News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

Jenna Simula Oulun kaupunginvaltuustoon

Started by Lilja, 09.10.2012, 11:32:22

Previous topic - Next topic

Lilja

Olen Jenna Simula, 27-vuotias oululainen tradenomi sekä eläintenhoitaja. Olen tehnyt töitä kansanedustaja Olli Immosen avustajana täältä maakunnasta käsin keväästä 2011 lähtien. Politiikassa olen ollut mukana vuodesta 2008, valtuustossa olen ensimmäistä kautta, ja mielelläni jatkaisin nuivaa työtä siellä myös jatkossa.

Viime eduskuntavaaleissa sain yli 2500 ääntä. Kiitän jokaista äänestäjääni, ja toivon, että ihmiset aktivoituvat äänestämään myös kuntavaaleissa, sillä puolueiden valtasuhteilla ja ihmisten henkilökohtaisilla äänimäärillä on valtava merkitys kuntapolitiikassa. Mitä enemmän nuivat saavat ääniä, sitä paremmat mahdollisuudet heillä on päästä valtuuston lisäksi esimerkiksi kaupunginhallitukseen, jossa pystyy vaikuttamaan paljon paremmin.

Lisää informaatiota minusta löydät kotisivuiltani http://www.jennasimula.fi tai blogistani http://ainoahelmi.puheenvuoro.uusisuomi.fi
Facebook-sivuakin saa tykkäillä: http://www.facebook.com/ainoahelmi
Instagramissa http://www.instagram.com/ainoa_helmi
Twitterissä http://www.twitter.com/ainoahelmi

HALUATKO TUKEA KAMPANJAANI? Lahjoituksia voi osoittaa tilille FI36 4730 0010 3010 17 Viesti: vaalituki Saaja: Jenna Simulan tukiyhdistys. Pienikin summa vie kampanjaani eteenpäin!

- Jenna Simula

Tuoreempi vaaliketju alkaa tästä viestistä.

etnis

CZ:llako se Jenna tuossa kuvassa sihtailee? :) Onnea vaaleihin!
Chaos rampant in age of distrust
Confrontations impulsive habitat

nuiv-or

Sain tänään korttisi. Olisit laittanut nettiosoitteen näkyville. Onnea vaaleihin.

John

Jennakin pääsi valtuustoon. Onnittelut siitä.

Tapiotar

Hienoa! Onnea vaalivoitosta koirien ja kaikkien eläinten ystävälle!    :)

Tabula Rasa

Hedelmistään puu tunnetaan.

''UPMn Kyselytutkimuksessa 40 prosenttia ei sisäistänyt sitäkään että puu on vessapaperin ja pahvin raaka-aine.''

Shemeikka

Oulun Perussuomalaisten kuntavaaliehdokas sanoo suorat sanat. Äänestäisin, jos en olisi itse ehdokkaana.

QuoteAion olla "natsi*" myös jatkossa

Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja Suldaan Said Ahmed julkaisi eilen Facebookissa mainoksen, jossa hän kutsuu Halla-ahoa "rasistien mestariksi". Mainoksessa hän kehottaa ihmisiä äänestämään tulevissa kuntavaaleissa, koska "muuten ääni voi mennä persulle ja natsille". Vastaavasti Vihreiden ehdokkaana oleva Tino Singh julisti aiemmin haluavansa "potkia natsit pois vallasta". Tällaisella kivapuheella lähdemme siis tuleviin kuntavaaleihin, sillä onhan selvää, että punavihreät pelkäävät maahanmuuttokriittisten määrän kasvua valtuustoissa nyt, kun on käynyt selväksi, että myös kuntatasolla voidaan tehdä päätöksiä, joilla kitketään haittamaahanmuuttoa. Kunnissa päätetään esimerkiksi myönteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden kuntapaikkojen määrästä, kiintiöpakolaisista, monikulttuurisuusprojekteista ja vastaanottokeskusten kaavoittamisesta.

Keskustelu, jossa toinen vastapuoli heittelee natsikorttia vasten järkiargumentteja esittävää maahanmuuttokriittistä päättäjää, on kestämätöntä. Kuten Poliisiammattikorkeakoulun tutkijat totesivat turvapaikanhakijatulvan aikaan joulukuussa 2015, olisi maahanmuuttopolitiikasta käytävä asiapitoista ja kriittistä keskustelua, jotta sen aiheuttamien lieveilmiöiden syntymistä voitaisiin ehkäistä. 

Sanat rasisti ja natsi ovat menettäneet merkityksensä täysin, sillä poliittiset vastustajat ja heidän kannattajansa ovat heitelleet kyseisiä termejä perussuomalaisia kohti jo useiden vuosien ajan, vaikka tosiasiassa natseilla tai kansallissosialismilla ei ole mitään tekemistä maahanmuuttokriittisyyden kanssa. Kun sana natsi tarkoittaa tänä päivänä henkilöä, jonka mielestä esimerkiksi turvapaikkakriteereitä on tiukennettava, ja kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden on noudatettava Suomen lakia ja poistuttava maasta, voin Suldaanille ja Singhille todeta aikovani olla "natsi*" myös tulevalla valtuustokaudella, mikäli minut valitaan uudelleen.

2015 eduskuntavaaleissa sain 2541 ääntä. Pohjois-Suomessa näyttäisi siis olevan tilaa aidosti maahanmuuttokriittiselle vaihtoehdolle, jota kannattaa äänestää myös kuntavaaleissa. Mielestäni laittomasti maassa oleville, kielteisen päätöksen saaneille turvapaikanhakijoille ei tule antaa palveluita, eikä Ouluun tule perustaa hätämajoitusta tai uusia vastaanottokeskuksia. Sinä päätät, tuleeko Oulusta monikulttuurinen "unelmakaupunki", jossa autot palaa ja poliisi joutuu turvautumaan yhä useammin aseeseen, vai alammeko tehdä sellaisia päätöksiä, joilla pidämme Oulun turvallisena ja viihtyisänä kaupunkina.

Oululainen, äänestä siis minut jatkokaudelle valtuustoon, sillä aion pitää periaatteistani kiinni myös jatkossa, ja olla "natsi*" myös tulevalla valtuustokaudella.

* Poliittisten vastustajien usein käyttämä kutsumanimi perussuomalaisesta, joka vastustaa haittamaahanmuuttoa.
Vain kuolleet kalat kulkevat virran mukana.

https://esapaloniemi.webnode.fi/
Nude but not naked

"Ajattele itse, tai muut päättävät puolestasi." Aku-Kimmo Ripatti

Shemeikka- mamukurssin käynyt suomalainen


Faidros.

Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

Kari Kinnunen

Jenna Simula on kohtalaisen suorasanainen Oululainen nuori pimu. Ei ollenkaan pölöjä.
Saisi ääneni jos Oulussa ASUISIN.

Ernst

Suldaanin ja Singhin poliittinen retoriikka on yhtä rajoittunutta kuin Tarzanin ulosanti:

Nazi.

Nazi

Nazi.

Ei siitä oikein hedelmällistä keskustelua synny, edes aidon natsin kanssa.

Googlaa: Tarzan ja nazi, toinen hakutulos.
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

dothefake

"Oma kansa ensin" -ajattelu on vahingollista.
-Tytti Tuppurainen

Martin

Ehkäpä Jennaa voisi nyt äänestää kun ääni ei mene enää Jabballe.. :)
"Mä koin, että kokoomukselle koti on Euroopassa ja Raamattu roskissa ja isänmaallisuudesta on tehty rasismia." - Laura Huhtasaari SK 8.6.2017

hulaq

Nostetaas Jenna Simula esiin, kun tuli Lokka -ketjussa puhetta:

Kyllä Jenna on vielä vaihtoehto, tietenkin

http://ainoahelmi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/232719-aion-olla-natsi-myos-jatkossa

Ja sitten facebookista tämä päivitys:

Quote
Jenna Simula
4 March at 18:45 ·
Miksi sinun kannattaa äänestää minua?
2015 eduskuntavaaleissa sain 2541 ääntä.

Pohjois-Suomessa näyttäisi siis olevan tilaa aidosti maahanmuuttokriittiselle vaihtoehdolle, jota kannattaa äänestää myös kuntavaaleissa. Turvapaikanhakijatulva nimittäin osoitti, että myös kunnissa tulee tehdä päätöksiä, joilla kitketään haittamaahanmuuttoa.

Esimerkiksi laittomasti maassa oleville, kielteisen päätöksen saaneille turvapaikanhakijoille ei tule antaa palveluita, eikä mielestäni Ouluun tule perustaa hätämajoitusta tai uusia vastaanottokeskuksia. Sinä päätät tuleeko Oulusta monikulttuurinen "unelmakaupunki", jossa autot palaa ja poliisi joutuu turvautumaan yhä useammin aseeseen, vai alammeko tehdä sellaisia päätöksiä, joilla pidämme Oulun turvallisena ja viihtyisänä kaupunkina.

Äänestä siis minut jatkokaudelle valtuustoon, sillä aion pitää periaatteistani kiinni myös jatkossa.
Tämä päivitys on vastaisku vasemmistoliiton Suldaanille, joka tekee asiallisesta maahanmuuttokeskustelusta mahdotonta heittelemällä natsikorttia, vaikka tosiasiassa natseilla tai kansallissosialismilla ei ole mitään tekemistä maahanmuuttokriittisyyden kanssa.


Tuo 2541 ääntä on kyllä huikea pohja Jennalle. Kauniskin on kuin mikä. Pieni etulyönti f2f-keskusteluissa.
Iudex illius ero

Emo

Quote from: hulaq on 06.03.2017, 11:05:32
Nostetaas Jenna Simula esiin, kun tuli Lokka -ketjussa puhetta:

Kyllä Jenna on vielä vaihtoehto, tietenkin
...

Tottakai Jenna on vaihtoehto, kaikki ehdokkaat ovat vaihtoehtoja, Latekoe Lawson Hellukin on vaihto ehto.
Mutta ei Jennaa kannata äänestää mielestäni, jos vaihto ehtona on Junes ja Tiina.
Persut on jotenkin niin epäluotettavan oloinen sakki.

hulaq

Jenna on hyvä vaihtoehto jotka haluaa enemmän sitä nk. "salonki" -meininkiä.
Iudex illius ero

Lilja

Olen Jenna Simula, 27-vuotias oululainen tradenomi sekä eläintenhoitaja. Olen tehnyt töitä kansanedustaja Olli Immosen avustajana täältä maakunnasta käsin keväästä 2011 lähtien. Politiikassa olen ollut mukana vuodesta 2008, valtuustossa olen ensimmäistä kautta, ja mielelläni jatkaisin nuivaa työtä siellä myös jatkossa.

Viime eduskuntavaaleissa sain yli 2500 ääntä. Kiitän jokaista äänestäjääni, ja toivon, että ihmiset aktivoituvat äänestämään myös kuntavaaleissa, sillä puolueiden valtasuhteilla ja ihmisten henkilökohtaisilla äänimäärillä on valtava merkitys kuntapolitiikassa. Mitä enemmän nuivat saavat ääniä, sitä paremmat mahdollisuudet heillä on päästä valtuuston lisäksi esimerkiksi kaupunginhallitukseen, jossa pystyy vaikuttamaan paljon paremmin.

Lisää informaatiota minusta löydät kotisivuiltani http://www.jennasimula.fi tai blogistani http://ainoahelmi.puheenvuoro.uusisuomi.fi
Facebook-sivuakin saa tykkäillä: http://www.facebook.com/ainoahelmi
Instagramissa http://www.instagram.com/ainoa_helmi
Twitterissä http://www.twitter.com/ainoahelmi

HALUATKO TUKEA KAMPANJAANI? Lahjoituksia voi osoittaa tilille FI36 4730 0010 3010 17 Viesti: vaalituki Saaja: Jenna Simulan tukiyhdistys. Pienikin summa vie kampanjaani eteenpäin!

- Jenna Simula

hulaq

Hienoa, tsemppiä Jennalle! Nuivat äänestämään!
Iudex illius ero

nollatoleranssi

Quote from: Lilja on 07.03.2017, 19:00:46
Viime eduskuntavaaleissa sain yli 2500 ääntä.

Näkyy olevan vaalimatematiikka hakusessa. Olit 4. korkein ehdokas puolueesta suhteellisesti mitattuna, mutta samalla siellä oli parilla perussuomalaisten ehdokkaalla enemmän ääniä. Mihin suhdeluku perustuu?

http://www.vaalikone.fi/eduskunta2015/tulos/12/564
Kriitikon varjo -blogi
http://kriitikonvarjo.blogspot.fi/

Shemeikka

Quote from: nollatoleranssi on 07.03.2017, 21:48:46
Quote from: Lilja on 07.03.2017, 19:00:46
Viime eduskuntavaaleissa sain yli 2500 ääntä.

Näkyy olevan vaalimatematiikka hakusessa. Olit 4. korkein ehdokas puolueesta suhteellisesti mitattuna, mutta samalla siellä oli parilla perussuomalaisten ehdokkaalla enemmän ääniä. Mihin suhdeluku perustuu?

http://www.vaalikone.fi/eduskunta2015/tulos/12/564

Mistä suhdeluvusta puhut? Jenna sai 2015 eduskuntavaaleissa 2541 ääntä eli "yli 2500 ääntä".
Vain kuolleet kalat kulkevat virran mukana.

https://esapaloniemi.webnode.fi/
Nude but not naked

"Ajattele itse, tai muut päättävät puolestasi." Aku-Kimmo Ripatti

Shemeikka- mamukurssin käynyt suomalainen

nollatoleranssi

#20
Quote from: Shemeikka on 07.03.2017, 22:00:22
Mistä suhdeluvusta puhut? Jenna sai 2015 eduskuntavaaleissa 2541 ääntä eli "yli 2500 ääntä".

Perussuomalaiset
Jenna Simula 1350 ääntä, Ehdokkaan tulokset: Ääniä yhteensä 2 541
Kari Tykkyläinen 1284 ääntä,  Ehdokkaan tulokset: Ääniä yhteensä 3328

Tarkoitus oli kysyä tuosta suhdeluvusta eli Simula olisi tietääkseni mennyt läpi näistä kahdesta ehdokkaasta?
Kriitikon varjo -blogi
http://kriitikonvarjo.blogspot.fi/

Kyklooppi

Ihmisjäte.

Mestarin Oppipoika

Quote from: nollatoleranssi on 07.03.2017, 22:57:52
Quote from: Shemeikka on 07.03.2017, 22:00:22
Mistä suhdeluvusta puhut? Jenna sai 2015 eduskuntavaaleissa 2541 ääntä eli "yli 2500 ääntä".

Perussuomalaiset
Jenna Simula 1350 ääntä, Ehdokkaan tulokset: Ääniä yhteensä 2 541
Kari Tykkyläinen 1284 ääntä,  Ehdokkaan tulokset: Ääniä yhteensä 3328

Tarkoitus oli kysyä tuosta suhdeluvusta eli Simula olisi tietääkseni mennyt läpi näistä kahdesta ehdokkaasta?

Tuossa ei ole mitään suhdelukuja. Siinä on Simulan äänet Oulun KAUPUNGISSA (1350 ääntä) ja Simulan äänet Oulun VAALIPIIRISSÄ (2541 ääntä), joka ulottuu myös Oulun kaupungin rajojen ulkopuolelle. Sama juttu Tykkyläisen äänien kanssa.

-PPT-

Olipas vihaisia suvakkeja tuossa US-blogikirjoituksesi kommenttiosiossa. ;D

Oletko varsinaisesta Oulun kantakaupungista vai jostain useasta Ouluun liitetystä liitoskunnasta? Nämä suurkuntaliitokset eivät toimi siksikään että aivan eri asiat dominoivat vaalikeskusteluja jossain Rotuaarilla kuin taas jossain Kiimingissä. Luultavasti sote-uudistuksen jälkeen kuntaliitokset muuttuvat tarpeettomiksi kun vastuuta siirretään sote-tasolle.

Lilja

Tosiaan ääniä tuli eduskuntavaaleissa yhteensä yli 2500, Oulusta 1350.

Olen seitsemännen polven pateniemeläinen :D Eli kantakaupungista. Kuntaliitos vaikutti 2012 vaalien tulokseen olennaisesti ja nähtäväksi jää, miten paljon ihmiset äänestävät näissä vaaleissa ihmisiä nimenomaan sieltä "omalta kylältä", vai äänestävätkö ennemmin omia arvojaan edustavaa henkilöä riippumatta asuinpaikasta.

Riukulehto

Quote from: hulaq on 07.03.2017, 19:03:49
Hienoa, tsemppiä Jennalle! Nuivat äänestämään!
Itse äänestän sellaista ehdokasta, joka on ollut "aktiivinen" täällä Hommalla myös muulloin kuin ennen vaaleja.
"Sanomattakin on selvää, että Itä-Ukrainassa on vahva venäjänkielinen vähemmistö, kun taas läntisellä puolella on enemmän ukrainalaisia. Yksi osasyy varmasti siihenkin, että tämä kriisi eskaloitui, oli se lainsäädäntö, joka rakennettiin venäjänkielisyyttä vastaan Ukrainassa": Alexander Stubb 11.9.2014

guest8096

Quote from: Riukulehto on 08.03.2017, 08:07:39
Quote from: hulaq on 07.03.2017, 19:03:49
Hienoa, tsemppiä Jennalle! Nuivat äänestämään!
Itse äänestän sellaista ehdokasta, joka on ollut "aktiivinen" täällä Hommalla myös muulloin kuin ennen vaaleja.

Miksi poliitikkojen pitäisi olla aktiivisia jollain kiljuskinifoorumilla?

Lilja

Quote from: Frida Hotell on 08.03.2017, 10:09:37
Quote from: Riukulehto on 08.03.2017, 08:07:39
Quote from: hulaq on 07.03.2017, 19:03:49
Hienoa, tsemppiä Jennalle! Nuivat äänestämään!
Itse äänestän sellaista ehdokasta, joka on ollut "aktiivinen" täällä Hommalla myös muulloin kuin ennen vaaleja.

Miksi poliitikkojen pitäisi olla aktiivisia jollain kiljuskinifoorumilla?

En ole koskaan ollut aktiivinen tuottamaan tekstiä Hommalla, vaikka tunnuksen olen luonut 2009. Keskusteluja olen lukenut kyllä. Siitä huolimatta olen takuunuiva, ja edistänyt maahanmuuttokriittisyyttä toimimalla mm. Suomen Sisussa (2008 lähtien jäsenenä, nyt kirjurina), Perussuomalaisissa Nuorissa ja kaupungin luottamustoimissa sekä esim. Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta MTS:ssä. En tule tänne vaalien alla esittämään maahanmuuttokriittistä, vaan olen sitä kokoajan huolimatta siitä, etten ole aktiivinen kirjoittaja täällä :-)

hulaq

Quote from: hulaq on 06.03.2017, 11:05:32
Tuo 2541 ääntä on kyllä huikea pohja Jennalle. Kauniskin on kuin mikä. Pieni etulyönti f2f-keskusteluissa.

Hah, katsokaa nyt. Ylilauta ei ole koskaan väärässä! Go Jenna!
Iudex illius ero

kgb

Yhdistin ketjut kun näemmä vanhaan ja uuteen oli tullut tavaraa.
Turhaan ne politrukit huutaa ja hossuu,
Suomessa ei elä vinkkelitossu.