News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2012-08-23 YLE: Vankiloiden rasismia ratkotaan vankien sijoittelulla

Started by juge, 23.08.2012, 12:48:03

Previous topic - Next topic

juge

Jo 15 prosenttia vangeista on ulkomaalaisia. Määrän lisääntymisen myötä etniset ristiriidat ja rasismi on lisääntynyt vankiloissa.

Helsingin vankilassa Sörnäisissä väkivaltatuomiota suorittava 28-vuotias somalialaistaustainen mies on sijoitettu vankilan suljetulle osastolle. Yksi syy siihen oli rasismi. Toisella osastolla vangit antoivat ymmärtää, että kannattaa siirtyä muualle, jos haluaa olla rauhassa.

- Ne käytti tätä n-sanaa ja muita. Pidän niitä ihmisiä lapsellisina tai jälkeenjääneinä. Tuollaisen nimittelyn takia mulla kai on väkivaltarikoksia taustalla. Hermostun niistä ja olen aika temperamenttinen, mies kertoo.

[...]

Rasismikortti vilahtaa joskus turhaan

Joskus käy niin, että turhautunut vanki ottaa rasismikortin esiin syyttä, Litmanen toteaa. Silloin esimerkiksi naispuolisen vartijan totteleminen on tuottanut miesvangille vaikeuksia.

- Jonkun verran on sukupuoleen liittyviä ongelmia. Lähes poikkeuksetta ne, joille sukupuoleni tuottaa ongelmia, ovat muslimimiehiä. Meinaavat kävellä yli käytävällä, kunnes tottuvat, vankilassa työskentelevä naisvartija kertoo.

Yli 30 vuotta alalla ollut vankilanjohtaja uskoo rasismin ja kulttuurierojen vähentyvän luontaisesti lähivuosina, kun vangit nuortuvat.

- Keravan vankilassa, missä vangit ovat nuorempia, kestetään paljon paremmin erilaisia etnisiä taustoja kuin meidän vankilassamme.

http://yle.fi/uutiset/vankiloiden_rasismia_ratkotaan_vankien_sijoittelulla/6266142
Osmo Soininvaara: "Pakolaistulva Afrikasta on vasta tulossa"

Tabula Rasa

Mitenkähän on mahdollista että muita kuin suomalaisia voidaan sulkea vankilaan, uskomatonta rassissmia! THOOOORS!
Hedelmistään puu tunnetaan.

''UPMn Kyselytutkimuksessa 40 prosenttia ei sisäistänyt sitäkään että puu on vessapaperin ja pahvin raaka-aine.''

ElenaDaylights

QuoteHelsingin vankilassa Sörnäisissä väkivaltatuomiota suorittava 28-vuotias somalialaistaustainen mies on sijoitettu vankilan suljetulle osastolle. Yksi syy siihen oli rasismi.

Kerro toki ihmeessä mikä se toinen syy olisi, niin saisi asialle mittapuuta: Törkeä väkivaltarikos, raiskaus?

Quote- Jonkun verran on sukupuoleen liittyviä ongelmia. Lähes poikkeuksetta ne, joille sukupuoleni tuottaa ongelmia, ovat muslimimiehiä. Meinaavat kävellä yli käytävällä, kunnes tottuvat, vankilassa työskentelevä naisvartija kertoo.

No hienoa että se rasismi on suurempi ongelma kuin muslimimiesten perseily.
hei punakommarit, minkä kenttäoikeuden päätöksellä? mehän ollaan metsässä!

Uuno Nuivanen

Quote from: juge on 23.08.2012, 12:48:03
Yli 30 vuotta alalla ollut vankilanjohtaja uskoo rasismin ja kulttuurierojen vähentyvän luontaisesti lähivuosina, kun vangit nuortuvat.

Eiköhän minunkin rasismini ala vähenemään, kunhan tästä vielä hiukan nuorrun.

Jane Doe

QuoteTuollaisen nimittelyn takia mulla kai on väkivaltarikoksia taustalla. Hermostun niistä ja olen aika temperamenttinen, mies kertoo.
Minulla ei ole mitään julkaisukelpoista kommentoitavaa tähän, mutta halusin vain nostaa tämän erikseen esille. Nimittelyn lisäksi syyllinen lienee t-paitateksti "Väkivalta lopettaa vittuilun", joka tarjosi taustaiselle miehelle ratkaisumalleja nimittelytilanteisiin perinteisen sovittelun sijaan.

QuoteYli 30 vuotta alalla ollut vankilanjohtaja uskoo rasismin ja kulttuurierojen vähentyvän luontaisesti lähivuosina, kun vangit nuortuvat.
Tai kun vankiaines muuttuu homogeenisemmäksi, koska... köh, köh.
Wippajei!

Eurytmistinä alkaa mielikuvitus elää..

Nuutti Hyttinen

Quote from: Uuno Nuivanen on 23.08.2012, 13:01:03
Quote from: juge on 23.08.2012, 12:48:03
Yli 30 vuotta alalla ollut vankilanjohtaja uskoo rasismin ja kulttuurierojen vähentyvän luontaisesti lähivuosina, kun vangit nuortuvat.

Eiköhän minunkin rasismini ala vähenemään, kunhan tästä vielä hiukan nuorrun.

Vanhenevan väestön ongelmat ratkeavat kertaheitolla, kun heidät laitetaan Taikavankilaan™, jossa vanhakin nuortuu. Tällöin he voivat itse pyyhkiä takalistonsa jatkossakin ja siten huutava työvoimapula on ratkaistu  :facepalm:
Ehdolla Helsingissä numerolla 393
oikeustieteen kandidaatti, kauppatieteiden maisteri
kaupunginvaltuutettu
kaupunkiympäristölautakunnan jäsen

Blanc73

QuoteYli 30 vuotta alalla ollut vankilanjohtaja uskoo rasismin ja kulttuurierojen vähentyvän luontaisesti lähivuosina, kun vangit nuortuvat.

Vai johtuisiko tuleva muutos siitä että mamu-vankien määrä lisääntyy? Ei kai nyt sentään....

Ketä kiinnostaa vankiloitten rasismi ja kulttuurierot? Vankila on rangaistus, tosin Suomessa siitä on tehty sossuja miellyttävä lepokoti koska "syy on yhteiskunnan, ei yksilön" :'(   Isossa maailmassa vankiloita pyörittävät erilaiset etniset jengit(mustat, latinot, valkoiset etc). Kohtuullisen naiivia ajatella että Suomen lepsusta vankilajärjestelmästä tulisi muista poikkeava  benetton-mainos, jossa musta ja valkoinen käsi pitävät toisistaan kiinni kukkakedolla...
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

Malla

Quote from: juge on 23.08.2012, 12:48:03
[- Ne käytti tätä n-sanaa ja muita. Pidän niitä ihmisiä lapsellisina tai jälkeenjääneinä. Tuollaisen nimittelyn takia mulla kai on väkivaltarikoksia taustalla. Hermostun niistä ja olen aika temperamenttinen, mies kertoo.

http://yle.fi/uutiset/vankiloiden_rasismia_ratkotaan_vankien_sijoittelulla/6266142

Aha, niin kai sitten. Voi voi. Traumaterapiaa.
Lapsellisia ja jälkeenjääneitä saa sitten mukiloida kunnolla -- tuskinpa mistään huutelusta tai edes turpiinvedosta joutuu suoraan vankilaan kulkematta lähätöruudun kautta.

Mika

Se, että mamutaustaiset joutuvat vankiloissa helposti silmätikuiksi ei luultavasti johdu niinkään ihonväristä, vaan sitä, että hyvin suuri osa heistä lusii seksuaalirikostuomioita. 

Seksuaalirikolliset ovat tunnetusti vankilahierarkian pohjasakkaa, jota hyljeksitään ja pahoinpidellään ihonväristä rippumatta.
"Nigerian poliisi on pidättänyt vuohen epäiltynä autovarkaudesta"

etnis

Ja tuomion istuttuaan tämä taustainen sitten totta kai ulostetaan sinne missä taustat sijaitsevatkin, koska yleisen oikeustajun mukaan tällainen taustainen ei ole turvapaikkaansa oikeutettu? Ai miksi ei?
Chaos rampant in age of distrust
Confrontations impulsive habitat

nuiv-or

Ainahan sitä pääsee vankilomalle. Miksei vaikkapa Mogadishuun.

Roope

Quote from: juge on 23.08.2012, 12:48:03
- Ne käytti tätä n-sanaa ja muita. Pidän niitä ihmisiä lapsellisina tai jälkeenjääneinä.

Huvittavaa tämä sanamagia. Myös eilen radiossa haastatellut Pelastakaa Lapset ry:n työntekijät käyttivät asiasta puhuessaan koko ajan kiertoilmaisua "n-sana".
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

iäti

Quote from: juge on 23.08.2012, 12:48:03
Jo 15 prosenttia vangeista on ulkomaalaisia. Määrän lisääntymisen myötä etniset ristiriidat ja rasismi on lisääntynyt vankiloissa.

Olen monta kertaa kuullut, että rasistit ovat niitä, jotka eivät ole toisia etnisiä ryhmiä kohdanneetkaan ja että ennakkoluulot hälvenevät kohtaamisten myötä kun nähdään että toisen näköiset ovat aivan samanlaisia ihmisiä kuin me itsekin. Vangeilla on selvästikin ja ymmärrettävästi kovin kielteinen omakuva.

Blanc73

Quote from: Mika on 23.08.2012, 13:34:45
Se, että mamutaustaiset joutuvat vankiloissa helposti silmätikuiksi ei luultavasti johdu niinkään ihonväristä, vaan sitä, että hyvin suuri osa heistä lusii seksuaalirikostuomioita. 

Seksuaalirikolliset ovat tunnetusti vankilahierarkian pohjasakkaa, jota hyljeksitään ja pahoinpidellään ihonväristä rippumatta.

Jäsen Mika on oikeassa. Mutta ei kai sellaista nyt mediassa ääneen sanota.
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

vendetta

QuotePidän niitä ihmisiä lapsellisina tai jälkeenjääneinä. Tuollaisen nimittelyn takia mulla kai on väkivaltarikoksia taustalla.

Inhottavaa kun tuo ylpeilee jälkeenjääneiden ja lapsenmielisten pahoinpitelytuomioilla.
"kallista ruotsalaista vittuilua, tahallaan ajattivat rasvamonttuun"

L. Brander

Quote from: Roope on 23.08.2012, 13:50:10

Huvittavaa tämä sanamagia. Myös eilen radiossa haastatellut Pelastakaa Lapset ry:n työntekijät käyttivät asiasta puhuessaan koko ajan kiertoilmaisua "n-sana".

Vai vielä huvittavaa. Kylläpä sinulla on musta huumori! Ajattele, jos vainottu rikastaja on kysynyt ravintolassa, että "annatako pesää?" Hänelle on vastattu EN. Eli selvä n-sana! Vähemmästäkin tulee osasyy joutua vankilaan! Varsinkin kun toinen osapuoli on jälkeenjäänyt!

Miettiikö nämä suvistoimittajat ja hyysäjät koskaan, kuinka absurdeja heidän juttunsa ovat?
Dystooppinen salamasota

Joker

Quote from: Junes Lokka on 23.08.2012, 13:43:18
Ainahan sitä pääsee vankilomalle. Miksei vaikkapa Mogadishuun.

Tämä olisikin mielenkiintoinen yhteiskunnallinen kokeilu: somalialainen vanki päästetään vankilomalle niin että hänet saatetaan suoraan Mogadishun koneeseen.

1. Jos vanki palaa lomalta sovittuna aikana suorittamaan tuomionsa loppuun, niin uskon että Somaliassa on kauheaa ja vaarallista ja lisäksi Suomi on ihana maa elää ja asua vaikka sitten vankilassa. Tai sitten voihan olla että vanki on erittäin lainkuuliainen ja pitää sovituista asioista kiinni.

2. Jos vanki ei palaa, niin problem solved. Myöhässä palaamisesta niin paljon kakkua lisää odottamaan, ettei kannatakaan palata.

Tämä toimisi muuten, mutta vankilomalta palaamatta jättämisestä ei taida tulla juuri mitään seuraamuksia, joten abdi voisi hankkia rusketusta niin kauan kuin haluaa ja palata leivättömän pöydän lihapatojen ääreen sitten vasta kun siltä tuntuu.
Shaving primate Fahad Firas - Pelastakaa sotalapsi Fahad Firas

nuiv-or

Quote from: Joker on 23.08.2012, 14:04:08
Tämä toimisi muuten, mutta vankilomalta palaamatta jättämisestä ei taida tulla juuri mitään seuraamuksia, joten abdi voisi hankkia rusketusta niin kauan kuin haluaa ja palata leivättömän pöydän lihapatojen ääreen sitten vasta kun siltä tuntuu.


Vankikarkureita kyllä rangaistaan, mutten ole varma miten lomalta palaamatta jättävien kohdalla toimitaan.

http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/karkuteilla-olevaa-vankia-odottaa-rangaistus/602279/


QuoteKarkumatkaa seuraa kuitenkin aina rangaistus. Rangaistus voi olla esimerkiksi sakkoa, vankeutta tai vankeusajan etuisuuksien menettämistä.

Lisäksi vanki saattaa saada kirjallisen huomautuksen.


Kuinka ihmeessä on tämäkin rasismin uhri joutunut vankilaan pahoinpitelystä? Ei sinne noin helpolla pääse. Toinen kysymys, jos Suomen vankiloissa rikastusaste on 15 %, niin paljonko se on Sörnäisten vankilassa? Onko siellä edes perunaneniä. Eiköhän ne n-sanaa huutelevat ole jonkin sortin nuorukaisia.

törö

Quote from: Mika on 23.08.2012, 13:34:45
Se, että mamutaustaiset joutuvat vankiloissa helposti silmätikuiksi ei luultavasti johdu niinkään ihonväristä, vaan sitä, että hyvin suuri osa heistä lusii seksuaalirikostuomioita. 

Seksuaalirikolliset ovat tunnetusti vankilahierarkian pohjasakkaa, jota hyljeksitään ja pahoinpidellään ihonväristä rippumatta.

Raiskaukset vähenisivät jos muslimipojat ympärileikattaisiin kunnolla ja heidän neitsyyttään vahdattaisiin koko suvun voimin.