SK: Tapettu keskustelu: Suomessa ei osata puhua institutionaalisista ongelmista

[törö]

Suomella on edessään joukko institutionaalisia ongelmia. Ne ovat isoja asioita, kuten kasvun hiipuminen, yrittäjyys ja innovaatiot, vanhusten ja lasten huolto, asuminen ja syrjäytyminen, joita mikään taho tai laki ei yksin kykene muuttamaan. Tarvitaan monien toimijoiden yhteisymmärrys laajan keskustelun jälkeen. Sitä ei ole suomalainen konsensus, jossa poliittisesti mahdollinen ratkaisu nostetaan heti ainoaksi totuudeksi ja muut haudataan elävältä. Kun työryhmät asetetaan poliittisten voimasuhteiden mukaan, keskustelu tapetaan jo ennen kuin se on syntynyt.

Muita keskustelun tappajia voi havainnoida seminaareissa ja mediassa.

Keskustelu alkaa jostakin ongelmasta, esimerkiksi pitkät hoitojonot. Kauhuesimerkki toisensa jälkeen nostaa tunnelmaa. Sitten joku ahdistuu ja esittää, että oikeastaan Suomessa asiat ovat hyvin, onhan tämä peräti maailman paras maa. Kuka voisi vastaan väittää? Hiljainen hyminä laskeutuu saliin.

Joku aloittaa keskustelun itselleen polttavasta ongelmasta, vaikkapa eroisien tapaamisoikeuksista. Kuohuttava esimerkki kaltoin kohdellusta isästä herättää moraalista närkästystä. Sitten joku esittää vastakkaisen esimerkin sikamaisesta isästä. Keskustelu juuttuu eipäs-juupas-juntturaan, koska kumpikaan ei osaa esittää lukuja tai edes arviota, onko tapaustyyppien suhde 1-99 vai 50-50.

Yleisin tappoväline on toteamus, että kaikki johtuu asenteista. Kukaan ei älyä esittää jatkokysymyksiä: mitä nämä asenteet ovat, ketkä niitä kantavat, miten ne vaikuttavat käyttäytymiseen, miten niitä muutettaisiin ja millä varmuudella asenteiden muutoksista seuraisi asioiden muutoksia? Yhtä hyvin voisi sanoa, että kaikki johtuu perisynnistä.

Johonkin asiaan, esimerkiksi lastensuojelun laiminlyönteihin, esitetään ulkomaista ratkaisua, vaikkapa brittityylistä totuuskomiteaa selvittämään, mitä kuka teki tai jätti tekemättä. Asianosaiset hätääntyvät, mutta ei hätää. Aina voi esittää, että ei tämä sovi Suomeen. Meillä on kotikutoiset tapamme hoitaa asioita. Yksi pieni joukko kaappaa suomalaisen identeetin ja uskottelee, että heihin kohdistuva selvitys on uhka valtakunnan itsemääräämisoikeudelle.

Jos jokin muutos, vaikkapa lääkejakelun tehostaminen enemmistön eduksi, uhkaa jonkun intressejä, voi aina esiintyä vähemmistön puolustajana. Koko maan kattava järjestelmä pitää muotoilla jonkin syrjäseudun ehdoilla. Aina löytyy jokin ryhmä, jota voi käyttää ihmiskilpenä.

Institutionaalinen uudistuminen edellyttäisi alkajaisiksi puolueettomia totuuskomiteoita ja asiantuntijavetoisia työryhmiä Ruotsin malliin. Selvitetään asiaan liittyvät tunnetut tilastot, teoriat ja ideologiset asetelmat, katsotaan ulkomaiset esimerkit ja niiden toimivuus, laaditaan vaihtoehtoisia skenaarioita ja niille ennusteet. Kun faktat ovat pöydässä, voi aloittaa poliittisen väännön siitä, mitä tehdään, kuka saa ja kuka menettää, mitkä arvot ovat tärkeimpiä. Mutta vasta sitten. Kaikilla on oikeus omiin mielipiteisiin ja oman edun tavoitteluun, mutta ei omiin faktoihin eikä omatekoiseen logiikkaan.

http://suomenkuvalehti.fi/blogit/nurkanvaltaaja/tapettu-keskustelu-suomessa-ei-osata-puhua-institutionaalisista-ongelmista

Ei syytä huoleen. Tämä on pelkkä blogikirjoitus eikä siten ole syytä pelätä, että konsensus on uhattuna Suomen kuvalehden toimituksessa.

[Tabula Rasa]

Ruotsinkaltaisiin puolueettomiin... Ja sitten repesin.