News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2011-10-11 TE: Suomen PISA-tulokset johtuvat mamujen vähyydestä

Started by juge, 11.10.2011, 09:02:56

Previous topic - Next topic

Roope2

Milloinkohan Puuronen huomaa, että hän käy keskustelua tasolla, jonne hänen mielestään ainoastaan perussuomalaiset alentuvat.
"Koulussa menestyminen on vain siitä kiinni, kuinka paljon ja miten teet töitä. Oma asenne vaikuttaa tosi paljon."

Maryam Imtiaz, Pakistanista 13-vuotiaana Suomeen muuttanut Aalto-yliopiston opiskelija

Impivaaran tiikeri

#481

Englannissa tapahtunut suuri ihme, josta Hyysäri kaikelle kansalle kertoo: maahanmuuttajat tulivat ja pelastivat koulujen tason. Vain kantabrittien heikot tulokset jarruttavat oppimistulosten nousua uusiin sfääreihin.


QuoteMaahanmuuttajalapset voisivat parantaa koulujen tasoa Suomessa – Englannissa he tekivät sen jo

...

Kyse ei ole vain yhden koulun ihmeestä. Bristolin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan lontoolaiset koulut saavat muuta maata parempia tuloksia siksi, että kouluissa on paljon maahanmuuttajaoppilaita ja muuta maata vähemmän valkoihoisia kantabrittejä. Monet maahanmuuttajalapset pesevät britit myös englannissa.

http://www.hs.fi/kotimaa/a1440727054759


Gunnar Hymén

brittiläiset on sisäsiittoisia idiootteja. ei tuo mitään kerro, jos rikastajat ovat fiksumpia kuin ne. suomeen ei päde, eikä tule koskaan pätemäänkään tuo.

eihän englannissa aukea edes ovet oikeinpäin
09.11.2016
Winnipeg Jets, Patrik Laine - 3+1
POTUS, Donald Trump - 100-0 vs Hillary

Sivustakatsoja

Quote from: Impivaaran tiikeri on 28.08.2015, 17:26:43
Kyse ei ole vain yhden koulun ihmeestä. Bristolin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan lontoolaiset koulut saavat muuta maata parempia tuloksia siksi, että kouluissa on paljon maahanmuuttajaoppilaita ja muuta maata vähemmän valkoihoisia kantabrittejä. Monet maahanmuuttajalapset pesevät britit myös englannissa.

Haiskahtaa taas hieman mokutustieteen tuotokselta. Tämä tutkimushan jossain määrin lyttää valkoiset englantilaiset alisuoriutujiksi verrattuna maahanmuuttajiin. Kummasti vain PISA-testeissä vaakakuppi kallistuu toiseen suuntaan: myös Englannissa mamut pärjäävät joko huonommin tai korkeintaan lähes yhtä hyvin kuin natiivit. Ja näissä PISA-tilastoissa mamut on yleinen kategoria, jossa on myös esim. hyvin pärjääviksi tiedetyt kiinalaiset ja intialaiset (josta ei liene vaikea päätellä, että jos heidätkin mukaanlukien jäädään perusbrittien taakse, on mamujen joukossa myös pistekeskiarvoa alaspäinkin vetäviä muita ryhmiä).

Huvikseni hiukan selailin tuota taustalla olevaa tutkimusta: Understanding the success of London's schools. Tutkimus ei oikeastaan koske lopullista osaamista vaan opiskelijan kehityskaarta opintojen aikana. Perusbrittien suorituskäyrä on tasainen (arvosanat eivät ole hirveän nousujohteisia) kun taas mamuilla n. 16-vuotiaana saadut arvosanat osoittavat parannusta suhteutettuna n. 11-vuotiaana saatuihin arvosanoihin. Ja tämä nyt sitten on tulkittu osoitukseksi siitä, että koulut "toimisivat paremmin", jos niissä olisi enemmän mamuja. Vähän sama kuin sanoisi, että lääkärin vastaanotto muuttuisi paremmaksi, jos suurempi osa vastaanotolle tulevista olisi sairaita.

Tuota kyseistä artikkelia on kritisoitu jo tuoreeltaan sen julkaisun jälkeen mm. tässä englantilaisen psykologian tohtori James Thompsonin blogikirjoituksessa: Immigrants, scholastic ability, and journalistic ability.


Summa summarum: olipa taas "yllättäen" melkoista tuubaa Hyysärissä...

Mehud

No, nyt saadaan Suomenkin PISA-tulokset vertailukelpoiselle tasolle, kun 40 000 uutta mamua huutaa opettajalle vastaukseksi "En tiedä!".
"Se, että eurooppa ei ammu tunkeilijoita rajoilleen, ei kerro euroopan hyvyydestä, vaan sen saamattomuudesta!" - Mehud-

Suojele lastasi monikulttuurisuudelta. Kerro heille tarinoita entisestä Suomesta ja nykyisestä ruotsista. Siinä oppii tyhmempikin kakara äänestämään oikein kun aika koittaa. Näytä itse esimerkkiä!

Randy

Quote from: Impivaaran tiikeri on 28.08.2015, 17:26:43

Englannissa tapahtunut suuri ihme, josta Hyysäri kaikelle kansalle kertoo: maahanmuuttajat tulivat ja pelastivat koulujen tason. Vain kantabrittien heikot tulokset jarruttavat oppimistulosten nousua uusiin sfääreihin.


QuoteMaahanmuuttajalapset voisivat parantaa koulujen tasoa Suomessa – Englannissa he tekivät sen jo

...

Kyse ei ole vain yhden koulun ihmeestä. Bristolin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan lontoolaiset koulut saavat muuta maata parempia tuloksia siksi, että kouluissa on paljon maahanmuuttajaoppilaita ja muuta maata vähemmän valkoihoisia kantabrittejä. Monet maahanmuuttajalapset pesevät britit myös englannissa.

http://www.hs.fi/kotimaa/a1440727054759

Unohtunut tuosta (ilmeisesti tarkoituksella) mainita, että kyseisen koulun parantuneen menestyksen takana oli heikosti menestyvien oppilaiden siirto toiseen kouluun. Ei siis ihme, että tulokset paranivat jäljelle jäävien kesken  :D

http://www.oxfordmail.co.uk/NEWS/10953111.Oxford_Spires_Academy_denies_it_moved_poorly_performing_pupils_to_help_league_place/

http://www.theguardian.com/education/2014/jan/21/gcse-pupils-disappearing-from-school-rolls

Roope

QuoteMichael Mooren uusin elokuva kertoo Suomen koulujen menestyvän, koska vapaa-aikaa on paljon ja läksyjä vain vähän. Elokuvassa esiintyvä suomalainen rehtori sanoo, että hallituksen rajut leikkaukset voivat pudottaa Suomen koulut maailman kärjestä.

[...]

Suomi on viime vuosina pudonnut PISA-tutkimusten ykkössijalta. Kolmen vuoden välein toteutetussa tutkimuksessa näin on käynyt vuosina 2012 ja 2015. Majasaari kuitenkin muistuttaa, että Suomi on edelleen tutkimukseen osallistuvien maiden kärkijoukossa.

– Kauko-Aasiasta meidän ohitsemme on ajanut joidenkin maiden talousalueita, kuten Shanghai ja Singapore. Niissä oppilaat laitetaan aivan hirveään prässiin. Lapset paahtavat siellä koko päivän eivätkä saa epäonnistua. Siellä ei ole tilaa leikille ja luovuudelle.

Sellaista mallia ei rehtorin mukaan pidä edes yrittää tavoitella.

– Me ollaan maailman huipulla edelleen. Jos ohitsemme menee sellaisia maita, joissa lapsia prässätään niin kovasti, niin menköön.
Yle: Kohudokumentaristi Michael Mooren uusi elokuva ylistää Suomen kouluja – elokuvan suomalaisrehtori pelkää menestystarinan loppuvan leikkauksiin 18.2.2016
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

nollatoleranssi

Quote from: Roope on 18.02.2016, 19:03:51
QuoteMichael Mooren uusin elokuva kertoo Suomen koulujen menestyvän, koska vapaa-aikaa on paljon ja läksyjä vain vähän. Elokuvassa esiintyvä suomalainen rehtori sanoo, että hallituksen rajut leikkaukset voivat pudottaa Suomen koulut maailman kärjestä.

[...]

Suomi on viime vuosina pudonnut PISA-tutkimusten ykkössijalta. Kolmen vuoden välein toteutetussa tutkimuksessa näin on käynyt vuosina 2012 ja 2015. Majasaari kuitenkin muistuttaa, että Suomi on edelleen tutkimukseen osallistuvien maiden kärkijoukossa.

– Kauko-Aasiasta meidän ohitsemme on ajanut joidenkin maiden talousalueita, kuten Shanghai ja Singapore. Niissä oppilaat laitetaan aivan hirveään prässiin. Lapset paahtavat siellä koko päivän eivätkä saa epäonnistua. Siellä ei ole tilaa leikille ja luovuudelle.

Sellaista mallia ei rehtorin mukaan pidä edes yrittää tavoitella.

– Me ollaan maailman huipulla edelleen. Jos ohitsemme menee sellaisia maita, joissa lapsia prässätään niin kovasti, niin menköön.
Yle: Kohudokumentaristi Michael Mooren uusi elokuva ylistää Suomen kouluja – elokuvan suomalaisrehtori pelkää menestystarinan loppuvan leikkauksiin 18.2.2016

Suomi edustaa hyvin erilaista näkemystä, jos vertaa Suomea muihin kärkimaihin. Siinä mielessä Suomen malli on erinomainen, sillä jos voittajina korostuisivat pelkästään aasialaiset maat, niin sieltä haettaisiin oppia Suomeenkin. Nyt Suomessa on oma tyyli, josta halutaan pitää kiinni.
Kriitikon varjo -blogi
http://kriitikonvarjo.blogspot.fi/

Skeptikko

Ruotsissa maahanmuuttajat laskevat PISA-tuloksia:

Foreign born students 'weaken' school results - The Local
http://www.thelocal.se/20160314/foreign-born-students-weaken-school-results

En homona toivota tervetulleiksi Suomeen henkilöitä, jotka haluavat tappaa minut:
http://www.bbc.com/news/magazine-33565055

Tanskan pakolaisapu: hallitsematon tulijatulva johtamassa armageddoniin ja yhteiskuntamme tuhoon:
http://jyllands-posten.dk/international/europa/ECE7963933/Sammenbrud-truer-flygtningesystem/

Roope

QuoteMaahanmuutto vaikuttaa Ruotsin Pisa-tutkimustuloksiin ja oppilaiden lukiokelpoisuuteen. Näin todetaan kouluviraston maanantaina 14.3. esittelemässä raportissa.

Ruotsin koululaisten Pisa-tutkimuksissa saamia heikkoja tuloksia ei maahanmuutto kuitenkaan yksistään selitä. Sen sijaan maahanmuutto on kouluviraston mukaan suurin yksittäinen tekijä, joka selittää miksi yhä useampi jää ilman lukioon oikeuttavaa peruskoulun päättötodistusta.
...
Hjulstan peruskoulun rehtori Malla Taipale tunnistaa tilanteen. Hänen koulussaan on nyt noin sata juuri saapunutta oppilasta, jotka ovat tulleet sotaa pakoon. Esimerkiksi yhdeksännellä luokalla heitä on paljon.

– Heidän tuloksensa ovat tietenkin aivan nollassa verrattuna niihin yhdeksäsluokkalaisiin, jotka ovat käyneet koko peruskoulun Ruotsissa, Taipale kertoo.
Sveriges Radio: Tuore raportti: maahanmuutto vaikuttaa koulutuloksiin 14.3.2016

Hbl/STT: Svensk rapport: Invandring påverkar skolresultat
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

jmk

QuoteRuotsin koululaisten Pisa-tutkimuksissa saamia heikkoja tuloksia ei maahanmuutto kuitenkaan yksistään selitä. Sen sijaan maahanmuutto on kouluviraston mukaan suurin yksittäinen tekijä, joka selittää miksi yhä useampi jää ilman lukioon oikeuttavaa peruskoulun päättötodistusta.

Maahanmuutto on suuri yksittäistapaus.

Roope

Ruotsin Yle on löytänyt maahanmuuttoa suuremman syyn heikolle PISA-menestykselle:

Quote"Omalla kynällä suuri merkitys"

Maahanmuutto selittää vain marginaalisen osan Ruotsin heikosta menestyksestä PISA-koulutesteissä. Tämä käy ilmi Kouluviraston selvityksestä. Opettaja Tuulia Hautakosken mielestä tulosten paraneminen alkaa ehkä yllättävästä paikasta - nimittäin penaalista.

Penaalilla on enemmän tekemistä Ruotsin kehnon PISA-menestyksen kanssa kuin maahanmuuttajien määrällä. Näin uskoo Tukholmassa työskentelevä, venäjän, ranskan ja suomen opettaja Tuulia Hautakoski. Astuessaan ensimmäistä kertaa ruotsalaisen koululuokan eteen aiemmin Suomessa työskennellyt opettaja yllättyi.

– Oppilaat odottivat, että minulla olisi heille kynät. Ajattelin, että aika moni on unohtanut kynän tänään, muistattehan tuoda seuraavalle tunnille kynät mukaan. Tilanne oli sama seuraavalla oppitunnilla, ja koko lukuvuoden.

– Se on asia, joka on erilaista Suomessa. Siellä ajatellaan että annetaan oppilaalle se kynä, oppilas pitää siitä huolen, ja tuo sen mukanaan kouluun. Se on minun mielestäni hyvä asia, jolla opetetaan pienestä lähtien vastuun ottamista, Tuulia Hautakoski kertoo.

[...]

Suomalaisopettajan unelma olisi päivä, jona hän voisi luopua ruotsalaisesta tarvikelaatikostaan ja oppilailla olisi omat penaalit.

– Myös kynä on sellainen asia, joka pitää olla mukana kun tulee kouluun.
SVT Nyheter 15.3.2016
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Blanc73

Quote from: Opettaja Tuulia HautakoskiPenaalilla on enemmän tekemistä Ruotsin kehnon PISA-menestyksen kanssa kuin maahanmuuttajien määrällä.
Tämä oli ehkä tähän asti sekopäisin valkopesu-yritys mamujen surkeuden selittelyssä mitä olen lukenut. Suvakit ovat hulluja.

Quote from: Opettaja Tuulia HautakoskiMyös kynä on sellainen asia, joka pitää olla mukana kun tulee kouluun.
Tämä alleviivaa sitä että Afrikasta ja Lähi-idästä Eurooppaan tulevat voimavaratTM ovat potentiaalisia nobel-ehdokkaita, huonoimmat joutuvat tyytymään diplomi-insinöörin papereihin. Innovaatioita aavikolta.
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

Siili

Quote from: Blanc73 on 16.03.2016, 08:45:06
Quote from: Opettaja Tuulia HautakoskiPenaalilla on enemmän tekemistä Ruotsin kehnon PISA-menestyksen kanssa kuin maahanmuuttajien määrällä.
Tämä oli ehkä tähän asti sekopäisin valkopesu-yritys mamujen surkeuden selittelyssä mitä olen lukenut. Suvakit ovat hulluja.

Kummasti journalistin kriittisyys häviää, kun fantastiset selitykset tukevat omaa maailmankuvaa.  Ilmiö ei ole tuntematon tälläkään puolella Pohjanlahtea.

Spesialisti

Quote from: beehoo on 28.08.2015, 18:17:38
brittiläiset on sisäsiittoisia idiootteja. ei tuo mitään kerro, jos rikastajat ovat fiksumpia kuin ne. suomeen ei päde, eikä tule koskaan pätemäänkään tuo.

eihän englannissa aukea edes ovet oikeinpäin

Perusbritti on vahvasti yleistäen täysi tampio, kokemusta on. Maassa jonkin verran aikaa viettäneenä olen pannut merkille kuinka imbesilliä telly and chips -porukkaa siellä voikaan olla tavan tallaajien joukossa. Imperiumista on tullut slummi. Sisäsiittoisuusteorialla saattaa olla jotain perää. Intialais- ja kaukoitäistaustaisten emigranttien jälkeläiset pesevät brittikakarat matemaattis-loogisissa taidoissa 6-0. 

Siili

Quote from: Spesialisti on 16.03.2016, 09:00:08
Quote from: beehoo on 28.08.2015, 18:17:38
brittiläiset on sisäsiittoisia idiootteja. ei tuo mitään kerro, jos rikastajat ovat fiksumpia kuin ne. suomeen ei päde, eikä tule koskaan pätemäänkään tuo.

eihän englannissa aukea edes ovet oikeinpäin

Perusbritti on vahvasti yleistäen täysi tampio, kokemusta on. Maassa jonkin verran aikaa viettäneenä olen pannut merkille kuinka imbesilliä telly and chips -porukkaa siellä voikaan olla tavan tallaajien joukossa. Imperiumista on tullut slummi. Sisäsiittoisuusteorialla saattaa olla jotain perää. Intialais- ja kaukoitäistaustaisten emigranttien jälkeläiset pesevät brittikakarat matemaattis-loogisissa taidoissa 6-0.

Sivistyksen tasosta en tiedä, mutta tuskinpa siellä nykyään kantikset, edes kuninkaalliset, nai järjestelmällisesti sukulaisiaan.  Kyllä brittien sisäsiittoisuusongelmat kulminoituvat muslimiväestöön, etenkin pakistanilaisiin.

http://www.telegraph.co.uk/news/health/children/11723308/First-cousin-marriages-in-Pakistani-communities-leading-to-appalling-disabilities-among-children.html

Late

Quote from: Blanc73 on 16.03.2016, 08:45:06
Quote from: Opettaja Tuulia HautakoskiPenaalilla on enemmän tekemistä Ruotsin kehnon PISA-menestyksen kanssa kuin maahanmuuttajien määrällä.
Tämä oli ehkä tähän asti sekopäisin valkopesu-yritys mamujen surkeuden selittelyssä mitä olen lukenut. Suvakit ovat hulluja.

Eikä toimittaja selvästikään halua jäädä opettajasta jälkeen:
QuoteMaahanmuutto selittää vain marginaalisen osan Ruotsin heikosta menestyksestä PISA-koulutesteissä

"Marginaalinen" sanan merkitys on sivistyssanakirjan mukaan vähäpätöinen, epäolennainen

Kouluviraston raportista käy kuitenkin ilmi että maahanmuutto esimerkiksi selittää PISA-tulosten laskusta vuosina 2006-2012 :

  • - 25% luonnontieteellisten aineiden osalta
  • - 22% luetunymmärtämisen ja matematiikan osalta
En nyt kutsuisi tuollaisia osuuksia "marginaalisiksi".
Myöskään selitys että "tulokset ovat huonontuneet myös ruotsalaisilla oppilailla" ei tarkoita etteikö maahanmuutto olisi osasyy heidänkin tulosten laskuun.

Itse raportti, jos jotakuta kiinnostaa lukea ja vaikka analysoida tänne, löytyy täältä.

Siili

Quote from: Late on 16.03.2016, 09:24:14
Myöskään selitys että "tulokset ovat huonontuneet myös ruotsalaisilla oppilailla" ei tarkoita etteikö maahanmuutto olisi osasyy heidänkin tulosten laskuun.


Avpixlatissa säännöllisesti kommentoiva opettaja (ulkoruotsalainen, opettaa USA:ssa) puhuu "syrjäytymisvaikutuksesta", joka liittyy oppimisolosuhteisiin luokassa, kuten kurin puutteeseen:

http://avpixlat.info/2016/03/15/den-invandrade-undantrangningseffekten/


Siili

Quote from: Late on 16.03.2016, 09:24:14
Itse raportti, jos jotakuta kiinnostaa lukea ja vaikka analysoida tänne, löytyy täältä.

Raportin sivulla 17 on ainakin minua kylmäävä käppyrä:  Heikoimman HDI-reittauksen omaavista maista (esim. Afghanistan, Irak, Somalia) peräisin olevia on nyt yli viidennes ysiluokkalaisista.  Nousu on ollut hyvin nopeaa:  vielä vuonna 2008 heitä oli alle 10%. 

Malla

Quote from: Late on 16.03.2016, 09:24:14
Myöskään selitys että "tulokset ovat huonontuneet myös ruotsalaisilla oppilailla" ei tarkoita etteikö maahanmuutto olisi osasyy heidänkin tulosten laskuun.

Lapsen täytyy olla erittäin motivoitunut ja poikkeuksellisen itseohjautuva, jotta saisi hyviä tuloksia levottomassa luokassa. Tuloksilla tarkoitan oppimista, en numeroita Gaussin käyrän mukaan. Rauhallisessa luokassa myös hitaammin oppivien tulokset parantuvat. Kyse on kenties jonkinlaisesta mallioppimisesta.

Jaska Pankkaaja

Sinänsä olisi mielenkiintoista tietää mitkä PISA tulokset olisivat jos ruåtisissa ei olisi niitä yksityiskouluja joihin lastensa koulunkäyntimenestyksestä huolissaan olevat vanhemmat voivat laittaa lapsensa vaan kaikki kävisivät, suomalaiseen tapaan kunnallisia kouluja, joista selvästi suurin osa on jo Rikastettuja siis ruåtsissa?
Those who make peaceful revolution impossible, make violent revolution inevitable. J.F Kennedy

Late

Quote from: Siili on 16.03.2016, 09:58:15
Raportin sivulla 17 on ainakin minua kylmäävä käppyrä:  Heikoimman HDI-reittauksen omaavista maista (esim. Afghanistan, Irak, Somalia) peräisin olevia on nyt yli viidennes ysiluokkalaisista.  Nousu on ollut hyvin nopeaa:  vielä vuonna 2008 heitä oli alle 10%.

On kyllä karmeaa katseltavaa tuo kehitys. Ja pitää muistaa, että nämä PISA-tulosten heikkenemiset on ajalta ennen maahanvyöryn, etenkin yksintulleiden alaikäisten, kiihtymistä. Viime vuosien kymmenien tuhansien tulijoiden vaikutus ei vielä näissä tuloksissa näy.

Quote from: Malla on 16.03.2016, 10:01:01
Lapsen täytyy olla erittäin motivoitunut ja poikkeuksellisen itseohjautuva, jotta saisi hyviä tuloksia levottomassa luokassa.

Levottomuuden lisäksi tulee vielä se että jos opettajan täytyy käyttää osa oppitunnista huonosti ruotsia puhuvan ja vielä huonommin lukevan Fatiman tai Ahmedin auttamiseen, ei oppitunnilla/jaksolla millään keritä etenemään aiotussa tahdissa.

Skeptikko

Quote from: Siili on 16.03.2016, 09:09:32
Sivistyksen tasosta en tiedä, mutta tuskinpa siellä nykyään kantikset, edes kuninkaalliset, nai järjestelmällisesti sukulaisiaan.  Kyllä brittien sisäsiittoisuusongelmat kulminoituvat muslimiväestöön, etenkin pakistanilaisiin.

http://www.telegraph.co.uk/news/health/children/11723308/First-cousin-marriages-in-Pakistani-communities-leading-to-appalling-disabilities-among-children.html

Minkä takia niin monessa muslimimaassa harrastetaan niin paljon näitä puolisukurutsaisia serkusavioliittoja? Onko tämä taas joku ällähin käsky vai mikä tämän mielipuolisuuden sijoittumisen juuri muslimien keskuuteen selittää? Ehkä olisi aika ongelmia ennaltaehkäisevässä mielessä kieltää Suomessa serkusavioliitotkin.

PS, tässä vähän aiheeseen liittyen. Ilmeisesti islam edistää tosiaan serkusavioliittoja, mutta Pakistanin tapauksessa tämän mukaan serkusavioliitot olisivat itse asiassa paljon yleisempiä pakinistaniklaisten keskuudessa Pakistanin ulkopuolella, kuin itse Pakistanissa:

Cousin Marriage in Islam - WikiIslam
https://wikiislam.net/wiki/Cousin_Marriage_in_Islam

Quote
Due to the actions of Prophet Muhammad and the Rightly-Guided Caliphs, marriage between cousins is explicitly allowed and even encouraged in Islam. The Qur'an itself does not discourage or forbid this practice in any way. In fact it implicitly allows it, as seen in chapter 4 verse 23:

Cousin marriage - Wikipedia, the free encyclopedia
https://en.wikipedia.org/wiki/Cousin_marriage

Quote
Even though many Muslims practice cousins marriage now, two of the Sunni Muslims madhhabs (schools, four in total) like Shafi'i (about 33.33% of Sunni Muslims, or 29% of all Muslims) and Hanbali consider it as Makruh (disliked),[178] and there are three Hadiths that prefer marriage outside family but all of them is considered ḍaʿīf (weak), but even though some scholars like Ibn Qudamah and Al-Ghazali prefer marriage outside the family, because if a divorce happen between the couple the family bond - which is considered as sacred in Islam - will be weakened or broken due to that, and some scholars such as Ibn Baz said that if there was no better non family potential bride(none of the "potential in-family bride" and the "potential non-family bride" was better than the other) it's advised to marry the one who is in the family to make the family bond stronger.[179]
...
The Middle East has uniquely high rates of cousin marriage among the world's regions. Certain Middle Eastern countries, including Saudi Arabia, have rates of marriage to first or second cousins that may exceed 70%.[2] Iraq was estimated in one study to have a rate of 33%,[113] and figures for Afghanistan have been estimated in the range of 30–40%.[2]
All Arab countries in the Persian Gulf currently require advance genetic screening for all prospective married couples. Qatar was the last Persian Gulf nation to institute mandatory screening in 2009, mainly to warn related couples who are planning marriage about any genetic risks they may face. The current rate of cousin marriage there is 54%, an increase of 12–18% over the previous generation.[114] A report by the Dubai-based Centre for Arab Genomic Studies (CAGS) in September 2009 found that Arabs have one of the world's highest rates of genetic disorders, nearly two-thirds of which are linked to consanguinity. Research from CAGS and others suggests consanguinity is declining in Lebanon and Egypt and among Palestinians, but is increasing in Morocco, Mauritania and Sudan.[14]
Dr. Ahmad Teebi, a genetics and pediatrics professor at Weill Cornell Medical College in Qatar, links the increase in cousin marriage in Qatar and other Arab States of the Persian Gulf to tribal tradition and the region's expanding economies. "Rich families tend to marry rich families, and from their own – and the rich like to protect their wealth," he said. "So it's partly economic, and it's also partly cultural." In regard to the higher rates of genetic disease in these societies, he says: "It's certainly a problem," but also that "The issue here is not the cousin marriage, the issue here is to avoid the disease."[14]
...
The Netherlands has also had a recent debate that has reached the level of the Prime Minister proposing a cousin marriage ban. The proposed policy is explicitly aimed at preventing "import marriages" from certain nations like Morocco with a high rate of cousin marriage (roughly one quarter according to one study).[citation needed] Critics argue that such a ban would contradict Section 8 of the European Convention on Human Rights, is not based on science, and would affect more than immigrants.
...
In Pakistan, cousin marriage is legal and extremely uncommon, as it is only endorsed for economic and cultural reasons.[119] This rate is estimated at about 10%.[120] In some areas higher proportion of first cousin marriages in Pakistan has been noted to be the cause of an increased rate of blood disorders in the population. [121]
...
There has been a great deal of debate in the past few years[when?] in the United Kingdom about whether to discourage cousin marriages through government public relations campaigns or ban them entirely. The debate has been prompted by a Pakistani immigrant population making up 1.5% of the British population, of whom about 55% marry a first cousin. For example, Environment Minister (later Immigration Minister) Phil Woolas said in 2008, "If you have a child with your cousin the likelihood is there'll be a genetic problem" and that such marriages were the "elephant in the room."[143] Physician Mohammad Walji has spoken out against the practice, saying that it is a "very significant" cause of infant death, and his practice has produced leaflets warning against it.[144] However, Alan Bittles of the Centre for Comparative Genomics in Australia states that the risk of birth defects rises from roughly 2% in the general population to 4% for first cousins and therefore that "It would be a mistake to ban it."[145] Aamra Darr of the University of Leeds has also criticized what she called an "alarmist presentation of data" that exaggerates the risk.[146]

There is evidence that the rate of cousin marriage has increased among British Pakistanis from rates in their parents' generation.[citation needed]

En homona toivota tervetulleiksi Suomeen henkilöitä, jotka haluavat tappaa minut:
http://www.bbc.com/news/magazine-33565055

Tanskan pakolaisapu: hallitsematon tulijatulva johtamassa armageddoniin ja yhteiskuntamme tuhoon:
http://jyllands-posten.dk/international/europa/ECE7963933/Sammenbrud-truer-flygtningesystem/

Faidros.

On siitä riikinruotsalaistenkin alhaisesta äo:sta tutkittua tietoa.
www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001139149.html
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

Vredesbyrd

http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000004893881.html

QuoteSuomen Pisa-ihme hiipuu hiljalleen – professori kritisoi vertailun "ylikansallista indikaattoripolitiikkaa" ja numeroilla hallitsemista

Tiistaina julkistetaan jo kuudes 15-vuotiaiden osaamisvertailu. "Pääaine" on nyt luonnontiede, kuten oli myös vuonna 2006, jolloin Suomi saavutti kaikkien aikojen huipputulokset. Suomalaiskoululaisten ei nyt arvioida yltävän yhtä korkealle, mutta kovin kauaksi kärjestä ei silti jäädä.

Marjukka Liiten HS
Julkaistu: 5.12. 2:00 , Päivitetty: 5.12. 8:18
SUOMEN Pisa-ihme syntyi liki yhdessä yössä viisitoista vuotta sitten, kun talousjärjestö OECD julkisti ensimmäisen koululaisten osaamista mittaavan Pisa-testinsä tulokset.

Tasapäistäväksi haukuttu suomalainen peruskoulu nousi maailmanmaineeseen, joka ei vieläkään ole mennyttä, vaikka tuloskäyrät lähtivät laskusuuntaan jo vuoden 2009 testeissä.

Suomalaisten mainio lukutaito ei tullut asiantuntijoille täytenä yllätyksenä, mutta kärkipaikoille sijoittuminen myös matematiikassa ja luonnontieteissä löi ällikällä kaikki.

TIISTAINA julkistettavan Pisa-vertailun "pääaine" on nyt luonnontiede. Niin oli myös vuoden 2006 testeissä, joissa suomalaiset 15-vuotiaat ahkeroivat kaikkien aikojen parhaimmat pisteet myös lukutaidossa ja matematiikassa.

Suomen tulosten arvioidaan nyt heikentyneen hieman entisestään, mutta silti ne yltävät jälleen reippaasti yli OECD-maiden keskiarvon. Sitä voi pitää hyvänä suorituksena, kun ottaa huomioon, kuinka paljon monet muut maat ovat kirineet investoimalla koulutukseen sen jälkeen kun ensimmäisten Pisa-testien tulokset julkistettiin vuoden 2001 lopulla.

Äskettäin EU-komissiokin kiinnitti huomiota Suomen koulutusrahoituksen leikkausten jatkumiseen, vaikka useimmissa EU-maissa suunta on kääntynyt.

Joka kolmas vuosi pidettävissä Pisa-testeissä oli viime vuonna vuorossa jo kuudes toteutuskerta. Loppua ei ole näkyvissä, vaikka vertailu on saanut myös paljon arvostelua – etenkin heikosti menestyneiltä mailta.

PERUSKRITIIKKI on kuulunut, että Pisa mittaa vain osaa koulussa opittavista tiedoista ja taidoista tai jopa ihan vääriä asioita. On arvosteltu, että tehtävät ovat liian arkisia eivätkä ne mittaa opetussuunnitelmissa ja jatko-opinnoissa vaadittavaa "oikeaa" tai "puhdasta" matematiikkaa.

Kasvatustieteen professori Risto Rinne Turun yliopistosta suhtautuu kriittisesti "ylikansalliseen indikaattoripolitiikkaan" ja numeroilla hallitsemiseen, josta Pisa on kuulu esimerkki. Rinne epäilee, voidaanko siinä ottaa huomioon eri maiden kansallinen historia ja alueelliset erot.

"Pisahan mittaa ensisijaisesti vain akateemista osaamista eikä ota huomioon esimerkiksi sosiaalista elämää, viihtymistä, motivaatiota tai kansalaistaitoja", Rinne sanoo vertailun muista puutteista.

JOTKIN maat, kuten Norja, ovat jo harkinneet vetäytyvänsä koko kisasta, mutta toisaalta uusia maita on tullut mukaan.

Tuoreimmassa tutkimuksessa osallistujia olikin jo 72, kun mukaan lasketaan varsinaisten valtioiden lisäksi myös erilaiset talousalueet. Mukana oli yli 500 000 oppilasta, jotka edustavat 28:aa miljoonaa 15-vuotiasta oppilasta.

Oppilaitten lisäksi raportteihin on haastateltu kymmeniätuhansia vanhempia, opettajia ja rehtoreita.

Suomesta oppilaita oli nyt mukana noin 9 000. He ovat pääosin peruskoulun yhdeksäsluokkalaisia.

KUN katsotaan Pisa-historian viittä koekertaa erityisesti luonnontieteissä ja vertaillaan eri maita keskenään, erottuu kaksi kestomenestyjää. Ne ovat professori Jouni Välijärven mukaan Japani ja Suomi. Välijärvi johtaa Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitosta, joka koordinoi Pisa-vertailun Suomen-osuutta.

Etelä-Korea menestyi alussa erinomaisesti mutta taantui välillä, ja maa on nyttemmin taas hieman parantanut tuloksia. Uusista tulokkaista Hongkong, Singapore ja erityisesti Shanghai ovat menestyneet erinomaisesti. Vuonna 2012 ne muodostivat kärkikolmikon.

"AASIAN maat ovat onnistuneet pitämään pääosin korkean tasonsa, joskaan eivät enää ole juuri sitä pystyneet nostamaan", Välijärvi summaa.

Länsimaista alussa Kanada, Uusi-Seelanti, Australia ja Hollanti menestyivät hyvin mutta taantuivat sittemmin.

Viroa Välijärvi pitää mielenkiintoisena, koska siellä taso on säilynyt korkeana ja näyttäisi jopa olevan nousussa, vaikka omat haasteensa tuo esimerkiksi maan kaksikielisyys.

Suurelle yleisölle Pisa näyttäytyykin ennen kaikkea valtioiden ja alueiden välisenä otteluna, mutta asiantuntijoiden mukaan huomiota pitäisi kiinnittää kunkin maan "omaan suoritukseen" ja sen muutoksiin. Suomen pisteet ovat laskeneet vuoden 2006 jälkeen, ja myös kansalliset testit osoittavat samaa heikentymistä.

SYITÄ suomalaiskoululaisten huikeaan menestykseen ja sen hiljaiseen hiipumiseen on esitetty runsaastikin, mutta ehdottoman varmoja selityksiä ei ole löytynyt. Suurimmaksi menestystekijäksi on nostettu itse peruskoulu eli sen kaikille yhteinen ja tasa-arvoinen yhdeksänvuotinen rakenne. Myös yliopistotasoinen opettajankoulutus on mainittu eduksi.

Suomalaisopettajien ja koulujen itsenäisyyttä ja vapautta on pidetty yhtenä hyvien tulosten salaisuutena, samoin oppilaitten intoa ja tunnollisuutta vastata Pisa-testeihin, koska heitä ei rasiteta jatkuvilla valtakunnallisilla kokeilla kuten esimerkiksi Britanniassa. Suomessa ei myöskään sensuroida ennakkoon koulukirjoja eikä kouluja tarkasteta, vaan niihin luotetaan.

Myös usko koulutukseen on Suomessa ollut voimissaan. Kirjastojen ja sanomalehtien maassa myös lukeminen on ollut arvossaan.

TULOSTEN heikentymistä on selitetty sillä, että koulu on Suomessakin alkanut menettää asemaansa nuorten elämässä eikä peruskoulu enää pysty tasaamaan kotien sosiaalisen taustan eroja. Etenkin Itä-Suomen poikien tulokset ovat huonontuneet tuntuvasti. Tosin sukupuolten erot esimerkiksi lukutaidossa olivat Suomessa jo ensimmäisellä testikerralla ennätysmäisen suuret, eivätkä ne ole siitä juuri tasoittuneet.

"Samat syyt ovat oikeastaan molempien takana", Välijärvi sanoo.

Hän tiivistää hyvien tulosten ja niiden huonontumisen selitykset kulttuurin muutoksiin. Aiempi suomalaisten kova kiinnostus lukemiseen ja itsestään selvä sitoutuminen koulutukseen ovat laimentuneet, eikä niitä voi herättää henkiin ainakaan väkisin.

Välijärven mukaan suomalaiskouluissa on nyt peiliin katsomisen eikä taivastelun paikka nuorten ajankäytön muutosten edessä. Esimerkiksi keskustelu teknologian hyödyntämisestä opetuksessa on Välijärven mielestä vielä kovin pinnallista.

Jukka Hankamäki on hyvin perusteellisesti kritisoinut "ylikansallista indikaattoripolitiikkaa" mitä tulee yliopistokenttään. PISA-tuloksissa hiipumiseen on monta syytä ja maahanmuuttajat vain yksi. Uutisessa myönnetään poikien tulosten alamäen olleen jo käynnissä aiemminkin, Henry Laasanen on tästä erinomaisesti kiteyttänyt jutuissaan, ettei poikia kiinnosta tätien kerhot, joissa itse miehuus on uhka systeemille. Matematiikan muuttuminen perusasioista esoteriaksi yliopistotasolla heijastuu tietysti siihen, miten sitä voidaan välittää oppilaille. PISA:n haukkumisessa artikkelissa vituttaa kuitenkin suurimpana sama kuin älykkyystestien koetussa loukkaavuudessa, etteivät ne muka mittaa oikeita asioita. Siis juuri niitä tätikerhojen sääntöjen sisäistämistä, joita uutisessa puffataan. Veroelättisektorin feministiset koulut opettavat tietysti aina kahta polkua: akateeminen ja valtioideologinen.
Psykoanalyyttisessä näkökulmassa aikuinen on ihminen, jolle ei tarvitse valehdella. Aikuinen kestää, jos hänelle sanotaan, miten asia on.

Make M

Aamulehti 6.12.2016:

QuoteOpetusalan ammattijärjestö OAJ on huolissaan Pisa-tutkimuksen tuloksista. Järjestön mukaan Suomi teki Pisa-historiansa heikoimman tuloksen, vaikka onkin edelleen kansainvälisesti vertaillen huippua.

Itsenäisyyspäivänä julkistetut Pisa-tulokset ilmentävät OAJ:n mukaan eriarvoisuuden kasvua. Vanhempien taustan vaikutus oppimistuloksiin on voimistunut ja alueelliset erot ovat jyrkemmät kuin ennen. Erityisen huolissaan OAJ on heikosti osaavien määrän nopeasta kasvusta.

Ihmekös tämä, kun taustaisten osuus sen kun kasvaa  >:(

Kela_Platinum

Ja Aasian mailla tulokset pysyvät pitkälti samoina vuodesta toiseen, mistäköhän saattaa johtua? Ei helvetti sentään... Ruotsin viitoittamalla tiellä mennään tässäkin asiassa.

RP

Quote from: Make M on 06.12.2016, 14:30:52
Ihmekös tämä, kun taustaisten osuus sen kun kasvaa  >:(

Pitemmän päälle tuon vaikutus kyllä näkyy, mutta toistaiseksi vika taitaa olla pääosin muualla. Jos olennaisin syy olisi mamuissa, tulosten olisi pitänyt nimenomaan romahtaa muutaman suurimman kaupungin, erioten Helsingin seuduilla.
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

Pyöräilijä

Tuoreessa Pisa-raportissa maahanmuttajatausta pudottaa osaamista selvästi.

Oecd ei ole vielä julkaissut erillistä Suomi-raporttia, mutta Ruotsista on tarjolla taustaselvitys. Ruotsissa ensimmäisen ja toisen polven maahanmuuttajat saavuttavat tiedeaineissa 70 pistettä heikommat tulokset kuin kantaruotsalaiset oppilaat. Sosioekonomiset erot tasattuna ero on 49 pistettä.

Ruotsissa tämä osaamiskuilu on 43 pistettä leveämpi kuin keskimäärin Oecd-maissa.

Oecd:n mukaan Ruotsilla on vaikeuksia vetää maahanmuuttajia koulussa eteenpäin muiden tahdissa, koska maahanmuuttajataustaisten oppilaiden määrä on paisunut 11 prosentista 17 prosenttiin vuosina 2006-2015. Kaikissa Oecd-maissa maahanmuuttaneiden oppilaiden määrä on kasvanut samassa ajassa vain 9 prosentista 12 prosenttiin.

Suomi sai uusimmassa Pisa selvityksessä 531 pistettä (5.) ja Ruotsi 493 pistettä (28.).

Vuoden 2012 Pisa-tutkimuksessa Oecd havaitsi maahanmuuttajien jääneen 10 pistettä enemmän jälkeen muista oppilaista kuin vuoden 2003 tutkimuksessa. Pitkässä juoksussa maahanmuuttajien osaaminen on siis heikentynyt suhteessa muihin oppilaisiin. Muista tutkimuksista tiedämme, että kouluissa jäävät jälkeen erityisesti Afrikasta ja Lähi-Idästä lähteneet muuttajat. Aasialaistaustaiset pärjäävät hyvin.

Maahanmuutto ei kuitenkaan Oecd:n mukaan yksin selitä eri maiden ja eri koulujen välisiä eroja.

https://pbs.twimg.com/media/CzAY007WQAEZwTJ.jpg

Gunnar Hymén

^eli mamut ei olekaan uusi Nokia, vaan kenties uusi Doro vain?

no tämä nyt ei yllättänyt ketään täysjärkistä
09.11.2016
Winnipeg Jets, Patrik Laine - 3+1
POTUS, Donald Trump - 100-0 vs Hillary