News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

Muita kulttureja on hyvä oppia tuntemaan

Started by maisteri, 05.02.2013, 17:54:17

Previous topic - Next topic

maisteri

Niinistöstä on tullut tosi mokuttaja, saa näkee joutuuko näitä aivopieruja kerran viikkoon kuuntelemaan jatkossa. Viime viikolla ei tarvittu kansanäänestystä nyt pitäisi oppia multikultista, voi tsiijus.

"Presidentti Sauli Niinistö puolusti eurooppalaisuutta puhuessaan valtiopäivien avajaisissa eduskunnassa. Niinistö näki uuden maailmanjärjestyksen olevan muokkautumassa ja hänen mukaansa Suomen on paras kohdata se osana Eurooppaa.

Puhtaita papereita hän ei kuitenkaan Euroopalle antanut.

"Euroalueella on ollut ongelmia suureksi vahingoksi asti ja jälkikäteen on vaikea käsittää, miten terveen taloudenpidon järki on voinut täysin unohtua niin politiikan kuin rahoitusmarkkinoiden toimissa."

Niinistö puolusti Suomen toimia luottamuksen palauttamiseksi Euroopassa.

Hän myös varoitti Eurooppaa ja Suomea tuudittautumisesta länsimaiseen perinteeseen. "Toisenlaisista perinteistä tulee nyt kuusi miljardia ihmistä, jotka hekin, oikeutetusti, hakevat hyvinvointia. Näitä kulttuureja on hyvä oppia ymmärtämään, kun keskinäinen riippuvuus ja kanssakäymisen tarve yhä kasvaa", presidentti sanoi.

nitkunatku

Päivä päivältä alkaa olla selvempää, ettei maahanmuuton osalta olla ottamassa takapakkia. Kohtalomme on sinetöity.
Nyt tai joskus toiste.

PaulR

Quote from: maisteri on 05.02.2013, 17:54:17
Niinistö näki uuden maailmanjärjestyksen olevan muokkautumassa ja hänen mukaansa Suomen on paras kohdata se osana Eurooppaa.

Saulikin meitä foliohörhöjä? (http://www.nullwave.net/smileys/folio.gif)

Luotsi

No tuohan on jotakuinkuinkin vastaavaa kuin "yleissivistys on hyvä asia". En pitäisi kovin jyrkkänä mielipiteenä enkä minkäänmoisen politiikan puolusteluna sen enempää kuin vastustamisenakaan  :roll:
*** Kommunismi toimii mainiosti - muurahaisilla ***

Eino P. Keravalta

QuoteSauli Niinistö puolusti eurooppalaisuutta

Presidentti Niinistö siis puolustaa eurooppalaisia arvoja, mutta

QuoteHän myös varoitti Eurooppaa ja Suomea tuudittautumisesta länsimaiseen perinteeseen

Onko tästä pääteltävä, että meillä on jonkinlainen jakautunut persoona presidenttinä? Vai eikö presidentillä vain järki kulje?
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

Elcric12

Quote from: Eino P. Keravalta on 05.02.2013, 19:22:55

Vai oisko se nimenomaan eurooppalaisille arvoille ominaista, että ei tuudittauduta perinteeseen.

Alkuasukas

Quote from: Eino P. Keravalta on 05.02.2013, 19:22:55
QuoteSauli Niinistö puolusti eurooppalaisuutta

Presidentti Niinistö siis puolustaa eurooppalaisia arvoja, mutta

QuoteHän myös varoitti Eurooppaa ja Suomea tuudittautumisesta länsimaiseen perinteeseen

Onko tästä pääteltävä, että meillä on jonkinlainen jakautunut persoona presidenttinä? Vai eikö presidentillä vain järki kulje?
Oliko tämä kutsu aseisiin? Eurooppalainen, vapaa elämänmeno on uhattuna?
"Monikulttuurisuus rikastuttaa odottamattomilla tavoilla."

Kaarina Ranne (vihr.)

Eino P. Keravalta

QuoteVai oisko se nimenomaan eurooppalaisille arvoille ominaista, että ei tuudittauduta perinteeseen.

Tuossa on paradoksi: sittenhän se perinne häviäisi.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

Elcric12

Quote from: Eino P. Keravalta on 05.02.2013, 19:54:18
QuoteVai oisko se nimenomaan eurooppalaisille arvoille ominaista, että ei tuudittauduta perinteeseen.

Tuossa on paradoksi: sittenhän se perinne häviäisi.

Eurooppalaisia perinteitä voidaan kunnioittaa ja säilyttää vaikka niihin ei tuudittauduta, vaan esimerkiksi ollaan muutokselle avoimia "moderneja eurooppalaisia". Toisekseen en usko, että mitään yhtä helposti rajattavaa perinteistä eurooppalaisuutta mihin tuudittautua on olemassakaan.

Tulituki

"Näitä kulttuureja on hyvä oppia ymmärtämään"

Jo vain. Ensin tutustumme vieraisiin kulttuureihin ja sitten tuhoamme ne. (Full Metal Jacket)
Nostalgiaa: Koulu päättyi taas suvivirteen, reksi huusi: "Kommarit hirteen!"

Maskit uuniin

mietinen

Quote from: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö
Tasavallan presidentti Sauli Niinistön puhe valtiopäivien avajaisissa 5.2.2013

(muutosvarauksin)

Perustuslakimme viimeisin uudistus tuli voimaan vajaa vuosi sitten, virkakauteni alussa. Tuo muutos päätti pitkän kehityksen, jonka tuloksena hallitusmuotomme parlamentaariset piirteet ovat vahvistuneet.

Uudistettu perustuslakimme henkii parlamentarismin lisäksi myös yhteistyötä. Olen pyrkinyt oman työni osalta seuraamaan lainsäätäjän tahtoa ja edistämään parlamentaarisen katteen toteutumista. Luotan, että nyt alkavilla valtiopäivillä voimme jatkaa hyvin käynnistynyttä yhteistyötämme eduskunnan kanssa. Olen pitänyt käymiämme keskusteluja ja toimivia epämuodollisiakin yhteyksiä erittäin hyödyllisinä ja toivoakseni olette täällä kokeneet samoin.

Uudistuksen valmistelun ja säätämisen yhteydessä käytiin monipolvista keskustelua siitä, miten ulkopolitiikan johtamisen "yhteistoiminta"- lauseke on oikeastaan tulkittava ja esitettiin myös epäilyjä, että mahtaako se alkuunkaan toimia. Perustuslakihan säätää, että "Suomen ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa".

Ainakin minulle on ollut helpotus havaita, ettei sananselittämistä, saati juristeja, ole tarvittu – on vain toimittu ja hyvässä yhteisymmärryksessä. Se onkin ollut tuiki tarpeen, rajanveto ulkopolitiikan ja EU-asioiden välillä alkaa olla veteen piirrettyä viivaa. Tätä asiantilaa perustuslakivaliokuntakin aikanaan korosti mietinnössään.

Maassa on noussut tuntuvaa uutta huomiota ulkopoliittiseen keskusteluun, minusta hyvin aiheellisesti. Eduskunta aloittaakin pian turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon käsittelyn ja keskustelu täällä antaa varmasti myös uutta ajattelemisen aihetta.

Minusta keskeisimmät kysymykset tiivistyvät kahteen: toinen kaukaa, miten globaalin tilanteen arvioidaan kehittyvän, ja toinen läheltä, miten resurssimme riittävät, jotta voimme jatkossakin ylläpitää puolustuksemme keskeiset periaatteet, yleisen asevelvollisuuden, koko maan puolustamisen ja liittoutumattomuuden. Eduskunnan palaute on tärkeää.

Ulkopoliittista keskustelua on syytä ylläpitää selontekojen väliaikanakin, maailma muuttuu niitä tiheämpään tahtiin. Ajatuksenani on rakentaa toistuva ulkopoliittinen "fundeeraus"-tapaaminen, johon toivon eduskunnan ja monien muiden asiasta kiinnostuneiden osallisuutta. Myönnän toki, että idea on anastettu suoraan naapurilta.

* * *

Tarinan mukaan Nooa jakoi maailman poikiensa kesken kolmeen osaan. Erityisen hyveellinen Jafet sai Euroopan, ja sitä mukaa muiden maaosien tulkittiin olevan alisteisia Euroopalle.

Meistäkin tuli eurooppalaisia ja mitäköhän muuta voisimmekaan olla. Suomalainen demokratia, oikeusjärjestys, tapamme elää, etiikkamme – kaikki ne ovat eurooppalaista perua. Aivan samalla tavalla kuin muissakin Pohjoismaissa. Kun pidämme omasta perinteestämme kiinni, pidämme samalla kiinni eurooppalaisuudesta.

Uusi maailmanjärjestys on muokkautumassa. Sen lopputulosta on vaikea ennustaa, mutta varmaa on, että se on parasta kohdata osana suurempaa yhteisöä. Olkoon se meillekin Eurooppa.

Euroopan unioni ei suinkaan ole virheetön. Euroalueella on ollut ongelmia suureksi vahingoksi asti ja jälkikäteen on vaikea käsittää, miten terveen taloudenpidon järki on voinut täysin unohtua niin politiikan kuin rahoitusmarkkinoiden toimissa. Liian velan ottajia on moitittu, mutta yhtä moitittavaa on ollut liian velan antaminen.

Minusta on oikein, että Suomi on nostanut ääntään ja johdonmukaisesti edellyttänyt käyttäytymistä, joka palauttaisi keskinäisen luottamuksen. Siitä euroalueen tulevaisuudessa on kysymys. Eikä olisi pahitteeksi vaikka taas naulattaisiin teesejä, tällä kertaa Brysselin oveen ja hyvän hallinnon edistämiseksi. Sopimuksiakin voidaan tarkastella, mutta muutokset eivät voi lähteä yksittäisen jäsenmaan tarpeista vaan kokonaisuuden edusta.

Eurooppalaiset ovat nyt valinkauhassa. Enää ei riitä pelkästään tuudittautuminen upeaan, ennen niin ylivertaiseen läntiseen perinteeseen. Jafetin aika on ohi. Toisenlaisista perinteistä tulee nyt kuusi miljardia ihmistä, jotka hekin, oikeutetusti, hakevat hyvinvointia. Näitä kulttuureja on hyvä oppia ymmärtämään, kun keskinäinen riippuvuus ja kanssakäymisen tarve yhä kasvaa.

EU:n ulkosuhteissa Suomella on tärkeä työsarka. Se on Euroopan ja Venäjän yhteys, jossa on paljon parannettavaa. Suomen aloite Pohjoisen ulottuvuuden ohjelmasta oli onnistunut, ja on hyvä, ettei sitä päästetty hyytymään. Onnistunut se on ollut konkreettisesti, Itämeren asia on edennyt. Onnistunut se on ollut myös toimintamallina, venäläiset ovat aidosti mukana, kun yhdessä sovitaan ohjelmasta. Jatkossa arktinen yhteys nousee yhä tärkeämmäksi. On syytä pohtia, miten Pohjoisen ulottuvuuden hyviä kokemuksia tai sen tavoitteita voidaan hyödyntää tai suorastaan liittää arktiseen toimintaan.

* * *

Davosissa, talousfoorumissa, puhuttiin paljon kilpailukyvystä; itse asiassa vaikutti siltä, että kaikki kannustivat toinen toisiaan kykyään parantamaan. Äkkiseltään se vaikuttaa nollasummapeliltä, mutta se ei sitä ole välttämättä kaikessa, otan nyt esiin energiatalouden.

Ymmärrys, tai sen puute, energiataloudesta on oikeastaan hämmentävä osa maailman lähihistoriassa. Tarkoitan esimerkiksi sitä, että muutama vuosikymmen sitten suurin murhe oli, että öljy loppuu ja niin piti käydä moneen kertaan tähän mennessä. Nyt kun fossiilista energiaa tuntuu löytyneen jopa vuosisadaksi, murhe onkin siitä, että jos sen polttamista nykymalliin jatketaan, loppuukin elämä ennen öljyä.

Kansainvälinen yhteistyö ilmastonmuutoksen torjumiseksi etenee tuskaisen hitaasti. Finanssikriisi ja sen nostattamat kulutuskehotukset olivat suorastaan henkinen taka-askel.

Saksan ja Japanin päätökset ydinvoimasta luopumisesta saattavat merkitä suurta käännettä. Eivät päätökset sellaisenaan, mistä on varmasti monta mieltä, vaan niiden nostattama haaste: Mistä korvaava energia? Paluu perinteiseen fossiilisten käyttöön olisi mahalasku. Siirtyminen uudistuvaan energiaan ja pitkälle edistyneeseen päästöjen puhdistusteknologiaan olisi merkittävä malli koko maailmalle.

Suomen ääni ilmastomuutoksen torjumisessa kuuluu myös näkyvän osaamisen kautta, siinä olemme päälukuamme suurempi. Suomen ja suomalaisyritysten kannattaa nyt ponnistella ympäristöteknologian alalla, Saksan haaste merkitsee kovaa osaamisen kysynnän kasvua.

Eduskunta on kevään aikana vaativan tehtävän edessä. Taloudesta, velasta ja kestävyysvajeesta on jo kuultu paljon puheita, nyt odotetaan enää, mitä hallitus ja eduskunta tekevät.

On niin ennenkin ollut.

Muistan, parin vuosikymmenen takaa, tässä salissa, miten pääministeri Ahon porvarihallitus esitteli leikkauslistoja ja pankkitukea. Ne kylmäsivät esittäjiäänkin ja jokaista kuulijaa. Mutta ne tehtiin, koska tekemättä ei voitu jättää.

Muistan, vähän sen jälkeen, tässä salissa, miten pääministeri Lipposen sateenkaarihallitus esitteli leikkauslistoja. Ne olivat vielä mittavampia eikä hyinen hellittänyt. Mutta ne tehtiin, koska tekemättä ei voitu jättää.

Muistamme myös, miten päättäväisesti suomalaiset tekivät työtä laman voittamiseksi ja onnistuivat siinä. Emme saa unohtaa, että liian raskaan taakan jäivät kantamaan monet yrittäjät ja pysyvästi vaille työtä jääneet ihmiset.

Ajat muuttuvat ja niiden mukana myös ongelmat ja tekemisen tarpeet. Mutta samaa on se, että on oltava tahtoa, vaikka mennä läpi harmaan kiven, kun asiamme sen vaatii. Tätä teiltä nyt odotetaan, koska tekemättä ei voi jättää.

Arvoisa puhemies, hyvät Suomen kansan edustajat,

Aivan lopuksi suomalaisesta demokratiasta ja yhteiskunnan eheydestä. Ne ovat suuria arvoja. Ne eivät rakennu samanlaisuudelle, vaan toisen yksilön ihmisyyden ja ajatusten kunnioittamiselle. Tätä oppia voimme vaatia muualta tulevilta tai toisin ajattelevalta, kunhan sitä itse noudatamme. Jos demokratiassa ajaa asiaansa väkivaltaa käyttämällä, sanoissa tai teoissa, se on väkivaltaa kaikkia kohtaan.

Pyydän saada onnitella puhemiehistöä saamanne tuen johdosta, kiittää hyvästä yhteistyöstä sekä toivottaa teille menestystä ja viisautta vaativassa työssänne.

Julistan vuoden 2013 valtiopäivät avatuiksi.

Quote
ymmärtää
verbi
  1. tajuta tai käsittää jokin teksti, puhe tai argumentti
  ...
  3. suoda ymmärrystä, tajuta tekijän motiiveja ja sitä kautta suvaita tekoja (jollakin tasolla)
  ...

Presidentin puheen sanoma on monitulkintainen. Kauppaa tehdessä ostajalta ei ostajalta edellytetä muuta kuin rahaa, mutta mikä on Niinistön linja suomalaisen kulttuurin kehitykseen. Onko Suomen lainsäädäntö liian suvaitsemantonta Niinistön mielestä?

Maastamuuttaja

Sauli Niinistö ei maininnut maahanmuuton ohgelmia. Hän ei myöskään todennut monikulttuurisuuskokeilun epäonnistuneen kuten ovat tehneet David Cameron, Angela Merkel ja Nicholas Sarkozy.

No, Niinistöllä on aikaa pohtia maailman menoa ainakin runsaat viisi vuotta. Luotan siihen, että siinä ajassa ex-nimismieskin huomaa, että Suomessa on muitakin ongelmia kuin viinan salapoltto.

Professori

Quote from: maisteri on 05.02.2013, 17:54:17
"Toisenlaisista perinteistä tulee nyt kuusi miljardia ihmistä, jotka hekin, oikeutetusti, hakevat hyvinvointia. Näitä kulttuureja on hyvä oppia ymmärtämään, kun keskinäinen riippuvuus ja kanssakäymisen tarve yhä kasvaa"

Olen Niinistön kanssa samaa mieltä, ymmärtämättömyydestä ei ole koskaan hyötyä, ymmärryksestä useinkin. Olen myös ymmärtänyt, että kaikkien nykypäivän kansainvaellusten ja muun kuohunnan keskellä olisi hyvä pitää huolta siitä, että Euroopassa säilyy valtakulttuurina eurooppalainen kulttuuri. Tähän liittyen kirjoittelin aamusella ristiretkitutkimuksesta ja totesin sen perusteella että "ristiretkeläisten ja vähän muidenkin valloittajien jälkien seuraaminen opettaa siis sen, että uuden maan haltuun otettuaan on ihmisellä taipumus muokata ympäristö mieleisekseen - siitä riippumatta sopiiko se alkuperäisväestölle vai ei. Ja ettei mikään tilanne ole ikuinen, vaikka se siltä näyttäisikin."
Niin kauan kuin yhteiskunnassa on todellinen sananvapaus se ei voi olla läpeensä mätä. Sen sijaan jokaisesta läpeensä mädästä yhteiskunnasta puuttuu todellinen sananvapaus.
Lisää ajatuksia: http://professorinajatuksia.blogspot.com/

Jouko

Onhan se hyvä oppia tuntemaan muita kulttuureja, mutta koskeeko se pelkästään meitä suomalaisia juntteja? :P
"Raja railona aukeaa.Edessä Aasia, Itä.Takana Länttä ja Eurooppaa;varjelen, vartija, sitä."

Uuno Kailas

Suomessako jokin mamujen aiheuttama huumeongelma? Ja khatin kontit!

Komediaa, parodiaa, sarkasmia ja ivaa; lakonisuutta ja kyynisyyttä unohtamatta

Nyökkäily; Tuo aikamme valtiomiestaito

M.K.Korpela

#14
Quote from: Axel Cardan on 05.02.2013, 18:20:21
Missä ovat nyt ne hommalaiset, joiden mielestä (sangen pateettinen)  "punainen sorron yö" päättyi Niinistön noustessa presidentiksi?

Olenko väärässä, vai onko niin että tältä foorumilta on naiivi-kokkarit poistuneet vähin äänin tässä parin vuoden tauon aikana ? Jotenkin minusta tuntuu, että pari vuotta sitten täällä oli vielä tyyppejä joiden mielestä "kyllä kok. lopulta hoitaa" ja minusta niitä ei täällä enää näy.

EDIT: Sitten tuohon Niinistön suollokseen: "muita kulttuureita on hyvä oppia tuntemaan." No, minä tunnen nämä Suomeen sopimattomat kulttuurit jo ihan riittävällä tarkkuudella. Joten mitä nyt muka ?
M.K.Korpela ratsastaa.
DO NOT LOOK AT LASER WITH THE REMAINING EYE
YLLÄRI !

Parsifal

#15
Quote from: maisteri on 05.02.2013, 17:54:17
Niinistöstä on tullut tosi mokuttaja, saa näkee joutuuko näitä aivopieruja kerran viikkoon kuuntelemaan jatkossa.
(...)
"Toisenlaisista perinteistä tulee nyt kuusi miljardia ihmistä, jotka hekin, oikeutetusti, hakevat hyvinvointia. Näitä kulttuureja on hyvä oppia ymmärtämään, kun keskinäinen riippuvuus ja kanssakäymisen tarve yhä kasvaa", presidentti sanoi.

Ihan oikeassahan Niinistö on. Mitä enemmän tunnemme vieraita kulttuureita ja niiden erityispiirteitä, sitä paremmin harhaluulot karisevat. Samankaltaista retoriikkaa kuin vaalitenteissä, joissa Niinistö käytännössä tyrmäsi maahanmuuton tarpeen huomauttamalla, että työttömät suomalaiset pitäisi saada töihin ennemmin kuin kärrätä porukkaa ulkomailta.

Jos kaikki ihmiset tietäisivät vaikkapa islamista edes sen mitä keskiverto hommafoorumilainen, mitään ongelmaa maahanmuuton suhteen ei olisi ja "suvikset" naurettaisiin oikeaan paikkaansa, likaviemäriin muiden ihmisjätösten joukkoon.

Niin tai no. Samaan tapaan kuin "kaikki" tiesivät Neuvostoliiton olevan julma diktatuuri vankileireineen, vaikka sitä ei saanut ääneen sanoa, useimmat ihmiset kyllä ovat aina tienneet, että islam on läpikotaisin mätä ja paha, vaikka kaikki yksityiskohdat eivät selvillä olekaan. Pitää vain karistaa irti perusteettoman viherstalinistisen rasismileiman pelko ja alkaa puhua asioista niiden oikeilla nimillä.
Jos fiksut antavat aina periksi, ainoastaan idiootit saavat tahtonsa läpi.

"With the first link the chain is forged. The first speech censored, the first thought forbidden, the first freedom denied, chains us all irrevocably."

Impivaaranilves

Quote from: Axel Cardan on 07.02.2013, 21:25:07
^On täällä edelleen  kokoomuslaisia. Kättä on väännetty viimeiset vuodet lähinnä PS:n oppositioratkaisusta ja Kataisen EU-politiikasta. Nyt on jonkinlainen odottava välirauha tai suvantovaihe.  Kirveitä hiotaan ja valmistaudutaan lähinnä eurokriisin ratkaisuun nro. MMCLDVII. Niinistöstä ei ole paljoa puhuttu muutenkaan, koska hän on poliittisena toimijana jokseenkin merkityksetön.
Ei ole vaaleja ihan heti tulossa joten politiikkakeskustelu siksi ehkä vähemmällä?

Maastamuuttaja

Koska arvojohtaja ottaa kantaa maahanmuutto-ongelmiin, vai ottaako ollenkaan? Eli jatkaisi siten edeltäjänsä utopia-ajattelua? Voisikohan kamreeri, joka ansiokkaasti paljasti Tiitisen viinikaustin, vaatia erittelyä maahanmuuton kustannuksista?

IMMane

Onko hyvä oppia tuntemaan muita kulttuureja jos ajattelee asuvansa loppuikänsä suomessa samalla paikkakunnalla. Mitähän hyötyä silloin opiskella muita kulttuureja ? Vai eikö suomalainen kulttuuri itsessään ole tarpeeksi rikas jotta sillä pärjäisi ? Vai onko ajatuksen takana se että suomi ei ehkä tulevaisuudessa ole enään suomi vaan joku muu, mikä ?? Kanada ?

Arvoton

Quote from: maisteri on 05.02.2013, 17:54:17
"Presidentti Sauli Niinistö puolusti eurooppalaisuutta puhuessaan valtiopäivien avajaisissa eduskunnassa. Niinistö näki uuden maailmanjärjestyksen olevan muokkautumassa

Jotkut sanoneet vasemmistolaiseksi bändiksi ja Hommassa tuhat tyyppiä tietää tän, mutta videossa näytetään oletettavasti Salen kavereiden unelmamaailmaa ja Uutta Järjestystä. Mulle aina toiminut.
http://www.youtube.com/watch?v=v_136msnv7g

normi

Quote from: Axel Cardan on 05.02.2013, 18:20:21
Missä ovat nyt ne hommalaiset, joiden mielestä (sangen pateettinen)  "punainen sorron yö" päättyi Niinistön noustessa presidentiksi?

Minustakin kaikki on jatkunut entisellään, nitkunatkuun viitaten.

Valitettavasti Salekin myy maatamme ja kultturiamme alennuksella. Näköjään uusin asia on se, että koko länsimainen kulttuuri tulee asettaa kyseenalaiseksi.  :facepalm:
Eikö länsimainen demokratia ja vapaus olekaan enää se mihin pitäisi pyrkiä? Kiinan kommunistiskapitalistinen kulttuuri, islamilainen, hindumeininki kasteineen, etelä-amerikan macho kulttuuri vaiko afrikan kellonajoilla-ei-väliä kulttuuri? Yhtä hyviäkö vai peräti parempia?  ???

Itseasiassa tilanne on huonontunut ja vihervasemmisto ja media on vuoden alusta lähtien mokuttanut täysillä. Ja kokoomus hyväksyy asiantilan.

Aika pettymyshän tuo Niinistön lausunto on.  >:(

Kaiken pitäminen yhtä hyvänä tarkoittaisi sitä, että esimerkiksi kaikkien puolueiden ajamat asiat on yhtä hyviä. Olisi siis ihan sama mentäisiinkö vihreiden haluamaan suuntaan tai perussuomalaisten haluamaan suuntaan ja Salelle pitäisi siis olla yhdentekevää vaikka kokoomus putoaisi eduskunnasta. No oikeastihan näin ei ole, joten lopunperin tuo Salen lause on mielenvikaista läppändeerusta, eikä tämä ollut vitsi.   :(

Impossible situations can become possible miracles

msm

Quote from: maisteri on 05.02.2013, 17:54:17
"Toisenlaisista perinteistä tulee nyt kuusi miljardia ihmistä, jotka hekin, oikeutetusti, hakevat hyvinvointia.

Millä perusteella on oikeutettua, että esim. somalit hakevat Suomesta perusteetonta turvapaikkaa ja pääsevät osallisiksi taikaseinän antimista? Millä perusteella on oikeutettua, että romanit hakevat hyvinvointia kärräämällä tänne rosvoja ja kerjäläisiä?

QuoteNäitä kulttuureja on hyvä oppia ymmärtämään, kun keskinäinen riippuvuus ja kanssakäymisen tarve yhä kasvaa", presidentti sanoi.

Mielenkiintoinen ajatus. Jos unohdetaan humamu-teollisuudesta leipänsä saavat, niin millä tavalla esimerkiksi keskiverto suomalainen on riippuvainen Afrikan sarven antimista tai romanien taskuvaraskulttuurista? Millä tavalla suomalaisilla on tarve kanssakäydä sellaisten kulttuurien, joissa koetaan tarpeelliseksi säkittää vastasyntyneet tyttölapset, kanssa?

ämpee

"Muita kulttureja on hyvä oppia tuntemaan", sanotaan, ja ihan fiksusti sanottu, mutta...

"onko meillä oikeus päättää mihin kulttuuriin haluamme tutustua ??

ja...

"onko näihin kulttuureihin välttämättä tutustuttava Hakaniemessä ??

Noihin jos aluksi...
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

Parturi Perjantai 13

Minulla ei henk.koht ole mitään intoa tutustua muihin kulttuureihin kuin länsimaalaistyylisen kristillis-sofistisen kulttuurin jäsenistöön.

Muista on jo tarpeeksi kokemusta. :-X

Tähän kulttuuripiiriin lasken kuuluvaksi latinalaisen amerikan + brasilian sekä Lännen.

Onhan tuolla kaukoaasiassa sitten tietysti ihan ahkeraa ja lempeää väkeä mutta esim. Kiinan kulttuurissakin o  asioita jotka eivät ole mieleeni. Esim. Lapsensurmat jos sukupuoli on väärä.
Latin fascist.

-PPT-

Kai niitä muita kulttuureja voi oppia tuntemaan matkustamalla turistina niiden muiden kulttuurien asuinsijoille eikä suinkaan raahata niitä muita kulttuureja pysyvästi tänne?

Maastamuuttaja

Demokratiassa, samoin kuin diktatuurissa, hallitsijan mielipiteet on verhottu yhdentekevään jargooniin. Diktatuurissa elävien on kuitenkin helpompi hahmottaa Johtajan tahto, viimeistään siinä vaiheessa kun ihmisiä alkaa kadota aamuyöstä. Demokratiassa joudutaan pärjäilemään johtavien valtioelimien  demokratiatuubista vähitellen esille valuvien näkemysten kanssa. Suomen merkittävimmät päätöksentekotahot  ovat ottaneet aikalisiä ongelmakysymyksissä. Demokratian kärsivälliset vastustajat meillä ja muualla tietävät kuitenkin, että demokratiakysymyksen lopullinen ratkaisu on heidän käsissään.

Arvoton

Euroopassa juodaan paljon viinaa, vinkkua ja kaljaa. Ruoho voi olla joskus vaihteeksi hyvää, en epäile, mutta eiks sen kanssa tärväydy keuhkot? Mut huorakulttuuri on kansainvälinen. Rahalla saa niin Hesassa, Hampurissa, Thaimaassa, Kuubassa, jenkeissä, Nairobissa, jne. No, Salen kanssa voisimme katsastaa mestoja ja kaivella eri huorakulttuurien ominaispiirteitä. Tai liikkuuhan jätkä jo nyt maailmalla ja mul taas ei ole ihan niin varaa eikä reissujen maksajaa. Sale, ota mukaan vaikka viennin edistäjäksi! Ja ihmisten houkuttelemiseksi Suomeen. Etenkin huorien!

EL SID

#27
minä rakastan muu kulttuuri. minä myös rakastan historia.
Minä pelata isooo peli, jossa miljoonia pelaaja netissa. Joskus minä joutua pelamaan italaisten ja kreikkalaisten kanssa.
Minä aina kohtelias, minä kysyy italiano, että mikä on maailman lyhin kirja. Se on italialaiset sotasankarit. Minä olla kohtelias myös kreikka. minä kysyä, tykkäävätkä he elää minun maksamilla heille rahoilla.
Ne rasisti, ne joskus suuttu. Italians puhua Rooma, kreikka puhua demokratia.
Minä jymmärtää ne suuttu ja kehua niiden geenivaihto ja luulla että ne ymmärtää että tarkoitan, etteivät ne olla sisäsiittoinen ugri.
minä kehu italiano, että arabit valloitti italian 700 ja 800-luvulla ja italia olla oikeasti afrikan, ja turkki valtasi kreikka, ja että kreikkalaisten olla oikeasti turkki.

ne ei ymmärrä minu, ne rasisti. kerran ne kaikki, kreikkalaiset ja italianot uhkas tappaa minu, vaikka osa, kuvassa vihreä tunnus olla samalla puolella minun kaa.
minä ei tykää rasisti, ja minä käskeä ne päälle. sitten minä tappa ne kaikki, kuten kuvasta näky.
Minä ei tykkää, minä harmia: sillä minä tappaa ainakin 12 kreikka ja italia tankki, mutta saada vain 6 tappopistettä, eikä kreditti, koska mine "omille" aiheuttamat vahinko ottaa pois minu piste. sama vähentää minu tulos.
WOT olla rasisti peli, siksi minä peittää kuva minu pelinimi:

IMMane

Quote from: EL SID on 19.02.2013, 11:54:54

Jo on pelipuheet. Ei juttelua aseista, autoista, tankeista, peleistä tai itse pelistä. Ei ihme että kaikki ei jaksa kuunnella vittuilua keskittyessään pelaamaan vaikka historian saarna olisikin tosi.

EL SID

#29
Quote from: IMMane on 19.02.2013, 12:21:58

sekö ei käynyt mielessä, että vittuilu on sitä itteään tositarkoituksella? vähän niinkuin suoraa palautetta sellaiselta, joka joutuu näiden valtioiden korruption maksumieheksi?