News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

2012-06-03 Kiinalaiset perustavat Afrikkaan omia alueitaan: "Mustilta pääsy kielletty"

Started by nuivanniemi, 03.06.2012, 02:29:38

Previous topic - Next topic

Jaku

Quote from: Ulkopuolinen on 04.06.2012, 11:47:02

Suursatamat suojavyöykkeineen Kameruniin ja Keniaan ja/tai Tansaniaan, plantaasi- ja kaivosvyöhyke raskasta liikennettä kestävine tieverkostoineen ja yksi iso Saharan pohjavesivarantoja hyödyntävä hanke vähän pohjoisempaan niin Kiinan läsnäolo Afrikassa on niin vahvaa että juuri millään afrikkalaisella valtiolla ei ole rahkeita laittaa sille kapuloita rattaisiin.

Ja kun Kiina tuon jalansijan on saanut ei sen estämiseen ole rahkeita Euroopalla, Yhdysvalloilla tai millään muulla taholla.

foobar

En tiennytkään että kiinalaiset ovat noin koiravihamielisiä.

;)
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

randomi7

Länsimaat hyysää afrikkaa ja kiina korjaa hedelmät: hyvä diili ellen sanoisi.

QuoteEnglantilaiset ja ranskalaiset lähtivät aikoinaan valloittamaan Afrikkaa. Vuorovesi kääntyi, ja nyt afrikkalaiset valloittavat Englantia ja Ranskaa.
Niin ennen länsimaalaiset miehet meni ulkomaille raiskaamaan ja rötöstelemään ja alueitten kantaväestö elätti heitä työvoimallaan, nykyään tilanne on päinvastoin kirjaimellisesti- aika ovelaa politiikkaa ellen sanoisi.

foobar

Quote from: Ulkopuolinen on 04.06.2012, 11:16:44
Kiinan yhden lapsen politiikka kohdistuu lähinnä matalasti koulutettuihin, maaseudun väestöön, köyhiin, hanttihommissa oleviin jne. Pärjääjät saavat lisääntyä aika surutta. Ja kun älykkyydellä on aika vahva yhteys perinnöllisyyteen, niin tämä tarkoittaa osittain myös sitä, että kiinalaisten keskimääräinen älykkyys älykkyys taitaa nousta tulevaisuudessa. Länsimaissa taas koulutetut lisääntyvät vähiten ja kouluttamattomat afrikkalais-islamilaiset taas eniten joka antaa viitteitä siitä että millaisia länsimaat noin akateemisessa mielessä ovat tulevaisuudessa.

Itseasiassa merkittävä osa maaseudun köyhästä väestöstä on saanut erivapauden tuosta yhden lapsen politiikasta, mutta toisaalta kiinalaisilla ei olekaan tapana kuitenkaan lisääntyä kuin kanit. Eniten politiikka vaikuttaa niihin jotka eivät ole kovin köyhiä ja kurjista oloista, mutta eivät myöskään varakkaita. Se on myös nykyisellään harmaannuttamassa Han-kiinalaisia tavalla, jonka seurauksia voi verrata paljon puhuttuun eläkepommiin ja työvoimapulaan. Kiina kuitenkin puskenee tästä tilapäisestä ongelmasta läpi...
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

randomi7

Quote from: foobar on 04.06.2012, 20:29:49
Quote from: Ulkopuolinen on 04.06.2012, 11:16:44
Kiinan yhden lapsen politiikka kohdistuu lähinnä matalasti koulutettuihin, maaseudun väestöön, köyhiin, hanttihommissa oleviin jne. Pärjääjät saavat lisääntyä aika surutta. Ja kun älykkyydellä on aika vahva yhteys perinnöllisyyteen, niin tämä tarkoittaa osittain myös sitä, että kiinalaisten keskimääräinen älykkyys älykkyys taitaa nousta tulevaisuudessa. Länsimaissa taas koulutetut lisääntyvät vähiten ja kouluttamattomat afrikkalais-islamilaiset taas eniten joka antaa viitteitä siitä että millaisia länsimaat noin akateemisessa mielessä ovat tulevaisuudessa.

Itseasiassa merkittävä osa maaseudun köyhästä väestöstä on saanut erivapauden tuosta yhden lapsen politiikasta, mutta toisaalta kiinalaisilla ei olekaan tapana kuitenkaan lisääntyä kuin kanit. Eniten politiikka vaikuttaa niihin jotka eivät ole kovin köyhiä ja kurjista oloista, mutta eivät myöskään varakkaita. Se on myös nykyisellään harmaannuttamassa Han-kiinalaisia tavalla, jonka seurauksia voi verrata paljon puhuttuun eläkepommiin ja työvoimapulaan. Kiina kuitenkin puskenee tästä tilapäisestä ongelmasta läpi...
Kyllä ja kiinalainen yhteiskunta lienee paljon kuuliaisempi hallituksen politiikkaa kohtaan: kun hallitus sanoo tehkää lisää lapsia : niin kansalaiset myös tekee ja kun hallitus sanoo älkää tehkö: niin kansalaiset ei tee.
Ei mitenkään hullumpi maa.

Jossain afrikassa ei taitaisi riittää ihan pelkkä hallituksen käsky" älkää tehkö enempää kuin 1 lapsi"  :D

Kiina myös tekee ihan oikein viemällä omia kansalaisia töihin afrikkaan eikä palkkaamalla paikallisia näin kiina saa työllistettyä oman maansa työttömiä ja yhteiskuntarauha säilyy : verratkaa eurooppaan joka surutta vie firmansa ulkomaille ja palkkaa paikallisia halpatöihin: ja pian euroopassa on massatyöttömyys ja ihmiset kadulla: well done eurooppa.

Eino P. Keravalta

Quote from: foobar on 04.06.2012, 20:24:44
En tiennytkään että kiinalaiset ovat noin koiravihamielisiä.

;)

Kyllä musti on moneen kiinalaiskotiin tervetullut: maassa on 150 miljoonaa lemmikkikoiraa.  :)

Mutta ehkäpä kiinalainen luonteenlaatu pitää huolen siitä, että nämäkään koirat eivät makaa jouten, vaan niitä pidetään hyödyn vuoksi: vahtina, turvana ja paimenkoirana. Vain eurooppalaiselle tulisi mieleen elättää jotakin laiskaa ja hyödytöntä elukkaa koko sen iän.. ja vielä nostaa se itsensä yläpuolelle.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

tyhmyri

Tiedän hyvin harvoja yhtä avoimesti oman arvonsa tuntevia kulttuureja kuin kiinalaisten ja japanilaisten kulttuurit. Pitkänenät menevät läpi juuri ja juuri teollisen vallankumouksen yms vuoksi, mutta sivistymättömiä pellejä olemme, sillä meillä ei ole ollut oikeaa kulttuuria Euroopassakaan kuin hetki. USA taas on vasta asutettu ja sivistystä on turha odottaa...

nuivanniemi

Quote from: Ulkopuolinen on 04.06.2012, 11:16:44
Kiinalaiset osaavat kyllä kiertää halutessaan ja kyetessään tuota kahden lapsen politiikkaa.

Varakkaat ja koulutetut kiinalaiset tekevät juuri sen määrän lapsia kuin haluavat. Jos siitä tulee jotain sakkoa, niin se ei tunnu missään. Ja jos työskentelee yksityisellä sektorilla/yrittäjänä niin työnantajan mahdollisuudet painostaa ovat aika olemattomat.

Kiinasta ulkomaille yrittäjiksi/avaintyöntekijöiksi muuttaneet tekevät juuri niin monta lasta kuin haluavat. Eikä Kiinaa haittaa pisaraakaan se, että ulkokiinalaisten määrä, vaikutusvalta ja Kiinan taloutta tukeva vaikutus kasvaa.

Kiinan yhden lapsen politiikka kohdistuu lähinnä matalasti koulutettuihin, maaseudun väestöön, köyhiin, hanttihommissa oleviin jne. Pärjääjät saavat lisääntyä aika surutta. Ja kun älykkyydellä on aika vahva yhteys perinnöllisyyteen, niin tämä tarkoittaa osittain myös sitä, että kiinalaisten keskimääräinen älykkyys älykkyys taitaa nousta tulevaisuudessa. Länsimaissa taas koulutetut lisääntyvät vähiten ja kouluttamattomat afrikkalais-islamilaiset taas eniten joka antaa viitteitä siitä että millaisia länsimaat noin akateemisessa mielessä ovat tulevaisuudessa.

Näinhän länsimaissakin toimittiin ennen vanhaan. 1970-luvulle saakka Pohjoismaissakin steriloitiin vammaisia ja vajaamielisiä. Perusteena oli, että sosialidemokraattisessa hyvinvointivaltiossa runsaasti sosiaali- ja terveyspalveluja käyttävät käyvät kalliiksi veronmaksajille, joten hyvinvointivaltion kestävyyden varmistamiseksi on tarpeen yrittää vähentää siitä riippuvaisten määrää tulevaisuudessa. Nykyiset nuoret sukupolvet ovatkin erittäin terveitä. Millainen rooli tässä on luterilaisissa maissa harjoitetuilla eugeniikkaohjelmilla? Kiinassa ei tunneta ilmeisestikään häpeää siitä, että parannetaan kansanterveyttä ja älyllistä kyvykkyyttä genetiikan ja perhepolitiikan keinoin. Länsimaat sortuvat omaan humaanisuuteensa.

http://en.wikipedia.org/wiki/Eugenics
Baruch haba b'Shem Adonai

nuivanniemi

Quote from: tyhmyri on 04.06.2012, 21:11:00
Tiedän hyvin harvoja yhtä avoimesti oman arvonsa tuntevia kulttuureja kuin kiinalaisten ja japanilaisten kulttuurit. Pitkänenät menevät läpi juuri ja juuri teollisen vallankumouksen yms vuoksi, mutta sivistymättömiä pellejä olemme, sillä meillä ei ole ollut oikeaa kulttuuria Euroopassakaan kuin hetki. USA taas on vasta asutettu ja sivistystä on turha odottaa...

Valkoisilla mailla on kaikki valtit käsissään, mutta jostain käsittämättömästä syystä näitä ei hyödynnetä, vaan vapaaehtoisesti aletaan näperrellä kaiken toisarvoisen parissa, vaikka länsimaiden taloudellinen perusta lahoaa alta. Sillä välin Itä-Aasia korjaa potin. En moiti itäaasialaisia. Niin pitääkin tehdä - elinvoimaisin kansa ja kulttuuri voittakoon.
Baruch haba b'Shem Adonai

Angelos

Quote from: nuivanniemi on 05.06.2012, 01:20:17

Kommunismi ja toisen maailmansodan trauma aiheuttivat suuria ongelmia. Hommassa tosin yliarvioidaan rajusti kiinalaisten voimaa, maa on etenemässä taloudelliseen romahdukseen noin vuosikymmenen sisällä ellei ihmeitä tapahdu. Nykyisten länsimaiden suuri heikkous on niiden keskittyminen vain sisäisiin asioihin, mikä johtuu osittain myös taloudellisista ongelmista, erityisesti liiallisista julkisista menoista.

Mikäli ymmärsin oikein, pointtisi oli, että länsimaat eivät käytä voimaa omaksi edukseen vaikka voisivat ja että tämä on typerää. Allekirjoitan tämän täysin. Esimerkiksi ihailemamme Ateenan demokratia rakensi suuruutensa kertakaikkisen säälimättömällä ulkopolitiikalla, samoin Rooma. Koska resurssit ovat rajallisia, niistä joudutaan kilpailemaan, eikä tässä kilpailussa tule kaihtaa koviakaan otteita - päinvastoin, kansallinen etu usein suorastaan vaatii niitä. Pyhimyksenä pysyminen sikojen keskellä on täysin naurettavaa ja itsetuhoista, mutta valitettavasti länsimaiden hallitukset ovat tehneet juuri sitä viimeiset viisikymmentä vuotta, koska poliitikot haluavat ennemmin näyttää hyvältä vaaleissa ja kuulla ylistystä mielistelijöiltä ja moralisteilta kuin ajaa kansakuntansa etua.

nuivanniemi

Quote from: Angelos on 05.06.2012, 02:11:21

"Pyhimyksenä pysyminen sikojen keskellä"

Hyvin sanottu. Tämä on kristittyjen maiden ongelma. Pyrkimys hyvyyteen nakertaa maata jalkojen alta ja sitä pidetään hölmöytenä suurimmassa osassa maailmaa. Itseään pitäisi osata puolustaa, vaikka pyrkisikin hyvyyteen.
Baruch haba b'Shem Adonai

Outo olio

Quote from: nuivanniemi on 05.06.2012, 01:17:06
Näinhän länsimaissakin toimittiin ennen vanhaan. 1970-luvulle saakka Pohjoismaissakin steriloitiin vammaisia ja vajaamielisiä. Perusteena oli, että sosialidemokraattisessa hyvinvointivaltiossa runsaasti sosiaali- ja terveyspalveluja käyttävät käyvät kalliiksi veronmaksajille, joten hyvinvointivaltion kestävyyden varmistamiseksi on tarpeen yrittää vähentää siitä riippuvaisten määrää tulevaisuudessa. Nykyiset nuoret sukupolvet ovatkin erittäin terveitä. Millainen rooli tässä on luterilaisissa maissa harjoitetuilla eugeniikkaohjelmilla? Kiinassa ei tunneta ilmeisestikään häpeää siitä, että parannetaan kansanterveyttä ja älyllistä kyvykkyyttä genetiikan ja perhepolitiikan keinoin. Länsimaat sortuvat omaan humaanisuuteensa.
Sivuhuomiona: Ruotsissa valtio maksaa nuorille tytöille/naisille ehkäisypillerit, mutta vain pohjois-Ruotsissa. Niin miksikö? No, virallista syytä ei tiedetä, mutta noin epävirallisesti, Tornionjokilaaksossa ja sielläpäin asuu kuulemma sisäsiittoisia degeneroituneita mustalaissukuja...

Mihinkäs eugeenikot karvoistaan pääsisivät. :D
Suvaitsevaisen ajattelun yhteenveto: Suomessa Suomen kansalaiset rikkovat Suomen lakeja. Myös muiden maiden kansalaisten on päästävä Suomeen rikkomaan Suomen lakeja. Tämä on ihmisoikeuskysymys.

Joku ostaa ässäarvan, toinen taas uhrivauvan. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia.

Can I have a safe space, too?

Tuomas3

Kun visiteerasin Kiinassa eräässä yliopistossa, niin oli hupaisaa huomata, että mustille oli ihan omat asuntolat (enkä puhu nyt koirankopeista). Niitä pidettiin alempina. Kiinassa suhtaudutaan rasismiin hyvin suvaitsevaisesti.

ruikonperä

Tuohon otsikkoon viitaten tulee mieleen että kuka tässä on paha suomalaisen suvaitsevaisen mielestä?
Valkoinen rasisti ei toimi kun kaikki toimijat ovat vinosilmiä ja neekereitä.
Mikä on Valitun kansan osuus Euroopan tuhossa

törö

Quote from: nuivanniemi on 05.06.2012, 01:20:17
Valkoisilla mailla on kaikki valtit käsissään, mutta jostain käsittämättömästä syystä näitä ei hyödynnetä, vaan vapaaehtoisesti aletaan näperrellä kaiken toisarvoisen parissa, vaikka länsimaiden taloudellinen perusta lahoaa alta. Sillä välin Itä-Aasia korjaa potin. En moiti itäaasialaisia. Niin pitääkin tehdä - elinvoimaisin kansa ja kulttuuri voittakoon.

Meillä ei enää jakseta vaivata aivoja tuotannolla, kuten Aasian takapajuloissa, vaan rikkauksia tavoitellaan keinottelemalla. Tuottava työ ei kerta kaikkiaan sovi itseään kunnioittavan valkoisen henkilön egolle.

nuivanniemi

Quote from: Tuomas3 on 05.06.2012, 12:07:49
Kun visiteerasin Kiinassa eräässä yliopistossa, niin oli hupaisaa huomata, että mustille oli ihan omat asuntolat (enkä puhu nyt koirankopeista). Niitä pidettiin alempina. Kiinassa suhtaudutaan rasismiin hyvin suvaitsevaisesti.

Länsimaiset ihmiset ovat ainoita, jotka vouhkaavat rasismista. Länsimaiden ulkopuolella se on maailman luonnollisin asia. Itse asiassa voisiko jopa vetää yhtäläisyysviivan, että arvomaailmapaketti rasisminvastaisuus/feminismi/eläintenoikeudet/kasvissyönti kulkisivat kaikki käsi kädessä? Kulttuurimarxilaisuus on läpäissyt onnistuneesti valkoisten kristittyjen maat.
Baruch haba b'Shem Adonai

Tietotoimisto

Mielenkiintoisia todisteita löytyi tästäkin ketjusta. Avoimen rasismin pitäisi olla hyväksyttyä. Siihen suhtaudutaan jopa ihaillen.

Juoni

Quote from: tyhmyri on 04.06.2012, 21:11:00
Tiedän hyvin harvoja yhtä avoimesti oman arvonsa tuntevia kulttuureja kuin kiinalaisten ja japanilaisten kulttuurit. Pitkänenät menevät läpi juuri ja juuri teollisen vallankumouksen yms vuoksi, mutta sivistymättömiä pellejä olemme, sillä meillä ei ole ollut oikeaa kulttuuria Euroopassakaan kuin hetki. USA taas on vasta asutettu ja sivistystä on turha odottaa...

Mihin tällainen käsitys perustuu?

Kyllä kauko-Aasiassa ainankin eurooppalaista musiikkia ja taidetta ylipäätään arvostetaan. Ja tiedettäkin on vähän pakko arvostaa, kun se sattuu olemaan eurooppalainen keksintö.

FadeAway

On paljon vaikeampi purkaa syntynyttä ongelmaa, kuin ennaltaehkäistä se.

Tietotoimisto

Quote from: Juoni on 06.06.2012, 23:34:07
Quote from: tyhmyri on 04.06.2012, 21:11:00
Tiedän hyvin harvoja yhtä avoimesti oman arvonsa tuntevia kulttuureja kuin kiinalaisten ja japanilaisten kulttuurit. Pitkänenät menevät läpi juuri ja juuri teollisen vallankumouksen yms vuoksi, mutta sivistymättömiä pellejä olemme, sillä meillä ei ole ollut oikeaa kulttuuria Euroopassakaan kuin hetki. USA taas on vasta asutettu ja sivistystä on turha odottaa...

Mihin tällainen käsitys perustuu?

Kyllä kauko-Aasiassa ainankin eurooppalaista musiikkia ja taidetta ylipäätään arvostetaan. Ja tiedettäkin on vähän pakko arvostaa, kun se sattuu olemaan eurooppalainen keksintö.

Aika raju heitto tieteestä eurooppalaisena keksintönä, kun kirjapainotaito, paperinvalmistus, kompassi, ruuti ym. sattuvat kuitenkin olemaan kiinalaisia innovaatioita.

Hippo

Quote from: Tietotoimisto on 07.06.2012, 01:26:08

Kirjapainotaito, paperin valmistus, kompassi ja ruuti eivät ole tiedettä. Tiedettä on esimerkiksi kompassin ja ruudin toimintaperiaatteen selittäminen. Tunnetko tieteellisen menetelmän periaatteen? http://fi.wikipedia.org/wiki/Tieteellinen_ajattelu

Siili

Quote from: Hippo on 07.06.2012, 08:45:35

Niin, satunnaiset oivallukset ja systemaattinen tiedonhaku ovat eri asioita.

Tuomas3

Quote from: Hippo on 07.06.2012, 08:45:35
Quote from: Tietotoimisto on 07.06.2012, 01:26:08
Aika raju heitto tieteestä eurooppalaisena keksintönä, kun kirjapainotaito, paperinvalmistus, kompassi, ruuti ym. sattuvat kuitenkin olemaan kiinalaisia innovaatioita.

Kirjapainotaito, paperin valmistus, kompassi ja ruuti eivät ole tiedettä. Tiedettä on esimerkiksi kompassin ja ruudin toimintaperiaatteen selittäminen. Tunnetko tieteellisen menetelmän periaatteen? http://fi.wikipedia.org/wiki/Tieteellinen_ajattelu
Tieteen saavutukset ratkaisevat, ei se, miten laitetaan sanoja peräkkäin. Tiedettä on uuden etsiminen, kokeileminen sekä halu kehittää ja kehittyä. Tiede ei ole minkään valtion tai maanosan keksintöä vaan ikiaikaista perua käyttää aivoja.

Juoni

Quote from: Tuomas3 on 07.06.2012, 14:31:08

Kaikki voivat toki määritellä käyttämänä käsitteet miten haluavat, mukaanlukien tieteen-käsitteen, mutta eksponentiaalinen kasvu tiedon määrässä ja ennusteita antavien teorioiden keksiminen ovat eurooppalaisia 1500-1600-luvun keksintöjä.

Kiinalaiset tekivät kyllä erinäisiä keksintöjä, mutta tieteellinen metodi tuli Kaukoitään puhtaasti Euroopasta.

Siili

Quote from: Tuomas3 on 07.06.2012, 14:31:08
Tiedettä on uuden etsiminen, kokeileminen sekä halu kehittää ja kehittyä.

Meinaatko, että kaikki lapset tekevät tiedettä?

Tuomas3

Quote from: Siili on 07.06.2012, 18:06:41
Quote from: Tuomas3 on 07.06.2012, 14:31:08
Tiedettä on uuden etsiminen, kokeileminen sekä halu kehittää ja kehittyä.

Meinaatko, että kaikki lapset tekevät tiedettä?
Lapset yleensä leikkivät, harjoittelevat ja oppivat (vanhoja, jo keksittyjä asioita). Kun olet tutustunut jo jollain kapealla sektorilla kaikkeen oivallettuun, niin sen jälkeen sinulla on polku keksiä uusia ratkaisuja tieteellisesti. Ei jumankauta esim. ruutia voi keksiä ilman useita tieteellisiä oivalluksia.

nuivanniemi

Quote from: Tietotoimisto on 06.06.2012, 23:06:06
Mielenkiintoisia todisteita löytyi tästäkin ketjusta. Avoimen rasismin pitäisi olla hyväksyttyä. Siihen suhtaudutaan jopa ihaillen.

Avoin rasismi ON enemmän tai vähemmän hyväksyttyä suuressa osassa maailman maita - poikkeuksina kristityt valkoiset maat. Eivätkä niistäkään kaikki - Itä-Euroopassa ei hyysätä samalla tavalla kuin Länsi-Euroopassa. Ja kristityissä valkoisissa maissakin hyväksytään valkoiseen kantaväestöön kohdistuva rasismi. Eli rasismi elää ja voi hyvin lännessäkin.
Baruch haba b'Shem Adonai

nuivanniemi

Quote from: Tuomas3 on 07.06.2012, 14:31:08
Tiedettä on uuden etsiminen, kokeileminen sekä halu kehittää ja kehittyä.

Aikuiset miehetkin ovat toisinaan kuin pikkupoikia päästessään mielipuuhansa pariin käyttämään luovuuttaan.  ;)
Baruch haba b'Shem Adonai