News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2011-12-05 Yle: Jalonen: Eurokriisin keskellä muistellaan sotaa+Ps:n rasismi

Started by Ystävä, 05.12.2011, 15:38:56

Previous topic - Next topic

Ystävä

QuoteEurokriisin keskellä Suomessa muistellaan ahkerasti sotaa ja historian suurmiehiä. Sotahistorioitsija Jussi Jalonen Tampereen yliopistosta arvioi, että kriisiaikoina menneille johtajille on käyttöä. Heistä haetaan turvaa ja vahvan johtajan mallia.

Tänä vuonna on käsitelty näyttävästi jatkosodan syttymistä. Myös entisistä valtionpäämiehistä on tehty iltapäivälehtien liitteitä, joissa kerrotaan kunnioittavaan sävyyn muun muassa entisistä presidenteistä. Sotahistoriaan erikoistunut Tampereen yliopiston tutkija Jussi Jalonen näkee, että historian hahmoja nostetaan voimallisesti esiin, kun ajat ovat vaikeat.

- Nyt eletään aika kärjistynyttä aikaa julkisessa keskustelussa, ja on meneillään maanosan laajuinen kriisi. Siinä kohtaa haetaan helposti henkistä turvaa muistelemalla vanhoja aikoja. Ajatellaan suurmiehiä ja toivotaan, että joku nykypäivän poliitikko kykenisi myös osoittamaan samaa valtiomiesmäisyyttä kuin edeltäjänsä.

Suurelle yleisölle suunnatuissa julkaisuissa suurmiehistä on tehty populaarikultturin ikoneita, joita kansa tarvitsee. Tosin nykypäivän kansankulttuuri on myös kauppatavaraa.
- Historialliset hahmot pystytään tuotteistamaan hyvin tehokkaasti, Jalonen sanoo.

Sotaan palataan yhä uudelleen

Sotia käsitellään edelleen laajasti, vaikka jatkosodan syttymisestä on jo 70 vuotta. Sodista puhuminen on yleiseurooppalainen ilmiö.
- Viimeinen suuri sota on aina tärkein. Sen jälkeen ei ole ollut uusia, suuria ja merkittäviä kansallisia kriisejä. Muistoissa palataan helposti sotaan.


..

Itsenäisyyspäivänä isänmaasta puhutaan jälleen juhlavin sanankääntein. Uusisänmaallisuus ja sotien muistelu alkoi nostaa päätään jo 90-luvulla. Tänä vuonna isänmaa-käsite on otettu voimallisesti käyttöön perussuomalaisten vaalivoiton ja poikkeuksellisen eduskuntavaalien tuloksen jälkeen.
Perussuomalaisten puheissa viitataan kansakuntaan ja isänmaahan, mutta yhtenäistä käsitystä puolueen isänmaallisuudesta on vaikea löytää. Jalonen arvioi, että perussuomalaiset on pitkälti maaseudun protestipuolue, ja puolueen kannattajissa on kotiseutu- ja maakuntahenkisyyttä. Puolueeseen liitetty rasistisuus saattaa kummuta kaupunkilaisesta juurettomuudesta.

- Rasistisuus, joka nousee esille muutamien heidän poliitikkojensa kannanotoissa, on enemmän kaupunkilainen ilmiö. Olettaisin, että se kertoo aika paljon kaupunkilaisten äänestäjien juurettomuudesta. He ovat menettäneet tuntumansa kotiseutuun ja sitä koetetaan kompensoida voimakkaalla, rasistisen ylemmuudentunnon sävyttämällä suhtautumisella vaikka maahanmuuttajiin.
http://yle.fi/alueet/tampere/2011/12/sotahistorioitsija_entisaikojen_suurmiehiin_turvaudutaan_kriisiaikoina_3076492.html

requiem

Pakollinen jokavuotinen itsenäisyyspäivän ja sen sisällön dekonstruktionti. Katotaas millä pointeilla tällä kertaa ollaan (taas) liikkeellä:


  • Sodan muistelemisessa haiskahtaa militarismi ja kaasukammiot.
  • Mitään "aitoa ja oikeaa" isänmaallisuutta ei ole olemassa, on vain erilaisia näkemyksiä asiasta.
  • PS, juurettomat peräkammarinpojat ja -tytöt, nationalismi ja rasismi.

No mitenköhän tähän nyt vastaisi lyhyesti:


  • Sotia muistellaan pitkälti kahdesta syystä, itsenäisyyden säilyttämisen vuoksi ja koska monen täysi-ikäisen henkilön vanhemmat tai isovanhemmat (kuolleet tai hengissä olevat) ovat ottaneet kyseisiin tapahtumiin aikalaisina osaa tavalla tai toisella. Kyseiset sodat ovat vielä kirjaimellisesti osa elävää suomalaista mielenmaisemaa.
  • Jos Jalonen on tätä mieltä, ei se estä minua tai lähimmäisiäni kokemasta asioita toisin. Ei minua haittaa Jalosen mielipde ja hänen mahdolliset tekemisensä itsenäisyyspäivänä, mutta vastaava lähestymistä odottaisin Jaloselta minun mielipiteitäni ja tekemisiäni kohtaan. Itse ainakin ajattelin viettää ihan "taantumuksellisen ja porvarillisen" itsenäisyyspäivän, enkä minä mitenkään koe tarpeelliseksi vuodesta toiseen vuodattaa krokotiilinkyyneliä lehdistölle toisten tuntemuksista ja tavoista viettää itseänäisyyspäivää.
  • Jaa, no mitäköhän tähän nyt edes sanoisi. Ei varmaan auta, että opiskelee korkeakoulussa, muutoinkin menee ihan kivasti, poliittista kantaa kuvaa ehkä parhaiten klassinen liberalismi ja ihan hyvää tulevaisuutta toivottelen kaikille tahoille pärstäkertoimesta riippumatta. Koska olen eri mieltä kuin Jalonen, olen kait sitten kuitenkin väärässä ja paha.
"If all men are created equal, that is final. If they are endowed with inalienable rights, that is final. If governments derive their just powers from the consent of the governed, that is final." - Calvin Coolidge

-gentilhommehki-

Tämä sama Jalonen oli A2-teemaillassa nykimässä päätään ylimieliseen sävyyn. Näitä vasemmistotutkijoita on aina harmittanut, kun on yksi päivä vuodesta, jolloin juhlitaan itsenäisyyttä. Tosin ottaen huomioon nykyisen pressan linjauksen, on tämänkin juhlan teema onnistuttu saastuttamaan vasurihömpällä:

http://www.tpk.fi/Public/default.aspx?contentid=235532&nodeid=41412&culture=fi-FI

QuoteVastaanoton teemana on "Tasa-arvon ja yhteistyön Suomi – vastuu Suomesta, vastuu maailmasta". Teeman mukaisesti vastaanoton kutsuvieraissa on huomioitu mm. kansalaisjärjestöjen ja vähemmistöjen edustajia, sekä henkilöitä, jotka ovat omalla toiminnallaan työskennelleet tasa-arvon, suvaitsevaisuuden ja kestävän kehityksen puolesta.

http://yle.fi/alueet/hame/2011/12/maakuntien_pukuloistoa_esitellaan_linnassa_3080200.html  (tosin uutisen otsikko on vaihdettu, aiemmin se kuului "Romani lähtee linnan juhliin näyttävästi")

Mutta summa summarum: tottakai Jalosta ottaa aivoon, kun sodista ja ihanasta Neukkulasta puhutaan pahaa, eihän niin saisi tehdä, kuten ei eurostoliitostakaan.
Olin tänään aamulla kymmeneltä Turun kauppatorilla yli 20 asteen pakkasessa toista tuntia. Kuulostaa hullulta, mutta oli siellä muitakin hulluja. Yli tuhat ihmistä tuli kuuntelemaan ja tapaamaan Pekka Haavistoa. (Ville Niinistö vihreiden nettisivuilla 4.2.2012 http://www.vihreat.fi/node/7291)

IDA

Mikäli maaseuduksi lasketaan kaikki muu paitsi Helsingin vaalipiiri, niin silloin olisi jotain tilastollista tukea sille, että PS olisi maaseudun protestiliike enimmäkseen. Ja Helsingin vaalipiirissäkin menestys oli todella hyvää. Varsinkin, jos sitä vertaa vaikkapa Kepun monikymmenvuotiseen ryntäykseen "liberaaliin" stadiin.

Todettakoon vielä, että ainakaan kymiläisyys ei sopeudu tutkijoiden määrittelemään, ahtaan porvarilliseen maaseutuhenkeen. Se on itsenäisyys tai kuolema! ;)
qui non est mecum adversum me est

inwell

Quote from: -gentilhommehki- on 05.12.2011, 16:19:35
Mutta summa summarum: tottakai Jalosta ottaa aivoon, kun sodista ja ihanasta Neukkulasta puhutaan pahaa, eihän niin saisi tehdä, kuten ei eurostoliitostakaan.

Et taida nyt kirjoittaa siitä Jussi Jalosesta, joka kirjoittaa blogia Uudessa Suomessa. Kenestä Jussi Jalosesta sinä kirjoitat?
"I don't really have anything to contribute in the gigantic dead body arena!" -Fifield

inwell

Quote from: Vapaa Umpihanki on 05.12.2011, 16:35:50
Quote from: -gentilhommehki- on 05.12.2011, 16:19:35
Näitä vasemmistotutkijoita on aina harmittanut, kun on yksi päivä vuodesta, jolloin juhlitaan itsenäisyyttä.

Mutta summa summarum: tottakai Jalosta ottaa aivoon, kun sodista ja ihanasta Neukkulasta puhutaan pahaa, eihän niin saisi tehdä, kuten ei eurostoliitostakaan.

Jalonen kai ainakin sotamuistojen perusteella suhtautuu venäläisiin hyvin nuivasti.

No onpas se sotaveteraaniksi pahuksen nuorekas.  ;)
"I don't really have anything to contribute in the gigantic dead body arena!" -Fifield

törö

Quote from: requiem on 05.12.2011, 16:14:23
Pakollinen jokavuotinen itsenäisyyspäivän ja sen sisällön dekonstruktionti. Katotaas millä pointeilla tällä kertaa ollaan (taas) liikkeellä:


  • Sodan muistelemisessa haiskahtaa militarismi ja kaasukammiot.
  • Mitään "aitoa ja oikeaa" isänmaallisuutta ei ole olemassa, on vain erilaisia näkemyksiä asiasta.
  • PS, juurettomat peräkammarinpojat ja -tytöt, nationalismi ja rasismi.

Mulla on tällainen nuorempaan väkeen vetoava idea noiden loppuun käytettyjen kliseiden tilalle. Ei ole edes vaikea muistaa.

6.12. on sama kuin 6.6+6. eli 666.

Muuta ei Illuminatin masinoiman salaliiton olemassaolon todisteeksi tarvita.

J. O. Jalonen

Terveiset palstalle. Teillä on täällä näemmä sen verran laadukasta keskustelua, että ajattelin näin itsenäisyyspäivän aaton ratoksi piruuttani piipahtaa täällä ja peräti kommentoida muutamia täällä lausuttuja asioita.


Quote from: requiem on 05.12.2011, 16:14:23Pakollinen jokavuotinen itsenäisyyspäivän ja sen sisällön dekonstruktionti. Katotaas millä pointeilla tällä kertaa ollaan (taas) liikkeellä:


  • Sodan muistelemisessa haiskahtaa militarismi ja kaasukammiot.
  • Mitään "aitoa ja oikeaa" isänmaallisuutta ei ole olemassa, on vain erilaisia näkemyksiä asiasta.
  • PS, juurettomat peräkammarinpojat ja -tytöt, nationalismi ja rasismi.


Tjaa-a. "Militarismista ja kaasukammioista" ei sen paremmin tuossa artikkelissa kuin siinä radiohaastattelussa puhuttu mitään, enkä myöskään tunnista omia ajatuksiani tuosta kuvauksestasi. Haluaisitko siis kenties vetää kommenttisi takaisin?


Quote from: requiem on 05.12.2011, 16:14:23

  • Sotia muistellaan pitkälti kahdesta syystä, itsenäisyyden säilyttämisen vuoksi ja koska monen täysi-ikäisen henkilön vanhemmat tai isovanhemmat (kuolleet tai hengissä olevat) ovat ottaneet kyseisiin tapahtumiin aikalaisina osaa tavalla tai toisella. Kyseiset sodat ovat vielä kirjaimellisesti osa elävää suomalaista mielenmaisemaa.

Olet aivan oikeassa. Itse asiassa, jos luet tuon tekstin ja kuuntelet radiohaastattelun, niin huomaat että täsmälleen noin minäkin sanoin, ja aivan samalla sisällöllä. Vai tulkitsitko tätä seuraavaa kommenttiani kenties jotenkin omintakeisesti? Kerrataanpa se vielä:

- Viimeinen suuri sota on aina tärkein. Sen jälkeen ei ole ollut uusia, suuria ja merkittäviä kansallisia kriisejä. Muistoissa palataan helposti sotaan.

Nuoremmat sukupolvet haluavat ottaa tuntumaa isonvanhempiensa ja vanhempiensa kokemuksiin, kun aikakauden eläneet ihmiset ovat vielä kertomassa muistojaan.

- Nyt on viimeiset hetket muistella, kun sodan kokeneet ihmiset ovat vielä läsnä.



Ihmetyttää, missäköhän se ero tuon oman lausumani ja ylhäällä siteeraamani, kirjoittamasi palautteen välillä mahtaa olla. Minulle se ainakaan ei oikein valkene.

Quote from: requiem on 05.12.2011, 16:14:23
  • Ei minua haittaa Jalosen mielipde ja hänen mahdolliset tekemisensä itsenäisyyspäivänä, mutta vastaava lähestymistä odottaisin Jaloselta minun mielipiteitäni ja tekemisiäni kohtaan. Itse ainakin ajattelin viettää ihan "taantumuksellisen ja porvarillisen" itsenäisyyspäivän, enkä minä mitenkään koe tarpeelliseksi vuodesta toiseen vuodattaa krokotiilinkyyneliä lehdistölle toisten tuntemuksista ja tavoista viettää itseänäisyyspäivää.

Tässä on nyt hyvin vaikea hahmottaa, missä oikeastaan kuvittelet meidän olevan eri mieltä tuosta nimenomaisesta asiasta. Tietääkseni kukaan ei ole pyytänyt sinua vuodattamaan krokotiilinkyyneleitä, kaikkein vähiten minä. Sitä paitsi minun mielestäni kuvaillussa tavassa viettää itsenäisyyspäivää ei ole yhtään mitään taantumuksellista tai edes erityisen porvarillista.

Omasta puolestani olen menossa huomenna puolilta päivin katsomaan puolustusvoimain paraatia, joka järjestetään täällä Tampereella. Mikäli on tarvetta avautua henkilökohtaisesti, minut löytää Keskustorilta. Tällä forumilla en jouda päivystämään.


Quote from: -gentilhommehki- on 05.12.2011, 16:19:35Tämä sama Jalonen oli A2-teemaillassa nykimässä päätään ylimieliseen sävyyn. Näitä vasemmistotutkijoita on aina harmittanut, kun on yksi päivä vuodesta, jolloin juhlitaan itsenäisyyttä.

Olen äänestänyt lähes kaikissa vaaleissa, yhdet poislukien, porvarillista ehdokasta. Luonnehdinta "vasemmistotutkijasta" saa sinut vaikuttamaan valitettavasti hieman järkijättöiseltä. Tai sitten teillä on tällä palstalla joku todella omintakeinen poliittinen kompassi.

Quote from: -gentilhommehki- on 05.12.2011, 16:19:35Mutta summa summarum: tottakai Jalosta ottaa aivoon, kun sodista ja ihanasta Neukkulasta puhutaan pahaa.


Puoliksi oikein. Se on totta, että minua ottaa aivoon pahan puhuminen sodista. Neuvostoliitto sen sijaan ei nähdäkseni ollut järin ihana, ja omasta puolestani siitä saa tarpeen tullen jutella tuomitsevaan sävyyn.

Muuten, palstan valvojat voivat halutessaan tehdä itselleen ja nimimerkille "gentilhommehki" palveluksen poistamalla hänen viestinsä ja/tai antamalla asianmukaisen huomautuksen.

Mutta eipä muuta. Hyviä itsenäisyyspäiviä!


J. J.
"Jalonen on melkoinen prinsessa vaikka yrittää olla ja luulee olevansa cool." -- Jussi Halla-aho

Suvaitsija

Quote from: Ystävä on 05.12.2011, 15:38:56
- Rasistisuus, joka nousee esille muutamien heidän poliitikkojensa kannanotoissa, on enemmän kaupunkilainen ilmiö. Olettaisin, että se kertoo aika paljon kaupunkilaisten äänestäjien juurettomuudesta. He ovat menettäneet tuntumansa kotiseutuun ja sitä koetetaan kompensoida voimakkaalla, rasistisen ylemmuudentunnon sävyttämällä suhtautumisella vaikka maahanmuuttajiin.

Salamyhkäistä vihjailua. Jos kerran joku on ilmiselvä rasisti, niin nimet vain pöytään rehellisesti, niin ehkä voidaan keskustella tämän rasistisen ylemmyydentunnon olemuksesta. Mutta eihän näitä nimiä ikinä uskalleta sanoa, kun sitten joutuisi raukka perustelemaan väitteensä.
"Turvapaikanhakijat ovat paikallisesti merkittävä tulonlähde. Laitoksen vuosibudjetti on noin kaksi miljoonaa euroa."
-Vastaanottokeskus

"Joidenkin maahanmuuttajaryhmien kohdalla työttömyys on huomattavasti muita
ryhmiä korkeammalla tasolla. Tämä on sekä haaste että mahdollisuus."
-Helsingin tila ja kehitys 2013

IDA

Quote from: J. O. Jalonen on 05.12.2011, 20:52:46
Terveiset palstalle. Teillä on täällä näemmä sen verran laadukasta keskustelua, että ajattelin näin itsenäisyyspäivän aaton ratoksi piruuttani piipahtaa täällä ja peräti kommentoida muutamia täällä lausuttuja asioita.

Moro vaan. Kannattaa siis tarkistaa tuota näkemystä maaseudun protestiliikkeestä. Se ei oikein pidä paikkaansa, vaikka sitäkin toki on.

Quote
Mutta eipä muuta. Hyviä itsenäisyyspäiviä!

Menkööt tämän kerran vielä: muutamme sen kansallispäiväksi ;)
qui non est mecum adversum me est

kekkeruusi

Jussi Jalonen, aikamme legenda. Ei kai kukaan ota tätä jätkää oikeasti tosissaan? Turhuus suorastaan loistaa hänestä. ;D

Marko Parkkola

Piti minunkin lähteä katsomaan paraatia, mutta taidan jättää väliin. En halua olla katsomassa samaa paraatia rasistin kanssa.

jumppajoonas

QuoteRasistisuus, joka nousee esille muutamien heidän poliitikkojensa kannanotoissa, on enemmän kaupunkilainen ilmiö. Olettaisin, että se kertoo aika paljon kaupunkilaisten äänestäjien juurettomuudesta. He ovat menettäneet tuntumansa kotiseutuun ja sitä koetetaan kompensoida voimakkaalla, rasistisen ylemmuudentunnon sävyttämällä suhtautumisella vaikka maahanmuuttajiin.

Häh,eikös tämä tuntuman menettäminen kotiseutuun ollut  60-70 lukujen ongelma maaltamuuttaneilla?

Vai puhutaanko tässä nyt jostain 60-80 vuotiaista henkilöistä?

Meille pääkaupunkiseudulla syntyneillehän tämä on meidän kotiseutuamme,eikä tämän maahanmuuttohullutuksen  seuraaminen kyllä mitään rasistisia  ylemmyydentuntoja herätä,enemmänkin sellaista "mitä v***ua täällä nyt on taas tekeillä" fiiliksiä.

Tai mistäs minä voin varmasti tietää,ehkä en vain tunnista itsessäni piilevää rasismia.



"Ei voi kuljettaa totuuden soihtua väkijoukossa käräyttämättä jonkun partaa" (Sokrates 469 - 399 eaa.)

-gentilhommehki-

Kuten saimme huomata, palstan moderaattorit eivät olleet täysin samaa mieltä siitä, että ansaitsisin huomautuksen, enpä ole niitä aiemminkaan keräillyt.

Aloitetaan vaikka Jalosen mainitsemalla PV:n paraatilla. Jos minä olisin Tampereella, en menisi moista katsomaan, vaikka olisi aikaa ja mahdollisuus. Syitä siihen on monia, mutta puolustusvoimien rappion näkeminen noin läheltä tekisi lähellä pahaa. Siinä missä vielä joitakin vuosikymmeniä sitten perinteisiin sarka-asuihin sonnustaunut ryhdikäs joukko marssi ohitsemme, saamme nähdä Nato-henkisiin kurkkusalaatteihin pukeutuneen vetelän pössön joukon, sekä yhden neuvostomallisen BMP-romun, pari hassua panssaria ja yhden ylilennon.
Kun taitoa ei ole eikä näyttävyyttä saada aikaan varmaan rahallakaan, kannattaisi moiset paraatit jättää pitämättä.

Jalonen puhuu porvarillisesta äänestämisestä. Minä taas en ole porvari, vaikka olen ulkomailla asunut, opiskellut ja akateemisen loppututkinnon suorittanut vielä Suomessa. Minä olen viimeksi äänestänyt Niinistöä 2006 äärimmäisen pakon edessä, kun Tavja-al-Islam oli ehdolla. Kokoomus edustaa minulle lähtökohtaisesti yhtä kuvottavia juttuja kuin vasuritkin: Eurointegraation tiivistämistä, liittovaltiokehitystä, Natoa, holtitonta maahanmuuttopolitiikkaa ja pakkoruotsia. Siitä isänmaallisesta kokoomuksesta, joka joskus taisi olla, on olemassa kauppakamarinulikoiden räkäinen nauru. Kuten Halla-aho joskus viisaasti varoitti, (en lainaa suoraan, kun en muista) vääriä profeettoja kannattaa varoa. Kokoomus ulkoistaa vastuun tekemistään maahanmuuttolinjauksista muille, ei kärsi julkisuudessa ongelmasta ja samalla esittäytyy "sinivalkoisena". Harva kokoomuksen äänestäjä tajuaa, että Thors ja kokoomus ovat maahanmuuttokysymyksistä samaa mieltä, miksi muuten he olisivat olleet samassa hallituksessa?

Se siitä Jalonen. Sovitapa tähän kuvioon vielä, että minua homoseksuaalisuus ei liikuta suuntaan eikä toiseen, jokainen olkoon mitä on. Sekään ei kiinnosta, kuka tanssii ja missä tanssii.

Tästähän juuri on kyse: Ei olla enää oikeisto-vasemmisto-akselilla. Nyt ollaa pirstaloisessa rakenteessa, jossa ainoa selkeä jakolinja on konservatiivisuus ja liberaalius, kummatkin eri alalajeineen.
Olin tänään aamulla kymmeneltä Turun kauppatorilla yli 20 asteen pakkasessa toista tuntia. Kuulostaa hullulta, mutta oli siellä muitakin hulluja. Yli tuhat ihmistä tuli kuuntelemaan ja tapaamaan Pekka Haavistoa. (Ville Niinistö vihreiden nettisivuilla 4.2.2012 http://www.vihreat.fi/node/7291)