News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

Kuinka paljon Suomessa on oikeasti virolaisia?

Started by -PPT-, 10.11.2012, 20:27:30

Previous topic - Next topic

-PPT-

Tilastokeskuksen mukaan noin 30,000 mutta pääkaupunkiseudulla asuva voi todistaa että tuo arvio on niin alakanttiin kuin olla ja voi. Suomenlahden lautat sunnuntai-iltaisin Helsinkiin päin ovat tupaten täynnä porukkaa tulossa taas töihin Suomeen. He varmaankin ovat kirjoilla Virossa mutta töissä Suomessa eivätkä itsekään tiedä kumman maan väestönlaskennassa heidät lasketaan. Kumpaankaan maahan tuskin veroja maksavat.

Minua näin maahanmuuttokriitikkona hieman tympäisee suomalaisten myötämielinen suhtautuminen virolaisiin jonain heimoveljinä. Tällä hetkellä Suomi ja Viro ovat käytännössä samaa maata, tuo meriraja on pelkkä muodollisuus mutta ainakin minulle virolaiset ovat aivan yhtä ulkomaalaisia kuin muutkin ulkomaalaiset.

Marius

Yksi plus yksi on kolme, koska enemmistö sanoo niin.

Tabula Rasa

Hedelmistään puu tunnetaan.

''UPMn Kyselytutkimuksessa 40 prosenttia ei sisäistänyt sitäkään että puu on vessapaperin ja pahvin raaka-aine.''

Marius

#3
Mielestäni pitäisi kysyä, kuinka paljon virolaisia on mahdollista olla Suomessa?

Tällöin päästäisiin realistiseen arvioon, jonka kuka tahansa voi empiirisesti havainnoida esim. tämän hetken pääkaupunkiseudulla.

Oma arvioni päivittäisestä, pysyvästä tai keikallakäyvästä virolaismäärästä on 200 000 henkilöä.

Arvioni on yhtä oikea kuin mikä tahansa muu arvio, kunnes toisin todistetaan.

Kannattaa muistaa, että rajat todellakin ovat avoinna.
Käytännössä mikään ei estä roistojen tuloa Suomeen, paitsi heidän oma alkuarkuutensa.

Tähdennän, että koska mikään virallinen tieto ei kerro Suomen rajojen luokkaamisasteesta luotettavalla tavalla tänä päivänä, koskee tämä luonnollisesti myös virolaisia, sekä venäläisiä,
joista ei aina keskenään ota edes selvää.
Yksi plus yksi on kolme, koska enemmistö sanoo niin.

nuiv-or

Jimin Taksi-ohjelmassa asiakas ja kuski kävivät tätä samaa keskustelua. Asiakkaan mielestä virolaisia on enemmän kuin ihmisiä. Jakso sisälsi loukkaavia ja epäasiallisia lauseita, jotka voisivat yltää vihapuheen tasolle.

Alapo

Quote from: Puhdas sielu on 10.11.2012, 21:23:59
Ainakin monissa Itä-Helsingin lähiöissä pihoissa on lukuisia virolaisrekistereissä olevia kulkuneuvoja. Ja niin jatkuu kuukaudesta toiseen, vuodesta toiseen. Asunnossa on virolaisnimi ovessa. Siellä asuu ajoittain vaihtuva porukka miehiä ja naisia tyyliin kolmiossa 4 - 10 henkeä. Minulle tulee väistämättä mieleen, onko kaikki paragraafit kunnossa.

Eikä pelkästään siellä, vaan vähän joka lähiössä jossa on halvemmat vuokrat. Tuossa meidän vuokranantaja puhui että tulee kolme virolaista asumaan naapuriin ja tällein amismatikalla, jos on neljä autoa ja kahdessa niistä on kaksi virolaista ja kaikki lähtee aamulla duuniin niin pitää siellä vähintään kuusi olla.

Muistakaa, liian pitkään suomessa olleet virolaisautot voi tullille käräyttää, yli 180 päivää suomessa vuoden sisään ja autovero lankeaa maksettavaksi. Tulli ei itse jouda valvomaan näitä. Poliisia nämä ei pätkän vertaa kiinnosta....

tarhuri

Mistä moinen kalabaliikki? Virolaiset käyvät täällä duunissa, so what?
Olen olemassa, siis ajattelen.

Nikopol

Ihan liikaa. Vievät työpaikat, eivät maksa veroja. Laskin eestikilpiset autot työmaan laidalla: 15. Varovastikin 2/3 topparoikasta siis virolaisia. Kenen mielestä tämä on hyvä juttu? No rakentajan. Vaikuttaako työvoiman halpuus valmistuvan talon neliöhintaan? Ehkä, ylöspäin.
"[romanianromani]kopla valitsi uhreiksi iäkkäitä naisia välttyäkseen yhteenotoilta miesten kanssa." Keski-Uusimaa
"Kenet Jeesus hakkaisi?" kmruuska 2012

Tuffa

Ilmeisen paljon koska,
Quote
Kotimaa 12.11.2012 klo 7:04 | päivitetty 12.11.2012 klo 7:04
Tyypillisin Suomesta lapsilisää saava ulkomaalaisperhe tulee Virosta

http://yle.fi/uutiset/tyypillisin_suomesta_lapsilisaa_saava_ulkomaalaisperhe_tulee_virosta/6370548

Koetin hakea tuota Kelan tilastotietoa, mutta löysin muuta mielenkiintoista sieltä. Katsokaa noita lapsimääriä perheissä!

Lapsilisän saajat ja maksetut lapsilisät

Koko maa

Aika   

Lasten lkm perheessä   

Saajat   

Lapset   Maksetut
etuudet
euroa    
Lapsilisät
euroa/perhe   
Lapsilisät
euroa/lapsi
2012-09   Yhteensä   557 140   1 010 190   124 113 913   221,56   122,21
   1   248 502   248 489   28 883 955   115,17   115,17
   2   210 763   421 514   49 277 269   232,46   116,28
   3   71 114   213 339   27 317 686   382,37   127,51
   4   17 086   68 336   9 530 808   555,53   138,96
   5   4 998   24 990   3 751 196   748,07   149,69
   6   2 040   12 240   1 908 256   934,71   155,86
   7   1 115   7 805   1 250 148   1 115,97   159,53
   8   706   5 648   920 695   1 303,02   162,91
   9   459   4 131   684 564   1 491,03   165,71
   10   240   2 400   401 683   1 673,68   167,51
   11   79   869   147 644   1 867,59   169,78
   12   33   396   67 511   2 045,79   170,91
   13-   5   67   11 585   2 317,02   172,91
   Tieto puuttuu   0   0   -39 087   0,00   0,00

http://raportit.kela.fi/ibi_apps/WFServlet
liian moni päättäjä luulee tietävänsä
vaan ei tiedä luulevansa

Nationalisti

Kannattaa pitää mielessä syypäät - jotka eivät siis ole systeemiä hyväksikäyttävät tavikset - vaan poliitikot ja heidän edustamansa eturyhmät. Nykyinen tilanne on tehty mahdolliseksi tietoisella politiikalla.

Ei se tarkoita, että virolaisiin pitäisi suhtautua mitenkään vihamielisesti.
Yeah, well, you know, that's just, like, your opinion, man.

nitkunatku

Quote from: Puhdas sielu on 12.11.2012, 13:07:32
So what että ne verotulot menevät Viroon, mutta virolaiset käyttävät kuitenkin kaikkia suomalaisia palveluja ja etuja, esim. nostavat ansiosidonnaista jäädessään työttömäksi. Älä kysy minulta, miten he sen tekevät. Osaavat, nähtävästi moniosaajien sukua.
Eikös se ole niin, että jos virolaiset ovat Suomessa laillisesti, verotulot tulevat tietenkin Suomeen? Jos he ovat pimeästi Suomessa, verotuloja ei tule yhtään minnekään? Ja tällöin he eivät varmasti kuulu ainakaan suomalaiseen ammattiliittoon eivätkä näin ollen saa ansiosidonnaista?
Nyt tai joskus toiste.

Lemmy

#11
Raksaukkoja on kahdenlaisia. Toiset tulee alihankintana virosta, eli juurikin näita "6 ukkoa samassa huoneessa" jotka sitten saa palkkansa Viroon (jos saavat) ja ei ole pahemmin kirjoissa tai kansissa. Sitten ovat kertoneet jos onnistuu pääsemään suomalaiseen firmaan kirjoille, ja saa viela suoritettua turvallisuus ja tulityo-ym kortit niin asiat on hyvin koska alihankintaukkoja kusetetaan 6-0 ja teetetään hanslankarin palkalla ammattihommia.  Nuoremmista aika moni on kiertänyt Englannit ja Irlannit "hulluina vuosina" eli ne jotka Suomeen on tulleet on ehka sitten hiukka vanhempia peräkammarin poikia olleet - kielitaito on se ratkaisevin tekijä ja sitten verkosto, koska "oman kylän poikiin" luotetaan. Mutta samanlainen meno on kuin 70-luvulla Ruotsiin mentäessa, kotona pitää elvistellä sitten maailmanomaistajana vaikka todellisuus olisi ettei ne kadut ole kullasta tehty.  Vironkin hintataso on hilautunut 2010-luvulle tullessa jo korkealle, duunia ei silti ole ja palkatkin alhaiset. 

Eli sitten jos on Suomessa kirjoilla, niin on oikeutettu sosiaaliturvaan. Reppurit Suomessa, raksa on missa on ja asutaan asuntovaunussa tai parakissa ja sitten perhe asuu jossain. Onko se perhe sitten Perähikialla vai Pärnussa ei sillä ole nyky-EUssa merkitystä.
- Emmekä enää euroakaan lähetä näihin etelän hulivilimaihin. Tässä on laki ja profeetat. Timo Soini YLE 01.06.2011

-PPT-

Viroa itseänsä ei taada maastamuutto kauheasti haitata kun työttömyys huitelee 20%:n tietämillä.

Topi Junkkari

Ehkä siksi, että asia on ollut foorumilla tapetilla, kiinnitin tänä aamuna erityistä huomiota Kehä III:n työmatkaliikenteeseen aamulla ennen seitsemää, juuri sellaiseen aikaan, kun "raksaukotkin" menevät töihin. Ajoin aivan Kehä III:n itäpäästä Länsi-Vantaalle asti, ja toden totta, liikenteen ollessa tuohon aikaan vielä verraten hiljaista, joukosta erottui silmiinpistävän monta Viron rekisterissä olevaa henkilöautoa.

Eilen iltamyöhällä puolestaan mielitiettyni bongasi täältä Idästä tapauksen, joka näytti siltä, että vironkilpinen Bemari haki näyttävästi pukeutuneen blondin sellaisiin töihin, joista on ollut vaihtelevia mielipiteitä, ovatko ne töitä ollenkaan.
Ihmisiä, joilla on vakavia hallusinaatioita, ei pitäisi päästää merkittäviin julkisiin virkoihin. Lievät harhanäyt tai -äänet ei haittaa, ellei satu olemaan lentäjä tai pianonvirittäjä.

– Nimim. Joutilas Hommaforumilla 13.9.2015
http://hommaforum.org/index.php/topic,903.msg1989950.html#msg1989950

P

Quote from: tarhuri on 12.11.2012, 12:44:10
Mistä moinen kalabaliikki? Virolaiset käyvät täällä duunissa, so what?

Kyllä varmaan duuni kiinnostaisi osaa suomalaisistakin. Nyt osan ei kannata töihin lähteä, kun kyseinen siirtotyövoima polkee palkat, tekemällä "keikkahommaa" pienemmällä verolla. Polkupalkalla on ostovoimaa lahden eteläpuolella, mutta täällä jatkuvasti majaansapitävä ei sillä elä Suomen verojen jälkeen.

Ja kaikki virolaiset eivät todellakaan käy töissä. Osa, joka on päässyt Suomen sosiaaliturvan piiriin, on heittäytynyt sen varaan. Ja osa nostaa tuet täältä ja elää oikeasti halvemmassa Virossa.  Kipeintilanne on, että sosiaalitoimistot ovat maksaneet harkinnanvaraista tukea palkkoja polkeville keikkamiehille..  :facepalm:
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

P

Quote from: nitkunatku on 12.11.2012, 14:12:43
Quote from: Puhdas sielu on 12.11.2012, 13:07:32
So what että ne verotulot menevät Viroon, mutta virolaiset käyttävät kuitenkin kaikkia suomalaisia palveluja ja etuja, esim. nostavat ansiosidonnaista jäädessään työttömäksi. Älä kysy minulta, miten he sen tekevät. Osaavat, nähtävästi moniosaajien sukua.
Eikös se ole niin, että jos virolaiset ovat Suomessa laillisesti, verotulot tulevat tietenkin Suomeen? Jos he ovat pimeästi Suomessa, verotuloja ei tule yhtään minnekään? Ja tällöin he eivät varmasti kuulu ainakaan suomalaiseen ammattiliittoon eivätkä näin ollen saa ansiosidonnaista?

Ei kovin moni täällä pidä kirjojaan. Näät sen asuintalojen pihoilla olevista suurista määristä vironkilpisiä autoja. Jos olisivat kirjoilla Suomessa, auto olisi rekisteröitävä Suomeen ja siirryttävä maksamaan käyttömaksua ja kalliimpaa suomalaista vakuutusta. Noista voi vedellä johtopäätöksiä. Nyt jo Vaalimaalla näkyy jonoissa paljon vironkilpisiä, jotka käyvät tankkaamassa ja ostamassa röökinsä ja jopa viinansa - rikkoen 22 tunnin sääntöä (Vanhempi virolaismies sanoi tax freen kassalla parikymppisille - että kauanko olit, ja miten uskallat ostaa viinaa. Hän ei kehtaisi hankkiutua vaikeuksiin Suomen tullin kanssa. Sen verran viroa ymmärrän.) Venäjänpuolella. Aika vakituisesti pitää pitää Suomessa majaansa, että viitsii hankkia viisumin Venäjälle ja alkaa bansarallin.. Vironkilpisellä autolla. :roll:

Kannattaisi tullin seurailla käänteisesti noiden ylityksiä. Voisi selvitä aika monta Suomessa pysyvästi asuvaa virolaista, joiden autot ja verokirjat ovat Virossa?
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

Nikopol

Topi, en tiedä tuosta bemmitapauksen tyyppisestä toiminnasta, mutta Vantaalla on paikoin kadut tiukkanaan virolaisten autoja. Vuoden ympäri. Klanipääporukat tappelevat ja rähjäävät votkapäissään. Kesälomille lähtiessä tyhjentävät rivitalojen pihoilta pikkukoneita ja polkupyöriä, myös lasten lelut kelpaavat.

Se on sitä työperäisyyttä mikä kelpaa monille nuivillekin, kun eivät joudu läheltä katsomaan. Ja ne todellakin VIEVÄT suomalaisten työpaikat. Muu muuassa.
"[romanianromani]kopla valitsi uhreiksi iäkkäitä naisia välttyäkseen yhteenotoilta miesten kanssa." Keski-Uusimaa
"Kenet Jeesus hakkaisi?" kmruuska 2012

Topi Junkkari

Quote from: P on 12.11.2012, 20:30:36
Jos olisivat kirjoilla Suomessa, auto olisi rekisteröitävä Suomeen ja siirryttävä maksamaan käyttömaksua ja kalliimpaa suomalaista vakuutusta.

Ei tarvitse olla kirjoilla Suomessa. Riittää, että oleskelee autonsa kanssa täällä yli 180 päivää vuodessa, niin joutuu maksamaan suomalaisen autoveron. Se on se kertaluonteinen iso summa - ihan eri asia kuin vuotuinen "käyttömaksu" eli ajoneuvovero.

Edellä mainittu tilanne ei edellytä toisessa EU-maassa rekisteröidyn auton rekisteröintiä Suomeen eikä suomalaisen vakuutuksen ottamista - elleivät säädökset ole merkittävästi muuttuneet noin kymmenessä vuodessa. 1990-2000-lukujen vaihteessa tiesin tyypin, joka
  • oli ns. pottunokkainen suomalainen ja asui vakinaisesti Suomessa
  • omisti harvinaisen auton, jota Suomen yltiötiukkojen muodollisten teknisten vaatimusten vuoksi oli mahdotonta saada rekisteröityä Suomeen
  • piti kyseistä autoa erään vanhan perinteisen EU-maan rekisterissä
  • otti kaikki tarvittavat vakuutukset rekisteröintimaasta
  • kävi hoitamassa tarvittavat katsastukset rekisteröintimaassa
  • mutta maksoi kiltisti autoveron Suomeen, jotta sai laillisesti käyttää autoaan täällä.
Tyypillä oli taustallaan riittävästi rahaa ja juristeja, jotta sai tarvittaessa väitettyä Suomen byrokraateille vastaan. Edellä pääpiirteissään kuvaamani kuvio oli täysin laillinen.
Ihmisiä, joilla on vakavia hallusinaatioita, ei pitäisi päästää merkittäviin julkisiin virkoihin. Lievät harhanäyt tai -äänet ei haittaa, ellei satu olemaan lentäjä tai pianonvirittäjä.

– Nimim. Joutilas Hommaforumilla 13.9.2015
http://hommaforum.org/index.php/topic,903.msg1989950.html#msg1989950

Hermo

Quote from: Topi Junkkari on 12.11.2012, 22:46:44

Eikös autoverot kuitenkin napsahda, jos autoa ei viedä maasta pois välillä? Itse muistelen tuonlaista ja ettei olisi ollut juuri 180 päivää, jonka jälkeen tulli kävi koppaamassa pirssin pois. Ehkä muistan väärin.  :P

Topi Junkkari

Quote from: GoLive on 12.11.2012, 23:03:03
Eikös autoverot kuitenkin napsahda, jos autoa ei viedä maasta pois välillä?

Oleellisempaa kuin auton täälläolo on omistajan, haltijan tai muun käyttäjän tosiasiallinen oleskelu Suomessa. En tähän aikaan jaksa ruveta lukemaan lakia, mutta joku päivystävä juristi varmaankin tarkentaa.
Ihmisiä, joilla on vakavia hallusinaatioita, ei pitäisi päästää merkittäviin julkisiin virkoihin. Lievät harhanäyt tai -äänet ei haittaa, ellei satu olemaan lentäjä tai pianonvirittäjä.

– Nimim. Joutilas Hommaforumilla 13.9.2015
http://hommaforum.org/index.php/topic,903.msg1989950.html#msg1989950

-PPT-

Nykyäänhän Viro on käytännössä Suomen maakunta. Maakuntana se on kuin Lappi eli se ei pysty tarjoamaan työtä eikä toimeentuloa väestöllensä joten väestön nuorempi osa muuttaa pois. Vanhukset jäävät paikalleen, mikä entisestään huonontaa tilannetta.