News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2011-10-11 TE: Suomen PISA-tulokset johtuvat mamujen vähyydestä

Started by juge, 11.10.2011, 09:02:56

Previous topic - Next topic

Lahti-Saloranta

#1020
Quote from: Emo on 13.01.2023, 10:44:13
Ennen oli hyviä opettajia, vaikkei minunkaan kaikki opettajat olleet edes päteviä opettajia.
Oli apukoulut appareille, oli jo peruskoululaisille tasokurssit, muistaakseni matikassakin oli yläasteella kolme tasokurssia: suppea, keski ja laaja.

Oli kuri, 1980-luvun alussa tosin kurinpito alkoi jo yläasteella olla osalle opettajista ihan kokopäivätyötä osan porukan kanssa. Mutta tasokurssit auttoivat oppilaita, esim. minä joka matikkaa halusin oppia ja opin, en ollut samassa matikanryhmässä luokan klovnejen kanssa.

Oli ilmaiset KIRJAT peruskoulussa ja itse ostetut KIRJAT lukiossa. Kännyköitä ei ollut, läheteltiin kavereiden kanssa tunnilla paperilappuja. KIRJOITTAMISEEN KÄYTIMME KYNÄÄ, LASKUTKIN LASKETTIIN KYNÄLLÄ PAPERILLE!

Ja josjossain koulussa oli neekeri tai muslimi, niin sielläpä sitten oli, eikä koko yhteiskunta maannut rähmällään niiden edessä, vaan olivat joukossa kuten muutkin normaalit ihmiset, ilman mitään hysteriaa ja rajoitteita että mitä kukakin saa sanoa ja mitä sanoja käyttää.

Eilen joku idiootti tv:ssä sanoi, että koululaitosta on pakko uudistaa nyt! Vaikka uudistamisella tähän kuraan on upottu.
NYT ON AIKA PALAUTTAA KOULU 1970/1980-luvun kouluksi! Se tuotti hyvää satoa, sen kertoo PISA-tulokset ja sen voin kertoa minäkin.
Noinhan se oli. Jos ei ollut lukupäätä niin silloin hiottiin käden taitoja eikä kukaan leimautunut. Ammattikouluunkin päästiin eikä jouduttu. Miksiköhän sitä piti hyväksi koettua systeemiä muuttamaan muka "tasa-arvoisemmaksi". Kävi kuin Pohjanmaa elokuvassa kun Lummukkalaiset yrittivät tehdä järvestä peltoa, nyt ei ole järveä eikä peltoa. Sama juttu kävi siinä taksiuudistuksessa ja pelkäänpä pahoin että tämän soteuudistuksen kanssa käy samoin
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

Hippo

Quote from: Roope on 13.01.2023, 17:32:23
Tv-uutisissa haastateltiin opettajaa, joka kertoi opetuksen muuttuneen valtavasti 90-luvulta, jolloin hän aloitti työnsä. Opettajan mukaan ennen opetettiin aineita, mutta nykyään "rakennetaan pohjaa oppimiselle". Opettaja puolusti järjenvastaisesti nykyisiä opetusmetodeja, jotka kuulemma ovat vanhoja parempia, vaikka oppimistulokset kertovat ihan muuta. Tulosten paranemiselle pitää kuulemma vain antaa lisää aikaa (!). Tuli mieleen kotouttamishömpän puolustus.
Opetusmenetelmissä on paljon kritisoitavaa ja mainitsemasi on totta. Toinen suuri ongelma nykyajan peruskoulussa on, että osaamista ei lopunperin vaadita. Tosiasia on, että pelkkä läsnäolo riittää perusopetuksen päättötodistuksen saamiseen. Luokalle jättäminen on lain kuollut kirjain, sitä ei tehdä koska se leimaa lasta ja siitä tulee paha mieli.

Niobium

Quote from: Hippo on 13.01.2023, 19:27:08
Quote from: Roope on 13.01.2023, 17:32:23
Tv-uutisissa haastateltiin opettajaa, joka kertoi opetuksen muuttuneen valtavasti 90-luvulta, jolloin hän aloitti työnsä. Opettajan mukaan ennen opetettiin aineita, mutta nykyään "rakennetaan pohjaa oppimiselle". Opettaja puolusti järjenvastaisesti nykyisiä opetusmetodeja, jotka kuulemma ovat vanhoja parempia, vaikka oppimistulokset kertovat ihan muuta. Tulosten paranemiselle pitää kuulemma vain antaa lisää aikaa (!). Tuli mieleen kotouttamishömpän puolustus.
Opetusmenetelmissä on paljon kritisoitavaa ja mainitsemasi on totta. Toinen suuri ongelma nykyajan peruskoulussa on, että osaamista ei lopunperin vaadita. Tosiasia on, että pelkkä läsnäolo riittää perusopetuksen päättötodistuksen saamiseen. Luokalle jättäminen on lain kuollut kirjain, sitä ei tehdä koska se leimaa lasta ja siitä tulee paha mieli.

Pojan opo lukiossa ehdotti ihan suoraan, että eiköhän tämä ollut tässä, kun pojalla oli jo todettu autismin kirjo ja "häiritsi muiden opiskelua."

Me lyötiin sen verran nyrkkiä pöytään, että se vellihousu opo piti päänsä kiinni. Poika pääsi jostain kumman takaovesta nuorisopsykiatrian sekä lääkityksen piiriin. Lopulta kirjoitti hyvät paperit, englannista stipendi ja nyt opiskelee kirjallisuutta.

Jos se opo olisi saanut tahtonsa läpi, olisi ollut taas yksi peräkammarin poika täysin turhaan. Että siinä se nykyajan asenne.
"Varmaan jokaisen venäläisen äidin suurin unelma on synnyttää lisää lapsia tulevaisuuden juoksuhautoihin laittamaan käsikranaatti leuan alle ja vetämään sokka irti. Korvaukseksi saa säkillisen perunoita. " (Jäsen Hohtis.)


SatuSetä

Quote from: Hae-won on 16.01.2023, 14:10:39
Suomalainen koulutusjärjestelmä on ajettu surulliseen jamaan.

1614887821617303553

Haluaako Osmo siis sanoa, että on tehty koulutuksen uudistuksissa virheitä vai onko oppilasaines heikentynyt? (Jatkokysymys olisi tietenkin molemmissa miksi, mutta se on Osmollekin hieman liian haastava yhtälö.)

Säälistä läpipäästö ei ainakaan niitä oppilastuloksia paranna.
Kissat on koiria ja hauki on kala, joka tekee pesän puuhun.

Totti

Quote from: Niobium on 13.01.2023, 17:06:36
Koulutuksessa pitäisi olla silmää lahjakkuuksile

Kiva ajatus, mutta lahjakkuuksien bongaaminen koululaisista on erinomaisen vaikeaa. Edes hyvät arvosanat eivät povaa lahjakkuutta vaikka se vaikuttaisi itsestään selvältä mittarilta.

Ongelma on se, että lapset kehittyvät henkisesti hyvin eri vaiheessa. Monesti juuri vilkkaat "häiriköt", joita pidetään huonoina oppilaina, ovat sellaisia jotka menestyvät myöhemmin. Tämä liittyy ilmeisesti siihen, että vilkas lapsi on myös utelias ja jos häntä ei rajoiteta, hän löytää aikanaan oman innostuksen kohteensa ja paneutuu siihen luoden uraa aikuisena. Yhtä lailla kympin tytöt ja pojat voivat helposti romahtaa kouluväsymykseen ja luovuttavat kun he itsenäistyvät ja suorituspaineet kavereilta ja vanhemmilta lakkaavat.

Opettajat tietenkin pitävät koulupinkoista koska ne ovat heille vaivattomia oppilaita. "Häirikköihin" ei taas haluta panostaa koska siitä on ylimääräistä riesaa ja opettajakin haluaa tietenkin helpon työkuvan. Häiriköt saatetaan sen takia jättää oman onnensa nojaan eikä puutua ja ohjata oikealle tielle ajoissa ennen kun he kehittyvät todelliseksi antisosiaaliseksi ongelmaksi.

Mitä opetustulosten romahtamiseen tulee, niin se on selvästi metodiikka- eikä rahaongelma.

Vasemmiston ratkaisu kaikkeen on heittää hyvää rahaa huonon perään eli heidän mielestä kaikki ratkaistaan heittämällä yhä lisää fyrkkaa tulipaloon kuvitellen että se sammuu. Tämä lähestymistapa on naiivi ja banaali, ja kielii siitä, että vasemmisto ei ymmärrä mistä ongelma johtuu ja vielä vähemmän miten se pitäisi korjaa.

Koulun laatuongelma ei korjaannu koskaan rahalla vaan ongelma on metodiikassa, jossa etenkin vaatimukset on olennaisesti poistettu kokonaan. Tämä kuvio on erinomaisen tuttu Ruotsista, jossa ollaan ainakin 10-15 vuotta edellä "koulu-uudistuksessa" katastrofaalisin seurauksin.

Se mitä käytännössä tehtiin Ruotsissa oli systemaattinen vaatimusten poistaminen niin, että oppilailla ei ole enää mitään tavoitteita johon pyrkiä eikä heitä enää voitu arvioida millään lailla:

- Ensin poistettiin numerot todistuksista ja tilalle tuli kirjalliset arviot. Numerot kun olivat liian jyrkkä tapa arvioida oppilasta.

- Seuraavaksi todistusten kirjallinen arvio muuttui niin, että oli vain "hyviä" ja "vähemmän hyviä" suorituksia. "Hylätty" tai "huono" kun olisi liian leimaavavia arvioita.

- Tämän jälkeen todistus muuttui suulliseksi arvioksi jottei vanhemmat saisi tietää miten lapsella meni koulussa ja esittäisi kritiikkiä lapselleen.

- Osaaminen dumpattiin ja esim. kokeiden oikeaksi vastaukseksi riitti, että osasi selittää mitä oli ajatellut. Järkeily tässä oli, että "totuuksia" voi olla monenlaisia, joten emme oikeastaan edes tiedä mikä on oikea vastaus. Tämä päti jopa eksakteihin tieteisiin kuten matikkaan.

- Kotiläksyt, jälki-istunnot, luokalle jääminen ja läsnäolopakko lakkautettiin. Jälleen kaikki oli liian leimaavaa eikä läksyjään pidä vaatia kun (mamujen) kotona voi olla liikaa metakkaa läksyjen lukemiseen.

- Opettajasta piti tulla oppilaiden "kaveri" ja siirrettiin luokan edestä "valetavaksi mentoriksi", joka opastaa ja juttelee jokaisen oppilaan kanssa erikseen.

- Oppilaat taas aikuistettiin vastuullistamalla heidät omasta opetuksestaan. Oppilaiden piti muuttua "uteliaiksi", "kekseliäiksi" ja "tutkiviksi" siten, että opettaja ei enää opeta mitään vaan oppilaat "löytävät" itse "omat totuutensa" opettajan hienovaraisella ohjauksella jne. jne.

Lopulta koulu muuttui vain lasten kaoottiseksi säilöntäpaikaksi, jossa kukaan ei oppinut mitään.

Koulujen kaaos on yritetty korjaa monen hallituksen toimesta ja ohjeistus on muuttunut edes takaisin vuosien varrella. Ruotsin koululaitos on kuitenkin niin vasemmiston läpimädättämä, että mitään merkityksellisiä uudistuksia kutein vaatimusten ja kurin palauttaminen on mahdoton viedä läpi.

Leimallista edellä mainituissa "uudistuksissa" on vasemmiston perustelut. Vaatimusten ja kurin alasajo on koko ajan perusteltu sillä, että heikosti menestyviä oppilaita ei saa leimaa huonoilla todistuksilla, jälki-istunnoilla jne. vaan kaikkien pitää pärjää "yhtä hyvin", siis käytännössä yhtä huonosti. Ruotsin koulukaaos on siis suora seuraus vasemmiston tasa-arvoajattelusta, jossa tuloksen ei mahdollisuuksien tasa-arvo on politiikan keskiössä. Sen logiikan mukaan on parempi, että kaikki oppilaat pärjäävät tasa-arvoisen huonosti, kun että joku kehno suorittaja "leimataan" huonolla todistuksella.

En tunne kovin hyvin Suomen ns. koulu-uudistusta, mutta mitä olen julkisesta keskustelusta ymmärtänyt, niin juuri tämä ruotsalainen kaoottinen lässynlässyn-koulumetodiikka tullut Suomeen ja se näkyy väistämättä oppilaiden koulumenestyksessä ihan samalla lailla kun Ruotsissa.
Sosialisti on mätä ydintä myöten.
- kansanviisaus

JiM


Hippo

Tässä asiallinen kirjoitus opetussuunnitelmien aiheuttamista ongelmista:

Outo olio

Quote from: Hae-won on 16.01.2023, 14:10:39
[tweet]1614887821617303553[/tweet]

Huh mikä lausunto. :o Jos Osmo ei olisi Osmo, hänet olisi jo harjattu ja hän olisi ehkä kiihotussyytteessä.

QuoteAnekdootti intialaisesta vierailijasta Aalto-yliopistossa. Intiassa lapset testataan 15-vuotiaina ja tie jatkuu yliopistoihin tai suolakaivoksiin. Hän tutustui suomalaiseen matikan oppikirjaan ja totesi, että suomalaisia koulutetaan suojakaivoksiin - ja lähti lapsineen Intiaan.
    — Osmo Soininvaara (@OsmoSoininvaara) January 16, 2023
Suvaitsevaisen ajattelun yhteenveto: Suomessa Suomen kansalaiset rikkovat Suomen lakeja. Myös muiden maiden kansalaisten on päästävä Suomeen rikkomaan Suomen lakeja. Tämä on ihmisoikeuskysymys.

Joku ostaa ässäarvan, toinen taas uhrivauvan. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia.

Can I have a safe space, too?

Vesa Heimo

Pisatulosten romahdus johtuu siitä että muksut eivät lue vapaa-ajalla vaan roikkuvat kännykässä välkät, oppitunit ja illat. Hyvät pärjää koska niillä on kunnianhimoa, laarin pohjimmainen puolikas on vaan luureilla.

Kouluhin se tarvittavin uudistus olisi se että kännyköillä on totaalikielto. Sitä lienee kannattaa jokainen vanhempi... vai ei?

Eli vanhempien täydellinen kyvyttömyys. Jos ope laittaa Wilmaan läksyt, niin pitääko opettajan tarkastaa ne joka tunnin alussa jokaiselta, vai opettaa se uusi asia. Vanhemmat ovat nähneet mitä on läksynä ja tottakait katsovat lasten kanssa että ne on tehty ja oikein.
" Onko tarina tosi tai ei, se on toinen juttu. Näin nämä asiat koetaan."  T: Perussuomalaisten puoluesihteeri.

Roope

Quote from: Vesa Heimo on 16.01.2023, 19:01:44
Pisatulosten romahdus johtuu siitä että muksut eivät lue vapaa-ajalla vaan roikkuvat kännykässä välkät, oppitunit ja illat. Hyvät pärjää koska niillä on kunnianhimoa, laarin pohjimmainen puolikas on vaan luureilla.

Mutta tämäkö ilmiö vain Suomessa?
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Lalli IsoTalo

Quote from: Vesa Heimo on 16.01.2023, 19:01:44
Kouluhin se tarvittavin uudistus olisi se että kännyköillä on totaalikielto. Sitä lienee kannattaa jokainen vanhempi... vai ei?

Monet suurinpien softafirmojen pomot ovat laittaneet jälkikasvun totaalikieltoon tiettyyn ikään asti. Joten kannatan ehdotusta.
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

Vesa Heimo

Quote from: Roope on 16.01.2023, 19:07:43

Mutta tämäkö ilmiö vain Suomessa?

Ei, se on joka maassa jossa tuohon tapaan on taivuttu. Pisan kärjessä on ne muut
" Onko tarina tosi tai ei, se on toinen juttu. Näin nämä asiat koetaan."  T: Perussuomalaisten puoluesihteeri.

IDA

Ode on todella pitkästä aikaa oikeassa tuossa muistelussaan, että matematiikan osaamisen huononeminen huomattiin korkeakouluissa jo 1990 - luvulla. Ainakin teknisellä puolella siitä pidettiin myös meteliä. Tai jotkut yrittivät.

Toisaalta todella hyvää matemaattista osaamista tarvitsevat yhä harvemmat. Ohjelmistotyökalut ovat kehittyneet sitä vauhtia, että varmaan kuka tahansa Hommalle kirjoittava osaisi parin kuukauden tiiviin harjoittelun jälkeen tehdä tietokantapohjaisen järjestelmän tekemään jotain määrättyä tehtävää. Jos tarvitaan jotain tilastotieteellisiä kaavoja, niin ne voi helposti ohjelmoida, jos osaa ohjelmoinnin perusteet. Matemaattinen kaava vain kirjoitetaan jollekin korkean tason kielelle. Syöte otetaan tietokannasta ja tulos tallennetaan sinne. Ei mitään rakettitiedettä. Vaikeinta on ottaa ottaa syöte tietokantaan suoraan väyliltä, mutta todennäköisesti sillekin on nykyään valmiita, helposti muokattavia komponentteja varsinaisessa käännnös-, tai tulkkausohjelmassa.

Vielä 1990-luvulla tuon eteen joutui tekemään paljon enemmän työtä ja käyttämään matemaattista ajattelua.
qui non est mecum adversum me est

Vesa Heimo

^Se on se laiskan valita. Kun voi googlata vastauksen. Aivot tarvitsevat haastetta että kehittyvät. Ei kyse ole siitä "mitä tarvii". Sitä teinit kyllä osaavat hokea ja nyt myös niiden vanhemmat.

Tarvitaan matematiikkaa joka pakottaa ajattelemaan. Tarvitaan lukutehtäviä jotka pakottavat omaksumaan aineistoa. Tarvitaan haasteita oikeakielisyydessä. Ja niin edelleen. "Ei tarvita" on laiskan ratkaisu joka ei johda mihinkään mikä kehittää aivoja, jotka ovat se tärkein työkalu.

Ei me tarvita tietoa 1323 päivämäärästä, me tarvitsemme kykyä muistaa asioita, omaksua niitä ja painaa mieleen- historian opiskelu on treeniä siihen. Harva tarttee trigonometriaa työssään, mutta sen opiskelu, ymmärtäminen ja vaivannäkö miksi se toimii, kehittää aivoja.

Vanhemmat jotka eivät painosta lapsiaan noiden opettelluun "koska se on turhaa" ovat syynä opetuksen rappioon.
" Onko tarina tosi tai ei, se on toinen juttu. Näin nämä asiat koetaan."  T: Perussuomalaisten puoluesihteeri.

Lalli IsoTalo

- Miksi opetella mitään, kun kaiken voi googlata?
- Koska silloin et tiedä mitä pitää iskeä hakukenttään!
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

JoKaGO

Quote from: Vesa Heimo on 16.01.2023, 19:36:02
^Se on se laiskan valita. Kun voi googlata vastauksen. Aivot tarvitsevat haastetta että kehittyvät. Ei kyse ole siitä "mitä tarvii". Sitä teinit kyllä osaavat hokea ja nyt myös niiden vanhemmat.

Tarvitaan matematiikkaa joka pakottaa ajattelemaan. Tarvitaan lukutehtäviä jotka pakottavat omaksumaan aineistoa. Tarvitaan haasteita oikeakielisyydessä. Ja niin edelleen. "Ei tarvita" on laiskan ratkaisu joka ei johda mihinkään mikä kehittää aivoja, jotka ovat se tärkein työkalu.

Ei me tarvita tietoa 1323 päivämäärästä, me tarvitsemme kykyä muistaa asioita, omaksua niitä ja painaa mieleen- historian opiskelu on treeniä siihen. Harva tarttee trigonometriaa työssään, mutta sen opiskelu, ymmärtäminen ja vaivannäkö miksi se toimii, kehittää aivoja.

Vanhemmat jotka eivät painosta lapsiaan noiden opettelluun "koska se on turhaa" ovat syynä opetuksen rappioon.

En voisi olla enempää samaa mieltä! Boldasin mielestäni tärkeimmät.

Isoveljeäni on kiittäminen, että hän, monessa mielessä vanhemmillemme "paise /c:ssä" oli koulussa hyvä matemaattisissa aineissa, äidinkielessä ja historiassa. Minuun tarttui nuo matemaattiset aineet hyvin ja äidinkieli jollain tavalla. Historiaa olen tutkiskellut aikamiehenä, kun siihen riitti mielenkiintoa. Veljeni opetti minut ymmärtämään suuruusluokkia, laskemaan päässä, pyöristämään, ymmärtämään trigonometrian käytännön sovellukset, kumulaation jne.

Saman asian vein eteenpäin pojilleni, vielä nytkin haastaen heitä. Äidinkieli ei ehkä uponnut heihin, matemaattiset aineet senkin edestä. Ja mikä pahinta, historiaa heille ei mielestään koskaan opetettu koulussa, ja heidän ymmärryksensä historiasta onkin ... no ... "kun ei sitä tarvi". Jatkosota on toki heille iso juttu, pappansa kun taisteli Syvärin rintamalla.

Nuoria kollegoita kun seuraa, niin heillä ei ole oikein minkäänlaista ymmärrystä käytännön asioista, mutta onneksi edes "laiskuus" ajaa etsimään, miten aikaisempien projektien ongelmat on ratkaistu. Mutta ymmärrys, järjen käyttö, on nykyään harvinaista. Auktoriteettien väitteet menee läpi "sukkana".

Nykykoulu ei opeta enää ajattelemaan, vaan uskomaan. Miksiköhän ...
[Hallituksen kehysriihessä] Perussuomalaisilla oli pitkä lista esimerkiksi maahanmuuttoon ja kehitysapuun liittyviä leikkausehdotuksia, joista vain osa läpäisi muiden puolueiden seulan.

Vesa Heimo

Quote from: JoKaGO on 16.01.2023, 20:10:07

Nykykoulu ei opeta enää ajattelemaan, vaan uskomaan. Miksiköhän ...

Minä väitän että nykykoulu opettaisi enemmän ajattelemaan kun vaikka kasikytluvun koulu. Ongelma on se että keskimäärin ei kiinnosta ajatella, ja kotona ollaan samaa mieltä. Ja se yhdistelmä sitten ei toimi niinkuin unelmissa ajateltiin.

Vai väitätkö vakavissasi että kasarilla kehotettiin etsimään itse aineistoa (peruskoulussa) kirjastoista jne. vai oliko ainut aineisto oppikirjat. Nykyisin siihen kannustettaisiin, mut kun googlehaun eka osuman copypasteaminen on se mihin suurin osa pystyy. Ja just siihen se kusee.
" Onko tarina tosi tai ei, se on toinen juttu. Näin nämä asiat koetaan."  T: Perussuomalaisten puoluesihteeri.

JoKaGO

Quote from: Vesa Heimo on 16.01.2023, 20:22:27
Quote from: JoKaGO on 16.01.2023, 20:10:07

Nykykoulu ei opeta enää ajattelemaan, vaan uskomaan. Miksiköhän ...

Minä väitän että nykykoulu opettaisi enemmän ajattelemaan kun vaikka kasikytluvun koulu. Ongelma on se että keskimäärin ei kiinnosta ajatella, ja kotona ollaan samaa mieltä. Ja se yhdistelmä sitten ei toimi niinkuin unelmissa ajateltiin.

Vai väitätkö vakavissasi että kasarilla kehotettiin etsimään itse aineistoa (peruskoulussa) kirjastoista jne. vai oliko ainut aineisto oppikirjat. Nykyisin siihen kannustettaisiin, mut kun googlehaun eka osuman copypasteaminen on se mihin suurin osa pystyy. Ja just siihen se kusee.

En voi väittää tuollaista, koska itse kävin oppikoulun - lukion 70-luvulla, ja omat lapset sitten 90-luvulla - 2000-luvulla peruskoulun ja lukion.

Oppikoulussani, vanhoillinen ja aidosti Isänmaallisuutta korostanut koulu, oli opettajia mm. kielissä, jotka paukuttivat kielioppia ja oikeakielisyyttä päähän puhetaitojen kustannuksella, mutta äidinkielessä, historiassa-yhteiskuntaopissa ja jopa kuvaamataidossa tehtiin taas monenlaisia ryhmätöitä ja tutkielmia, joissa tietoa piti hakea juuri kirjastosta. Tulokset esitettiin sitten luokan edessä, mitä erityisesti vihasin...  :D

Pointti on kuitenkin siinä, että liian paljon heitetään pois opetussuunnitelmista, koska kvg on niin pal helpompaa.

Pitkälti mutulla menen, jos sitä halusitkin kuulla  ;)
[Hallituksen kehysriihessä] Perussuomalaisilla oli pitkä lista esimerkiksi maahanmuuttoon ja kehitysapuun liittyviä leikkausehdotuksia, joista vain osa läpäisi muiden puolueiden seulan.

F1nka

Matematiikka ei ole kaavoja samoin kuin sanakirja ei ole kieli. Matematiikka on suhteita ja mittakaavoja, syitä ja seuraamuksia. Matematiikka ei ole vain työllisyyttä varten vaan antaa työkalut arvioida valintoja kaikillla yhteiskunnan osa-alueilla.
Tottelematon tieto aktivismissa

Lalli IsoTalo

Quote from: F1nka on 16.01.2023, 21:12:41
Matematiikka ei ole kaavoja samoin kuin sanakirja ei ole kieli. Matematiikka on suhteita ja mittakaavoja, syitä ja seuraamuksia. Matematiikka ei ole vain työllisyyttä varten vaan antaa työkalut arvioida valintoja kaikillla yhteiskunnan osa-alueilla.

Jeps.

Quote from: https://guavabox.com/if-you-cant-measure-it-you-cant-improve-it/If You Can't Measure It, You Can't Improve It

Measuring Success is the Key to Improvement

Management thinker Peter Drucker is often quoted as saying that "you can't manage what you can't measure."

Drucker means that you can't know whether or not you are successful unless success is defined and tracked. With a clearly established metric for success, you can quantify progress and adjust your process to produce the desired outcome. Without clear objectives, you're stuck in a constant state of guessing.

We're constantly working to define success and set tangible, measurable goals.
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

DuPont

Quote from: F1nka on 16.01.2023, 21:12:41
Matematiikka ei ole kaavoja samoin kuin sanakirja ei ole kieli. Matematiikka on suhteita ja mittakaavoja, syitä ja seuraamuksia. Matematiikka ei ole vain työllisyyttä varten vaan antaa työkalut arvioida valintoja kaikillla yhteiskunnan osa-alueilla.
Siksi "Affirmitave Action" ei voi toimia, koska tuo käytäntö ei valitse pätevimpiä vaa, sopivimpia.
Onneksi NASA tms. eivät oikeasti valitse ihmisiään noin, paitsi ehkä PR-tehtäviin...

Lalli IsoTalo

Quote from: DuPont on 17.01.2023, 01:11:26
Siksi "Affirmitave Action" ei voi toimia, koska tuo käytäntö ei valitse pätevimpiä vaa, sopivimpia.

Ja tuo toimii vain (kunnes se romahtaa), jos mitään ei saa mitata, tilastoida tai vertailla.

Kuten nyt valtion mamutus- ja mokutusoperaatiot Suomessa.
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

S.O.Mali

Quote
Osa lapsista aloittaa Suomessa kolmos­­luokan luku­taidottomina – nämä tekijät voivat vaikuttaa menestykseen

Arvion mukaan niin syntymä­kuukausi kuin asuinpaikka voivat vaikuttaa menestykseen.

Kolmosluokalle on Suomen kouluissa edennyt korona-aikana satoja sellaisia oppilaita, jotka eivät vielä osaa kunnolla lukea. Tieto selviää Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen Karvin pitkittäisarviosta, joka julkaistaan tiistaina.

Pitkittäisarvionnissa selvitettiin vuoden 2020 syksynä kolmasluokkalaisten osaamista matematiikassa sekä äidinkielessä ja kirjallisuudessa. Kyseessä on ensimmäinen kansallinen selvitys siitä, miten osaaminen kehittyy kahden ensimmäisen kouluvuoden aikana.

Arvion mukaan lapset aloittavat kolmannen kouluvuotensa pahimmillaan järisyttävän erilaisista lähtökohdista. Huimat osaamiserot huolettavat Karvin arviointiasiantuntijaa Annette Ukkolaa.

Hänen mukaansa samalla luokalla voi olla oppilaita, joiden osaamisessa on vuosien välimatka.

– Osalla on vaikeuksia vielä mekaanisen lukemisen kanssa. Toiset kamppailevat sanojen lukemisen kanssa, ja jotkut lukevat täyspitkiä romaaneja sekä ymmärtävät ja tulkitsevat lukemansa merkityksiä, hän sanoo.

Arviointiin osallistui yhteensä 8 046 oppilasta 274 koulusta. Heistä 7 064 oli suomenkielisistä ja 982 ruotsinkielisistä kouluista. Oppilaista 553 opiskeli suomea tai ruotsia toisena kielenä. Osaamista mittaavat tehtävät tehtiin tietokoneilla tai tableteilla koulun opetuskielellä.

Arviosta selviää, että kaikkiaan matematiikan ja äidinkielen taidot näyttivät olevan 3. luokan alussa samalla tasolla eri puolilla Suomea. Lisäksi lähes jokaisen osaaminen kehittyi ensiluokasta asti lähtötasosta riippumatta.

Kolmannelle luokalle siirtyy kuitenkin myös oppilaita, joiden taidot ovat heikot niin äidinkielessä kuin matematiikassa. Noin viisi prosenttia ei osannut kunnolla lukea.

Ukkola arvioi, että Suomessa oppilas saa kuitenkin jatkaa seuraavalla luokka-asteelle monesti sosiaalisten syiden takia.

Tämä siitäkin huolimatta, että oppilaalla voi olla suuria vaikeuksia selviytyä kolmannen luokan oppisisällöistä.

– Opettajilla on tässä tilanteessa oma haasteensa eriyttää opetusta siten, että kaikki pääsevät kehittymään, hän pohtii.

......


Suomea tai ruotsia toisena kielenään opiskelevien tulokset olivat selvästi muita heikompia.

Tuoreessa arviossa todetaan, että yhdenvertaisten mahdollisuuksien kannalta suomea tai ruotsia toisena kielenään opiskelevat oppilaat ovat heikommassa asemassa kuin muut oppilaat.

Joissakin kouluissa S2-oppilaat eivät kolmannen luokan alussa yltäneet edes sille tasolle, jolla heidän luokkatoverinsa aloittivat koulunkäynnin. Oppiaineissa kehittyminen oli myös selvästi muita oppilasryhmiä heikompaa.

Ukkola on huolissaan siitä, miten heidät voitaisiin huomioida kouluissa paremmin.

– Yksi mahdollinen ratkaisu olisi tarjota heille kohdennettua tukea. Monelle olisi hyötyä joustavasta alkuopetuksesta, jossa saisi kehittyä omaan tahtiin.
.....

Tutkimuksessa selvitettiin ensi kertaa, miten asuinpaikka voi osaltaan vaikuttaa alkuopetuksen osaamiskehitykseen. Oppilaiden osaamistason ja kehityksen vaihtelu koulujen välillä liittyy alueiden yleiseen eriytymiskehitykseen.

Arvioinnissa havaittiin, että jos koulussa on yli 5,3 prosenttia suomea tai ruotsia toisena kielenä opiskelevia oppilaita, osaamisen kehittyminen on keskiarvoa heikompaa koko koulussa.

......

l

Loput linkin takaa:

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009330496.html

Kuin kissa kierretään taas kuumaa puuroa, mutta totuutta ei uskalleta sanoa ääneen. Jutussa ei kommentointimahdollisuutta, tietenkään. ;D

"Yhdenvertaiset mahdollisuudet" ja niiden "puute" mainittu jutussa pariinkin kertaan eli lisää miljardeja mamutukseen, niin asia  korjaantuu perinteiseen malliin itsestään. :roll:

Vihervasemmistolaisessa utopiassa mikään ei ole koskaan maahanmuuttajien omalla vastuulla. Suomalaiset lapset joutuvat ikävä kyllä kärsijän rooliin tässä surkuhupaisassa pelleilyssä, joka toki jutussakin epäsuorasti jopa myönnetään.

Väestönvaihtaja

Kaikki eivät tarvitse matematiikkaa, mutta syvällistä matemaattista osaamista tarvitsevat muutkin kuin vain matemaatikot. Kaikki hommat ei suju plug and play tyylisesti, vaan joskus täytyy ymmärtää pintaa syvemmältä mitä tehdään ja miten tehdään. Toisaalta numeropäästä on apua arkielämässä ja yhteiskunnallisia asioita pohtiessa - voi olla vaikea hahmottaa julkisen talouden tilaa tai vaikka maahanmuuttajien yli- tai aliedustusta joissain tilastoissa jos ei ymmärrä numeroita ollenkaan. Tietenkään tälläisen arkielämän numeropään kehittämisessä syvällinen matemaattinen osaaminen ei ole olennaista, mutta matematiikan opiskelu kehittää myös tälläistä arkielämän numeropäätä. Lisäksi matematiikan opiskelu kehittää loogista ajattelukykyä, mikä sekin on tärkeä asia.

Päivän Hesarissa on esimerkki matemaattisesti kyvykkäästä ihmisestä, joka urallaan hyödyntää matematiikan kehittämää ajattelukykyä vaikkei hän työskentele matemaatikkona.

https://www.hs.fi/visio/art-2000009309591.html

Quote
Finanssimaailman huipulla
Kaksi kultamitalia matematiikan olympialaisissa voittanut Wei Li kipusi maailman suurimman varainhoitoyrityksen Blackrockin päästrategiksi. HS Vision haastattelussa Li kertoo, miksi tänä vuonna kaikki on markkinoilla toisin.

MATEMATIIKKA opettaa ajattelemaan loogisesti ja luottamaan tunteiden sijasta numeroihin.

Tämän tietää sijoitusstrategi Wei Li. Hän on matemaatikko, jonka päässä numerot raksuttavat selvästi aivan eri tahtiin kuin muilla. Siitä kertoo myös se, että Li on voittanut kaksi kertaa kultamitalin Kiinan matematiikan olympialaisissa.

Wei Li on maailman suurimman varainhoitoyhtiö Blackrockin globaali päästrategi, joka on mukana miettimässä, mihin jättiyhtiö hoidossaan olevia miljardeja sijoittaa ja millaisia suosituksia se asiakkailleen antaa.

Kyse on valtavista rahamääristä, sillä Blackrock hallinnoi 9 500 miljardin dollarin varoja.

Matematiikan taidoista on Wei Lin mukaan iso hyöty työssä. Silloin ei ole markkinatunnelman vietävissä.

"Kyse ei ole siitä, että osaa ratkaista yhtälöitä, vaan siitä että matematiikka opettaa loogisen tavan ajatella. Matemaattinen ajattelutapa auttaa pitämään tunteet syrjässä ja tekemään päätökset faktojen ja numeroiden pohjalta", hän sanoo.

Wei Li haluaakin rohkaista tyttöjä ja naisia matematiikan opiskeluun, koska se auttaa etenemään finanssialalla, ja miesvaltaiselle alalle tarvitaan lisää naisia.

Vuonna 2018 Suomi oli PISA-tuloksissa matematiikassa sijalla 16.

Blanc73

"S2-poika", uusi eufenismi haittamaahanmuuton hedelmille.
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

Bronx Zoo

Opettajallakin on vastuu.

Jos päästetään näitä S2-poikia kolmannelle luokalle ilman lukutaitoa, niin vikaa on siellä opettajissa.
Trust me, I know what I'm doing

Siili

Quote from: Blanc73 on 17.01.2023, 12:50:13
"S2-poika", uusi eufenismi haittamaahanmuuton hedelmille.

Tuo voi olla ihan hyvä markkeri kotoutumisongelmaisille.  Maahanmuuttajan (siirtolaisen) lapsi, joka käy läpi normaalin päiväkodin ja esikoulun sekä tutustuu tulonsa jälkeen kattavasti naapuruston ikätovereihin, ei tarvitse mitään S2-kevennyksiä Suomen kielen opintoihin.  Toki S2-valinta voi olla taktistakin, jos S2-kielestä saadulla arvosanalla on sama paino kuin äidinkielenään Suomen kieltä kirjoittaneiden arvosanalla jatko-opintoihin pyrittäessä.

Minusta olisi ihan mukava tietää, kuinka suuri osa Suomen ulkomaantaustaisista koululaisista (syntyneet ulkomailla tai molemmat vanhemmat syntyneet ulkomailla) on näitä S2-oppilaita.  Mistäköhän moisen saisi selville?

RP

Quote from: Siili on 17.01.2023, 13:13:12
Tuo voi olla ihan hyvä markkeri kotoutumisongelmaisille.  Maahanmuuttajan (siirtolaisen) lapsi, joka käy läpi normaalin päiväkodin ja esikoulun sekä tutustuu tulonsa jälkeen kattavasti naapuruston ikätovereihin, ei tarvitse mitään S2-kevennyksiä Suomen kielen opintoihin. 

Tosin tuota kai tyrkytetään suhteellisen aktiivisesti potentiaaliselle kohderyhmälle. Takavuosilta mm. kuullut ala-asteen vanheimpainillasta missä venäläiset vanhemmat olivat tivanneet miksi heidän lapsensa oli sijoitettu S2-ryhmään. Selvästikään sen maine ei ollut silloinkaan kovin kummoinen.
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

IDA

Itsekin pidän matemaattista osaamista tärkeänä ja olisin valmis muuttamaan opetusta vanhanaikaisempaan suuntaan hyvinkin radikaalisti. Kommentoin lähinnä sitä miksi tilastotieteelliseen ja teknisiin yliopistoihin ei tule niin hyviä matematiikan osaajia kuin ennen 1990-lukua. Kyse ei ole pelkästään alemman tason opetuksen huonoudesta tai hyvyydestä, vaan tehtävistä joita ennen pystyi hoitamaan vain hyvillä matemaattisilla taidoilla voi nykyisin selvitä vähän vaatimattomammilla taidoillakin.
qui non est mecum adversum me est