäkin vielä pakkaavat yrityksensä ja siirtyvät sinne, missä autoilua ei terrorisoida. Viherkommunistit saavat jäädä ihan keskenään näivettämään keskustaa.
Itä-Helsinki, täynnä mutiaiset
Itä-Helsinki, sinä maksat kaiken

--------------

Täytän TT2 on time
Toimeentulotuki on aina on time
Asumistuki on aina on time
Kuka pistää paremmaksi this time?

--------------

Jokainen matu maksaa miljoonan.

Dangr

 :)
"We now live in a nation where doctors destroy health, lawyers destroy justice, universities destroy knowledge, governments destroy freedom, the press destroys information, religion destroys morals, and our banks destroy the economy." Chris Hedges
"Shouting "Freedom" and other anti-government slogans" NYT

Betonikostaja

Quote from: Torspo on 30.04.2023, 14:48:13
Muutama poiminta kauppakeskusyhdistyksen raportista.

Jumbo: 11,6 M kävijää, 482 M€ myynti, 41,6 €/asiakas
Kaari: 6,8 M kävijää, 268 M€ myynti, 39,4 €/asiakas
Itis: 15 M kävijää, 260 M€ myynti, 17,3 €/asiakas

Osa ihmisistä hakee pidemmän ajan tarpeensa kerralla ilman basaarihulinaa ja metrokiskojen kolinaa.

Jumbolla on 2 X myynti 30% pienemmällä asiakasmäärällä ja Kaarella isompi myynti alle puolella Itiksen asiakasmäärästä. Minne asiakkaat ja kauppiaat haluavat?
Nuokin luvut kertovat ihan selvästi suunnan. Autoilijat tuovat rahan. Etenkin Kaaren luvut ovat hämmentävän kovat. Se onkin niitä harvoja Helsingin sisällä onnistuneita kauppakeskuksia. Se on jännää, koska liikenne Kaareen on ihan silkkaa paskaa ja ruuhkat ovat kovat. Kannelmäen katurakenne ei kestä noita liikennemääriä. Mutta joku sinne vetää. Käyn siellä kyllä itsekin, mutta kävellen, juuri noista edellä mainituista syistä.

Itiksessä voi olla suhteellisen paljon kävijöitä, mutta se ei auta, kun suuri osa niistä on neekereitä, jotka vain notkuvat siellä eivätkä osta mitään. Itis on muutenkin uppoava kauppakeskus, monet liikkeet ovat siirtyneet viereiseen Prismaan ja CM-vetoiseen Eastoniin. Tuo on todella raju merkki, mutta kyllähän sen tietää, mistä se kertoo. Itiksestä tulee lopulta ihan samanlainen kuin Puhos, halal-lihakauppaa sun muuta matupaskaa vieri vieressä.
Itä-Helsinki, täynnä mutiaiset
Itä-Helsinki, sinä maksat kaiken

--------------

Täytän TT2 on time
Toimeentulotuki on aina on time
Asumistuki on aina on time
Kuka pistää paremmaksi this time?

--------------

Jokainen matu maksaa miljoonan.

l'uomo normale

Quote from: Betonikostaja on 30.04.2023, 15:03:49
Quote from: Torspo on 30.04.2023, 14:48:13
Muutama poiminta kauppakeskusyhdistyksen raportista.

Jumbo: 11,6 M kävijää, 482 M€ myynti, 41,6 €/asiakas
Kaari: 6,8 M kävijää, 268 M€ myynti, 39,4 €/asiakas
Itis: 15 M kävijää, 260 M€ myynti, 17,3 €/asiakas

Osa ihmisistä hakee pidemmän ajan tarpeensa kerralla ilman basaarihulinaa ja metrokiskojen kolinaa.

Jumbolla on 2 X myynti 30% pienemmällä asiakasmäärällä ja Kaarella isompi myynti alle puolella Itiksen asiakasmäärästä. Minne asiakkaat ja kauppiaat haluavat?
Nuokin luvut kertovat ihan selvästi suunnan. Autoilijat tuovat rahan. Etenkin Kaaren luvut ovat hämmentävän kovat. Se onkin niitä harvoja Helsingin sisällä onnistuneita kauppakeskuksia. Se on jännää, koska liikenne Kaareen on ihan silkkaa paskaa ja ruuhkat ovat kovat. Kannelmäen katurakenne ei kestä noita liikennemääriä. Mutta joku sinne vetää. Käyn siellä kyllä itsekin, mutta kävellen, juuri noista edellä mainituista syistä.

Pääsen aika lailla ovelta ovelle vajaan kymmenen kilometrin päähän Rediin yhdellä bussilla ja saman verran aikaa minulla kuluisi mennä parin kilometrin päähän Kaareen useammalla julkisella vaihtojen kautta, kun en minuutilleen kuitenkaan lähtöpysäkille viitsisi vääntäytyä, joten kävellen pääsen ihan yhtä miellyttävästi. Julkiset yhteydet Kaareen ovat vain huonontuneet uudistuksissa vuosien varrella. Kaupunginosien väliltä on estetty läpiajoliikenne, mutta tuntuu että joku jostain syystä ei halua palvella massoja toimivilla joukkoliikenneyhteyksillä lähialueilta Kaareen. Saa nähdä muuttavatko Vihdintien pikaratikkasuunnitelmat tilannetta.

Helsingin keskustan tulevaisuus lienee nukkumalähiönä ja turistirysänä. Kunhan eivät rakenna liikaa pikkuyksiötä pilvenpiirtäjiin menestyville citysinkuille. Kauan sitten oli Hesarissa juttu tanskalaisen ongelmalähiön saneeraamisesta, jossa yksi saneerattava ongelmakohde oli juuri menestyville citysinkuille tarkoitettu megakerrostalo, ei sentään pilvenpiirtäjä. Citysinkkujen sijaan sinne oli asettunut paljon päihderiippuvaisia, joita korkea vuokra ei haitannut kun sossu maksoi. Korjaava toimenpide oli perheasuntojen rempaaminen tilalle ja päihdetyyppien osoittaminen jonnekin hallittavampiin asumisratkaisuihin.

Ei ole sattumaa että 70-luvun rumien ja isojen elementeistä halvalla kyhättyjen asumiskerrostalojen tilalle haluttiin 80-luvulla pienempää ja vaihtelevampaa rakentamista. Nyt kun 70-luvun lähiöiden ongelmat ovat vähentyneet toistaiseksi niiden väestöjen ikääntyessä, ongelmat on unohdettu ja uusia tulevia ongelma-alueita rakennetaan innolla. Tallinnassa retro-70-luku-kerrostalot ja wow-arkkitehtuuri ilmestyivät minusta katukuvaan vähän aiemmin kuin Helsingissä. Täällä ehkä piti odottaa kaupunkisuunnittelijapolven eläköitymistä. Triplan tapaista 60-lukutyylistä arkkitehtuuria olen kuitenkin Suomessa nähnyt vain elokuvissa. Ehkö öljykriisi katkaisi sen modernismityypin isomman voittokulun Suomessa alun perin.
And madness and despair are a force.
Socially distancing.
Riittävällä moraalilla.

Titus

Quote from: Lyyti on 30.04.2023, 15:14:14
Tämä autopako on ironisesti itseään ruokkiva ongelma; jäljelle jäävät ne jotka äänestävät autoilua vastaan.

Et ehkä ylläty kun kerron, että tätä Hgin keskustan liikennesuunnittelua tekevät eivät yleensä edes asu keskustassa saati Hgissä. Äänekkäimpiä Hgin keskustan autoilun vastustajia asuu esim Tukholmassa. Vielä vähemmän yllättää, että suurin osa näistä on vihavihvasemmistoa.

Noille Hgin keskusta ei ole asumispaikka, vaan joku hemmetin huvipuisto johon on kiva piipahtaa sidukalle ja sitten niinq oleilemaan tjtn. Ja kaiken on oltava ajateltu näiden päähänpistojen ja satunnaisten halujen kautta. Nytkin Kallioon rakennetaan pysäköintipaikoille pää märkänä terdejä jotka ovat kiinni n 18h päivässä ja loppuajan lähinnä meluhaitta paikallisille asukkaille. Ellei sada vettä ja ne ovat tyhjänä 24h.

esim täällä voi seurata noiden mielenmaisemaa: https://www.facebook.com/groups/184085073617
eivät ne ole alueen asukkaiden puolella tai ei heitä kiinnosta mitä asukkaat tai alueen yrittäjät haluavat tai tarvitsevat.

that's a bingo!