News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2012-06-02 Vastuuntuntoinen nuoriso.

Started by Nanfung, 02.06.2012, 20:56:27

Previous topic - Next topic

Nanfung

Suomen kielen sanoissa on pasaatituulen lempeää voimaa ja laulettuna se soi, kuin parhaiten viritetty Stradivarius.

Tragedian synty

QuoteOsassa lukioita lähes kaikki valitsevat ruotsin kielen, vaikka ympäristö olisi täysin suomenkielinen.

Esimerkiksi Ilomantsin pienessä lukiossa itärajalla 16 ylioppilaasta kaikki yhtä lukuun ottamatta kirjoittivat ruotsin. Samoin Ikaalisten lukiossa ruotsi oli suosittua, 90 prosenttia valitsi sen tutkintoonsa. Rehtori Helena Korkeakoski kertoo, että tulos on systemaattisen työn ansiota. Koulussa on järjestetty ruotsin abikurssien lisäksi maksullisia kesäkursseja. Tämä käytäntö aloitettiin, kun muutama vuosi sitten huomattiin, että ruotsin suosio väheni.

Osassa lukioista alle puolet kirjoittaa ruotsin. Tällaisia lukioita on viidennes suomenkielisistä päivälukioista.

Tämä on oikein hyvä kehityssuunta. Päättäjät huomaavat, että jotakuta voi oikeastikin kiinnostaa ruotsin opiskelu, joten siihen ei tarvitse pakottaa kaikkia. On myös suomenruotsalaisten etu, jos ruotsia osaa harvempi, mutta harvat osaavat hyvin. Kysynnän ja tarjonnan laki pätee kielissäkin.
Ceterum censeo Russiam esse delendam.

pekkasuomalainen

Älä huoli. On ehdotettu että ruotsin kielen opetusta varhennettaisiin nykyisesestä seitsemännestä luokasta neljänteen tai viidenteen luokkaan.

http://www.opettaja.fi/pls/portal/docs/PAGE/OPETTAJALEHTI_EPAPER_PG/2012_19/170660.htm

Leso


QuoteOpetusministeri pitää ruotsin suosion laskua huolestuttavana

Opetusministeri Jukka Gustafsson (sd.) [...] pitää tasa-arvokysymyksenä niin ikään sitä, miten toista kotimaista opiskellaan.

– Tietyssä mielessä pojat pelaavat itsensä ulos joistain jatkomahdollisuuksista, toteaa ministeri MTV3 Uutisille.

– Aion kiinnittää asiaan huomiota, kun ensi vuonna valmistuu koulutuksen tasa-arvo-ohjelma. Siinä yhteydessä on syytä ottaa kantaa myös ruotsin kielen asemaan.

Tuskinpa pelaavat itseään ulos jatkomahdollisuuksista.
Päinvastoin, katsastavat mahdollisuuksia laajemmin ja kauaskantoisemmin, eivätkä jää näpertelemään ruotsin sivulauseen sanajärjestyksen kanssa.
On se kiva, että on varsinaista duuniakin odotettavissa - ensi vuoden puolella.

Ai niin, kenen ja mikä tasa-arvo?!

Quote– Virkamiesruotsin asemaa en lähtisi muuttamaan. Sillä on oma merkityksensä Suomessa ja etenkin niillä paikkakunnilla, joissa on paljon suomenruotsalaista väestöä, toteaa Gustafsson.

Ja suomenruotsalaiset paikkakunnat liikuttavat vaikkapa minua niinku miten ja miksi?
Siksikö, kun eivät osaa suomea? Siirryn epäröimättä englantiin suomea taitamattoman suomenruotsalaisen kanssa. Puhukoon sitten vaikka brokenia, ymmärrän kyllä.
"Oma merkitys"? Ja mikäköhän sekin mahtaa olla? Liirumlaarum jaajaajaa.
Minulle ruotsi oli kuin seiväs pyllyssä, ja monta vuotta menikin sen aktiivispassiiviseen deletointiin ja aivokapasiteetin vapauttamiseen yleishyödyllisempään käyttöön.
Elsa Beskow: Täti Vihreä, Täti Ruskea ja Täti Sinipunainen

Hungary is a bad choice, Ásotthalom is the worst. -- Ásotthalomin hunkki pormestari
https://www.youtube.com/watch?t=17&v=fgJRjy2Xc0c

Nauru pidentää ikää, sanoi australialainen rajavartija.

mishrak

Seiskauutisissa oli tästä juttua. Ei jäänyt epäselväksi mitä mieltä maikkari on asiasta. Opetusministeri oli saatu puhelimeen kauhistelemaan kun nuoret eivät ymmärrä, että ruotsia tarvitsee Suomessa. Muutamia tuoreita ylioppilaita haastateltiin ja jokainen tietysti oli innolla ruotsia kirjoittamassa.  :facepalm:

Storm501

Hyvä että ruotsinkielisten tasa-arvoisuus on lähellä ministerin sydäntä. Kunhan huomaisi muutkin vähemmälle huomiolle jääneet tasa-arvoisuuskysymykset.

Itse en ruotsia kirjoittanut, koska siihen ei pakotettu. En olisi opiskellut ruotsia ollenkaan, ellei siihen olisi pakotettu. Nyt olen joka tapauksessa kaiken ruotsin unohtanut, joten muuta merkitystä kuin haaskattua aikaa sillä ei ollut (Ja RKP sai pitää kasvonsa). Joten toivottavasti joskus tästäkin siirtomaavallan sorron jäänteestä päästään eroon.

RKP puolustaa yhtä linnaketta kerrallaan, ja vetäytyy aina seuraavaan. Tulee hieman mieleen 1809 Suomen sota...
If the freedom of speech is taken away then dumb and silent we may be led, like sheep to the slaughter. - George Washington

Sir Mustapossu

Huvittavinta tässä on se, että sattumalta länsinaapuriimme on osunut kansa, jonka kieli on maailman "helpoin". Väitän, että kyseisen kielen pakollinen opiskelu jaksaa kiinnostaa näinkin monia vain sen helppouden takia. Itseäni ei silti kiinnostanut, vaikka kohtuullisella osaamisella ja arvosanoilla sen kiltisti suoritinkin :) Mitään konkreettista hyötyä ei ruotsista ole - ainakaan minulle - sittemmin siunaantunut.

Nanfung

Quote– Tietyssä mielessä pojat pelaavat itsensä ulos joistain jatkomahdollisuuksista, toteaa ministeri MTV3 Uutisille.

– Aion kiinnittää asiaan huomiota, kun ensi vuonna valmistuu koulutuksen tasa-arvo-ohjelma.

IHMISOIKEUKSIEN YLEISMAAILMALLINEN JULISTUS
2. artikla.
Jokainen on oikeutettu kaikkiin tässä julistuksessa esitettyihin oikeuksiin ja vapauksiin ilman minkäänlaista rotuun, väriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen tai muuhun mielipiteeseen, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, omaisuuteen, syntyperään tai muuhun tekijään perustuvaa erotusta. Mitään erotusta ei myöskään pidä tehdä sen maan tai alueen valtiollisen, hallinnollisen tai kansainvälisen aseman perusteella, johon henkilö kuuluu, olipa tämä alue itsenäinen, huoltohallinnossa, itsehallintoa vailla tai täysivaltaisuudeltaan minkä tahansa muun rajoituksen alainen.

http://www.fredman-mansson.fi/yknioj.htm



Suomen kielen sanoissa on pasaatituulen lempeää voimaa ja laulettuna se soi, kuin parhaiten viritetty Stradivarius.

Professori

Gustafsson viittaa siihen, että jatkossakin valtion virkoihin tarvitaan virkamiesruotsi. Mikäli et ole sitä suorittanut, on tie kiinni noihin virkoihin. Eli ei auta vaikka Ruotsia ei eläissään muuten tarvitsisikaan; virkojen täytössä todistus kielen osaamisesta vaaditaan. Tosin ylioppilastodistuksella ei ole tässä suhteessa merkitystä, se ei riitä todistukseksi Ruotsin kielen osaamisesta.

Retorinen kysymys kuuluukin, oliskohan lopultakin aika lopettaa virkamiesruotsin vaatiminen virkoihin?
Niin kauan kuin yhteiskunnassa on todellinen sananvapaus se ei voi olla läpeensä mätä. Sen sijaan jokaisesta läpeensä mädästä yhteiskunnasta puuttuu todellinen sananvapaus.
Lisää ajatuksia: http://professorinajatuksia.blogspot.com/

Defiance

Onko tuo Ruotsi muka oikeasti "niin" helppoa, kuin väitetään? Pienestä asenneongelmasta huolimatta, yritin kovasti, mutta meinasin saada ehdot ruotsista ylä-asteella. 6- valtakunnallisesta ysin keväällä pelasti ;D

Mainittakoon, että mm. Englannista sain ammattikoulun ensimmäisellä luokalla, koko oppilaitoksen kattavasta lähtötason kokeesta, parhaan tuloksen niistä oppilaista, joiden äidinkieli oli muu kuin enkku.
""Jokainen meistä eurooppalaisista on syntynyt kulttuuriin, joka on rasistinen"

- Anna Rastas, SK, 8.12.2012.

Brandöt

Quote from: Professori on 03.06.2012, 08:13:21
Eli ei auta vaikka Ruotsia ei eläissään muuten tarvitsisikaan; virkojen täytössä todistus kielen osaamisesta vaaditaan..
(Nipsis napsis) ~
Retorinen kysymys kuuluukin, oliskohan lopultakin aika lopettaa virkamiesruotsin vaatiminen virkoihin?

Etenkin kun virkamiesruotsia ei vaadita nytkään kaikilta; maahanmuuttajat voivat anoa ruotsin kielestä (ja näin ollen virkamiesruotsin suorittamisesta) vapautuksen ja usein se heille myönnetäänkin.

On mielenkiintoista, miten virkatehtävään X vaaditaan tiettyjä asioita samanaikaisesti antaen erityisvapauksia joillekin ihmisryhmille harjoittaa tätä virkaa ilman vaadittavaa pätevyyttä.

Sinänsä virkamiesruotsia (tai ruotsin kielen opiskelua) vastaan minulla ei ole mitään, mutta koen, että samat säännöt pitää olla kaikille.

Nanfung

Quote from: Leso on 02.06.2012, 21:28:43
Ai niin, kenen ja mikä tasa-arvo?!

Suomen- ja saamenkielisten koulutusta ja urakehitystä jarruttavat rakenteet on purettava, jotta tämä vuosikymmeniä jatkunut ihmisoikeusrikoksen muoto saataisiin vihdoinkin pois päiväjärjestyksestä.
Suomen kielen sanoissa on pasaatituulen lempeää voimaa ja laulettuna se soi, kuin parhaiten viritetty Stradivarius.

Jaska Pankkaaja

Quote from: Storm501 on 02.06.2012, 21:36:47
Hyvä että ruotsinkielisten tasa-arvoisuus on lähellä ministerin sydäntä. Kunhan huomaisi muutkin vähemmälle huomiolle jääneet tasa-arvoisuuskysymykset.

Itse en ruotsia kirjoittanut, koska siihen ei pakotettu. En olisi opiskellut ruotsia ollenkaan, ellei siihen olisi pakotettu. Nyt olen joka tapauksessa kaiken ruotsin unohtanut, joten muuta merkitystä kuin haaskattua aikaa sillä ei ollut (Ja RKP sai pitää kasvonsa). Joten toivottavasti joskus tästäkin siirtomaavallan sorron jäänteestä päästään eroon.

RKP puolustaa yhtä linnaketta kerrallaan, ja vetäytyy aina seuraavaan. Tulee hieman mieleen 1809 Suomen sota...

Eikä muuten ole montaa linnaketta menettänyt, eikä yhtään merkittävää.

Tästä ovat pitäneet turaanien apparipuolueet kokoomuksesta kommareihin huolen.

RKPläinen suurpääoma on suomivasemmiston hellässä suojeluksessa sukupolvesta toiseen.
Those who make peaceful revolution impossible, make violent revolution inevitable. J.F Kennedy

Nikopol

http://nikopol2008.blogspot.com/2012/05/kielitaidosta-ja-oppimiskyvysta.html

Mm virkamiesruotsin älyttömyydestä.

QuoteKorkeakouluihin ja sitä kautta julkisiin virkoihin hakeutuu epäilemättä keskivertoa paremmin oppivia yksilöitä. Lääkintäalan, teknisen alan, hallintoalan, juridiikan ja monen muun alan viranhoito edellyttää oman alansa syvällistä hallintaa. Julkinen viranhoito tarkoittaa lakien soveltamista käytäntöön. Viranhoito ruotsiksi edellyttäisi kaiken osaamisen olevan yhtä vahvalla tolalla myös toisella kotimaisella. Kuka uskaltaa alkaa tulkita lakia kielellä jolla ei ole sitä opiskellut, ja jota hädintuskin ymmärtää, vaikka pakollinen virkamiesruotsi onkin saatu läpi? Ei kukaan täysijärkinen. Käytännön viranhoito kahdella kielellä vaatii kaksikielisen ihmisen. Viranhoito ruotsiksi vaatii ruotsinkielisen ihmisen. Kalliin ja kohtalokkaan virkavirheen mahdollisuus on aina olemassa jos aletaan sössöttää vaikeita asioita kielellä jota ei osata.

Virkamiesruotsi on täysin keinotekoinen rakennelma. Kielitaidon ja viranhoitokyvyn kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Se on kirsikka pakkovaahdon huipulla.

Ruotsinkielisten kuntien ulkopuolella virkamiesruotsi hoidettaisiin kaikkein kustannustehokkaimmin opettamalla virkamiehille ulkoa seuraavat lauseet:

Var så god och vänta här. Jag hämtar Gunilla.

Lause voisi olla myös painettuna pahvikortille jota ruotsinkielistä palvelua vaativalle voisi näyttää. Varmuuden vuoksi myös braillella, viitottuna tai videolla Jörn Donnerin puhumana. Med svensk text.

Kirjailin myös muutaman tekstin kannanottona pakkoruotsiin. Asiasta kiinnostuneille tuskin mitään uutta mutta silti:

QuoteTiivistelmä ja johtopäätös: pakkoruotsia voi perustella ainoastaan sen pakollisuudella. Pakon purkaminen pitää aloittaa ylä- ja alapäästä samanaikaisesti: poistaa sekä keinotekoinen tavoite (virkamiesruotsi) että sementoitu virkarakenne. Vähemmistön ihmisoikeudet ja Suomen kilpailukyky eivät tästä kärsi.
"[romanianromani]kopla valitsi uhreiksi iäkkäitä naisia välttyäkseen yhteenotoilta miesten kanssa." Keski-Uusimaa
"Kenet Jeesus hakkaisi?" kmruuska 2012

PaulR

Nikopol on selkä. Hieno homma.

Storm501

#15
Quote from: Jaska Pankkaaja on 03.06.2012, 11:44:27
Quote from: Storm501 on 02.06.2012, 21:36:47
Hyvä että ruotsinkielisten tasa-arvoisuus on lähellä ministerin sydäntä. Kunhan huomaisi muutkin vähemmälle huomiolle jääneet tasa-arvoisuuskysymykset.

Itse en ruotsia kirjoittanut, koska siihen ei pakotettu. En olisi opiskellut ruotsia ollenkaan, ellei siihen olisi pakotettu. Nyt olen joka tapauksessa kaiken ruotsin unohtanut, joten muuta merkitystä kuin haaskattua aikaa sillä ei ollut (Ja RKP sai pitää kasvonsa). Joten toivottavasti joskus tästäkin siirtomaavallan sorron jäänteestä päästään eroon.

RKP puolustaa yhtä linnaketta kerrallaan, ja vetäytyy aina seuraavaan. Tulee hieman mieleen 1809 Suomen sota...

Eikä muuten ole montaa linnaketta menettänyt, eikä yhtään merkittävää.

Tästä ovat pitäneet turaanien apparipuolueet kokoomuksesta kommareihin huolen.

RKPläinen suurpääoma on suomivasemmiston hellässä suojeluksessa sukupolvesta toiseen.
Menettivät ylioppilaskirjoitusten ruotsin pakollisuuden. Taisi sen verran monella lukio siihen lähes kariutua, ettei kehdattu enää ylioppilastodistuksia sen takia pidättää. Nyt sen sijaan, että jokainen kirjoittaa ruotsin, ruotsin kirjoittaa pian enää puolet. Määrä putoaa kuin lehmän häntä.

Saattaa vaikuttaa peruskansalaiselle pieneltä arvovaltatappiolta. Mutta mikäli olet huomannut kuinka fanaattisesti RKP väestöetujaan suojelee, pienikin arvovaltatappio tuntuu heille maailmanlopulta.

Totta on tietysti, RKP:n ollessa tähän mennessä jokaisessa hallituksessa kiintiöpaikalla, jokainen hallitusohjelma pitää mustasukkaisesti kiinni kynsin ja hampain ruotsin kielen asemasta. Mutta huomauttaisin, että ruotsinkielisen vähemmistön osuus on puolittunut viimeisen sadan vuoden aikana, ja vastaava kehitys jatkuu. RKP on yhden agendan puolue, siten sen oleminen merkittävänä tekijänä vaikeutuu entisestään joka vuosi.


Pienestä kaikki suurikin on lähtenyt. Tällä hetkellä pitäisi saada neuvoa-antavat kansanäänestykset kolmesta asiasta: Pakkoruotsista, maahanmuutosta sekä EU:n tukipaketeista (tosin tuo saattaa olla jo nyt liian myöhäistä). Kansanäänestystä vastustava on elitisti, kansan että demokratian vihollinen. Hämmästelen kyllä, että Suomen historiassa on järjestetty ainoastaan kaksi kansanäänestystä, molemmat neuvoa-antavia: Kieltolain kumoaminen ja EU:hun liittyminen.

Irlannilla on sentään selkärankaa kysyä kansansa mielipide, vaikka heidät pistetään äänestämään uudelleen.

Pakkoruotsi-kysymys muistaakseni kuului Perussuomalaisten agendaan, joten toivottavasti sitä kautta tapahtuu edistystä.
If the freedom of speech is taken away then dumb and silent we may be led, like sheep to the slaughter. - George Washington