News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

Valtion oikeutus yhteiskunnan pirstaloituessa - mitä tarkoittaa yhteinen etu?

Started by Fimbulvetr, 14.02.2012, 16:04:15

Previous topic - Next topic

Fimbulvetr

Olen huomannut, että vaikka pidän itseäni suhteellisen isänmaallisena suomalaisena, olen alkanut vaatimaan ja hankkimaan Suomen valtiolta itselleni sellaisia etuja, joita en olisi kehdannut ottaa vastaan ja joista olisin kieltäynyt ehdottomasti vielä muutamia vuosia sitten.

Tämän huomasin viikonloppuna, kun matkustin junalla vanhempieni luokse. En saanut asemalta ostettua lippua viisitoista minuuttia ennen junan lähtöä, koska junan paikkaliput olivat myyty loppuun jo tuossa vaiheessa. Konduktöörin tullessa kohdalleni, tarjouduin ostamaan junalippua. Ojentaessaan ostamani junalipun konduktööri ilmoitti veloittavansa myös palvelumaksun, joka oli viisi euroa.

Sinänsä tuo viisi euroa ei ollut taloudellisesti iso asia, mutta periaatteellisesti sen maksaminen otti päähän sen verran, että en jättänyt asiaa siihen. Koskaan aikaisemmin konduktööri ei ole veloittanut palvelumaksua minulta vastaavassa tilanteessa. Kerroin konduktöörille, että en hyväksy palvelumaksun veloittamista, sillä olisin ostanut junalipun ennakkoon, jos sellaisen olisi saanut ostettua automaatista viisitoista minuuttia ennen junan lähtöä. Tähän konduktööri vain tokaisi vittumaisesti, että olisit ostanut junalipun ajoissa.

Tällainen palvelu ja kunniallisten suomalaisten kyseenalainen nyhtäminen VR:n toimesta sai aikaan sen, että aloin miettimään helposti saatavan opiskelupaikan hakemista ilman aikomustakaan opiskella kyseistä alaa tosissaan, jotta pääsen käyttämään hyödykseni opiskelija-alennuksia muun muassa junalla matkustaessani. Tämä siitä syystä, että jos valtio nyhtää kunniallisilta suomalaisilta veronmaksajilta joka asiassa ja kaikissa mahdollisissa tilanteissa kaiken ylimääräisen varallisuuden mitä kummallisemmilla verukkeilla ja käyttää pakkovallalla suomalaisilta kerätyt varat suurelta osin kaikkeen muuhun kuin suomalaisia hyödyttäviin asioihin, niin miksi minun pitäisi ajatella jotain laajempaa yhteiskunnallista moraalia Suomen valtiota kohtaan?

Kun tällaiset ajatukset tulivat päähäni, rupesin miettimään, että mistä ajatukseni johtuvat. Huomasin, että politiikan seuraaminen, joskus ehkä liiallinenkin seuraaminen, on vaikuttanut vahvasti elämänkatsomukseeni myös arkisissa asioissa. Minua on jo pidempään harmittanut se, että suomalaisilta veronmaksajilta kerättyjä ja lainaksi otettuja valtionvaroja käytetään vieraiden kansojen haalimiseen Suomeen lihapatojen äärelle ja lahjoitetaan ympäri maailmaa muun muassa kehitysavun ja tukipakettien muodossa. Samaan aikaan suomalaisten hyvinvoinnista ja turvallisuudesta supistetaan resursseja muun muassa julkisten palveluiden, puolustusvoimien ja poliisin osalta. Lisäksi vallanpitäjät kriminalisoivat suomalaisille haitallisten poliittisten päätösten arvostelemisen viharikoslainsäädännöllä, jonka perusteella huolestuneita kansalaisia voidaan tuomita sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan näytösoikeudenkäynneissä valtiovallan toimesta.

Toisin sanoen Suomen valtio on kääntynyt omaa kansaansa, suomalaisia, vastaan monissa asioissa ja laittanut vieraiden kansojen hyvinvoinnin suomalaisten hyvinvoinnin edelle. Olen ollut huolissani suomalaisen yhteiskunnan pirstaloitumisesta jo pitkään ja yhteisen edun tunteen katomisesta suomalaisesta yhteiskunnasta. Tunnen edelleen vahvaa yhteenkuuluvuutta kansaani, suomalaisiin. En pysty pettämään omaa kansaani pettämättä samalla myös itseäni, mutta nykyisin Suomen valtio ei ole enää synonyymi Suomen kansalle vaan Suomen valtio on synonyymi Suomen kansalaisille. Siten toimiminen itsekkäästi Suomen valtiota kohtaan ei tarkoita enää samalla tavalla suomalaisia vastaan toimimista nykyisessä monikulttuurisessa Suomessa kuin se olisi tarkoittanut muutaman vuosikymmenen takaisessa impivaaralaisessa Suomessa. Olen siis huomannut, että en jaa enää samanlaista tunnetta yhteisestä edusta Suomen kansalaisten kanssa kuin jaoin muutama vuosikymmen sitten.

Onko muille hommalaisille herännyt samalaisia ajatuksia sen suhteen, että kun Suomen valtio ei toimi suomalaisten etujen mukaisesti, niin miksi minäkään asettaisin Suomen valtion edun omien itsekkäiden etujeni edelle? Pitäisikö Suomen valtion tarjoamat lailliset porsaanreiät jättää käyttämättä moraalisilla perusteilla kaikesta huolimatta?

Fiftari

Itse olen viime aikoina miettinyt lähinnä että jos poliisi ei toimi rehellisesti niin miksi minun pitäisi? Jos puolustusvoimat rampautetaan ja puolustuskyky murennetaan niin miksi minun pitäisi siinä tapauksessa taistella valtion puolesta jos se on uhattuna?

Lähinnä omassa mielessäni on perheeni ja sukuni hyvinvointi. Koko homma taantuu klaani ja kyläyhteisö tasolle.

Minun on kovin vaikea ottaa vastaan käskyjä ja ohjeita sellaisilta tahoilta jotka itse käyttäytyvät epärehellisesti ja salailevat asioita ja selvästi toimivat sillä tavalla jonka olisi voinut muutamia kymmeniä vuosia taaksepäin lukea maanpetokseksi.
Ylivertaisuusvinouma on kognitiivinen vinouma, jossa yksilö yliarvioi itsensä jossakin suhteessa kuten vaikkapa jonkin taidon hallinnassa. Lisäksi tyypillisesti mitä huonompi yksilö on kyseisessä taidossa sitä enemmän hän yliarvioi osaamistaan.

Emo

Hyvä aloitus. Täsmälleen samanlaisia ajatuksia olen pohtinut itsekin, ja tavallaan on huojentavaakin lukea, että muutkin painiskelevat samanlaisten pohdintojen parissa. Tunnen itseni normaalimmaksi ja "hyväksytymmäksi", kun en olekaan ainoa jonka päässä "kapinamieli" kytee.

Mitenkään loogisesti ei minulla vielä ole näkynyt tekoina tämä "herääminen", joissain pikkuasioissa kuitenkin.

Esimerkiksi mieheni patistin terveyskeskukseen vaivassa, jonka olisi voinut näppärästi hoitaa yksityisestikin.
Samoin isälleni tilasin ajan päivystykseen vaivan vuoksi, joka hänellä on ollut jo pitempään. Jono ajanvarausvastaanotolle olisi ollut 2kk, mutta sanoin vain reippaasti, ettei hän pärjää, kun kysyttiin että pärjääkö potilas vaivan kanssa ja onko akuuttivaiva.

Nykyisin meidänkin tk:n odotushuone on täynnä rikkaampien kulttuurien edustajia vuoroaan odottamassa. En näe, miksi meidän kantisten pitäisi vain maksaa veroja joilla terveyspalvelutkin kustannetaan, ja sitten hoidattaa omat vaivamme yksityispuolella, joka sekään ei enää hyödytä suomalaista yhteiskuntaa vaan nekin rahat karkaavat ulkomaisten osakkeenomistajien taskuun!

Nuivanlinna

Quote from: Fimbulvetr on 14.02.2012, 16:04:15

Onko muille hommalaisille herännyt samalaisia ajatuksia sen suhteen, että kun Suomen valtio ei toimi suomalaisten etujen mukaisesti, niin miksi minäkään asettaisin Suomen valtion edun omien itsekkäiden etujeni edelle? Pitäisikö Suomen valtion tarjoamat lailliset porsaanreiät jättää käyttämättä moraalisilla perusteilla kaikesta huolimatta?

Ei missään nimessä pidä jättää käyttämättä. Ennemminkin pitäisi koota neuvoja tännen johonkin "vinkkejä ja pykäliä yhteiskunnan kuppaamiseksi" ketjuun.
Quote from: millla on 04.03.2016, 23:01:53
Pahinta Suomessa on tämän köyhyyden lisäksi henkinen köyhyys. Meiltä puuttuu horisontti, mihin katsoa ja mitä tavoitella.

Fiftari

Tuntuu todella pahalta kun ajattelee mitkä määrät rahaa Suomi tunkee ulkomaille samalla kun suljetaan terveyskeskuksia, reumasairaaloita ja varuskuntia. Palvelut siirretään ja keskitetään vain niiden ulottuville joilla on rahaa asua kalleimmilla alueilla. Poliitikot kertovat hymyssä suin kuinka näin parannetaan ja tehostetaan palveluja. Omasta mielestäni kyseessä on vain kylmää valehtelua.

Valtio kylmästi unohtaa vanhat ja sairaat, keskittäen palvelut vain sinne missä omat intressit ovat. Kukaan ei erota Suomea mistään mikäli olisimme jättäneet kreikan tukipaketit sikseen.
Ylivertaisuusvinouma on kognitiivinen vinouma, jossa yksilö yliarvioi itsensä jossakin suhteessa kuten vaikkapa jonkin taidon hallinnassa. Lisäksi tyypillisesti mitä huonompi yksilö on kyseisessä taidossa sitä enemmän hän yliarvioi osaamistaan.

Emo

Tuo "Vinkkejä ja pykäliä yhteiskunnan kuppaamiseksi"- ketju sisältäisi arvatenkin myös oman kotikaupungin/kunnan kuppaamisen?

Minulla on muutama pysäkointimaksukuppausvinkki. En koskaan ensisijaisesti käytä parkkimittaripaikkoja. J
Mutta jos aikapaikkaa (kiekkopaikkaa siis) ei löydy, laitan mittaripaikalle, mutta parkkimaksulipukkeeksi laitan minkä tahansa sopivan kokoisen valkoisen paperinpalan, kauppakuitin tai vanhan parkkilipukkeen (mieheni nimittäin maksaa joskus parkkimaksun ja minä jemmaan lipukkeet uusiokäyttöä varten).

Riskillähän siinä pelataan, ja kerran pari vuodessa saatan saada parkkipirkolta parkkisakon, eli kaupunkikaan ei ihan tyhjän päälle jää tässä kisassa vaan saavat rahaa monikulttuuriseen toimintaansa  :-[   :)   ;D

Huomautan kuitenkin, että lähinnä käytän parkkikiekkopaikkoja, muutoin noita parkkisakkoja voisi tulla useammin ja toiminnan taloudellinen kannattavuus olisi kyseenalainen jääden pelkäksi jännitystä tarjoavaksi harrastustoiminnaksi.

Autoilija kuitenkin maksaa jo melko rutkasti tässä maassa joka käänteessä, mutta jos silti jostakusta tuntuu, niin syntistä toimintaani saa paheksua. Mietin sitten, pitäisikö toiminta lopettaa  ???

Emo

Quote from: Fiftari on 14.02.2012, 16:35:08
...

Valtio kylmästi unohtaa vanhat ja sairaat, keskittäen palvelut vain sinne missä omat intressit ovat. Kukaan ei erota Suomea mistään mikäli olisimme jättäneet kreikan tukipaketit sikseen.

Eihän kukaan erota edes Kreikkaa mistään  >:(

Fiftari

Quote from: Emo on 14.02.2012, 16:41:16
Quote from: Fiftari on 14.02.2012, 16:35:08
...

Valtio kylmästi unohtaa vanhat ja sairaat, keskittäen palvelut vain sinne missä omat intressit ovat. Kukaan ei erota Suomea mistään mikäli olisimme jättäneet kreikan tukipaketit sikseen.

Eihän kukaan erota edes Kreikkaa mistään  >:(

kolmosen aamussa haastateltiin taas ties mitä asiantuntijaa joka sanoi että ei voida erottaa koska ilmeisesti ei ole pykäliä siihen??? en muista sanatarkkaa lainausta.
Ylivertaisuusvinouma on kognitiivinen vinouma, jossa yksilö yliarvioi itsensä jossakin suhteessa kuten vaikkapa jonkin taidon hallinnassa. Lisäksi tyypillisesti mitä huonompi yksilö on kyseisessä taidossa sitä enemmän hän yliarvioi osaamistaan.

Emo

Quote from: Fiftari on 14.02.2012, 16:43:20
Quote from: Emo on 14.02.2012, 16:41:16
Quote from: Fiftari on 14.02.2012, 16:35:08
...

Valtio kylmästi unohtaa vanhat ja sairaat, keskittäen palvelut vain sinne missä omat intressit ovat. Kukaan ei erota Suomea mistään mikäli olisimme jättäneet kreikan tukipaketit sikseen.

Eihän kukaan erota edes Kreikkaa mistään  >:(

kolmosen aamussa haastateltiin taas ties mitä asiantuntijaa joka sanoi että ei voida erottaa koska ilmeisesti ei ole pykäliä siihen??? en muista sanatarkkaa lainausta.

Eihän näille tukipaketeillekaan ole muita kuin ne ehdottomasti kieltäviä pykäliä!!!

Jouko

Mehän emme voi paljon mitään jos valtiovalta harrastaa laittomuuksia, kuten se nyt tekee. Ainoa keino on nousta kapinaan. Sitähän tapahtuu tämän tästä. Koska pistetään jättimielenosoitus pystyyn kreikkalaisten tapaan?
"Raja railona aukeaa.Edessä Aasia, Itä.Takana Länttä ja Eurooppaa;varjelen, vartija, sitä."

Uuno Kailas

Suomessako jokin mamujen aiheuttama huumeongelma? Ja khatin kontit!

Komediaa, parodiaa, sarkasmia ja ivaa; lakonisuutta ja kyynisyyttä unohtamatta

Nyökkäily; Tuo aikamme valtiomiestaito

Martin

Jatkuva verojen kuppaus eri tavoilla sen näkymättä kansalaisten arjessa muuta kuin köyhtyvinä palveluina on ainakin saanut minut ottamaan kaiken mahdollisen ilman kuittia. Harmittavan vähän sitä nykyään voi veroja kiertää tosin.  :roll:
"Mä koin, että kokoomukselle koti on Euroopassa ja Raamattu roskissa ja isänmaallisuudesta on tehty rasismia." - Laura Huhtasaari SK 8.6.2017

Emo

Quote from: Jouko on 14.02.2012, 17:22:33
Mehän emme voi paljon mitään jos valtiovalta harrastaa laittomuuksia, kuten se nyt tekee. Ainoa keino on nousta kapinaan. Sitähän tapahtuu tämän tästä. Koska pistetään jättimielenosoitus pystyyn kreikkalaisten tapaan?

Sitä olen itsekin odotellut, että koska?

Lutkamarssi on ainoa, mikä suomalaista innostaa marssimaan. Naisen huorahtavan pukeutumisen oikeuden puolesta kyllä marssitaan, sama se jos yhteiskunta romahtaa. Kunhan naisella vaan on oikeus kulkea yöllä puistikoissa turvallisesti yllään roiskeläppä ja sukkanauhakorsetit.

Nuivanlinna

Quote from: Jouko on 14.02.2012, 17:22:33
Koska pistetään jättimielenosoitus pystyyn kreikkalaisten tapaan?

Suomalaiset ovat hemmetin huonoja osoittamaan mieltään, ei kaiketi sovi kansanluonteeseen. Korkeintaan kultturiväki ja kaikenkirjavat aehinmäkeläiset rähisijät lähtevät tai sitten lujasti kristillisviritteiset homoliittovastustajat.
Siinä se väki sitten sinne mielenosoitukseen onkin, kuinkahan pitkälle pötkitään tuolla porukalla?
Quote from: millla on 04.03.2016, 23:01:53
Pahinta Suomessa on tämän köyhyyden lisäksi henkinen köyhyys. Meiltä puuttuu horisontti, mihin katsoa ja mitä tavoitella.

Emo

Quote from: Nuivanlinna on 14.02.2012, 17:33:28
Quote from: Jouko on 14.02.2012, 17:22:33
Koska pistetään jättimielenosoitus pystyyn kreikkalaisten tapaan?

Suomalaiset ovat hemmetin huonoja osoittamaan mieltään, ei kaiketi sovi kansanluonteeseen. Korkeintaan kultturiväki ja kaikenkirjavat aehinmäkeläiset rähisijät lähtevät tai sitten lujasti kristillisviritteiset homoliittovastustajat.
Siinä se väki sitten sinne mielenosoitukseen onkin, kuinkahan pitkälle pötkitään tuolla porukalla?

Milloin sinä kristillisviritteisiä homoliittovastaisia marsseja olet nähnyt pidettävän? Oliko siellä porukkaa niin paljon, että piti varpaatkin ottaa mukaan päälukua laskettaessa?

Fatman

Quote from: Nuivanlinna on 14.02.2012, 17:33:28
Quote from: Jouko on 14.02.2012, 17:22:33
Koska pistetään jättimielenosoitus pystyyn kreikkalaisten tapaan?

Suomalaiset ovat hemmetin huonoja osoittamaan mieltään, ei kaiketi sovi kansanluonteeseen.

Näin se on, mutta kun pinna lopulta katkeaa, niin se viha voi olla Väinö Linnan sanoin:"Niin kuin suolampi, musta, kylmä, syvä ja samea"

LW

Quote from: Fimbulvetr on 14.02.2012, 20:09:18En ihmettelisi, jos tämä VR:n uusi käytäntö on jonkinlainen viherkokoomuslainen poliittinen päätös, jolla ihmisten maan sisäistä liikkumista paikasta toiseen pyritään rajoittamaan myös julkisia kulkuneuvoja käytettäessä tai ainakin keräämään lisää rahaa valtion pohjattomaan kirstuun suomalaisilta, sillä eiköhän esimerkiksi afrikkalaisille ole jonkinlainen afrikkalaisvähennys myönnetty myös junamatkoihin.

Itse asiasta en sinänsä ole eri mieltä. Kun taloustilanne on hankala ja budjetti punaisella, julkinen sektori alkaa kummasti pitää kiinni jokaisesta mahdollisuudesta kinuta rahaa. Silloin kun sieltä penää lakisääteisiä etuuksia aivan kohtuullisilla syillä, tarjotaan myös joskus eioota, luottaen siihen että se riittää, eikä itse hakemusta tehdä. Ei ainakaan valitusta. Siitäkään en ole eri mieltä, että jos valtio ei ole lojaali kansalle, mitä hemmetin järkeä kansan on olla lojaali valtiolle? Tietysti tuo on se tie, joka johtaa afrikkalaiseen yhteiskuntaan välipysäkkinä Kreikka, mutta silti. Parempi olla kreikkalainen ja vetää välistä sen mitä voi, kuin ikuinen lypsylehmä. Sinänsä en ole sitä mieltä, että Suomen valtio olisi ajautunut peruuttamattomasti tuolle tielle, ja näin ollen yhteistyösopimusta ei tule vielä sanoa irti, mutta huolestuttavan pitkälle olemme edenneet tuolla tiellä. Sitä se tekee, kun mikä tahansa eliitti saa hallita rauhassa ilman mitään alhaalta ylös tulevaa haastetta. Saapa nähdä, riittävätkö persut säikyttämään sen takaisin järkevälle tielle, vai kuoleeko suomalainen yhteiskuntamalli tähän syöpään.

Sitä kuitenkin epäilen raskaasti, että afroilla olisi joku oma vähennys. Siis en yhtään ihmettelisi, vaikka muutama ketku olisi onnistunut vedättämään sossulta tarveharkinnaista junamatkoihin, mutta jos joku väittää, että tuo olisi yleinen käytäntö, niin jotain näyttöä pitäisi olla.
"Yksi seikka jota ei vielä ole taidettu mainita, ovat rasistineitokaiset, jotka asettuvat houkutuslinnuiksi ja rasistiäijät sitten kyttää taustalla pusikossa puukkoineen ja puntareineen." -Pirjo Pönni Jokinen

Totuus löytyy kaurapuurosta.

kelloseppä

Quote from: Fiftari on 14.02.2012, 16:08:49
Lähinnä omassa mielessäni on perheeni ja sukuni hyvinvointi. Koko homma taantuu klaani ja kyläyhteisö tasolle.

Quote from: Fimbulvetr on 14.02.2012, 20:09:18
Samoin. Tällöin mielessäni on velvollisuudentunne ja rakkaus lapsiani, vaimoani, veljiäni, siskojani, äitiäni, isääni, menneitä ja tulevia sukupolviani, heimoveljiäni ja -siskojani, suomalaisia, suomalaista elämäntapaa ja suomalaista kulttuuria kohtaan.

Sitä paitsi kannatan paluuta takaisin impivaaraan, heimoyhteiskuntaan ja pienempiin yksiköihin, joissa demokratia ja yhteisöllisyys kukoistavat. Kun lapseni kasvavat, muutan perheeni kanssa ja asetun aloille sellaiseen paikkaan, josta löydän turvallisen, viihtyisän ja yhteisöllisen kasvuympäristön jälkikasvulleni.

Tämä paikka tulee olemaan sellainen alue, jossa ei ole monikulttuurisuutta ja jonne monikulttuurisuutta ei myöskään kaivata. Siellä tulen kasvattamaan lapseni suomalaiseen elämäntapaan ja tarjoamaan rauhallisen kasvuympäristön muiden pellavapäiden joukossa. Samalla tavalla kuin itse sain aikoinani viettää onnellisen lapsuuden ja kasvaa aikuiseksi impivaaralaisissa maisemissa muiden pellavapäiden joukossa.

Tämmöiseksihän tämä menee.

Tervetuloa tänne metsään asumaan. Työtä riittää yllinkyllin, vaan ei välttämättä palkkatyötä. Runsaat kymmenen vuotta on jo sinnitelty täällä, eikä entistä stadilaista saa pysyvästi täältä pois enää muuta kuin arkussa. Impiwaaran toteutuminen mikrotasolla on vain itsestämme kiinni. Kannattaa vain muuttaa ajoissa; mitä kauemmin odotat, sitä enemmän saattaa olla muuttajia samoin ajatuksin. Se käsityöammatti kannattaa vain oppia maanviljelystoimien opettelun ohessa ...

Muita teeman kannalta relevantteja ajatuksiani en julkisesti kehtaa kirjoittaa.

Dveri Srpske ajaa Serbiassa muuten soveltuvin osin kovin samalaista perhepolitikkaa. http://www.dverisrpske.com/sr-CS/nasa-politika/izborni-program/mere-porodicne-politike.php

Mansikka

Tärkeä ja hankala aihe.

Olen pohdiskellut asiaa pari vuotta yhteiskuntasopimuksen näkökulmasta. Yhteiskuntasopimus on filosofinen ajatus siitä, että ihmiset ovat valinneet järjestäytyä yhteistoimintakokonaisuudeksi, koska se on koettu paremmaksi kuin järjestäytymättä jättäminen. Yhteiskuntasopimuksen ytimessä on vallankäytön oikeutus: koska saamme turvaa kollektiivilta (armeija ja poliisi, tai rahaa ruokaan ja asumiseen) luovutamme tietyn vallan itsemme yli tälle kollektiiville.

Yhteiskuntasopimuksen yhtenä ilmentymänä on perustuslaki, jonka takaamista perusoikeuksista valtio ei ole mielestäni halunnut huolehtia enää pitkään. Valtiovalta on sanonut yhteiskuntasopimuksen osa osalta irti ensin.

Suora demokratia palauttaisi mahdollisuuden tuottaa uusi yhteiskuntasopimus, johon ihmiset sitoutuisivat.

--

Jos keskustelussa aiotaan käydä läpi keinoja jymäyttää yhteistä hyvää omaksi eduksi, niin on hyvä huolehtia, että ei tule kehottaneeksi rikokseen. Poliisitutkinta Hommaforum-anarkiasta teksi varmasti esim. Atlas Saarikosken ja Vihreät Naiset kohtuuttoman tyytyväisiksi.

Marius

Itse kehoitan kaikkia tahoillaan malttiin, mutta se kyllä ottaisi jo pattiin jos VR veloittaa palvelumaksun siitä, että palvelua EI ollut, ei ulkona eikä sisällä. Tällaisissa tapauksissa pitäisi matkustajan suora oikeus olla vaatia hyvitysmaksua. Sillä eihän nyt jumankekka pelkän matkalipun myynti voi olla peruste "palvelumaksuun".

Onko palvelumaksu olemattomasta palvelusta pakollinen?  Jos on, niin siinä on ovi auki mitä mielikuvituksellisimmille keinoille yrittää kohvoijata matkustajaa.

Mutta,niinhän VR tekee jo nyt. Ja selittää ettei tiennyt että Suomessa voi tulla talvi, kun ilmastopropagandistit, ja ahneus, ovat saaneet koko puljun päät sekoamaan.

Kun itse olin hieman nuorempi kuin nyt, ja käytin julkista liikennettä, eivät junat olleet juuri koskaan myöhässä kuin ehkä minuutin. Eivät myöskään dösät. Junista saattoi tarkistaa kellonajan.

Jotain on todella pahasti vinksallaan tämän yhteisen edun suhteen. Eikä pelkästään julkisessa liikenteessä.

Yksi plus yksi on kolme, koska enemmistö sanoo niin.

Turjalainen

Itselläni on ollut jo vuosia tuollainen aloittajan kuvaama ristiriita ja sisäinen kamppailu päällä. Toisaalta ketuttaa niin paljon että tekisi mieli "haavi auki kun rahaa/etuja kaadetaan"-linjalla ottaa kaikki irti mitä vaan saa, toisaalta muistaa ettei ilmaista rahaa ole, ja että silloin olisi mukana iskemässä kaikkien suonta.
"Sotilaspapin puheen jälkeen koko miesjoukko seisoi hiljaisena pidätellen tunnevyöryä. Siellä täällä pari liikutuksen kyyneltä tipahteli rynnäkkökiväärin kylmälle teräkselle, valuen siitä asetta puristavalle kädelle ja tippuen lopulta maahan - isiltä perittyyn ja isien verellä lunastettuun maahan"