2012-06-21 Kaleva: Lakialoite kerjäyskiellosta (Immonen, Packalén, Halla-aho)

[Siili]

1. Katusoitto ei ole kerjäämistä. Katusoitto on katusoittoa. Suomessa oli nyt juhannuksenakin satoja sellaisia ulkoilmatapahtumia, joissa soitettiin jotain instrumenttia.

Näkisin, että jos näillä soittajilla on esillä astia, johon kerätään rahaa, he ovat kerjäläisiä.  Sen lisäksi, että he ovat soittajia.

[Soromnoo]

Pari päivää sitten tuli YLE radiosta joku ajankohtaisohjelma, jossa kerjäläiskysymykseen ottivat kantaa Zys ja Bia.  Zys oli yksiselitteisesti sitä mieltä että kerjääminen pitää kieltää.

Jos hän tulevassa äänestyksessä painaa jotain muuta nappia, niin se on oikein kuningasluokan takinkääntö. Eli uskoisin että ainakin yksi ääni hallituspuoluieden rivistä on varma.

Zysse on ennenkin äänestänyt päinvastaisesti kuin mitä puheet edellyttäisivät.

Näin. Ehkä yksi taitavimmista suomalaisista poliitikoista. Puheet ja teot ovat täysin päinvastaisia toistensa kanssa, mutta onnistuu silti kerrasta toiseen vaikuttamaan uskottavalta ja saavuttamaan äänestäjien luottamuksen.

Uskon että Zysse on vilpitön nuivailussaan mutta niin henkeen ja vereen puolueen mies että äänestää puolueen mukana oli tilanne mikä tahansa. Sinänsä hyvä että nuivia löytyy muistakin puoleista ja voivat ainakin yrittää vaikuttaa puolueen linjaan.

[Lalli IsoTalo]

^Lähinnä yritän esittää, että vankila ei ole ratkaisu, koska sieltä vapautuneet uusivat rikoksen suurella todennäköisyydellä, vaikka yrittävät välttää keinolla millä hyvänsä lusimiskokemuksen. Linnakundi ei työllisty helposti ja hänen ongelmat ovat yleensä jääneet vankilassa hoitamatta. Vankila on keino sulkea ei-toivotut yksilöt yhteisön ulkopuolelle sekä toimia ennaltaehkaisevänä pelotteena. Suomalaiset rikolliset ovat sitä tyyppiä (talousrikollisuutta lukuunottamatta), että tekisivät rikoksen huolimatta tuomion pituudesta. Suurin osa vakavista törttöilystä kun on tehty hiprakassa. Toisin sanoen, kun ehdottaa vankilaa, ehdottaa ns helppoa ratkaisua, joka ei juuri koskaan ole kokonaisuuden kannalta paras vaihtoehto. Silloin ollaan jo epäonnistuttu.

Mikä nyt kenenkin mielestä on kokonaisuuden kannalta parasta. Onko parempia suojella viattomia, vai yrittää "parantaa" rikollisia? Kun ehdottaa muuta kuin helppoa ratkaisua, saattaa kuvitella liikaa yhteiskunnan kyvystä saada aikaa muutoksia rikollisissa. Vankila todellakin on keino sulkea ei-toivotut yksilöt yhteisön ulkopuolelle.

Hmm. Taidamme kiertää kehää.

Mutta se, että "yhteiskunta" näyttää pitävän JH-a:ta ei-toivottuna yksilönä, onkin sitten hyvin mielenkiintoinen juttu.

[Tuomas3]

^Lähinnä yritän esittää, että vankila ei ole ratkaisu, koska sieltä vapautuneet uusivat rikoksen suurella todennäköisyydellä, vaikka yrittävät välttää keinolla millä hyvänsä lusimiskokemuksen. Linnakundi ei työllisty helposti ja hänen ongelmat ovat yleensä jääneet vankilassa hoitamatta. Vankila on keino sulkea ei-toivotut yksilöt yhteisön ulkopuolelle sekä toimia ennaltaehkaisevänä pelotteena. Suomalaiset rikolliset ovat sitä tyyppiä (talousrikollisuutta lukuunottamatta), että tekisivät rikoksen huolimatta tuomion pituudesta. Suurin osa vakavista törttöilystä kun on tehty hiprakassa. Toisin sanoen, kun ehdottaa vankilaa, ehdottaa ns helppoa ratkaisua, joka ei juuri koskaan ole kokonaisuuden kannalta paras vaihtoehto. Silloin ollaan jo epäonnistuttu.

Mikä nyt kenenkin mielestä on kokonaisuuden kannalta parasta. Onko parempia suojella viattomia, vai yrittää "parantaa" rikollisia? Kun ehdottaa muuta kuin helppoa ratkaisua, saattaa kuvitella liikaa yhteiskunnan kyvystä saada aikaa muutoksia rikollisissa. Vankila todellakin on keino sulkea ei-toivotut yksilöt yhteisön ulkopuolelle.

Hmm. Taidamme kiertää kehää.

Mutta se, että "yhteiskunta" näyttää pitävän JH-a:ta ei-toivottuna yksilönä, onkin sitten hyvin mielenkiintoinen juttu.

On tietty vaarallisia yksilöitä, joille eristämistä parempaa ratkaisua ei helposti löydy. Suurin osa tyypeistä, jotka lusivat vankiloissamme ei aiheuttaisi mattimeikäläisille minkäänlaista uhkaa. Sikäli tuo viattomien suojelu on kaukaa haettua. Valtaosa tappajista on hoidellut kännikaverinsa enemmän tai vähemmän vahingossa ja katuu sitä heti selvänä päivänä. Siellä on vaarattomia marin myyjiä, salakuljettajia ja jossain vaiheessa varmaan piratisteja ja vihapuhepoliitikkojakin  . Ei siellä juuri raiskaajia tahi sivullisten tappajia/pahoinpitelijöitä lusi.

Kokonaisuutta ajatellen pitää myös miettiä hetkeä, jolloin vangitulle koittaa vapaus sekä kansantaloudellista hyötysuhdetta. Ei kannata lähteä yksinkertaistamaan siten, että kuvittelee vapaana vaeltelevien olevan niitä viattomia ja vankilassa olleiden jotain pahoja. Väitän että jos pääsisit tutustumaan valtaosan vangeista elämänkaareen ja psykologiaan niin järjestäen tuntisit enemmän halua auttaa kuin rangaista. Näitä tapauksia on norsunluutornista yksityiskohtiin perehtymättä helppo tuomita. Itselläni on vähän tällainen yhteisön jäseniä auttava fiilis jopa silloinkin, kun kohde on vihattu. Auttava fiilis ei tosin koske ulkomailta tulevaa rosvojoukkoa. Jokainen yhteisö pitää huolen omistaan.

[yxtoine humanisti]

En usko, että jengi viitsisi juosta pahanteossa, jos niillä olisi duunia.

"Freetime is the devil's plaything!"

(Entä ne ihmiset, jotka eivät juokse pahanteossa siitä huolimatta, ettei heillä ole (palkka)työtä? Ehkä duuni tai sen puute ei olekaan niin keskeinen ja selittävä tekijä kuin ensi näkemältä uskoisi.)

Nuorison työllistäminen on avain.

Työyhteiskunnassa tietyin varauksin kyllä; jos et ole mukana "systeemissä", "syrjäydyt". Jos ihminen saa kokea nuoresta asti olevansa "syrjäytynyt", silloin ei hyvä heilu. Tämän välttääkseen on sosiaalistuttava työyhteiskunnan toimintaan: ainoa keino elää tarkoituksenmukaisesti yhteiskunnassa, joka toimii palkkatyönteon ja työyhteisöllisyyden ehdoilla, on saada sen sisällä ja ehdoilla elämänsä sujumaan, vieläpä mahdollisimman vähällä holhouksella.

"Hyvinvointiyhteiskunnassa" - siis yhteiskunnassa, jonka ei tarvitse sosiaalistaa työntekoon siksi, että infrastruktuuri olisi saatava jaloilleen - tämän sosiaalistumisen keskeisin anti on sen henkisessä puolessa: kokeakseen hyväksyntää, kuuluakseen joukkoon ja saadakseen yhteiskuntansa "täysjäsenyyden" on kannettava kortensa kekoon. Toisin sanoen, työyhteiskunnassa joukkoonkuulumisen tunne on riippuvaista yhteiskuntaa hyödyttävän työn tekemisestä. (Tästä syystä moni työttömäksi jäänyt haluaisi jatkaa yhteisöä hyödyttävää toimintaa ja tuntee syyllisyyttä "laiskuudestaan".)

Muutoin en pidä työllistämistä keskeisenä avaimena elämän pelastusoperaatioissa. Siitä, kuinka asiat ovat, ei voida päätellä sitä, kuinka niiden pitäisi olla. (< Humen giljotiini.)

Työntekoa tärkeämpää ihmiselle on tunne johonkin kuulumisesta. (< Tästähän se työntekokin usein saa merkityksensä.) Siksi ihmiset esimerkiksi jengiytyvät: "kielletty" ja "väärä" toiminta, jopa hengenvaaralliset uhat, eivät ole este, jos vastassa on syvä tarve tulla hyväksytyksi ja kuulua joukkoon. Ihmiset mieluummin "kuuluvat joukkoon" ja tekevät väärin (mikäli joukkoon kuuluminen sitä vaatii), kuin "elävät oikein" mutta yksinäisinä ja irrallisina. (Tässä mielessä esimerkiksi sosiaalinen media voi olla oiva apu tarjotessaan modernille ihmiselle yhteisöllisyyttä, myös ns. kuvitteellista yhteisöllisyyttä.)

Mutta olin sanomassa: työyhteisöllisyys on vain yksi tapa kokea joukkoon kuulumista. Ylipäätään tunne joukkoon kuulumisesta on tärkeämpi avain (ja suurempi nimittäjä) syrjäytymisen ehkäisemisessä kuin työelämään pääsy itsessään.

(Myös jengiytyminen on vain yksi tapa kokea joukkoon kuulumista, eikä jengiytyminen siten asetu automaattiseksi vaihtoehdoksi työyhteisöllisyydelle. Esimerkiksi uskovien yhteys, vaihtoehtoiset (kommuuni)elämäntavat tai vaikkapa rock-bändi ovat eräitä tapoja "kuulua joukkoon". Toki, marginaalista ulos laajentuessaan ne ovat uhka toimivalle työyhteiskunnalle. Siksi vaihtoehtoiset "joukkoon kuulumiset" esitetään mielellään ongelmallisina, jopa vaarallisina. < Tämähän on eräs "pelotevaikutus": uskotella, että ihmiselle käy huonosti, ellei hän elä "kuten kuuluu" eli hyödytä yhteiskuntaa - yleensä taloudellisesti - ja elä yhteiskunnan keskeisiä toimintoja häiritsemättä/vahingoittamatta/kyseenalaistamatta. Tällainen pelotevaikutus pitää osaltaan ihmiset siinä kurissa, joka on hyödyllisempi "koneistolle" kuin ihmisille itselleen. Ihmiset on kasvatettava välttelemään työttömyyttä olotilana ja varsinkin elämäntapana. "Freetime is the devil's plaything"... < Kukahan utilitaristi tuon on ensimmäisenä lausahtanut. )

Minusta koko syrjäytymisen käsite on huonosti - tai tarkoitushakuisesti - valittu. Ihminen, joka ei kuulu työelämään, ei välttämättä ole "syrjäytynyt" - mutta voi alkaa kokea itsensä sellaiseksi, jos virkakoneisto ja kansan yleinen mielipide siitä jatkuvasti häntä muistuttavat ja viestittävät, että palkkatyöelämän ulkopuolella oleva työikäinen ei kuulu joukkoon, "meihin". Lopulta "syrjäytymisen ongelmista" alkaa tulla itseääntoteuttavia ennusteita. (Tästä oli joku sosiologinen väikkärikin olemassa...) Lisäksi, esimerkiksi ihmiset, jotka valitsevat vaikkapa erakkouden tai elämän ilman palkkatyötä vapaaehtoisesti, eivät ole "syrjäytyneitä". (Onko Kati Sinenmaa "syrjäytynyt"?)

"Syrjäytyminen" on semantiikkaa. Syrjäytymisestä puhuminen on yleensä vain eräs tapa ilmaista, ettei joidenkin ihmisten elämäntapa hyödytä työyhteiskuntaa tarkoituksenmukaisella tavalla. Toisin sanoen, joskus työyhteiskunnan ulkopuolelle jääminen ei ole "syrjäytymistä", vaan katsomuksellisista tai ideologisista syistä johtuvaa itsensä ulkopuolistamista. - Mutta kuulostaa kait humaanimmalta puhua siitä "syrjäytymisenä". (< Lisäksi tällainen "humaani puhe" saa sen ideologian, jonka varassa työyhteiskunta pyörii, vaikuttamaan ainoalta oikealta, ja vaihtoehtoisen elämäntavan tai katsomuksen näyttämään häiriötapaukselta, kuten sairaudelta tai rikollisuudelta.)

Kun ihminen voi kokea työyhteiskuntaan osallistumisensa olevan hänen oma etunsa, hänellä ei yleensä ole mitään siihen osallistumista vastaan. Mutta jos esimerkiksi työmarkkinat hylkivät häntä pitkäkestoisesti tai toimenkuva on pelkkää kärsimystä tai verotuksesta tulee kohtuuttoman raskasta, voi olla ihmisen oma psyykkinen etu alkaa ajatella työyhteiskunnan toimintaperiaatteista toisin.

Jos siis osa nuorista on "syrjäytynyt" katsomuksellisista syistä, työelämän avulla vastuuttaminen ei välttämättä ole toimiva ratkaisu. Siinä tapauksessa lienisi tärkeintä, ettei nuori tästä huolimatta joudu kokemaan itseään yhteiskunnassa ulkopuoliseksi tai, mikä vielä pahempaa, viholliseksi.

Syrjäytymispuheesta vielä: Myös maahanmuuttajista puhuttaessa kuulee usein puhuttavan heidän "syrjäytymisvaarastaan", ja siis kollektiivisesta sellaisesta. Mielestäni näiden ihmisten "syrjäytyminen" ei ole ongelma; kyllä he ovat hyvinkin yhteisöllisiä ja löytävät paljon mielekkyyttä elämälleen, eivätkä siten koe olevansa itseään vahingoittavalla tavalla ulkopuolisia. Mutta ongelmana länsimaisen työyhteiskunnan kannalta on toki se, mikäli suuri osa maahanmuuttajista ei ole sosiaalistunut työyhteiskunnan normeihin, eikä pidä sellaista tavoitetta itselleen tärkeänä. Yhtä kaikki, tätä on virheellistä rinnastaa "syrjäytyneisyyteen", varsinkin, jos tähän puheeseen vielä liitetään oletus siitä, että ihminen kärsii, ellei hänellä ole palkkatyötä eikä ammatillista asemaa. Tällainen oletus sisältyy länsimaiseen ajattelutapaan ihmisen elämäntarkoituksesta (ja tästä syystä työttömyydestään kärsivällä ihmisellä on yleensä huono itsetunto ja tunne elämän tarkoituksettomuudesta).

Foucault'laista on tarkkailla sitäkin, kuka sanelee hyväksytyn tavan "kuulua joukkoon", kenen tavoitteilla ja millä ehdoilla tämä tapahtuu, ja mikä tärkeintä: millaiseen joukkoon kuuluminen on tavoiteltavaa tai "normaalia". Kaikki muu on tämän sovitun järjestyksen suojelemiseksi yleensä sitten joko kriminalisoitu tai patologisoitu - tai synnillistetty, vaikka sellainen alkaakin olla länsimaissa jo vanhanaikaista - siis esitetty jollakin tavalla virheellisenä tai ongelmallisena. Ei-toivottu ryhmäytyminen on potentiaalinen uhka hallitsevalle (tai ylläpidetyksi halutulle) valtarakenteelle ja sen tavoitteille. (Tästä kaikesta käydään luonnollisesti diskursiivista valtataistelua: taistelua siitä, millaiseen asemaan - millaisiin sisäisiin ja keskinäisiin alistussuhteisiin - mitkäkin ryhmäytymisen diskurssit asettuvat. Kiihkein taistelu koskee tietenkin hallitsevan aseman ylläpitämistä tai siihen pääsyä, koska sieltä käsin voidaan sanella ne perusteet, joilla asiat legitimoidaan ja legitiimi tieto tuotetaan.)

Korjaisin siis näin: Nuorison työllistäminen tunne joukkoon kuulumisesta on avain. Jos töitä ei ole tarjolla tai niitä vastustetaan, onko muita vaihtoehtoja?

Pelotetta tarvitaan, jotta yhteiskunta toimisi, mutta ongelmanratkaisuna se ei ole kovin hyvä. Tästä enemmän Michel Foucault kirjoissaan Poissuljetut sekä Tarkkailla ja rangaista:

Pelko toiminnan motiivina - myös tekemättäjättämisen motiivina - on mielestäni huono aina, jos ei ole kyse taistele tai pakene -reaktiosta.

Silti: mikäli ihmiset kasvatetaan väkivallalla, eli pakottamisen ja rangaistusten avulla, on pelko kurinalaisuuden motiivina syvälle istutettu ja vaikeaa muuttaa. (Tällöin sisäistetty kurinalaisuus on rangaistuksen pelkoa, ja tätähän esimerkiksi monet uskonnot hyödyntävät tehokkaasti.) Tämän seuraus on myös se, että jos jotakin asiaa ei erikseen kielletä tai siitä ei seuraa (tuntuvaa) rangaistusta, asia mielletään sallituksi. Tässä mielessä on pakko olla samaa mieltä: "jotta yhteiskunta toimisi".

Perimmäinen ongelma liittyy mielestäni silti ennemmin kasvatusmetodeihin ("musta pedagogiikka" a la Alice Miller) kuin liian laimeisiin rangaistuksiin. Olen sitä mieltä, että aikuisen ihmisen vastuuntunnon on perustuttava johonkin muuhun kuin rangaistuksen pelkoon (kuten pelkoon vapauden menetyksestä, piiskasta tai ikuisesta helvetistä). Pelosta ei kasva hyvää arvostelukykyä, ainoastaan auktoriteettiuskoa ja -pelkoa. Mutta ehkä tämä on pienempi paha: pelottomuus ja kurittomuus on vielä pahempaa kuin kurinalaisuus rangaistuksen pelosta.

Jos tässä yhteydessä puhutaan Foucault'sta, pelote ja ongelmanratkaisu liukuvat päällekäin. Kurinpitoon liittyvänä ongelmanratkaisunahan alettiin Foucault'n mukaan käyttää julkisten teloitusten - ankaran pelotteen - sijasta sisäistettyä "kurinpitojärjestelmä": ihminen ehdollistetaan tunteeseen tarkkailluksi tulemisesta, jolloin ihminen sisäistää "valvovan silmän". Tämän seurauksena hän sitten valvoo itseään silloinkin, kun kukaan muu ei tosiasiassa häntä tarkkaile. (Psykoanalyysissä tätä samaa ilmiötä tarkastellaan tutkimalla superegoa: yliminä on sisäistetty järjestyksenvalvoja, tarkkailija ja rankaisija; "Jumalan ääni", "omatunto" tai isän/äidin sisäistetty kurinpito.) Toisin sanoen, ihminen ehdollistetaan pitämään itse itsensä kurissa tavalla, joka palvelee tarkkailijoita, ja tekemään tämä rangaistuksen pelossa. Foucault havainnollisti tätä ajatustaan - ja tämän "mekanismin" alkuperää - konkreettisella Panopticon -vankilamallilla.

Yhteiskunnan pitää yrittää "pelastaa" jokainen nuori elämä eikä yrittää ohjata pelotevaikutuksella.

Kiitos: pidän pelotevaikutuksista luopumista erittäin terveenä kehityssuuntana.

Mutta hmmmm... Kuinka tämä yhteiskunnan suorittama pelastusoperaatio on mahdollinen, jos "pelastaminen" tarkoittaa sisäistettyä kurinpitojärjestelmää, ja kurinpitojärjestelmä rakennetaan pelotevaikutuksilla (eli rangaistuksen pelon varaan)?

Ja sitten tuo, että 'yhteiskunta pelastaa'... Nuoren kohdalla holhoussuhde on ymmärrettävä. Mutta kuinka sellainen opettaa nuorta pelastamaan itse itseään (muilla, kuin yhteiskunnan ennalta opettamilla tavoilla)?

Tarkoitin sitä, että yhteiskunta on moninainen ja nuorten kuuluukin rikkoa rajoja ja kapinoida vallitsevaa yhteiskuntaa vastaan.

Jos näin "kuuluu" tehdä, miksi siitä kuitenkin rangaistaan? Tämähän antaa ymmärtää, ettei rajoja kuuluisi rikkoa? (Vai opetetaanko tuossa nuorille syyn ja seurauksen sääntöä, joka "kuuluu" oppia? 'Okei, riehu vaan jos huvittaa. Mutta siitä on sitten tämä seuraus.')

Nuorena henkilönä tehdyistä rikoksista tulee antaa sanktio, mutta "rakkaudella", kuten vanhempiensakin tulee rangaista jälkeläisiään.

Ai niinku näin.

Varastelusta voisi puolestani antaa kotona selkäsaunan.

(Kannatatko väkivallalla tai sen uhalla kasvattamista? Mitä mieltä olet fyysisesti väkivaltaisten kasvatusmenetelmien kriminalisoimisesta ja niiden kutsumisesta pahoinpitelyksi? Saako lapsia ylipäätään hakata, jos "tarkoitus on hyvä"?)

Mielestäni "rakkaudesta hakkaaminen" on jotain aivan käsittämätöntä (ja synnyttää problematiikkaa kuten viehtymystä S/M -seksiin: ihminen ehdollistuu yhdistämään toisiinsa väkivallan ja turvallisuuden, ja oppii ylipäätään vihaamalla rakastamisen).

Avaa ketju "Halla-ahon rangaistus Foucaultlaisittain".

Loistava idea!

[Tuomas3]

^

1. Pidän Lafarguen teksteistä ja näkökulmasi on miellyttävä. Vankila on aina ollut yhteiskunnallinen konstruktio. Suomalaiseen perusarvostukseen kuuluu työ, perhe etc. Kaikki eivät niitä tarvitse ja se on ok. Suurin osa tavoittelee kuitenkin työtä ja ennen kaikkea osallisuutta. Jos lain turvin voi olla osallisena, niin harvoin on syytä rikkoa lakia. Vapaa-aika ei siis ole paha juttu, mutta osattomuus ja ulkopuolisuuden tunne on.

2. Nuori kapinoi luonnostaan ja kodin sekä yhteisön vastatoimet osoittavat, että hänellä on merkitystä. Puuttuminen on välittämistä, jos se tehdään nuoren parhaaksi eikä sääntöjen itsensä vuoksi.

3. Mielestäni fyysisyys kuuluu osaksi ihmistä ja rakkaudella annettu kuritus on ok. Itse noudatan lakia, enkä käytä fyysisiä menetelmiä.

[Lalli IsoTalo]

.... vankila ei ole ratkaisu, koska sieltä vapautuneet uusivat rikoksen suurella todennäköisyydellä ...

Valtaosa tappajista on hoidellut kännikaverinsa enemmän tai vähemmän vahingossa ja katuu sitä heti selvänä päivänä.

Yhdenvertaisuusperiaatteen mukaan juopoilla on samat oikeudet säilyä enemmän tai vähemmän puukottamattomina kuin huoltosuhteen parantajillakin. Katselen tätä asiaa enemmän sen ei-vielä-puukotetun kuin katujan kannalta.

[yxtoine humanisti]

1. Pidän Lafarguen teksteistä ja näkökulmasi on miellyttävä.

"Oikeus laiskuuteen"  (En minä nyt sentään laiskottelun puolesta kokenut puhuvani... Ajattelin vain, että on muitakin tapoja harjoittaa hyödyllisyyttä ja ahkeruutta - ja ennen kaikkea joukkoonkuulumista - kuin tehdä se taloudellisesti tuottavana työyhteiskunnan rattaana. Tosin, rattaana oleskelu lienee helpoin ja miellyttävin vaihtoehto.)

Vankila on aina ollut yhteiskunnallinen konstruktio.

... Joten vankilalaitos on ok ja väistämätön instituutio? Entä se Humen giljotiini? Ja entä argumentointisi, jonka mukaan "vankila tuottaa rikollisia"? (Vai tarkoitatko, että vankilalaitos voidaan konstruoida toisin, vaikka vankilan itsensä onkin oltava koska se on aina ollut? Noh, emmekös me kaikki konstruoi sisällemme jonkinlaisen vankilan, että sikäli vankiloiden jatkuvuus on turvattu.)

(Ei tarvitse vastailla näihin minun kyssäreihini... Ne ovat siinä määrin ehtymätön luonnonvara, että minut saa tulkita myös retorisena.)

Suomalaiseen perusarvostukseen kuuluu työ, perhe etc. Kaikki eivät niitä tarvitse ja se on ok. Suurin osa tavoittelee kuitenkin työtä ja ennen kaikkea osallisuutta.

Kyllä, kyllä, kyllä. Tästä huolimatta olisi kiinnostavaa tietää näiden arvostusten alkuperistä ja syistä, tai pohtia, miksi kaikki eivät niitä tarvitse, ja mitä seurauksia tällaisesta voi olla. (Entä ne suomalaisen yhteiskunnan jäsenet, jotka eivät jaa näitä perusarvostuksia tai ole koskaan kasvaneet niihin? Kuinka yhteiskuntamme heidän mukanaan ehkä muuttuu, ja miten tähän olisi syytä varautua, jos mitenkään?)

Jos lain turvin voi olla osallisena, niin harvoin on syytä rikkoa lakia.

Mutta jos palaamme ajatukseen kapinoivista nuorista, saamme heistä esimerkin ihmisistä, joista voi olla jännittävää pyrkiä sellaiseen osallisuuteen, jossa lakia ei kunnioiteta viimeisen päälle - vaikka erinomainen mahdollisuus siihen olisikin. Tarkoitan sanoa, että pelkkä mahdollisuus ei välttämättä anna syytä olla lainkuuliainen tai kokea lainkuuliaisuutta mielekkäänä.

Vapaa-aika ei siis ole paha juttu, mutta osattomuus ja ulkopuolisuuden tunne on.

"Siis"? (Öööö.... ) Ai siis niinku että jos ei ole syytä rikkoa lakia, vapaa-aika ei ole huono juttu - mutta voi olla, jos tuntee itsensä ulkopuoliseksi?

2. Nuori kapinoi luonnostaan ja kodin sekä yhteisön vastatoimet osoittavat, että hänellä on merkitystä. Puuttuminen on välittämistä, jos se tehdään nuoren parhaaksi eikä sääntöjen itsensä vuoksi.

Tie helvettiin on päällystetty hyvin aikomuksin. Puuttuminen ei välttämättä ole välittämistä. Se voi olla vallanhalua ja hallinnantarvetta - tai hyvää tarkoittavaa hanhiemoilua, jopa holhoamalla vahingoittamista. Minusta "vastatoimet" eivät siis välttämättä osoita nuoren merkitystä, joskus jopa päinvastoin (ellemme sitten puhu nuoren merkityksestä vallankäyttelyn kohteena, tulevana yhteiskunnallisena resurssina). Nuoren merkityksen voi osoittaa myös luottamus häneen, sekä hänen henkilökohtaisen auktoriteettinsa kunnioittaminen ja voimistaminen. (Sitä paitsi, kuinka nuori voi oppia virheistään tai löytää itsensä kipuilujensa kautta, jos joku aina syöksyy "pelastamaan" hänet?)

3. Mielestäni fyysisyys kuuluu osaksi ihmistä ja rakkaudella annettu kuritus on ok. Itse noudatan lakia, enkä käytä fyysisiä menetelmiä.

Kyllä, fyysisyys on osa ihmisyyttä. Mutta tällä ei mielestäni voida perustella fyysistä väkivaltaa. (Muutenkin haluaisin selvittää syvemmin paradoksia nimeltään rakkaudella annettu kuritus.)

(Ja hei, muuten, kommenttisi sisältää implisiittisen väittämän siitä, että on ok rikkoa lakia, jos pitää sitä "moraalisesti oikeutettuna" ja ajattelee, että se on jonkun/kaikkien parhaaksi. Samalla myös esitetään, että laki ei sellaiseen kykene.)

* * *

Joka tapauksessa: kiitos lyhyistä ja ytimekkäistä. Selkis! (Siis mielipiteesi, ei välttämättä niiden perusteet. Mutta "se on ok". )

[Tuomas3]

.... vankila ei ole ratkaisu, koska sieltä vapautuneet uusivat rikoksen suurella todennäköisyydellä ...

Valtaosa tappajista on hoidellut kännikaverinsa enemmän tai vähemmän vahingossa ja katuu sitä heti selvänä päivänä.

Yhdenvertaisuusperiaatteen mukaan juopoilla on samat oikeudet säilyä enemmän tai vähemmän puukottamattomina kuin huoltosuhteen parantajillakin. Katselen tätä asiaa enemmän sen ei-vielä-puukotetun kuin katujan kannalta.

Tuo oli pirun hyvä huomio. Ajattelin vähän itsekkäästi, ettei kyseisistä rikollisista ole haittaa meille. Sosiopaattiseen ajatteluun taipuva voisi laskea puliukkosurmaajan vähentävän yhteiskunnan kuluja rellestäessään vapaana.

Teot ovat usein tahattomia (lyöty liian kovaa) ja parhaimmillaan johtavat raitistumiseen. Kannatan näille minimituomiota ja pakkohoitoa; sen jälkeen etsitään duunipaikka ja laitetaan asumaan kauaksi vanhoista juoppokavereista (ehdolle pääsyn edellytys)

[Tuomas3]

Vankila on aina ollut yhteiskunnallinen konstruktio.

1... Joten vankilalaitos on ok ja väistämätön instituutio? Entä se Humen giljotiini? Ja entä argumentointisi, jonka mukaan "vankila tuottaa rikollisia"? (Vai tarkoitatko, että vankilalaitos voidaan konstruoida toisin, vaikka vankilan itsensä onkin oltava koska se on aina ollut? Noh, emmekös me kaikki konstruoi sisällemme jonkinlaisen vankilan, että sikäli vankiloiden jatkuvuus on turvattu.)

Jos lain turvin voi olla osallisena, niin harvoin on syytä rikkoa lakia.

2. Mutta jos palaamme ajatukseen kapinoivista nuorista, saamme heistä esimerkin ihmisistä, joista voi olla jännittävää pyrkiä sellaiseen osallisuuteen, jossa lakia ei kunnioiteta viimeisen päälle - vaikka erinomainen mahdollisuus siihen olisikin. Tarkoitan sanoa, että pelkkä mahdollisuus ei välttämättä anna syytä olla lainkuuliainen tai kokea lainkuuliaisuutta mielekkäänä.

Vapaa-aika ei siis ole paha juttu, mutta osattomuus ja ulkopuolisuuden tunne on.

3. "Siis"? (Öööö.... ) Ai siis niinku että jos ei ole syytä rikkoa lakia, vapaa-aika ei ole huono juttu - mutta voi olla, jos tuntee itsensä ulkopuoliseksi?

Nuori kapinoi luonnostaan ja kodin sekä yhteisön vastatoimet osoittavat, että hänellä on merkitystä. Puuttuminen on välittämistä, jos se tehdään nuoren parhaaksi eikä sääntöjen itsensä vuoksi.[/quote]
4. Tie helvettiin on päällystetty hyvin aikomuksin. Puuttuminen ei välttämättä ole välittämistä. Se voi olla vallanhalua ja hallinnantarvetta - tai hyvää tarkoittavaa hanhiemoilua, jopa holhoamalla vahingoittamista. Minusta "vastatoimet" eivät siis välttämättä osoita nuoren merkitystä, joskus jopa päinvastoin (ellemme sitten puhu nuoren merkityksestä vallankäyttelyn kohteena, tulevana yhteiskunnallisena resurssina). Nuoren merkityksen voi osoittaa myös luottamus häneen, sekä hänen henkilökohtaisen auktoriteettinsa kunnioittaminen ja voimistaminen. (Sitä paitsi, kuinka nuori voi oppia virheistään tai löytää itsensä kipuilujensa kautta, jos joku aina syöksyy "pelastamaan" hänet?)

Mielestäni fyysisyys kuuluu osaksi ihmistä ja rakkaudella annettu kuritus on ok. Itse noudatan lakia, enkä käytä fyysisiä menetelmiä.

Kyllä, fyysisyys on osa ihmisyyttä. Mutta tällä ei mielestäni voida perustella fyysistä väkivaltaa. (Muutenkin haluaisin selvittää syvemmin paradoksia nimeltään rakkaudella annettu kuritus.)

5. (Ja hei, muuten, kommenttisi sisältää implisiittisen väittämän siitä, että on ok rikkoa lakia, jos pitää sitä "moraalisesti oikeutettuna" ja ajattelee, että se on jonkun/kaikkien parhaaksi. Samalla myös esitetään, että laki ei sellaiseen kykene.)

1. Vankilalaitos voidaan kontsruoida toisin. Kysymys on sitä, mitä sillä halutaan. Jos vankilan tarkoitus on ehkäistä rikollisuutta, niin miksi se Foucaultin mukaan lisää sitä. Vankila on yhteiskunnallinen instituutio, joka on usein ratkaisu niihin ongelmiin, joita ei osata ratkaista. Vankila ei ole aina tarpeellinen. Esim kerjäläisongelmaan ei tarvita vankiloita, koska maahantulon estäminen ja karkoitukset ovat tehokkaampia keinoja.

2. Olet aivan oikeassa.

3. Omaehtoinen vapaa-aika ja joutilaisuus ovat tavanomaisesti yksilönkannalta hyviä asioita. Mikäli nämä ovat kuitenkin olosuhteiden pakottamaa joutilaisuutta, kuten työttömyys, se voi johtaa omanarvon tunteen alenemiseen. Tällainen osattomuus saa kaipaamaan osallisuutta. Mikäli osallisuutta ei löydy kaidalta polulta, sitä voidaan hakea lakia rikkovista ryhmittymistä.

4. Tarkista vielä alleviivaamani kohta. Nuoren parhaaksi ei tarkoita kontrollifriikin oman mielihyvän toteuttamista eikä hanhiemon munana olemista.

5. Sanoisinpa että jopa eksplisiittisen väitteen. Vaikka KKO rajoittaisi sananvapautta kuinka paljon tahansa, en aio sitä lakia totella. Virassa ollessani tottelen, mutta kritisoin. Vapaalla ollessani noudatan omia kansalaistottelemattomuuden sääntöjä. Laki ja oikeus on kaksi eri asiaa. Mikään instanssi ei ole erehtymätön; en minäkään, mutta sananvapaus on arvokysymys. Niin kauan kuin siitä ei ole erikseen haittaa tai riskiä, kuten kehotuksesta lähteä "hakkaamaan mutiaisia", sanan on oltava vapaa.
Mukuloille selkään antamisessa on ihan hyvä olla pahoinpitelylaki, joka ei oikeuta epäoikeudenmukaiseen ruumiilliseen kuritukseen. Sain itse vitsaa, kun tein pahojani varoituksista huolimatta ja selkäsauna oli ansaittu ja ohjaava sekä taatusti rakkaudella annettu. Vanhemmat näkevät asiat yksilötasoisemmin kuin yksinkertaistava laki. Olen vanhempana sanonut lapsille, missä menee ehdottomasti se raja, mitä ei rikota, josta tulee fyysinen kuritus (törkeä lainrikkominen). Parempi se kuin yhteiskunnan antamat sanktiot; niiden jälkeen kun ei pääse helposti töihin. Yksi esimerkki olisi se, jos mukulani jäisi minulle kiinni vaikka kokaiinin käytöstä. Taatusti pieksisin niin, ettei käytä toiste + plus eristäisin täysin kavereistaan. Pahaahan se tekisi, mutta se olisi pienemmän pahan tie.

[Nikolas]

Teorian mukaan kurjaliston asemaa Suomessa tuli sen sijaan heikentää siihen pisteeseen, että oppikirjan mukainen vallankumous toteutuu.

Toimii varmasti yhtä hyvin kuin rakkauden pommit.

(http://angryflower.com/bombso.gif)

[yxtoine humanisti]

Jos vankilan tarkoitus on ehkäistä rikollisuutta, niin miksi se Foucaultin mukaan lisää sitä. Vankila on yhteiskunnallinen instituutio, joka on usein ratkaisu niihin ongelmiin, joita ei osata ratkaista. Vankila ei ole aina tarpeellinen.

Vankila on rangaistus- ja kasvatuslaitos. (Englannin correctional institution onkin kuvaava nimitys.) Se pyrkii "parantamaan" ihmisen tekemällä tästä kuuliaisen järjestykselle. Jostain syystä kuvitellaan, kuten kasvatukseen kuuluu, että nuhtelu, vapauden rajoittaminen ja etenkin kurinalaisuuteen ehdollistaminen tekisivät tehtävänsä: herää aikaisin, syö ruoka-aikana, opiskele tai tee työtä, kunnioita auktoriteetteja, käy illalla nukkumaan kun valot sammuvat, opettele tulemaan ihmisten kanssa toimeen. Näillä toistuvilla rutiineilla pyritään rakentamaan sisäinen kurinalaisuus. Aivan samoin toimitaan muissakin yhteiskuntakelpoisuuteen sosiaalistavissa instituutioissa, kuten koulussa, armeijassa tai kirkossa. (Näin siis Foucault'n mukaan.) "Parantunut" vanki on sellainen, joka on kuuliainen järjestykselle. Ongelmaksi käsitetään alunperinkin se, että järjestystä ei kunnioiteta, eikä niitä syitä, joiden takia joku ei niin halua tai kykene tekemään. 

Humanismi on inhimillistänyt suhtautumista. Vanki ei ehkä olekaan huono ihminen; on alettu ajatella, että ihminen toimii "väärin" (vain silloin), jos hänellä on "ongelmia", ei siitä syystä, että olisi paha tai kuriton. Tähän ajatukseen sisältyy oletus siitä, ettei tällainen ihminen kykene itse käsittelemään ongelmiaan - sillä jos hän kykenisi, hän ei tekisi "väärin". Niinpä häiriökäyttäytyminen implikoi tässä humaanissa katselutavassa jonkinlaista häiriintyneisyyttä, joka halutaan "hoitaa". (Tällainen ajattelutapa kuultaa myös sinun käsitystesi taustalla.)

(Psykokulttuurikritiikin mukaan tuollaisessa ajattelussa on kuitenkin ongelma: se poistaa ihmiseltä henkilökohtaisen vastuun ja valinnanvapauden. Äkkiä ei enää olekaan kyse "oikeasta" ja "väärästä" vaan "terveydestä" ja "sairaudesta". Eettisten valintojen kääntäminen puutteellista arvostelu- ja toimintakykyä koskeviksi kysymyksiksi (kuten kysymyksiksi mielenterveydestä tai huonoista elämänolosuhteista) riistää eettistä vastuuta ja siten jopa ihmisarvoa, niin paradoksaaliselta kuin tämä kuulostaakin. Jos esimerkiksi alkoholisti mieltää addiktionsa sairaudeksi eikä eettiseksi valinnaksi, hän voi ajatella, että hän "sairastui", ja ehkä siksi, että "se oli hänellä geeneissä". Tällöin esimerkiksi alkoholismiin johtaneiden syiden puiminen voi jäädä taka-alalle, ja alkoholisti jäädä "sairaana" riippuvaiseksi holhouksesta ja kontrollista.)

Niin tai näin, sen sijaan, että laitokset "parantaisivat" ihmisen, ne yleensä vain laitostuttavat hänet. Laitostunut ihminen ei enää osaa huolehtia itse itsestään. Hän jää holhouksesta ja holhoojistaan enemmän tai vähemmän riippuvaiseksi. Tämä voi olla yksi syy siihen, että vankilat tuottavat (ja konfirmoivat) rikollisia. Stigmallakin on oma suuri osuutensa.

3. Omaehtoinen vapaa-aika ja joutilaisuus ovat tavanomaisesti yksilönkannalta hyviä asioita. Mikäli nämä ovat kuitenkin olosuhteiden pakottamaa joutilaisuutta, kuten työttömyys, se voi johtaa omanarvon tunteen alenemiseen.

Ehkä ihmisen olisi opittava tulemaan paremmin toimeen itsensä kanssa sekä itsensä viihdyttämisen taitoja. Silloin ei tule orpo olo eikä ahdistu. (Jokaisen pitäisi olla itsensä paras ystävä.) Mutta esimerkiksi viihdeteollisuus ja massakontrolli hyötyvät tällaisesta kyvyttömyydestä. Nykyäänhän ihmiset opetetaan välttelemään, jopa pelkäämään yksinoloa: se on oireellista tai luuserimeininkiä, ja sitä paitsi seinätkin alkavat kaatua päälle.

4. Tarkista vielä alleviivaamani kohta. Nuoren parhaaksi ei tarkoita kontrollifriikin oman mielihyvän toteuttamista eikä hanhiemon munana olemista.

Esitit hyvän tarkennuksen alleviivaamassasi kohdassa. Oma pointtini oli kuitenkin todeta, että "nuoren parhaaksi" toimivat tahot eivät välttämättä tiedosta harjoittavansa vahingoittavaa holhoamista, varsinkaan, jos kokevat tarkoituksensa hyvänä. Kontrollifriikin mielihyväkin voi syntyä siitä oletetusta "hyvästä", jota hän uskoo nuorelle tarjoavansa, ja siitä vastuusta, jota kokee nuoresta kantavansa.

Laki ja oikeus on kaksi eri asiaa.

Laki ilmaisee käsitystä oikeudesta. Tässä mielessä laki on aina oikeus. Mutta oikeustajuja on moneen lähtöön, eikä laki välttämättä vastaa kansan oikeustajua (mikä on kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa merkillistä). Ymmärrän silti mitä tarkoitat.

Mikään instanssi ei ole erehtymätön.

(... Jolloin myöskään mikään oikeustaju tai käsitys oikeudesta ei voi olla erehtymätön; instanssit tuottavat "oikeuden".)

Niin kauan kuin siitä ei ole erikseen haittaa tai riskiä [...] sanan on oltava vapaa.

Kyllä meille ne "haitat" ja "riskit" vielä näytetään... "Haitat" ja "riskit" ovat määrittelykysymyksiä, joten oleellista on se, kenen "haitan" tai "riskin" käsityksillä mennään.

Mukuloille selkään antamisessa on ihan hyvä olla pahoinpitelylaki, joka ei oikeuta epäoikeudenmukaiseen ruumiilliseen kuritukseen.

Käsittääkseni laki ei oikeuta mihinkään fyysisen kuritukseen, ellei sitten kiinnipitelyyn.

Itse en edelleenkään usko rakkaudesta hakkaamiseen. (Lisäksi, yleensä hakkaaminen edellyttää aggressiivista mielentilaa, ja kasvatuksen perusperiaatteita on, ettei lasta tulisi rankaista vihaisessa mielentilassa.) Tämä ei silti vähennä uskoani vanhempien rakkauteen: se, että vanhemmat kohtelevat lapsiaan väärin tai rajoittuneella arvostelukyvyllä - ihmisiä vanhemmatkin ovat, varjopuolineen kaikkineen - ei tee tyhjäksi heidän rakkauttaan lapsiaan kohtaan.

Aikuinen on se, jonka tulee osoittaa kärsivällisyyttä ja kypsyyttä, kuten kunnioitusta lapsensa ihmisarvoa kohtaan (< tähän kuuluu myös oikeus fyysiseen koskemattomuuteen).

Pienemmän pahan etiikka. Se sopinee kärjistyneisiin kriisitilanteisiin, joissa on valittavana vain huonoja vaihtoehtoja.

Yksi esimerkki olisi se, jos mukulani jäisi minulle kiinni vaikka kokaiinin käytöstä.[...] Taatusti pieksisin niin, ettei käytä toiste

(Hmm, pelotevaikutus.)

Spekuloin. Jos lapsi tietäisi saavansa ikimuistoisesti isänsä kädestä jäädessään kiinni, hän todennäköisesti kätkisi ongelmansa viimeiseen asti - ellei halua provosoida vanhempiaan tai kenties tehostaa kurjaa oloaan masokistisesti "kerjäämällä verta nenästään". Riippuen siitä, mitkä syyt ovat ajaneet hänet huumeiden käyttöön, tieto väkivallan uhasta voisi pahentaa tilannetta. Varmasti lapsi siis tekisi parhaansa, ettei jäisi kiinni - mikä puolestaan antaisi addiktiolle aikaa kehittyä. Jos lapselle olisi kehittynyt addiktio hänen jäätyään kiinni - tai noh, kokaiini on jo niin vahvaa kamaa, että siihen asti edenneellä lienee pakosti jo addiktio - sitä ei käsiteltäne kovin rakentavalla tavalla hakkaamalla. Ja entä, jos se hakkaaminen vain todistaa lapselle siitä, ettei häntä rakasteta tai ymmärretä? (Päätellen siitä, että huumeiden käytöstä haetaan yleensä mielihyvää, tunne rakastettuna olemisesta ja muu hyvä olo ovat voineet olla muutenkin kadoksissa.) Ja entä, jos huumeidenkäyttö on ollut kapinaa, ja vanhemmilta saatu kuritus vain lisää kapinahalua entisestään? (< Tämä lienee temperamenttikysymys.)

Huolimatta siitä, kuinka hakkaaminen selitetään, olen taipuvainen ajattelemaan niin, että alitajunnan on vaikeaa mieltää sitä minään muuna kuin inhon, aggressiivisen hyökkäyksen ja kehollisen turvallisuuden vahingoittamisen osoituksena. Tämä - hakkaamiskokemus sellaisenaan, paljaana ja konkreettisena tapahtumana - voidaan toki sulkea tietoisuudesta pois, ja rationalisoida tapahtunut parhain päin (eikä vähiten siitä kunnioituksesta ja rakkaudesta, jota vanhempia kohtaan tunnetaan. Sitä paitsi lapselle voisi olla musertavaa ajatella, että omat vanhemmat vihaavat häntä, joten parhain päin rationalisointi voisi olla välttämätöntä.) 

Pakkotoimenpiteet lienisivät silti välttämättömät, jo addiktion takia. Mutta pakkokeinoihin ei välttämättä tarvitse kuulua aggressiivisuutta ja hakkaamista. Voisi siis olla muitakin, vielä pienemmän pahan teitä - jotka tosin saattaisivat edellyttää enemmän kärsivällisyyttä ja jättää jotain myös "elämän kannattelevien voimien" varaan.

Viime kädessä se, ettei lapsi aikuistuttuaan(kaan) käytä huumeita, perustunee hänen vastuuntuntoonsa ja arvostelukykyynsä, ei pelotevaikutukseen. Siksi ei kannata rakentaa tärkeitä asioita pelotevaikutuksen varaan. Muuten on oltava jatkuvasti suurempi ja kammottavampi pelote - ja mistä sellaisen saa, jos omia vanhempia ei enää ole, tai lapsi ei yksinkertaisesti jaksa enää välittää "pelotevaikutuksista".

[Afrikan kirjeenvaihtaja]

Syrjäytymispuheesta vielä: Myös maahanmuuttajista puhuttaessa kuulee usein puhuttavan heidän "syrjäytymisvaarastaan", ja siis kollektiivisesta sellaisesta. Mielestäni näiden ihmisten "syrjäytyminen" ei ole ongelma; kyllä he ovat hyvinkin yhteisöllisiä ja löytävät paljon mielekkyyttä elämälleen, eivätkä siten koe olevansa itseään vahingoittavalla tavalla ulkopuolisia. Mutta ongelmana länsimaisen työyhteiskunnan kannalta on toki se, mikäli suuri osa maahanmuuttajista ei ole sosiaalistunut työyhteiskunnan normeihin, eikä pidä sellaista tavoitetta itselleen tärkeänä. Yhtä kaikki, tätä on virheellistä rinnastaa "syrjäytyneisyyteen", varsinkin, jos tähän puheeseen vielä liitetään oletus siitä, että ihminen kärsii, ellei hänellä ole palkkatyötä eikä ammatillista asemaa. Tällainen oletus sisältyy länsimaiseen ajattelutapaan ihmisen elämäntarkoituksesta (ja tästä syystä työttömyydestään kärsivällä ihmisellä on yleensä huono itsetunto ja tunne elämän tarkoituksettomuudesta).

Olen ymmärtänyt, että mokuttajat ihastelevat eräiden maahanmuuttajien ei-länsimaalaista asennetta työyhteiskuntaan. Heidän mielestään nämä ovat verrattomasti yhteisöllisempiä ja tervehenkisempiä kuin kanta-asukkaat ja tekevät työn sijasta kaikenlaista mukavaa ja rikastavaa. Kun vain tarjotaan resursseja vaikkapa rummuttamiseen ja muuhun itseilmaisuun, niin maahanmuuttaja ei syrjäydy.

[yxtoine humanisti]

Olen ymmärtänyt, että mokuttajat ihastelevat eräiden maahanmuuttajien ei-länsimaalaista asennetta työyhteiskuntaan. Heidän mielestään nämä ovat verrattomasti yhteisöllisempiä ja tervehenkisempiä kuin kanta-asukkaat ja tekevät [palkka]työn sijasta kaikenlaista mukavaa ja rikastavaa.

Näin minäkin olen ymmärtänyt. Ja samalla kuitenkin puhutaan maahanmuuttajien "syrjäytymisestä" eli tajutaan, että työyhteiskunnan elämäntavasta ulkopuoliseksi jääminen, tai kykenemättömyys tukea sen toimintaperiaatteita, on työyhteiskunnassa hyvin ongelmallista.

Sikäli, että syrjäytyminen tosiasiassa viittaa tahattomaan itsensä ulkopuoliseksi ja toimintakyvyttömäksi tuntemiseen (ja tämän ilmenemiseen myös fyysisenä eristäytyneisyytenä), ei elämäntapavalinnoista tulisi puhua syrjäytymisenä. Mutta kuulostaahan se humaanimmalta, ja sellaiselta, ettei syrjäytynyt itse ole juurikaan vastuussa tilanteestaan. Rahoittamalla holhoaminen ei sekään ole paras keino "syrjäytymisen" ehkäisemiseksi.

[Siili]

Olen ymmärtänyt, että mokuttajat ihastelevat eräiden maahanmuuttajien ei-länsimaalaista asennetta työyhteiskuntaan. Heidän mielestään nämä ovat verrattomasti yhteisöllisempiä ja tervehenkisempiä kuin kanta-asukkaat ja tekevät työn sijasta kaikenlaista mukavaa ja rikastavaa. Kun vain tarjotaan resursseja vaikkapa rummuttamiseen ja muuhun itseilmaisuun, niin maahanmuuttaja ei syrjäydy.

Kyllähän noiden resurssien tarjomisella on Suomessa minimoitu romaniväestön kulttuurisen eroavaisuuden aiheuttamat yhteiskunnalliset haitat.  Heitä on noin 10000.  Kysymys kuuluu, onko suuremmille vähemmistöille mahdollista piffata elämä, jonka osana ei ole tuottava työ.   

[nuiv-or]

Sikäli, että syrjäytyminen tosiasiassa viittaa tahattomaan itsensä ulkopuoliseksi ja toimintakyvyttömäksi tuntemiseen (ja tämän ilmenemiseen myös fyysisenä eristäytyneisyytenä), ei elämäntapavalinnoista tulisi puhua syrjäytymisenä. Mutta kuulostaahan se humaanimmalta, ja sellaiselta, ettei syrjäytynyt itse ole juurikaan vastuussa tilanteestaan. Rahoittamalla holhoaminen ei sekään ole paras keino "syrjäytymisen" ehkäisemiseksi.

Syrjäytyneen määritelmä: 15-29-vuotias, jolla ei ole peruskoulun jälkeistä koulutusta, joka ei opiskele, ja joka ei myöskään käy töissä tai hoida lasta kotona.

http://yle.fi/uutiset/maahanmuuttajanuorilla_on_yli_viisinkertainen_syrjaytymisriski/6021551


http://hommaforum.org/index.php?topic=70099.0

[HCassidy]

1. Katusoitto ei ole kerjäämistä. Katusoitto on katusoittoa. Suomessa oli nyt juhannuksenakin satoja sellaisia ulkoilmatapahtumia, joissa soitettiin jotain instrumenttia.

Näkisin, että jos näillä soittajilla on esillä astia, johon kerätään rahaa, he ovat kerjäläisiä.  Sen lisäksi, että he ovat soittajia.

Kiitos mielipiteestä. Entä jos kyseessä on jokin kylätapahtuma, johon kerätään pääsymaksua? Miten sellainen tapahtuma erotettaisiin kerjäämisestä?

[Lemmy]

1. Katusoitto ei ole kerjäämistä. Katusoitto on katusoittoa. Suomessa oli nyt juhannuksenakin satoja sellaisia ulkoilmatapahtumia, joissa soitettiin jotain instrumenttia.

Ero on siinä, osaako soittaa. Katusoittoon lupa, luvan edellytyksenä soittokoe. Muuten joka spurgulla on kohta joku vitun vihellyspilli tai muovikippo jota ne paukuttavat.
Katutaiteilijat ovat asia erikseen kuin kerjäläiset.

Näin muuten viikonloppuna nuoralla tanssivan viulistin.

[Elemosina]

1. Katusoitto ei ole kerjäämistä. Katusoitto on katusoittoa. Suomessa oli nyt juhannuksenakin satoja sellaisia ulkoilmatapahtumia, joissa soitettiin jotain instrumenttia.

Näkisin, että jos näillä soittajilla on esillä astia, johon kerätään rahaa, he ovat kerjäläisiä.  Sen lisäksi, että he ovat soittajia.

Kiitos mielipiteestä. Entä jos kyseessä on jokin kylätapahtuma, johon kerätään pääsymaksua? Miten sellainen tapahtuma erotettaisiin kerjäämisestä?

Samalla tavalla kuin siitä että kun menet futismatsiin/lätkämatsiin niin sinne päästäkseen pitää maksaa pääsymaksu ja saat lipun. Samalla tavalla. Eihän tuo esimerkkisi ole mitenkään rinnastettavissa keskustelun aiheena olevaan kerjäämiseen.

Älä viitsi sekoittaa luvallista rahankeruuta kaikenkirjavien porukoiden harjoittamaan kerjäämiseen.
Valitettavasti myös feissareiden sun muiden järjestöjen rahankeruu on luvallista, vaikka aina yritetään vedota siihen että miten kerjäläisten kerjäämisen erottaa näiden "kerjäämisestä". Järjestöillä ja feissareilla pitää olla esittää rahankeruulupa, jonka saa poliisilta. Ja feissarithan oikeastaan pyrkivät tekemään sopimuksen jatkuvasta maksusuorituksesta, eli he eivät vastaanota käteistä eivätkä ilmeisesti saakaan ottaa rahaa vastaan. Hiukka erilaista touhua siis.

Tarkempaa tietoa rahankeruuluvasta: http://www.poliisi.fi/poliisi/home.nsf/0/0A14F93E322B026BC22571DA002EBE85?opendocument

[nuiv-or]

Kiitos mielipiteestä. Entä jos kyseessä on jokin kylätapahtuma, johon kerätään pääsymaksua? Miten sellainen tapahtuma erotettaisiin kerjäämisestä?

Ja ongelmasi on? Rinnastat Romanian mafian orjat perinteiseen kylätapahtumaan?

Hyvin menee.

Kerjäyskiellon tultua voimaan voidaan aivan hyvin katsoa perunanenien juttuja läpi sormien ja bustata ainoastaan eu-turisteja.

Toimivin ratkaisu olisi olla päästämättä moniosaajia tänne pilaamaan maata.

[Siili]

1. Katusoitto ei ole kerjäämistä. Katusoitto on katusoittoa. Suomessa oli nyt juhannuksenakin satoja sellaisia ulkoilmatapahtumia, joissa soitettiin jotain instrumenttia.

Näkisin, että jos näillä soittajilla on esillä astia, johon kerätään rahaa, he ovat kerjäläisiä.  Sen lisäksi, että he ovat soittajia.

Kiitos mielipiteestä. Entä jos kyseessä on jokin kylätapahtuma, johon kerätään pääsymaksua? Miten sellainen tapahtuma erotettaisiin kerjäämisestä?

Jos tapahtumapaikalle pääsyn edellytyksenä on, että maksaa pääsymaksun, niin mielestäni kysymyksessä on palvelun myyminen.  Näinhän toimitaan esimerkiksi festareilla.  Jos taas pyydetään vapaaehtoista lahjoitusta hyvään tarkoitukseen, niin kyllä, kyseessä on mielestäni kerjääminen.

Eihän kerjäämistä/keräämistä tarvitse ehdoitta kieltää.  Onhan nykyäänkin olemassa keräysluvat.  Mielestäni rekisteröidyille yhdistyksille (esim. kyläyhdistys) voisi sallia kerjäyksen yksinkertaisella poliisi-ilmoituksella, josta ilmenisivät kerjäyksen aika, tarkoitus ja vastuuhenkilöt.  Moinen varmaan onnistuisi netissäkin.

[Tuomas3]

Yksi esimerkki olisi se, jos mukulani jäisi minulle kiinni vaikka kokaiinin käytöstä.[...] Taatusti pieksisin niin, ettei käytä toiste

(Hmm, pelotevaikutus.)

Spekuloin. Jos lapsi tietäisi saavansa ikimuistoisesti isänsä kädestä jäädessään kiinni, hän todennäköisesti kätkisi ongelmansa viimeiseen asti - ellei halua provosoida vanhempiaan tai kenties tehostaa kurjaa oloaan masokistisesti "kerjäämällä verta nenästään". Riippuen siitä, mitkä syyt ovat ajaneet hänet huumeiden käyttöön, tieto väkivallan uhasta voisi pahentaa tilannetta. Varmasti lapsi siis tekisi parhaansa, ettei jäisi kiinni - mikä puolestaan antaisi addiktiolle aikaa kehittyä. Jos lapselle olisi kehittynyt addiktio hänen jäätyään kiinni - tai noh, kokaiini on jo niin vahvaa kamaa, että siihen asti edenneellä lienee pakosti jo addiktio - sitä ei käsiteltäne kovin rakentavalla tavalla hakkaamalla. Ja entä, jos se hakkaaminen vain todistaa lapselle siitä, ettei häntä rakasteta tai ymmärretä? (Päätellen siitä, että huumeiden käytöstä haetaan yleensä mielihyvää, tunne rakastettuna olemisesta ja muu hyvä olo ovat voineet olla muutenkin kadoksissa.) Ja entä, jos huumeidenkäyttö on ollut kapinaa, ja vanhemmilta saatu kuritus vain lisää kapinahalua entisestään? (< Tämä lienee temperamenttikysymys.)

Huolimatta siitä, kuinka hakkaaminen selitetään, olen taipuvainen ajattelemaan niin, että alitajunnan on vaikeaa mieltää sitä minään muuna kuin inhon, aggressiivisen hyökkäyksen ja kehollisen turvallisuuden vahingoittamisen osoituksena. Tämä - hakkaamiskokemus sellaisenaan, paljaana ja konkreettisena tapahtumana - voidaan toki sulkea tietoisuudesta pois, ja rationalisoida tapahtunut parhain päin (eikä vähiten siitä kunnioituksesta ja rakkaudesta, jota vanhempia kohtaan tunnetaan. Sitä paitsi lapselle voisi olla musertavaa ajatella, että omat vanhemmat vihaavat häntä, joten parhain päin rationalisointi voisi olla välttämätöntä.) 

Pakkotoimenpiteet lienisivät silti välttämättömät, jo addiktion takia. Mutta pakkokeinoihin ei välttämättä tarvitse kuulua aggressiivisuutta ja hakkaamista. Voisi siis olla muitakin, vielä pienemmän pahan teitä - jotka tosin saattaisivat edellyttää enemmän kärsivällisyyttä ja jättää jotain myös "elämän kannattelevien voimien" varaan.

Viime kädessä se, ettei lapsi aikuistuttuaan(kaan) käytä huumeita, perustunee hänen vastuuntuntoonsa ja arvostelukykyynsä, ei pelotevaikutukseen. Siksi ei kannata rakentaa tärkeitä asioita pelotevaikutuksen varaan. Muuten on oltava jatkuvasti suurempi ja kammottavampi pelote - ja mistä sellaisen saa, jos omia vanhempia ei enää ole, tai lapsi ei yksinkertaisesti jaksa enää välittää "pelotevaikutuksista".

Mielestäni kasvatuksessa ei kannata sulkea mitään rationaalisia keinoja pois jonkun postmodernin ideologian siivittämänä. Nykyään parjatuille behavioristisille ja fyysisille menetelmillekin on paikkansa. Pelotteessa ei ole mitään vikaa silloin, kun sillä estetään mm. lapsen mahdollinen kuolema. Pelottelen sanallisesti liikenteen ja raiskaajien suhteen siten, että huomioivat varoitukseni, eivätkä liiku miten sattuu.

Pointtisi ongelmien kätkemisestä selkäsaunan pelossa on ansiokas. Tuollaisia ongelmia ei piiloteta, jos vanhemmat ovat alituisesti tekemisessä lapsensa kanssa. Kun seuraa missä ja kenen kanssa lapsi liikkuu ja on yhteydessä muiden vanhempiin sekä on kotona silloin kun lapsi tulee koulusta niin ongelmia voi olla vaikea kätkeä. Kun puhuu, kuuntelee ja antaa paljon aikaa jälkikasvulleen niin ongelmat voidaan ehkäistä ennalta. Mulla on 6 tunnin työpäivät ja hyvää aikaa vahtia livenä jälkikasvustoa. Kaikilla ei sitä mahdollisuutta ole, mutta on muitakin "kontrolli"keinoja. Yksi hyvä on opettaa lapsi kirjoittamaan päiväkirjaa, josta voi sitten hädän tullen tarkistaa, mikä on ongelman nimi.

Tämä on kerjäämisketju, joten tässä ei varmaan kasvatuksellisista asioita enempää.

[Olli Immonen]

Alla lista lakialoitteen allekirjoittaneista kansanedustajista:

Helsingissä 21 päivänä kesäkuuta 2012

Tom Packalén /ps
Jussi Halla-aho /ps
Olli Immonen /ps
Vesa-Matti Saarakkala /ps
Ville Vähämäki /ps
Maria Lohela /ps
Hanna Mäntylä /ps
Ari Jalonen /ps
Jari Lindström /ps
Arja Juvonen /ps
Jussi Niinistö /ps
Ismo Soukola /ps
Teuvo Hakkarainen /ps
Reijo Hongisto /ps
Juha Väätäinen /ps
Ritva Elomaa /ps
Juho Eerola /ps
Laila Koskela /ps
Anne Louhelainen /ps
Anssi Joutsenlahti /ps
Timo Soini /ps
Kaj Turunen /ps
Reijo Tossavainen /ps
Pietari Jääskeläinen /ps
Osmo Kokko /ps
Eero Lehti /kok
Johanna Jurva /ps
James Hirvisaari /ps
Mikko Savola /kesk
Arto Pirttilahti /kesk
Markus Lohi /kesk
Eeva Maria Maijala /kesk
Kari Tolvanen /kok
Pertti Virtanen /ps
Pia Kauma /kok
Antti Kaikkonen /kesk
Pirkko Mattila /ps
Kimmo Kivelä /ps
Mikko Alatalo /kesk
Ben Zyskowicz /kok
Kimmo Sasi /kok
Pertti Hemmilä /kok
Lars Erik Gästgivars /r
Markku Mäntymaa /kok
Outi Mäkelä /kok
Lauri Heikkilä /ps
Lasse Hautala /kesk
Janne Sankelo /kok
Lea Mäkipää /ps
Pirkko Ruohonen-Lerner /ps
Heikki Autto /kok
Ilkka Kanerva /kok
Kauko Tuupainen /ps
Pentti Kettunen /ps

[Olli Immonen]

Tässä vielä lakialoite kokonaisuudessaan:

Laki järjestyslain 7 ja 16 §:n muuttamisesta
Eduskunnalle

Ulkomailta Suomeen tulevien kerjäläisten määrä on kymmenkertaistunut lyhyen ajan sisällä. Sisäasiainministeriön kerjäämisen kieltämistä selvittämään asettaman työryhmän 30.9.2010 julkaiseman työryhmämuistion mukaan erityisesti vuoden 2008 jälkeen kerjääminen on saanut aggressiivisempia piirteitä. Kerjäläisistä suuri osa kuuluu Bulgarian ja Romanian romanivähemmistöihin. Romanian ja Bulgarian tultua EU-jäseniksi vuonna 2007 Suomi ei monista EU-maista poiketen päättänyt käyttää niin sanottuja turvalausekkeita rajoittamaan näiden maiden kansalaisten maahantuloa. Suomesta on siten tullut houkutteleva kohde romanikerjäläisille; esimerkiksi Romaniassa kerjääminen on ankarasti sanktioitu.

Romanikerjäläisten Suomessa kerjääminen on organisoitua toimintaa: Rikollisliigat lainaavat romaneille korkeakorkoista matkarahaa, mikä pakottaa heidät Suomessa muun muassa katusoittajiksi, kerjäläisiksi ja prostituoiduiksi. Sisäasiainministeriön mukaan näin saadut rahat menevät valtaosin järjestäytyneille rikollisjärjestöille. Kerjäämisen organisointi sisältää siis hyväksikäytön lisäksi selviä järjestäytyneen rikollisuuden ja ihmiskaupan piirteitä. Ilmiöön liittyvästä oheisrikollisuudesta kertoo, että poliisin mukaan romanialaisia epäillään vuosittain noin 2 500 rikoksesta: varkauksista, pahoinpitelyistä ja seksuaalirikoksista. Kerjäämiseen liittyy myös asumisolosuhteiltaan ihmisarvon vastaisten leirien syntyminen. Maahamme saapuvilla romanikerjäläisillä on siten huomattava kielteinen vaikutus kaupunkiemme turvallisuuteen ja viihtyisyyteen. Lisäksi ilmiö työllistää muutenkin niukoin resurssein toimivaa poliisia. Kerjääminen ei kuulu suomalaiseen elämänmuotoon, ja sen lieveilmiöistä on runsaasti huonoja esimerkkejä myös muualta maailmasta.

Kerjäämisen salliminen Suomessa ei millään tavoin vähennä romanivähemmistöjen ongelmia, köyhyyttä ja syrjintää lähtömaissa vaan pikemminkin lisää niitä altistamalla nämä ihmiset monenlaiselle hyväksikäytölle maassamme. Romanian ja Bulgarian romanien oleskelu Suomessa jättää nämä ihmiset kaikkien maiden viranomaisjärjestelmien ulkopuolelle ja vapauttaa lähtömaiden kansalliset hallinnot vastuistaan. Romanian ja Bulgarian hallitusten velvollisuus on huolehtia Romanian ja Bulgarian kansalaisista. Tämän velvollisuuden hoitamista ei millään tavoin helpota se, että sallimme kerjäämiseksi naamioidun järjestäytyneen rikollisuuden Suomessa. Romanivähemmistöjen syrjäytyminen vain jatkuu Suomen maaperällä.

Järjestyslain tarkoituksena on edistää yleistä järjestystä ja turvallisuutta yleisillä paikoilla. Aikaisemmin voimassa olleissa kuntakohtaisissa järjestyssäännöissä kerjääminen pystyttiin yksiselitteisesti kieltämään. Nykyinen vuonna 2003 voimaan tullut järjestyslaki mahdollistaa vain häiritsevään kerjäämiseen puuttumisen. Järjestyslain (612/2003 ) 2 luvun 3 § kieltää yleisellä paikalla muun muassa metelöimällä, toistuvilla uhkaavilla eleillä, hyökkäävillä liikkeillä ja suullisesti esitetyillä uhkailuilla tapahtuvan yleisen järjestyksen häiritsemisen ja turvallisuuden vaarantamisen. Sisäasiainministeriön vuonna 2010 kerjäämisen kieltämistä selvittäneen työryhmän yksi toimenpide-ehdotus oli, että kerjääminen julkisella paikalla itseään elättääkseen tulee kieltää järjestyslailla. Tätä ehdotusta täsmentäisimme kuitenkin siten, että kerjääminen julkisella paikalla myös muiden, tässä tapauksessa lähtömaan rikollisliigojen elättämiseksi on kiellettävä.

Nykytilanteessa, edellä esitettyihin syihin vedoten kerjäämisen täyskielto on jälleen perusteltua. Täten ehdotammekin, että järjestyslain 2 luvun 7 §:ään lisätään uusi 4 momentti, joka kieltää yleisellä paikalla kerjäämisen. Järjestyslain seuraamukset on säädetty 5 luvun 16 §:ssä järjestysrikkomuksena. Tähän pykälään tulisi lisätä uutena 12 kohta, joka mahdollistaisi sanktion yleisellä paikalla kerjäämisestä. Seuraamuksena kerjäämisestä voitaisiin tuomita lainkohdan mukaisesti sakkorangaistus.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki


järjestyslain 7 ja 16 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti

lisätään järjestyslain (612/2003 ) 7 §:ään, sellaisena kuin se on osaksi laeissa 530/1999 ja 744/2006 , uusi 4 momentti ja 16 §:n 1 momenttiin uusi 12 kohta seuraavasti:



7 §
Muu häiriötä aiheuttava toiminta


- - - - - - - - - - - - - - - - - - -


Kerjääminen yleisellä paikalla on kielletty.



16 §
Järjestysrikkomus
Joka tahallaan


- - - - - - - - - - - - - - - - - - -


12) kerjää yleisellä paikalla 7 §:n 4 momentin vastaisesti,


- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

[Fetissimies]

Listassa ei ole näköjään kaikki PS-edustajat.

Osaatko sanoa ketkä ovat pettureita ja mikä on heidän motiivi? Vai kehtasivatko edes tarjota huonoa selitystä. 

[Rubiikinkuutio]

Listassa ei ole näköjään kaikki PS-edustajat.

Osaatko sanoa ketkä ovat pettureita ja mikä on heidän motiivi?

Äkkipäältä näyttäisi tältä:

Tolppanen Maria /ps
Niikko Mika /ps
Oinonen Pentti /ps
Mölsä Martti /ps
Kivelä Kimmo /ps
Mattila Pirkko /ps

[yxtoine humanisti]

Syrjäytyneen määritelmä: 15-29-vuotias, jolla ei ole peruskoulun jälkeistä koulutusta, joka ei opiskele, ja joka ei myöskään käy töissä tai hoida lasta kotona

Kiitos.

Pitäydyn silti edelleen kannassani, koska määritelmä ei vakuuta - ei siitä huolimatta, että se on virallinen. Minusta on virheellistä puhua syrjäytymisestä pelkästään tuollaisin perustein.

Työyhteiskunnan kannalta taloudellisesti tuottamaton jäsen, joka todennäköisesti jääkin sellaiseksi, on tietysti ongelmallinen tapaus, eipä siinä mitään. Mutta on silti eri asia olla taloudellisesti tuottamaton kuin syrjäytynyt.

Pointtini kritiikissäni on se, että mielestäni on väärin sosiaalistaa ihmiset palkkatyöntekijöiksi syyllistämällä, leimaamalla ja hylkimällä. Pitäisi olla muita keinoja houkutella ihmiset töihin. (Esimerkiksi työ- ja elinkeinokeskuksessa asioimisesta on tullut monelle nuorelle, ja miksei vähän varttuneemmallekin, painajainen: sen sijaan, että he saisivat ohjausta ja rohkaisua, he saavat korvat luimussa kuulla työvoimaviranomaiselta kunniansa, ja olla erilaisten holhoustoimenpiteiden kohteena. Ei ole oikein, että työtöntä kohdellaan ongelmatapauksena työttömyytensä takia. Häntä tulisi kohdella yhteiskunnalle tärkeänä, hmm, voimavarana. "Me tienataan täl!" )

[Tuomas3]

Listassa ei ole näköjään kaikki PS-edustajat.

Osaatko sanoa ketkä ovat pettureita ja mikä on heidän motiivi?

Äkkipäältä näyttäisi tältä:

Tolppanen Maria /ps
Niikko Mika /ps
Oinonen Pentti /ps
Mölsä Martti /ps
Kivelä Kimmo /ps
Mattila Pirkko /ps

Kannatan erittäin lämpimästi kerjäyksen kieltämistä, mutta eipä nyt aleta etsimään "pettureita". Kaikilla tulee olla oikeus omaan mielipiteeseensä.

[Siili]

Pointtini kritiikissäni on se, että mielestäni on väärin sosiaalistaa ihmiset palkkatyöntekijöiksi syyllistämällä, leimaamalla ja hylkimällä. Pitäisi olla muita keinoja houkutella ihmiset töihin.

Nälkä ja vilu?

[Lemmy]

Lars Erik Gästgivars /r

härregud! RKP hajoaa! Soittakaa apuun Astrid!