News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2012-12-26: Yle: Poliisiylijohtaja Paatero haluaa vapaaehtoisia poliisin avuksi

Started by Emo, 27.12.2012, 01:44:08

Previous topic - Next topic

Teaparty

Quote from: kekkeruusi on 27.12.2012, 07:31:28
Eli Paatero haluaisi sellaista perus-neighborhoodwatch-meininkiä meillekin. Toimisi varmaan jossain kohtuullisen tiheästi asutulla seudulla, mutta tuskin missään lapin korvessa.

Taaperon lausuntohistoriasta päätellen hän haluaa, että veronmaksajat ilmoittautuvat poliisilaitokselle poliisin koordinoimiin aputehtäviin. Hän tuskin on muuttanut kantaansa naapurustovahtien suhteen.

JT

Saako vapaaehtoispartio pysäyttää ja puhalluttaa myös Paaperon? Paaperon itsensä edustama poliittinen viiteryhmä on ollut aktiivisesti tuhoamassa yhteisöllisyyttä muun muassa haja-asutusalueilla, ja nyt se peräänkuuluttaa sitä näin. Ei tämä peli vetele. Valtion tärkein tehtävä on pitää huolta kansalaisten turvallisuudesta. Jos rajat vuotavat, pitää palkattujen poliisien määrää lisätä ja tehdä niin nimenomaisesti haja-asutusalueilla, joilla väestö on usein ikänsäkin puolesta helppoa ryövättävää.

Kun hollitupalaiset päästää salin puolelle, ne eivät siitä hienostu, vaan muuttavat salin hollituvaksi.
-Kari Suomalainen

Ei ehkä ole liioiteltua sanoa, että turvapaikanhakijat ovat parasta, mitä Suomelle on tapahtunut sataan vuoteen.
- Mirja Niemitalo ("Hyvyyden aalto pyyhkäisi yli Suomen", Kaleva, 2.10.2015)

Marko Parkkola

Quote from: dothefake on 27.12.2012, 10:19:37
Täytyy olla aika kieroutunut, jos uhraa siviilielämänsä alkamalla prospectpoliisiksi. Se vielä onnistuisi, että muodostetaan salaisten siviiliurkkijoitten verkosto, jos ilmiantaa isänsä, saa suurimman palkion. Ajatusrikoksia vastaan hanke varmaan on, koska tuskin näille prospecteille voimankäyttöoikeutta annetaan.

Älä nyt. Minulla on aika tylsää, kun tuo jälkikasvukin lähti äitinsä luo ja olemme emännän kanssa kaksin täällä pienessä asunnossa ja tuijotamme ostos-kanavaa. Tylsyyttä vähentäisi huomattavasti, jos pääsisin kurmottamaan rikollisia tai ainakin mahdollisia rikollisia, vahinkojahan sattuu.

Maanantaina pitää käydä töissä, silloin en ehdi pukea viittaa, mutta maanantai-ilta ja tiistai sopisivat.

(http://i305.photobucket.com/albums/nn213/XxLordAssassinxX/Awesojsf.jpg)

Man in a Suit

Quote from: JT on 27.12.2012, 10:45:04
Ei tämä peli vetele. Valtion tärkein tehtävä on pitää huolta kansalaisten turvallisuudesta. Jos rajat vuotavat, pitää palkattujen poliisien määrää lisätä ja tehdä niin nimenomaisesti haja-asutusalueilla, joilla väestö on usein ikänsäkin puolesta helppoa ryövättävää.

Samaa mieltä, jokainen Suomalainen maksaa veroja tavalla tai toisella, ja mikäli palvelut joita verovaroilla tulee tuottaa eivät toimi, verovarojen käyttö on kyseenalaistettava.
Kaukaa aroilta kohoaa
Iivana Julman haamu.
Turman henki, se ennustaa:
verta on näkevä aamu.

l'uomo normale

Pääsevätkö vapaaehtoiset myös nettipoliiseiksi tai painoasiamiehiksi?
And madness and despair are a force.
Socially distancing.
Riittävällä moraalilla.

Teaparty

Quote from: Sunt Lacrimae on 27.12.2012, 10:09:10
Anglosaksisessa maailmassahan on noita auxiliary police/special constable- virityksiä.

Ainakin USA:ssa koko yhteiskunta pyörii eri lähtökohdista; toiminta on organisoitu noin ylipäänsäkin kuntatasolla. Suomessa taas maksetaan valtion kassaan perkeleesti veroja, ja valtio organisoi kaiken - myös sen mikä on näennäisesti kuntien hoidossa. Valtio on taas oikeisiin töihin kelpaamattoman maisteriskunnan hijackaama instanssi, joka tarjoaa hallinnon suojatyöpaikkoja 'korkeasti koulutettujen' piiperrystieteiden asiantuntijoiden työllistämiseksi.

Vapaaehtoistoiminta edellyttää, että samalla valtion poliisin määrärahoja leikataan. On täysin naurettavaa elättää valtavaa poliisihallintoa ja samaan aikaan huutaa vielä vapaaehtoisia apuun. Muistaakseni polisiin määrärahat ovat (lähes) kaksinkertaistuneet vuoden 2000 jälkeen ja samaan aikaan poliisien määrä kentällä on vähentynyt. Raha palaa hallinnon kasvattamiseen ja hallintovirkamiesten palkankorotuksiin.

Teaparty

Quote from: JT on 27.12.2012, 10:45:04
Saako vapaaehtoispartio pysäyttää ja puhalluttaa myös Paaperon? Paaperon itsensä edustama poliittinen viiteryhmä on ollut aktiivisesti tuhoamassa yhteisöllisyyttä muun muassa haja-asutusalueilla, ja nyt se peräänkuuluttaa sitä näin. Ei tämä peli vetele. Valtion tärkein tehtävä on pitää huolta kansalaisten turvallisuudesta. Jos rajat vuotavat, pitää palkattujen poliisien määrää lisätä ja tehdä niin nimenomaisesti haja-asutusalueilla, joilla väestö on usein ikänsäkin puolesta helppoa ryövättävää.

Jep. Sama porukka, joka itkee kuinka kauhea ajatus on "yövartijavaltio", on aktiivisesti tuhoamassa ihmisten fyysistä turvallisuutta takaavia järjestelmiä, ja korvaa ne koordinoinnilla, lupa-asioilla ja yleishallinnolla. Lopputuloksena on maa, jossa ei saa edes puolustaa itseään aseella. Poliisin aika palaa aselupien kanssa nysväämiseen, eikä se ehdi suojella kansalaisia. Kansalaiset puolestaan eivät saa edes suojella itseään, toki maksavat veroja tämä poliisilaitoksen ylläpitoon.

VeePee

Quote from: dothefake on 27.12.2012, 10:19:37
Täytyy olla aika kieroutunut, jos uhraa siviilielämänsä alkamalla prospectpoliisiksi. Se vielä onnistuisi, että muodostetaan salaisten siviiliurkkijoitten verkosto, jos ilmiantaa isänsä, saa suurimman palkion. Ajatusrikoksia vastaan hanke varmaan on, koska tuskin näille prospecteille voimankäyttöoikeutta annetaan.

Haa, kerrostalokyttäjät saavat ihan oikean, valtion kustantaman virka-asun. Tällaisista ajatushautomon tuloksistako paaperolle palkka maksetaan?

Emo

http://www.taloussanomat.fi/kotimaa/2012/11/18/eu-tiedustelun-suomalaispaallikko-hslle-suposta-pitaisi-tehda-tiedustelupalvelu/201242226/12

QuoteEuroopan unionin tiedustelukeskuksen päällikkö, suomalainen Ilkka Salmi ehdottaa, että Suomen suojelupoliisi muutetaan siviilitiedustelupalveluksi. Minikokoinen Suomen CIA saisi oikeuden tiedustella salaa myös ulkomailla.

SUPOsta tulee pikkuinen CIA ja meistä kaikista tulee pikkuisia poliiseja. Jännää.



e: Lainaus Hyysäristä mutta kun HS ei ehkä kaikille näy (?), vaihdoin linkin Taloussanomiin.

e2: Itsekään en Hyysäristä maksa.

siviilitarkkailija

Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

Jouko

Quote from: siviilitarkkailija on 27.12.2012, 11:33:55
mielummin vapaaehtoisesti.

Ei ainakaan tämän idean vuoksi koska se ei ole hänen omansa eikä ollenkaan uusi, eikä sinänsäkään huono. Mutta aika selkärangattomalta muuten vaikuttaa poliisiylijohtajaksi.
"Raja railona aukeaa.Edessä Aasia, Itä.Takana Länttä ja Eurooppaa;varjelen, vartija, sitä."

Uuno Kailas

Suomessako jokin mamujen aiheuttama huumeongelma? Ja khatin kontit!

Komediaa, parodiaa, sarkasmia ja ivaa; lakonisuutta ja kyynisyyttä unohtamatta

Nyökkäily; Tuo aikamme valtiomiestaito

Eino P. Keravalta

JT:

QuoteEi tämä peli vetele. Valtion tärkein tehtävä on pitää huolta kansalaisten turvallisuudesta. Jos rajat vuotavat, pitää palkattujen poliisien määrää lisätä ja tehdä niin nimenomaisesti haja-asutusalueilla, joilla väestö on usein ikänsäkin puolesta helppoa ryövättävää.

Näin se on. Suomen valtion perustavaa laatua oleva tehtävä ja jopa olemassaolon keskeinen tarkoitus on turvata suomalaisten elämä, arki, omaisuus ja oikeudet. Mikäli meillä ei ole varaa tähän ydintoimintaan, on välittömästi alettava karsia muista, monta mittaluokkaa turhemmista menoeristä, kuten esimerkiksi kehitysapu, maahanmuutto, monikulttuurisuus, taiteentukeminen, puoluetuki tai virkamiesmafian ylläpito. Pelkästään näistä saadaan vuosittain jo usean miljardin säästö. Näin poliisivahvuus voidaan heti alkuun vaikka kaksinkertaistaa ja katsotaan, riittääkö se.

Lisäksi tietenkin rangaistuksia on tuntuvasti kovennettava ja rajavalvontaa tehostettava. Suomalaisten turvallisuudesta huolehtiminen ei ole suomalaisille ylivoimainen tehtävä. Tarvitaan vain tahtoa ja oikeat valinnat, joita Suomen kansaa vihaava eliitti ei soisi tehtävän.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

kelloseppä

Paatero on myöhässä; Venäjällä Krasnodarin alueella kasakat saivat jo oikeuden ylläpitää yleistä järjestystä:

http://admkrai.krasnodar.ru/content/section/11/detail/30440/



Pöllämystynyt

Paras tapa estää kansalaisaktivisteja muodostamasta omaehtoista lähiturvatoimintaa, on järjestää sitä valtiojohtoisesti. Jo pelkkä ehdotus Paateron taholta tekee koko toiminnasta hieman arveluttavaa. Jos tällaista oikeasti alettaisiin toteuttaa, se voisi tuhota monelta lähiympäristönsä tilasta huolestuneelta kiinnostuksen ryhtyä sellaiseen.

Erikoinen ilmiö, tämä käänteinen psykologia!
Maailma ja kaikki sen kulttuurit on kuin maalauspaletti useine kauniine väreineen, joilla kaikilla on oma ainutlaatuinen sävynsä. Jos sekoitetaan ne kaikki, ei yhtään väriä jää jäljelle, eikä yhtäkään väriä voida enää erottaa aikaansaadusta sotkusta. -Mohammed Rasoel

siviilitarkkailija

Kun raja vuotaa, mikään poliisitoimi ei riitä turvallisuuden takaamiseksi. Ainoastaan toimiva rajavalvonta voi estää rikosten ja laittoman rajanylityksen muodostaman kasvaneen uhan. Schengen-sopimus on käytännöllisesti katsoen kokoomuksen allekirjoittama lupa ryöstää ja kuljettaa saalis maan rajojen yli ilman estettä tai valvontaa.

Siksitoisekseen yleinen järjestyksenvalvonta on aina helppoa kun ei ole tehtäviä. Vaikeaa siitä tulee ajan hetkellä t kun saadaan tehtävä. Demlahuijarien Paatero ei viitsi kertoa millä keinoilla hän aikoo järjesteää vapaaehtoisen poliisiapulaisen henkilökohtaiset turvavälineet kun viina-piripäinen sekopää ottaa ja lyö moralla vapaaehtoista rintaan. Puhumattakaan siitä millä rahoilla tai keinoilla hän aikoo turvata moisessa työssä vammautuneen ja työkyvyttömyyteen joutuneen henkilön toimeentulon.

Demlahuijari on aina valehteleva paska joka ilmeisesti saa tyydytyksensä kun joku valheisiinsa erehtynyt piruparka saa päihinsä niin että sattuu. Jonka jälkeen demlahuijarin varsinainen nauru kuuluu kun onneton yrittää saada kärsimäänsä vahinkoon turhaan korvausta.
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

Hermo

Quote from: Paatero
- Suomeenkin tarvittaisiin enemmän silmiä ja korvia kentälle siihen nähden, mitä poliisilla on resurseja.

Mitä ihmettä tuo horisee? Stasi käytti näitä jo silloin, kun me olimme vasta kiilto isän silmissä. Kyllä näillä kuulee rasistisen aikeen hyvinkin kaukaa.

(http://www.foresightcomms.co.uk/wp-content/uploads/2010/02/hearing_aid_joke.jpg)

skrabb

Quotetorstaina 27.12.2012
Poliisiylijohtaja Paatero ehdottaa naapurivahteja

Utsjoella poliisin tulo kestää yli kaksi tuntia.
--------------------------------------------------------------------------------
Janne Huuskonen STT Piia Leino STT

Po­lii­si­yli­joh­ta­ja Mik­ko Paa­te­ro eh­dot­taa ra­jal­lis­ten re­surs­sien kans­sa pai­ni­van po­lii­sin avuk­si naa­pu­ri­vah­te­ja.
Va­paa­eh­toi­set apu­lai­set toi­mi­si­vat naa­pu­rus­tos­saan "po­lii­sin sil­mi­nä ja kor­vi­na". Tark­kai­li­joil­la voi­si ol­la tun­nis­tet­ta­va pu­ku. Heil­lä ei kui­ten­kaan oli­si asei­ta tai val­tuuk­sia voi­man­käyt­töön, Paa­te­ro vi­sioi.
Po­lii­si­yli­joh­ta­jan mu­kaan vas­taa­va naa­pu­ri­vah­ti toi­mii hy­vin mo­nis­sa mais­sa. Suo­mes­sa kes­kus­te­lu liu­kuu hel­pos­ti si­vu­rai­teil­le: ale­taan pe­lä­tä ko­din­tur­va­jouk­ko­jen pe­rus­ta­mis­ta.
"Pi­dän it­se ajat­te­lus­ta, et­tä meil­lä oli­si va­paa­eh­toi­nen jär­jes­tel­mä, jo­ka seu­rai­si ti­lan­net­ta vi­ral­li­ses­ti."

Paa­te­ron poh­din­nan pon­ti­me­na ovat suu­ret erot po­lii­sin vas­tea­jois­sa.
Kun po­lii­sia tar­vi­taan kii­reel­li­ses­ti, par­tio saa­puu Hy­vin­kääl­lä pai­kal­le kes­ki­mää­rin 4,4 mi­nuu­tis­sa, Uts­joel­la kah­des­sa tun­nis­sa ja var­tis­sa. Nä­mä ovat Po­lii­si­hal­li­tuk­sen mu­kaan maan ää­ri­päät.

Ym­pä­ri maa­ta on yli 30 paik­ka­kun­taa, jois­sa po­lii­sin tu­lo kes­tää kes­ki­mää­rin yli puo­li tun­tia. Eri­tyi­sen kauan jou­du­taan odot­ta­maan La­pin syr­jä­seu­duil­la.
Kes­ki­mää­rin po­lii­si tu­lee pai­kal­le kii­reel­li­sis­sä ti­lan­teis­sa yh­dek­säs­sä mi­nuu­tis­sa, mi­nuu­tin no­peam­min kuin vii­me vuon­na.

Po­lii­si­joh­dos­sa ol­laan tie­toi­sia syr­jä­seu­tu­jen on­gel­mis­ta. Paa­te­ron mu­kaan alueil­le ei voi siir­tää lo­put­to­mas­ti li­sää po­lii­se­ja, jos hä­ly­tyk­siä on vä­hän ja muual­la lii­kaa­kin. Uts­joel­la hä­ly­tyk­siä tu­lee al­le pa­ri kuus­sa.
"A­jat ovat il­man muu­ta liian pit­kiä. Ny­ky­re­surs­seil­la tä­tä ei pys­ty oleel­li­ses­ti pa­ran­ta­maan", Paa­te­ro sa­noo.
Edus­kun­nan oi­keus­asia­mies ei ha­lun­nut kom­men­toi­da STT:lle ky­sy­mys­tä kan­sa­lais­ten eri­ar­voi­suu­des­ta po­lii­si­avun saa­mi­ses­sa.

Pe­rus­tus­la­ki­asian­tun­ti­ja Tuu­la Ma­ju­ri oi­keus­mi­nis­te­riös­tä sa­noo, et­tä hen­ki­lö­koh­tai­nen tur­val­li­suus kuu­luu pe­ru­soi­keuk­siin. Pe­rus­tus­la­ki kui­ten­kin hy­väk­syy, et­tä yh­den­ver­tai­suu­des­sa on ero­ja, jos sil­le voi­daan osoit­taa hy­väk­syt­tä­vä pe­rus­te.
http://www.hs.fi/paivanlehti/#27122012/kotimaa/Poliisiylijohtaja+Paatero+ehdottaa+naapurivahteja/a1356496717032
Ken vaivojansa vaikertaa, on vaivojensa vanki. Ei oikeutta maassa saa, ken itse sit' ei hanki.

siviilitarkkailija

QuoteEdus­kun­nan oi­keus­asia­mies ei ha­lun­nut kom­men­toi­da STT:lle ky­sy­mys­tä kan­sa­lais­ten eri­ar­voi­suu­des­ta po­lii­si­avun saa­mi­ses­sa.

Mikä osoittaa eduskunna oikeusasiamiehen poliittisen sidonnaisuuden ja haluttomuuden käsitellä kokoomukselle ja sosialisteille epämiellyttävää totuutta eriarvoisuudesta.
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

matkamasentaja

STASI takaisin ja tilanne on hallinnassa. Siltä ei päässyt kukaan karkuun oli sitten syyllinen johonkin tai ei.

Marius

Quote from: elven archer on 27.12.2012, 09:51:07
Mitähän siellä pitäisi oikein valvoa? Pahoinpitelyjä? No, yleensä kaupungissa joku muukin soittaa poliisin ja poliisi tulee sitten, kun ehtii. Jos ei ole lupa mitenkään puuttua, niin mitä hyötyä? Jos taas partioi jossain missä ihmisiä ei ole, niin mitä hyötyä, koska ei sellaisessa paikassa mitään tapahdu millään järkevällä todennäköisyydellä. Vai pitäisikö soluttautua huumeliigoihin ja sitten soitella poliisille? "Enemmän silmiä ja korvia kentälle".

Eli mitä Paapero ehdottaa? Sitä, että ihmiset liikkuisivat ulkona ja soittaisivat poliisille, jos näkevät jotain rikollisen oloista. Miten se eroaa nykytilanteesta? Niitä silmiä ja korvia kutsutaan ihmisiksi ja heitä muutenkin liikkuu "kentällä" jokaisella kännykkä taskussa.

Jos nyt ennen näitä visioita edes mahdollistettaisiin se, että ihminen tässä maassa saisi oikeuden puolustaa edes itseään hyökkäyksiltä. Nykyisinhän ainoa hyväksytty keino on yrittää paeta. Jos se ei onnistu, niin ainoa hyväksytty keino on ottaa turpaan. Muuten tulee syyte itsellekin.

Kenties poliisijohdon unelmissa siintää päivä, jolloin tavallisilta kansalaisilta kielletään rangaistuksen uhalla poliisille soittaminen. Yhteyttä poliisiin saisivat pitää vain nämä uudet vapaaehtoiset. Ja näin rikollisuus häipyisi käytännössä olemattomiin.
Yksi plus yksi on kolme, koska enemmistö sanoo niin.

Pöllämystynyt

En itse kannata (enkä vastusta) lähiturvatoimintaa, mutta ihmettelen hieman, miten helposti hommalaiset ovat käänteisen psykologian vietävissä. En tietenkään väitä, että hommalaiset yleisesti olisivat jollain tiettyä mieltä, sillä mielipiteethän ovat jakautuneet eikä moni sellaista alun perinkään ole kannattanut, mutta olisin luullut, että pahimmilla alueilla asuvat ja poliisin poissaloon kyllästyneet olisivat jonkinlaista lähiturvaa kannattaneet, vaikka Paaterokin sellaista ehdottaa.

Ainakin suomi24:ssä jotkut puolitrollit, jotka tai joiden kaltaiset aiemmin vaativat jonkinlaista lähiturvatoimintaa esimerkiksi PK-seudun raiskausepidemioiden torjumiseksi, ovatkin nyt täysillä natsittelemassa Paateroa.
Maailma ja kaikki sen kulttuurit on kuin maalauspaletti useine kauniine väreineen, joilla kaikilla on oma ainutlaatuinen sävynsä. Jos sekoitetaan ne kaikki, ei yhtään väriä jää jäljelle, eikä yhtäkään väriä voida enää erottaa aikaansaadusta sotkusta. -Mohammed Rasoel

Emo

^ No tuohan juuri todistaa sen väitteesi, että käänteinen psykologia toimii.

Valtiovallan pitäisi nyt kiireesti ilmoittaa, että KAIKKI turvapaikkaturistit käännytetään Suomesta välittömästi taikaseinää nyhtämästä muille maille. Olisi senjälkeen maahanmuuttokritiikkikin vain enää paha muisto menneisyydestä.

Pöllämystynyt

Quote from: Emo on 27.12.2012, 13:35:04
^ No tuohan juuri todistaa sen väitteesi, että käänteinen psykologia toimii.

Valtiovallan pitäisi nyt kiireesti ilmoittaa, että KAIKKI turvapaikkaturistit käännytetään Suomesta välittömästi taikaseinää nyhtämästä muille maille. Olisi senjälkeen maahanmuuttokritiikkikin vain enää paha muisto menneisyydestä.

Niinpä. Kuvitella sitä natsittelun ja stasittelun määrää, mikä hommafoorumillakin vallitsisi, jos Paatero kavereineen alkaisikin purkaa ja torjua monikulttuuri-invaasiota ja väestönjalostusta!

Olisiko käänteisellä psykologialla todella näin voimakas vaikutus? Ei se ihan mahdotonta ole! Varmasti ainakin jokunen pitkän linjan kriitikko kääntyisi vastaan, ja loputkin vaikenisivat. Valtapolitiikan kritiikki olisi todellisessa vaarassa, ja eliitin perseily ja yhteisten rahojen kaataminen turhuuteen voisi muilta osin jatkuakin.

Nimenomaan väestönvaihto on se kestämätön ja itsetuhoinen ilmiö, mikä uhkaa kaataa nykyvallan ja perinteiset valtapuolueet, ja siten kuitenkin mahdollistaa aidosti demokraattisen ja laillisen yhteiskunnan jälleenrakentamisen.
Maailma ja kaikki sen kulttuurit on kuin maalauspaletti useine kauniine väreineen, joilla kaikilla on oma ainutlaatuinen sävynsä. Jos sekoitetaan ne kaikki, ei yhtään väriä jää jäljelle, eikä yhtäkään väriä voida enää erottaa aikaansaadusta sotkusta. -Mohammed Rasoel

tarhuri

Minä taas uskon, että tahti vain kiihtyisi.  Hommassakin alettaisiin tosissaan vaatia, että valtiovalta toimisi suomalaisten etujen ajajana muissakin toimissaan.  Ties mitä vielä tulisikaan näitten netsien mieleen.
Olen olemassa, siis ajattelen.

JoKaGO

Quote from: Hohtava Mamma on 27.12.2012, 10:17:09
Laissa on jo nyt määritelty jokamiehen kiinniotto-oikeus:
http://www.poliisi.fi/poliisi/home.nsf/0/72B33ED77E5BFF1BC2256BC90041A556?opendocument

Miten tämä muuttaisi tilannetta nykyiseen?

Tässä on toimittaja tod.näk. mennyt jututtamaan Paaperoa, joka ei ole millään lailla valmistautunut haastatteluun etukäteen. Pääseepi aivopieruja rups-rups! Samalla lailla Barx antoi haastattelun lenkkipolulla, kun Shkupolli oli tehnyt shkupollit, tuolloinhan Barx piti mahdollisena, että Suomessakin aletaan käyttää USAn mallisia nilkkakoruja voidaksemme seurata väkivaltaisten lähestymiskieltolaisten liikkeitä. Tämä siis irrotettiin YLEn uutisiin, ilmeisesti mitään muuta "fiksua" Barxilta ei tuolloin irronnut.

Mutta kyllähän Paapero on jo nähty. Hiuksista vittuun koko mies!
[Hallituksen kehysriihessä] Perussuomalaisilla oli pitkä lista esimerkiksi maahanmuuttoon ja kehitysapuun liittyviä leikkausehdotuksia, joista vain osa läpäisi muiden puolueiden seulan.

Kuosto

Quote from: Emo on 27.12.2012, 01:44:08
Kummalliseksi menee. Toisaalta poliisivoimia supistetaan säästöihin vedoten, toisaalta pitäisi saada vapaaehtoisia poliisin avuksi.

Poliisien määrää ei ole missään vaiheessa supistettu, vaikka poliisin propaganda ajoin sellaista vihjaileekin. Määrärahojakaan ei ole leikattu, vaan kasvatettu.
Onko poliiseja tarpeeksi, on sitten kokonaan toinen kysymys.

Kuosto

Nämä Päivän Paaterot tuppaavat olemaan aika masentavia.

Toisaalta, kun poliisilta on tosiasiassa poistettu virkavastuu, niin sama kai se sille, millaisia kerrostalokyttääjiä kerätään apupoliiseiksi...

Iso muutos olisi jo yksin se, jos rikoslain hätävarjelu-§ (RL 4:4) palautettaisiin voimaan. Pykälä antaa kohtuulliset ja järkevät oikeudet puolustaa itseään, muita sekä omaisuuttaan alkanutta tai kohtapäätä uhkaavaa hyökkäystä vastaan.

Oikeuskäytäntö, jota ovat olleet luomassa myös poliisit, on kuitenkin vääristänyt tilanteen sellaiseksi, että jopa kotiin tunkeutuneen ja kimppuun hyökkäävän rosvon taltuttamisesta tulee uhrille tuomio. Ja rosvolle korvaukset.

Tämä olisi helppo uudistus: pitäisi vain alkaa noudattamaan lakia. Ilmeisesti siksi se näille paateroille kelpaakaan. Jokuhan voisi vaatia samaa myös poliisilta, ja mitäs siitä sitten tulisi.

JoKaGO

Quote from: Kuosto on 27.12.2012, 20:50:01
Quote from: Emo on 27.12.2012, 01:44:08
Kummalliseksi menee. Toisaalta poliisivoimia supistetaan säästöihin vedoten, toisaalta pitäisi saada vapaaehtoisia poliisin avuksi.

Poliisien määrää ei ole missään vaiheessa supistettu, vaikka poliisin propaganda ajoin sellaista vihjaileekin. Määrärahojakaan ei ole leikattu, vaan kasvatettu.
Onko poliiseja tarpeeksi, on sitten kokonaan toinen kysymys.

Paateron kauden aluksi poliisien kenttävirkoja vähennettiin niin, että Tampereelta valmistui poliiseja kortistoon. Pian painostuksen keskellä Paatero ja kumppanit keksivät nokkelan tavan poistaa poliisien työttömyys: Kenttämiehille paperivirkoja toimiston puolelle ja työttömät sekä valmistuvat poliisit kentälle (vai koska olet viimeksi nähnyt yli kolmekymppisen järjestyspoliisin työssään?). Lissää rahhoo poliisitoimeen, mutta kenttätyöhön osoitettu rahamäärä ei kasva edes kustannusten nousun tahtiin. Siitä on kyse.

Se että Paatero kinuaa lisää rahaa johtuu taas siitä, että kavereille pitäisi saada suojatyöpaikkoja, ennenkuin eläke iskee.
[Hallituksen kehysriihessä] Perussuomalaisilla oli pitkä lista esimerkiksi maahanmuuttoon ja kehitysapuun liittyviä leikkausehdotuksia, joista vain osa läpäisi muiden puolueiden seulan.

Marius

Haetaanko vapaaehtoisuudella tavoiteltuja lisäsäästöjä ?
Voisiko poliisiylijohdon korvata joku, joka on vapaataht...ehtoinen ?

Lääkäritkin ovat kalliita.
Yksi plus yksi on kolme, koska enemmistö sanoo niin.

Melbac

Quote from: Kuosto on 27.12.2012, 20:50:01
Quote from: Emo on 27.12.2012, 01:44:08
Kummalliseksi menee. Toisaalta poliisivoimia supistetaan säästöihin vedoten, toisaalta pitäisi saada vapaaehtoisia poliisin avuksi.

Poliisien määrää ei ole missään vaiheessa supistettu, vaikka poliisin propaganda ajoin sellaista vihjaileekin. Määrärahojakaan ei ole leikattu, vaan kasvatettu.
Onko poliiseja tarpeeksi, on sitten kokonaan toinen kysymys.
No ainakin helsingissä oli joku >10 paikkaa täyttämättä joten kyllä niiden määrä on vähenetty.