News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

Islamin ase kuihtuva Kristinusko

Started by 13apostoli, 24.05.2009, 10:18:34

Previous topic - Next topic

13apostoli

Kuihtuva Kristinusko synnyttää tyhjiön, jonka aktiivisin täyttäjä on Islam.

Niin kauan kuin kirkkoa ei irroteta valtiosta, kuihtuu Kristinusko Suomessa. Ev.Lut. valtiokirkolla on verovaraa leikkiä hengellistä johtajaa. On järkyttävää seurata kuinka kirkon sisällä riidellään esimerkiksi naispappeudesta. Ja tämäkin riita siis kustannetaan veronmaksajien rahoilla. Minä päätän ainakin itse ketä kuuntelen pappina aivan kuten päätän mitä musiikkia kuuntelen. Mikään kirkollinen elin ei tätä asiaa puolestani päätä.

Uskoviksi itsensä määrittävät henkilöt lukevat pyhää kirjaa kuin Piru Raamattua. He irrottavat lauseen asiayhteydestään sieltä sun täältä ja näin todistavat oman näkemyksensä puolesta. Miettikääpä Jehovantodistajien, Lestadiolaisten yms. sanomaa ja sitä miksi näitä erillisiä liikkeitä on niin paljon. Islamin ase on Kristittyjen itseaiheuttama Raamatun suohon sotkeminen.

Kristinusko on jakautunut useisiin verisesti keskenään kilpaileviin lahkoihin. Ei tämmöisellä uskonnolla ole mitään tulevaisuutta. Miksi Irlannin vapaustaistelu on Kristittyjen ja Protestanttien välinen sota.

Kristinusko on täynnä valtavia ristiriitoja. Abortti on tästä hyvä esimerkki. Kuinka on mahdollista, että samaan raamattuun uskonsa perustavat ihmiset voivat olla asioista näin eri mieltä.

On totta, että Islamkin sisältää kaksi kilpailevaa päälahkoa. Mutta Islamin voima on kuitenkin sen selkeys. Islam tarjoaa jäsenelleen yhteenkuuluvuutta ja huolenpikoa. Islam ei hylkää jäsentään kuten Kristinusko.

Kristinusko nykyisessä olemuksessaan on tullut tiensä päähän. Maailmalla syntyy koko ajan uusia kristillisiä ryhmiä, jotka eivät halua olla missään tekemisissä nykyisten päälinjojen kanssa kuten Katoliset, Protestantit ja Ortodoksit.

Olemme näkevä ja kokeva kolmannen maailmansodan kenties melko piankin. Kolmas maailmansota on sota leivästä ja työstä. Se on sotaa ilman rintamalinjoja. Se on sotaa, jossa uskontoryhmittymät ovat keskeisemmässä asemassa kuin valtiot. Tämä kolmas maailmansota hajoittaa sisältäpäin myös viimeisen pakkovallan, Kiinan.

Islam torjutaan toisella Uskonpuhdistuksella. Kristinusko on synnytettävä uudestaan. Ei tarvita uutta uskonlahkoa, tarvitaan uusi kristillinen hengellinen ilmapiiri. Kristinuskon on vihdoin alettava toimia Raamatun kokonaisvaltaisen sanoman mukaisesti.
13 Apostoli
Kippis ja lisää viinaa, niin Suomi pelastuu

metsämies

Vanhan testamentin laki voimaan kaikessa julmuudessaan, niinkuin rovasti Salpakari sanoi Täällä pohjantähden alla-kirjassa.

Uusi pimeä keskiaika siis tiedossa.

pelle12

Quote from: metsämies on 24.05.2009, 10:22:23
Vanhan testamentin laki voimaan kaikessa julmuudessaan, niinkuin rovasti Salpakari sanoi Täällä pohjantähden alla-kirjassa.

Uusi pimeä keskiaika siis tiedossa.
Eli ojasta allikkoon. VT:n lain ja sharian välillä on vain veteen piirretty viiva.

Harri Eerikäinen

Quote from: 13apostoli on 24.05.2009, 10:18:34
Islam torjutaan toisella Uskonpuhdistuksella. Kristinusko on synnytettävä uudestaan. Ei tarvita uutta uskonlahkoa, tarvitaan uusi kristillinen hengellinen ilmapiiri. Kristinuskon on vihdoin alettava toimia Raamatun kokonaisvaltaisen sanoman mukaisesti.

Tuossa voi olla perää, mutta varmaan helpommin sanottu kuin tehty. Itse olen näitä "hengen asioita" paljonkin miettinyt ja opiskellut (mm. 4 1/2-vuotisena yo-pohjaisena opistotason koulutuksena valmistuen diakoniksi vihkimyksen kera) saamatta selvyyttä.

Osansa asiassa on varmasti pohdiskelevassa, ymmärtämään pyrkivässä mielessäni, joka ei helposti suostu luulolla, korjaan, uskolla vastaanottamaan ristiriitaisia tai järjettömiä väitteitä.

Toinen puoli asiaa on tietysti Raamatun luonne kahden tuhannen vuoden aikana kirjoitettujen, aikaansa ja kulttuuriinsa liittyvien uskonnollisten tekstien kokoelmana, joista eri kirkolliskokouksissa on satoja tai tuhansia vuosia myöhemmin tarkoitushakuisesti äänestämällä valittu sopivat tekstit.

Sitä en sano, etteikö kunkin ajan uskonnollisten käsitysten kuvauksia lukemalla voi saada käsitystä jostakin ihmistä suuremmasta jatkumosta ja tapahtumien takana vaikuttavista voimista, aivan samoin kuin maailman- ja vaikka keksintöjen historiaa lukemalla. Se voi johtaa elämän mielekkäänä kokemiseen, turvallisuuden tunteeseen ja antaa voimaa työskennellä uupumatta sillonkin, kun valoa ei juuri tunnelin päässä näy, mutta ainakin minun on kovin vaikeaa nähdä mieltä säännöissä jotka kertovat mihin suuntaan minun pitäisi milläkin kellonlyömällä pyllistää jotka joku näkymätön kaveri olisi tyytyväinen.

Länsimainen ihminen on jo opetellut elämään vapaudessa toisin kuin rauhan ja rakkauden uskonnon tunnustajat. Kuten murrosikäisen on otettava etäisyyttä lapsuudenkotiinsa voidakseen joskus rakentaa suhteen vanhempiinsa uudestaan uudelta pohjalta, aikuisena, niin on varmaan kehittyvien sivisaatioidenkin luotava vanhat, ajattomat kuvat ja sakramentit aina uudelleen jäämättä peräkammarin pojiksi ja tytöiksi. Jotain tällaistako tarkoitit?

Jaska Pankkaaja

Jeesushihhulien johtamaa maa olisi todennäköisesti paljon parempi kuin musumaa, se on totta. Esimerkiksi lestaadiolaisten johtama maa voisi olla muutaman vuosikymmenen kuluttua yksi maailman vauraimpia.. siis aivan oikeasti arvelen näin. Jostain syystä en kuitenkaan valtavasti fanittaisi teokratiaa. Parempi olisi sellainen systeemi jossa tärkeät päätökset tekisi sellainen ihmisjoukko joka ei itse usko lainkaan satuolentoihin :)
Those who make peaceful revolution impossible, make violent revolution inevitable. J.F Kennedy

13apostoli

Quote from: Harri Eerikäinen on 24.05.2009, 11:04:46
...Länsimainen ihminen on jo opetellut elämään vapaudessa toisin kuin rauhan ja rakkauden uskonnon tunnustajat. ...

Hyvä ja pohdiskeleva kirjoitus Harrilta. Eikö muuten Kristinusko ole "rauhan ja rakkauden" uskonto.

Niinhän se on, että ei Islam pesiydy hartaasti johonkin toiseen uskontoon kuuluvan mieleen. Mutta kun usko horjuu ja maailma painaa päälle talousvaikeuksineen kaikkineen, niin sitä alkaa etsiä vastauksia ja tukea uusilta suunnilta.

Me suomalaiset, jotka lähes poikkeuksetta olemme automaattisesti kastetut valtiokirkkoon ja jotka olemme käyteet rippikoulunkin, olemme hiekkoine hengellisine siteinemme oivaa riistaa Islamille.

Kun pelätään Islamilaisen kulttuurin maihinnousua maahanmuuttajein mukana, niin yhtä pelottavaa on suomalaisten kääntyminen Islamilaisuuteen. Islam leviää kahdella tavalla, maahanmuuttajien uskontona ja suomalaisten kääntymisenä Islamilaisuuteen.

Ja koska meillä ei ole omaa vahvaa uskonnollista taustaa, olemme hyväksyneet Islamin maihinnousun, jota ei voi enää pysäyttää.

En toivo Suomesta Islamilaista valtiota. Tämä toiveeni toteutetaan Ev.Lut. ryhtiliikkeellä. Ja tämän kristillisen ryhtiliikkeen ensimmäinen ja tärkeä vaihe on kirkon erottaminen valtiosta.
13 Apostoli
Kippis ja lisää viinaa, niin Suomi pelastuu

Karkea

Islam ei ole ennenkaikkea uskonto, vaan poliittinen ideologia. Siksei sivistynyt uskonnollisuus toimi sille vastavoimana. Läheisverrokki löytyy Kolmannesta Valtakunnasta ja sen ideologian suhteesta protestantiseen ja katoliseen kristillisyyteen tai kommunistisen eetoksen suhteesta ortodoksisuuteen. Esim. sufilaisuus, selkeästi uskonnollisempi islamilaisuuden muoto, ei ole tavisarabin harjoittamaa islamia. Islam ei oikeastaan edes vastaa ihmisen uskonnollisiin tarpeisiin, minkä takia se on altis tulkinnoille ja toimille, joilla uskonollista identiteettiä pyritään niin kiivaasti pönkittämään. Ei esm. länsimaisen (kuin itämaisista nyt niin tiedä) buddhalaisen tarvitse ennenkaikkea erottua länsimaisesta kristitystä erilaisella vaatetuksella, erilaisella olemassaolon oikeudella tai nyt ylipäätäänkään todistella kenellekään uskonnollisen vakaumuksensa syvyyttä. Muslimien täytyy, koska henk.kohtaista sisältöä ei ilmene.

Kun elämäkielteinen kristillinen kulttuuri höllentyy, on sen vastavoimana pursunnut esiin ylilyöntejä kaiken kielletyn sallimiseksi. Ikään kuin kristillisyyden laannuttua taistelemasta hyvän puolella pahaa vastaan olisi yhtäkkiä sallittua myös kaikki se, mitä yleisinhimillisesti edelleenkin pidetään pahana. Heiluriliike suvaitsemattomuudesta tuottaa äärimmäistä suvaitsemista, eikä mikään äärimmäisyys rakenna ihanaa ja onnea, mutta tämän myötä islam yrittää perustella ja laillistaa pahuuden ideologiansa osaksi Eurooppalaista kulttuuria.

Minusta islamin innokkuudessa rynniä Eurooppaan ei ole kyse uskonnollisuudesta, vaan yhden heikomman kulttuurin osallisten raivosta omaa identiteettiään kohtaan: suomeksi kateudesta.

Jos ees joku joskus jottain, muttaku ei kukkaan koskaan mittään, ku aina kaikki vaan.

kunniatohtori

Quote from: Karkea on 24.05.2009, 12:09:16
...Islam ei ole ennenkaikkea uskonto, vaan poliittinen ideologia. Siksei sivistynyt uskonnollisuus toimi sille vastavoimana.  ...

...Minusta islamin innokkuudessa rynniä Eurooppaan ei ole kyse uskonnollisuudesta, vaan yhden heikomman kulttuurin osallisten raivosta omaa identiteettiään kohtaan: suomeksi kateudesta...

Ihan hyvä kirjoitus ja kommentti "Karkealta", jota kyllä sietää miettiä. Olisivatpa kaikki kirjoitukset täällä yhtä pohtivia ja argumentoivia juttuja.

Islam on monoteistinen abrahamilainen uskonto. Se on maailman toiseksi suurin ja yksi maailman nopeimmin kasvavista uskonnoista. Islamin vahvuus on se, että Islam on sekä elämäntapa että uskonto. Ehkäpä tämä onkin yksi selitys sille, miksi Islamilaisuus leviää Suomeenkin. Islamilaisuus tarjoaa elämäntavan, joka on tasa-arvoisempi kuin tämä nykyinen Kristillinen riistokapitalistinen yhteiskunta, jossa heikoin lenkki pudotetaan, jopa TV-showssakin.

Olen ketjun alullepanijan kanssa samaa mieltä siitä, että kirkko tulee erottaa valtiosta. Ehkäpä Ev.Lut. kirkko sen jälkeen miettii hengelliset arvonsa uusiksi ja uusiutuu semmoiseen muottiin, että kirkosta eroamiset loppuu.

Arto Heikinaro
Nimelliseksi kirjoittajaksi pyrkivä syntyperäinen Suomen kansalainen.

Timo Hellman

QuoteNiin kauan kuin kirkkoa ei irroteta valtiosta, kuihtuu Kristinusko Suomessa.

Tämä on varteenotettava näkökanta. Niin kauan kuin uskonto on koulutuksessa ja verotuksessa näkyvää pakkopullaa jossa valtionkirkon asemaan nostetut uskontokunnat nauttivat tulonsiirtoja, hylkimisreaktio sitä vastaan on luonnollisempi kuin tilanteessa jossa uskonto olisi jokaisen ihmisen yksityisasia eikä Valtio puuttuisi siihen.

Aihetta sivuava mielipidekirjoitukseni Facebookissa:

http://www.facebook.com/home.php#/note.php?note_id=32742321957
The truth is that what we call Capitalism ought to be called Proletarianism. The point of it is not that some people have capital, but that most people only have wages because they do not have capital. -  G. K. Chesterton

pelle12

Quote from: kunniatohtori on 24.05.2009, 12:34:56
Islamin vahvuus on se, että Islam on sekä elämäntapa että uskonto. Ehkäpä tämä onkin yksi selitys sille, miksi Islamilaisuus leviää Suomeenkin. Islamilaisuus tarjoaa elämäntavan, joka on tasa-arvoisempi kuin tämä nykyinen Kristillinen riistokapitalistinen yhteiskunta, jossa heikoin lenkki pudotetaan, jopa TV-showssakin.

Ei millään pahalla ,mutta etköhän nyt hieman liioittele ja yksinkertaista? Vaikka Saudi-Arabia ei siirtolaisia huolikaan, voihan aina yrittää ja nähdä sitten paikan päällä kuinka tasa-arvoinen se elämä oikein onkaan. Muista muslimimaista puhumattakaan.

far angst

Quote from: kunniatohtori on 24.05.2009, 12:34:56,,,,, Islamilaisuus tarjoaa elämäntavan, joka on tasa-arvoisempi kuin tämä nykyinen Kristillinen riistokapitalistinen yhteiskunta, jossa heikoin lenkki pudotetaan, jopa TV-showssakin.,,,,,

Ole ystävällinen ja tarkenna tuota tasa-arvoisempaa elämäntapaa.  Ja kerro myös, missä sitä toteutetaan ihan käytännön tasolla ja millä menetelmillä.   Olen asunut varsin monessa islamilaisessa maassa ja joskus pidempiäkin aikoja, joten olen kovin kiinnostunut tuosta näkemyksestäsi.

Kiitokset jo etukäteen.
Rasisteille muistutan, että maahanmuuttajat ovat yhtä hyviä naapureita, kunnollisia, ammattitaitoisia ja rehellisiä, hyvin koulutettuja, lainkuuliaisia ja töissä käyviä veronmaksajia ja yhteiskunnan hyödyllisiä jäseniä kuin ovat Suomen somalit ja mustalaisetkin.

Hauki

Säätäkää foliopipojenne remmejä löysemmälle, muutama abdullah tammi voi kääntyä islamiin, mutta noin yleensä kyseinen ilmiö jää marginaaliin ja toimii lähinnä uskontuputtajien verrukkeina. Sekoittakaa vain päänne uskonpuhdistusjutuilla, mutta ohjatkaa keskustelu vaikka tänne tai edes Kylänraitille/Peräkammariin, ei tuo liity mitenkään "maahanmuuttoon ja monikultturismiin".

kunniatohtori

Quote from: Vahtikoira on 24.05.2009, 14:15:58
Säätäkää foliopipojenne remmejä löysemmälle, muutama abdullah tammi voi kääntyä islamiin, mutta noin yleensä kyseinen ilmiö jää marginaaliin ja toimii lähinnä uskontuputtajien verrukkeina. Sekoittakaa vain päänne uskonpuhdistusjutuilla, mutta ohjatkaa keskustelu vaikka tänne tai edes Kylänraitille/Peräkammariin, ei tuo liity mitenkään "maahanmuuttoon ja monikultturismiin".

Uskontokysymykset ja erityisesti Islamilaisuuden erivapaudet kuuluu nimenomaan maahanmuuttoon ja monikultturismiin. Tätä asiaa en enempää perustele.

Olen sitä mieltä, että jos heti alkuun tehtäisiin selväksi se, että maassa maan tavalla, ja muslimienkin tulee elää Suomessa lakejamme noudattaen, niin säästyisimme taas muutamalta muslimimaahanmuuttajalta.

Ja tähän maassa maan tavalla elämiseen muuten kuuluu perinteinen koulun joulujuhla ja muut perinteemme. Vaan jos suomalainen sanoo yhdenkin Suomen perinteitä puolustavan lauseen, on hän heti rasisti.
Arto Heikinaro
Nimelliseksi kirjoittajaksi pyrkivä syntyperäinen Suomen kansalainen.

Miniluv

#13
Quote from: Jaska Pankkaaja on 24.05.2009, 11:36:02
Parempi olisi sellainen systeemi jossa tärkeät päätökset tekisi sellainen ihmisjoukko joka ei itse usko lainkaan satuolentoihin :)

Meillähän oli pitkän aikaa onni asua tällaisen maan naapurina. Ja hienosti meni, eikö? :p

"If you're running in fear of your own voters, there is nothing America can do for you".  JD Vance

Eikö ryssä kuole netissä länkyttämällä? Vielä ehtii värväytyä!  https://ildu.com.ua/

Braani

Joo mä olen samaa mieltä, että uskonto liittyy tohon maahanmuuttoon erittäin vahvasti, joten ihan aiheellinen puheenaihe maahanmuuttoon liittyen.
Ignorance is bliss

maitotyttö

Quote from: Braani on 24.05.2009, 19:04:40
joten ihan aiheellinen puheenaihe maahanmuuttoon liittyen.

Ja paitsi aiheellinen, myös keskeinen. Aina sanotaan, että aseellinen tyhjiö täyttyy ja kaikki ymmärtävät sen, mutta sama pätee uskonnolliseenkin tyhjiöön mutta sen taas ymmärtää valitettavan harva.

Länsimaiset uskonnonvapauslait on tehty oletuksella, että "vastustettava" uskonto on kristinusko. Islamiin ne eivät puraise, sillä se on sopivasti paitsi uskonoto, myös poliittine aate, armeija, etninen alkuperä, kansanryhmä ja ties mitä muuta.

Islam vetoaa niihin, joita kiehtoo fanaattisten massojen ylivoima.

Jouko Piho

Quote from: maitotyttö on 24.05.2009, 19:20:35

Islam vetoaa niihin, joita kiehtoo fanaattisten massojen ylivoima.

Aivan.
Islam on fasistinen aate.

Jouko Piho

Simo Hankaniemi

Kristinusko on Euroopassa kuopattu aatteena jo kauan sitten ranskalaisen ja skottilaisen Valistuksen ansiosta. Euroopan keskeisin elävä aate on tieteellisyys, objektiivisuuteen pyrkivä tiedon hankinta. Mikään Lähi-idän autiomaauskonto primitiivisine tiedon käsityksineen ei voi enää antaa Euroopalle yhtään mitään positiivista.

maitotyttö

Quote from: Simo Hankaniemi on 24.05.2009, 20:29:56
Euroopan keskeisin elävä aate on tieteellisyys, objektiivisuuteen pyrkivä tiedon hankinta.

Niin, ja uskonnollisen tyhjiön täyttää sitten islam. Sitäkö halutaan?

metsämies

Quote from: maitotyttö on 24.05.2009, 20:51:58

Jotkut haluaa.

al-Jahiliyah

Quote from: 13apostoli on 24.05.2009, 10:18:34
Islam torjutaan toisella Uskonpuhdistuksella. Kristinusko on synnytettävä uudestaan. Ei tarvita uutta uskonlahkoa, tarvitaan uusi kristillinen hengellinen ilmapiiri. Kristinuskon on vihdoin alettava toimia Raamatun kokonaisvaltaisen sanoman mukaisesti.
Jaa, minun käsitys raamatun kokonaisvaltaisesta sanomasta on että käännä toinen poski. Vihan ja sodan uskontoa ei voi vastustaa raamatun ja nimenomaan uuden testamentin rauhaan ja ystävyyteen kannustavalla ideologialla. Ihmisten vain pitäisi tajuta että elämäntapamme on uhattuna ja jos haluamme sen säilyvän on sitä puolustettava tarpeellisiksi nähtävillä keinoilla.
the state of ignorance of the guidance from God

Puistokemisti

Quote from: metsämies on 24.05.2009, 21:06:05
Quote from: maitotyttö on 24.05.2009, 20:51:58
Quote from: Simo Hankaniemi on 24.05.2009, 20:29:56
Euroopan keskeisin elävä aate on tieteellisyys, objektiivisuuteen pyrkivä tiedon hankinta.

Niin, ja uskonnollisen tyhjiön täyttää sitten islam. Sitäkö halutaan?

Jotkut haluaa.

"Uskonnollinen tyhjiö" on vain kristittyjen hihhuleiden epätoivoista propagandaa, jolla yritetään hidastaa oman hitaasti mutta varmasti uppoavan veneen pohjaan painumista. On vaikea nähdä, että islamin kaltainen uskonto ottaisi tuulta esimerkiksi ateistien keskuudessa.

Syy siihen, että islaminuskoisten määrä on kasvussa ei ole mikään "uskonnollinen tyhjiö" vaan yksinkertaisesti se että Eurooppaan suuntautuu muuttoliike tietyistä maista. Tämän muuttoliikkeen ajavana voimana taasen ovat pääasiallisesti taloudelliset ja yhteiskunnalliset syyt. Euroopassa menee hyvin, koska sen hieman vanhemman primitiivisen autiomaauskonnon ei ole annettu sanella kaikkia asioita yhteiskunnassa enää moneen sataan vuoteen.

Axl

Quote from: Karkea on 24.05.2009, 12:09:16
Islam ei ole ennenkaikkea uskonto, vaan poliittinen ideologia. Siksei sivistynyt uskonnollisuus toimi sille vastavoimana. Läheisverrokki löytyy Kolmannesta Valtakunnasta ja sen ideologian suhteesta protestantiseen ja katoliseen kristillisyyteen tai kommunistisen eetoksen suhteesta ortodoksisuuteen. Esim. sufilaisuus, selkeästi uskonnollisempi islamilaisuuden muoto, ei ole tavisarabin harjoittamaa islamia. Islam ei oikeastaan edes vastaa ihmisen uskonnollisiin tarpeisiin, minkä takia se on altis tulkinnoille ja toimille, joilla uskonollista identiteettiä pyritään niin kiivaasti pönkittämään. Ei esm. länsimaisen (kuin itämaisista nyt niin tiedä) buddhalaisen tarvitse ennenkaikkea erottua länsimaisesta kristitystä erilaisella vaatetuksella, erilaisella olemassaolon oikeudella tai nyt ylipäätäänkään todistella kenellekään uskonnollisen vakaumuksensa syvyyttä. Muslimien täytyy, koska henk.kohtaista sisältöä ei ilmene.

Kun elämäkielteinen kristillinen kulttuuri höllentyy, on sen vastavoimana pursunnut esiin ylilyöntejä kaiken kielletyn sallimiseksi. Ikään kuin kristillisyyden laannuttua taistelemasta hyvän puolella pahaa vastaan olisi yhtäkkiä sallittua myös kaikki se, mitä yleisinhimillisesti edelleenkin pidetään pahana. Heiluriliike suvaitsemattomuudesta tuottaa äärimmäistä suvaitsemista, eikä mikään äärimmäisyys rakenna ihanaa ja onnea, mutta tämän myötä islam yrittää perustella ja laillistaa pahuuden ideologiansa osaksi Eurooppalaista kulttuuria.

Minusta islamin innokkuudessa rynniä Eurooppaan ei ole kyse uskonnollisuudesta, vaan yhden heikomman kulttuurin osallisten raivosta omaa identiteettiään kohtaan: suomeksi kateudesta.

Juuri näin. Se systeemi mitä itse ei kyetä rakentamaan yritetään romahduttaa jotta oma kulttuuri näyttäisi paremmalta. Tietenkin ennen sitä se pitää kupata kuiviin ennen tuhatvuotista pimeyttä.

Kaptah

Taha Islamia lainatakseni, todistat väkevästi, veli.

En tiedä olenko jotenkin poikkeava, kun mielestäni tieteellinen ja ateistinen maailmankatsomus antaa rauhallisen olon. Ei tarvitse olettaa mitään, ja jos jotain epäilee, asiaa voi tutkia ja opiskella. Jos taas uskova epäilee jumalaa, voi vain yrittää uskoa kovemmin ja kokea riittämättömyyttä siitä, että on uskossaan heikko.

Osalle ihmisistä uskonto tuo rauhallisen ja turvallisen olon. Tämä on tietysti ihan okei. Jokainen saa tietysti poltella kynttilöitä ikonin edessä tai muuta vastaavaa, jos se hyvältä tuntuu.

Melkein kaikki hyvä, mikä meidät erottaa vaikkapa Iranista, on kuitenkin seurausta valistuksesta ja tieteestä. Asioista on otettu selvää ja tutkittu mikä on paras vaihtoehto, ja menty sen mukaan. Uskonto sisältää aina oletuksia ja mielipiteitä, joihin ei voi vaikuttaa.

Tämä oli huono kirjoitus, pahoittelen.
"Krimillä nähdyt joukot olivat paikallisia itsepuolustusjoukkoja. Kuka tahansa voi ostaa univormuja kaupasta."
- V. Putin 4.3.2014

"Viimeaikaiset tapahtumat Krimin niemimaalla osoittivat sotilasvoimiemme uudet laadulliset kyvyt ja henkilökunnan korkean moraalin."
- V. Putin 28.3.2014

Kowalski

Ihmiset taitavat valitettavasti olla vain sellaisia, että uskonnoista huolimatta maailmassa löytyisi aina verukkeita ja syitä sodille ja muille konflikteille vaikka uskontoja ei olisi olemassakaan. Uskontojen tilalla olisivat kenties enemmän vain filosofiat, aatteet ja muut sopivat verukkeet.

Uskonnollisuus tai ainakin kiinnostus uskontoja kohtaan ei välttämättä ole vähentynyt samalla tavalla kuin wanhojen uskontojen jäsenmäärä tai uskonnollisiin menoihin aktiivisesti osallistuvien määrä. Kristinuskon "kriisi" on enemmänkin eurooppalainen ilmiö (toki myös monia muita ns. länsimaita koskeva) muualla maailmassa taas kristinusko kasvaa ja painopiste on muuttumassa tai on jo muuttunut Euroopasta Aasiaan, Afrikkaan ja Etelä-Amerikkaan.

Uskontoon liittyy paljon negatiivisia asioita mutta ei uskontoja voi tarkkailla vain negatiivisesta lähtökohdasta. Oli sitten mitä tahansa mieltä jonkin yksilön uskomuksista, niin muistaakseni uskonnolliset ihmiset ovat noin keskimäärin ei-uskovia onnellisempia, elävät pidempään ja vaikkapa vakaammissa parisuhteissa. Uskontoon ja uskonnollisuuteen voi liittyä asioita jotka suoraan tai epäsuoraan vaikuttavat positiivisesti uskovan ihmisen elämään. Varmaan sinänsä aika perusajatuksia, mutta monilla ihmisillä on taipumus nähdä uskonto vain negatiivisesta näkökulmasta hieman mustavalkoisesti.

turha jätkä

Quote from: 13apostoli on 24.05.2009, 10:18:34
Uskoviksi itsensä määrittävät henkilöt lukevat pyhää kirjaa kuin Piru Raamattua. He irrottavat lauseen asiayhteydestään sieltä sun täältä ja näin todistavat oman näkemyksensä puolesta. Miettikääpä Jehovantodistajien, Lestadiolaisten yms. sanomaa ja sitä miksi näitä erillisiä liikkeitä on niin paljon. Islamin ase on Kristittyjen itseaiheuttama Raamatun suohon sotkeminen.

En nyt äkkiseltään keksi yhtään kuppikuntaa tai tunnustussuuntaa, joka ei jonkin toisen kilpailevan suunnan mukaan lukisi Pyhää Kirjaa kuin piru Raamattua. Mitäpä vaikka jotkin perinnehelluntailaiset tuumivat luterilaisista lapsivalelijoista, jotka kastavat ihmiset suoraan helvettiin, saarnaavat epäraamatullisesta kasteen armosta ja jakavat sakramentteja, joita ei Raamattu edes tunne. Hiki hatussa saa saatana helvetissä huhkia, että ehtii jokaista sinne humahtavaa luterilaista muotojumalista kirkkouskovaista hiilihangolla pyllyyn pistämään.

Raamattu on niin monitulkintainen kirja, että ei siitä synny sopua. En usko mihinkään uusiin uskonpuhdistuksiin, pikemminkin uskon yhäti enenevään sekularisaatioon (mikä ei ole paha asia) ja alati lisääntyvään kristikunnan hajaantumiseen. Optimistisesti uskon ja toivon, että sama käy islamillekin pitkässä juoksussa.

Stormheit

Mielestäni kuihtuva kristinusko tarjoaa hyvän tilaisuuden saada tämän maan nuoret kiinnostumaan omasta historiastaan ja oman maansa sekä esi-isiensä omista uskomuksista ja moraaleista. Paljon terveellisempää kehitystä nuorisolle kuin lähteä seuraamaan jonkun vieraan maan hiekkaprofeettaa orjamoraalin taakka niskassaan. Tosin se että nuoret saataisiin em. asioista kiinnostumaan vaatisi isoja ponnisteluja ja valtion tason oppinuoraa ja ohjausta siihen, jotta vaikutukset olisivat suurempia kuin paikallisia.

Pahoin vain pelkään että jo nyt kehkeytynyt arvotyhjiö täytetään viinalla, huumeilla ja muilla nuorille (sekä tietenkin myös aikuisille) vahingollisilla aineilla. "Millään ei ole mitään väliä" on hyvin lähellä tämän päivän nuoria, VAIKKA myös positiivisia merkkejä älykkäistä nuorista on paljon.
"Muinaisuuden mustan yössä, Pohjolan ajan alussa, aaltosi ulappa aava, yli suuren Suomenmaan."

Kowalski

Kristinusko on ollut osa Suomen kulttuuria miltei tuhannen vuoden ajan vaikka tietysti se oli osa valloittajan mukanaan tuomaa järjestystä ja kulttuuria. Ei se sinänsä ole yhtään sen vähempää omaa tai suomalaista kulttuuria kuin se mikä edelsi kristittyä Suomen aluetta.

Mielestäni kristinuskossa valtion kehitystä ajatellen saattaa olla ja on saattanut olla juuri sellaisia piirteitä jotka ovat olleet suosiollisia tai eivät ainakaan ole haitanneet eurooppalaisen kulttuurin kehitystä kohti maailman vaikutusvaltaisinta kulttuuria. Esimerkkinä käy vaikkapa uskollisuus valtiota kohtaan ja vallanpitäjien kunnioittaminen ja lisänä tietysti moraaliset ja eettiset opit.

Ehkä suurin ongelma nykyisin on arvosuhteellisuus ja kaupunkikulttuurin muodostama yksilökeskeinen elämä joka saattaa tehdä ihmisistä täysin piittaamattomia. Väittäisin kuitenkin, että suurin osa nuoresta väestöstä on ihan kunnollista ja saattaa kunnioittaa "perinteisiä" arvoja enemmän kuin vaikkapa heidän omat vanhempansa samassa iässä.

Hauki

Quote from: Stormheit on 27.05.2009, 20:40:54
Mielestäni kuihtuva kristinusko tarjoaa hyvän tilaisuuden saada tämän maan nuoret kiinnostumaan omasta historiastaan ja oman maansa sekä esi-isiensä omista uskomuksista ja moraaleista. Paljon terveellisempää kehitystä nuorisolle kuin lähteä seuraamaan jonkun vieraan maan hiekkaprofeettaa orjamoraalin taakka niskassaan. Tosin se että nuoret saataisiin em. asioista kiinnostumaan vaatisi isoja ponnisteluja ja valtion tason oppinuoraa ja ohjausta siihen, jotta vaikutukset olisivat suurempia kuin paikallisia.

Pahoin vain pelkään että jo nyt kehkeytynyt arvotyhjiö täytetään viinalla, huumeilla ja muilla nuorille (sekä tietenkin myös aikuisille) vahingollisilla aineilla. "Millään ei ole mitään väliä" on hyvin lähellä tämän päivän nuoria, VAIKKA myös positiivisia merkkejä älykkäistä nuorista on paljon.
Eli jokin muinaissuomalaisten alkukantainen rämeuskonto pitäisi elvyttää aivopesemällä nuoret siihen? Kuulostaa erään Kalevalaa siteeraavan korkea-arvoisen herrasmiehen jutuilta.

Karkea

Quote from: Vahtikoira on 27.05.2009, 23:11:29
Eli jokin muinaissuomalaisten alkukantainen rämeuskonto pitäisi elvyttää aivopesemällä nuoret siihen? Kuulostaa erään Kalevalaa siteeraavan korkea-arvoisen herrasmiehen jutuilta.
Nolet vaan jässähtänyt 80 -luvun tiedostavaan vasemmistoateismiin.
Pikemminkin näin. Hommaa lapsia, niin olet inessä.
Jos ees joku joskus jottain, muttaku ei kukkaan koskaan mittään, ku aina kaikki vaan.