News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

Vanhemmat siirtävät kasvatusvastuunsa ulkopuolisislle..

Started by jopelius, 02.09.2012, 15:25:34

Previous topic - Next topic

jopelius

Miksikä aina syytetään ravintolaa alaikäisille tarjoilusta. Eikö vanhempien tulisi opettaa lapsilleen ettei ravintoloihin saa mennä ryyppäämään alla 18 vuotiaana? Eikö pitäisi kertoa lapsille että henkilöpapereiden väärentäminen ja käyttö on rikollista ja jopa rangaistavaa.

Tottakai ravintolallakin on vastuunsa samoin kuin kaupoilla ja muillakin jotka myyvät tuotteita joiden hankkimiseen ja hallussapitoon liittyy tietyt ikärajat. Kuitenkin silloin kun nuori valehtelee ja käyttää väärennettyjä dokumentteja rikollisesti tulisi suurin osa vastuusta siirtää myös varsinaiselle tekijälle. 

Tämä lienee eräänlainen esimerkki nykyestä kasvatusmallista jossa vanhemmat pyrkivät luistamaan kaikesta vanhemmuuden mukanaan tuomasta vastuusta lastensa kasvatuksen osalta. Lapsen olisi kasvaessaan tärkeää oppia ymmärtämään jonkinlainen ero siinä mitä voi tehdä ja mikä taas on kiellettyä. Perusasiat tulisi kuitenkin opettaa jo kotona. 

Silloin ollaan jo myöhässä jos viranomaisten pitää kertoa lapselle ettei henkilötodistuksia saa väärentää eikä muutenkaan valehdella ikäänsä jotta pääsisi tekemään kiellettyjä asioita.

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/385349/Turkulaisisa+jarkyttyi+yossa++ravintolassa+tuli+vastaan+lastentarha

guest8096

Kyllä kaikki tietävät, että ravintolaan ei saa mennä ryyppäämään, jos on alle 18-vuotias. Eivät siinä vanhempien "opettamiset" mitään paina.
Moni tuota ravintolaan pääsyä alaikäisenä kuitenkin kokeilee, varsinkin jos kaveripiiri kannustaa siihen.
Minun mielestäni aina toitotetaan liikaa vanhempien vastuuta lapsen tekemisistä. Kun nuori lähte ulko-ovesta, loppuu vanhempien valvonta siihen. Eivät vanhemmatkaan mitään yli-ihmisiä ole. Ja moni nuori käyttäytyy kaveripiirissä aivan eri tavalla kuin kotona.

Fiftari

Alle 15 vuotiaat pystyvät perseilemään hyvin ilman suurempaa vastuuta. ikärajaa tulisi laskea sinne 12-13v tietämille. Sen ikäiset kyllä tietävät jo tasan tarkkaan mitä ei saa tehdä ja mitä saa. Koulujen alkaminen on yleensä se piikki kun tyhmyys tiivistyy ja näppäreitä sai otella kiinni, tokihan niitä on muutenkin mutta jotenkin sen silloin vain huomaa että teinejä sai ottaa kiinni jatkuvalla syötöllä. Ei nyt ihan päivittäin mutta ei sellaista viikkoa ollut etteikö heille olisi poliiseja soiteltu. Ikähaarukka näppäreissä alkoi 12vuotiaista ja vanhin lähenteli sitten jo eläkeikää.

Yksi pikku talttahammas jopa sanoi etten voi hänelle mitään kun on alle 15 vuotias. Mutta tosiaan kasvatus sitten tapahtuu tätä kautta ja kaikki vanhemmat eivät edes välitä. Onneksi joillekin(Useimmille?) se on herätys.
Ylivertaisuusvinouma on kognitiivinen vinouma, jossa yksilö yliarvioi itsensä jossakin suhteessa kuten vaikkapa jonkin taidon hallinnassa. Lisäksi tyypillisesti mitä huonompi yksilö on kyseisessä taidossa sitä enemmän hän yliarvioi osaamistaan.

jopelius

Quote from: Puhdas sielu on 02.09.2012, 15:31:15
Hienoa toimintaa isältä. Kunpa kaikki vanhemmat toimisivat näin. Mutta ...

Niin, kuka mielestäsi on tämän tapauksen oikea syyllinen? Olisiko oikein että ko. ravintolan alkoholinmyyntioikeudet peruutettaisiin?

Yrittäjältä keskeytettäisiin yritystoiminta ja monelta muulta menisi työpaikka siksi että alaikäiset ovat harhauttaneen henkilökuntaa valehtelemalla ja väärennetyilla henkkareilla. Alkoholin myynti alaikäisille on varsin suuri riski ravintolalle. En usko että monikaan tekee sitä tahallaan. Siitä kertoo jo sekin että ovella vahtii portsari ettei alaikäisiä pääse sisälle. Koko juttu muuttuu hieman toisenlaiseksi jos sisään päästään harhauttamalla henkilökuntaa väärennetyillä asiakirjoilla.

Oikeaa toimintaa isältä olisi ollut poliisien soittaminen paikalle. Ilmoittaa sekä portsarille että viranomaisille pojan vääristä henkkareista. Samalla olisi voinut kertoa niin poliisille kuin henkilökunnalle myös muista alle 18-vuotiaaksi tietämistään asiakkaista. Luulisi isän myös ymmärtävän kertoa lapselleen ettei alaikäisenä pidä edes pyrkiä ravintolaan ryyppäämään.

MaSazz

Quote from: jopelius on 02.09.2012, 22:32:24
Quote from: Puhdas sielu on 02.09.2012, 15:31:15
Hienoa toimintaa isältä. Kunpa kaikki vanhemmat toimisivat näin. Mutta ...

Niin, kuka mielestäsi on tämän tapauksen oikea syyllinen? Olisiko oikein että ko. ravintolan alkoholinmyyntioikeudet peruutettaisiin?

Ravintola on syyllinen. Ja kyllä, oikeudet pois. Useimmat ravintolat tietävät itsekin, että alaikäisiä on asiakkaina, mutta eivät välitä. Elinikäinen toimitsijakielto, niin johan loppuu perseily!

Yrittäjältä keskeytettäisiin yritystoiminta ja monelta muulta menisi työpaikka siksi että alaikäiset ovat harhauttaneen henkilökuntaa valehtelemalla ja väärennetyilla henkkareilla. Alkoholin myynti alaikäisille on varsin suuri riski ravintolalle. En usko että monikaan tekee sitä tahallaan. Siitä kertoo jo sekin että ovella vahtii portsari ettei alaikäisiä pääse sisälle. Koko juttu muuttuu hieman toisenlaiseksi jos sisään päästään harhauttamalla henkilökuntaa väärennetyillä asiakirjoilla.


Eiköhän kannattaisi palkata portsariksi henkilö joka osaa katsoa sen iän siitä kortista tai paperista. Meillä päin riitti kun vilautti traktorikorttia. Kyllä ne väärrennökset huomataa, mutta niistä ei vain välitetä, koska raha.


Oikeaa toimintaa isältä olisi ollut poliisien soittaminen paikalle. Ilmoittaa sekä portsarille että viranomaisille pojan vääristä henkkareista. Samalla olisi voinut kertoa niin poliisille kuin henkilökunnalle myös muista alle 18-vuotiaaksi tietämistään asiakkaista. Luulisi isän myös ymmärtävän kertoa lapselleen ettei alaikäisenä pidä edes pyrkiä ravintolaan ryyppäämään.

Tästä samaa mieltä. Mutta vastuu myös ravintolan ja sen henkilökunnan.
Life sucks, and then u married bitch, who doesn't

Semiurbaani

On taas niin väsyneen setämäistä ja tätimäistä juttua.

Eivät nuoret ennenwanhaan hyvään aikaan olleet mitään malliteinejä, ihan samalla tavalla kohelsivat ja menivät siitä, missä aita oli matalin. Silloin vaan oli pienemmät piirit.

Oma ravintolassa istumis- ja juopottelukauteni sijoittui 16-vuotiaasta 17-vuotiaaksi, ikinä en ovelta käännytetty. Se oli 80-luvun alussa. Ja taatusti oli  ankarasti ja perinteisesti kasvatettu.
"- Aiheen tarkkarajaisuus tekee siitä vaikeasti määriteltävän "

kekkeruusi

Kyllähän se kahvagorillan vika on, jos siellä baarissa jotain teinejä on viunaa vetämässä.

Läpeensä Nuiva

Suomessa tökkii iänmääritys.
Jokelteleva vhm-vaippa konttaa tuopille ja alaikäinen turvapaikanhakija avustetaan rollaattoreineen Kelan kautta seniiliklubiin.
"Protestointi oli lähinnä metelöintiä, musisointia ja huumoria."
- Mathias Wåg, suvakki ja tutkiva toimittaja

"Täällä heiteltiin paukkupanoksia, ammoniakkia ja ilotulitteita."
- Mårten Gullang, poliisi

Rähmiksen sikolätti
www.sverigedemokraterna.se

Tabula Rasa

Quote from: kekkeruusi on 02.09.2012, 23:16:24
Kyllähän se kahvagorillan vika on, jos siellä baarissa jotain teinejä on viunaa vetämässä.

Kun edes siskon/veljen/kaverin papereilla sisäänmeno ei edes ole rikollista niin yrittäjiä piisaa. Edes selkeästi väärennettyjen paperien poisottamisesta ja toimittamisesta poliisille liikutaan jo harmaalla alueella. Portsarilla ainoastaan oikeus poistaa omat viunat ja vaaralliset esineet/aineet. Tämä siis vaikka katsoisi jokaisen tulijan henkkarit. +siinä 18 pinnassa olevien ulkonäkö heittää todella laidasta laitaan. On 13veen näkösiä täysi-ikäisiä ja ja 30veen näköisiä alaikäisiä.

Estetään kaikkien alta 30 vuotiaiden tulo baareihin jotta alle 18veet eivät varmasti tulisi? (joo sulla on ikää mutta kun näytät niin nuorelta niin ei voida päästää, yritä uudestaan kuhan vanhenet).
Hedelmistään puu tunnetaan.

''UPMn Kyselytutkimuksessa 40 prosenttia ei sisäistänyt sitäkään että puu on vessapaperin ja pahvin raaka-aine.''

Embo

Quote from: jopelius on 02.09.2012, 15:25:34
Miksikä aina syytetään ravintolaa alaikäisille tarjoilusta.

Kenties siksi, että ravintolat (eivätkä esimerkiksi terveyskeskukset) tarjoilevat alaikäisille. Syyllistä syytetään, niin se käy.

Quote from: jopelius on 02.09.2012, 15:25:34
Eikö vanhempien tulisi opettaa lapsilleen ettei ravintoloihin saa mennä ryyppäämään alla 18 vuotiaana?

Ja kun vanhempi kertoo lapselleen, ettei ravintolaan saa mennä alle 18-vuotiaana, lapsi ei mene. Ei, vaikka mikä olisi. Lapsella kun ei ole omaa tahtoa, vaan on pelkkä vanhempien ohjelmoitavissa oleva biomassa. Vai?

iäti

Jonkun brittitutkimuksen mukaan nuorten alkoholinkäytöstä koituvat ongelmat eivät ilmene, jos vanhemmat opastavat nuoren maltilliseen alkoholinkäyttöön. Mutta Suomessa ei alle 18-vuotiaalle saa antaa alkoholia. Ja laista ja vanhempien kielloista huolimatta teinit käyttävät alkoholia aika yleisesti.

Jos kotoa on vanhemmilta opittu että alkoholi kuuluu illanviettoon ystävien kanssa, niin tokihan teini alkaa juoda samalla kun alkaa viettää iltoja kavereiden kanssa. Vaikka vanhemmat joisivatkin kohtuudella, niin ensimmäisiä kertoja juovalta teiniltä se ei ehkä ihan niin vain onnistu. Pitäisikö vanhempien (saada) opastaa teininsä alkoholinkäyttöön?