News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2009-05-13 Somalityttö paiskattiin junasta & reaktiot (yhdistetty)

Started by rähmis, 13.05.2009, 00:39:52

Previous topic - Next topic

Sami Aario

QuoteSisäasiainministeriö aikoo lyhentää kansalaisuuden saamiseen vaadittavaa Suomessa asumisen vähimmäisaikaa kuudesta vuodesta neljään tai viiteen. Muutoksella pyritään houkuttelemaan Suomessa opiskelleita jäämään maahan. Samalla aiotaan muuttaa myös kansalaisuuteen vaadittavaa kielitaitovaatimusta ja tinkiä siitä ns. haavoittuvien ryhmien kuten luku- ja kirjoitustaidottomien kohdalla.

Mitäs seuraavaksi? Päätetäänkö että AIDS-potilaat ovat "haavoittuvien ryhmä"? Tai entiset väkivaltarikolliset? Rikosrekisteri kun voi aiheuttaa vaikka minkälaista piilosyrjintää.

Tiedetäänkö sisäasiainministeriössä nykyään mikä on vääristynyt kannustin?

Lemmy

Quote from: Octavius on 22.09.2009, 16:32:03
Mitä sille Älä töni -kampanjalle kuuluu? Siihenhän piti olla jo rahoituskin.

Jaa, milloinkas sit' "älä hakkaa mummoja" kampanja aloitetaan? Luin juuri paikallisessa juottolassa 7-päivää lehteä jossa "vanhusta puolustanut" naispuolinen sairaanhoitaja oli saanut potkut valitettuaan työkaverista. Ilmeisesti tuollainen 100-v mummeli oli sanonut maahanmuuttajahoitajasta jotenkin epäpoliittisesti, jolloin tämä maahanmuuttajamies oli lyönyt em. mummelia nyrkillä selkään. Ja naishoitaja (ei siis k.o. maahanmuuttajamies) sai tämän kohtauksen raportoinnista potkut. Missäs tästä on nostettu mitään uutista?
- Emmekä enää euroakaan lähetä näihin etelän hulivilimaihin. Tässä on laki ja profeetat. Timo Soini YLE 01.06.2011

ike60

QuoteIlmeisesti tuollainen 100-v mummeli oli sanonut maahanmuuttajahoitajasta jotenkin epäpoliittisesti, jolloin tämä maahanmuuttajamies oli lyönyt em. mummelia nyrkillä selkään. Ja naishoitaja (ei siis k.o. maahanmuuttajamies) sai tämän kohtauksen raportoinnista potkut.

Kuulostaa aika törkeältä jos pitää paikkansa. Kysyikö lehti 100-vuotiaalta pitääkö tämä paikkansa? Vai onko juttu toistaiseksi naisen kertoman varassa?

Mihin toimenpiteisiin nainen aikoo ryhtyä? Ainakin laiton irtisanominen voisi käsittääkseni haasteessa tulla kyseeseen.

Runner

Ihan uteliaisuutta kiinnostaisi nähdä miten ja jos tytön perhe reagoisi, jos joku soittaisi ja sanoisi ettei tönijää ollut...
Tämän kautta voisi näkyä mahdollisten reagointien perusteella puhuiko tyttö totta..
Ja joo...Jenkkilässähän on yleinen juttu että valehdelleen poliisille että '' it was some black guy/ Puerto Rico-huy ''..

JoKaGO

Quote from: Runner on 24.09.2009, 10:29:15
Ihan uteliaisuutta kiinnostaisi nähdä miten ja jos tytön perhe reagoisi, jos joku soittaisi ja sanoisi ettei tönijää ollut...

RAZZZIZZMI! ÄBÄLÄWÄBÄLÄ!
[Hallituksen kehysriihessä] Perussuomalaisilla oli pitkä lista esimerkiksi maahanmuuttoon ja kehitysapuun liittyviä leikkausehdotuksia, joista vain osa läpäisi muiden puolueiden seulan.

Lemmy

Quote from: ike60
Kuulostaa aika törkeältä jos pitää paikkansa. Kysyikö lehti 100-vuotiaalta pitääkö tämä paikkansa? Vai onko juttu toistaiseksi naisen kertoman varassa?

Eihän nyt tuollaisia voi tarkistaa, koska intimiteettisuoja. En minä nyt 7-päivää lehteä minään luotettavana tiedonantajana pidä, mutta tuosta vanhustenhoidosta raavitaan nyt otsikoita.
- Emmekä enää euroakaan lähetä näihin etelän hulivilimaihin. Tässä on laki ja profeetat. Timo Soini YLE 01.06.2011

HaH

Quote from: Ammadeus on 21.08.2009, 08:40:53
En halua ajatella että joukossamme kulkee paiskaaja joka vain vaanii tilaisuutta
Paiskaukset on kitkettävä yhteiskunnastamme tarmokkaasti ja mitä suurinta päättäväisyyttä osoittaen.

Paiskaus.  ;D Mua-ha-ha-haaaaaaa!!!

On syytä muistaa, että paiskaus ei rikoksena vanhene koskaan.

ki-pee-tä  ;D
Homma^^^ ei voi tarjota leipää, mutta sirkushuveja sitäkin enemmän.

saint

Voin hyvin kuvitella kyseisen "junaholocaust" –tilanteen, itsekin päivittäin Helsingin lähiliikenteen ruuhkajunia käyttäneenä.
Meinaan, olen ollut samassa tilanteessa kuin tuo paiskattu tyttö: juna sattui pysähtymään niin, että ovi oli auetessaan juuri minun  kohdallani.
Ja eikun sisään – voi saada hyvässä lykyssä istumapaikan. Mutta mutta, ovella onkin kiukkuinen akka tulossa ulos. No, ei hätiä mitiä, tietysti ulostulevilla on "etuajo-oikeus".

Todennäköisesti tuo somalityttö on vain tunkenut sisään, vaikka junasta on ollut ulostulijoitakin, ja joku kähäräpää, jolla ei ole ollut paras mahdollinen päivä, on reagoinut omalla tavallaan.

EDIT:typo
"Annapas kun autan; tässä lisää köyttä"  -Leso

ikuturso

Niin sanoiko tuo kiireinen junasta poistunut liikemies jotain sensuuntaista kuin: "väisty tieltäni ipana"?

Vai kuuliko joku jotain muuta? Esim. joku joka ei osaa täydellisesti suomen kieltä ja on omassa kulttuurissaan tottunut siihen, että joitain ihmisiä sanotaan apinan ja koiran jälkeläisiksi?

Mutta todennäköisesti sanaa apina on käytetty. Ainakin kaikkien silminnäkijöiden mielestä.

-i-
Kun joku lausuu sanat, "tässä ei ole mitään laitonta", on asia ilmeisesti moraalitonta. - J.Sakari Hankamäki -
Maailmassa on tällä hetkellä virhe, joka toivottavasti joskus korjaantuu. - Jussi Halla-aho -
Mihin maailma menisi, jos kaikki ne asiat olisivat kiellettyjä, joista joku pahoittaa mielensä? -Elina Bonelius-

Jukka Latva-laho

Mitä tälle koko maatamme kuohuttaneelle tapaukselle mahtaa kuulua?

Ei kai tämän kenties vuoden vakavimman rasistisen rikoksen anneta painua unholaan sen jälkeen kun siitä viikkoja meuhkattiin otsikoissa?

Pitäisikö suorittaa väliaikakyselyjä tutkinnan edistymisestä suoraan poliisilta tai vaikka ehdottaa lehdille, että tekisivät jonkinlaisia seurantajuttuja...
Illman: Miten tälle sivustolle voi päätyä netissä?

Ellilä: Esimerkiksi siten, että kirjoittaa Googleen hakusanoiksi minun nimeni.

Illman: Entä jos kirjoittaa Googleen hakusanoiksi joitakin kirjoituksessa esiintyviä sanoja, voiko sen löytää sillä tavoin?

Ellilä: Siten Google toimii.

Maastamuuttaja

Quote from: Jukka Latva-laho on 17.10.2009, 23:39:08
Mitä tälle koko maatamme kuohuttaneelle tapaukselle mahtaa kuulua?

Ei kai tämän kenties vuoden vakavimman rasistisen rikoksen anneta painua unholaan sen jälkeen kun siitä viikkoja meuhkattiin otsikoissa?

Pitäisikö suorittaa väliaikakyselyjä tutkinnan edistymisestä suoraan poliisilta tai vaikka ehdottaa lehdille, että tekisivät jonkinlaisia seurantajuttuja...

Eiköhän tässä voitaisi yrittää aktiivisesti unohtaa tämän kauhea visio, siitä huolimatta, että se on varsin todentuntuinen. Elämä nyt vaan on haasteellista. Itse astuin viikko sitten koirankakkaan (n. viisivuotias snautseri sijoitti jätteensä hölkkäyspolulleni, huolettomantuntuisen hihnansäätelijän katsellessa muualle), enkä voi väittää vieläkään täysin toipuneeni. Terapeuttini mukaan vie ainakin kaksi viikkoa à 300 euroa ennenkuin hän hän voi julistaa minut täysin yhteiskuntakelpoiseksi. Herään vieläkin öiseen aikaan wc-viemärien kohinaan.

Jukka Latva-laho

Ihan vakavasti puhuen, miten vastaavalta ei-mihinkään-perustuvalta ylireagoinnilta voi välttyä jos hesaria ym. paskalehtia ei pakoteta nielemään omia lööppejään?
Illman: Miten tälle sivustolle voi päätyä netissä?

Ellilä: Esimerkiksi siten, että kirjoittaa Googleen hakusanoiksi minun nimeni.

Illman: Entä jos kirjoittaa Googleen hakusanoiksi joitakin kirjoituksessa esiintyviä sanoja, voiko sen löytää sillä tavoin?

Ellilä: Siten Google toimii.

Kullervo Kalervonpoika

Quote from: JM-K on 22.09.2009, 17:11:21
Luotan sinuun, Roope, että infoat meikäläistä ajoissa, kun tämä kansalaisuuslaki-ilveily alkaa Sirkus Finlandiassa eli eduskunnassa.

Suomut pois silmiltä. Tämä on jatkoa aloitetulle kehitysketjulle.

Perustuslain säätäminen antoi mahdollisuudet tähänkin kansalaisuusilveilyyn.

Perustuslakimme määrittää Suomen tasavallan valtiojärjestyksen perusteet siten, että valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Jos eduskunta luovuttaa vallan ulkopuoliselle, herää kysymys – onko tässä vaiheessa tapahtunut sellainen asia, joka on perustuslain vastainen.

Saman lain mukaan  Suomen valtiollisen vallan rajat määrittelevät valtion alueen ja sen kansalaisten piiri. Näistä valtion alueen pysyvyyttä korostetaan säätämällä siitä ensimmäisessä luvussa. Sitä voidaan muuttaa ainoastaan eduskunnan päätöksellä, joka toisaalla perustuslaissa säädetään tehtäväksi kahden kolmasosan määräenemmistöllä.
---
An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur.
---
The tolerance of individual points of view is an important component of the democratic political system
---
http://kullervokalervonpoika.wordpress.com

tapio

Quote from: Ammadeus on 06.09.2009, 19:25:54
Kummilapseni Anneli 5v väittää lähimetsässä oleskelevien rumien ja väkivaltaisten jättiläisen olevan uhka hänen ja ystävänsä Tiinan hengelle ja terveydelle.
Jättiläiset aiheuttavat toimillaan mm puiden huojumista,suhinaa ja risahtelua
mikä on lasten mielestä todella uhkaavan oloista.
Lisäksi molemmat lapset kertovat silminnäkijähavaintojen olevan kiistattomia.
Tuntomerkit ovat,röllimäinen olemus,noin lipputangon pituinen ja paljon isompi kuin iskä.
Tähän mennessä aiheutuneet haitat ovat hiekkalaatikko leikkien pilaaminen
sekä apupyörittä suoritetun ajoharjoittelun päättyminen kaatumiseen ja siitä aiheutuneeseen lievään ruumiin vammaan polvessa ,johon ensihoitona käytettiin puhaltamista.
Uhrin mielestä todistettavasti tämän kaiken aiheuttavat epäillyt metsän oliot
Koska ei ole pienintäkään aihettä epäillä lasten kertomaa,olemmekin päättäneet tehdä asiasta tutkintapyynnön viranomisille.
Täytyyhän syylliset saada kiinni ja vastuuseen teoistaan!
Älköön kansalaiset hämmästykö jos virkavaltaa juoksentelee pitkin metsiä jättiläisjahdissa sillä hehän tekevät vain työtään.

Minua kiinnostaa, miten tämä tutkimus on edennyt.
On muukalaisvihamielistä ja islamofobista vastustaa sitä, että muslimit hirttävät homoja.
http://tuuritapio.blogspot.com/

Miniluv

QuoteLuotan sinuun, Roope, että infoat meikäläistä ajoissa, kun tämä kansalaisuuslaki-ilveily alkaa Sirkus Finlandiassa eli eduskunnassa.

Toivon, että asiaa käsitellään ihan omassa ketjussaan :)
"If you're running in fear of your own voters, there is nothing America can do for you".  JD Vance

Eikö ryssä kuole netissä länkyttämällä? Vielä ehtii värväytyä!  https://ildu.com.ua/

tapio

Onkohan liikaa odotettu, että HS tekisi jonkinlaisen human interest -tyyppisen juttukokonaisuuden, miten kyseinen somalityttö ja hänen perheensä ovat selviytyneet järkytyksestä ja mihin kaikkiin ehkäiseviin toimenpiteisiin suomalaisessa yhteiskunnassa on ryhdytty tapauksen johdosta. Samoin odotan juttua siitä, miten se nainen on toipunut, jonka tissejä kalapuikkoviiksimies tuijotti eduskunnan hississä.
On muukalaisvihamielistä ja islamofobista vastustaa sitä, että muslimit hirttävät homoja.
http://tuuritapio.blogspot.com/

Ammadeus

Quote from: tapio on 18.10.2009, 23:15:38
Quote from: Ammadeus on 06.09.2009, 19:25:54
Kummilapseni Anneli 5v väittää lähimetsässä oleskelevien rumien ja väkivaltaisten jättiläisen olevan uhka hänen ja ystävänsä Tiinan hengelle ja terveydelle.
Jättiläiset aiheuttavat toimillaan mm puiden huojumista,suhinaa ja risahtelua
mikä on lasten mielestä todella uhkaavan oloista.
Lisäksi molemmat lapset kertovat silminnäkijähavaintojen olevan kiistattomia.
Tuntomerkit ovat,röllimäinen olemus,noin lipputangon pituinen ja paljon isompi kuin iskä.
Tähän mennessä aiheutuneet haitat ovat hiekkalaatikko leikkien pilaaminen
sekä apupyörittä suoritetun ajoharjoittelun päättyminen kaatumiseen ja siitä aiheutuneeseen lievään ruumiin vammaan polvessa ,johon ensihoitona käytettiin puhaltamista.
Uhrin mielestä todistettavasti tämän kaiken aiheuttavat epäillyt metsän oliot
Koska ei ole pienintäkään aihettä epäillä lasten kertomaa,olemmekin päättäneet tehdä asiasta tutkintapyynnön viranomisille.
Täytyyhän syylliset saada kiinni ja vastuuseen teoistaan!
Älköön kansalaiset hämmästykö jos virkavaltaa juoksentelee pitkin metsiä jättiläisjahdissa sillä hehän tekevät vain työtään.

Minua kiinnostaa, miten tämä tutkimus on edennyt.

Valitettavasti tapauksen saama mediajulkisuus on jäänyt hämmentävän pieneksi junacaustiin verrattuna.
Jospa tarinan lapsi olisi ollut etniseltä taustaltaan pohjois-afrikkalainen ja lapsen isällä taipumusta tutkintapyyntöjen tehtailuun,ehkä siinä tapauksessa lööpit olisivat huutaneet kilpaa metsän rasistijättiläisten hirmuteoista.

Malla

Quote from: Ammadeus on 06.09.2009, 19:25:54
Tähän mennessä aiheutuneet haitat ovat hiekkalaatikko leikkien pilaaminen
sekä apupyörittä suoritetun ajoharjoittelun päättyminen kaatumiseen ja siitä aiheutuneeseen lievään ruumiin vammaan polvessa ,johon ensihoitona käytettiin puhaltamista.

Syvä paheksuntani ensihoidon laadusta. Jätskiä olisi pitänyt tarjota. >:(

Meilläkin oli junacaust lähellä, kun joku kiireinen (ja ilmeisesti värikäs, mikä selvisi jatkohaastattelusta) tuuppasi mummon (80+v) kumoon tämän pyrkiessä metrovaunuun. Onneksi lähistöllä oli nuorukainen (tatutoitu ja siilitukkainen supisuomalainen, "oikein pelottavan näköinen", kertoi mummo innoissaan), joka koppasi mummon kiinni ennen maahan tömähtämistä ja jäi hyväksi toviksi vahtimaan, että mummo tokeni säikähdyksestä eikä saanut sydäriä. Kiitos tuntemattomaksi jääneelle mummon pelastajalle. 

MW

Quote from: Malla on 19.10.2009, 00:20:28
***

Ei ei, oikea termi on "uhkaavan oloinen". No niin, hyvää yötä itse kullekin.

Kettu2

Lueskelin ketjua purocaustista ja mieleeni tuli ajatus, että kaikkien tarinoiden äidistä, junacaustista tulisi kirjoittaa arvoisensa aikajana ja tiivistelmä pikkuisen somalitytön tönäisystä asemalaiturille aina Jari Leinon naurunhörähdyksiin.

Vieläkin aina silloin tällöin tämä caustien causti nousee keskusteluissa esille ja monet muistavat ainoastaan rasistisen rikoksen, jossa pienen pieni somalityttö paiskattiin hengenvaarallisesti liikkuvasta junasta. Tiivistelmällä saattaisi olla paitsi informatiivinen rooli, myös suuri huumoriarvo.

Lemmy

Quote from: Kettu2 on 04.06.2010, 01:22:49
Vieläkin aina silloin tällöin tämä caustien causti nousee keskusteluissa esille ja monet muistavat ainoastaan rasistisen rikoksen, jossa pienen pieni somalityttö paiskattiin hengenvaarallisesti liikkuvasta junasta.

Puhumattakaan kertomuksista joissa tyttönen lensi huivi lepattaen kun hänet sinkaistiin bussin kattoluukusta jamesbond-tyyliin.
- Emmekä enää euroakaan lähetä näihin etelän hulivilimaihin. Tässä on laki ja profeetat. Timo Soini YLE 01.06.2011

Malla

Quote from: Jari Leino on 19.10.2009, 10:25:35
Quote from: Malla on 19.10.2009, 00:20:28
Meilläkin oli junacaust lähellä, kun joku kiireinen (ja ilmeisesti värikäs, mikä selvisi jatkohaastattelusta) tuuppasi mummon (80+v) kumoon tämän pyrkiessä metrovaunuun. Onneksi lähistöllä oli nuorukainen (tatutoitu ja siilitukkainen supisuomalainen, "oikein pelottavan näköinen", kertoi mummo innoissaan), joka koppasi mummon kiinni ennen maahan tömähtämistä ja jäi hyväksi toviksi vahtimaan, että mummo tokeni säikähdyksestä eikä saanut sydäriä. Kiitos tuntemattomaksi jääneelle mummon pelastajalle. 

Haa! Malla on selvästikin kopsannut Aamulehden tarinan ja sekoittanut sen urbaanikoktailiksi, jossa maistuu aavistus junaholokaustin jälkimakua ja bongorumpujen kuminaa:

Vain yksi (skinhead) ehti auttaa
http://hommaforum.org/index.php/topic,15665.0.html

Haa itelles! Tapauksen kertoi (omakohtaisena kokemuksenaan) lähimummo, joka ei taatusti Ammulehteä lue, koska asuu muilla mailla vierahilla. Mummo on vanha mutta ei vielä ihan noin harhainen. Pientä rispektiä mummoille, pyydän.   

acc

Quote from: rähmis on 13.05.2009, 00:39:52
Koulusta kotiin matkalla ollut somalityttö paiskattiin E-junasta selälleen junalaiturille Espoon keskuksessa tiistaina.

Espoossa asuva somalimies kertoo, että hänen 8-vuotias tyttärensä oli vieraillut hänen työpaikallaan hakemassa rahaa matkakorttia varten koulupäivän jälkeen. Sitten tyttö oli lähtenyt kohti kotia Koivuhoviin.

Kun tyttö astui junaan Espoon keskuksessa noin kello kahdelta iltapäivällä, junassa ollut mies tönäisi hänet takaisin laiturille.

"Mene pois mun edestä senkin pieni apina", tyttö oli kertonut miehen huutaneen.

Laiturilla ollut nainen auttoi tytön pystyyn ja takaisin junaan.

Isä ja tytär kävivät tekemässä rikosilmoituksen myöhemmin iltapäivällä kunnianloukkauksesta ja pahoinpitelystä. Espoon poliisi aloittaa tapauksen tutkinnan tänään keskiviikkona.

Hesari

Nyt kun pahin pöly on ehtinyt laskeutua tämän jutun yltä,  palaan uudelleen juttuun.  Pahoitteluni, jos seuraavat näkökohdat on jo ehditty jossain käsitellä.

Tytön tarinan täytyy olla keksitty ainakin väitetyn lausuman "mene pois mun edestä senkin pieni apina"  kohdalta. Lausumahan on osin kirja- ja osin puhekieltä. Lause on liian pitkä ollakseen äidinkielenään suomea puhuvan tiuskaisema suuttumustilanteessa.  Jos nyt joku olisi siinä mielentilassa ja niin ärsyyntynyt, että vaivautuisi kävelemään somalitytön yli hän sanoisi ehkä "mee pois mun eestä" ja tuohon perään ehkä voisi lisätä sanan "apina" tai "ipana".  Sanaa "senkin" ei käyttäisi kukaan muu kuin jokin koulutyttö ainekirjoituksessaan, joka olisi tämän somalitytön ikäinen ja jonka aineessa olisi kuviteltu uhrityttö vastassaan pahoja valkoisia rasistimiehiä. - Epäuskottavaksi tytön tarinan tekee erityisesti se, että tällaisissa konfliktitilanteissa yleensä suomalaisten käyttämä sana "vittu" tai jonkin sen johdannainen puuttuu.

Uskottavammaksi tarina olisi tullut, jos tyttö olisi väittänyt kuulleensa lauseen "mee vittuun siitä apina".  Yleensä kumminkin kantaväestö on havaintojeni mukaan konfliktin sisältämissä ja muissakin kohtaamistilanteissa hyvin puhumatonta. Jos joku suomalainen esimerkiksi tönii vahingossa toista suomalaista raitiovaunussa, niin hyvä jos sanoo edes "oho". Ollaan vaan hiljaa.

Edellä kirjoittamani perusteella en usko tytön tarinaan. Ei kuulu suomalaiseen kulttuuriin puhua niin kuin tyttö on väittänyt. Hän on vain kaatunut ja keksinyt tarinansa.

2017 Personality 13: Existentialism via Solzhenitsyn and the Gulag
(Huomaa: käsittämätön feministin raivokohtaus, kohta 42:00 eteenpäin)
https://www.youtube.com/watch?v=w84uRYq0Uc8

Titus

Kielenkäytöstä ja oikeuden tulkinnoista. Tuttavani joutui vuosia sitten kahnaustilanteeseen ravintolan tiskillä ja koska oli tuttujensa ravintolassa päätti lähteä tilanteesta pois ettei tule harmia. Kun käänsi selkänsä lähteäkseen sai tuopista päähän = poket ja poliisit paikalle ja seuraavana päivänä poliisiasemalle tekemään rikosilmoitusta. Yllätys oli melkoinen kuullessaan, että olikin syytettynä kunnianloukkauksesta. Tuopilla päähänlyöjä oli siis neekeri.

Lyöjä väitti, että kaverini oli sanonut "Mene takaisin Afrikkaan poimimaan banaaneja senkin apina!". Englanniksi. Tosin hänen englantinsa oli sen verran vajaata, että ei tiennyt miten ko. lause muokataan englanniksi varsinkin keräämisen osalta. Lause oli kirjattu rikosilmoitukseen suomeksi eikä englanniksi joten alkuperäinen jäi mysteeriksi. Loukatun kunnian hinnaksi oli vaatimus 20.000 markkaa. Vaatimus hylättiin, kaverille sakkoja kuuden päiväsakon verran solvaamisesta mikä tarkoitti sitä, että joutui itse maksamaan oikeudenkäyntikulunsa kahdesta oikeusasteesta. Lyöjälle normisakot ja pikkukorvaukset.

Lyöjä oli joko humalassa tai huumeiden alaisena, mutta se kuittantui kun lyöjä sanoi olevansa muslimi eikä juo eikä käytä huumeita. Piste. Hänen todistajansa eivät koskaan saapuneet paikalle ja saivatkin siitä sakkoja mutta tarina piti.

Eli kolme valkoista paikan päällä todistamassa vs lyöjän todistajat epäselvän ja ristiriitaisen lausunnon perusteella.

Tämä joskus noin -95...

Jos joudut oikeuteen, olet kusessa ja on lottovoitto selvitä ilman kuluja ja tuomiota.
that's a bingo!

Veli Karimies

Mielestäni on aivan turhaa keskustella siitä, onko tönäisy totta tai miksi se suoritettiin. Ennemminkin on hyvin mielenkiintoista mahdollisen tönäisyn herättämät tapahtumat ja julkitulot esimerkiksi sen valossa, mistä sitten ei ole seurannut mitään. Tästä pitäisi keskustella. Ja vittu minä tässä nyt sitten määrään näköjään mistä pitäisi keskustella. Hyvä minä. :facepalm:

Ammadeus

Quote from: Titus on 17.07.2010, 15:23:48

Kielenkäytöstä ja oikeuden tulkinnoista. Tuttavani joutui vuosia sitten kahnaustilanteeseen ravintolan tiskillä ja koska oli tuttujensa ravintolassa päätti lähteä tilanteesta pois ettei tule harmia. Kun käänsi selkänsä lähteäkseen sai tuopista päähän = poket ja poliisit paikalle ja seuraavana päivänä poliisiasemalle tekemään rikosilmoitusta. Yllätys oli melkoinen kuullessaan, että olikin syytettynä kunnianloukkauksesta. Tuopilla päähänlyöjä oli siis neekeri.

Lyöjä väitti, että kaverini oli sanonut "Mene takaisin Afrikkaan poimimaan banaaneja senkin apina!". Englanniksi. Tosin hänen englantinsa oli sen verran vajaata, että ei tiennyt miten ko. lause muokataan englanniksi varsinkin keräämisen osalta. Lause oli kirjattu rikosilmoitukseen suomeksi eikä englanniksi joten alkuperäinen jäi mysteeriksi. Loukatun kunnian hinnaksi oli vaatimus 20.000 markkaa. Vaatimus hylättiin, kaverille sakkoja kuuden päiväsakon verran solvaamisesta mikä tarkoitti sitä, että joutui itse maksamaan oikeudenkäyntikulunsa kahdesta oikeusasteesta. Lyöjälle normisakot ja pikkukorvaukset.

Lyöjä oli joko humalassa tai huumeiden alaisena, mutta se kuittantui kun lyöjä sanoi olevansa muslimi eikä juo eikä käytä huumeita. Piste. Hänen todistajansa eivät koskaan saapuneet paikalle ja saivatkin siitä sakkoja mutta tarina piti.

Eli kolme valkoista paikan päällä todistamassa vs lyöjän todistajat epäselvän ja ristiriitaisen lausunnon perusteella.

Tämä joskus noin -95...

Jos joudut oikeuteen, olet kusessa ja on lottovoitto selvitä ilman kuluja ja tuomiota.
Jep,tarvitaan lottovoitto jos joudut maksamaan kahden oikeusasteen kulut
hävinneenä vielä vastapuolenkin..
Mutta itse asiaan,onkohan paiskaaja vieläkin vapaalla jalalla?
Jos on,olisi syytä aloittaa asiassa kunnon tutkinta etteivät jäljet pääse liikaa kylmenemään.
Kenenkään edun mukaista ei ole jos tuollaiset ihmishirviöt saavat kulkea keskuudessamme

Don Quijote

Quote from: Titus on 17.07.2010, 15:23:48

Kun käänsi selkänsä lähteäkseen sai tuopista päähän = poket ja poliisit paikalle ja seuraavana päivänä poliisiasemalle tekemään rikosilmoitusta. Yllätys oli melkoinen kuullessaan, että olikin syytettynä kunnianloukkauksesta. Tuopilla päähänlyöjä oli siis neekeri.

Tästä voisi sanoa, että kyseessä on lajityypillinen ns. TNB tai Chimpout.

Googlaamalla löytyy termeistä lisätietoa. Tässä hyvä video havainnollistaa mistä on kyse(olematta mitenkään rasisti, kyseessä on vain empiirisen havainnoinnin tulos):
http://www.youtube.com/watch?v=m-9DzGWjQGk

Jari-Petri Heino

Nuo kirjalliset versiot ovat lähes poikkeuksetta todella huvittavia. Kaverini sakkolapussa luki muutama vuosikymmen takaperin.

Käyttäytynyt siveettömästi julkisella paikalla seisomalla housut kintuissa ja pyllistelemällä ohikulkijoille.

Erään toisen tutun armeijan rangaistuskortissa taas luki. Käyttäytynyt sopimattomasti esimiestään kohtaan uhkaileva sanailu tapahtumaan liittyen.
"Vallan, rahan ja tilan uudelleen jakaminen on seuraava vaiheemme"

Mikko pa

mä sain sakot kun heitin sukat auton ikkunasata pihalle,lapussa luki että Parantainen heitti golfsukat ajoradalle (likaiset). niissä mun paskasissa työsukissa oli pari reikää niin sanoin niistä kytille että ne ovat golfsukat.
Kaiken huippu oli vielä se että mulla ei ollut turvavyö kiinni,niin poliisi kirjoitti lappuun ,että matkustajana turvavyö!
tekimieli kysyä että kumpi teistä osaa kirjoittaa ja kumpi lukea ,mutta en uskaltanut  ;)
Suomen sotilaallinen puolustaminen
Sotilaalliseen puolustukseen kuuluvat:
maa-alueen, vesialueen ja ilmatilan valvominen sekä alueellisen koskemattomuuden turvaaminen
kansan elinmahdollisuuksien, perusoikeuksien ja valtiojohdon toimintavapauden turvaaminen ja laillisen yhteiskuntajärjestyksen puolustaminen

Titus

Quote from: Ammadeus on 18.07.2010, 18:53:52

Jep,tarvitaan lottovoitto jos joudut maksamaan kahden oikeusasteen kulut
hävinneenä vielä vastapuolenkin..
Mutta itse asiaan,onkohan paiskaaja vieläkin vapaalla jalalla?
Jos on,olisi syytä aloittaa asiassa kunnon tutkinta etteivät jäljet pääse liikaa kylmenemään.
Kenenkään edun mukaista ei ole jos tuollaiset ihmishirviöt saavat kulkea keskuudessamme

Hämmästyttävää, mutta asianajaja todellakin laskuttaa jokaisen istunnon ja joita kertyi useampia juurikin tuon lyöjän todistajien puuttumisen takia. Eli korvaustenkin jälkeen melko raskaasti tappiolle jäi tuo homma. Halvemmaksi olisi ilmeisimmin tullut vetää lyöjää päin näköä ja poistua paikalta...

En jaksa uskoa, että oikeudesta saisi sen enemmän oikeutta nykyäänkään. Tuohan tapahtui joskus -90 luvun puolivälissä.
that's a bingo!