2012-06-26 Greg Palast: Euro on suuri menestystarina – eikä tämä ole vitsi

[Nikolas]

Sain kimmokkeen tähän nähtyäni viittauksen kirjoitukseen toisella keskustelupalstalla. Luettuani päätin suomentaa tekstin, jotta siitä olisi enemmän hyötyä suomalaisille lukijoille.

Käytännön syistä laitan suomennokseni tähän ylemmäksi. Onhan se lukijalle mukavampaa, ettei tarvitse vierittää.

Suomennos alkaa:

Euro on suuri menestystarina – eikä tämä ole vitsi
Tiistaina 26. kesäkuuta 2012
Greg Palast, The Guardian, Yhdysvallat

Ajatus, että euro olisi "epäonnistunut", on vaarallisen naiivi. Euro tekee juuri sitä, mitä sen kantaisät – ja ne varakkaat 1% jotka sen ottivat käyttöön – ennustivat ja suunnittelivat sen tekevän.

Kyseinen kantaisä on entinen Chicagon yliopiston taloustieteilijä Robert Mundell. Tuotantopuolen taloustieteen arkkitehti on nykyään Columbian yliopiston professori, mutta tunsin hänet Chicagon aikaisen professorini Milton Friedmanin kautta ajalta ennen kuin Mundellin valuuttojen ja valuuttakurssien tutkimus tuottivat piirustukset Euroopan rahaliitolle ja yhteiselle eurooppalaiselle valuutalle.

Silloin aiemmin Mundell oli enemmän kiinnostunut kylpyhyuoneensa järjestelyistä. Professori Mundell, jolla on Nobel-palkinto ja antiikkinen huvilakartano Toscanassa, kertoi minulle raivostuneena:

"He eivät voi antaa minulle edes vessaa. Heidän sääntöjensä mukaan minulla ei voi olla vessaa tässä huoneessa! Voitko kuvitella?"
Näyttää siltä, että en voi. Mutta minulla ei ole italialaista huvilaa, joten en voi kuvitella sääntöjen mukaisen kalusteen sijoituksen aiheuttamaa pettymystä.

Mutta Mundell, jääräpäinen kanadalais-amerikkalainen, päätti tehdä asialle jotain: keksimällä aseen, joka räjäyttäisi pois valtiolliset säännöt ja työlainsäädännön. (Hän todella vihasi ammattiliiton putkimiehiä, jotka veloittivat kasan rahaa hänen valtaistuimensa siirtämisestä.) "Työntekijöiden irtisanominen on todella hankalaa Euroopassa", hän valitteli. Hänen vastauksensa: euro.

Euro todella tekisi tehtävänsä kriisin koittaessa, Mundell selitti. Kun poistettaisiin valtion mahdollisuus hallita valuuttaa, se estäisi pieniä ilkeitä vaaleissa valittuja virkamiehiä käyttämästä keynesiläisiä raha- ja finanssipolitiikan keinoja vetääkseen kansakunnan ulos taantumasta.

"Se vie rahapolitiikan pois poliitikkojen ulottuvilta", hän sanoi. "Ja ilman finanssipolitiikkaa, kansakunta voi säilyttää työpaikat vain kilpailukykyisellä liiketoiminnan sääntöjen vähentämisellä."

Hän siteerasi työlainsäädäntöä, ympäristölainsäädäntöä ja tietenkin verotusta. Euro huuhtoisi ne kaikki pois. Demokratian ei annettaisi sekaantua markkinoihin – tai putkitöihin.

Kuten toinen nobelisti Paul Krugman huomauttaa, euroalueen luominen rikkoi perustavanlaatuista talouden sääntöä nimeltään "optimaalinen valuutta-alue". Tämän säännön kehitti R. Mundell.

Mundellia tämä ei häiritse. Hänelle euron tarkoitus ei ollut muuttaa Eurooppa mahtavaksi, yhdistyneeksi talousyksiköksi. Kyse oli Reaganista ja Thatcherista.

"Ronald Reagania ei olisi valittu presidentiksi ilman Mundellin vaikutusta", kirjoitti Jude Wanniski kerran Wall Street Journalissa. Mundellin kehittämästä tuotantopuolen taloustieteestä tuli Reaganilaisen talouspolitiikan teoreettinen malli – tai kuten George Bush vanhempi sitä kutsui, "voodootaloustieteeksi": taikauskoksi vapaiden markkinoiden ihmelääkkeisiin, jotka inspiroivat myös rouva Thatcherin politiikkaa.

Mundell selitti minulle, että itse asiassa euro ja Reaganilainen talouspolitiikka ovat samaa asiaa: "Rahapolitiikan kuri pakottaa poliitikkoja yhtä lailla budjettikuriin."

Ja kriisien ilmaantuessa, talouden aseista riisutut kansakunnat eivät voi paljon muuta kuin kerralla pyyhkäistä pois hallitusten säännökset, yksityistää valtioiden omistamaa teollisuutta massoittain, leikata verotusta ja lähettää eurooppalainen hyvinvointivaltio viemäristä alas.

Täten näemme, että (ei vaaleissa valittu) pääministeri Mario Monti vaatii työlakien "uudistusta" Italiaan, jotta Mundellin kaltaiset työnantajat voisivat helpommin antaa potkut Toscanan putkimiehille. Mario Draghi, Euroopan keskuspankin (ei vaaleissa valittu) pomo vaatii "rakenteellisia uudistuksia" – kiertoilmaisu työntekijöiden murskaamisen järjestelyille. He siteeraavat epämääräistä teoriaa, jonka mukaan tämä kunkin kansakunnan "sisäinen devalvaatio" tekee niistä kaikista kilpailukykyisempiä.

Monti ja Draghi eivät kykene uskottavasti selittämään, kuinka yksikään maa voi hankkia kilpailuetua, jos maanosan jokainen maa laskee työvoimansa hintaa. Mutta heidän ei tarvitse selittää politiikkaansa. Heidän täytyy vain antaa markkinoiden ahertaa kunkin valtion velkakirjojen parissa. Siksi rahaliitto onkin luokkataistelua toisin keinoin.

Euroopan kriisi ja Kreikan palo ovat tuottaneet lämpöisen hehkun, jota tuotantopuolen filosofikuningas Joseph Schumpeter kutsui "luovaksi tuhoksi". Schumpeterin apuri ja vapaiden markkinoiden puolustaja Thomas Friedman lensi Ateenaan pistäytyäkseen palaneen pankin "improvisoidussa pyhäkössä", jossa kolme ihmistä kuoli anarkistimielenosoittajien palopommituksen jälkeen, ja hän käytti hyväkseen tilaisuutta saarnata globalisaatiosta ja kreikkalaisesta "vastuuttomuudesta".

Liekit, massiivinen työttömyys ja kansallisen omaisuuden polkumyynti johtaisivat Friedmanin mukaan Kreikan ja lopulta koko euroalueen "uudistumiseen". Niin, että Mundell ja nuo muut huviloissaan voisivat sijoittaa vessansa juuri sinne minne ikinä haluavat.

Kaikkea muuta kuin epäonnistunut euro, joka on Mundellin vauva, on menestynyt todennäköisesti paremmin kuin kantaisänsä villeimmissäkään unelmissa.

Siinä oli se koko kirjoitus suomennettuna. Suomennoksen mahdollisista virheistä voitte syyttää minua, minun englanninopettajiani ja pakkoruotsia, jonka opiskeluun käytetyn ajan olisin voinut käyttää paremminkin.

Tässä on vielä alkuperäisen tekstin kopio:

The Euro is a Big Success - No Kidding

Tuesday, June 26, 2012

by Greg Palast | The Guardian USA

The idea that the euro has "failed" is dangerously naive. The euro is doing exactly what its progenitor – and the wealthy 1%-ers who adopted it – predicted and planned for it to do.

That progenitor is former University of Chicago economist Robert Mundell. The architect of "supply-side economics" is now a professor at Columbia University, but I knew him through his connection to my Chicago professor, Milton Friedman, back before Mundell's research on currencies and exchange rates had produced the blueprint for European monetary union and a common European currency.

Mundell, then, was more concerned with his bathroom arrangements. Professor Mundell, who has both a Nobel Prize and an ancient villa in Tuscany, told me, incensed:

"They won't even let me have a toilet. They've got rules that tell me I can't have a toilet in this room! Can you imagine?"
As it happens, I can't. But I don't have an Italian villa, so I can't imagine the frustrations of bylaws governing commode placement.

But Mundell, a can-do Canadian-American, intended to do something about it: come up with a weapon that would blow away government rules and labor regulations. (He really hated the union plumbers who charged a bundle to move his throne.)
"It's very hard to fire workers in Europe," he complained. His answer: the euro.

The euro would really do its work when crises hit, Mundell explained. Removing a government's control over currency would prevent nasty little elected officials from using Keynesian monetary and fiscal juice to pull a nation out of recession.

"It puts monetary policy out of the reach of politicians," he said. "[And] without fiscal policy, the only way nations can keep jobs is by the competitive reduction of rules on business.

He cited labor laws, environmental regulations and, of course, taxes. All would be flushed away by the euro. Democracy would not be allowed to interfere with the marketplace – or the plumbing.

As another Nobelist, Paul Krugman, notes, the creation of the eurozone violated the basic economic rule known as "optimum currency area". This was a rule devised by Bob Mundell

That doesn't bother Mundell. For him, the euro wasn't about turning Europe into a powerful, unified economic unit. It was about Reagan and Thatcher.

"Ronald Reagan would not have been elected president without Mundell's influence," once wrote Jude Wanniski in the Wall Street Journal. The supply-side economics pioneered by Mundell became the theoretical template for Reaganomics – or as George Bush the Elder called it, "voodoo economics": the magical belief in free-market nostrums that also inspired the policies of Mrs. Thatcher.

Mundell explained to me that, in fact, the euro is of a piece with Reaganomics:

"Monetary discipline forces fiscal discipline on the politicians as well."

And when crises arise, economically disarmed nations have little to do but wipe away government regulations wholesale, privatize state industries en masse, slash taxes and send the European welfare state down the drain.

Thus, we see that (unelected) Prime Minister Mario Monti is demanding labor law "reform" in Italy to make it easier for employers like Mundell to fire those Tuscan plumbers. Mario Draghi, the (unelected) head of the European Central Bank, is calling for "structural reforms" – a euphemism for worker-crushing schemes. They cite the nebulous theory that this "internal devaluation" of each nation will make them all more competitive.

Monti and Draghi cannot credibly explain how, if every country in the Continent cheapens its workforce, any can gain a competitive advantage. ?But they don't have to explain their policies; they just have to let the markets go to work on each nation's bonds. Hence, currency union is class war by other means.

The crisis in Europe and the flames of Greece have produced the warming glow of what the supply-siders' philosopher-king Joseph Schumpeter called "creative destruction". Schumpeter acolyte and free-market apologist Thomas Friedman flew to Athens to visit the "impromptu shrine" of the burnt-out bank where three people died after it was fire-bombed by anarchist protesters, and used the occasion to deliver a homily on globalization and Greek "irresponsibility".

The flames, the mass unemployment, the fire-sale of national assets, would bring about what Friedman called a "regeneration" of Greece and, ultimately, the entire eurozone. So that Mundell and those others with villas can put their toilets wherever they damn well want to.

Far from failing, the euro, which was Mundell's baby, has succeeded probably beyond its progenitor's wildest dreams.

Tekstin alkuperäinen lähde: Greg Palast: The Euro is a Big Success - No Kidding

[Rafael K.]

Olipas pöhkö juttu. Puutun nyt tähän yhteen kohtaan, vaikka muutakin olisi:

Euro todella tekisi tehtävänsä kriisin koittaessa, Mundell selitti. Kun poistettaisiin valtion mahdollisuus hallita valuuttaa, se estäisi pieniä ilkeitä vaaleissa valittuja virkamiehiä käyttämästä keynesiläisiä raha- ja finanssipolitiikan keinoja vetääkseen kansakunnan ulos taantumasta.

"Se vie rahapolitiikan pois poliitikkojen ulottuvilta", hän sanoi. "Ja ilman finanssipolitiikkaa, kansakunta voi säilyttää työpaikat vain kilpailukykyisellä liiketoiminnan sääntöjen vähentämisellä."

Euro vie vain rahapolitiikan pois vaaleilla valituilta poliitikoilta, keynesiläinen finanssipolitiikan keino euroalueen mailla on edelleen käytössään. Espanja ja Kreikka toteuttavat sitä juuri ottamalla lainaa ja kuluttamalla, minkä olisi tarkoitus saada aikaan positiivinen kerrannaisvaikutus koko taloudessa. Jos joku jaksaa näitä keynesiläisiä loruja vielä kuunnella, muuttakoon nyt sinne Kreikkaan nauttimaan finanssipolitiikan hedelmistä.

[tyhmyri]

^Jos keskuspankki ei leiki mukana ei finanssipolitiikalla voida saavuttaa haluttua kasvusykäystä.

[Rafael K.]

No onneksi jenkkilässä on nyt sitä hienoa keynesiläistä talouskasvua, kun on sekä valtion budjettielvytystä että nollakorkoa.

[alussaolisana]

Seuraan ketjua.

[tyhmyri]

No onneksi jenkkilässä on nyt sitä hienoa keynesiläistä talouskasvua, kun on sekä valtion budjettielvytystä että nollakorkoa.

Tuota saat nyt sitten ihan avata enemmän. Ainakin lukujen valossa Jenkkilän julkinen sektori on säästänyt ja nollakorko (tai reaalikorkona negatiivinen) on eri asia kuin löysä rahapolitiikka.

[Rafael K.]

Guardian kolumnin kuvitus ratkoo monta mysteeriä.

Vasemmalla hammasharjaviiksinen Katainen edustamassa -- mitäs muutakaan kuin -- Neuvosto ... öh, Euvostoliittoa. Jo vuosikymmeniä sitten. Maanpetturi.

Kuvassa Katainen kuulee itse mestari Keynesiltä, miten markkinavoimien härästä otetaan niskalenkki. Keynesin kuuluisa selitys talouslamojen esiintymiselle oli "animal spirits", talouden toimijat välillä innostuvat ja sitten taas masentuvat. Ehkä Katainen tässä kuulee, että niskalenkin tarkoitus on vain pitää härkää kiinni sen ajan, että sää tökättyä siihen adrenaliinipiikin. Sitten härkä taas villiintyy ja talous lähtee liikkeelle.

[alussaolisana]

Guardian kolumnin kuvitus ratkoo monta mysteeriä.

(http://static.guim.co.uk/sys-images/Guardian/Pix/pictures/2008/11/13/keynes460x276.jpg)

Vasemmalla hammasharjaviiksinen Katainen edustamassa -- mitäs muutakaan kuin -- Neuvosto ... öh, Euvostoliittoa. Jo vuosikymmeniä sitten. Maanpetturi.

Taustalla näyttäisi olevan itse Molotov vetelemässä naruista. Illemmalla otettiin sitten kahdestaan pienet cocktailit onnistuneen valeasun kunniaksi. Oivallista salapoliisityötä! Hommalta ei mikään pysy salassa! Voisiko joku julkaista vaikka Tiitisen listan seuraavaksi?