News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

Kuinka monta kertaa se Räty haluaa oikein käräjille?

Started by Sour-One, 02.03.2012, 20:15:42

Previous topic - Next topic

RP

Quote from: sivullinen. on 21.05.2012, 23:52:58
Olisi mielenkiintoista nähdä tämä "elinikäinen vuokrasopimus". Nimittäin sellaista ei Suomen lain mukaan voi olla olemassa! Vuokralaisella on oikeus irtisanoa sopimus aina  kuukauden irtisanomisajalla - näin sanotaan laissa, eikä tätä lainkohtaa voida millään sopimuksella kiertää.

Ilmeistä kai pitäisi olla, että tämä elinikäisyys oli tarkoitettu AKT:ta, ei vuokralaista koskevaksi. Vuokralainenkin toki voi laittaa nimensä myös määräaikaiseen sopimukseen ja lisäksi oikeudet ovat hyväksyneet päteväksi esimerkiksi yleisesti käytetyn muotoilun "toistaiseksi voimassa oleva sopimus, ensimmäinen mahdollisuus irtisanoa 12 kk päästä". Tuo "aina kuukauden irtisanomisaika" ei pidä yksinekrtaisesti paikkansa.

Luulenpa että vuokransa maksavan ja siivosti elävän vuokralaisen heittäminen asunnosta on vaikeaa, jos vuokranantaja on yksityinen, joka ei tarvitse asuntoa itselleen tai perheenjäsenelle tai vakavarainen yritys/yhteisö (ja allekirjoittajalla on ollut valtuudet), jos sopimukseen on kirjattu vuokralaiselle elinikäinen asumisoikeus.

Edit:pianovirheitä
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

Jakerp

Quote from: RP on 22.05.2012, 09:39:49
Ilmeistä kai pitäisi olla, että tämä elinikäisyys oli tarkoitettu AKT:ta ei vuokralaista koskevaksi. Vuokralainenkin toki voi laittaa nimensä myös määräaikaiseen sopimukseen ja lisäksi oikeudet ovat hyväksyneet päteväksi esimerkiksi yleisesti käytetyn muotoilun "toistaiseksi voimassa oleva sopimus, ensimmäinen mahdollisuus irtisanoa 12 kk päästä". Tuo "aina kuukauden irtisanomisaika" ei pidä yksinekrtaisesti paikkansa.

Luulempa että vuokransa maksavan ja siivosti elävän vuokralaisen heittäminen asunnosta on vaikeaa, jos vuokranantaja on yksityinen, joka ei tarvitse asuntoa itselleen tai perheenjäsenelle tai vakavarainen yritys/yhteisö (ja allekirjoittajalal on ollut valtuudet), jos sopimukseen on kirjattu vuokralaiselle elinikäinen asumisoikeus.

Noin tuo menee ei tuo ehto vuokralaista sido ainoastaan vuokranantajaa jos asia menee käräjille ja ehto katsotaan pitäväksi voi AKT:lle tulla siitä isokin lasku jos vuokralainen ehdosta huolimatta häädetään jos oikeus katsoo kyseessa olevan sopimusrikkomus.

Vuokranantaja saa lain mukaan antaa vuokralaiselle paremmatkin ehdot kuin mitä laki edellyttää, mutta ei koskaan huonompia ehtoa irtisanomisaikojen suhteen kuin mitä laki edellyttää. Sen takia elinikäinen vuokrasopimus on mahdollinen.

Jos katsotaan, että vuokralainen olisi ehdon avulla säästänyt vaikka 30 vuoden ajan 200€ kuussa korvaus voi olla AKT:lle luokkaa 30x12x200€ = 72 000€ noin paljon voi tulla maksamaan vuokralaisen irtisanominen elinikäisestä vuokrasuhteesta, joka on solmittu reilusti alle markkinavuokrien. AKT:lla ilmeisesti riittää rahaa ja jos ei riitä aina voi pistää laskun jäsenmaksuihin mukaan.

Alkuasukas

Akt voi myydä sen kämpän ja sopimus raukeaa siihen.
"Monikulttuurisuus rikastuttaa odottamattomilla tavoilla."

Kaarina Ranne (vihr.)

RP

Quote from: Alkuasukas on 22.05.2012, 14:34:51
Akt voi myydä sen kämpän ja sopimus raukeaa siihen.

Quote38 §
Omistusoikeuden luovutus tai siirtyminen sekä huoneiston ottaminen yhtiön hallintaan

Jos vuokralle annetun huoneiston käsittävä rakennus tai huoneiston hallintaan oikeuttavat osakkeet vapaaehtoisesti luovutetaan tai siirtyvät toisen omistukseen taikka jos omistusoikeus siirtyy avio-oikeuden, naimaosan, testamentin tai perintöoikeuden nojalla tai yhteisomistussuhteen purkamisen johdosta, sitoo vuokrasopimus uutta omistajaa:

1) jos vuokralainen on ennen luovutusta tai saantoa ottanut huoneiston hallintaansa;
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1995/19950481

Tällä on luonnollisesti vaikutuksensa kaupattaessa saatavilla olevaan hintaan, jos vuokrasopimuksen ehdot poikkeavat tavanomaisesta selkeästi vuokralaisen eduksi.

"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

Alkuasukas

QuoteOikeus irtisanoa sopimus voidaan antaa vuokranantajalle,

1) jos hän tarvitsee huoneiston omaan tai perheenjäsenensä käyttöön syystä, jota hän ei ole voinut ottaa huomioon sopimusta tehtäessä

Eli myydään vuokrattuna, jos uusi omistaja haluaa niin voi irtisanoa sopimuksen ja muuttaa asuntoon itse tai antaa sen perheenjäsenelle. Standardi käytäntö asuntokaupassa.
"Monikulttuurisuus rikastuttaa odottamattomilla tavoilla."

Kaarina Ranne (vihr.)

RP

Quote from: Alkuasukas on 22.05.2012, 15:11:32
Eli myydään vuokrattuna, jos uusi omistaja haluaa niin voi irtisanoa sopimuksen ja muuttaa asuntoon itse tai antaa sen perheenjäsenelle. Standardi käytäntö asuntokaupassa.

Pääsääntöisesti nuo ovat toistaiseksi voimassa olevia vuokrasopimuksia, joihin pätevät normaalit irtisanomisajat. En ole juristi, mutta minusta ei ole ilmeistä, että asunnon ostaja voisi ainakaan aivan helposti vedota määräaikaisen vuokrasopimuksen irtisanomispykälään, joka sanoo
QuoteOikeus irtisanoa sopimus voidaan antaa vuokranantajalle,

1) jos hän tarvitsee huoneiston omaan tai perheenjäsenensä käyttöön syystä, jota hän ei ole voinut ottaa huomioon sopimusta tehtäessä, tai

- ja vaikka voisikin, vuokralaisella on oikeus korvaukseen, kun vuokrasopimus on määräaikainen, ja ilmeisesti tämän elinikäisen sopimuksen pykälät sellaiseksi rinnastuvat (paitsi että siinä ehkä hyvinkin oli eksplisiittiset ja korkeat sakkomaksut)

Jurdinen perusperiaate on, että luonnolliset ja jurdiset henkilöt voivat tehdä melko vapaasti keskenään sopimuksia, jotka ovat heitä sitovia (ja valtiovallalta saa apua sopimurikkomusta yrittäviä kohtaan). Asuinhuonnestojen vuokrausta koskevan lain rajoitukset tätä sopimusvapautta kohtaan on tehty asymmetrisesti yleensä vuokralaista suosiviksi.
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

Alkuasukas

Njoo, en lähde arvailemaan mahdollisia sakkoja. Jos sen rinnastaa laittomaan työsuhteen purkuun niin maksimi on muistaakseni 24kk palkka. Jos se olisi 24kk vuokra niin se lienee maksimissaan 24 000€. Joka toivottavasti perittäisiin pääperseilijä-Rädyltä itseltään.

Hyvä kuitenkin että tätä rakenteellista korrputiota puretaan. Meinaan nyt Akt:ta ja Rätyä, vuokralainenhan on tavallaan syytön.
"Monikulttuurisuus rikastuttaa odottamattomilla tavoilla."

Kaarina Ranne (vihr.)

sivullinen.

^ Miten se vuokralainen syytön olisi? Hän on osallistunut "elinikäisen" vuokrasopimuksen tekoon pelkästään ylimmän johtajan kanssa ja vielä tietäen että käynnissä on valtataistelu jota varten sopimus näin tehdään. Normaalilla ihmisellä olisivat hälytys kellot soineet; SDP:n eurovaaliehdokas Can totesi käytännön kai olevan normaalia. Mielestäni hän on ihan yhtä syvällä tässä korruptio kerhossa kuin muutkin.
"Meistä ei olisi mikään sen suotavampaa kuin sivullisen esittämä marxilainen analyysimme arvostelu." (Lenin)

Tuomas3

Quote from: sivullinen. on 22.05.2012, 20:30:54
^ Miten se vuokralainen syytön olisi? Hän on osallistunut "elinikäisen" vuokrasopimuksen tekoon pelkästään ylimmän johtajan kanssa ja vielä tietäen että käynnissä on valtataistelu jota varten sopimus näin tehdään. Normaalilla ihmisellä olisivat hälytys kellot soineet; SDP:n eurovaaliehdokas Can totesi käytännön kai olevan normaalia. Mielestäni hän on ihan yhtä syvällä tässä korruptio kerhossa kuin muutkin.
Tottahan alainen tottelee pomoaan. Ei ole työntekijän tehtävä valita esimiestään. Räty nautti tuolloin enemmistön niin hallituksen kuin valtuustonkin luottamusta.

sivullinen.

^ Alainen tottelee pomoaan vain työtehtäviin kuuluvissa asioissa. Jos pomo käskee hypätä kaivoon, ei pidä totella. Jos pomo käskee allekirjoittaa epämääräisen sopimuksen, ei pidä totella. Jos pomo ehdottaa lähempää tuttavuutta, kannattaa pyytää palkankorotusta. Can teki sopimuksen jonka tiesi olevan vähintään epäilyttävä. Kuvitteliko hän olevansa joku Wallin tai Vehviläinen jotka selviävät taustajoukkojensa avulla asuntokauppakorruptiosta? Mitä hän on tehnyt sellaiseen asemaan päästäkseen? Riittääkö pelkkä europarlamenttivaaliehdokkuus?
"Meistä ei olisi mikään sen suotavampaa kuin sivullisen esittämä marxilainen analyysimme arvostelu." (Lenin)

RP

Se oli kuitenkin Räty, joka allekirjoitti sopimuksen AKT:n nimissä, joten hänen toimiensa laillisuuden kiistämiseen AKT:n nykyjohto on keskittynyt. En pidä mahdottomana, että näissä oloissa ishteerikin voisi olla johonkin syyllistynyt, mutta tuollaisen vyhdin purkaminen aloitetaan siittä selvimmäsatä päästä.
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

Jakerp

Quote from: Alkuasukas on 22.05.2012, 14:34:51
Akt voi myydä sen kämpän ja sopimus raukeaa siihen.

Höpsistä ystäväni on oikeustieteen kandi ja hän sanoi sana tarkasti näin:

Rasite pysyy
Asumisoikeus ei katoa minnekään, vaikka kiinteistön omistaja vaihtuukin. Vielä, jos oikeuden haltija on kirjannut erityisen oikeutensa (vaikkapa kirjalliseen vuokrasopimukseen), rasite pätee, vaikka uusi omistaja ei olisi tiennytkään rasitteesta.

Tästä syystä AKT on kiinteistöä myydessään velvollinen kertomaan ostajalle kaikista kiinteistöön kohdistuvista rasitteista jos myöhemmin paljastuu, että rasitetta ei ole kerrottu on kiinteistön ostajalla mahdollisuus hakea korvauksia AKT:ta kuten kauppa hinnan palautusta tai asuntokaupan purkua.

Elinikäinen asumisoikeus on rasite, joka vähintään laskee asunnon kauppahintaa. Oikeuskäytännössä asunnon uusi omistaja ei voi vedota siihen, että ei ole tiennyt rasitteesta ja oikeuslaitos tulkitsee asian aina vuokralaisen eduksi.

dothefake

Jakerp, kyllä kaikki eläimet joutuvat tekemään elääkseen työtä. Ihminen on vain keksinyt varastoida työtä.
"Oma kansa ensin" -ajattelu on vahingollista.
-Tytti Tuppurainen

Tuomas3

Quote from: sivullinen. on 23.05.2012, 01:46:47
^ Alainen tottelee pomoaan vain työtehtäviin kuuluvissa asioissa. Jos pomo käskee hypätä kaivoon, ei pidä totella. Jos pomo käskee allekirjoittaa epämääräisen sopimuksen, ei pidä totella. Jos pomo ehdottaa lähempää tuttavuutta, kannattaa pyytää palkankorotusta. Can teki sopimuksen jonka tiesi olevan vähintään epäilyttävä. Kuvitteliko hän olevansa joku Wallin tai Vehviläinen jotka selviävät taustajoukkojensa avulla asuntokauppakorruptiosta? Mitä hän on tehnyt sellaiseen asemaan päästäkseen? Riittääkö pelkkä europarlamenttivaaliehdokkuus?
Eli sihteeritason työntekijän pitää mielestäsi tietää, että pomo, joka on juristi, menettelee lakiopillisesti väärin, vaikka väittää menettelevänsä oikein. Taidat vaatia ihmisiltä liikaa.

Jakerp

Quote from: dothefake on 23.05.2012, 10:28:12
Jakerp, kyllä kaikki eläimet joutuvat tekemään elääkseen työtä. Ihminen on vain keksinyt varastoida työtä.

Vaikka, ei kuulukaan aiheeseen. Kysymys olikin maksamisesta. Eläimet eivät maksa elämisestään vain ihmisten maailmassa on keksitty erilaisia maksuja, jotta saisi elää.

Eläinten maailmassa ei ole keksittyjä työ- tai omistussuhteita. Eläinten maailmassa kukaan ei tule sanomaan minun banaani puu minun banaanit minun työ minä määrään. Ihmisten maailmassa näin tapahtuu jatkuvasti. Usein se banaanipuu ihmisten maailmassa, on viety jonkun omistukseen, jo ennen kuin työtön köyhä, jota aletaan määräillä sen banaanipuun käytössä, on edes syntynyt.

Minun banaanipuu ja se oli minun jo ennen kuin sinä synnyit sinä saat olla minun orja joka päivä yhden banaanin palkalla. Minä määrään, koska minä saada puu omistukseen, jo ennen syntymääsi. Näinhän kapitalistit huutavat ja käskyttävät ihmisten maailmassa työtöntä, jonka kohtalo on sinetöity jo ennen syntymää orjaksi koko elämäksi yhden banaanin palkalla.

Jos ei suostu käskytykseen ja ehtoihin ei saa edes sitä yhtä banaania päivässä.


sivullinen.

Quote from: Tuomas3 on 23.05.2012, 11:41:26
Eli sihteeritason työntekijän pitää mielestäsi tietää, että pomo, joka on juristi, menettelee lakiopillisesti väärin, vaikka väittää menettelevänsä oikein.

Sen takia meillä on ammattiliitot etteivät etevät pomot - työnantajapuoli - voisi huijata yksinkertaisia työntekijöitä - työntekijäpuolta. ;)

Itse en edelleenkään pidä SDP:n europarlamenttiehdokas Cania täysin typeränä huijatuksi tulleena vaan pätevänä huijarina, joka on toiminut SDP:n johdolta saamiensa ohjeiden mukaan olleen osallisena AKT:n valtausyritykseen. Olkoon miten sihteeri hyvänsä.
"Meistä ei olisi mikään sen suotavampaa kuin sivullisen esittämä marxilainen analyysimme arvostelu." (Lenin)

matkamasentaja

Quote from: Jakerp on 23.05.2012, 13:38:49
Quote from: dothefake on 23.05.2012, 10:28:12
Jakerp, kyllä kaikki eläimet joutuvat tekemään elääkseen työtä. Ihminen on vain keksinyt varastoida työtä.

Vaikka, ei kuulukaan aiheeseen. Kysymys olikin maksamisesta. Eläimet eivät maksa elämisestään vain ihmisten maailmassa on keksitty erilaisia maksuja, jotta saisi elää.

Eläinten maailmassa ei ole keksittyjä työ- tai omistussuhteita. Eläinten maailmassa kukaan ei tule sanomaan minun banaani puu minun banaanit minun työ minä määrään. Ihmisten maailmassa näin tapahtuu jatkuvasti. Usein se banaanipuu ihmisten maailmassa, on viety jonkun omistukseen, jo ennen kuin työtön köyhä, jota aletaan määräillä sen banaanipuun käytössä, on edes syntynyt.

Minun banaanipuu ja se oli minun jo ennen kuin sinä synnyit sinä saat olla minun orja joka päivä yhden banaanin palkalla. Minä määrään, koska minä saada puu omistukseen, jo ennen syntymääsi. Näinhän kapitalistit huutavat ja käskyttävät ihmisten maailmassa työtöntä, jonka kohtalo on sinetöity jo ennen syntymää orjaksi koko elämäksi yhden banaanin palkalla.

Jos ei suostu käskytykseen ja ehtoihin ei saa edes sitä yhtä banaania päivässä.




Eikös niillä elukoilla ole joku reviiri-juttu jossa "minun eväät (kauriit, kanit, banaanit jne.)" ei kuulu muille muuten kuin tappelun kautta.

Jakerp

Quote from: matkamasentaja on 23.05.2012, 17:03:22
Eikös niillä elukoilla ole joku reviiri-juttu jossa "minun eväät (kauriit, kanit, banaanit jne.)" ei kuulu muille muuten kuin tappelun kautta.

Joo, mutta ihmisten maailmassa ei saa edes sitä oikeutta parantaa asemaansa tappelun kautta jos tarjottu on pelkkää paskaa paskan päälle ja alkaa kuolla nälkään kun kaikki omaisuus on jaettu jo muille ennen syntymääsi. Mitään ongelmaa ei olisikaan jos omia asemiaan oikeasti voisi parantaa eikä vain tyytyä loppuelämäksi eläkeikä viran tai kaiken omaisuuden saaneiden käskytyksiin siitä, että näin on hyvä kun kerran näin on sattunut käymään että minulla on eläkeikä työ ja kaikki omaisuus sinulla ei mitään.

Minun mielestäni kenelläkään ei ole velvollisuutta seurata niiden käskystystä jotka ovat vieneet kaiken omaisuuden jo ennen syntymääsi ja tarjoavat pelkkaa paskaa verrattuna siihen mitä itse saavat.

Alkuasukas

Nynnynnyy taas. Katkeraa nyyhkytystä Jakerpilta. Tuliko jaossa Musta Pekka vai eikö koulu maistunut? Tässä ihmisten maailmanosassa nimeltä Suomi annetaan ilmaiseksi valmiudet taistella siitä omasta banaanistaan. Jos ei taidot riitä niin voi voi.
"Monikulttuurisuus rikastuttaa odottamattomilla tavoilla."

Kaarina Ranne (vihr.)

sivullinen.

Quote
Onko nimi Nesrin Can-Kurtakko tuttu? Ei ehkä vielä, mutta odottakaapa muutama vuosi. Hän työskentelee nimittäin valtiovarainministerin erityisavustajana.

http://www.mtv3.fi/uutiset/45min/jaksot.shtml?336189

Quote
Nesrin C - kestävän elämäntavan poliitikko ja paljasjalkainen suomalainen ehdolla mepiksi 7.6.2009!

http://irc-galleria.net/user/nesrin/picture/100879474

Quote
Kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelä
Avustaja Nesrin Can-Kurtakko

http://lappi.sdp.fi/yhteystiedot/kansanedustaja

Ei nyt ihan mikään tavallinen sihteeri. Aika syvällä SDP:n valtakoneistossa.

Jostain syystä medialta on unohtunut tuoda esiin kytkökset. Hihamerkki kohussa Erosen yhteydet tuotiin heti päällimmäisenä esiin, vaikka ne näyttäisivät olevan paljon löyhemmät kuin Canilla: Suomen "puolueeton media" osaa vääristellä asiat näyttämään juuri siltä miltä tilaaja haluaa. Ihmettelen miksei Timo Räty ja muu AKTn ammattiyhdistyssiipi ole puolustautunut julkisesti millään tavalla. Kirjoittaisivat vaikka blogin miten asiat heidän mielestään ovat; vai pelkäävätkö SDP:n poliittisen siiven tuhoavan heidät silloin poliisin ja oikeuslaitoksen avulla? En usko heidän ainakaan vielä luovuttaneen.
"Meistä ei olisi mikään sen suotavampaa kuin sivullisen esittämä marxilainen analyysimme arvostelu." (Lenin)

K.K.


AKT voi menettää 400 000 € – Rädylle tulossa potkut


Pitkään myrskyn silmässä ollut hyllytetty puheenjohtaja Timo Räty saanee viikon päästä potkut Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT:stä. Liiton tilintarkastajat katsovat Rädyn ylittäneen toimivaltansa antaessaan sihteerilleen ja tämän lähisukulaiselle elinikäiset vuokrasopimukset AKT:n omistamiin asuntoihin.

Tilintarkastajien laskelman mukaan poikkeukselliset vuokrasopimukset voivat aiheuttaa liitolle jopa 400 000 euron menetykset, jos riskit realisoituvat eli jos asunnot jouduttaisiin myymään esimerkiksi työtaistelun vuoksi. Asunnon arvoa laskee "ikuinen" vuokralainen.

–Puhutaan satojen tuhansien eurojen menetyksistä, jos riskit realisoituvat, sanoo AKT:n hallituksen puheenjohtaja Veijo Ruonala Uudelle Suomelle.

–Haluaako joku sijoittaja ostaa asunnon, jossa on elinikäinen vuokralainen?

AKT:n hallitus kutsui tänään liiton valtuuston koolle ensi torstaiksi. Päätös syntyi yksimielisesti sen jälkeen, kun liiton tilintarkastajat olivat huomauttaneet tilintarkastuskertomuksessa Rädyn tekemistä epätavanomaisista vuokrasopimuksista.

–Hallitus kutsuu valtuuston koolle ja esittää Rädyn vapauttamista tehtävistään, tiivistää Ruonala.

Rädyn kohtalo näyttää sinetöidyltä, sillä Ruonalan mukaan nimenomaan tänään kokoontunut valtuusto antoi hallituksen ymmärtää, että Rädyn on aika mennä.

–Kentältä on tullut valtavasti palautetta, Ruonala kertoo.

Mikäli torstaina 7. kesäkuuta kokoontuva ylimääräinen valtuusto päättää vapauttaa Rädyn tehtävistään lopullisesti, uuden puheenjohtajan AKT:lle valitsee syysvaltuusto.

AKT:n valtuusto päätti maaliskuussa vapauttaa Rädyn tehtävistään toistaiseksi käynnissä olevan viranomaiskäsittelyn ajaksi. Timo Rätyä epäillään työturvallisuusrikoksesta sekä henkisestä pahoinpitelystä. Poliisitutkinnan tulokset ovat syyteharkinnassa.
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/50956-akt-voi-menettaa-400-000-eu-timo-raty-saanee-potkut

Hermo

Ding dong!

Joko se Räty heitettiin yli laidan?

Seal

Quote from: Hermo on 07.06.2012, 13:50:42
Ding dong!

Joko se Räty heitettiin yli laidan?

Eikös se erotettu? Vai kuulinko väärin eilisissä uutisissa?

Tuomas3

Kun noita budjettiasiakirjoja katsoo, niin tuskin enää siinä vaiheessa lähtö tuli yllätyksenä. Siltikin palkkaisin oman liittoni johtoon kyseisen herran ja heittäisin nykyisen Oaj pampun mäkeen. Henkilöstö- ja talousasiat antaisin kuitenkin jollekin muulle.

siviilitarkkailija

Siihen loppui auto- ja kuljetusliiton kyky päättää työehtosopimuksista. Tilalle tulee yhteistyökykyinen ja vastuullinen johtaja joka ei enää pysty pitämään jäsenistön eduista huolta mutta kuuluu sosialistipuolueen kovaan ytimeen.
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

Alkuasukas

Quote from: Tuomas3 on 07.06.2012, 14:08:40
Kun noita budjettiasiakirjoja katsoo, niin tuskin enää siinä vaiheessa lähtö tuli yllätyksenä. Siltikin palkkaisin oman liittoni johtoon kyseisen herran ja heittäisin nykyisen Oaj pampun mäkeen.
Palkkaisit miksi? Rädyn ainoa neuvottelukeino on satamat ja rekkaliikenne. Joku opettajien lakko ei vittuakaan heilauttaisi ketään, kun ei heiluttanut lääkärilakkokaan.

Todennäköisesti täysin kyvytön mihinkään yhteistyöhön, samanlaisia elkeitä oli myös paperiteollisuuden suomesta tuhonnut Ahonen.
"Monikulttuurisuus rikastuttaa odottamattomilla tavoilla."

Kaarina Ranne (vihr.)

Alkuasukas

...ja se Finskin henkilökunnan edustaja on ihan samaa maata.
"Monikulttuurisuus rikastuttaa odottamattomilla tavoilla."

Kaarina Ranne (vihr.)

Tuomas3

Quote from: Alkuasukas on 07.06.2012, 19:03:05
Quote from: Tuomas3 on 07.06.2012, 14:08:40
Kun noita budjettiasiakirjoja katsoo, niin tuskin enää siinä vaiheessa lähtö tuli yllätyksenä. Siltikin palkkaisin oman liittoni johtoon kyseisen herran ja heittäisin nykyisen Oaj pampun mäkeen.
Palkkaisit miksi? Rädyn ainoa neuvottelukeino on satamat ja rekkaliikenne. Joku opettajien lakko ei vittuakaan heilauttaisi ketään, kun ei heiluttanut lääkärilakkokaan.

Todennäköisesti täysin kyvytön mihinkään yhteistyöhön, samanlaisia elkeitä oli myös paperiteollisuuden suomesta tuhonnut Ahonen.
Paskanmarjat. Kun jäätäis lakkoon (lastentarhanopettajat, luokanopettajat, aineenopettajat) niin jäisivät lapset vanhempien kotiin valvottaviksi ja opetettaviksi. Taatusti rupeisi palkka olemaan kohdillaan. Viimeistään silloin voitettaisiin vaikka neljän vuoden välein oleva lakko, kun yo-kirjoitukset jäisivät pitämättä; eikä kukaan valmistuisi; sama juttu ammattikouluissa. Tarvitaan vain raudan luja johtaja, jota ei opettajien kokoomussiipi saa painostettua "talkoisiin" joka helskutin vuosi.

Nykyinen meininki on ollut täysin munatonta. Viimeksi lakkoiltiin 80-luvulla ja opettajien ostovoima koulutukseen nähden on todella heikko verrattuna keskimäärin muihin maistereihin.

Arvoton

Oli se Ahonen sitten kova jätkä. Sai miljardipääoman polvilleen ja jengin työttömäksi. Uskokoon, ken haluaa.

Vähän tuntuu, että tällä forumilla pyörii työväenliikkeen kovaan ytimeen sopivia tyyppejä. Lyö paskaks ja mitätöi kaiken, jos joku onnistuu (erehtyy) saamaan aikaan jotain pääoman nuolennan sijaan.

Jos Räty olisi oikea työväenluokan kaaderi, häntä ei olisi alettu savustamaan. Tosi mulkut ja kaksinaamaiset selkään puukottajat menestyvät työväenliikkeessä. Valitettavasti.

Eikä tarvitse mennä edes työväenliikkeeseen, kun jo työpaikoilla voi huomata, millainen on suomalainen työläinen. Tietää kaiken ja ryhmittyy hyvien jätkien/muijien ryhmäkunniksi, jotka pelaavat omaan pussiinsa.

Työväenliike ei ole uhka yhteiskunnalle juuri mainituista syistä. Työläiset eivät sitä tule olemaan koskaan tässä maassa. Naurettavinta on heissä jo se, ettei heistä kukaan tunnustaudu työläiseksi, vaan asiantuntijaksi ja "hyvimmäksi" ihmiseksi.

Alkuasukas

Quote from: Arvoton on 07.06.2012, 22:39:09
Oli se Ahonen sitten kova jätkä. Sai miljardipääoman polvilleen ja jengin työttömäksi. Uskokoon, ken haluaa.
Miksi pitää ehdoin tahdoin tehtaat maassa josta on pitkä matka markkinoille ja henkilökunta vain vittuilee? Aivan.
"Monikulttuurisuus rikastuttaa odottamattomilla tavoilla."

Kaarina Ranne (vihr.)