News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2013-12-12: IS: Suomi vuonna 2080

Started by kriittinen_ajattelija, 12.12.2013, 16:48:07

Previous topic - Next topic

kriittinen_ajattelija

Tämän päivän IS:n paperilehdessä oli mielenkiintoinen juttu Suomesta vuonna 2080, en löytänyt sitä nettiversiosta. Jokatapauksessa tässä muutama pätkä siitä.

Quote-Sitran raportti maalaa Suomen tulevaisuudesta kuvaa, jossa vaanii jopa malaria ja rikkaat asuvat muurien takana turvassa.
-Suomen ilmasto on vuosisadan loppuun mennessä noin 6 astetta nykyistä lämpimämpi, merenpinta nousee noin puolella metrillä. Homeriski uhkaa taloja.
-Katukuva näyttää erilaiselta kuin nykyisin, kaduilla tulee vastaan ilmastopakolaisia, johtaja Jukka Noponen ennustaa. Ilmastopakolaiset ovat muuttaneet Suomeen turvaan kuivuuden tieltä mm. Välimeren maista, Afrikasta ja Aasiasta.
-Yhteiskunta jakautuu köyhiin ja rikkaisiin, Kaduilla nähdään mellakoita.
-Etelän eläimet ja taudit leviää myös Suomeen kuten myyräekinokoki.
-Ihmiset joutuu viljelemään ruokaa kotipihoillaan kallistuneen ruuan hinnan takia.
-Suomi alkaa myydä vettä ulkomaille.
Fear leads to anger. Anger leads to hate. Hate leads to suffering." - Master Yoda

Ernst

Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Uuno Nuivanen

QuoteIlmastopakolaiset ovat muuttaneet Suomeen turvaan kuivuuden tieltä mm. Välimeren maista, Afrikasta ja Aasiasta.

Hmm... noin vain 'muuttaneet'? Kukahan nuo kaikki asuttaa ja elättää tässä parin miljoonan veronmaksajan maassa?  ???

Eino P. Keravalta

Suomi vuonna 2080?

Tämä on kompakysymys! Sillä eihän tällä menolla Suomea tuolloin enää ole olemassa! Ennen Suomena tunnettu maa-alue on joutunut Eurostoliiton periferiaksi ja ihmiskaatopaikaksi, jota mitä todennäköisemmin raastavat taajaan puhkeavat sisällissodat. Ei ole itsehallintoa, mutta eipä ole kyllä enää juuri suomalaisiakaan - ainakin väestön valtaosa on vierasmaalaisia. Parempi kysymys olisi, millainen on Eurostoliiton pohjoisosa vuonna 2080, jolloin vanhin lapseni - suomalainen - on n. 85 vuoden ikäinen. Eipä tuolloin taida hänelle löytyä pyllyn pyyhkijää, vaikka tämä kaikki alkoi pyllynpyyhkijäin haalimisesta..
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

Tosiasiallinen Nuiva

#4
Vuonna 2080 Suomi on paljon parempi paikka elää.

Suomen väkiluku on 5,1 miljoonaa joista 4,8 miljoonaaa on äidinkieleltään suomenkielisiä ja lisäksi on 200 000 ruotsinkielistä ja 100 000 muuta vieraskielistä, näistä puolet venäjänkielisiä.
Maahanmuuttajataustaisia on noin 150 000 henkeä, joista muslimeja 10 000.
Suomi kuuluu Euroopan vapaakauppa-alueeseen ja on kukoistava talous 3,7% työttömyysasteella.
Tärkeimpiä vienti tuotteita ovat ict-tuotteet ja palvelut, puupohjaiset polttoaineet ja Grafeenifibridinatrot.
Merkittävän taloudellisen taakan aiheuttaa 50 000 miehen armeijan pito Ruotsissa joka on ollut siellä vuonna 2068 päättyneen Ruotsin sisällissodan jälkeen. :)
edit. kilioppi
Non poteris veritatem

Jaska Pankkaaja

Tuollaiset "ennusteet" eivät käy oikein edes viihteestä. On täysin selvää että nykymeno päättyy täyteen romahdukseen ehkä koko Euroopankin tasolla seuraavan 1 - 30 vuoden aikana ja mitä sen jälkeen tapahtuu on mahdoton sanoa.

Väliin mahtuu jopa kommunismin vuosikymmeniä..

Se on kuitenkin varmaa ettei niitä "ilmastopakolaisia" ole koska taikaseinä menee rikki jo hieman ennen sitä täysrommelia eikä tänne täyspersereikään ole yksinkertaisesti halukkaita tulijoita.

Toivottavasti vastuunkantajista ja näiden äänekkäistä komppaajista edes osa päättää päivänsä erilaisilla surkeilla tavoilla.
Those who make peaceful revolution impossible, make violent revolution inevitable. J.F Kennedy

Roope

QuoteIlmastonmuutos uhkaa Suomen hyvinvointia, ruokahuoltoa, palveluja ja yhteiskuntarauhaa

Maailman keskilämpötila nousee yli 4 astetta vuosisadan loppuun mennessä, jos kasvihuonekaasupäästöt kasvavat nykytahtia. Suomessa tämä tarkoittaa vielä nopeampaa lämpötilan nousua, noin 6 astetta, vuoteen 2100 mennessä. Suomelle näin rajun ilmastonmuutoksen seuraukset olisivat Sitran tuoreen selvityksen mukaan pääosin synkät.

"Vaikka Suomen kilpailukyky olisikin muuttuvassa ilmastossa keskimääräistä parempi, ilmastonmuutoksen kokonaisvaikutukset globaalien heijastusvaikutusten kautta ovat erittäin epäedullisia Suomelle ja suomalaisten hyvinvoinnille", kertoo Sitran Gaia Consultingilla teettämä pienimuotoinen selvitys Miten Suomi selviää yli 4 astetta lämpimämmässä maailmassa.

Selvitys tuo selkeästi esille, että ilmastonmuutoksessa ei ole vain kysymys lämpötilan muutoksesta vaan perusteellisesta, koko yhteiskuntaa ravistelevasta, muutoksesta. Selvitys kuvaa tulevaisuudennäkymän, jossa ilmasto on lämmennyt yli neljä astetta nykyisestä ja Suomi muun maailman mukana kärsii sen seurauksista.

"Selvitys lähtee liikkeelle joulunajasta vuonna 2080. Sataa vettä, merellä myrskyää, on pimeää ja lumisista jouluista on vain muistot. Talvilajeja ei enää harrasteta Etelä-Suomessa, luistinratoja ei ole jäädytetty vuosiin. Konkreettinen talven kuvaus kertoo siitä, millainen tulevaisuus Suomella on edessä, jos mitään ei ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi tehdä", sanoo johtaja Jukka Noponen Sitrasta.

Tiiviin ja yleistajuisen selvityksen tarkoituksena on kuvata, millaisia muutoksia ilmastonmuutos aiheuttaa ympäristössä, yhteiskunnassa ja taloudessa.

"Haluamme selvityksellä herättää keskustelua siitä, kuinka voimme estää ilmastonmuutoksen vaarallisen kiihtymisen ja sopeutua käynnissä olevaan muutokseen. Selvitys kuvaa vain yhden mahdollisen tulevaisuudennäkymän. Se perustuu tilanteeseen, jossa merkittäviä sopimuksia kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisestä ei saavuteta lähivuosikymmeninä. Meillä on kuitenkin kaikki mahdollisuudet estää tämän pahimman skenaarion toteutuminen", sanoo johtava asiantuntija Vesa-Matti Lahti Sitrasta.

Kuuden asteen ilmastonmuutos tarkoittaisi Suomessa muun muassa sademäärien huomattavaa kasvua, merenpinnan nousua puolella metrillä Suomenlahdella, myrskyjen lisääntymistä, tulvia ja harmaita talvia. Luonnonympäristön muutokset vaikuttaisivat selvityksen mukaan vuonna 2080 suomalaisessa yhteiskunnassa monella tavalla.

Tulevaisuusskenaariossa vuonna 2080 ruoka, energia ja vesi ovat kallistuneet niin, ettei vähävaraisilla ole varaa monipuoliseen ravintoon. Kotitarveviljely on yleistä.

Eriarvoisuus on kasvanut, ja varakkaat suomalaiset asuvat omilla, suojatuilla alueillaan ja vähävaraiset puolestaan heikommin turvatuilla alueilla huonojen liikenneyhteyksien päässä. Turvaa tarvitaan sekä säätä että yhteiskunnallista rauhattomuutta vastaan. Ilmastopakolaisten suuri määrä, sosiaalisten erojen kasvu ja julkisten palvelujen rapautuminen aiheuttavat epävakautta ­– protestit ja levottomuudet ovat tavallisia.

Polttoaineen kalleus rajoittaa yksityisautoilua, ja pyöräily ja erilaiset kimppakyytijärjestelyt ovat tavallisia. Kehittynyt lääketiede mahdollistaa pitkän elämän varakkaille, mutta yhteiskunnan eriarvoistuminen johtaa suuriin eroihin terveyspalveluissa. Helteet tappavat vanhuksia, ja myös hengityselinsairaudet, mielenterveysongelmat ja myyräekinokokin aiheuttama hengenvaarallinen maksatauti ovat yleistyneet Suomessa.

Selvityksen mukaan Suomen talouden perusta on vuonna 2080 luonnonvaroissa ja osaamisessa.

"Luonnonvarakilpailun kärjistyessä Suomen menestys voi perustua luonnonvaroihin: metsiin, mineraaleihin ja puhtaaseen veteen. Koulutettu väestö, vakaa yhteiskunta ja toimiva infrastruktuuri luovat meille edellytykset selviytyä. Perinteisten vahvuuksien lisäksi ihmisiltä tarvitaan kykyä ymmärtää monialaisia ongelmia ja rohkeutta kehittää uudenlaisia ratkaisuja", sanoo toimitusjohtaja Juha Vanhanen Gaia Consultingista.

Selvityksessä pohditaan hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n esittämän synkimmän skenaarion mahdollisia vaikutuksia. Tätä tehtiin asiantuntijatyönä, johon osallistuivat Sitran ja Gaian asiantuntijat. Selvitys keskittyy kirjoittajien tärkeinä pitämiin asioihin eikä pyri antamaan täydellistä kuvaa tulevaisuudesta.

Selvitys julkistetaan perjantaina 13. päivä joulukuuta keskustelutilaisuudessa, jossa pohditaan ilmastonmuutoksen yhteiskunnallisia vaikutuksia.
Sitra

Näyttää siltä, että kirjoittajat vain visioivat näkemystään nykyhetkestä sellaisena kuin se olisi, jos maapallon keskilämpöä nostettaisiin neljällä asteella. Vuoteen 2080 on kuitenkin yli 60 vuotta.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Mehud

Quote from: Uuno Nuivanen on 12.12.2013, 16:58:16
QuoteIlmastopakolaiset ovat muuttaneet Suomeen turvaan kuivuuden tieltä mm. Välimeren maista, Afrikasta ja Aasiasta.

Hmm... noin vain 'muuttaneet'? Kukahan nuo kaikki asuttaa ja elättää tässä parin miljoonan veronmaksajan maassa?  ???

Suomalaiset ovat muuttaneet näihin kuivuuden valtaamiin maihin ja muokanneet ne menestyviksi keitaiksi. Suomesta alkaa kiihtyvä takaisin maahnmuutto näihin suomalaisten rakentamiin keitaisiin. Suomesta tulee jälleen kylmä ja kivinen maa, johon suomalaiset pakenevat rakentamistaan etelän keitaista, jotta saisivat olla rauhassa vainoilta.
"Se, että eurooppa ei ammu tunkeilijoita rajoilleen, ei kerro euroopan hyvyydestä, vaan sen saamattomuudesta!" - Mehud-

Suojele lastasi monikulttuurisuudelta. Kerro heille tarinoita entisestä Suomesta ja nykyisestä ruotsista. Siinä oppii tyhmempikin kakara äänestämään oikein kun aika koittaa. Näytä itse esimerkkiä!

Professori

Quote from: kriittinen_ajattelija on 12.12.2013, 16:48:07
Tämän päivän IS:n paperilehdessä oli mielenkiintoinen juttu Suomesta vuonna 2080, en löytänyt sitä nettiversiosta. Jokatapauksessa tässä muutama pätkä siitä.

Quote-Sitran raportti maalaa Suomen tulevaisuudesta kuvaa, jossa vaanii jopa malaria ja rikkaat asuvat muurien takana turvassa.

Malaria tuskin palaa, ellei ilmasto ala uudelleen lämpiämään. Muurit toteutuvat, ellei maahanmuuttopolitiikasta pidetä huolta.

Quote-Suomen ilmasto on vuosisadan loppuun mennessä noin 6 astetta nykyistä lämpimämpi, merenpinta nousee noin puolella metrillä. Homeriski uhkaa taloja.

Lämpötila ja merenpinnan nousu riippuvat siitä, osuvatko ilmastoa simuloivat tietokonemallit oikeaan. Juuri tällä hetkellä ei näytä siltä, mutta kyseessä saattaa olla tilapäinen ilmastohäiriö. Homeriskihän on jo toteutunut, mutta siitä päästään, jos opitaan jälleen rakentamaan homeettomia taloja.

Quote-Katukuva näyttää erilaiselta kuin nykyisin, kaduilla tulee vastaan ilmastopakolaisia, johtaja Jukka Noponen ennustaa. Ilmastopakolaiset ovat muuttaneet Suomeen turvaan kuivuuden tieltä mm. Välimeren maista, Afrikasta ja Aasiasta.

Pakolaisia täällä vilisee joka tapauksessa, mikäli rajoja ei pidetä tiukasti kiinni. Mahdollinen ilmastonmuutos toki pahentaa asiaa.

Quote-Yhteiskunta jakautuu köyhiin ja rikkaisiin, Kaduilla nähdään mellakoita.

Näin käy mikäli maahanmuuttopolitiikassa tehdään samat virheet kuin kaikki muutkin ovat tehneet.

Quote-Etelän eläimet ja taudit leviää myös Suomeen kuten myyräekinokoki.

Etelän eläimet riippuvat mahdollisen ilmastonmuutoksen edistymisestä. Myyräekinokokki ei ole etelän tauti, vaan esiintyy esimerkiksi huippuvuorilla. Siltä säästytään, jos pidetään huoli riittävän alhaisesta kettukannasta. Kettu kun levittää tätä taudinaiheuttajaa.

Quote-Ihmiset joutuu viljelemään ruokaa kotipihoillaan kallistuneen ruuan hinnan takia.

Enpä usko.

Quote-Suomi alkaa myydä vettä ulkomaille.

Toivottavasti. Ja kovaan hintaan: vaihtokauppana litra kymmentä öljylitraa kohti..
Niin kauan kuin yhteiskunnassa on todellinen sananvapaus se ei voi olla läpeensä mätä. Sen sijaan jokaisesta läpeensä mädästä yhteiskunnasta puuttuu todellinen sananvapaus.
Lisää ajatuksia: http://professorinajatuksia.blogspot.com/

P

Quote from: Uuno Nuivanen on 12.12.2013, 16:58:16
QuoteIlmastopakolaiset ovat muuttaneet Suomeen turvaan kuivuuden tieltä mm. Välimeren maista, Afrikasta ja Aasiasta.

Hmm... noin vain 'muuttaneet'? Kukahan nuo kaikki asuttaa ja elättää tässä parin miljoonan veronmaksajan maassa?  ???

Hienoa. Eivät ole tutkijat huomanneet, että lämpötila ja merenpinta  ei nouse mittausten mukaan.. Ei ole noussut kohta kymmeneen, viiteentoista vuoteen..
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

Roope

Valtioneuvoston ennakointiverkoston visioita:

Yhdessä ja erikseen - Maailma ja Suomi 2010-luvulla (VNK-julkaisu)

QuoteEpävakaisen kehityksen ääripäät

2010-luvun kehitys voi kääntyä moneen suuntaan ja sitä voivat kääntää esimerkiksi Kiinan demokratisoitumiskehitys, islamismin voittokulku, ilmastonmuutoksen kiihtyminen, pandemia, joukkotuhoaseilla tapahtuva terroriteko ja energiasektorin innovaatiot. Seuraavassa on kaksi vaihtoehtoista ja äärimmäistä kehityskuvaa kuvaamaan mahdollisten maailmojen vaihteluväliä vuoteen 2020.

Entä jos
Ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun varhaisvaihe on maailmanlaajuisen yhteistyön alku. Kehitystä vahvistaa valtava taloudellinen kasvu, joka tekee uusien sääntöjen omaksumisen helpommaksi. Keskeisten maiden sisäinen kehitys edistää globaalin demokratian laajenemista. Poliittisen arvomaailman yhdentymisen takia kansanvaltainen päätöksenteko ja oikeusvaltiokehitys yleistyvät. Valtiosuvereniteetin rooli heikkenee ja kansainvälinen oikeus vahvistuu. Uudistetusta YKn turvallisuusneuvostosta kehittyy universaali toimija, jolle valtiot, Yhdysvallat ja EU mukaan lukien, luovuttavat osan suvereniteettiaan. Yhteiset ja hyväksytyt säännöt tukevat paikallisten hallitusten toimijuutta. Uusien vaihtoehtoisten energianlähteiden löytyminen lopettaa öljyntuottaja-alueiden konfliktit ja innovaatiotalous niissä yleistyy. Kehitys vähentää jännitystä uskontojen välillä.

Entä jos
Maailman talousrakenteet romahtavat. Kasvava työttömyys aiheuttaa yhteiskunnallista levottomuutta, mielenosoituksia ja vuosikymmenen loppuun mennessä vallankumouksia. Talouskriisistä selvinneet EU-maat eivät halua osallistua maksukyvyttömien maiden pelastamiseen ja eroavat EU:sta. Aasian maat rakentavat vaurauttaan omista lähtökohdistaan eikä niillä ole motivaatiota länsimaalaistyyppisen maailmanjärjestyksen kehittämiseksi. Ilmastokatastrofi moukaroi alueita ja valtioita. Kiina vetää sijoituksiaan pois Yhdysvalloista, joka leikkaa sotilasmenoja ja vetäytyy kansainvälisistä asemistaan. Syntyneessä valtatyhjiössä taistelu ruoasta ja vedestä saa yksittäiset maat optimoimaan kehitystä kahdenvälisin sopimuksin ja tilaisuuden tullen turvautumaan sotilaallisiin keinoihin.
...
78. Maahan- ja maastamuuton merkitys globaalin väestökehityksen osana kasvaa. Muuttoliikettä kasvattavat elintasoerot, sodat ja konfliktit sekä yhä enemmän ilmastonmuutoksesta johtuva pakolaisuus. Työn vuoksi tapahtuva siirtolaisuus lisääntyy.
...
Entä jos
Ilmastonmuutoksella on dramaattisia väestöllisiä vaikutuksia. Lämmin sää lisää pandemioita, jotka tappavat suuren väestömäärän Aasiassa ja Afrikassa, eikä lännellä ole keinoja auttaa. Maat sulkevat pandemian uhan edessä rajansa ja ottavat ruoasta kamppaillessaan käyttöön protektionismin keinot. Köyhät kuolevat nälkään. Lisäksi liikalihavuus ja diabetes laskevat yhä enemmän elinikää Intiassa ja Kiinassa.
...
103. Ympäristön tilan huononeminen synnyttää laajamittaista ympäristöpakolaisuutta. Merenpinnan ennakoitu nouseminen, erityisesti Afrikkaa koetteleva aavikoituminen sekä maaperän köyhtyminen ja saastuminen samoin kuin makean veden saatavuuden heikkeneminen aiheuttavat pakolaisaaltoja vuosikymmenen aikana.
http://mediaseuranta.blogspot.fi/2010/01/yhdessa-ja-erikseen-maailma-ja-suomi.html

Quote from: Roope on 29.01.2010, 00:02:36
Quote46. [...] Suomen runsaat vesivarat ja hyvin toimivat, kilpailukykyiset alueelliset vesilaitokset mahdollistavat korkealaatuisen juomaveden viennin kuivuuden vaivaamiin maihin. Vesiveron tuotto on merkittävä tulonlähde valtiolle, ja veden verottaminen on tehostanut ja järkeistänyt vesitaloutta Suomessa. Suomalainen vesiputkihanke eteläiseen Eurooppaan ja Afrikkaan on etenemässä ja sen strategista merkitystä voi verrata edellisen vuosikymmenen kaasuputkihankkeisiin.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

guest3656

Quote
Tulevaisuusskenaariossa vuonna 2080 ruoka, energia ja vesi ovat kallistuneet niin, ettei vähävaraisilla ole varaa monipuoliseen ravintoon. Kotitarveviljely on yleistä.

Eriarvoisuus on kasvanut, ja varakkaat suomalaiset asuvat omilla, suojatuilla alueillaan ja vähävaraiset puolestaan heikommin turvatuilla alueilla huonojen liikenneyhteyksien päässä. Turvaa tarvitaan sekä säätä että yhteiskunnallista rauhattomuutta vastaan. Ilmastopakolaisten suuri määrä, sosiaalisten erojen kasvu ja julkisten palvelujen rapautuminen aiheuttavat epävakautta ­– protestit ja levottomuudet ovat tavallisia.

Polttoaineen kalleus rajoittaa yksityisautoilua, ja pyöräily ja erilaiset kimppakyytijärjestelyt ovat tavallisia. Kehittynyt lääketiede mahdollistaa pitkän elämän varakkaille, mutta yhteiskunnan eriarvoistuminen johtaa suuriin eroihin terveyspalveluissa. Helteet tappavat vanhuksia, ja myös hengityselinsairaudet, mielenterveysongelmat ja myyräekinokokin aiheuttama hengenvaarallinen maksatauti ovat yleistyneet Suomessa.

Vuonna 2080 Suomi on EU:n rauhattomin provinssi. Suomen nukkehallituksen pääministerinä toimii Muhammad Katainen, edesmenneen Jyrki Kataisen pojanpoika. Suomea miehittävät EU:n monikansalliset joukot. Pääkaupunkiseudun rappeutuvissa lähiöissä ja konttikylissä asuu miljoonia kehitysmaalaisia. Etnistä tiilastointia ei ole otettu vieläkään käyttöön. Kantasuomalaisista koostuvat, metsissä asuvat kapinalliset käyvät sissisotaa EU:n miehitysjoukkoja vastaan. EU:lle tärkeitä makeanveden pumppaamoita, tietoliikenneyhteyksiä, puunjajostusteollisuuden tehtaita ja logistiikkakeskuksia räjäytellään päivittäin. Pääliikenneväylillä partioivia miehitysjoukkoja vastaan hyökätään Molotovin cocktailella, tienvarsipommeilla ja paljain käsin.

Lopulta EU:n on annettava periksi. Kehitysmaalaiset pakenevat kauhuissaan raivokkaiden suomalaisten tieltä. Muhammad Katainen vangitaan ja teloitetaan Senaatintorilla kansan hurratessa.

Suomeen saadaan vihdoin luotua demokratia vuosikymmenien orjuutuksen jälkeen. Vapaan  Suomen pääministeriksi valitaan Paavo Väyrynen.

MikkoAP

Quote from: Kaupunkisuunnittelija on 12.12.2013, 19:46:13

Suomeen saadaan vihdoin luotua demokratia vuosikymmenien orjuutuksen jälkeen. Vapaan  Suomen pääministeriksi valitaan Paavo Väyrynen.

Tuo osuus nyt ainakin on saletti myös 2180... ja 2280 ja... 2380 ja... ja... ja... ja
Syrjiminen syrjimisen lopettamiseksi on kuin naisi neitsyyden tähden tai sotisi rauhan puolesta, vai miten se menikään. - M.

Roope

Tänään julki:
Paula Tommila, Juha Vanhanen, Mikko Halonen ja Pasi Rinne: Miten Suomi selviää yli 4 astetta lämpimämmässä maailmassa? (pdf)

Professori Juho Saari Itä-Suomen yliopistosta esitti keskustelutilaisuudessa 13.12.2013 kommenttipuheenvuoron, jossa hän analysoi Gaian Sitralle toteuttaman raportin sisältöä.

QuoteIlmastopakolaisuus

Vuonna 2050 jopa 150 miljoonaa ihmistä on voinut joutua muuttamaan
kotoaan ilmastonmuutoksen aiheuttamien syiden takia. Suuri osa muutta-
jista pystyy muuttamaan oman kotimaansa sisällä, mutta miljoonat ihmiset
muuttavat valtionrajojen yli. Matalat saarivaltiot, kuten Malediivit ja Tuvalu
ovat asuinkelvottomia jo vuonna 2050 merenpinnannousun ja voimistuneiden
myrskyjen takia. Lukemattomat muut valtiot menettävät merkittävän osan
asuttavasta pinta-alasta merenpinnannousun, rankkasateiden, kuivuuden,
maaperän suolaantumisen ja muiden ilmastoon liittyvien muutosten takia.

Mikäli Suomi ottaisi vastaan ilmastopakolaisista 0,35 %, joka vastaa Suomen
osuutta maailman BKT:sta vuonna 2012, olisi Suomessa vuonna 2050 yli
500 000 ilmastopakolaista
.

QuoteYmpäristö lämpenee, luonnonvarat tulevat niukemmiksi
mikä aiheuttaa Suomessa
globaalia ympäristöpakolaisuutta
josta seuraa
sopeutumattomuutta?
rauhattomuutta ja protesteja?
kouluttamattoman alaluokan kasvua?

QuoteKaupungit ovat eriarvoistuneet. Palvelut ja taloudellinen toimeliaisuus keskitty-
vät sinne, missä on toimivat infrastruktuurit ja turvallinen toimintaympäristö. Hyvin
toimeentulevat asuvat omilla, suojatuilla alueillaan, kun köyhimmät ovat jääneet
asumaan heikommin turvatuille alueille huonojen liikenneyhteyksien päähän. Turvaa
tarvitaan sekä säätä että yhteiskunnallista rauhattomuutta vastaan. Edes matalasti
palkattuja töitä ei riitä kaikille. Maahan virtaavat ilmastopakolaiset kilpailevat vä-
histä tarjolla olevista töistä, mikä aiheuttaa jännitteitä koko yhteiskunnassa.
Puute
toimeentulosta, riittävästä ravinnosta ja mielekkäästä tekemisestä ajaa erityisesti
nuoret rauhattomaan, levottomuutta ruokkivaan kierteeseen. Kauemmin syrjäyty-
neenä eläneet ihmiset passivoituvat.

QuoteIlmastopakolaisia saapuu Suomeen eri puolilta maailmaa. Sadat miljoonat
ihmiset joutuvat etsimään uuden kodin ilmastonmuutoksen tehtyä heidän asuin-
alueensa asuinkelvottomiksi. Ilmastonmuutoksen pahetessa ilmastopakolaisten
vastaanottokiintiöt
on määritelty löyhästi valtioiden kesken, mutta sitovaa globaalia
ymmärrystä pakolaisten kohtelusta ei ole
. Korkeasti koulutettujen ihmisten on melko
helppo sopeutua yhteiskuntaan, mutta kouluttamattomille ei riitä työtä tai toimeen-
tuloa. Yhteiskunnan tukirakenteet ovat osin rapautuneet, ja yksilöt ovat aiempaa
enemmän vastuussa itsestään. Neuvokkaimmat pärjäävät parhaiten, kotimaasta
riippumatta.

QuoteYhteiskuntarauha ja usko demokratiaan ovat heikentyneet. Sosiaalisten
erojen kasvu, alueellinen eriarvoistuminen ja ilmastopakolaisten saapuminen
aiheuttavat epävakautta kaikissa yhteiskuntaluokissa
. Rauhattomuus ja protestit
ovat arkipäivää. Erityisesti vähäosaisten usko omiin vaikuttamismahdollisuuksiinsa
on heikentynyt julkisin varoin tuotettujen palveluiden rapautuessa ja varakkuuden
määritellessä hyvinvoinnin tason.

Sitran visiossa ilmastopakolaiset aiheuttavat meillä yhteiskunnallisia jännitteitä ja epävakautta, mutta silti Suomi ottaa heitä vastaan jonkin löyhästi määritellyn "vastaanottokiintiön" perusteella. Ajattelin ensin protestoida tuollaista epäloogiseksi, mutta toisaalta, tuohan kuulostaa nykypäivältä.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

BeerBelly

Toi raporttihan kontraa itseään. Ensin sanotaan että iso osa noista 150 miljoonasta muuttaa oman maansa sisällä, mutta heti perään Suomen osuus on laskettu juurikin tuosta 150 miljoonasta. Lienee selvää että jos ryhdytään kiintiöimään ilmastopakolaisia maiden kesken niin se koskee vain niitä jotka jättävät oman maansa.
Unkari FTW

Roope

Quote from: Roope on 13.12.2013, 17:24:19
Vuonna 2050 jopa 150 miljoonaa ihmistä on voinut joutua muuttamaan kotoaan ilmastonmuutoksen aiheuttamien syiden takia.

Sitran raportissa viitataan väitteen yhteydessä brittiläisen ympäristö- ja ihmisoikeusjärjestö Environmental Justice Foundationin raporttiin No Place Like Home - Where next for climate refugees?.

EJF:n raportissa lähteeksi mainitaan noiden lukujen osalta
Myers, N., and Kent, J. (1995): 'Environmental exodus: an emergent crisis in the global arena,Washington, DC: The Climate Institute

Ei kovin kurantti lähde, kun edes muutaman vuoden takaiset ennusteet eivät ole toteutuneet.

Quote from: Roope on 21.05.2011, 16:26:01
YK ennusti kuusi vuotta sitten, että vuoteen 2010 mennessä maailmassa on 50 miljoonaa ilmastopakolaista. Vielä vuonna 2008 Srgjan Kerim, YK:n yleiskokouksen puheenjohtaja, arvioi ilmastopakolaisten määräksi 50-200 miljoonaa vuonna 2010. Tämän takia vaadittiinkin pakolaiskäsitteen päivittämistä sisältämään myös ilmastopakolaisuus. Suomen ulkomaalaislain turvapaikkakriteerien muotoilua muutettiin vuoden 2009 alussa tämä uusi ilmastopakolaisuusskenaario mielessä.

Kun ilmastopakolaisia ei ole odotuksista huolimatta näkynyt eikä kuulunut, niin YK on ottanut etäisyyttä ennusteeseensa ja poistanut aiempaa materiaaliaan netistä. Onkin itse asiassa käynyt niin, että väestön määrä kasvaa juuri niillä alueilla, jotka julistettiin ympäristön kannalta kaikkein riskialtteimmiksi ja joilta ihmisten odotettiin pian pakenevan toisiin maihin.

Spiegel Online: UN Embarrassed by Forecast on Climate Refugees - Feared Migration Hasn't Happened 18.4.2011
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Tragedian synty

Kaikissa ennusteissa naiiveinta on uskomus siihen, että väestön asenteissa ei ole tapahtumassa minkäänlaista muutosta. Ilmastopakolaisia tulee ja se muka on täkäläisten mielestä jokin väistämätön paha. Sellainen mahdollisuus, että jokainen rajaa lähestyvä pakolainen ammuttaisiin, ei ilmeisesti ole pälkähtänyt Sitran profeettojen mieleenkään. Ei siitäkään huolimatta, että juuri se on ihmiskunnan historiassa ollut yleisin tapa suhtautua pakolaisiin. Meidän liberaali humanismimme on vain häiriö, joka tulee korjautumaan.
Ceterum censeo Russiam esse delendam.