News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

Nöyrtyminen vai nöyristely.

Started by pate ensimmäinen, 30.04.2009, 02:00:59

Previous topic - Next topic

pate ensimmäinen

Politiikassa on kautta aikain arvostettu ja vaadittu nöyryyttä politiikoilta. Nöyrtyminenhän tarkoittaa sitä, että tiukan paikan tullen tunnustetaan tosiasiat ja toimitaan niiden mukaan. Jussi Halla-aho, teki sen mitä eniten politiikolta odotetaan eli nöyrtyi tosiasioiden edessä, suuremman hyödyn eduksi. Harvinaista politiikassa, eikö totta.

Nöyristelyä sitä vastoin ei ole arvostettu politiikassa, eikä juuri muussakaan asiayhteydessä. Nöyristelyhän tarkoittaa sitä, että nöyrrytään vaikka siihen ei ole mitään syytä. Eli, sillä pyritään mielistelemään, vaikka mielistelyyn ole edes syytä. Timo Soini teki sen mitä ihmiseltä ei odoteta, saatikka puolueen puheenjohtajalta. Nöyristelyä tehdään omanedun saavuttamiseksi, muista piittaamatta. Sille on selkokielinenkin nimi, perseennuolenta.

Timo Soini nöyristeli mediaa sekä muita puolueita ja samalla käänsi selkänsä osalle äänestäjistä. Ja mikä pahinta, sille suomenkansalle, minkä etuja hän on väittänyt ajavansa.

Nyt on varmasti tiedossa yksi nöyrtynyt ja yksi nöyristellyt poliitikko. Voin totena väittää, että tämän nöyrtyneen politiikon tähti on kovemmassa nousussa, kuin nöyristelleen politiikon. Toinen on lähtenyt pelinpolitiikkaan ja toinen asialinjapolitiikkaan.

Halla-aho tietää minne juna kulkee ja yrittää pysäyttää sen ennen rotkon reunaa. Soinikin on junassa ja pelaa puoluepomojen kanssa pokeria salonkivaunussa, häviten tahallaan, eikä piittaa minne juna menee. Kunhan saa ministerinpaikan joskus.

Kansa karjavaunussa asettaa toivonsa Halla-ahoon, selvitäkseen matkasta. Soini liittyy kansan toivomukseen matkan edetessä. Ehkä tarvittaisiin useampia jarrumiehiä, kuin Jussi